Mäkin olen kokenut saman, eli sen että rakastuu "kamalaan" mieheen.
Tapasimme noin puolitoista vuotta sitten ja aloimme pian seurustelemaan. Olin niin ihastunut ja iloinen siitä että olin löytänyt jonkun niin ihanan.
Kun olin retkahtanut mieheen pahemman kerran hän alkoi selittää mulle juttuja muista tytöistä joita hän piti kauniina, joihin oli ihastunut ja että jättäisi minut heti jos joku näistä osottaisi jonkinlaista kiinnostusta. Olin kuitenkin niin ihastunut, että roikuin hänessä kiinni ja toivoin parasta.
Tilanne alkoi kuitenkin käydä pahemmaksi kun hän alituisesti vertasi minua muihin tyttöihin ja kertoi kuinka huonosti hoidin jotkut asiat. Hän syytti minua kaikesta ja haukkui jatkuvasti. Lopulta hän tietenkin petti minua, kertoi siitä niinkuin se olisi täysin hyväksyttävää, eikä tietenkään pyytänyt anteeksi. En antanut sen häiritä vaan roikuin vieläkin hänessä.
Yhdessä vaiheessa yritin jättää hänet, mutta hän ei suostunut siihen vaan sanoi että kaikki järjestyisi.
Nyt seurustelen hänen kanssaan vieläkin ja olen toivottamasti rakastunut. Toivon joka päivä, että hän kypsyy ja kykenee ottamaan vastuuta. En tahdo erota, mutta pelkään jatkuvasti että hän pettää minua ja jättää minut. Minä tahtoisin jo lapsen ja tahtoisin että hän olisi lapsen isä, mutta pelkään ettei hän ota vastuuta vaan jättää meidät molemmat.
Mitä teen? Voiko joku jolla on samantapaisia kokemuksia auttaa minua? Kiitos!😯🗯️

Itse olen miettinyt tuota samaa jo pitkään.. Sitä että jos toinen ei millään tavalla osoita arvostusta, kunnioitusta, ystävällisyyttä, rakkautta, toveruutta ja kaikkea hyvää mitä parisuhteelta toivoo, kannattaako silloin edes enää yrittää?

Miksi haluaisin miehen, joka jopa sanoo, ettei rakasta minua, ja ettei voi olla edes ystäväni koska meillä on ollut suhde...🤔
Olen miettinyt mikä teki minusta niin kunniattoman, arvottoman ja täysin merkityksettömän ihmisen?
😑❓

Sekö, että suostuin rakastelemaan hänen kanssaan siinä suuressa tunteessa, jota tunsin ja luulin hänenkin tuntevan?
Vai sekö, että hän peilaa omaa hyväksikäyttäjän rooliaan tuomittavana? Ja koska hän ei voi tuomita itseään, hän tuomitsee minut.😟

Tilanne on vaikea ja on päästävä tuosta turhasta tunteesta. Emme ansaitse tulla arvostelluksi ja halveksituiksi vain sen tähden, että olemme rakastuneet väärään henkilöön.
Minä olen päättänyt, etten halua olla mikään panopuu vain sen takia, ettei muita naisia ole saatavilla. En ellei minulle ole enää emotionaalisesti eli tunnetasolla mitään tarjottavaa.
Olen päättänyt, että ansaitsen vastarakkautta ja seksiä kanssani saa se, joka osaa sitä kauniina eleenä arvostaa. Päätä sinäkin Obelix🙂👍

Ei lasta hänen kanssaan, sillä voisiko hän arvostaa lapsensa rakkautta, kun ei edes lapsensa äidinkään? Halveksuisiko, mitätöisikö, tuomitsisiko hän myös lapsensa?
Sitä ei äiti voisi koskaan sallia tieten tahtoen.😠

Hyvää äitienpäivää kaikille muillekin

Terveisin ER🙂🌻

Kiitos sinulle erehtynyt rakastumaan.
Tuntuu helpottavalta kuulla muiden samankaltaisia tarinoita koska välillä tuntuu siltä ettei kukaan muu ymmärrä. Ystävät kehottaa jättämään ja haukkuu idiotiiksi kun en pysty siihen. Tietenkin he ajattelevat parastani mutta se on niin vaikeaa.
Minäkin olen tehnyt samanlaisia päätöksiä kuin sinä, mutta aina kun hän vaikkapa suutelee minua vannon etten tekisi mitään joka päättäisi tämän suhteen...
Tiedän myös ettei se olisi lasta kohtaan oikein syntyä tähän maailmaan meidän tilanteessa mutta kaipaan lasta niin kovasti. Nyt kun mietin mitä kirjoitan tulee sellainen olo, että mikä idioottikin minä olen kun kaikki asiat viittaa siihen että minun pitäisi jättää hänet. Nyt on tosiaankin aika ryhdistäytyä ja miettiä mikä on minulle hyväksi ja kuka pahaksi!🙂👍

Obelix, ymmärrän, että on vaikeeta, mutta mieti niinkuin itsekin totesit: Mitä SINÄ haluat suhteelta... Tsemppiä 🙂👍.

Niin tunteet on kummallinen juttu! Samoja fiiliksiä kuin sulla E.R. Välillä ihan ok ja yhä useammin, mutta sitten tulee taas kerran se aallonpohja. Laitan tässä ajatuksiani, joita kirjoitin kerran, kun olin tosi maissa:

Tää rakkaus sairastuttaa mut. Oon masentunut kokoajan, mahassa möyrii, ei ole ruokahalua. Oikeastaan ei ole halua mihinkään. Esitän, että haluan. Oikeasti en halua tehdä mitään. En mitään. Voi itku. Lähes joka päivä ajattelen kuolemaa. Toivon sitä ja odotan sitä - kuolemaa.

Ny tiedän mitä on ahdistus, totaalinen hylkääminen rakastamaltaan ihmiseltä. Kamalaa ja surkeaa. Kuolisimpa pois. Pakko vaan potkia eteenpäin, pakko jaksaa. Pakko pakko pakko.

Hei,

Omaa ennätystä teen. En ole viestinyt hänelle kahteen viikkoon. Ehkä se, että ei saa vastauksia tai saa törkeitä ehdotuksia ilman helliä romanttisia viestejä tekee tehtävänsä, joten kiitos niistä sinulle H.... Kiitos siksi, että autat minua näin parhaiten, satuttamalla minut irti sinusta.

Obelix, sinulla on varmasti vahva perheenperustamisvietti ja olet joutunut sattuman kautta juuri hänen pauloihinsa. Kemiat ovat alkaneet toimia. Suutelu vie jalat alta. Ymmärrän sen, voin vielä muistaa miltä se tuntui...😭, vaikka eihän hän ollut edes hyvä suutelemaan. Mutta kun se oli hän eikä kukaan muu, sillä ei ollut väliä. Hänen kanssaan olisin tehnyt lapsia ja mitä vaan, melkein mitä vaan. Kunnes...
Rakkaus on sokea, asettaa ruusunpunaiset lasit silmille ja kaikki hänessä näyttää, kuulostaa ja tuntuu täydelliseltä. Sekin mikä muiden tekemänä olisi törkeää, rumaa ja julmaa.
Riisu lasisi, jos haluat hänestä irti. Muussa tapauksessa nauti ja koeta kestää. 🙂👍

Somebody´s me,
aallonpohja taas minullakin, mutta en aio sortua enää ottamaan yhteyttä. Kai olen tehnyt itseni naurettavaksi. Rakastunut toivottomasti keski-ikäisenä. Onko tää nyt se viidenkympin villitys vaan kymmenen vuotta aiemmin? Yhtä paljon sattuu, ehkä enemmänkin kuin nuorena. Nyt vain tietää, että enää ei tule ketään.... On niin vähän aikaa jäljellä päästä eroon tästä ja löytää ketään toista. 😭

Mutta niin paljon ei satu, että sen vuoksi kannattaa oma elämänsä lopettaa. Jos sattuu, tietää, että on hengissä ja elää. Koeta jaksaa Somebody´s me. Ajattelen, että onhan muutakin elämää kuin tuo jonka julma kohtalo hetkeksi heitti tiellemme. Yritetään keskittyä johonkin muuhun vaikka vain minuutiksi kerrallaan.
Vielä josku kävelen häntä vastaan muina naisina ja tervehdin kuin jokapäiväistä tuttua, enkä taatusti näytä vaikka sydämeni vielä itkisi. Sitä palkintoa hän ei enää saa. 🙂🌻

Terveisin ER

Taas pohjalla. En tiedä miten paljon hänen pitäisi tehdä virheitä, miten paljon tuottaa tuskaa, että pääsen tästä ansasta...
Luulen, että hän nauttii tästä... Tai sitten hän vain haukkasi liian ison palan... Kyllä minä tiedän te kaikki kyynikot, jotka nauratte katketaksenne tälle rakkauden sumentamalle järjelle... Niin tein itsekin.
En koskaan sanoin, unohtaen, ettei koskaan pidä sanoa ei koskaan...😟

Ja nyt kaikki on liian myöhäistä, edessä on vain kipua, tuskaa, pettymystä kaikille meille, jotka rämmimme tässä toivottoman rakkauden suossa... Sumu peittää järjen ja joka askel upottaa... Vaikka kuinka kurkotan häntä kädelläni, hän katoaa sumuun ja pimeään ja minä uppoan, tukehdun....😭

😑❓ Milloin pettymyksiin tottuu?
Pitäisikö minun alkaa vihata? Olen aina halunnut olla hyvissä väleissa ihmisten kanssa erimielisyyksistäkin huolimatta. Milloin minua on loukattu niin pahasti, että alkaisin vihaamaan ja olisiko se terveellistä?😠

Ikävöin Häntä, mutta miksi tämä ei voi loppua? Sisältäni purkautuu nyyhkäisy milloin missäkin, sellainen pitkän itkun jälkeinen nikotus, enkä mahda sille mitään. Itkun voin tukahduttaa, mutta sitä nyyhkäisyä en.
Jos alkaisin vihata, sammuisiko tämä kaipaus?

En haluaisi tuntea häntä kohtaan mitään. Viha on yhtä kuin rakkauden kääntöpuoli. Hän haluaisi että vihaisin häntä, niin hän on sanonut. Miksi? Haluaako hän rangaistuksen ja sitä kautta synninpäästön?

Ketä tämäkin kiinnostaa? Ei varmasti ketään....

ER😭

Hei E.R ja muut rakkauden piinaamat

Kyllä kiinnostaa E.R miten sulla menee 🙂🌻. Tiedän niiin hyvin sen tunteen, kun iskee se ns epätoivo, jolloin ei voi ikäänkuin uskoa, että näin on käynyt. Kaikki ne murskaantuneet haaveet, se hyväolo, mikä tuli kuin vain näki hänet. Kaikki se on ohi ja se on vain nieltävä.
Mulla on mennyt taas ihan hyvin. Ei ole päivääkään, että en häntä ajattelisi, mutta epätoivo on helpottanut. Mut sitten välillä taas notkahtaa, esim. tossa vähän aikaa sitten, kun tuli tietty biisi radiosta. Voi saakeli sentään. Ja tiedän, että hän siellä jossain viettää kesää ja siis ilman minua...
Olen myös tavannut erään toisen ihmisen, mutta pidän tietoisesti välimatkaa, koska en halua häntä satuttaa. Ollaan ikäänkuin kavereita, joilla on pientä silmäpeliä. Niin on hyvä, siitä tulee hyvä mieli, mutta ei tarvitse mitään sen syvällisempää miettiä. En taida uskaltaa enää pistää itseäni alttiiksi rakkaudelle. Tein sen Hänen kanssaa ja silmille tuli ja tosi lujaa!

Mut hei siis päivä kerrallaan! Muista, että olet tärkeä vaikka et hänen kanssaan enää olisi. Pidä itse itseäsi tärkeänä ja hemmottele itseäsi, se helpottaa. 🙂🌻

Terkuin Somebody`s me

Kiitos Somebody´s me,

Silloin oli huono hetki. Nyt on ehkä parempi.

Sitä en vaan voi ymmärtää, että kun joskus harvoin keskustelen hänen kanssaan, hän vastaa vain kun olen välinpitämätön tai ns. vahvoilla. Hän vastaa esim. "tapaamme vielä" ja "en sano hyvästi" ja "kyllä minäkin kaipaan ja haluan sinua". Tavallaan herättää minussa toivon, joka ei koskaan täyty.😞

Sitten kun tämä toivo herää ja viestin hänelle että kaipaan, hän vaikenee täysin. Eli tekee minut hulluksi. 😠

Nyt alkaa kuitenkin olla toisin. Emme ole nähneet kohta neljään kuukauteen ja huomasin, että alan unohtaa miltä hän näyttää ja tuntuu. Miltä tuntui koskettaa....
Se on surullista, mutta helpottavaa.
Kerroin siitä hänelle ja olin iloinen, että voin antaa hänelle viimeinkin rauhaa. Mitä hän teki? Vaikeni täydellisesti, ilmeisesti ei kuitenkaan saanut sitä mitä halusi ja haluaa satuttaa sillä tavalla kuin voi. Olemalla hiljaa ja kommentoimatta.
Olisihan hän voinut sanoa, että on myöskin iloinen siitä, että nyt menee paremmin.
Mutta koska en ole tavallinen ystävä, minulle ei voi vastata niin kuin ystäville. Näin hän on sanonut.😐

Minua kyllästyttää tämä typerä valtapeli, jolla hän hallitsee minun tunteitani. Pitäköön ystävyytensä ja rakkautensa.

Ehkä tämä on hyvä näin.🙂👍

Terveisin ER

Hei,

😟
Ihminen on heikko. Tovi meni, että tunsin itseni jälleen vahvaksi ja halusin elää omaa elämääni. Mutta mikä on minun elämäni 😐
Aina kun tulee se heikko hetki ja kaipaus, sitä erehtyy jälleen ja laittaa toivorikkaana viestin ihmiselle, josta joskus välitti hyvinkin paljon ja halusi että hän kuuluisi elämääni jatkossakin. Siitäkin huolimatta, ettei meistä tullut mitään.😟
Onko miehen ja naisen vaikeaa olla ystäviä seksisuhteen jälkeen? Ilmeisesti koska minulle ei sitten voi koskaan vastata edes juhannustoivotuksiin. Sellaisen viestin hänelle laitoin: Hyvää juhannusta ja kaikkea hyvää sinulle.
Myöhemmin sanoi saaneensa kyllä viestin, muttei ollut jaksanut siihen vastata, kun oli kavereita yms. 😑❓

Se loukkaa minua syvästi ja hän tietää sen 😠. Haluaisin, että meillä olisi edes tavalliset välit. Tuntuu kuin hän nimenomaan haluaisi satuttaa minua.

Ymmärtäisin tämän jos hän sanoisi, ettei halua kuulla minusta enää koskaan mitään. Mutta hän haluaa tavata minut. Miksi? Miksi antaa toivoa ja toisinaan kertoa, että kaipaa ja sitten käyttäytyä minua kohtaan noin julmasti?
Olisin niin halunnut, että hän olisi ollut tässä maailmassa minulle jossain, vaikka emme koskaan enää tapaisi, emmekä koskaan enää puhuisi.

😭

ER

Hei ER ja muut ketjua lukevat

Minäkin sain yhteydenoton pitkästä aikaa meiningillä "ei kiinnosta mitä sulle kuuluu", vaikka kaikkea hyvää toivoteltiinkin. Mutta hyvä niin. Nyt tiedän, että hän voi hyvin ja voin katkaista henkisen siteeni häneen lopullisesti. Tiedän, että on vaikeaa päästää irti, mutta nyt tässä kohtaa sitä suosittelisin. Tiedostamaton "henkinen roikkuminen" kaikenkaikkiaan kuluttaa ihan todenteolla. Vei minut masennukseen asti. Olet ansainnut onnea ja hyvää vointia. On aika alkaa katsoa tulevaisuuteen ja ympärilleen. Kuulostaa vähän siltä, että tämä tapaamisen haluaminen on lähinnä hänen oman itsetuntonsa pönkitystä, ilman, että sinä saat siitä valttämättä mitään itsellesi. Suhde ei voi olla vain toispuolinen, molempien tulisi antaa ja saada.
Mulle on tehnyt hyvää miettiä nyt jälkikäteen tätä kipeää mennyttä suhdetta ja olen huomannut paljon omia tekemisiäni, joita olisi voinut tehdä toisin, mutta olen myös huomannut niitä "outoja" juttuja, jotka olisivat kaataneet suhteen jokatapauksessa pitkällä tähtäimellä.
Aikansa kutakin vaikka välillä sattuu ihan helvetisti. 😉

Kiitos Somebody´s me,

Tuntuu etten vain ole vielä valmis. En kai ole surrut tarpeeksi. 😭
Kesken työpäivänkin se jysähtää minuun. Moni laulu ja tunnelma, aurinkoinen päivä.

Tiedän, että hän oli törkeä. Tiedän, että moni sanoisi "mitäs läksit". Hän on pyytänyt anteeksi monta kertaa ja sanoo, ettei riittävää anteeksipyyntöä ole. Hän kai "pokasi" minut pitempiaikaiseksi kumppaniksi, eikä välittänyt siitä että rakastuin. En tiedä, en ole saanut selville. Toisaalta sillä ei ole enää väliä. On sattunut niin helvetisti, että meistä ei voisi enää koskaan tulla mitään. Jossain menee se raja, kun on satutettu riittävästi.

Suren sitä, että olen TAAS ollut sinisilmäinen, olen TAAS uskonut ihmiseen. 😟
En enää tiedä, miten pitäisi elää. Aina ennen ajattelin, että täytyy uskoa siihen, että rakkaus on tärkeää ja hyvyys voittaa aina. Nyt ajattelen ihmisistä etten voi tietää kenestäkään millaisia he todella ovat. He voivat näyttää mukavilta, tuntua mukavilta, olla mukavia ja sitten he ovatkin hirviöitä. Vaistoni eivät sano mitään. Pelkään ihmisiä.

Puhuimme kerran siitä, että pitää sanoa toiselle suoraan, ellei halua mitään ja ei saa valehdella. Myöhemmin ihmettelin hänelle, miksi ei voinut olla suora ja rehellinen alusta lähtien vaan huijata minut rakastumaan puhumalla siitä kuinka hyvä minun kanssani oli. Hän sanoi siihen vain hyvin lakonisesti, että "Tervetuloa todelliseen maailmaan."

Niin vaikeaa kuin se onkin uskoa huonon kohtelun jälkeen, mutta kaikki eivät ole sellaisia!! Itsekin olen aika skeptinen, mutta se järki-puoli minussa sanoo, että kyllä on mahdollista vielä luottaa, ja kyllä on mahdollista löytää rakkautta. Se ei ihan oikeesti katso ikää. Lähipiirissäni on vuoden yhdessä ollut pariskunta, joiden yhteisikä on n. 130 vuotta 😉.
Ja toi "tervetuloa todelliseen maailmaan" on niin KLISEE! Hän purkaa vain jotain pahaa oloaan ja epävarmuuttaan sinuun ja luulee saavuttavansa jotakin saamalla sinut koukkuunsa. Luulen, että ei hänelläkään helppoa ole todellakaan, ja varmasti kärsii myös tilanteesta, vaikka ei ehkä sinulle sitä näytäkään.
Niin luulen, että minunkin exäni kohdalla on. Hän kärsii, mutta ei pysty eikä halua asiaa enää pohtia, vain unohtaa. Mutta ihmismieli on jännä, se ei unohda kuin hetkellisesti näitä isoja asioita. Jossain vaiheessa ne nousee pintaan.
Olen alkanut omalta osaltani työstää mennyttä suhdetta ja nyt kun aikaa on kulunut niin paljon, pystyn jo miettimään asioita itkemättä ja katkeroitumatta. Rankkaa se on, varsinkin kun huomaa niitä omia mokiaan, joista hän on kärsinyt aivan varmasti myös. Mutta niinhän se on myös, että mitään taydellistä kumppania ei voi löytää koskaan, ne jotkut ärsyttävät asiat pitää vain hyväksyä, kunhan se ei tarkoita toisen alistamista missään muodossa.
Jaksamista sinulle ER, kyllä se vielä helpottaa vaikka unohtaa ei voisikaan. 🙂🌻

Hei!!!

Omaan ahdistukseeni auttaa lukeminen ja varsinkin eräs hieno kirja nimeltään Havahtuminen; Anthony De Mello. Loistavia ajatuksia Ihmissuhteista, "minästä" ja monesta muusta pientä ihmismieltä askarruttavista kysymyksistä. Suosittelen lämpimästi!!! 🙂

Aurinkoisia päiviä ja muistakaa ettei onnenne ole kiinni kenestäkään muusta kuin teistä. Niin se vaan on. 🙂🌻

Hei vaan ja kiitos taas tuesta 🙂🌻

Tanhuttarelle kiitos kirjavinkistä, etsin ja luen, kun taas pystyn lukemaan. Juuri nyt en pysty keskittymään mihinkään.

Somebody's me. Tiedät mistä puhut, joten paljon on tuttua sinun tekstissäsi. Varmasti hänkin kärsii ja olen ollut myötätuntoinen häntä kohtaan. Hän teki sen valinnan, joka oli hänelle se ainoa oikea. Mutta missä on hänen empatiakykynsä minua kohtaan. En ole mielestäni pyytänyt jatkuvaa yhteydenpitoa. Pyytänyt, että hän ymmärtäisi kun joskus laitan viestin. En odota häneltä enää mitään vastarakkautta. Ainoastaan asiallisia välejä ja sen, että hän jossain olisi vielä olemassa minulle. Hän oli minulle tärkeä ihminen. Enkö minä merkinnyt mitään? Minun on vaikea uskoa sitä... vieläkään....

Mutta elämä todella jatkuu. En voi jäädä tähän tuleen makaamaan. Muistan hänet aina ja ikuisesti. Löytäisinpä vielä vaan oman itsekunnioitukseni ja luottamuksen muihin ihmisiin..

ER😟