Miten päästä eroon rakastumisen tunteesta?

Tuo, että mitä merkitsee toiselle eron jälkeen on todella minuakin pohdituttanut asia. Ero tekee ennen siitä kaikkein tärkeimmästä ihmisestä yhtäkkiä lähes vieraan ihmisen. Meillä suhde meni poikki kuin veitsellä leikaten. Ennen tuli ja meni vähintään 6 tekstaria ja meiliä päivässä. Puhuttiin tuntitolkulla puhelimessa ja kun tavattiin, ei pystytty hetkeäkään olemaan irti toisistamme. Ja sitten kun tuskallisen keskustelun jälkeen siinä itkettiin ja erottiin, niin ei mitään. Ei siis yhtään mitään. Kyllä oli tyhjää ja epätoivoista. Tuntui, että mikään ei tästä kuopasta nosta.

On ollut ihminen, joka on merkinnyt kaikkea, niin onhan se ihan tosi iso aukko yhtäkkiä elämässä! Niin, mitä sitten olisi pitänyt tehdä toisin... En tiedä. Ei ollut kuin satuttavia vaihtoehtoja ja ajattelin, että tämä satuttaisi vähiten. Vaikea sanoa, ehkä nyt jos saisin uudelleen valita, niin vielä keskustelisin. Mutta onko kiihkeän rakkauden jälkeen mahdollista olla enää ystäviä??? 😐

No mutta kuten olen aiemmin todennut, nyt olen suht ok. En ajattele asiaa välttämättä edes päivittäin enää. Mutta kertoohan sekin jotain, että täällä kirjoittelen... Mutta toisaalta haluan kertoa, että OIKEESTI tästä voi selvitä. Tunteet on mahdollista hallita, kun aikaa on kulunut riittävästi 🙂👍.

Tässä jokin aika sitten itsekin erosin poikaystävästäni. Ero johtu siitä, että se petti mua. Kaverit hoki, että "ei se oo sun arvonen." Ja kyllähän mä sen itsekin tiesin. Ennen kun olin saanut tietää pettämisestä me oltiin erottamattomat. Sitten kun sen kaveri kertoi, että se oli pettäny mua, ainoa tunne sitä kohtaan oli pelkkä viha. En jaksanut ajatella koko asiaa vaan ehdotin, että me tavattas ja kun niin kävi, kerroin tietäväni pettämisestä ja se oli asenteella, että yks hailee. Lähin kävelemään ja huusin perään, että turha ottaa yhteyttä. 😀

Nyt kun mietin noita tapahtumia (siitä on kaksi kuukautta) ihmettelen miten ylipäätään rupesin seurustelemaan sen kanssa. Se soitti mulle kuukausi sitten ja yritti pyydellä anteeksi. Sanoin etten oo kinnostunu ja se käänsi koko jutun mun syyksi. Se olinkin minä joka olin ajanut sen pettämiseen. 😟

Tällä hetkellä en seurustele, mutta minulla on jotain juttua erään itseäni vanhemman pojan kanssa. Meillä on niin paljon yhteistä ja puhuttavaa rittää useiksi tunneiksi. Hän on paras lääke masennukseeni (mikä ei millään tavalla johdu erosta!!) ja hän tukee minua kaikin tavoin. Elämä alkaa hymyillä tällä rintamalla. 🙂👍

Hei!
Mulla oli vuosi säätöä vanhan heilan kanssa ja puihin meni lopulta, kun mies ei halunnutkaan suhdetta, vaan kaveruutta...

Tällä hetkellä itsekin mietin, että rakastumisen tunteen voisi heivata, mutta terapiassa olen oppinut, että mitään tunnetta ei voi kieltää... Jos kiellän yhden, kiellän sitä kautta kaikki... Ja se on niiiin totta...

On todella paha mieli, sillä minun on vaikea kiintyä ihmisiin, nuoruudessani olen joutunut häikäilemättömän henkisen hyväksikäytön uhriksi ja se on heijastunut kaikkiin suhdeyrityksiini... Jos minut onkin asiallisesti jätetty, olen huutanut, uhkaillut, temppuillut, käyttäytynyt kuin lyöty pikkukakara, joskus olen jopa lyönyt... Ja kaikki ollut sitä vanhaa vihaa nuoruuden hyväksikäytöstä...

Mutta nyt 25-vuotiaana kun tuli viime viikolla totuus, että nyt lopetetaan säätäminen ja ollaan kavereita, en riehunutkaan.... Keskustelin asiallisesti, vaikka teki mieli sanoa, että haista sinä P*ka mies... Onneksi en niin tehnyt. kun eihän toista voi pakottaa rakastamaan...

Että jos nyt 25-vuotiaana pystyn aidosti suremaan ja sopeutumaan ilman pakko-oireita, ilman vaikeita harhoja, niin sanoisin, että tämä olisi normaali ero... Tuntuu, että seitsemän vuoden takainen hyväksikäyttö ei enää yllä minuun ja minun elämääni....

Mitä neuvoisitte minulle onnettomalle typerykselle, joka on korviaan myöten rakastunut kolleegaansa..

En pysty oikein olemaan erossakaan hänestä, kun työasiat on pakko hoitaa. Olen vielä aavistuksen mustasukkainen hänestä, mitä minä oikein ajattenlen?!? Ihan kuin muka olisin edes oikeutettu olemaan mustasukkainen hänestä..

En ole tietenkään hänelle kertonut suoraan tunteistani, mutten usko hänen olevan niin tyhmä, ettei sitä tietäisi. Tuntuvat muutkin kolleegat jo huomanneen.. Äärettömän noloa.. Sitä paitsi, jos kertoisin, pystyisinkö enää tekemään töitä hänen kanssaa vieretysten päivittäin, tuskin.. Tämä päivä- ja yöunieni ihana kohde on erittäin hyvännäköinen mies, joten on hyvin tottunut varmaankin siihen, että kaikki lakoavat hänen jalkoihinsa.. Ja mitä olen ihan tavallinen ihminen, joten miksi hän edes minusta kiinnostuisi..

"Inhottavinta" on ehkä se, että hän on niin mukavakin... Olisiko ehkä helpompaa unohtaa tunteet, jos hän olisi ilkeämpi. Tai toisaalta ei, koska kirjoititte monet niin "tuttua tekstiä" inhottavan ja rakkaan miehen kohtelusta..

Jos olette molemmat vapaita, niin siitä vain rohkeasti eteenpäin.

Mutta jos olette molemmat tai toinen jo parisuhteessa, suosittelen vahvaa harkintaa, kuinka pitkälle haluaa asioiden mennä. Rakastumishuumassa sitä ei ehkä ajattele riittävän selvästi, mutta asioilla ja niiden käsittelyllä voi olla arvaamattomat seuraukset ja joskus varsin tuhoisat, myös lähiympäristölle. Anna tunteen viedä, mutta pidä järki kourassa.

Miuku09,

Niin, minulle kävi juuri niin...
Suunnilleen kaikki meni pilalle, eikä hän ollut edes vapaa. Tyhmyyksissäni ja toivoen vastakaikua kerroin tunteistani. Hän käytti tilaisuutta hyväkseen. Kukapa mies ei käyttäisi ja ottaisi kun tarjotaan.

Mutta sinun tilanteesi voi olla toinen 🙂👍. Olette molemmat varmasti vapaita. Rakkaus ei katso ulkonäköä, ei oikeastaan mitään. Se tulee kun sitä vähiten odotat ja kaikki toisessa vaikuttaa hienolta, upealta. Kaikki mitä hän tekee, mitä hän on, mille hän näyttää, tuoksuu, kuulostaa. Sitä on rakastuminen, huumeeton trippi. Väliaikainen mielenhäiriö, joka parhaimmillaan voi johtaa elinikäiseen ihmissuhteeseen. Ja pahimmillaan traumaattiseen kokemukseen😝.

Rakkaus oli ihanaa, sen haluaisin vielä kokea, mutta ihmisen, johon rakastuin haluaisin jo unohtaa.😞

Onnea sinulle valinnoissasi, parempaa kuin minulla 🙂👍

Terveisin ER

Et ole tehnyt mitään tyhmää. On tärkeää, että olet itsellesi avoin ja rehellinen. Siten voit olla myös toisille ja se on asia, josta voi olla ylpeä. Muista, että avun hakeminen ei ole häpeä. Se on viisas, joka myöntää olevansa heikko ja hakee apua eikä se, joka väkisin yrittää sen harmaan kiven läpi.

Toivottavasti et kuitenkaan kokemuksesi kautta tee yleistystä kaikkiin miehiin. Ei kannata lokeroida ryhmiä tiettyyn muottiin, sillä se alkaa ohjata omaa käytöstä ja ajattelua ja rajoittaa näkökulmaa elämään.

Voimia sinulle eteenpäin. Päivä paistaa vielä, usko pois.

Hei vaan Mies,

Kiitos kannustuksesta, ehkä jonain päivänä pystyn vielä nauttimaan elämästäni.

Sanot etten tehnyt mitään tyhmää.
Voi kyllä minä tein. Jos pitää järjen kädessä eikä anna tunteilleen valtaa, silloin ei tee mitään tyhmää.
Mutta minä RAKASTUIN ja kerroinkin sen hänelle. Muillehan se vain näkyi.

En minä yleistä. Tiedän paljon miehiä, jotka osaavat käyttäytyä inhimillisesti minuakin kohtaan, eikä heillä ole edes ollut suhdetta kanssani.
En voi käsittää että annoin itseni ihmiselle, joka ei osannut arvostaa sitä aarretta, jonka kannoin hänen eteensä. Ja siitäkään huolimatta rakkaus ei lopu, vaan on ja on ja on...

Mutta kaikki on ohi. Nyt on elokuu ja kaikki on ohi. 😭, Tulee syksy, talvi, joulu... Mitään emme voi kokea enää. Hän elää jossain elämäänsä ilman minua.

ER

Kiitokset ajatuksistanne, mukava kuulla myös miehen mielipide. Miten itse suhtautuisit moiseen tilanteeseen? Että joku työkaverisi tunnustaisi olevan aivan rakastunut sinuun?

Olemme molemmat tosiaan kolleegani kanssa vapaita ja mieskin on todettu heteroksi. 😉 Hän kohtelee minua todella hyvin ja syömme lounastakin usein yhdessä. Pyytää mielipidettäni ja kysyy neuvoa, vaikka on ns. porrasta ylempänä. Täydellinen siis kaikin puolin, paitsi, että uskon, ettei hän ole kiinnostunut minusta muuten kuin työkaverina.. Olisikin! Vähät välittäisin muiden mielipiteistä ja vaikka etsisin uuden työpaikan, jos olisi siitä kiinni.. Mutta pelkään olevani (taas) oikeassa siinä, ettei vastakaikua ole..

ER, kirjoitat aivan juuri niin kuin minusta tuntuu, hänen eleet, olemus, vaatteet jne.. Trippi isolla teellä. Hänen ex-kihlattunsa on kuulemma petti häntä ja mietin vaan, että näkisimpä sen idiootin kuka tuollaista ihanaa miestä voi pettää. Ihmiset ovat niin kovin julmia..

No päivä kerrallaan. Jos tulee hyvä hetki, niin voi olla, että kerronkin tunteistani. Olen varmaankin liiankin varovainen, uskon, että monet tosiaan käyttää tilaisuuden hyväkseen ja sitä en kuitenkaan haluaisi tapahtuvan muusta syystä kuin siitä oikeasta. Olisiko hän sittenkin erilainen?

No tässä taas näette, järki sanoo, että ota rauhallisesti ja unohda, hyväksy tosiasiat jne mutta sitten tunnepuoli tulee mukaan peliin ja muistuttaa, että "ehkä sittenkin ja jospa minullekin sittenkin kävisi niin onnellisesti"..😟 Toivoton romantikko ilmeisesti..

Jaksamisia!!

Moi ER!

Jaksamista sinulle edelleen.

Olen tässä miettinyt noita kahta kaverusta: tunne ja järki. Kun oikein pohtii, niin ne kulkevat käsi kädessä eli jossain määrin järkipäätös tehdään myös tunteella. Se harvoin tuntuu täysin vastenmieliseltä päätökseltä.

Toistaalta tunnepäätös sisältää myös järkeä. Tunnet, että kaikesta huolimatta päätöksessä on järjen hiven. Ihmisen aivotoiminta on niin monimutkaista ja tasoista, että on täysin impulsiivisia päätöksiä emme aina tunnista. Ja kuvittelemiemme impulsiivisten (tunne) ratkaisujen taustalla on hyviä monia asioita. Aivojen tallentama tieto ja tunne ja ympäristö vaikuttavat moneen suuntaan.

Menipä tieteelliseksi ; ) Siinäpä onkin kaikille pohdittavaa omalta kohdaaltaan: rakkaus, rakastuminen, elämä, ystävyys, tunteet järki, hoh hoh...

Hyvää viikkoa sinulle ER!

Olen sitäkin joskus pohtinut ja olen joskus kyllä havainnut sellaista virettä työpaikalla tai muualla. Olen miettinyt, jos ko. hlö on miellyttänyt minua, hänen taustaansa ja mikä hänessä viehättää. Olen myös ajatellut niitä kaikkia hyviä ja kauniita asioita, jotka nykyisessä parisuhteessani on ja joiden eteen on tehty töitä, hyvin arkisesti. Monet asiat, joita on tosi vaikea kuvailla, pieniä paljon merkitseviäkin asioita, ovat tosi tärkeitä. Ärsyttävätkin asiat puolisossa ajan mittaan oppii hyväksymään, sillä onhan hän kuitenkin oma persoonansa. Eli hyväksyä toinen sellaisena kuin hän on.

Ehkä en uskalla, mutta en ole nähnyt hyppyä tuntemattomaan niin tavoiteltavana, että olisin valmis menettämään kaiken sen, mitä pitkässä suhteessa on rakennettu, satunnaisen ihastuksen vuoksi. Ja muistaen sen, millaista murhetta se tuo myös toisen osapuolen elämään, varsinkin jos hänkin elää parisuhteessa.

Kaikissa suhteissa on "hyviä" ja "huonoja" aikoja olisi naivia kuvitella muuta. Arjen ja muutosten sietokyky eri elämänvaiheissa on koetuksella. Parisuhde on paljolti tahdon asia. Vaikken uskonnollinen olekaan, niin vihkikaavassakin kysytään: Tahdotko sinä...

Hei,

Mielestäni olen ollut aina järkevistä järkevin ihminen. Menin aikoinaan naimisiin järkiperustein. Sanoin tahdon alttarilla ajatellen, että en rakasta, mutta tahdon rakastaa tätä miestä. Loppujen lopuksi siinä ei pelkkä tahto auttanut 😟

Järisyttävien tunteiden mukana on astunut omituisia elementtejä elämääni.
Törmään tähän ihmiseen kaikin tavoin, vaikka en fyysisesti ole häneen missään kosketuksissa, viesteinkin todella harvoin.

Tämä voi kuulostaa oudolta, mutta on totta, eilen tapahtunutta:
Hänen nimensä pompsahtaa esille joka paikassa. Pidän niitä mystisinä viesteinä. Kun olen matkalla jonnekin käännyn risteyksessä, josta vastakkaiseen suuntaan lähtee sanotaan nyt vaikka Henrikintie. Eli minun on mentävä poispäin hänen luotaan.
Eilen kävelin hautausmaalla. Ristiin rastiin ilman päämäärää kunnes tulin haudalle. Hautakivestä oli kulunut sukunimi pois niin ettei sitä erottanut lainkaan, mutta etunimi Henrik erottui kullattuna hoitamattoman haudan hautakivessä. Hän on minulle kuollut. Saavuttamaton, kielletty tässä elämässä.

Ainakin minulla on nyt paikka jonne mennä suremaan.

Onko se väärin? Tuntematon hauta, minun rakkauteni hauta.

Mies.. Kuulostat niin mieheltä.. myös häneltä. Kauhistuin ensin, että hän on löytänyt minut ja kohta pilkkaa rakkauttani jo täälläkin. Mutta ei, eihän toki.... Löysin kirjoituksesi muualtakin, sinulla näkyy olevan saman ongelman lähteillä toisenlainen rooli. Et siis ole hän. Mielikuvitukseni laukkaa. Pyydän anteeksi.

Miuku, olette siis vapaita. Onnea siitä. Sitten vain rohkeasti eteenpäin. Aina on kaksi mahdollisuutta. Voittaa tai hävitä. Minä hävisin. Silti rakastin, enkä antaisi sitä kokemusta pois mistään hinnasta.
Me kaikki olemme raadollisia ihmisiä petämme ja tulemme petetyiksi. Kun lakkaa näkemästä toisen sellaisena kuin on kuvitellut hänen olevan ja pystyy vieläkin rakastamaan häntä... Se on jo jotain...
Toivon, että saat haluamasi 🙂👍

ER

Olen usein miettinyt sitä, millaista haaskausta on kieltää ja piilottaa rakastumisen tunteensa. Onko se mitenkään mahdollista, että voisi avoimesti osoittaa toiselle välittävänsä tästä, arvostavansa ja nauttivansa yhdessäolon hetkistä ja iloitsevansa yhdessä tehtävästä työstä. Onhan se harvinainen onni aina kun kohtaa ihmisen, jonka kanssa on hyvä olla. Yksinäisyyttähän me useimmiten itkemme. Eikö rakastumista voisi osoittaa lähimmäisenrakkauden tavoin? Onko aina tunnettava syyllisyyttä ja pelkoa, jos toinen osapuoli on vaikka naimisissa?
Minusta tuntuu joskus, että vilpittömyys ja kauneus ihmissuhteista on kadonnut jäljettömiin.

Hei ER!

Osuit oikeaan sukupuolessa.

En missään tapauksessa laske leikkiä tällaisten vakavien asioiden varjolla tai toisia kiusaten. Painin omassa vaikeassa tilanteessani, joka on edelleen ns. stand-by-tilassa. Siinä on ihan riittävästi minulle kestettävää.

Ehkä aiemmin jo kirjoittelin, että puhuminen ja kirjoittaminen auttavat minua. Erityisen hyvänä olen kokenut terapeutilla käynnit, sillä hän on täysin ulkopuolinen, vieras ihminen vailla tunnesidettä minuun. Osaa kuunnella ja kysyä, todellinen ammattilainen. Olen kokenut helpottavaksi puhua hänelle kipeitäkin asioitani. Jos sinusta ER vähänkin tuntuu siltä, niin kannattaa käydä ainakin kokeilemassa. Näillä asioilla on niin vakavat ja pitkäkestoiset seuraukset, että parempi ajoissa kuin liian myöhään.

Olet kyllä hyvin valottanut minulle omaa tilannettasi ja se tietysti laajentaa ymmärrystäni. Pää pystyyn, eteenpäin ja valoa kohti ER!

Hei Mies,

Niin 😀, toki tuo suomenkielen sana "mies" paljasti sukupuolen, mutta lähinnä tarkoitin sukupuolelle ominaista tapaa käsitellä asioita. Enkä tarkoita tätä pahalla, vaan aivan luonnollisena asiana. Naiset korostavat tunteita ja miehet järkeä.

Annoit neuvon kääntyä terapeutin puoleen. Joskus nuorempana kävin ja lapseni asioissa olen terapeutin pakeilla käynyt. En voi suositella omalla kohdallani.
Voi tietysti olla hyviäkin terapeutteja, mutta minun kohdalleni niitä ei ole siunaantunut. En koe sitä kovin rakentavana vatvoa jokaisen asian kohdalla lapsuutta, suhdetta vanhempiin yms. Yleensä on tullut vain (anteeksi jo etukäteen) "v....tunut" olo. Olen törmännyt hyvin itsetietoisiin ja pätemisen- ei auttamishaluisiin terapeutteihin.

Mutta se on vain minun kokemukseni. Muilla on omansa, onneksi ja sinulla hyvä.

Tunteiden näyttäminen ei kai ole suomalaisen parhaita puolia. Ainakin minä olen huomannut, ettei sellainen ole sopivaa: iloita ääneen onnistumisesta, sanoa kohteliaisuuksia työtovereille, olla rehellisesti vaikappa kateellinen niin ettei salaa tarvitse olla selän takana jupisemassa.

Että niin ihanaa tunnetta kuin rakkaus ei voi näyttää. Tukahdutettuna se ei enää olekaan terveellinen, vaan tuskallinen tunne.

Terveisin ER😞