Hei E.V.
Aloitan itse uuden viestiketjun, ja jos haluat voimme jatkaa keskusteluamme täällä.
Mieheni soitti juuri olleensa pahassa autokolarissa sulottarensa ja hänen pienen poikansa kanssa, joten olen itsekin hiukan shokissa ja saatan kirjoitella läpiä päähäni. He ovat läheisessä sairaalassa, mutta mieheni ei kaiketi ole myöskään pahemmin loukkaantunut, naarmuilla selvinnyt. En kuitenkaan saa luonnoltani mentyä katsomaan, sillä en siedä nähdä silmissäni hänen sulotartaan. Laitoin juuri viime viikolla hänelle viestiä, etten halua enää koskaan kuulla hänestä yhtään mitään… mutta kaiketi minulla ei ole sitä huvia eikä oikeutta.
Nytkin mieheni lähti bussiasemalle päin ja hänen piti lähteä bussilla kaverinsa luo pariksi päiväksi… että oli taas kuin olisi puukosta saanut, sillä mistä helvetistä se mamma taas ehti väliin??? Surkeinta kaikessa on sekin, että en ole koskaan ollut niin kova kuin tänään hänen lähtiessä matkalle. Olemme aina sopineet riitamme ennen matkalle lähtöä, varsinkin kun tiedän, että hänellä on trauma oman äitinsä kuolemaa edeltäneistä riidoista jotka jäivät sopimatta. Joten meillä on ollut tapana aina antaa jonkinlainen ”synninpäästö” toinen toisillemme ennen matkustamista. Tänään olin kuitenkin niin tuskaa täynnä, että halusin hänen vain jättävän minut rauhaan itsekseni tuskaani itkemään. Hän vielä mainitsi lähtiessään jotain, ettenkö tule edes hyvästelemään, eihän koskaan tiedä mitä sattuu… Noh, en ole sitä tyyppiä, että kuolemaa sillä tavalla pelkäisin. Enkä osaa ajatella tässä tilanteessa, että kuolema satuttaisi minua enempää kuin tämänhetkinen elämä. Mutta ei voisi enempää satuttaa, että TAAS sen muijan piti olla leikissä mukana… ensin ajattelin mieheni olleen jo bussimatkalla kun hän soitti… se olisi ollut miljoona kertaa siedettävämpi ajatus!!!! Sinä ehkä tämän ymmärrät, koska koet samaa nöyryytystä päivästä ja vuodesta toiseen.
Olin juuri ajatellut kysymystäsi siitä, että jos sinulla on täydellinen vaimo, mutta hänellä on iso iso ongelma, pitääkö sitä kestää. Minä vastaisin, että sitä ei pidä kestää, ellei sinulla ole keinoja suojata itseäsi ja antaa hänelle tukea ja apua ongelmaansa. Tähän tulokseen on tullut nimimerkki itsekin kokeillut 🙂 Juuri tänään meillä oli niin repivä keskustelu aamulla. Olen ollut niin satutettu, että olin kiveäkin kovempi hänen lähentely-yrityksilleen. Sinulla ja minullahan on tämä ”ongelma”, mistä toiset joutuvat vain haaveilemaan, että olemme puolisoidemme kanssa läheisiä… mikä on ihan hirveän raskasta silloin, kun haluaisi omaa tilaa möllöttää tuskaansa pois. Mieheni kuitenkin puhui mielestäni hänen omien ongelmien avainkysymyksestä, hänellä on täysi paniikki päällä ja paniikkinappula pohjassa. Ja se on jäänyt päälle hänen äitinsä kuoleman yhteydessä, kun nuoren pojan elämä suistui sitämyöten raiteiltaan ja kaikki läheiset hylkäsivät. Olen aina ajatellut, että se oli hänen elämänsä taitekohta, sillä jollakin tavalla se on hänet niin pahoin traumatisoinut. Ja olen aina epäillyt, että hurmurina hän etsii yhä uudestaan ja uudestaan sitä äidin helmaa, turvaa ja rakkautta. Sitä turvaa mitä hän sanoo kokevansa minun kanssani, mutta kun välimme ovat menneet niin pahaan jamaan, minun lähtöpuheeni vievät hänet pois tolaltaan. Sillä olen murskaamassa hänen ”turvaansa”. Olen hänelle se ”äiti”. Ironista kaikessa on se, että hän eheytti minua monta vuotta suhteemme alkuvaiheessa. Olin niin rikkinäinen kuin vaan voi ihminen olla. Hänen rakkautensa sai minut ensimmäisen kerran elämässäni puhkeamaan kukkaan, kukoistamaan ihmisenä ja naisena. Siksi koen ihmisenä olevani hänelle velkaa, antamaan anteeksi hyvinkin paljon, koska koen hänen pelastaneen minut silkalta itsetuholta. Elämäntapani niihin aikoihin oli täysin itsetuhoista, mieleltään sairaan alkoholistin kanssa eläminen oli vienyt minut aivan pohjille kuten olen muissa ketjuissa jo kertonutkin. Joten ironista on se, että mieheni on rikkomassa sen mitä itse sai työllä ja tuskalla rakennettua vuosien saatossa, eli minun uskoni omaan arvooni naisena ja ihmisenä 😟
Joten vastaus kysymykseesi: jos luulet hahmottavasi, miten vaimosi tuskaa voisit purkaa ja hänen minuuttaan eheyttää, ei ole poissuljettu vaihtoehto että häntä tuet. Mutta sitten sinun pitää harkita sekin, missä menee raja toisen tukemisella ja omalla hyvinvoinnillasi. Ehkä voisitkin auttaa häntä paremmin olematta hänen puolisonsa… en tiedä. En kuitenkaan näe järkevänä, että jatkat moisessa ryöpytyksessä, ellei MIKÄÄN muutu. No niin, näitä kuitenkin olin miettimässä ennen kuin sain kuulla kolarista.
Voimia sinulle E.V.
Mitä kuuluu Jokujossakin, sinusta ei ole kuulunut hetkeen? Sanoit edellisessä viestissäsi, että "narsisti ei tule koskaan tuntemaan pienintä syyllisyyttä eikä tunnonvaivavaa". Tämäkö estää myös muuttumisen ja asioiden korjaamisen? Eikös ihmisen sisäinen muutos lähde monesti liikkeelle omaasta epäonnistumisen tunteesta ja morkkiksesta ja halusta tulla toisenlaiseksi mitä on ollut?
Mitä sanot siitä, että meillä on taas ne mieluisimmat ja luistavimmat tanssikengät pakattu repun pohjalle, samoin musta biletystakki, ja rouva lähti juuri bussilla kohti ruotsin laivaa. Menevät taas ystävättärensä kanssa risteilylle ja yöelämä odottaa, vaikka eron harkinta-aika alkaa olla puolessa välissä. Minkäänlaista muutosta ei ole elämäntapaan tullut, vaikka suuret on ollut lupaukset. Ei huomaa oman käytöksensä vahvistavan eron välttämättömyyttä. Menojalkaa kutittaa niin paljon, että ei malta olla hissukseen ja odottaa miten tässä käy. Hän ei millään päästäisi minusta irti, mutta samaan aikaan jatkaa loukkaavaa käytöstään ja kehittelee tilaisuuksia muiden miesten tapaamiseen. Olenko ahdasmielinen, kun en voi hyväksyä tällaisia reissuja ja ravintolaöitä, joilla hän on ennenkin minua pettänyt? Hyväksyttekö te tällaiset reissut?😐
Jossain on edistytty: rouva muuttaa kuukauden päästä omaan asuntoon ja uuteen työhön toiselle puolelle Suomea. Olemme vielä paljon sidoksissa toisiimme. Nopeasti pinta-ajatteluna ero tuntuu vieläkin mahdottomalta, mutta kun alan ajatella kaikkia tosiseikkoja tässä kokonaisuudessa, en nää mitään mahdollisuutta jatkaa. Olen ottanut turpiini jo tarpeeksi paljon ja tuntuu, että on helpompi olla aidan seipäänä sateessa kuin petettävänä ja valehdeltavana vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Toisaalta voi olla vaikeaa tottua yksin elämään, kun aina on ollut toisen kanssa. Kertokaa miten se onnistuu?🙄
Hei E.V.!
Kyselet, miten yksinolo onnistuu, kun on aina tottunut elämään toisen kanssa?
Olen jonkin aikaa seuraillut näitä tukinetin viestejä ja todennut, että todella moni elää arkeaan yhdessä toisen henkilön kanssa, mutta silti yksinäisyydestä kärsien. Parisuhde ei toimikaan, ei ehkä täytä niitä toiveita ja tarpeita, joita sille on asetettu.
Itsekin olen joskus tehnyt tavallaan välitilinpäätöstä omassa parisuhteessani. Oikein listannut omia ja puolisoni toiveita. Sitten on katsottu, mitä tulisi tehdä. Voidaanko yleensä tehdä jotakin ja ollaanko valmiita tulemaan toista puolitiehen vastaan? Se vaatii aina molemminpuolista sitoutumista.
No, kaikki on usein visiointia. Jos eroaisimme, mitä se merkitsee ihan konkreettisesti. Miten hoidetaan sen jälkeen yritystoiminta, järjestellään asuminen, ositukset ym. suuret asiat? Miten muuttuu arkirutiinit? Kuka laittaa ruuat, pyykkää, siivoaa?
Sitten vielä se henkinen puoli, miten suhtautuvat lapset ja lasten lapset? Viimeisenä sitä yleensä vasta ajattelee itseään, mutta se on kuitenkin se kaikkein tärkein. Miten minä jaksan sen kaiken jälkeen ja mitkä ovat minun tunteeni? Tässä kohtaa on aina taistelutahtoni tullut mukaan ja olen ollut valmis laittamaan itseni likoon yli 100-prosenttisesti paremman huomisen puolesta. Olen ajatellut, että meillä kaikilla on vain yksi lyhyt elämä ja haluan elää sen parhain päin, onnellisena ja lähimmäisiäni rakastaen. Olen vissiin ennenkin todennut tämän, että kun itsestään jotakin antaa, saa kokea yleensä saavansa moninkertaisesti takaisin. Se ei ole alistumista muiden tahdon alle, vaan tasavertaista.
En tiedä onko tästä nyt apua sinun pohdintoihisi, olettehan jo eropäätöksenne tehneet, mutta yhden asian haluan vielä todeta.
On hienoa, että pohdit paljon asioita, prosessoit elämäntilanteitasi. Se antaa hyvän pohjan eheytymiselle eron jälkeenkin. Elämä jatkuu ja antaa yleensä paljon mahdollisuuksia, meidän pitää vain nähdä ne ja tarttua niihin rohkeasti, sekä kuunnella omaa sisäistä ääntään. Silloin kun pääset sinuiksi itsesi kanssa, arvostat itseäsi ja tekemiäsi valintoja. Sinulle alkaa kehittyä varmuus valintojesi oikeellisuudesta ja katsot elämässäsi enemmän eteenpäin kuin "peruutuspeiliin".
Toivon sinulle voimia ja taistelutahtoa oman elämäsi eheyttämisessä.🙂🌻
Hei E.V. ja muut,
Sorry etten ole kirjoitellut. Ei ole ollut paljoa aikaa istua koneella ja lisää yksityiskohtia voitte lukea onko elämäni tässä ketjusta. Siis näistä uusimmista uutisista. Sen verran sanon tässä sulle E.V. että mulle ainakin oisi kova paikka olla ihan yksin. Opin tän talven mittaan toki nauttiin yksinolostakin, mutta mä olen kuiteski sellanen, että haluun jakaa asioitani jonkun kanssa, enkä näe yksinelämää kuin oman navan ympäri tanssimisena. Ei se sovi mulle, joten olen jo ottanut askeleen taas kohti yhteiselämää. Mutta lue lisää jos kiinnostaa toisesta ketjusta.
Äläkä missään tapauksessa hyväksy vaimosi tekoja normaaleina. Ei niihin pidä suostua eikä alistua. Kun vaan voisit uskoa itseesi, ainakin omalla kohdallani koen muutoksen lähteneen siitä. Omasta muutoksestani. Toinen ei todennäköisesti koskaan tule muuttumaankaan. Hänen omasta puolestaan sen hänelle suon, mutta ellei hän itse koskaan ole rehellinen itselleen, ei muutoksen häivääkään ole tiedossa. Tiedän hänen rakastaneen minua syvästi omalla rikkinäisellä tavallaan, ja ehkä minun lähtöni tekee säväyksen jos on tehdäkseen. Mutta kaikesta päätelleen yksikään puheeni tai viestini ei ole mennyt perille. Hän kuvittelee minun elävän edelleen hänelle häntä varten ja hänen hämähäkkiverkossaan. Sehän minut raivoon saikin kun tapasimme viime viikolla. Mutta toivon niin sydämestäni, että tämän jutun käsittely olisi fyysisen etäisyyden vuoksi helpompaa kuin edellisen veijarin kanssa.
Olet ajatuksissani E.V. sillä olemme niin pitkään yhdessä talsineet tätä surullista narsismin kumppani polkua. Voimia sinulle jollei minusta kovin usein kuulukkaan 🙂🌻
Hei E.V. ystäväiseni,
Laitahan kuulumisiasi kun vaan jaksat. Vaikken usein ehdi nyt mukaan, kun tilaisuudet koneella menee prioriteetteihin eli oman elämäni uudelleen järjestelyyn, enkä ehdi leppoisammin kirjoitella. Mutta joskus siihen pystyn, ja haluaisin kuulla miten sinulla menee.
Minä jännitän sekä nautin uudesta suhteestani. Jännitän, mihin voimavaramme pystyvät, onnistummeko näennäisistä eroistamme huolimatta rakentamaan suhteen, jossa voimme nauttia niistä asioista missä yhteinen sävel löytyy. En halua enää hirttävää ihmissuhdetta itselleni. Haluan oman vapauteni, ja haluan, että kumppanillanikin on oma vapautensa. Ja siihen tarvitaan juuri sitä luottamusta... heti kättelyssä kuulutin sen perään. Että voin luottaa siihen, että kun selkäni käännän, miehekkeeni ei vilkuile paremmille vesille. Että niin kauan kuin ollaan kimpassa, sitä ollaan myös silloinkin kun ei olla käsi kädessä 😋
Toivon sydämestäni sinulle E.V. että löydät oman onnesi, oman näköisesi. Sellaisen missä koet vapauden nauttia elämästä omilla ehdoillasi. Sen löytyminen vaatii vaan niin hirvittävästi voimavaroja, että kun tämä uusi suhde pamahti eteeni ja piti alkaa miettiä, mennäkö pidemmälle ja syvemmälle vai ei, tuli jonkun päivän tenkkapoo. Epäilin vahvasti jaksamistani. Että pitäisi asettua uudelleen haavoittuvaiseksi 🙄 Mutta kun en sitten kuitenkaan halunnut päästää tilaisuutta käsistäni, se vei peloistani voiton. Ja nauroinkin kumppanilleni, että jos kerran 40 vuodessa tapaan sinunlaisesi ihmisen, niin ei tässä kai auta odottaa taas 40 vuotta ollakseen 80...pitää laittaa taas itsensä likoon...Sitäpaitsi tämän tyypin vilpittömään hyvään tahtoon uskon. On se vaan niin niin erilaista E.V. toimia normaalin ihmisen kanssa. Tarkoitan siis ei mieleltään sairaan...ainahan ihmissuhteet on kiemuraisia...mutta on se NIIIIIIN paljon helpompaa.
Voimia sulle lähetän sylikaupalla 🙂🌻
Hei, täällä flunssan kanssa istun ja mietin elämääni. Kirjoitin tuossa juuri muistiooni, että mikä se oli sitä kipeintä tässä kaikkien kulissien romahtaessa: Kipeintä oli menettää illuusio, jossa pidin vaimoani normaalina, terveenä ihmisenä. Tämän luulon varassa on oltu yhdessä hyvinä ja huonoina päivinä.
Tottakai pidän peukkuja sinulle ja olet mielessäni usein. Oli niin lohduttavaa keskustella kanssasi näistä meidän niin joka alueelta samanlaisista elämänkohtaloista. Olet nyt rakentamassa uutta ihmissuhdetta. Itse olen ylittänyt vasta virallisen eron vaatiman puolivälin krouvin 6 kk koeajasta. Yhdessä asutaan edelleen ensi kuun alkuun, jolloin vaimo muuttaa toiselle puolelle Suomea omaan asuntoonsa.
Tottavie sinulla on onnistumisen edellytykset, kun olet niin perinpohjin käynyt pitkän aikaa läpi tätä päättynyttä suhdetta ja suuresti jo käsitellyt sen asiat. Myös ikä auttaa. Olisin itsekin nelikymppisenä ollut paljon valmiimpi vielä rakentamaan uutta elämää, mutta nyt yli viisikymppisenä tämä asia mietityttää.
Tässä suhteessa kuviomme ovat hieman erilaiset.
Hiljaiselosta huolimatta täällä sitä ollaan ja palstaa luetaan päivittäin, vaikka pyrin jo niin paljon kirjoittaneena olemaan hissukseen. On sydäntä sarkevää seurata, miten koko ajan palstalle tulee näitä petettyjä verisen sydämensä kanssa ja heillä on selkeä toive voida vielä jatkaa. He rakastavat suuresti puolisoaan ja haluavat tehdä kaikkensa. He tekevät tässä oikein, vaikka lopulliseen onneen on jo aika paljon edellytykset menneet. Me olemme tämän kuvion käyneet ja huomanneet että se joka kerran pettää, pettää toisenkin kerran ja kun tuo taipumus on luonteessa, se ei sieltä lähde edes vuosikymmenien perästä.
Ajattelisin, että ensimmäisen pettämisen jälkeen voi olla vielä mahdollisuuksia selvitä, jos pettäjä osaa ottaa opikseen. Kun pettämisiä on sattunut useampi, peli on inhimillisesti ottaen menetetty. Me olemme tämän mankelin läpi menneet ja nyt on sitten elämässä uusien kuvioiden aika. Silti pelkään itse vielä kerran sortuvani yrittämään vaimoni kanssa jatkoa. Kaiken jälkeen niin ei missään nimessä pitäisi tehdä. Yritän pitää pääni kylmänä ja hokea mielessäni tosiasioita. Eroa en vedä takaisin, mutta missä määrin olemme eron jälkeen tekemisissä, sen aika näyttää. Tsemppiä edelleen sinulle ja muille, jotka ovat vastoin tahtoaan joutuneet näihin sairaisiin kuvioihin.🙂👍
Kiva kun kirjoitit. Toivon hartaasti, ettet pyörtäisi päätöksiäsi vaimosi suhteen, mutta enemmän kuin hyvin tiedän, että niinhän sitä tekee, ennen kuin on IHAN valmis muutokseen omassa elämässään. Niinhän minulle kävi viime syksynä itselleni.
Olet oikeassa, että kyllä nyt on vielä jotain puhtia rahkeissa nelikymppisenä, mutta sanon sinulle senkin uudelleen, että yksi sukulaisistani meni naimisiin 60 ja on ehtinyt jo nauttia siitäkin satamasta 20 vuotta 😀 Eli ei se ikä välttämättä tarkoita sen enempää. Kyllä rakentavia ihmissuhteita voimme vielä rakentaa, usko pois E.V. Se on sitten eri asia, kuinka niitä jaksaa lähteä rakentelemaan. Ei se ole itsellenikään helppoa. Pelkäsin kovin, ettei voimavarani kanna, mutta juuri eilen juttelin uuden kumppanini kanssa. Olemme molemmat tulleet niin moninkertaisesti ihmissuhteissa pettyneiksi, mutta koemme molemmat, että tämä ihmissuhde on eheyttänyt meitä huimaa vauhtia. Olemme molemmat saaneet takaisin voimiamme nopeammin kuin ennen tapaamistamme. Eli eiköhän tuo ole terveen ihmissuhteen merkki ☺️ Olemme molemmat kahlanneet läpi niitä syöviäkin, joten ero on huikea!!!
Joten toivoa tässä yritän sinuun valaa E.V. Ensimmäisen sairaan avomiehen jättäessäni toivoin, että saisin YHDEN PÄIVÄN elää vielä onnellisena ennen kuolemaani. Ja kuinka monta onnellista päivää olenkaan saanut vielä elää!!! Kyllä sinäkin kun olet siihen valmis, usko pois. Olet ajatuksissani 🙂🌻
Hei E.V.
Vieläkö muistat oi aikaa 😋 Jotta kuulisit asioiden oikean tolan, niin taitaapi olla kinkkinen juttu uuden parisuhteen rakentaminen narsistielämän jälkeen. En mä vaan jaksa sittenkään. Joo hyvinä hetkinä oli tosi kivaa, kun toinen on selväjärkinen fiksu ihminen. Mut mulle on jääny niin hirveästi kurjia muistoja alitajuntaan niistä hetkistä, kun toinen raivoo tai aukoo päätään, etten mä sellasii kestä. Mä pelkään heti alitajusesti niin hirveesti itteni puolesta, että mä hajoon kappaleiks. Joten päätimme uusimman yritykseni kanssa, että lopetamme kotileikin yrittämisen. En jaksa eikä sitä hänkään jaksanut.
Kyl mä tänään oon ollu niin pohjilla, että vannoin jo melkein, ettei ikinä enää... että nyt vaan pallistelen kuin ellun kana oman napani ympärillä ja nautin vapaudesta... elämäni kun ei muutenkaan kauheasti hymyile, mutta ettei menis toistoks toisen ketjun kans, ei siitä sen enempää.
Toivottelen sulle voimia E.V. Kyl mä nyt alan pikku hiljaa tajuta mimmosta tuhoo 20 vuotta narsistien kanssa on mun sisuksissani tehny. Vaikka itse olen tehnyt paljon työtä oman itseni minuuden puolesta, alitajuntani tekee mulle jatkuvasti tepposia, kun se muistuttaa, että jos ihmiset suuttuvat, joudun vaikeuksiin. Kun ihmiset alkavat hattuilla, joudun vaikeuksiin. Joten ahtaallapa on pikkupääni kun yritän mitään uutta rakentaa. En olisi ollutkaan aikeissa, halusin vain tavata ihmisiä ja jutella, en arvannut, että kiintyisin yks kaks johonkin ihmiseen näin nopeaan ja vahvasti.
Mut kyllä täs alkaa olla mitta täys parisuhdeyrityksiä. Kun vaan sais oman elämän kuntoon, siinä yllin kyllin tekemistä, ettei päädy kadulle...
Tsemppi sulle E.V. Toivon niin sydämestäni, että sä jaksaisit ottaa ittellesi sen vapauden mikä sulle kuuluu. Sen arvon joka sulle kuuluu!!!
T. virtuaaliystäväsi jokujossakin
Terve, kyllä muistan ja autoit minua ajatuksillasi hyvin paljon. Ymmärrän hyvin , jos et ole kaiken kokemasi rääkin jälkeen valmis uuteen parisuhteeseen. Itsestäni tuntuu, että olenkohnan tämän saamani käsittelyn jälkeen koskaan kykenevä uuteen suhteeseen. Nyt ainakin haluan vain prosessoida asioita ja käydä tpahtunutta läpi.
Voi olla, että pari kolmen vuoden kuluttua ajattelen toisin, mutta nyt tuntuu tältä.
Minulla on vähän yli kuukausi lopulliseen eroon ja odotan tottakai päivää, kun saan tämän muodollisenkin siteen katkaistua ihmiseen, joka ei minua arvostanut niin paljon, että olisi sitoutunut tähän ihmissuhteeseen. Parisuhteessa ei suuret puheet auta, mutta pienetkin teot voivat viedä pitkälle, jos niitä löytyy positiivisessa mielessä. Minun suhteessani on noita päteviä ja suuria puheita riittänyt, mutta tekoja ei sitten ole löytynyt puheiden lunastamiseen.
Hyvä, että olet jaksanut olla mukana näillä palstoilla tukemassa muita. Minua elelleen ihmetyttää, miten samankaltaisia meidän kaikkien ongelmat on. Pettäminen tuntuu olevan perusongelma monissa suhteissa ja pettämisen jälkeen petetty etsii kuumeisesti tietoa siitä kannattaako jatkaa vai lähteä heti. Jokaiselle - niin sinulle kuin minullekin - lähteminen on niin vaikeaa ja sitä pitkittää kaikilla verukkeilla. On vaikea luovuttaa silloinkin kun pitäisi. Me olemme kohta kumpikin jättäneet vanhan elämän taakse, mutta emme tiedä mitä uusi elämä tuo. Kuitenkin luotan siihen vahvasti, että on paljon parempai olla vaikka yksin kuin elää valheellisessa ja pettävässä suhteessa.
Toivon voimia sinulle edelleen ja varmasti se päivä paistaa pian sinullekin. Nään viesteistäsi huokuvan perusoptimismia ja sekin kantaa jo pitkälle ja ohjaa tekemisiämme, kun emme anna epätoivolle valtaa.😎
Hei E.V.
Kiva kun vastasit. Olen iloinen puolestasi, eli loppu häämöttää jo sinunkin kohdallasi. Kyllä olet oikeassa, että yksinkin on valtaisan paljon parempi kuin näissä sairaissa parisuhteissa. Ja nyt yritän tehdä todellista pesäeroa kaikenlaisiin miessuhteisiin. Lueskelin viikonloppuna kasapäin kirjoja, joista ajattelin jotain kostuvani. Yksi niistä oli Miksi fiksut naiset valitsevat väärin tai jotain sinne päin...siis yritän yhä pitää itseäni fiksuna, vaikka omanarvontunto onkin maailman potkiessa päähän taas heikoilla 😟 Mutta hompsien lukienkin löysin sieltä jotain tuttua... sekä itseeni liittyen, että parisuhteisiini. Ehkä itsekin olen lähtenyt parisuhteisiin sittenkin liian ruusuisin odotuksin 😐 kuvitellen, että joku olisi se Prinssi. No, toisaalta tiedän nekin realiteetit, että jokainen UUSI väärä valinta on johtunut siitä, että en ole antanut sittenkään itselleni tarpeeksi toipua edellisestä ja väsymykseni keskellä en ole huomannut, miten vinksallaan jo alussa kaikki oli.
Oikeastaan olen iloinen, että nyt suojeluvaistoni jo vähän pelaa, eli että aloin itse pakittaa, kun huomasin asioiden olevan vinossa tässä viimeisimmässä yrityksessä...ehkä minäkään en ole ihan toivoton oppilas 😮
En tiedä, enkä välitäkään tietää tällä hetkellä, josko jaksan yrittää uudestaan. On NIIN paljon kiitos exäni selvitettävää... ja kiitos huonon terveyteni ja rahatilanteeni... ei totisesti Suomi neito ota avoimin sylin vastaan... olen aivan yhtä ankkana täällä oikeastaan kuin olisin ulkomaille muuttanut... en löydä etsimääni kun en tiedä oikeita termejä ja avainsanoja... tekniikka täällä on ihan toista luokkaa... ihmisten kohtaaminenkin on erilaista... oi voi ja sitten pitäisi yrittää löytää aina uudesta lähikaupasta se halvin maitopurkki, halvin jugurtti jne... et uskokaan kuinka paljon tämä kaikki syö energiaani!!! Se ettei mikään ole tuttua ja turvallista.
Terveisin jokujossakin
Hei E.V.
Ihan pikaisesti vaan. Luin eräässä kirjassa, että uskottomuus on väkivaltaa...kuinka osuvasti sanottu vai kuinka. Juuri sitähän se on!!! Meitä on tallottu vuosikymmeniä, siis sinua ja minua. Sehän on yksi törkeän väkivallan muoto. Toinen yritetään tuhota. Eräässä toisessa kirjassa taas kuvattiin hyvin sitä narsistin kahtiajakautunutta mieltä. Eli että hän ei itsekään näe ristiriitaa moralisoidessaan toisten tekevän juuri siitä mitä itse tekee, koska kaksiajakoisuus ovat niin ehdottomina mielessä. Paha minä ja hyvä minä eivät ole tekemisissä keskenään. Siksi voi minua haukkua lutkaksi vaikka olen ollut uskollistakin uskollisempi puolisko...ja itse olla vuosikausia don juan...ja moralisoida sanojani, käytöstäni jne muiden miesten kanssa. Minähän en saanut sanoa MITÄÄN positiivista kenestäkään miehestä ilman hirvittävää välikohtausta. Vuosien mittaan opinkin sitten pitämään visusti omana tietonani kaiken positiivisen miehistä. Samaan aikaan minulle luennoitiin jokaisen naisen rinnoista ja sääristä niin intensiivisesti, että JOPA MINÄ aloin katsella naisten rintoja ja sääriä 😟 aivan kuin niissä olisi minusta ollut jotain mielenkiintoista...mutta kun sitä levyä kuuli jatkuvalla syötöllä...tästä ilmiöstä käytettiinkin nimeä splitting osuvasti. Eli maailma jaetaan kahtia...minä ja muut sanoisin 🙄
Pidän peukkuja viime metrejäsi varten!!!
t. jokujossakin
Hei, kiitos muistamisesta. Uskottomuus on kaikkein suurinta väkivaltaa, joka sttuu ihmisen kipeimpään kohtaan tunne-elämässä ja minuudessa. Pettäjä on murhamiestäkin julmempi satuttaja ja ei ole ihme, että sinä ja minä ja niin lukemattomat muut ovat menneet ihan palasiksi tämän sadistisen kohtelun tähden.
Kokemuksesta olen huomannut tämän mainitsemasi kahtiajakoisuuden ja sen, että pettäjä on itse hirveän mustasukkainen kaikesta, ihan olemattomistakin asioista ja hän tarvitsee uhrilleen sellaisen historian, joka jollain sairaalla tavalla antaa hänelle oikeutusta teoilleen. Pienetkin tapaukset otetaan näin tarkasteluun ja niistä kehitetään sinulle ihan uusi historia ja sinusta leivotaan niin kurja ihminen ettei sinun laisellesi ole tarvinnutkaan eikä voinutkaan olla uskollinen!
Minua jo hivenen huvittaa mainintasi miten opit miehesi mukan katselemaan naisia "sillä silmällä" Itse opin katselemaan miehiä ja bongaaamaan ulkonäöltään ja tyyliltään vaimon miestyypin (josta minä muuten olen kaukana kuin itä on lännestä). Monesti johonkin menopaikkaan mennessäni panin merkille jos siellä oli hänen kohderyhmänsä miehiä ja kohta jo vaimoni mainitsi: "ei ole kyllä muuta silmänruokaa kuin tuo yksi tuolla". Juuri hänet olin heti pannut merkille sisään tullessani ja arvannut, että häneen vaimoni iskee silmänsä.
Olen kovasti valmistautunut eroon 34 vuoden yhdessäolen jälkeen. Tulen hakemaan eron viimeistä vaihetta kahden viikon kuluttua. Mieleni sanoo vihdoinkin ehdottoman EIN, jos yritänkin keskustella itseni kanssa siitä, että jollain tavalla jatkaisin vaimoni kanssa. Joskus tulee raja vastaan ja sain viimekesän viimeisestä vaimoni ketkuilusta sen ehdottoman varmuuden, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ero.
Yritetään elää ihmisiksi ja opetella elämään sinkkuina. Itse etsin ja vaalin mieleni puhtautta kaikkein eniten tällä hetkellä. Haluan olla rehellinen ja suora ja kiertää kaiken väärintekemisen ja ketkuilunj josta olen saanut ihan tarpeekseni.
Hei E.V.
Yksi kysymys alkoi pyöriä mielessäni viime päivinä. Kerroit, että olet kirjoitellut paljon elämästäsi ylös, päiväkirjaa tai jotain muuta. Eikö vaimosi ole laittanut nenäänsä niihin? Minulla ei nimittäin ollut MITÄÄN mahdollisuutta minkäänlaiseen salaiseen omaan nurkkaani kummankaan exäni kanssa. Ensimmäinen luki kirjeenikin ja hävitti ne viemättä postiin kuten olin pyytänyt...ja kun yritin tapani mukaan kirjoittaa päiväkirjaa tai runoja purkaakseni tuskaani, hän kuten seuraajansakin halusivat onkia joka sanan esille. Eli käytännöllisesti katsoen en voinut pitää mitään kirjaa tunteistani 🙄 Se olisi varmasti auttanutkin hirvittävästi pääkoppaa. Mutta se kontrollifriikkeys ei tietenkään voi jättää sijaa henk.koht. tilalle. Sehän on uhka heitä kohtaan. Aivan samoin kuin muut ihmissuhteet - niistähän voisi saada uusia ajatuksia ja kenties heittää kontrollifriikin ikkunasta pihalle ajatuksineen päivineen 😮
Nyt yritän epätoivoisesti löytää jälleen yhteyden kahteen vanhaan hyvään mannerten takaiseen ystävääni. Toinen heistä on mies, ja kun viimeisin yhteydenotto hänen puoleltaan oli hääkuva...viimeisin exäni mustasukkaisuudessaan raivosi, että minun pitää hävittää kaikki häneen liittyvä ja katkaista KAIKKI siteet häneen. Minä tyhmä uskoin. Ja nyt harmittaa 🙄 Sattui olemaan niitä miehiä, jotka ovat kunniallisia, ja olimme todella läheisiä mutta platonisia ystäviä. Enkä saanut mahdollisuutta onnitella häntä häidensä johdosta 🙄 Jopa toisen saman kansalaisuuden omaavan naisystäväni kanssa yhteydenpidon jouduin katkaisemaan, koska kuulemma yritän vain hänen kauttaan saada uudelleen yhteyden ko. mieheen... onneksi edes pidin hänen käyntikorttinsa jossain pölyttymässä. Tosin vuosia on vierähtänyt ja toiveet eivät ole hääppöiset...
Kaikkea hullua sitä onkaan tehnyt ja polkenut itsensä lokaan!!! Vaan ei silti, eipä itselläni ole valittamista. Olen viime päivinä saanut terveen mutta surullisen muistutuksen siitä, että kaikilla ihmisillä ei ole rakkautta koko elämänsä aikana!!! Olen saanut ja antanut paljon rakkautta. Ja exänikin puutteistaan ja sairaista elämäntavoistaan huolimatta ovat antaneet minun kokea myös kosolti rakkautta, hellyyttä, läheisyyttä ja huolenpitoa. Kyllä me keskeneräisyydessäkin voimme sitä toisillemme antaa. Mutta eri asia on sitten, jos ihminen itse kieltäytyy olemasta rakkauden arvoinen...Aloin itseänikin epäillä, että oikeastaan kaikki suhteeni ovat olleet ihmisen kanssa, joka ei halunnut minua todellisuudessa. Eli aivan kuin alitajuisesti etsisin tulevani torjutuksi...taas jotain työstettävää pääkopassani 😀
Kirjoittelemisiin
Hei Jokujossakin ja muut tätä palstaa silmäilleet! Kysyit päiväkirjan pitämisestä. Olen kirjoittanut pohdintaa suhteestani ja nimenomaan vaimoni pettämisistä ensi kertaa vuonna -93 satoja sivuja ja aloitin uudelleen kirjoittaa kaiken olennaisen ylös viime vuoden keväällä. Et voi uskoa kuinka paljon tämä on auttanut minua hitaasti pääsemään selville vesille. Kun kirjoittaa ajatuksensa ylös, siinä joutuu pohtimaan ja saa jonkinlaista logiikkaa tapahtumien ja ajatusten välille.
Vuonna -93 vaimoni sai valehdeltua asiat piiloon kunnes ne tämän vuoden alussa vahingossa paljastui. Kun minulla oli yksityiskohtaisesti kirjoitettuna kaikki asiaan liittyvä vuodelta -93, sain siitä hirveästi apua ja siitähän minulle selvisi tämä 15 vuotta yhtäjaksoisesti jatkunut pettämiselämäntapa ja valehtelu. Ilman kirjallista pohdintaa en olisi edes vieläkään todennäköisesti ymmärtänyt tajuta vaimoni touhuamista. Rakkaus on sokea. Rakkauden luonteeseen ilmeisesti kuuluu, että uskoo mahdottamatkin asiat, jota normaalisti ei millään uskoisi.
Minulla on pelkästään tähän tärkeimpään ja törkeimpään pettämistapaukseen liittyvää pohdintaa yli 500 sivua, yksi iso mapillinen. Otin sen kerran mukaani terapiaan ja terapeutti menetti täuydellisesti itsehillinnän ja ammatillisen pidättyvyyden ja hörähti nauruun sen nähdessään "tällaista en ole koskaan nähnyt".😀
Vaimoni ei ole koskaan estänyt minun kirjoittamista eikä ilmeisesti tonkinut papereitani. Kuten olen aiemmin sanonut, minulla on täydellinen vaimo ja yhdessäolomme on mukavaa, mutta se mukava jatkuu vaimoni osalta vain kodin ulkopuolellakin muitten miesten kanssa. Hän on kaikille hirveän mukava ja poimii marjan maasta aina, kun siihen on tilaisuus, jos se marja on tuore ja hyvännäköinen.
Kertomasi sadistinen kirjeidesi lukeminen ja hävittäminen on rikollista toimintaa, ihan uskomatonta. Ihme, että kestit niinkin kauan tällaista. Oliko rakkaus siinäkin sokea?Tuttua on myös tämä, että ei saa olla toista sukupuolta olevaa ystävää. Kyse taitaa olla vain siitä, että pettäjä ei salli mitään, joka vähänkin muistuttaa hänen omaa pettämiskuviotaan. Pettäjä on aina se mustasukkaisempi osapuoli, siltä on minusta vahvasti alkanut näyttää. Näin oli meilläkin. Yritä ihmeessä rakentaa nämä täysin viattomat ja luonnolliset ihmissuhteesi uudelleen kuntoon. Varmaan nämä ihmiset ymmärtävät, että et ole voinut aiemmin olla heihin yhteydessä ja elämässä yleensäkin tämmöiset asiat menevät sykleissä - joskus vain ei tule pidettyä suhteita yllä.
Lopuksi kommentoisin lausettasi" että suhteesi on aina olleet miehiin, jotka eivät ole sinua oikeasti halunneet". Huomaan minulle käyneen juuri näin, vaikka minulla ei ole ollut kuin tämä yksi kiduttava suhde elämäni aikana. Minä olin hullun lailla rakastunut ja koin "meidän rakkaussuhteessa" asiaa tajuamatta vain oman rakkauteni ja nautin siitä. Toinen osapuoli ei ollut minusta oikeasti kiinnostunut, jäi vain siihen, kun minä pörräsin tunteideni kanssa niin hirvittävän voimakkaasti. Oliko se sitten ihme, että pettämistä on riittänyt, kun vaimollani ei ole koko aikana ollut normaaleja tunteita minua kohtaan? Yksipuolinen 34 vuotta jatkunut rakkaustarina on hiljalleen kulkemassa päätökseen...valehtelun voimalla on kuljettu niin myötä kuin vastoinkäymisessä melkein "kunnes kuolema heidät erottaa" rajalle saakka.
Olisi niin hienoa ollut omistaa vain yksi, koko elämän jatkunut rakkaustarina, mutta se ei valitettavasti ollut totta milloinkaan.
Hei E.V. ja muut
Voi että on hienoa, että olet voinut vapaasti tuntemuksistasi kirjoitella. Mulle kun kirjoittaminen on aina ollut (ennen näitä ko. miessuhteita) se omin tapani tasapainotella ja purkaa asioita. Niiden aikana lukkiuduinkin lähes täysin. Et voi uskoa, millaista riemua tunsin, kun sain vuosien tauon jälkeen puristettua ensimmäisen runoni paperille joku viikko sitten läheiseni kuoltua!!! Haaveilenkin nyt, että saisin hiljalleen tavalla tai toisella purettua koettua tuskaani kirjoittelemalla enemmänkin. Kun mainitsit, kuinka siedin kirjeideni lukua...yksinkertaisesti en ollut siitä tietoinen ennen kuin jälkikäteen kuulin ystäviltäni heidän lähettäneen minulle kirjeitä joita en koskaan ollut saanut ja päinvastoin he eivät olleet saaneet kirjeitäni... mutta tokihan se konkreettinen sadistisuus kasvotuksin oli tiedossani. Syyt jäämiselleni olivat monet monet...ja sekin että itselleenhän on hyvä valehtelemaan kun pelkää tulevaa ja raskaita ratkaisuja. Halusin niin hirvittävästi olla kuten muut, halusin perheen, halusin miehen, halusin olla rakastettu, en pystynyt antamaan periksi ja myöntämään epäonnistumistani ihmissuhteessa...nuo ehkä olivat päällimmäisiä exä-1 kohdalla. Toisen exän kohdalla oli lisäksi se, että olin niin syvästi rakastunut, koska kukaan ei koskaan ollut osoittanut minulle niin paljon hellyyttä ja huolenpitoa. Se kaikki pyyhkäisi muististani ikävämmät piirteet. Nämä ihmiset ovat hirveän hyviä ihmistuntijoita ja älykkäitä. He molemmat osasivat vetää juuri oikeista naruista. He LUKIVAT ajatukseni, mikä oli minusta väliin pelottava tunnekin. Olin heille läpinäkyvä, ja avoinhan yleensä olen muutoinkin. He puolestaan pitivät panssariaan yllään, kontrolloivat kaikkea mahdollista suhdettamme uhkaavaa. Eli viimeisin esim. ei antanut minun tavata naisystäviäni yksin vuosiin. Jälkeenpäin tajusin miksi 😉 Vaara vaanii...
Ja nytkin joudun miettimään kuinka suojautua...esimerkiksi vaihtamalla nimeni kokonaan niin, ettei minua netin kautta pääse jäljittään. Kuten sanottu nämä ihmiset ovat ei tyhmimmästä päästä
Aikani loppuu
Hei, oli vielä pakko vastata sinulle Jokujossakin. Miksi et todella alkaisi kirjoittamalla käsitellä asioitasi ulos itsestäsi nyt jäljestäpäin? Olen ymmärtänyt, että me kumpikin lähdettiin vilpittömästi ja avoimin mielin ihmissuhteisiimme ja toiset osapuolet ei niin tehneet. Ei ollut meidän vika, että epäonnistuimme. Tottakai epäonnistumisen aineksia oli meidänkin toiminnassamme ja nyt on helppo huomata missä harkintakykymme petti. Tämä ei kuitenkaan missäään tapauksessa olisi antanut milloinkaan oikeutta toiselle osapuolelle olla vilpillinen. Kirjoittaminen auttaa jäsentämään sekavaa tunteisiin kietoutunutta ajatusrypästä pään sisällä ja etsimään syitä ja seurauksia sekä hahmottamaan kokonaisuuksia. On todella hienoa, että olet taas alkanut kirjoittaa: ensimmäisen runon jälkeen on varmaan jo toinen odottaa ulospääsyään!😎
Sanoit, että itselleen on herkkä valehtelemaan. Näin on ainakin minun kohdalla ollut. Takerrun aina näihin hyviin selityksiin, joita on riittänyt. Olen halunnut uskoa valhetta, en ole halunnut luopua ja tunnustaa epäonnisuneeni. En ole halunnut menettää vaivalla hankkimaani. Kuten sinunkin tapauksessasi, minäkin olin niin hirveän syvästi rakastunut (ja olen vieläkin 😝 ), että tämä esti järkevän toiminnan ja asioiden todellisen tilan huomaamisen. Nyt toivon mukaan olen läksyni oppinut enkä anna tunteideni viedä. Tiedän tarkalleen, että olen naimisissa ihmisen kanssa, jonka toinen puoli on rakastettava ja toinen pimeä puoli epärehellinen ja miehiä menevä. Tänään on eron harkinta-aika loppunut ja nyt voin hakea lopullisen eron. Vietämme vielä yhdessä viimeisen viikonlopun. Kuulostaako kummalliseslta? Meillä ei riidellä, ei huudeta, tunteet eivät ole kuolleet minulla ja vaimokin luulee rakastavansa minua. En vain jaksa elää enää näin suuressa perheessä, johon kuuluu näitä nuoria tuntemattomia vaimoni ihastuksia.🙄
Kiinitin kirjoituksessasi huomiota, että halusit olla kuten muut ja omistaa perheen. Kuulostaa tutulta seurusteluni alusta asti. Minä paikkasin heikkoa itsetuntoani kadehdittavan kauniilla ja seksikkäällä puolisolla, jonka perään tiesin niin monen kuolaavan. Vaimoni nyki oikeasta narusta ja sai minut olemaan ylpeä, kun häntä yritettiin. Hän piti tällä minua sairaalla tavalla tyytyväisenä. Pohjalla minun höynäytykseen oli heikko itsetunto, jota paikkasin puolisollani.
Kirjoitit, että nämä toista osapuolta pettävät ja hyväksi käyttävät ihmiset ovat hyvin älykkäitä. Siitähän tässä on kyse ja se tekee tilanteen niin vaikeaksi ja lähes mahdottomaksi selvittää ja toisen osapuolen on lähes mahdoton uida selville vesille.
Nyt kun kanoottini keula osoittaa kohti uutta ulappa elämässäni, odotan mielenkinnolla helpottaako tämä pettämisten aiheuttama tuska - pelkään että muutos tapahtuu vain pikkuhiljaa ja kipujen kautta - jos yleensä tapahtuu. Haluasin kuulla tämän vaiheen läpi käyneiltä kokemuksia tästä: miten ja kuinka olette päässeet eron jälkeen irti menneestä? Onnistuuko se?