Kukaan ei ilmeisesti tiedä konsteja. Tai sitten yleensä ihmiset haluaa pitää rakkauden tunteen. Mutta kun tämä juttu kohdistuu aivan väärään ihmiseen. Miten tunteiden kanssa pitäisi elää? En ole tavannut häntä kahteen kuukauteen, enkä kyllä enää haluakaan tavata, koska siitä seuraisi vain uutta murhetta. Mutta miten pärjää näiden vuoristoratatunteiden kanssa?😑❓

Hei,
Itsekin täällä yritän kasata itseäni, kun yritän himmentää ja haalistaa väärään ihmiseen
kohdistuvaa rakkautta, joka johtaa väärille teille loppujen lopuksi, ja tuo pelkkää tuskaa
elämääni. Ja yrittää unohtaa tämä ihminen.

Olen itse pohtinut, että parhaiten saa etäisyyttä asiaan ja siihen ihmiseen, kun ei näe toista
eikä kuule toisesta mitään, ei ollenkaan. Eikä yritä itsekään ottaa yhteyttä, vaan yrittää
irrottautua. Koska pienikin yhteydenotto saa omassa mielessä toivon kipinän syntymään ja
se vain pahentaa tilannetta. Näin minusta tuntuu. Keskittyä elämässä muihin asioihin,
suunnata katse tulevaisuuteen ja muihin kuin rakkausasioihin.

Luin kasapäin kirjoja, jotka sivusi ihmissuhdeasioita. Sitten viikkoja murehdittuani otin jotain
ihan muuta kirjallisuutta käteeni ja ainakin yritän nyt ajatella muita asioita.

Miettimällä ikäviä asioita siinä toisessa ihmisessä saa hänet näkymään tylsemmässä valossa
ja huomaa ettei toinen nyt korvaamaton ja ihana aina ollutkaan. Oikeastaan aika ikävä. Ja
miettimällä että itse on kuitenkin hyvä ja arvokas ihminen, että joutaa mennäkin sellaiset
huonot tyypit.

Järjestämällä itselleen jotain ihan muuta ohjelmaa niihin aikoihin ja päiviin, jolloin toisen
kanssa yleensä vietti aikaa.

Alkamalla vihata sitä ihmistä, jolloin unohtaminen on helpompaa..

Näin minä olen tehnyt - välillä helpompaa, välillä vaikeampaa.
Tsemppiä.

Kiitos Yötaivas vastauksestasi 🙂🌻

On hullua, miten järkeväkin ihminen menettää kosketuksen realiteetteihin kun erehtyy rakastumaan. Tai en tiedä voiko sitä sanoa erehtymiseksi koska siihen ei juurikaan voi vaikuttaa? Jonain kauniina päivänä vaan huomaa, että se tyyppi on alienmaisesti vallannut ajatusmaailman, riipii mieleen tullessaan käsivarsia ja polttelee rintaa. Ensin sai aikaan mahtavan fiiliksen, jota ei olisi antanut mistään hinnasta enää pois.. Sitten kun sai mitä halusi, katkaisi kylmästi kaiken ja luulin, että kuolen...

Kun hän vain päätti, ettei halua (kaikki kunnia hänen päätökselleen) olin siitä hetkestä asti vaillinainen ja särkynyt... Rintani pakahtui, kurkkuani tukki möhkäle, joka painoi tukahduttaakseen. Iltaisin nukahdin nähdäkseni lohdutusunia ja aamuisin heräsin muistamaan, että hän ei enää halua minua... Mikään ei enää maistunut miltään, mikään ei enää tuntunut miltään, maailma muuttui harmaaksi, millään ei ollut tarkoitusta koska hän ei enää ollut täällä.☹️
Kuljin kuin unessa päivästä toiseen ja luulin ja pelkäsin, että tuska ei enää koskaan helpota, etten enää koskaan saata nauttia mistään... Tällaiseksiko elämäni tulisi jäämään...vaillinaiseksi. Suru oli murskaavaa...

Nyt se on hellittänyt... pahin suru... kurkkua kuristaa vain joskus. Aamuisin nautin jo kahvin ja luen lehden. Avaan ikkunan ja kuulen linnunlaulun... luulin etten koskaan enää kuulisi sitä.
Mutta hetkeäkään ei mene etten ajattele häntä, siihen en vielä pysty...😞

Voi kun sen tietäisi, niin valtavan paljon helpompaa olisi! Lohduttavaa tavallaan, että on muitakin, jotka kamppailevat saman asian kanssa.

Minä en ole nähnyt tätä rakkauteni kohdetta kuukausiin ja välillä unohdan hänet jopa kokonaan, kun on paljon tekemistä....mutta sitten taas ajatukset lähtee kulkemaan niin, että valtava ikävä iskee, ja on pettynyt itseensä: Enkö vieläkään ole päässyt yli??? Välillä pelkään, että minussa on jotain todella epänormaalia, kun en tästä tunteesta pääse millään eroon. Mutta niin oli syvä se yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tunne silloin kun vielä oltiin yhdessä, että aika kova luonne pitäisi olla, että tästä selviäisi nopeasti.

Olen yrittänyt kovasti ajatella hänen "huonoja puoliaan", mutta se tie ei ole minua pitkälle vienyt. Saan vaan sellaisia syyllisyydentunteita, että miksi tahallani yritän häntä "mustamaalata" mielessäni, kun kuitenkin rakastin häntä sellaisenaan, kaikkine ominaisuuksineen.

Pahinta mitä ajattelen, että voisi tapahtua olisi, että jään loppuiäkseni häntä kaipaamaan ja katkeroidun. Ja mietin vanhana ja vihaisena, että miksi annoin hänen mennä, enkä kertonut, että sittenkin olisin voinut vielä jatkaa.

Niin totaalisen vaikeaa on ollut, että olen jopa lääkkeisiin turvautunut, ja sitä kautta saanut elämästä jälleen kiinni. Mutta pakko se on tunnustaa, että elämäni on vain kuorta, sisin itkee edelleen menetettyä rakkautta 😭.

🙂🌻 Sinulle somebody´s me,

Kerroin kerran laulun sanoin hänelle, että "No one makes me feel colours like you do..."
Myöhemmin ajattelin, että kun kaikki värit sekoitetaan niin siitä tulee mustaa... Now I feel black...

Eniten murehdin sitä, kuinka hän sai minut tuntemaan itseni niin kauniiksi, hyväksi ja ihanaksi, ihmiseksi, jolla on jotain arvoa... Eikä mikään siitä ollutkaan todellista. Ja nyt tunnen itseni niin mitättömäksi... Loppujen lopuksi hän löysi minusta vain vikaa, en täyttänytkään hänen unelmiensa prinsessan muottia...En kelvannut sellaisena kuin olin. Ja silti olisin halunnut hänet...☹️

Tiedän, ettei minulla ollut oikeutta eikä toivoa, enkä silti voinut rakkauden saapumiselle mitään 😟

Lääkkeisiin en tällä kertaa sortunut (joskus olen niitäkin joutunut käyttämään). Päätin, että tunnen tämän loppuun asti, vaikka välillä luulin, että sydänkohtaus tulee, niin paljon sattui.
Nyt vain lenkkeilen ja lenkkeilen. Kuljen ympäriinsä kuulokkeet korvilla ja kiroan kaikkia maailman rakkauslauluja, jotka muistuttavat hänestä... muistan leijailevat lumihiutaleet helmikuisessa illassa ja kuutamon satamassa....😭

Hyvä, että sinä olet osittain voiton puolella, se antaa myös minulle toivoa, että vielä joskus elämäni kirkastuu... Kiitos🙂🌻

Heippa Erehtynyt rakastumaan 🙂🌻

Kirjoitit miten kärsit rakkauden tunteesta ihmiseen , joka ei hyväksynyt kunnioittanut Sinua henkilönä kokonaisuutena.

Minulla oli myös sellainen suhde joka katsoi pintaan eikä nähnyt pinnan alla oleva kypsenevän naisihminen . Häntä kyseenalaisti minua kun hän ei ollut kuullut juorua minusta muiden poikien kanssa ja sanoi päin kasvoa - olet todella outo kun et kelpaa muille pojille- hiukseni olisi pitänyt värjätä valkoiseksi omani oli ruskeanmustat hiukset joten ja kaiken huipuksi minun olisi pitänyt rinnan alta hoikentaa vaikka olin ihan normaalin painoinen naisen alku. Katsoin tarpeeksi lähteä itseeni takia vaikka sisimpääni itki hänen luo mutta jätin rakkauden siihen. ....siitä on yli 27 vuotta sitten mutta yhä edelleen rakastan häntä mutta tiedän että se oli ikimuistettava teinirakkaus joka avasi nuoren naisen tunteet voimallisesti.

Tällä hetkellä olen yhä edelleen miehen kanssa joka hyväksyy minua puolin ja toisin eikä ole mitään syytä jättää häntä. tämä suhde on solmittu ns aikuisen naisen rakkaus ja sen ihan toisenlainen kuin haaveileva mustavalkoinen teinirakkaus.

Älä luovu teinirakkaudesta se on kiva mauste ja kasvaa aikuiseksi ja anna toiselle suhteelle aikuisen naisen rakkaus joka enemmän realistinen eikä mustavalkoinen teinirakkaus.🙂🌻🙂🌻

Hei Erehtynyt rakastumaan

Kirjoitit: Nyt vain lenkkeilen ja lenkkeilen. Kuljen ympäriinsä kuulokkeet korvilla ja kiroan kaikkia maailman rakkauslauluja, jotka muistuttavat hänestä...

Kuin olisin lukenut omaa tekstiäni!!! Niin minäkin teen, lisäksi kiroan yhtä tiettyä rakennusta, jonka joudun ohittamaan lähes päivittäin, koska sinne pihaan jäi niin paljon. Sydämen pirstaleet ☹️.

Ja tämä ei minulla todellakaan ollut mikään teinirakkaus, ja se toisaalta tekee tästä vieläkin vaikeampaa. Tietää kaikki riskit ja mahdolliset karikot mitä suhteessa häneen voi tulla ja SILTI niinkuin Erehtynyt rakastumaan hienosti ilmaisi: rakkaus saapui. Tuli puun takaa ja vei totaalisesti mennessään. Voisin jopa todeta, että totaalisesti jalat alta vievä rakkaus on todellinen terveysriski päättyessään 😭

Hei Jousimiesnainen 1959,
Kiitos vastauksestasi ja kannustuksestasi.
Joskus mietin, että ehkä tämä tästä kirkastuu, kun pystyy näkemään koomisiakin piirteitä tässä sessiossa.
Monen käsitys rakastumisesta onkin, että se tapahtuu teini-iässä tai varhaisessa nuoruudessa, mutta minä olen jo ikäloppu aikuinen nainen. En ihan loppuun kulunut, mutta aikuinen kuitenkin.
Aikaisemmin olen rakastunut nuoruudessani kerran20 vuotta sitten, mutta sekään ei ollut mitään tähän verrattuna tai sitten aika himmensi sen muiston.
Siksi tiedän, että tämä oli todellista. Se miksi kohde oli Hän, on mysteeri. Ei komea, ei rikas, ei valtaa, lopuksi ei edes hyvää käytöstä.. Ja silti sydämeni itkee hänen peräänsä edelleen. Tottelematon sydämeni 😭

En ole enää nuori, mutta en vanhakaan. Pelottaa elämä edessä . Mietin että, jos nytkin oli näin vaikeaa ja pääsen tästä yli ilman mielenterveysongelmia ja sydänkohtausta, entä jos vielä kerran rakastun vanhana.... Tiedän nyt, ettei edes ikä voi suojella minua. Jättäisin rakastumisen mieluummin väliin, mutta se tulee kuin salama ja siltä on vaikea suojautua.

😟

Mutta oli asiat ja tilanteet, jotka estivät koko suhteen. Olisin silti halunnut säilyttää jonkinlaisen yhteyden, mutta hän muuttui karkeaksi ja halveksivaksi. Enkä silti saa sydäntäni järjestykseen.
Tähän pitäisi keksiä lääke. Tai mieluummin estolääke, alkaisin syödä sitä heti.

Ihmiset ovat niin erilaisia, jotkut rakastuvat usein ja lyhyesti, jotkut harvoin ja ikuisesti. Ja niin harvoin kohtaavat ihmiset, joilla on se jokin henkinen "yhteys", joka ei ainakaan minun kohdallani suostu katkeamaan.

Kunpa nämä fyysiset vierotusoireet lakkaisivat, rytmihäiriöt, palan tunne kurkussa ja itku, joka tulee ja menee miten haluaa.
Somebody's me, taidamme olla kohtalontovereita, olitpa sitten minkä ikäinen vain. Kiitos tuestasi. Väännetään tähän loppuun erästä mainosta mukaillen: "Rakkaus ei tunne ikärajaa"

Terveisin E.R🙂🌻

Heippa Erehtynyt rakastumaan 🙂🌻🙂🌻

Jokainen parisuhde on yksilöllinen draama mikä jättää vuotavat haavat perässään mikä sitten arpeutuu aikaa myöten.

Voimia Voimia sinulle

🙂🌻

Hei taasen,

huomasin tässä eilen aamulla, että jotain edistystä on taas tapahtunut. Ehkä siihen auttaa tämä kirjoittelu täällä. Kiitos siitä vaan sivujen ylläpitäjille ja viesteihini vastanneille. 🙂🌻

Aikaisemmin olen romanttisesti haikaillut Hänen peräänsä... kiillottanut muistikuviani hänestä, mutta nyt...
Lueskelin erästä elämänohjekirjaa ja tajusin, että minun täytyy elää tässä ja nyt.
Mitä saan siitä enää, että muistelen Häntä... Ja tosiasiassa Hän on ollut melko ikävä ihminen minulle. Jostain syystä Hän alkoi halveksia minua, eikä koskaan kertonut miksi... Eli tajusin, että Hän ei ole minulle hyväksi. Joten Hänet kannattaisi nyt unohtaa... Ehkä joskus voin vielä naurahtaa tälle koko jutulle...

😳

Mutta on ihmisellä kuitenkin ihmeellinen moottori sisällään. Sydän lyö joka päivä muutenkin, mutta sitten kun sen täyttää romanttinen rakastuminen, se muuttuu aivan omaa elämäänsä eläväksi moninaisia tunteita suoltavaksi hallitsemattomaksi supermoottoriksi. Siinä vauhdissa ei pää meinää kestää😐

Tuli sitten ajettua rakkauden formulakisat... Moottori hyytyi kaverilta aikaisemmin kuin minulta. Minä pääsin kuitenkin maaliin, vaikka en voittaja ollutkaan!😀

Tiedän, että minun "rakkausmoottorini" paukahtelee vielä pitkään jälkipolttoja. Nyt kuitenkin huomaan, että jos kaikki se rakkaus, jota tarjosin, ei Hänelle kelvannut, Hän ei edes ollut sen arvoinen. Itselleni jäi kuitenkin kokemus jossa rakastin, enkä sitä kadu. En tarkoituksella Häntä koskaan loukannut ja yritin positiivisesti säilyttää ystävyyttämme, mutta sekään ei kelvannut. Se on Hänen häviönsä, sillä minun ystävyyteni olisi ollut ikuista.
Oikeastaan säälin Häntä, ettei hän kyennyt näyttämään tunteitaan tai että Hän vain ehkä "saalistaa" itselleen itsetuntoa ja kokemuksia. Eikä Hän antaudu oikeasti toisten rakastettavaksi, liekö uskookaan että sellaista kuin rakkaus on olemassa.
☹️

Vielä minulla on opettelemista loppuelämäksi. Olen niin tunteellinen, että se rasittaa minua itseäni varmaankin eniten. Toisaalta tunteettomuus ei kuulosta sekään hyvältä.

Yötaivas, Somebody´s me ja Jousimiesnainen 1959, kiitos teille kaikille. On ollut antoisaa keskustella kanssanne. Helpotitte oloani

Terveisin E.R. 🙂🌻

Hei taas

Hienoa E.R. että tunnet päässeesi eteenpäin 🙂🌻. Me todellakin ollaan kohtalontovereita! Puet valtavan hyvin sanoiksi sen miltä minustakin tuntuu.

Se on jännä vaikka kuinka luulee olevansa "järkevä" niin ei pysty omaa mieltään kääntämään ja saada tunteitaan sammumaan. Mutta tästä huolimatta eteenpäin kyllä pääsee! Silloin kun ero oli vielä tuore luulin kuolevani siihen paikkaan ja kaikki tulevaisuuden suunnittelu oli mahdotonta. Nyt kuitenkin useiden kuukausien jälkeen pystyn jo suunnittelemaan hieman tulevaa ja olen ikäänkuin "hyväksynyt", että tulevaan elämääni Hän ei enää kuulu.
Töitä olen tehnyt paljon ja silloin saa hyvin käännettyä ajatukset pois Hänestä. Myös se lenkkeily ja kaikki mahdollinen liikunta on ollut hyväksi. Yksi salainen aseeni on myös erilaiset tv-rikossarjat, joita olen katsonut jos on ollut vapaata. Niissä on hyvää se, että romantiikkaa ei ole niin, että ajatus lähtisi vaeltamaan siihen suuntaan 😉-

Ja niinhän se on, että tärkeintä on muistaa, että on arvokas vaikka rakkaus ei olisi onnistunutkaan juuri hänen kanssaan.

Tsemppiä meille kaikille rakkauden vieroitusoireista kärsiville 🙂👍! En enää ihmettele yhtään miksi joku kuningas on luopunut arvonimestään rakkauden tähden, niin voimakasta se on parhaimmillaan/pahimmillaan!!!

Hei taas kaikki, jotka seuraatte kärsimysnäytelmääni...

Tajusin tänään miten paljon häpeää tämä tuottaa minulle. Minulle on kehittynyt vakava addiktio Hänestä. Vaikka hän on ollut minulle ilkeä, jättänyt vastaamatta viesteihini, ihastunut toiseen, kyllästynyt... ja vaikka mitä, minun sydämeni ei anna periksi. Järki sanoo ei, et saa...

Silloin tällöin kuitenkin laitan hänelle viestin, kerron arkisista asioista ja siitä että kaipaan häntä. Hän vastaa joskus, joskus ei. Useimmiten neutraalisti ja toisinaan varmaankin ihan vaan säälistä kertoo kaipaavansa myös minua...

Silloin kun hän ei vastaa, häpeäni on tuhatkertainen, miksi en ymmärrä lopettaa, miksi heittäydyn kynnysmatoksi, miksi edelleenkin elätän toivoa. Hän varmasti naureskelee rakkaudelleni, on ärsyyntynyt... Palan rakkauden tulessa, kärvennyn epätoivosta.

Silloin kun hän vastaa neutraalisti, häpeän myös, pyydän anteeksi viestiäni ja että edelleen häiritsen. Miksi en arvosta itseäni tämän enempää? Olen kävelevä anteeksipyyntö.

Ja silloin kun hän vastaa että kaipaa myös ja välittää siitä mitä tapahtuu.. Silloinkin ymmärrän, että kaikki on mahdotonta, mutta minun sydämeni rakastaa ja on kiitollinen, että edes joskus hän välittää. Sen voimalla voin olla viikkoja hiljaa. Ehkä joskus vielä kuukauden, puoli vuotta, vuoden, ikuisuuden.☹️

Olisipa on/off nappula, elämä olisi helpompaa.😟. Juuri nyt se voisi olla asennossa off.🙄

Hei E.R. ja muut kohtalontoverit

Älä turhaan soimaa itseäsi E.R.! Ei sitä tarvitse hävetä, että on rakastunut! On hienoa, että kerrot tunteesi rakkautesi kohteelle, siten et jää ainakaan miettimään, ettet yrittänyt tarpeeksi. Toki, jos vastauksia ei oikein tule ja hän kohtelee sinua tylysti niin on parempi, että otat etäisyyttä. Minä en nyt muuta olekaan tehnyt kuin ottanut etäisyyttä ja kärvistelen siten aivan yksin näiden ajatusteni ja tunteideni kanssa.

Mutta kyllä se IHAN OIKEESTI ajan myötä helpottaa 🙂🌻. Minulla ovat asiat edistyneet niin, että osaan jo nauttia asioista ja mieli ei ole läheskään niin paljon enää maassa kuin ennen. Kaipaan toki rakastani edelleen, mutta olen jo pikkuhiljaa hyväksynyt, että me emme tule olemaan yhdessä. Keskityn omaan hyvinvointiini ja sallin itselleni enemmän asioita. Rakkaus on valtava tunne, kun se oikein osuu ja ymmärrän täysin sen turhautuneisuuden mikä tulee, kun ei vaan pääse siitä tunneloukusta irti.

On hyvä, että on tällaisia palstoja, jonne voi tulla tuntojaan purkamaan, koska luulen, että minun ystäväni eivät enää oikein jaksa ymmärtää miten minä "vahva" ihminen olen edelleen niin koukussa johonkin ihmiseen, joka ei millään mittareilla olisi ollut minulle hyväksi. Mutta kun se saakelin rakkaus ON sokea!

Tsemppiä E.R., sinä selviät kyllä!

Hei taas kaikki rakastumisen rampauttamat

Rakkauden pitäisi olla iloinen ja onnellinen asia. Minulle se ei ole sitä. Suurien tunteiden myrskyt katkovat latvat minun ilon ja onnen metsältäni ja puutarhani jää hoitamatta.

Eilen koin kuitenkin herätyksen yhdellä tasolla. Rakkauteni kohde ei pysty tuntemaan samalla tasolla tunteita kuin minä. Hän käyttäytyy kylmästi ja moittii minua silloinkin kun minä haluaisin jakaa ja kerron iloisia asioita.

Tajuan, että tunteeni menisivät hukkaan.

Näin unta, että löysin pikkuruisen jäätyneen lapsen. Varpaat olivat huurteessa. Nostin sen syliini ja pyysin ohikulkijoilta apua lapsen lämmittämiseen. Halusin pelastaa sen elämälle.
Luulen, että minä olin tuo lapsi. Että Hän on yrittänyt jäädyttää minun tunteeni ja elämäniloni tarkoituksella. Mutta minä en enää anna käydä niin.
Minä haluan elää ja tuntea☺️

Ja koska hän vähät välittää tunteistani, hän ei ole edes niiden arvoinen😠

Olen tehnyt senkin teon, että rukoilin saadakseni rauhan tältä repivältä rakkaudelta. Vaikka en mikään uskovainen olekaan. En tiedä, mutta tänään on voimakkaampi olo eikä suru lamaa minua niin paljon.🙂👍

En kyllä usko, että rakkaus mihinkään katoaa. Hellin sitä ehkä salaa ja yritän kääntää sen suuntaa enemmän itseeni. Jos hän ei minua rakasta, minun täytyy itse rakastaa itseäni, joku muu rakastaa vielä minua. Se ei ole sama asia kuin rakastua intohimoisesti toiseen ihmiseen, mutta se on turvallisempaa ja varmempaa.🙂🌻

Tiedän, että kaipaan ja suren häntä vielä kauan. Kosketusta, tuoksua, hymyä, kaikkea mitä hänessä rakastin. 😭

Mutta minun täytyy kantaa tämä sisäinen jäätynyt lapsi turvaan häneltä ja katkaista kaikki yhteys häneen.... jotta voisin taas sulaa...

Kesä tulee.. kukkapenkkini kutsuvat..
Kiitos somebody's me 🙂🌻

Terveisin ER

Tunnen olevani vaakakuppi... puolelta toiselle.... loputtomiin....
Rakastan... vihaan.... rakastan.... vihaan....

Aina kun se toinen kuppi nimeltä viha tulee täyteen, päätän... ei koskaan enää... hän ei ansaitse minulta mitään...

Sitten on hetken rauhallista...
🙂👍

Kunnes... alan muistella häntä.... hymyä... puhetta.... hyviä asioita...
Ja kaipaan.... I miss you... Ja ratkean taas ottamaan yhteyttä... tietäen mihin se johtaa.

Kävelen kaupungilla, toivon näkeväni hänet... pääni pyörii jokaisen samanoloisen miehen perään... ei taaskan hän... enkö näe häntä enää koskaan.... 😭