Hei, tutulta kuulostaa.

Itse lähdin alistavasta suhteesta vuosi sitten. Tein mieheltä salaa eropäätöksen, aloin suunnitella lähtöä hiljaa, etsin oman vuokra-asunnon ja muutin, kun hän oli poissa kotoa.

Henkinen väkivalta on siitä hankala juttu, että se alkaa niin salakavalasti. Pikkuhiljaa sitä alistuu, eikä huomaa miten kurja on olla tai mistä se johtuu. Henkiseen väkivaltaan liittyy usein myös manipulointia, eikä sitä itse edes tajua miten toisen ohjailtavissa on. Pian sitä on menettänyt käsityksen normaalista ja ihmisarvoisesta elämästä/parisuhteesta.

Hetkeäkään en ole katunut lähtöäni, vaikka välillä onkin vaikeampaa. Minä sain oman elämäni takaisin!

Minun salainen lähtöni oli henkisesti raskas, oli hirvittävää tehdä rakastamalleen(?) miehelle tuollainen temppu, mutta käsitin, että se on ainoa selviytymiskeinoni. Mies ei ollut rakkauteni arvoinen, ei lähellekään.

Mun tilanteessa auttoi, kun oli pari luotettavaa ystävää jolle uskouduin sekä pari sukulaista, jotka lainasivat rahaa ja tarjosivat muuttoapua. Oli nöyryyttävää kertoa miksi muutan, mutta en minä ollut syyllinen elämäntilanteeseeni, en minä ollut se, joka tekee väärin ja on väkivaltainen.

Kovasti tsemppiä sulle! Kirjoittele, sekin auttaa. 🙂🌻 Et ole yksin.

Heippa
Muistan sinut ja olen sinulle vastannutkin ja monesti miettinyt mitä sinulle kuuluu.
mutta ikinä ei pidä alistua eikä sallia henkistä eikä vyysistä väkivaltaa
vaan sellaisesta parisuhteesta kyllä kannattaa lähteä pois.
Kunta / kaupunki on velvollinen järjestämään asunnon ja suomessa on
perusturva niin pääsee hiljakseen aloittamaan oman elämän.
Mutta onko sinulla ketään ystävää / kaveria jolle voisit kertoa iloja ja suruja ???
sillä yksin et saisi jäädä.
Se on helppo täältä kirjoittaa että pitää vaan lähteä pois mutta esim turvakodit on ja
missä käyt kriisikeskuksen työntekijät osaa sinua auttaa ja tukea, neuvoa jne
Vaikka elämä tuntuu vaikealta niin kyllä elämä järjestyy.
Kaunista kesää sinulle

Moi mainiina ja kiitos viestistäsi!

Veit sanat suustani, tunnen juuri samoja asioita kuin sinäkin.
Olen myös uskoutunut lähimmille ystävilleni ja vanhemmilleni kun aloin olemaan henkisesti loppu. Veli on tiennyt ihan koko ajan.

Ja kuinka minäkin tunsin häpeää kun kerroin asioista. Vaikken ollut tehnyt mitään väärää.
Enkä aluksi kertonutkaan koska pelkäsin ettei kukaan usko. Olin saanut pitkään kuulla olevani hullu, kuvittelen kaiken ja tarviin apua kun mun pää kehittää ajatuksia jotka ei pidä paikkaansa. Niinpä niin...Kriisikeskuksen työntekijä sanoi, että pikkuhiljaa alkaa uskoa siihen, että on hullu kun toinen sitä jankkaa. Vaikka kuinka itse järjellä tajuaa ettei ole hullu.
Niin, oma uusi koti. Menen maanantaina katsomaan yhtä asuntoa, kumpa se olisi hyvä!
Mua masentaa tää kaikki ja on niin epäuskoinen olo.
Miten joku voikin olla niin julma😭
Kaikkeni olen antanu, enemmänkin, ahdistaa.

Mulla on kissa, se on ihana. Tänään se odotti oven takana, kun tulin töistä
☺️❤️ kukaan ei ole niin uskollisesti odottanut koskaan, se sentään osoittaa välittävänsä minusta, vaikka eläin onkin.

Koko ajan vaatimuksia, kehotuksia, pyyntöjä, negatiivisia asioita sain kuulla työstänikin. Minä annan ja hän saa. Minä en saa mitään vastavuoroisesti takaisin.
Miksen saa olla sellainen kuin olen? Miksi mun pitää olla joku muu? Mitä vikaa minussa oikeen on?😞
Kumpa jaksaisin tämän vielä...voimat tuntuu olevan lopussa☹️

Moi teille!
Itse myös lähdin huhtikuussa 13 vuoden liiton jälkeen etukäteen ilmoittamatta. Ja vaati kyllä isoja henkisiä voiman ponnistuksia, mutta oli sen arvoista. Henkinen väkivalta oli myös meillä ihan arkea. Sen voin sanoa, että se henkinen ote ja syyllisyyden tunteet jatkuu vielä jonkun aikaa lähdön jälkeen. Vaikka hyvin tietää että on enemmänkin kuin aihetta lähtöön, tunteet myllertää tosi paljon ja tulee olotiloja joissa epäilee ratkaisuaan ja säälii puolisoa. Sillon on helppo mennä siihen 'lankaan', että kuuntelee niitä vuodatuksia joita se puoliso lataa täydeltä laidalta, hän tekee kaikkensa saadakseen sinut takaisin valtansa alle. Eihän hänelle jää ketään ketä syyttää omasta huonosta olostaan. Eli pysy vahvana heikkonakin hetkenä!
Olo tulee helpottumaan ajan myötä kun se henkinen ote hellittää. Sillon alkaa tosissaan nauttia mahdollisuudesta päättää omista tekemisistään ja vapaudesta.
Henkisen väkivallan uhria ei voi syyttää muusta kuin korkeintaan huono valinnan tekemisestä puolison suhteen, mutta siitä ei tarvi kärsiä koko loppuelämää.

Ainakin itse osaan arvostaa nyt elämän pieniä hienoja asioita ja 'normaaleja' ihmissuhteita.
Tsemppiä ja jaksamista kaikille! 🙂👍

Kiitos teille kaikille🌻🙂🌻
Sain tänään tietää, että sain hakemani asunnon! Aivan uskomatonta!
Epätoivo vaihtui toivoksi ja kun saan kissanikin mukaan sinne! Vuokranantaja oli sanonut vuokravälitysfirmassa että kyllä sinne yksi kissa mukaan mahtuu! Oi, mun ei tarvi erota siitä karvapallosta! Huomenna meen kirjottaa nimen vuokrasopimukseen. Vielä takuuvuokra sitten saan avaimet, onneks vaan yhden kuukauden takuuvuokra!

Volvomies, muistan sinut🙂 kiitos avustasi.
Älä ole huolissasi, mulla on tasan 3 hyvää ystävää ja he kaikki tietävät ja tukevat. Eivätkä he lähde pois, ovathan he pysyneet rinnalla muissakin myrskyissä. Yksi ystävä lupasi lainata telkkariakin ja digiboksia ens alkuun. Telkkari nyt on pieni murhe tähän kaikkeen verrattuna.

Olin tänään kriisikeskuksessa puhumassa, pelosta ja kaikesta.
Tein kriisityöntekijän kanssa suunnitelman, että päivänä jona muutan, tilaan muutto-auton ja saan kaikki tavarat yhdellä kertaa, sitten lähdetään kissan kanssa matkaan, kohti parempaa.
Edessä on vielä paljon työtä ainakin henkisellä tasolla, mutta selviän kyllä.

Heippa
Hyvä kun sinulla on ystäviä ja viellä kolme kappaletta
kun se on nimenomaan että vaikeissa elämän tilanteissa ikinä ei ihminen saa jäädä
yksin kuin myös kun menee hyvin niin yksin ei sillonkaan saa jäädä.
Oletkos työtön / työssä ???
Olethan hakenut asumistuet jne ja pystyy myös saamaan vuokratakuuseen
tuen mutta riippuu tuloista ???
Muistutan sinua että kun olet ollut väkivaltaisessa suhteessa niin yksin älä mene
hakemaan mitään tavaroita kotoasi ( on yllättävän iso turvallisuus riski )
Joo kyllä elämä järjestuu hiljakseen edetään elämässä pienin askelin parempaa
huomista rakentaen.
Mutta ikinä ei pidä katsella sellaisia ihmisiä jos on väkivaltainen, alistava, narsisti,
juoppo, jne ne kannattaa kaukaa kiertää.
muistutan myös että kannatta varautua heikkoihin hetkiin niitä tulee välillä ja kun heikko
hetki on niin heti otat yhteyttä ystäviisi sillä jo pelkkä puhuminen
auttaa elämää.
kuin myös minä toivon sinulle kaikkea hyvää ja jaksamista elämälle.
Kaunista kesää sinulle

Voi turkanen mikä järjetön tunneskaala!
Sain tänään avaimet uuteen asuntoon, tulin kotiin ja itkin varmaan 3h putkeen. Mä en käsitä tätä alkuunkaan! Välillä ahdistaa, välillä tuntuu hyvin epävarmalta, väärältäkin lähteä pois.
Sitten tuntuu oikealta vaihtoehdolta lähteä ja tiedänkin sen että se on oikea vaihtoehto.
Välillä tuntuu että kuolen, välillä taas että nyt alkaa uusi elämä...kai tää kuuluu tähän hommaan. Juttelin Tukinet Livessäkin ja itku loppui ja tiesin että ikävöin vain hyviä hetkiä.

Minähän siis lähden, en siis aio jäädä. Mutta miksi sen tarvii tuntua näin sekavalta.
Miksi ihminen ei vaan voi iloita, että pääsee eroon ikävästä,pahasta, ahdistavasta ja pelontäyteisestä arjesta😑❓
Väsyttääkin niin turkasen paljon, tuntuu että voisin nukkua putkeen monta viikkoa.
Pitäisi alkaa pakata tavaroita, tosi typerää.
Tuntuu vain että on tullut huijatuksi, hyväksikäytetyksi. Miksei kukaan voinut kertoa että näin tulee tapahtumaan😑❓ Oisin ollu kiitollinen jos joku ois sen mulle kertonu, oisin voinu varautua. Olis tiennyt! Mutta kukaan ei kerro, ei kerro!
Tuntuu että tää kuorma kasvaa ja kasvaa ja kohta jään sen alle!
En jaksa ajatella niin pitkälle että joskus vielä löydän onnen, tällä hetkellä olen menettänyt kaiken.

Heippa
Joo se on luonnollista että tunteet heittelee laidasta laitaan ja aina kun ihmisen
elämässä tulee isoja muutoksia.
Toisilla kestää pitempään toisilla lyhempään mutta aika kyllä korjaa
asioita.
Minä kyllä olen ihmisille kertonut että erotilanteen kohdatessa kannattaa
varautua heikkoihin hetkiin niitä tulee melko varmasti.
Ihmisellä jokaisella pitäisi olla tukiverkko niin heikkona hetkenä tietää mistä
saada apua.
Mutta hiljakseen edetään elämässä niin kyllä elämä järjestyy ja elämä voittaa.
Muista että et jää nyt yksin miettimään asioita vaan heti haet apua kun tarvitset.
Nyt kun sinulla on vaikeata mutta kun sinua autetaan niin näin selviät vaikeasta
elämän tilanteesta ja elämä jatkuu.
Nyt sinun pitää jaksaa kaikesta huolimatta elämää katsoa pidemmälle ajalle.
Onko sinun toimeen tulo turvattu ???
Kaunista kesää sinulle

Moi, ihanaa, kun olet tehnyt hyvän valinnan itsellesi. Ole siitä ylpeä! Ansaitset ihan jotain muuta elämässäsi kuin mitä on ollut. Semmoinen ihminen, joka aiheuttaa niin paljon pahaa toiselle ihmiselle, ei ole ystävyytesi arvoinen. Parempi unohtaa koko ihminen... Kyllähän hän varmasti itkee ja vollottaa perääsi, varmaan anelee jossakin vaiheessa sinua takaisin ja vaikka mitä, mutta sinun täytyy muistaa vain ne huonot hetket noina hetkinä, muuten hän saa taas otteen sinusta. Niin on minullekin käynyt - olen tavallaan "palannut" vaikka emme enään ole asuneet samassa osoitteessa. Meillä nyt sattuu olemaan kaksi yhteistä lasta, niin on vaikeuttanut irtaantumista tästä miehestä. Toivon, että olisin vihdoin niin vahva, että pääsen tästä miehestä irti, on kuin piikki lihassani. Samanlainen mies, on ollut henkistä ja myös hiukan fyysistä väkivaltaa. Että semmoista.

Etsin itse tukea myös täältä palstalta. Huomasin sinun vähän samantyyppisen tarinasi, joten halusin tulla rohkaisemaan sinua. Itkut on tietenkin itkettävä silloin kun on niiden aika, mutta kyllä ne asiat siitä pikkuhiljaa paranee. Se on jo merkittävä askel, että sinulla on oma asunto. Hyvä sinä! Heikkoina hetkinä kannattaa tukeutua sitten ystäviin ja vain puhua asioistaan kyllästymiseen asti. Näihin asioihin auttaa aika. Sinulla ei ole kiire minnekään. Tee jotain kivoja asioita, joista nautit. Olet ansainnut parempaa. Semmoinen ihminen, joka aiheuttaa pahaa, kannattaa poissulkea lähipiiristäsi, ja päinvastoin, tukeutua niihin, jotka luovat sinule hyvää oloa ja positiivista energiaa. : ) Sillä ihmisellä itsellään on paha olla, mutta sionun tehtäväsi ei ole auttaa häntä, hänen täytyy itse etsiä apua oikeilta ihmisiltä, sinä et ole sellainen.

Kiitos Valkoinen mieli!
Onnistuit luomaan minuun lisää rohkeutta!

Alotin pakkaamisen. Huomenna vien taas uuden lastin uuteen kotiini ja siivoan vähän siellä. Uusi koti, voi miten hyvältä se kuulostaa, mun IHAN OMA UUSI KOTI. Mä olen kohta vapaa tästä kaikesta ja sitten alotan uuden elämän. Vielä astiat ja vaatteet on pakkaamatta ja isoimmat tavarat viemättä. Pitää hakea huomenna lisää laatikoita.
Minulla on rauhallinen ja varma olo tästä kaikesta, tuntuu että olen luonut itselleni suojamuurin lopuksi aikaa ja mies ei pysty minuun vaikuttamaan.
Miten ihminen voikin olla näin vahva. Tulee mieleen se telkkarimainos jossa sanotaan: Siskot, pysykää lujana!😀

Kävin tänään sossussa ja kerroin stoorin elämästäni ja paniikin siitä että mun rahat on menny takuuvuokraan. Sain toimeentulotukea johon kuuluu myös rahallinen muuttoavustus.
Sossun setä sanoi, että rahallinen puoli on nyt kunnossa, mutta henkisenpuolen kanssa saattaa kestää kauemmin. Sossukin sanoi, että ainoa vaihtoehto on joskus vain lähteä. Niin se on, mutta avun hakemisen kynnys on itsellä matala, olen joutunut hakemaan apua niin monesti.
Mä olen niin monelle kertonut tämän kaiken, ettei minua oikeastaan hävetä enää, vaikkei siihen syytäkään olisi, kummaa miten se meneekin niin. Miksi ihminen häpeää sellaista mitä hän ei ole aiheuttanut?

Häpeä tulee varmasti luonnostaan. Onhan omat unelmat menneet sirpaleiksi. Olet varmasti niin paljon toivonut yhteistä tulevaisuutta miehen kanssa ja osin koet syyllisyyttä, vaikka siihen ei olisi syytä. Minä koin syyllisyyttä, kun minua haukuttiin, että olen kaiken itse aiheuttanut eli näin mies oikeutti itselleen ne teot, joita teki, uhkailut, alentavasti puhumisen, humalapäissään kiinni käymisen, kun olinhan minä sitä "kerjännyt" ja en ollut osannut avautua asioista. Kun toinen jauhaa siinä vieressä koko ajan, kuinka "hullu" minä olen, niin kai minä sitten uskoin siihen. Tai sitten suljin nuo asiat vain pois mielestäni, kun minua oli peloteltu ja siten en uskaltanut lähteä mihinkään siitä "ansasta". Kyllähän meni paremmin, aina välillä, mutta nuo asiat tulee aina ajan kanssa uudestaan. Varmaan hiukan sekavaa tekstini, kun en jaksa alkaa kirjoittamaan koko tarinaa, on sitä tätä tietä kuljettu jo useita vuosia.

Mutta merkittävä merkkipaalu on tosiaan se oma asunto. Toiseksi neuvoisin sinua, itse en ole tähän aikoinani pystynyt ajoissa, mutta toivoisin, että sinä pystyisit. Että et alkaisi kuuntelemaan sitä miestä enään, et mitään sen juttuja, on sitten hyviä tai huonoja, kun kyllä se on semmoista manipulointia, kuten minullekin on käynyt ja se vain hidastaa sitä erkaantumista siitä miehestä ja saat sitten taas vain enemmän kärsiä. Kai se on minulle ollut jollakin tavalla selvää koko ajan ettei tästä enään voi tulla mitään, mutta silti on se jokin, no varmaan nuo lapset ihan vain, mikä on saanut minut toivomaan eheää perhettä, isää ja äitiä. Mutta kun ihminen ei tajua, että kuinka kohtelee toista ja ei kauhistu omaa toimintaansa, eikä muuta sitä, niin ei siitä voi mitään tulla. Toisekseen, on tässä sekin vaihe aikoinaan käyty, että oltiin pahoillaan ja luvattiin muuttua, mutta sitten palattiin vain vanhaan eli annoin liian helposti periksi, niin sitä taas oltiin siinä samassa jamassa, vaikka en siis ole onneksi ollut niin sekaisin, että samaan asuntoon olisin muuttanut hänen kanssaan takaisin, mutta se henkinen yliote sitä on ollut.

Olet niin haavoittuivainen nyt. Minäkin olen ollut. Ja on ikävä sitä hyvää puolta siinä parisuhteessa. Sillä onhan se ollut, muuten et olisi jaksanut. Mutta toivottavasti et tee sitä virhettä, minkä olen itse tehnyt, entä jos. Vaan kun on päätetty ja hyväksi todettu, että tiet eroavat niin sitten ne eroavat. Sinulla onneksi ei ole sinällään varmaan mitään sidettä siihen mieheen enään sitten, kun pääset siitä asunnosta, ei mitään yhteistä, muuta kuin tietenkin menneisyys.

Hienoa, että raha-asiasi on tällä hetkellä ihan ok-pohjalla, kunhan nyt alkuun pääsee, niin eiköhän se sitten siitä. Menneisyys on menneisyyttä, nyt on tämä hetki, toivottavasti et vajoa siihen kaipuuseen, mihin minä vajosin, sillä se sumentaa sitä järkevää ajattelua, pitää muistaa vain se tosiasia, että toinen on sairas ihminen ja että ei tullut mitään, se siitä. Sinulla on tulevaisuus edessäsi, se varmasti on parempi kuin menneisyys, kunhan vain välttää pahaa energiaa tuottavia ihmisiä ja etsii elämäänsä positiivista energiaa tuottavia asioita, niin eiköhän se elämä aika onnellinen sitten silloin ole. : ) Huominen on parempi päivä.

Heippa
Joo ei sitä pidä hävetä kun apua hakee se vasta olisikin hölmöä että ei hae
apua kun tarvitsee.
Hiljakseen vaan suunnittelet elämää eteenpäin ja yritä ajatella
elämää pidemmälle ajalle eli 1-2 vuotta.
mieti kivoja asioita esim miten on hyvä olla omassa kodissa eikä kukaan
määräile sinua, et tarvitse olla peloissasi jne
Mutta muistutan sinulle että rakenna itsellesi sellainen turvaverkko kun ihmiselle
tylee heikko hetki niin otat heti johonkin tukijaasi, ystävään jne yhteyttä
niin sitä pääsee ongelmien yli.
Kuinkas nyt olet jaksanut ???
Kaunista kesää sinulle

Hei!

Mä sain kanssa lähtiessäni taloudellista tukea sossusta, takuuvuokran kokonaisuudessaan sekä toimeentulotukea alkuun pääsemiseksi ja pariin otteeseen sen jälkeenkin. Muutin hoitovapaalla ollessani, siis köyhänä kuin kirkonrotta.

Perhe ja ystävät auttoivat muutossa, exä ei. Mieltäni pääsin purkamaan neuvolassa ja terkkarin psykologin luona. Ystävät ja oma perhe ovat olleet korvaamaton tuki. Joskus tosin on näitä iltoja, kuten nyt, että tekisi mieli puhua, oikein vuodattaa, mutta ei kehtaa enää soittaa kellekään kun on niin myöhä.. Mullakin tuo vapaa-aika alkaa vasta kun lapset nukkuu.

Eteenpäin mennään päivä kerrallaan, joskus vaan hetki kerrallaan. Lokakuun puolivälissä muutin pois avioliitosta ja tammikuussa panin eron vireille. Silti olen ajoittain ihan romuna ja murheen alhossa, mutta alamäet loivenee ja lyhenee joka kerta. Ja ylös on helpompi kiivetä. Vaikka arki välillä väsyttää, en kadu päätöstäni. Ikävöinkö hyviä hetkiä? No ihan varmasti. Ja usein. Ja hyvä niin, eivät ne vuodet menneet ihan hukkaan 🙂

Tein vuodenvaihteessa unelmakartan vuodelle 2011 erään ystäväni kehoituksesta. Leikkelin lehdistä ihania kuvia ja juttuja, joista haaveilen, liimasin kaikki isolle paperille ja kiinnitin siivouskaapin oveen, josta näen sen joka päivä useita kertoja. Se antaa voimia, varsinkin kun näen, kuinka unelmat alkavat toteutua, yksi kerrallaan. Vuodenvaihteessa unelmoin, että jaksaisin nauraa ja hoivata lastani. Nyt jaksan. Ja paljon muutakin.

Elämä vie, ja jossain vaiheessa sitä huomaa, että se jopa kantaa. Välillä täytyy kai vaan itkeä olo vähän kevyemmäksi. Kovasti voimia lähtemiseen, sitä se vaatii. Itse irtauduin vihan voimin, nyt taistelen itseäni vihasta vapaaksi. Asia kerrallaan.

Eniten lohduttaa tieto, että vuoden päästä on parempi olla. Paljon parempi 😀

Kiitos teille viestestänne, en yhtään osaa ajatella mitä muuton jälkeen tapahtuu, mutta nuo teidän tarinanne antaa hieman osviittaa mitä voi olla odotettavissa. Ja ovathan ne myös tuoneet rohkeuttakin enemmän.
Muutto alkaa olla loppusuoralla, vielä huomenna pakkaan loput vaatteet ja keittiötavarat ja sitten lähden kissani kanssa uuteen kotiin.
Mä olen aivan puhki ja väsynyt, oon menny "pää kolmantena jalkana" että saan nopeesti tän muuton ohi. Ja itse tilanne on niin väsyttävä henkisesti kuin fyysisestikin.

Haen ainakin elokuulle toimeentulotukea ja asumistuki pitää laittaa vireille, vakuutusyhtiöön pitää mennä tekemään kotivakuutus.. Onneksi ne vuokranvälitysfirmasta antoi muistilapun mukaan, mitä kaikkea pitää muistaa! Tää on niin sekava tilanne, että vaatii paljon päänupilta, että se pysyy järjestyksessä ihan arkiasioissa. Kun vielä muistas ilmottaa oikeisiin paikkoihin uuden osotteen.

Valkoinen mieli, lainasin tekstistäsi muutaman asian, joka myös pitää paikkaansa omassa tilanteessani:
"Minä koin syyllisyyttä, kun minua haukuttiin, että olen kaiken itse aiheuttanut eli näin mies oikeutti itselleen ne teot, joita teki, uhkailut, alentavasti puhumisen. Kun toinen jauhaa siinä vieressä koko ajan, kuinka "hullu" minä olen, niin kai minä sitten uskoin siihen. Tai sitten suljin nuo asiat vain pois mielestäni, kun minua oli peloteltu. ja siten en uskaltanut lähteä mihinkään siitä "ansasta". Kyllähän meni paremmin, aina välillä, mutta nuo asiat tulee aina ajan kanssa uudestaan"

Niin, välillä meni meilläkin paremmin, mikä sai taas uskomaan että kaikki sujuu. Ja kun se yhtäkkiä meni taas alamäkeä, niin kuvittelin tosiaan olevani "hullu" ja taas mä "kuvittelen" nää asiat. Mieheni sanoi ongelmatilanteissa että "mun pää kehittää outoja ajatuksia, mä tarvin apua ja mun pitää mennä hoitoon"😟
Ja ne asiat tuli aina uudelleen ja uudelleen! Parhaimpina hetkinä ei edes uskaltanut nauttia niistä, kun jo odotti seuraavaa pahaa hetkeä... Se oli henkisesti kuluttavaa.

Isoveli soitti eilen ja kysyi kuulumisia. Veli oli ollut vanhempien luona käymässä ja äiti oli kertonut minun muuttavan.
Veli sanoi, että hän oli huomannut minusta jo pitemmältä ajalta että jokin on pielessä.
Olen ollut varovainen kertoessani näitä asioita isolle veljelle, hän on kehitysvammainen, eikä oikein ymmärrä asioita ihan niinkuin ne on. Ihan vain häntä suojellakseni, ikävät asiat muuttuu hänen päässään aina suuriksi. Kerroin mieheni olleen minulle ilkeä enkä enää jaksanut kotielämää. Kerroin myös sen, että olen käynyt puhumassa tilanteesta ja saan apua. Hän oli siitä ilahtanut ja sanoi, että ainahan sitä veli on siskostaan huolissaan.
Tuosta vain tuli mieleen että kuinkahan moni on vaistonnut, jo pelkästä olemuksesta, että kaikki ei ole hyvin😑❓

Koska se pelko sitten mahtaa helpottaa, miltäköhän se tuntuu kun ei enää pelkää?
En edes tiedä koska uskaltaa rauhoittua? Miten saan takaisin sen omanarvon tunteen ja varmuuden siitä, että olen hyvä ihminen?
Ei tuohon tietystikään ole aikajanaa olemassa, mutta kuten Tarinainen laittoi, vuoden päästä jo tuntuu paremmalta.

Joo, kaverini kanssa juuri puhuttiin, että oli hän huomannut minusta, että kaikki ei ollut ihan kohdillaan, olin jotenkin vaisu, mutta ei hän sitten osannut mitenkään sitä asiaa minulta kysyä, enkä minä avautua. Minä pidin aika kauan noita asioita vain itselläni. Siis siinä oli mukana miehen juomista, huoritteluani ja kiinni käymistä sen verran, että mm. kurkkuun käytiin kiinni ja tönittiin seiniin, humalassa. Minä vain pidin nuo asiat itselläni, kai häpesin ja en voinut uskoa sitä, mitä oli. Minulle oli tärkeämpää "esittää" onnellista. Kai siinä oli pelkoakin, kun oli uhkaillut, että vie lapsen. No jokatapauksessa yleistä kyvyttömyyttä toimia tilanteessa, jossa olisi kannattanut jo toimia. No kyllä minä sitten lopulta heräsin, kun lapsemme vedettiin riitoihimme mukaan, silloin oli vauvaikäinen, oli todistamassa kun äidille huudetaan ja kun äitiä läpsitään kasvoihin. En minä tiedä, miten se kesti niin kauankin, että osasin hakeutua avun piiriin. Turvakotiin läksin, salaa lapsen kanssa, miehen juopottelureissun aikana. Mutta näistä asioista saisi kirjoittaa todella pitkään, että kaikki asiat tulisi käytyä lävitse ja itseasiassa tämän samaisen kaverin kanssa pohdittiin sitä, että olisiko minun hyvä mennä puhumaan näistä asioista, itse noista tapahtumista, joista kirjoitin on kulunut 2 vuotta. Mutta siis taipaleella tähän päivään on tapahtunut asioita, tosin siihen, mitä oli silloin pari vuotta sitten ei olla ihan palattu, mutta minun on ollut niin vaikeaa päästää irti tästä miehestä, kun on luvattu ja on sitten petytty. Mutta tässä pisteessä ollaan, että yhteinen taipaleemme ei ole enään mitenkään mahdollista, täytyy vain yrittää jotenkin nuo lasten asiat saada hoidettua ja omaa elämää mietittyä eteenpäin.

Mutta kirjoitan tähänkin nyt tämän verran, koska se helpottaa myös itseäni, on minulla nämä asiat jollakin tavalla vielä kesken. Ja täytyy minun ne läpikäydä ennen kuin voin mitään uutta parisuhdetta ajatellakaan, eikä se nyt ole tässä heti ensimmäisenä mielessäkään, vaikka tätä on-off-tilannetta on jatkunut kohta sen pari vuotta ja minun on tehtävä se päätös, että irtaannun kokonaan tuosta sairaasta ihmisestä. Kun osaa hän olla myös "kiva" ja manipuloida taas minut itselleen ja sitten minua ei pidetä minään, vaan alistetaan ja pidetään pelolla ja uhkailulla "omana", semmoinen kuviohan tämä on vain ollut, ei tässä muusta ole kyse kuin että minä "kuulun" hänelle. Ja sitten ne ongelmat sinällään ne on tuossa taustalla vain ja ajan kanssa, jos itse sen sallisin, ja olisin niin hullu, että palaisin tuon kanssa samaan osoiteeseen, niin kyllä se alko maistuisi ja sitten ennenpitkää oltaisiin kiinnikäymässä ja jos erehtyisin "haastamaan riitaa" niin varmaan olisi silmä mustana. Jep - mutta edellinen tulevaisuudenkuva ei yllätysyllätys houkuta, niin pitää vain keskittyä irtaantumaan, jeps kutsun sitä välillä itsekseni nimellä, tuosta syövästä.

Luulen, että minulla on todella vääristynyt kuva siitä, miten terveessä parisuhteessa ollaan, kuinka sinua kohdellaan, kun ei ole kuin tuosta sairaasta suhteesta kokemusta. Jep, ensirakkauteni teki minut sokeaksi ja sitten mentiin, mutta eipä siinä mitään. Olen onnellisempi nyt kuin mitä olin vuosi, kaksi sitten. Nyt elämälläni on jokin suunta ja tiedän, että siitä tulee parempi. : ) Odotan siis innolla huomista, sillä pikku hiljaa tämä ei voi muuta kuin mennä paremmaksi.