Lähtö, suunta kohti parempaa

Lähtö, suunta kohti parempaa

Käyttäjä Sirpale82 aloittanut aikaan 15.07.2011 klo 09:13 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Sirpale82 kirjoittanut 15.07.2011 klo 09:13

Olen aikasemmin kirjottanut tänne elämästäni huonosta parisuhteesta. Asun siis avoliitossa ja olen kihloissa.
Nyt lähden täältä ”kotoani” pois ja rakennan itseni kokoon, luon uuden paremman ehyen elämän. Vaikka aikaa ja voimia se vaatiikin, tiedän sen, mutta teen sen itseni takia, minun sieluni takia. Minä vain pystyn päättämään omasta elämästäni.

Kriisikeskuksessa käytyjen keskustelujen jälkeen, totuus kaikesta sattuneesta pahasta, on vallannut tajunnan. Nyt sanoo sekä tunne että järki, että ei ole viisasta jäädä tänne.
Väkivallan ympyrää ollaan kriisityöntekijän kanssa käyty läpi ja kaikki minuun kohdistuva on ollut henkistä väkivaltaa ja ne asiat ovat totta, sekä fyysinen alistaminen ja vallanpito erilaisilla asioilla. Kun kuuntelin itsekin mitä puhuin, ensin järkytyin, jonka jälkeen koin älyttömästi ahdistusta, jonka jälkeen mietin, miksi minä olen täällä vielä? Miksen ole jo lähtenyt pois?
Olen vain toivonut parasta, yrittänyt sovitella, pitää suhdetta kasassa, uskoa parempaan… Mutta kuka minua pitää kasassa, ei kukaan muu kuin minä. Enkä ole tehnyt sitä, olen sallinut liikaa pahaa itselleni.
Olen antanut uuden mahdollisuuden, nyt se on käytetty.
Vatsani on kipeä oikeasti, muutenkin kroppa voi huonosti, elimistö ilmoittaa että nyt on liikaa tavaraa kasaantunut.

Voimia ja jaksamista tämä vaatii, mutta mä olen vahva. Mun on pakko olla! Sitten kun olen uudessa kodissa, saan olla heikko, silloin saan olla rauhassa, itkeä pahan oloni pois. Nyt minun pitää olla vahva, ettei mies saa minusta enää otetta, enkä kuuntele lupauksia tai kauniita sanoja, kun ne eivät ole totta. Totuus on paha ja ilkeä ja vallanpito. Rakkautta en mieheeni enää tunne. Miksi tuntisin.
Mulla ei ole vielä asuntoa, mutta kyllä se löytyy. Seison vaikka päälläni sen aikaa. Tiedän, että jaksan sen, kun tälle kaikelle tulee loppu! Mun on pakko vielä se jaksaa, että löydän uuden kodin, siellä rakennan uuden elämän. Minun oman elämäni.

Käyttäjä Sirpale82 kirjoittanut 29.09.2011 klo 17:58

Kiva kun pystyin rohkaisemaan ja olin avuksi!

Jeps, itsensä kuunteleminen on kyllä hyväksi.
Sain sen itsekin kokea, varmaan ensimmäisen kerran lähtöni jälkeen.
Viimeviikolla olin yhtenä päivänä pois koulusta, ihan sen takia, että olin niin väsynyt.
Päätin, että nyt oon kotona, tuli semmonen muuri eteen, etten jaksa.
No minähän olin kotona, sain yhden etätehtävänkin tehtyä.
Nukuin kunnon yöunet ja niin paljon se vaikutti, että jaksoin sitten loppuviikon olla koulussa.
Meteli tuosta ois exän kanssa syntynyt. Sille ei voinut edes sanoa olevansa väsynyt.

Mulla oli taas eilen keskusteluaika kriisityöntekijän kanssa.
Ja pitkästä aikaa itkin, yritin kyllä kaikin tavoin estää itkua tulemasta, mutta kriisityöntekijä oli siinä turvallinen ihminen, joka sanoi, että anna itkun tulla.
Mulle sallittiin se suru ja vielä sain itkeä.
En mä saanut koskaan ex-miehen kanssa itkeä. Sekin oli kiellettyä.
Mun pitää opetella elämään uudestaan. Kummaa sinänsä, mutta kun on ollut kahlittuna sinne neljän seinän sisään ja elät niinkuin mies haluaa ja vaatii, ettei vain tulisi riitaa, etten vaan taas olisi lattialla alistettuna.

Viikko alkaa olee lopuillaan, aika paljon taas väsyttää.
Jos vaikka ottas tavotteeksi käydä lenkillä.
Ens viikosta onneksi tulee rento, vain muutama päivä koulua!
Jaksan sitten paneutua etätehtäviin.

Käyttäjä Sirpale82 kirjoittanut 01.10.2011 klo 12:34

Kuuntelin jälleen Vesteristä yhtyineen ja Kukaan ei koskaan-biisin kertosäe lohduttaa.

" Kukaan ei koskaan voi sun paikkaas ottaa
kukaan ei mun maailmasta tee kauniimpaa"

Voihan se olla kuka tahansa tärkeä ihminen joka vois sanoa tuon.
Ei sen tarvi olla puoliso, se voi olla vaikka kaikista parhain ystävä.
Nuo sanat saa tuntemaan itsensä tärkeäksi, edes jollekin.

Käyttäjä Valkoinen mieli kirjoittanut 04.10.2011 klo 08:47

Joo-o, kun sanoin puhelimessa lasten isälle tässä muutama viikko sitten, että tämä meidän tilanne on järjetön, että meidän pitäisi sopia, niin voi olla, että hän on ottanut nämä sanani ihan omalla tavallaan. No sen näkee siitä reaktiosta, mikä seuraa tässä kohta, kun hänelle valkeaa, että olen laittanut hakemuksen käräjäoikeuteen. En ole aivan varma omien tulkintojeni kanssa, mutta tämä toinen voi luulla, että tuolla sopimisella tarkoitin muka suullista sopimista näistä asioista, vaikka en ihan sitä niin ole tarkoittanut, sillä en enään missään hinnassa enää jätä näitä asioita suullisen sopimuksen varaan, koska toiseen osapuoleen ei ole luottamista, että ne myös pidetään. Mustaa valkoisella, se on se, mikä on tavoite ja se tavoite kyllä tässä toteutuu, vähitellen.

Siis jos en ole itse väärässä, niin silti tämä seuraava askel voi tulla tavallaan yllätyksenä toiselle osapuolelle. Ja siinä tilanteessa olen itse levoton, koska se aggressiivisuus, joka hänellä päälle iskee, niin se ei ole kivaa katseltavaa. Hän ottaa asian henkilökohtaisena hyökkäyksenä häntä vastaan, vaikka asia ei ole niin. Hän ei vain sitä ymmärrä, kun hänellä on erikoinen oma ajattelumallinsa, tai näin ainakin ajattelen asian olevan.

Taas tuli se sama kuvio, kun sanoin hänelle puhelimessa, että toivon hänelle hyvää, vaikka tiemme ovatkin eronneet. Tämän puhelun jälkeen tuli tekstiviestiä, jossa sanotaan, että minä olen pilannut kaiken ja että hän huomaa, etten kadu yhtään jne. Taas tuo sama kuvio. Tällä kertaa annoin kuitenkin asian olla, koska olen jo hieman tuon tilanteen yläpuolella, en tarkoita ylimielisenä, vaan ymmärrän paremmin tätä kokonaiskuviota ja että asia ei ole näin. Mutta tästä kuten mistään muustakaan asiasta on turhaa alkaa hänen kanssa väitellä, koska hänhän on kuitenkin aina oikeassa, siis omasta mielestään.

Tällaisia jotakin omia ajatuksia odotellessa myrskyä. Toisaalta ei se hänen raivoamisensa tilannetta ainakaan paranna, ei hän niin tyhmä ole kuitenkaan, että kirjallisesti alkaisi minua uhkailla tai en usko, että muutenkaan kävisi päälle, mutta kaiken varalta varon, kun on impulssiivinen luonne. Toivottavasti ei enään mitään ihmettä olisi, mutta sitä ei voi olla varma.

Käyttäjä Sirpale82 kirjoittanut 04.10.2011 klo 18:02

Toivotaan parasta, että asiat menisi siellä nyt hyvin🙂👍
Mikään ei olisi parempaa, kuin se että asiat selkiytyis ja sasit rauhan taas elää.
Niin ja sitten tosiaan on sitä mustaa valkoisella ja dokumentti sovituista asioista, se varmasti helpottaa suunnattomasti.

Itse tässä juuri täyttelin toimeentulotukihakemusta, mikä määrä kaikkea lippua ja lappua pitää liittää siihen, toivottavasti saisin edes jotain avustusta. Vien sen huomenna sossuun. Aika nihkeesti täältä saa aikoja keskusteluun, oisin kertonu vaan miten asiat on menneet, miksi jouduin muuttamaan. En sitten tiedä tekeekö ne sillä tiedolla mitään. Mutta laitoin nyt liitteeksi kuitenkin edellisen kotikuntani sossun päätöksen, jossa se tilanne on kerrottu ja toimeentulotuki myönnetty muuttoavustuksena. Niin ja sitten kirjotin tilanteeni siihen hakemukseen. Kait se niille riittää.

Sen verran itse oon varmaan menny eteenpäin, että tällä hetkellä syytän ex-miestäni tästä kaikesta. Aluksi syytin siis itseäni, mutta tajusin, että eihän tämä ole mun syy ollut alunperinkään,vaan exän syy.
Exä saisi joutua vastuuseen teoistaan, en minä.
Tietystihän olen loppuviimeksi vastuussa vain itsestäni ja omasta hyvästä olostani.

Käyttäjä Valkoinen mieli kirjoittanut 05.10.2011 klo 09:20

On siihen toimeentulotukihakemukseen hyvä kirjoittaa siitä omasta elämäntilanteesta. Ja jos tarvitsee hankkia jotakin tarpeellisia jokapäiväiseen elämään kuuluvia asioita, vaikka pyykinpesukone, niin voi olla mahdollista, että saa siihen avustusta sosiaalitoimelta, kun kysyy ajoissa asiasta. Varmaan kuitenkin kuntakohtaista vielä nuo toimeentulotuen myöntämisen käytännöt. Mutta aina kannattaa anoa. Itse sain avustusta mm. kun hankin toiselle lapselle sängyn.

Se on hyvä, että ei syytä enään niin itseä menneestä. Kahden soppahan se on ollut, mutta kyllä ne toisen ongelmat on vaikuttanut siihen kokonaistilanteeseen. Se on helpompi syyllistää toista ja kieltäytyä ottamasta itse vastuuta, mutta kaikeksi onneksi sinä olet ottanut vastuun omasta elämästäsi juuri tuolla teollasi, kun olet lähtenyt - siis vastuun sillä tavalla, että et enään hyväksy itsesi huonoa kohtelua, vaan haluat parempaa, normaalia elämää.

Käyttäjä Sirpale82 kirjoittanut 06.10.2011 klo 17:29

Sinne se nyt meni, hakemus sossuun, sanoivat että heillä on 1-2 viikon käsittelyaika.
Toivottavasti edes vähän tulis avustusta.

Niin, onneksi lähdin. Vaikka se olikin yhtä jossittelua sen puolivuotta. Siinä se lähtöpäätös kuitenkin vahvistui ja tiesin tekeväni oikein. Nyt kun tätä eloa on se parikuukautta itekseen elänyt, alkaa arki pikkuhiljaa tuntua ihan erilaiselta.
Asioiden vakavuus on tällä hetkellä syventynyt lisää.
Kriiisityöntekijä antoi viimeksi luettavaa väkivallasta, turvallisuusohjeita, tietoa poliisin avusta ja tajusin, miten vakavasta asiasta on ollut kyse. Mulla olis ollu monta kertaa mahdollisuus kutsua poliisi, nostaa syyte miestä vastaan.
Asia kuitenkin meni miten meni, nyt varmaan on tärkeää saada itsensä kasaan, eikä miettiä mitä olisi pitänyt tehdä. Mutta yhden asian mä tein, lähdin pois, ehkä se oli loppujen lopuksi kaikista tärkeintä.

Käyttäjä Valkoinen mieli kirjoittanut 06.10.2011 klo 20:12

Tästä hetkestä noin kaksi kuukautta eteenpäin, sitten saa tilanteeseen jonkinlaisen ratkaisun. Okei, hassuja ajatuksia varmaan taas minulla, mutta pelottaa, että pystyykö toinen osapuoli jotenkin estämään siinä, mitä minä haen, vuoroviikkoja. Toisaalta pakkohan tilanteeseen on jokin ratkaisu tulla. Ja kai se ratkaisu on oikeudenmukaisempi minun kannaltani.

Sain myös vihdoin tietää oman aikani työntekijälle, mutta se on kyllä vasta kuukauden päästä eli pitää edelleen jaksaa odotella. Saa kyllä olla sitten itsestä ylpeä, kun on jaksanut tämänkin suon läpi rämpiä. Välillä ahdistaa enemmän tämä tilanne, mutta se menee sitten ohi. Minua kuitenkin pelottaa mitä on tulossa toisen taholta, en voi sille mitään, että olen tottunut pelkäämään. Kai se pelottaa eniten, kun ei pysty tietämään tai vaikuttamaan toiseen, vaan hän tekee yhtälailla omat päätöksensä.

Tällä hetkellä toivoisin, että aika kuluisi äkkiä ja saisi asiat vihdoin järjestykseen. Koko syksyhän tässä on mennyt ja menee ja lopullisen ratkaisun saaminen menee mitä luultavammin ensi vuoden puolelle. Ei välillä vaan enään jaksaisi tätä, mutta sitten on vaan pakko keskittyä tähän hetkeen ja yrittää miettiä, mikä tässä hetkessä kuitenkin on hyvää.

Käyttäjä Sirpale82 kirjoittanut 07.10.2011 klo 10:48

Jes, sulla on nyt aika selvillä sekä työntekijälle, että asioiden selvittelylle🙂👍
Todella saat olla itsestäsi ylpeä, että olet jaksanut! Ja sun kuuluukin olla siitä ylpeä!
Ahdistus on varmasti ihan ymmärrettävää,ois kyllä ihme jos sä et jotenkin raegoisi.
Odottavan aika on pitkä sanotaan, vaikka odottaminen raastaakin syvältä välillä.

Niin, sitä tottuu pelkäämään, kun on pelännyt kauan. Pelko on se tuttu ja "turvallinen" tunne. Kriisityöntekijä sanoi, että pelko tavallaan suojelee itseä.
Pelko on vaan niin voimakas tunne ja toivottavasti pelko joskus loppuu.
Tällä hetkellä minäkin pelkään vielä. Ehkä pelko loppuu ajankanssa, sitten kun vahvistuu enempi se ajatus, että on turvassa.
Sulla varmaan pelko helpottaa kun saat nuo tapaamisasiat selville ja arjen taas toimivaksi.
Se työntekijäkin voi auttaa sua siinä pelon voittamisessa.

Jaksamista sinne🌻🙂🌻

Käyttäjä Sirpale82 kirjoittanut 13.10.2011 klo 18:18

Huhhuh mikä viikko, tunnetiloja puolelta toiselle.
Tänään olin kriisityöntekijäni kanssa juttelemassa ja ensimmäisen kerran itse sanoin äänen että en halua sellaista elämää, jota sain kokea ex-mieheni kanssa.
Nyt on tullut uusi tunne eron tiimoilta, suru. Sitä me pohdimme tänään myös.

Viikonlopuksi vaihdan maisemaa, lähden kummitätini luokse kyläilemään.
Palaan sunnuntaina takasin ja pikkuveljeni käy kissaani katsomassa mun poissa ollessa.
Kiva päästä reissuun!

Syksy ja pimeys ei sovi mulle ja on kylmääkin.
Syksyllä mua aina vaivaa alakuloisuus😞
Nyt varsinkin kun on raskas vaihe menossa.
Kriisityöntekijä sanoi että olen mennyt eteenpäin asioissa,mutta joskus asiat voi jäädä paikalleenkin, mutta sitten taas etenevät. Kaikki tähän prosessiin liittyvät tunteet ovat olleet ihan normaaleja ja asiaan kuuluvia, ei siis tarvi olla huolissaan.
Eniten pelkään sitä että jos masennun uudestaan. Kävin vaikea-asteisen masennuksen läpi, n. 2 vuotta sitten, enkä haluaisi uudelleen sitä kokea.
Onhan mulla tietty vielä mielialalääkitys päällä, en ole sitä jättänyt pois missään vaiheessa, että ehkä se suojaa sitten pahimmalta.

Käyttäjä Valkoinen mieli kirjoittanut 18.10.2011 klo 16:32

Henkisesti on välillä ollut semmoinen romahdusolo, tosin kun tässä on mennyt aikaa, niin on ymmärtänyt sen, että kyllä noi asiat järjestyy ja aina on ollut siitä apua, kun on puhunut jollekulle taholle, oli se sitten ystävä, perheenjäsen tai viranomaistaho. Siis kun on tunteita, tässä tapauksessa omaa lastaan kohtaan, niin se nakertaa, kun toinen "ei halua" päästää lastani luokseni. Siinä on voimaton olo, koska pyytäminen, kysyminen ns. normaali toiminta ko. asiassa ei ole tuottanut tulosta, enkä väkipakolla ole lähtenyt toimimaan, koska en halua lähteä pelaamaan lapsellani, koska kyllä tiedän, että pian se toinen osapuoli olisi vaatimassa lasta takaisin luokseen. Tavata kuitenkin olen saanut, mutta se on ollut tämän toisen ehdotuksesta ja miten hän sen haluaa järjestettävän. Sillä välin minulla on kokoajan ollut toinen lapsemme hoidettavanani ja mielenkiintoa häneen ei toisella osapuolella liiemmin ole. On äärimmäisen epäoikeudenmukaista, että toinen vain on päättänyt toimia noin sen takia, kun en halua enään häntä, on ruvennut toisen lapsemme "yksinhuoltajaksi". Tämä on niin ihmeellinen kuvio. : D Toivon, että kaikki tämä ei ole ollut turhaa, vaan jossakin vaiheessa asiat olisi normaalisti, niinkuin niiden kuuluisi olla. On tämä vaan niin käsittämätöntä, kun ei tässä ole järjen häivääkään tässä tilanteessa. Ennen olen ajatellut, että kyllä ne asiat siitä pikkuhiljaa paranee, mutta en ole ymmärtänyt sitä, että joku ihminen voi asettaa itsensä ja kostamisen kaiken edelle, mutta nyt ymmärrän, että niinkin tosiaan voi käydä. No tässä menee se jokin aika vielä, niin sitten näkee mikä ratkaisu sieltä sitten tähän tilanteeseen tulee. Ei auta kuin vain odottaa.

Käyttäjä Sirpale82 kirjoittanut 21.10.2011 klo 12:59

Ymmärrän olotilasi, ei ihminen jaksa loputtomiin, mutta olet kuitenkin vahva jonka huomaa.
Tuo exäsi käytös on kyllä todella epäoikeudenmukaista minustakin.
Mutta hän on sairas. Ei hänellä ole varmaan muuta tavoiteltavaa kuin hänen oma paras ja nyt hän saa jotain sairasta mielihyvää tästä tilanteesta, toimiessaan noin.
Todella väärin, että hän käyttää lasta sinua vastaan.
Hyvä kun olet voinut käydä tapaamassa lasta, vaikka vain silloin kuin exällesi sopii.
Onneksi hän ei ole estänyt lapsen tapaamisia kokonaan, olethan lapsen äiti.
Kumpa ratkaisu olisi sinun kannaltasi hyvä ja sinun eduksesi, toivon sitä kovasti!

En usko että tuo kaikki olisi ollut turhaa, olisihan sitä voinut luovuttaa jo ajat sitten, mutta jotain tämäkin antaa tulevaisuuteen. Mietin, että jos mulla olis lapsia exäni kanssa ja tilanne ois samanmoinen, tekisin varmaan ihan saman.

Tuosta turhuudesta tuli mieleeni tämä oma muuttoni ja sitä ennen suuret yritykset saada asiat toimimaan. No, muutto ei ollut turhaa, sen olen huomannut, mutta oliko se turhaa, että yritin niin paljon suhteen takia joka ruokki vain ja ainoastaan exäni tarpeita.
Ja uskoin ja toivoin parempaan, tällä hetkellä tuntuu, että olen tuhlannut 2 vuotta elämästäni. Vaikka toisaalta, ei sitä voi ennakkoon tietää mikä hirviö toinen on.
Minulla ei ole käsitystä millainen on hyvä mies, eikä käsitystä hyvästä suhteesta.
Mitä olemuksia hyvällä ihmisellä on? Entä mistä voi tietää että suhde ei johda enemmin tai myöhemmin väkivaltaan. Jaa-a ei kai mistään.

Käyttäjä Valkoinen mieli kirjoittanut 21.10.2011 klo 14:27

Niin, onhan se pakko vain toimia, koska kyllä minä haluan olla lapsilleni äiti, siinä missä toinen haluaa olla isä ja jakaa sitä arkea. Uskon, että tämä tilanne helpottuu, kun tulee ratkaisu tähän asiaan, koska minä myös luulen, että toista osapuolta ajaa myös pelko ja siihen liittyvä vainoharhaisuus (että "nappaisin" lapset vain itselleni). Ei hän minun sanoihini luota ja en minäkään kyllä siihen, että hän näkisi lasten edun, vaan oman edun hän kyllä näkee, näennäisen oman edun tossa ihmetoiminnassaan. Niin tai näin, pattitilanne tämä on.

Siitä, että olet yrittänyt siinä entisessä suhteessasi niin se kertoo vain siitä inhimillisyydestä ja omista ihanteistasi ja toiveistasi, eihän sekään ole ollut turhaa, sillä olet tosiaan halunnut, että asiat toimisi, mutta kun siihen suhteen toimimiseen tarvii myös sen toisen osapuolen, niin sille ei voi sitten mitään, jos ei onnistu. Hyvähän se on, että jossakin vaiheessa huomaa nuo asiat ja antaa itselleen luvan lähteä, eikä jäädä toimimattomaan suhteeseen, jossa olisi vain katkeroitunut ja "kuollut" sisältäpäin.

Heh, ei minullakaan ole oikein käsitystä siitä normaalista parisuhteesta, mutta sen huomaa ihan sukulaisissa, siis miespuolisissa, että kuinka huomaavaisesti ja toista kunnioittavasti normaali henkilö toimii. Siinä on tullut joskus minulle ihmetys, että voiko joku olla noin mukava, että toimii minun vuokseni niinkuin silleen pyyteettömästi, ilman vastapalveluksia. Varmaan vähän hassuja ajatuksia sellaiselle, joka ei ole kohdannut ennen vaikeata ihmistä.

Kyllä kai niitä merkkejä toisen häiriöisyydestä voi huomata ihan alkumetreillä. Kyllä minä olisin voinut huomata jo tietyt asiat ihan heti alussa, mutta olin niin rakastunut, kun koin hänet ensimmäiseksi oikeaksi rakkaudekseni, niin ne ihmejutut sitten ei siinä kokonaisuudessa vaikuttanut. Luulisin, että nyt kun tiedostaa, että on olemassa mm. tämänlaisia henkilöitä, niin katsoo ehkä vähän kriittisemmin ympärilleen, ainakin toivon mukaan.

Noh, kun aikaa kuluu ja saa etäisyyttä noihin asioihin, niin helpottaa. Elämässä voi aina tulla kaikenlaista, siis ihan erilaisia juttuja, niin silti täytyy jaksaa tai ainakin jaksaa etsiä sitten niitä tukipisteitä, mitkä auttavat. Jossakin kohdin voi ehkä jopa nauraa omalle typeryydelleen, mutta se on kovin inhimillistä, ei sille mitään voi, mutta niinkuin aina sanotaan siitä voi ottaa opiksi. Ja niin normaali ihminen tekeekin.

Tässä on mielenkiintoista se, että miten kaiken tämän jälkeen? Siis tarkoitan omaa kuviotani. Kun nyt tilanne on se, että tämän toisen äiti on hänen "hovissaan". Entäs sitten, kun asiat kääntyy, sillä kyllä tuo yksi on pelannut lapsella omiin vanhempiinsakin päin, että sitten ei lapsi pääse heille, kun uskaltaa esittää jonkin kriittisen jutun häntä kohtaan tai sitten on uhkailemassa omaa äitiään tai haukkumassa, kyllä minä muistan, kun tämä kertoi niistä minulle, siis tämä äiti, mutta kummasti sitä on unohdettu ne asiat ja minua pidetään pahana. Tällä kertaa saa olla, saa nähdä minkälainen kuvio on sitten heidän suuntaansa, mutta en usko, että kovin lämpivät välit on minulla heidänkään kanssa, mutta en minä sinnekään suuntaan ole käyttäytymässä niin, että ei lapset saisi mennä.

Käyttäjä Sirpale82 kirjoittanut 23.10.2011 klo 19:01

Joo, kirjotuksessasi oli jälleen kerran tuttuja asioita.

"Siinä on tullut joskus minulle ihmetys, että voiko joku olla noin mukava, että toimii minun vuokseni niinkuin silleen pyyteettömästi, ilman vastapalveluksia"

Lainasin sun tekstistä tuon kohdan, koska samaa ihmettelen minäkin. Meni jonkin aikaa sitä pohtiessa, että toi onkin normaalia toimintaa, mutta miksei se mun kohdalla ole niin.
Muistan kun olin ystäväni luona kylässä,hänellä on pieni lapsi. Ystävän mies tuli töistä ja siinä sitten juteltiin kolmistaan. Ystäväni kyseli sitten, että keittäisinkö meille kahvit.
Hänen miehensä jäi sitten vauvan ja minun kanssa ja hetkenpäästä ystäväni totesi että taitaa vaippa olla märkä, tarvis vaihtaa. Mies siihen totesi, että mene sä vain kattamaan pöytä niin mä vaihdan vauvalle vaipan. Otti lapsen syliin ja meni vaihtamaan vaippaa.
Mä katsoin ihmeissäni, että näinkö tän homman kuuluu mennä. Äiti ei edes pyydä miestään apuun, vaan mies tarjoutuu itse auttamaan.

Mä jouduin aina pyytämään, jos jotain tarvitsin. Jouduin aina pyytämään luvan jos halusin mennä jonnekin. Autolla ei saanut ajaa kun se kuluu. Sain luvan mennä ystäväni luo, senkin exä aina käänsi väärin: "Kaverin luo saat mennä, mutta en minä ainakaan menisi kun bensaa kuluu"

Niin olin minäkin niin rakastunut, etten myöskään huomannut mitään häiriöitä. Vaikka joku olisi sanonut jotain minkä olis pitäny laittaa hälytyskellot soimaan ja kovaa, en olisi uskonut.
Ex-mies oli pitkään aikaan mulle todellinen rakkaus, olinhan viisi vuotta ollut yksin ja kaipasinkin toista ihmistä. Vastasi niihin tarpeisiin mitä mulla oli. Oli hellä, ihana tms. Jossain vaiheessa olisi pitänyt tajuta, että kaikki on liian hyvää ollakseen totta.
Mietin, että mahtoiko se olla miehen tarkoituskin, kun oli ihana ja sai mut rakastumaan.
Kunnes sitten pikkuhiljaa, salakavalasti lähti manipuloimaan.

Oon samaa mieltä tuosta, että nyt kun on tavannut tälläisen ihmisen, kulkee tuntosarvet pystyssä. Juttelin kriisityönyekijän kanssa ja mietin että nyt kun on nähnyt käytännössä niitä sairaita piirteitä toisessa, niin voi huomata uudessa ihmisessä hälytttäviä merkkejä ajoissa. Toivottavasti ainakin.

Todella pitkästä aikaa sain inspiraation leipoa. Se tuli ihan itsestä se halu.
Eilen tein lihapullia, leivoin leipää, tänään tein omenapiirakkaa.
Kaikista kivointa tässä on se, että kukaan ei pakottanut mua siihen, kukaan ei painostanut mua siihen. Se oli kivaa😀

Käyttäjä Valkoinen mieli kirjoittanut 24.10.2011 klo 09:24

Hahah, samoja selityksiä. Siis toi, että polttoainetta kuluu, on kallista tms. : D Mutta sitten kun hän itse oli sellaisella päällä, niin siinä ajettiin vaikka tyyliin Suomen ympäri ja polttoaineen kulumisella ei ollut mitään merkitystä.

Siis niitä selityksiä, kun näin jälkikäteen ajattelee, niin niitä löytyi ja löytyy tietenkin edelleen asiaan kuin asiaan. Ja sitten hän on ihan ääneenkin sanonut, että hän on aina oikeassa, hän on oikeudenmukainen. Nyt sitä miettii, että joo-o, se "oikeudenmukaisuus" on hänen käsityksen mukaan semmoista, mikä on hänelle edullisinta, eli se määrittyy ihan hänestä lähtöisin, minkä asian kokee oikeaksi tms. Se ei ole sellaista universaalia tai siis miten yleismääräisesti ihmiset ajattelevat asian.

Sitten se asioiden kääntäminen päinvastaiseksi, mitä todellisuudessa on ollut. Tai ainakin pois itsestä, että ei hän ole tehnyt väärin, muut ovat pahoja, valehtelee jne. Nythän se vastarinta on kaikista suurinta, kun olen irrottautunut hänen "hovistaan". Minua kohtaan hän varmaan on katkera koko lopun elämäänsä, mutta toivon mukaan ei ole sellainen tapaus, joka vainoaa. Kun olen näistä henkilöistä lukenut, niin se käytös saattaa olla sitten sellaista. Olen saanut suurinpiirtein kyllä olla ihan rauhassa.

Tämä on hyvä kanava kirjoitella näistä asioista siinä mielessä, kun toinen ymmärtää, millainen henkilö voi olla. Tämän "alan" kirjallisuutta, kun olen lukenut, niin siinä on kerrottu, että vaikeaa normaalin henkilön samaistua sellaiseen henkilöön, joka on elänyt häiriöityneen ihmisen rinnalla, siis jos ei ole itse koskaan kohdannut vastaavanlaista. En ole aiemmin tällaiseen aiheeseen tutustunutkaan, mutta nyt olen ihan oman eheytymiseni kannalta.

Käyttäjä Sirpale82 kirjoittanut 24.10.2011 klo 15:52

Joo, ihan samoja juttuja oli täälläkin päin.
Hänellä ei ollut koskaan rahaa ja aikaa lähteä mun kanssa ulos syömään, mutta odotapa vaan jos työkaveri pyysi saunomaan niin johan sitä aikaa löytyi ja varsinkin sillä autolla joka kului ajossa ja jossa oli vähän bensaa.
Tai ne lauseet: "en minä huuda, korotan vain ääntäni, sinä huudat" "minä olen hyvä ihminen, ei minun tarvi muuttua" Se itsensä rehentely, itsensä korottaminen ja ylpeily sillä että on parempi. Hänellä oli aina jotain etuoikeuksia asioiden suhteen, mitä mulla taas ei ollut.
Ei hänellä ollut rahaa mennä kauppaan ostamaan meille ruokaa, mutta kyllä hänellä oli rahaa syödä hyvä lounas työkavereiden kanssa.
Ehkä mä joskus pystyn nauramaan näille kaikille, lapsellisillekin selityksille.

Niin, tää on hyvä väylä puhua asiasta toisen samaa kokeneen kanssa. Ja kun sen voi tehdä anonyyminä. Eikä tarvi selittää juurta jaksain asioita ja toinen käsittää mistä on kyse.
Niinkuin isovanhempani kanssa käyty keskustelu erostani, isovanhempani kysyi:
"Ettekö te voisi sopia ja yrittää uudestaan"
Nii-i, kun kyseessä ei ole riita vaan elämä sairaan ihmisen kanssa, joka olis näännyttänyt mut jos oisin sinne jäänyt.

Tuli tuosta vainoamisesta mieleen, että jos niin käy exäsi puolelta, voit hakea lähestymiskieltoa. Toivottavasti hän tajuaa jättää sinut rauhaan, kun asioille tulee päätös.