Kostaa hän haluaa. Hänen tavoitteensa on, että jätän mieheni. Vielä en ole sitä tehnyt, mutta lähellä on. En kestä ajatusta, että nainen soittelee ja uhkailee. Noin sairas ihminen pitäisi saada hoitoon. Säälittävää😭

Rankkoja nämä ihmissuhdekriisit ja -draamat. Särjetty sydän voi saada järkevämmänkin ihmisen toimimaan järjettömästi. Yritä saada lohtua siitä, että se ei ole miehesi joka on vieraan naisen perässä. Koska miehesi kanssa olette valinneet toisenne ja haluatte pysyä yhdessä niin osoittakaa se toisillenne ja tukekaa toisianne. Rakentakaa yhdessä parempi parisuhde jolloin olette turvassa sivusuhteilta. Hyvää yhteiseloa toivottaen.

Hei 🌻🙂🌻
ASM: meillä mies laittoi naiselle viestin, jossa viittasi lähestymiskieltoon ja siiheen loppuivat yhteydenotot 🙂👍

Mieheni ei tähän suostu. Sanoo, että siitähän tuo nainen vasta "innostuu". Tästä voi päätellä, että jotain salattavaa vielä on tai sitten hän ei edes halua laittaa välejä täysin poikki tuohon naiseen. Mies kyllä väittää, että hänen puoleltaan juttu on loppu eikä hän ole yhteydessä.

mä löysin ison avun ja selityksen eksäni poukkoilulle Fisherin kirjan puolivälin jälkeen luvusta, jossa hän selostaa parisuhteessa toisen tiedostamatonta sisäistä kapinaa lapsuudenkodin tunne- ja asenneilmapiiriä ja sitä, miten se projisoituu eli heijastetaan kumppaniin, siis petettyyn. Se luku aukaisi minun silmäni tajuamaan eksäni toimintaa ja omaa toimintaani ja sain siitä rauhan. Suosittelen sen läpikahlaamista, mä löysin itseni ja eksäni siitä toimimasta juuri niin kuin ei olisi pitänyt, jos olisi halunnut "kasvaa ja antaa toisen kasvaa" parisuhteessa.

Sen lukemisen kjälkeen helpotti niin kovasti, että alan vähitellen tajuta, että miksi odotella sellaista henkilöä suhteeseen takaisin tai ylipäätään suhteeseen, joka ei pysty sitoutumaan vapaaehtoisesti minun kanssani yhteiseen juttuun. Mitä arvoa on sellaisella ihmisellä, joka poukkoilee irti?

Miten sitä voi ymmärtää ja miten siihen kannattaa reagoida tai olla rreagoimatta - sen Fisher avaa hienosti, suosittelen sen lukemista kaikille petetyille. Fisherin jälleenrakennus-kirja🙂👍

Päivitystä... Tapahtuneesta on nyt kuukausi. Välillä olin jo äärimmäisen onnellinen. Tuntu, että olen saanut elämäni ja mieheni takaisin uudestaan. Oltiin kuin vasta rakastuyneet ja suunniteltiin tulevaa. Pohdittiin syitä tapahtuneeseen ja oikeasti koin, että molemmat haluavat tehdä kaikkensa.

Perjantaina istuimme yhdessä iltaa ja mies esitti toiveen käydä parilla oluella baarissa - yhdessähän emme olisi voineet mennä koska lapset nukkuivat kotona. Lupasin, tottakai. Olinhan päättänyt luottaa ja rakastaa. Jälkeenpäin kun ajattelee niin olihan mies siinä tilanteessa jotenkin etäinen, ei niin läsnä kuin mitä aiemmin. Jälkeenpäinhän tiedän, että mies ei ollut aikonutkaan sinne baariin mennä vaan oli alunperinkin ollut menossa toisen naisen luo ja täysin kirkkain silmin, tietoisena teostaan valehteli minulle.

Hän lähti, minä jäin. Jossain vaiheessa laitoin sitten viestiä, että onko kivaa. Ehkä jo epäilin? Viestiin ei tullut vastausta. Eikä niihin muihinkaan joita laitoin kahden seuraavan tunnin aikana. Puhelin oli poissa päältä, siihenkään ei siis vastausta.

Mies tuli kotiin kun ulkoilutin koiraa, jo siitä mistä suunnasta tuli tiesin, että on ollut sillä naisella. Sen myönsi. Sanoo että ei tajua mikä meni, sanoo että on pahoillaan. Sanoo, että nyt on katkaissut kaikki välit ja että varmasti ne tunteet toiseen kuolee ajanmittaan.

Tällä hetkellä minä haluan vain kuolla. Ilman lapsia olisin tappanut itseni silloin yöllä. Mitä tahansa kunhan tämä kipu loppuu. Mä rakastin, uskoin, luotin, olin onnellinen. Välillä mietin kuinka suunnattomasti mieheni täytyykään minua vihata koska on valmis satuttamaan minua uudestaan ja uudestaan. Olisi samalla tappanut.

Mä en näe tällä hetkellä enää mitään toivoa. Olen valmis luovuttamaan koko elämän suhteen. Minä en vain jaksa enää. Mä en voi elää jatkuvassa pelossa. Mä en voi olla koskaan niin täydellinen nainen että riittäisin. Mä en voi elää pelossa, että millä hetkellä tahansa mies saattaa taas kääntyä sen ihanan naisen puoleen vaikka mulle esittää hetkeä ennen rakastavaa miestä.

Minä en jaksa enää.

Hei 🌻🙂🌻
Kraakku: olen todella pahoillani siitä, että miehesi valehteli sinulle.
Olen siinä mielessä "paremmassa" asemassa, että meillä mies ei kokenut mitään tunteita toista naista kohtaan, paitsi jonkinlaista inhoa yrittäessään irrottautua suhteesta jo ennen kiinni jäämistään. Hän myös laittoi toiselle naiselle viestin, että hakee lähestymiskieltoa, mikäli tämä vielä yrittää ottaa yhteyttä.
Nuo äkkirakastumisen tunteet ovat viheliäisiä. Ne johtavat ihmistä harhaan.
Todellista rakkautta on pysyminen yhdessä, niin myötä-, kuin vastoinkäymisissäkin.
Sinun on varmasti vaikeaa luottaa mieheesi tuon teon jälkeen.
Minulla oli myös luottamuspula, vaikka salasuhteen paljastumisen jälkeen kaikki viestimet ovat olleet minun nähtävissä, mikäli epäilisin jotain.
Uskottomuudesta toipuminen vie yllättävän pitkän ajan, vaikka päätös yhdessä jatkamisesta olisi tehtykin.
Toivon, että miehesi ymmärtää sen, miten syvältä hän sinua loukkaa.
Ja pidä itsestäsi huolta, äläkä tee mitään itsellesi. Samoja ajatuksia itsemurhasta oli minulla myös mutta ajattelin sitten lapsiamme, enkä heidän vuokseen toteuttanut aikeitani.
Toivon, ettet sinäkään.
Jaksamista Sinulle kera virtuaalihalauksen 🙂🌻

Kraakulle: miksi ihmiset ovat näin pahoja toisilleen, varsinkin niille keitä sanovat rakastavansa, se on niin käsittämätöntä. Tiedän millainen olo sinulla on, koska olen itse ollut ihan samassa tilanteessa (ja olen vieläkin). Ensimmäisen pettämisen jälkeen minä luulin, että saimme asiat selvitettyä, kaikki tuntui olevan hyvin ja aloin taas uskaltaa luottaa mieheeni. Mutta sitten kun elämässä tuli kaikenlaisia murheita ja vaikeuksia ja en ehtinyt häntä paapoa ilmeisesti tarpeeksi, hän petti minua taas (saman naisen kanssa). Eli särki sydämeni toisen kerran. Ja luottamukseni häneen katosi täysin. Viimeisestä "paljastumisesta" on nyt jo kolme vuotta, ja tilanteemme on mennyt nyt vain huonommaksi. Viimeinen oljenkorsi on nyt terapia, johon mieheni ensin ei suostunut mutta nyt on kuitenkin menossa tällä viikolla, kai. Jos tästä ei ole apua, en tiedä joko uskallan lähteä.
Sinua kehotan puhumaan miehesi kanssa vielä, yrittäkää käydä jossain ulkopuolisen kanssa keskustelmassa, jos teillä vielä on tunteita toisianne kohtaan. Älä vielä luovuta vaikka nyt sinusta tuntuukin tosi kamalalta, tiedän.
Naimisiin mennessä luvataan rakastaa toista myötä- ja vastoinkäymisissä ja olla uskollisia, toisilta se vain tuntuu unohtuvan, ainakin meidän miehillemme on käynyt näin.
Yritä jaksaa ja pidä itsestäsi huolta...

ainoa oikea kirjoitti 7.4.2014 8:32

Kraakulle: miksi ihmiset ovat näin pahoja toisilleen, varsinkin niille keitä sanovat rakastavansa, se on niin käsittämätöntä.

Tätä minäkään en tajua. Vai onko sitä niin siinä rakkauden huumassa, että muut ihmiset ja niiden tunteet menettävät täysin merkityksen. Elää jossain toisella ulottuvuudessa missä muuta maailmaa ei ole?

Mies sanoo, että välittää minusta kyllä. Perjantainen johtui siitä, että tunteet toista kohtaan eivät ole hävinneet mihinkään vaikka niin minulle väitti. Kokee, että oma olo on ollut "outo" jo pidempään. Tylsä arki ja tää normaali elämä ei enää riitä. Haluaa jotain uutta ja jännittävää. Harmi, että mua ja lapsia ei voi vaan pyyhkiä pois ja aloittaa sitä uutta elämää puhtaalta pöydältä.

Nyt on sovittu, että katsotaan 6kk. Ei tehdä mitään päätöksiä sinä aikana. Eletään normaalia arkea ja tehdään asioita yhdessä niin kuin ollaan suunniteltu. Mies on luvannut olla pitämättä mitään yhteyttä toiseen naiseen tänä aikana. Ja totesi, että alkoholin käyttöä on syytä hillitä kun rajat katoavat...

Mähän toki koen tilanteen omalta osaltani toivottomaksi. Ainoa mitä toivon, että saan itseni henkisesti vanhemmaksi tänä aikana. Mullahan ei ole miehelle tarjota mitään uutta ja jännittävää. Vain vanha tylsä vaimo, joka on jo nähty ja jonka psyykekin näyttää tapahtumien varjolla olevan romuna. Ei mitään nuorta, iloista ja huoletonta. Jonka kanssa voi elää kivaa elämää ilman tylsää arkea.

Mähän laitoin viestiä myös tälle naiselle. Kaksikin. Ihan asiallista. Esittelin itseni ja kysyin mitä miehestäni haluaa. Ei vastausta. Laitoin toisen, jossa totesin, että jos on valmis suhteeseen varatun kanssa niin pitää kyetä myös kohtaamaan myös se varatun miehen eletty elämä. Ei vastausta. Siitäkin tunnen lähinnä raivoa. Eikö sen vertaa ole "naisessa" luonnetta, että voisi vastuun omalta osaltaan tilanteesta ottaa. Tiennyt alusta lähtien mihin ryhtyy.

Itsellä päällä nyt taas se jatkuva ahdistus ja tärinä. En saa nukuttua. Unen puute voi näemmä oikeasti murtaa mielen. Unilääkkeet on pakko saada. Jos en kohta saa nukuttua niin en kyllä selviä.

Hei Kraakku.

Tiedän mitä käyt läpi. Olin itse samassa tilassa kuukausi sitten. Ymmärsin hakeutua työterveyteen saamaan apua vasta kun olin valvonut 1,5 viikkoa putkeen juurikaan syömättä tänä aikana mitään. Se olotila on aivan järkyttävä! Sitä ei toivoisi ikinä kokevansa uudelleen.

Siinä tilassa ei ole kykenevä tekemään päätöksiä eikä ratkaisemaan tulevaisuuttaan suuntaan tai toiseen. Ahdistus, tuska, viha, suru ja epätoivo vellovat kaikki yhtenä isona massana. Hae apua, jotta saat nukuttua. Virtuaalihalaukset täältäkin.

Viime yön sain nukuttua, kiitos unilääkkeen. Tänään olo on ollut päivällä harhaanjohtavan vahva. Sanoin miehelle, että saa lähteä vaikka heti, en pistä vastaan. Vuoroviikot lasten kanssa alkavat vain sillä, että voi muuttaa heti alkuun yhdessä lasten kanssa jotta minä ehdin päästä jaloilleni. Mulle on yksinkertaisesti aivan liian tuskallista se, että mies ahdistuu vieressä kun kaipaa niin kovasti suurta rakkauttaan. En minä estä.

Mä en voi tehdä asialle enää mitään. Kaikki mun yritykset valuvat lopulta ihan hukkaan sillä miehen sydän on ihan muualla. Mä olen avoimesti tunnustanut virheeni, syyttänyt itseäni kaikesta alusta lähtien. En silti ansaitse tätä, kukaan ei ansaitse. Kaiken itsesyytösten ja säälin keskellä mulla nousee oikeasti ajatus siitä, että en olen oikeasti ollut vähän liiankin kiltti. Antanut tilaa, joustanut. Yrittänyt miellyttää ja hukannut itseni. Ja se kaikki on johtanut muurin kasvamiseen meidän välille ja puhumattomiin asioihin. Uudenlainen avoimuus ja puhuminen tämän kuukauden aikana onkin ollut parasta. Samalla toki pahinta. Avoimuuteen pitää kuulua myös se, että mies saa purkaa tuskaansa, mutta mä en vain tahdo kestää sen rakkautta toista naista kohtaan ääneen sanottuna javascript:void(0);

Minä olen vain korvike ja joku joka estää sen uuden onnen. Ainoo ikävä juttu tässä on se, että kuinka helppoa on saavuttaa se uusi onni uuden ihmisen kanssa kun se aloitetaan satuttamalla muita?😭

Ja kaiken tämän keskellä on edelleen rakkaus mieheen. Edelleen se sama kokemus siitä, että hän ei tee tätä mitään siksi, että olisi paha ja ilkeä ihminen - olenhan minä nähnyt että hänkin kärsii. Mä suren jo nyt kaikkea sitä, mitä on menetetty - ja kaikkea sitä, mitä me ei voida koskaan kokea yhdessä koska me molemmat mokattiin meidän parisuhde ja pahasti javascript:void(0);

Kraakku, elän niin noita sinun hetkiäsi. Unettomuus tekee hulluksi ja jos ei tule syötyä niin vielä hullummaksi menee. KOita hoitaa itseäsi, Hain nukahtamislääkkeen ja se auttoi.
Minäkin otin yhteyttä tuohon toiseen naiseen, ensin sähköpostilla, pyysin että tavattaisiin tai ainakin keskustelua sähköpostilla, ei vastausta, muistutin 2 kertaa ja kaikki viestit olivat asiallisia eikä syyttäviä viestejä. Ei vastausta. Hän soitti miehelleni että minä uhkailen häntä. Kuukauden kuluttua laitoin tekstiviestin ja toisen perään kun ei kuulunut vastausta. Hän suuttui ja ilmoitti miehelleni että häiritsen häntä.
En voi ymmärtää, missä on tämän toisen naisen vastuu, hän on tiennyt koko 15 vuoden ajan että miehelläni on perhe mutta on roikkunut suhteessa luultavasti odottaen että mieheni eroaa minusta. Mieshän tässä tietysti on suurin sika, mutta on naisessakin vikaa, en tajua kuinka hänellä ylpeys kestää tällaisen riippumisen ja itsensä nöyryyttämisen.
Terapeuttini sanoi että jos olisin lähettänyt raivoisan viestin ja syyttänyt häntä, hän olisi vastannut ja puolustautunut - todennäköisesti. Eli miksi siis taas kerran olin liian harkitseva ja rauhallinen . . en tiedä . . opettelen siitä pois koko ajan.

Hei 🌻🙂🌻
Lämminverinen+ : vaikutat tosi kiltiltä ihmiseltä. Minä otin yhteyttä myös toiseen naiseen, perheelliseen tuttavaamme ja täytyy sanoa, etten säästellyt sanojani.
Muistutin Raamatun 6. Käskystä, jota myös hän oli ollut rikkomassa. Sanoin, etten tule ikinä antamaan anteeksi hänelle sitä, että hän osaltaan hyväksikäytti perheemme heikkoa tilaa.
Toivon, että hän eläisi omantunnon tuskissa mahdollisimman kauan.
Ilmoitin myös hänen miehelleen asiasta.

Voi Kraakku, luin tekstisi ja myötätunto juilii oikein fyysisenä tuntemuksena rinnassa. Jos mitään helpottavaa voi sanoa, on se, että aika auttaa siihen kaikkein pahimpaan tunteeseen.

Miten voit nyt? Voimia, pidä itsestäsi huolta.

Hei,

Jatkan samaan ketjuun johon olen eniten kirjoittanut tuntoja. Siitä on reilut puoli vuotta kun pettäminen paljastui ja "vuosipäivä" meni ohi ilman, että sitä huomasin. Se kertoo jo aika paljon siitä, että asia ei ole jatkuvasti mielessä. Ikävistä mielikuvista en ole läheskään kokonaan päässyt eroon. On paljon asioita, tilanteita, vuosilukuja, paikkoja... vaikka mitä yllättävää ja hyvin merkityksettömältä vaikuttavaa mikä tuo mieleen vaimon pettämisen. Onneksi se ei enää kouraise vatsaa kuten ennen. Enemmänkin tulee sellainen synkkä pilvi mieleen joka lähtee hetken päästä pois kun ajatukset jatkavat matkaa.

Olemme käyneet kuusi kertaa pariterapiassa. Pettämisestä on puhuttu melko vähän. Lähinnä on kartoitettu meidän taustaa, miten olemme lapsuudenkodissa ja parisuhteessa oppineet toimimaan ja kommunikoimaan sekä elämänhistoriaamme. Minkälaisia kokemuksia meillä on ja miten kummatkin ovat ne kokeneet. Olemme tutustuneet minkälaisia rooleja meillä on ja miten reagoimme. Tiivistettynä voi sanoa, että meille on vaikeaa jakaa ikäviä asioita. Haudomme ikäviä asioita itseksemme, olemme aika paljon yhdessä mutta kuitenkin yksin. Emme osaa oikein puhua tunteistamme, emme varsinkaan negatiivisista. Olemme tottuneet kertomaan tekemisistä ja sopimaan käytännön asioista. Emme ole tottuneet tai oppineet tukemaan toista emmekä osaa tukeutua toiseen. Näillä näkymin terapiaa on tarkoitus jatkaa ehkä sellaiset kymmenen kertaa. Tarkoituksena on oppia tuntemaan sekä itsensä että toinen niin, että ymmärtää miksi toimii tietyssä tilanteessa niin kuin toimii ja oppia jakamaan asioita paremmin puolison kanssa.

Kaikkiaan olo on aika rauhallinen, vähän odottava, että mitä tuleman pitää. Voimakkaat tunnevaihtelut ovat tasaantuneet. Vähän harmittaa kun samalla voimakkaat rakkauden tuntemukset ovat samalla tasaantuneet. Siinä 3-4 kuukauden kohdalla meille tuli jumitus pettämisen käsittelyssä. Olisin halunnut tietää mitä vaimo tunsi ja ajatteli kun petti ja vaimo ei oikein osannut kertoa eikä oikein jaksanut penkoa asiaa. Hän oli mielestään kertonut kaiken olennaisen siitä mitä oli tapahtunut. Minä puolestaan en saanut otetta hänen mielenliikkeistään. Sen jälkeen kirjoitin hänelle kysymykset ja vaimo kirjoitti vastaukset. Parin lisäkierroksen jälkeen olin saanut varsin hyvät vastaukset. Kirjallinen läpikäynti toimi meillä tässä kohtaa paremmin kuin suullinen. Nyt on mennyt kolme viikkoa, että en ole ottanut pettämistä esille. Olemme kuitenkin sopineet, että voi ottaa puheeksi kun on tarvetta.

Terapeutti oli sitä mieltä, että tiettyyn pisteeseen saakka on hyvä käydä tapahtumat läpi mutta loputonta vatvomista pitäisi välttää. Pitäisi miettiä mikä varsinaisesti hiertää ja mikä erityisesti voisi auttaa. Pettämisestä pitäisi päästä eteenpäin, ettei jumitu siihen, että pettäminen on loputon haukkumisen aihe johon petetty purkaa pahaa oloaan. Pitäisi yrittää sopia millä eväillä molemmat voivat jatkaa kohti parempaa parisuhdetta. Miettiä mikä aiheuttaa parisuhteessa pahaa oloa ja miten sitä voi korjata. Mennyttä ei voi, eikä pidäkään pyyhkiä pois mutta ei voi mennä eteenpäin katsoen vain peruutuspeiliin. Esim. meillä varsinainen haaste on tietty henkinen yksinäisyys parisuhteessa jossa olemme fyysisesti läheisiä. Eli pettäminen ei ole meilläkään mikään irrallinen tapahtuma.

Toivotan kaikille voimia kulkea kohti parempaa tulevaisuutta.