Hei virtuaaliystäväni

Kertokaapa hiukan mietteitänne näin joulun alla. Miten sinä E.V. esimerkiksi aiot ja kenen kanssa joulusi viettää? Niin ja anteeksi muistini, mutta saanko kysyä, osoittautuiko poikasi lopulta biologiseksi pojaksesi? Toivon, etteivät kysymykseni harmistuta, sillä yksi vamma minulle masennuksesta on jäänyt eli muistini toimii vain osittain. Se joskus harmistuttaa ihmisiä, kun he joutuvat kertomaan samoja asioita uudelleen. Enkä ehdi täällä yleisökoneella selailla pitkälle pitkiä ketjujamme taaksepäinkään. Onko olosi joulun vieton suhteen helpottunut, vai tuoko se ajatuksena luun kurkkuun, kun pitkä kumppanuus on katkennut?

Entäpä sinä kevät2007, kuinka jaksat valmistautua joulunaikaan fyysisten voimiesi ollessa niin koetoksella? Ymmärtääkseni sinulla kuitenkin on läheisiä ympärilläsi? Tiedän, että moni yrittää voimiensa äärirajoilla ponnistella itselleen sitä ns. joulumieltä. Yksi läheinen ystävänikin oli kuin kireä viulunkieli, kun soitin hänelle. En häntä syytä, sillä ymmärrän osittain, mitä on olla yksin kipujen kanssa. Kuinka orvoksi sitä itsensä tunteekaan. Ja kuinka moni tässäkin maassa joutuu lähes heitteille, kun ei ole fyysisesti kunnossa, eikä läheisiä huolehtimassa!

Entäpä sinä neitsyt67, miten teillä menee? Kuinka lähestyvä joulu vaikuttaa mielialoihin?

Olen itse hyvin kiitollinen siitä, että pystyin heittäytymään tyhjiöön silloin 2007, vaikkakin oikeasti kasvukipujen piikki olikin loppuvuosi 2006. Silloin hain pohjaa, keräsin voimiani sille, mitä tuleman piti. Mutta kyllä se koko talvi tarvittiinkin siihen, että uskalsin jättää kaiken tutun ja siinä mielessä turvallisen taakseni ja hypätä luotijunaan...mikään entinen ei tuntunut pysyvän vauhdissa...ja loppujen lopuksi kuitenkin nyt koen, että olen löytämässä sen entisen minäni, joka oli vuosikymmenien matkalla kadonnut. Sen terveemmän osan minuuttani takaisin. Ja jospa se harhaillut osa minuuttanikin olisi hiukan kasvanut ja uudistunut 😎

Toisinaan tuskastun ihmisten ehdotuksiin vieläkin, kun ne ovat niille, joilla on rahaa käytettävissään. Mutta eiväthän he voi tietää tilannettani, eli ei se heidän vikansa ole. Esim. joku kehui minulle, että toistasataa maksava lomamatka on halpa. Niin onhan se, jos siihen on varaa 😋 Mutta ei tuollaiset enää minuuttani horjuta, tiedän paremmin ehkä kuin koskaan elämässäni missä seison ja mihin olen matkalla. Tiedän senkin, mitä tietä yritän päästä tavoitteisiini. Ja mukaan mahtuu myös mutkia 😉 ne on laskettu kuvioihin itsestään selvyyksinä. Eli onhan tässä huomattavasti luottavaisempi mieli kuin vuosi sitten. Silloin lääkityksen kanssa ja nyt ilman. Joten kyllä sitä on prosessissaan aika pitkällä. Kun vain yhtä tarmokkaasti jaksaisi eteenpäin. Kipujahan sisältäni löytyy, niitä voi taklata loppuelämänsä 😀 Joten siinä uraputkea kerrakseen

Rakkain jouluntoivotuksin
jokujossakin

Hei Kaikki! Joulu tulee jo muutaman päivän päässä ja tämä joulu on erilainen kuin mikään entinen: Olen yksin, mutta olen vapaa! En ole enää kuin särki verkossa tänä jouluna. Taisi olla Veikko Lavi, joka käytti tuollaista ilmaisua ja minusta se kertoo aika hyvin petetyn, alistetun ja hyväksikäytetyn ihmisen asemaa. Olen ajatellut viettää ihan tavallista arkista elämää nyt jouluna, mutta saas nähdä, jos joulumieli yllättää ja keksin jotain!

Jokujossakin kyselit poikani isyysepäilyistäni. En ole tehnyt asialle mitään. Minua mietityttää kovasti mitä tehdä, kun hän on jo niin paljon kärsinyt. Mietityttää kuinka voimakkaasti hän tuntisi tulleensa hylätyksi, kuinka syviä haavoja se testi aiheuttaisi ja kuinka vaikeaksi hänen elämänsä menisi, jos isäksi osoittautuu joku tuntematon henkilö. Minun on vielä paljon työstettävä asiaa mielessäni ennenkuin osaan tehdä asialle mitään.

Mietin parhaillaan kylmää serustelusuhdettani ja kannattaako jatkaa, kun tällainen kylmyys satuttaa enemmän kuin yksinolo. Kuten kerran sanoit Jokujossakin, tulee halu katsoa kortit rauhassa loppuun asti. Ehkä en menetä mitään jos katson vielä vähän tuleeko tästä mitään. Yritän säilyttää kriittisen tarkkailijan asenteen samalla kun itse olen se mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman normaalisti seurusteleva osapuoli. Siis ajelen yksipyöräisellä? Hänellä ei ole ollut minuuttiakaan yhteistä aikaa kahteen kuukauteen; ei kuulosta hyvältä...joku sanoisi jo, että selvä tapaus. Ainakin todella omituista. Vedätetäänkö minua taas?

Aiemmassa viestissäsi Jokujossakin ehkä tajusit nykyisen ajatteluni hieman väärin: uskon muutaman hyvän esimerkin valossa nykyisin, että pettäjä voi muuttua ja alkaa alusta uuden elämän. Narsisti voi joissain tapauksissa parantua myös. Kun ihmisen sisimmässä syntyy todellinen halu muuttua, hän voi sen tehdä.

Kiitos teille Jokujossakin, Kevät 2007 ja muut, jotka olette antaneet minulle aikaanne, ajatuksianne ja sydäntänne! Sananne ovat olleet minulle tärkeämpiä kuin olette osanneet koskaan uskoa. Paljolti teidän avullanne olen jaksanut pysyä suunnilleen selväpäisenä näiden kahden vaikean vuoden läpi. Hyvää Joulua!

Hei ystävät!

Joulu tulee ja joulumieli, vaikka ei niin viimeisen päälle pystyisikään fyysisesti suoriutumaan kaikista perinteiden velvoittamista joulupuuhistaan.
Jokujossakin, kyllä minulla on mies tukemassa ja kolmen aikuisen lapsen perheet. Kiitollinen olen myöskin laajasta ystäväjoukosta. Mikäpä olisi elellessä ellei olisi näitä kipuja riesana. Tulevaan leikkaukseen on ladattu suuret toiveet. Mikäli sillä ei saada toivottua tulosta ja kivut vain entisestään leviävät, taidan silloin olla henkisesti aika heikoilla. Toki tiedostan jo nyt leikkaukseen liittyvän suuren riskin ja olen yrittänyt asennettani muokata myöskin pettymyksen tunteen hyväksymiseen.

E.V. teet viisaasti, kun etenet suurta harkintaa käyttäen poikasi suhteen. Olet ymmärtävä isä, kun osaat huomioida poikasi tunteet. Olen samaa mieltä kanssasi, että järkytys isyydestä tai vain sen kyseenlaistaminenkin olisi pojallesi paha isku. Teillä ilmeisesti on nyt luottamuksellinen isä-poikasuhde. Miltä tuntuisi tuon luottamuksen pettäminen?

Seurustelusuhteesi lienee myöskin kovan harkinnan takana molemminpuolisesti? Ymmärrän ajatuksesi vedättämisen epäilystä; pettymys edellisessä pitkässä suhteessa tuo sen laatuisia ajatuksia väistämättä. Niiden yli pitäisi vain päästä, mikäli aikoo rakentaa uutta puhtaalta päydältä. Keskustelu kumppanin kanssa ja molempien toiveiden huomioiminen lienee hyvä lähtökohta.

Olen iloinen, jos rohkealla esimerkilläni olen pystynyt antamaan toisenlaista näkökulmaa asioihin ja luomaan luottamusta ihmisen muuttumismahdollisuuksista. Siitä todellakin omalta kohdaltani on kyse.

Sydämellistä Joulun tunnelmaa kaikille!

Hei kaikille ja parempaa vuotta 2009 🙂
Mulla meni loppuvuosi ihan huppu päässä ja sekaisin. Tarpeeksi kun olin syytellyt kaikesta hulluudesta itseäni aloin käydä narsistienuhrit sivuilla. Ja mietin miten kaikki siellä kirjoittavat voivat tuntea kanssani asuvan miehen...
Meidän piti mennä kihloihin jouluna - mutta riitelimme niin railakkaasti, että sormukset jäivät rasiaan. Pitkä tarina lyhyeksi - tein joulun välipäivinä oman työni ohessa muutaman työkeikan eräässä hoitokodissa. Samalla kun minä olin töissä ja mieheni minulle laittoi herkkiä tekstiviestejä sinne, viestitteli hän exvaimolleen, että vielä rakastaa tätä ja meille on tulossa ero ja voiko hän palata kotiin? Kiinni jäätyään selitti, että ei osaa olla yksin ja vain siksi kysyi voiko palata kotiin kun ajatteli, että erotaan... myöhemmin tämä selitys vaihtui, että kun oli ostamassa 9v pojalleen joululahjaksi n 2vkoa ennen joulua lumilautaa niin tajusi, että haluaa enemmän viettää aikaa poikansa kanssa. Mutta nyt on ihan älyttömän helpottunut saatuaan pakit, koska oikeasti ei olisi halunnut palata takaisin, mutta olisi ollut kaikki valmis uhraamaan poikansa eteen (jota ei kauheasti kaipaillut eikä tapaillut ennenkuin muutimme yhteen ja minä aloin passaamaan kaikkia...).
Suutuin ja loukkaannuin ja sanoin, että tämä nyt sitten oli tässä - eihän tuon jälkeen voi enää jatkaa kun olet ilmaissut haluavasi vanhan perheen takaisin. Mieheni sanoi, että oikeasti kuitenkin haluaa minut ja nähdä viime syksynä istuttamieni kukkasipulien kasvavan kukkasiksi 😉
Ja tällaistahan voi sattua, joulu on herkkää aikaa ja voi tulla ikävä vanhaa perhettä, varsinkin kun kihlajaiset muuttuvat riidoiksi. Siinä ei mitään - vaan niissä omituisissa epäaidoissa tunteissa ja selityksissä..
Meillä asuu 2 yläasteikäistä tyttöä, toinen minun toinen puolisoni. Sovittiin, että asutaan yhdessä toukokuun loppuun että saavat tytöt koulurauhan. Tämän sovittuamme mieheni ajoi 50km exvaimonsa luo, ja kysyi voiko palata? Ex sanoi, että ehdottomasti ei! Mieheni sitten ajoi takaisin minun luokse, tuli kotiin ja pyysi yläkertaan. Istui sängyllä ja kyyneleet silmissä sanoi, että pakit tuli. Ja vielä haukut päälle. Ja nyt kun tiedetään, että hän ei pääse takaisin vanhaan kotiin niin onko meidän välit nyt hyvät?
Minun pelastukseni oli, että otin exvaimoon yhteyttä. Puhuttiin eka kerran 1½h puhelimessa - hän kun tuntee exänsä niin puolesta lauseestani ymmärsi vaikken osannut kertoakaan miksi kaikki tuntuu niin omituiselta teatterilta. Hän myös kertoi, että mitä exäni itseasiassa oli ehdottanut oli, että viettäisi vkot minun kanssa ja vkl:t exän kanssa...
Multa putos ihan mielettömän suuri taakka, ja romahtanut itsetuntoni, mikä sai minut käyttäytymään ihan neuroottisesti ja mustasukkaisesti ja vaikka miten itselleni tunnistamattomalla tavalla, kohosi normaalille tasolleen ja pystyin taas hengittämään!
Nyt tunnen ihan suunnatonta surullisuutta ja sääliä miestäni kohtaan. Kaikesta huolimatta hänellä on ihan älyttömästi hyviä puolia joita rakastan. Ja nyt kun olen saanut vahvistuksen exältään, etten ole hullu niin osaan nähdä milloin narsistinen puoli yrittää saada vahvistusta itselleen - enkä tule siitä hulluksi.
Esim. eilen saunassa sanoin, että jatketaan nyt kaikessa rauhassa eikä exään liittyvät asiat minua enää paina (mies ei tiedä, että ollaan puhuttu) ja voi rauhassa siellä vierailla halutessaan. Oikein näin miten se harmitti - se lähde oli siis kuivunut 🙂 Hetken mietittyään keksi uuden narun - alkoi vihjailla ovelasti jotain poikaansa liittyvää (tavalla jolla ennen sai minut hulluksi). En mennyt mukaan joten sanoi, että ei voi nyt puhua siitä. Lähdin suihkuun. 10sek kuluttua mies kömpii saunasta vedet silmissä ja sanoo, että on niin ikävä poikaansa koska viihtyy tämän kanssa paljon paremmin kuin meidän kanssa - että ei ole mitään vaikeuksia puhua autossa vaikka 2h putkeen poikansa kanssa (kesälomareissulla oltiin helpostikin 2h puhumatta autossa kun mies mökötti jotain narsistijuttuaan - silloin en vielä tätä ymmärtänyt vaan syytin itseäni jostain mitä olin tehnyt, en ollut tehnyt, olin sanonut, en ollut sanonut...). Ja teki tämän tavalla, josta olisin vielä vko sitten loukkaantunut ihan älyttömästi. Nyt vaan sanoin, että ymmärrän ikäväsi - ehkä sun pitäisi yrittää tavata poikaasi useammin, esim tänä vkl:na. Ei kuulemma hyvä idea, koska on nyt juuri niin surullinen kun ei saa viettää tarpeeksi aikaa poikansa kanssa 🙂 Ja simsalapim, kyyneleet kuivuvat ja alkoi jutteleen ihan muista.

Se mitä nyt mietin on, että voinko elää mieheni kanssa nyt kun osaan suhtautua häneen erilailla? Voinko pitää näitä narsistisia piirteitä vain huonoina puolina ja koittaa elää niiden kanssa? Kun vaa'an toisella puolella on kuitenkin vähintäänkin yhtä painavana ne kaikki hyvät puolet. Toisaalta pelottaa, että mitä keksii nyt kun en enää hermostukaan niistä mistä ennen hermostuin - mahtaako panokset koveta? Exä sanoi, että koskaan ei ole ollu fyysisesti väkivaltainen.

Nyt kuitenkin päällimmäisenä mieletön helpotus ja hyvänolontunne! En olekaan neuroottinen hullu, jolla on pahamieli ja syyllinen olo koko ajan.

Heips

Ja oikein hyvää uutta vuotta teille kaikille ja uusia voimia uusien ongelmien taklaamiseen 😋 sillä eiköhän niitä uusia ilmaannu tänäkin vuonna kun entiset on selätetty...entiseen tapaan...

Monia ajatuksia taas olette herättäneet kirjoituksillanne. Menen mitä muistan kuin rapu takaperin 😀

Ensinnäkin olen iloinen että sinä neitsyt67 olet löytänyt narsistisivut. Etsipä vielä olisiko lähistöllä toimivaa vertaistukiryhmää. Se saattaisi selvittää ajatuksiasi yhteiselämästä paljonkin. Se kun ei nimittäin ole sinulle itsellesi vaaratonta, vaikka olisikin niin, ettei fyysistä väkivaltaa ilmaannu kuvioihin. Itse olen kuitenkin kokenut henkisen kaikkein raaimmaksi. Ajattelinkin tässä kysäistä, mitä E.V. olisit mieltä siitä, jos vertaisin narskupuolisoa päästäisellä leikkivään kissaan? Muistan, kun lapsena katselin rakkaan kissani sadistista nautintoa. Juuri kun päästäisparka luuli päässeensä karkuun, kissan terävät ja tarkat kynnet nappasivat taas kiinni, hiiri poloinen lensi kaaressa ilmaan kuin potkupallo sydän syrjällään, tippui tantereelle ja alkoi taas juoksunsa...joutuakseen hetken päästä uudelleen satimeen teräviin kynsiin... en voi sille mitään, että tuo vertaus on pyörinyt päässäni jo pitkään. Narsistin tunteettomuus tuntui juuri noin julmalta. Varsinkin siinä vaiheessa, kun olin hänen lävitseen nähnyt. Hänen suuri haaveensa oli saada minut fyysistä väkivaltaa käyttämättä pois päiviltä...

Olen iloinen että sinulla kevät2007 on laaja tukiverkosto. Kuinka monta kertaa olen itse sanonut ja ajatellut, etten olisi enää tässä enkä tässä tilanteessa, ellei minulla olisi ollut ihmisiä tukenani. Olisin seonnut, tehnyt itsarin, antanut periksi, joutunut kadulle... melkein mitä vaan.

Sen verran vielä E.V. siitä isyydestä, että itse tiedät, milloin oikea aika on. Olet vielä eron shokissa, joten keskitä aikasi itsesi eheyttämiseen. Se vie pidempään kuin itsekään uskoin. Ehkä loppuelämän 🙂 Mutta toisaalta kun olen lähipiirissä ja erään tuttavankin tarinan kuullut siitä, kuinka tärkeää on saada tietää oma biologinen taustansa, suosittelisin kuitenkin, että joskus otat siitä selvää. Se tuskin muuttaa välejänne. Ei ainakin ole muuttanut isä- eikä äitipuolien asemaa tuntemissani tapauksissa, päinvastoin, tunne siitä, että ihminen, joka ei ole biologinen ja on silti rakastanut kykynsä mukaan saattaa vahvistua. Eli siteenne saattaisi siitä jopa parantua. Mutta kevät2007 viisaana naisena on oikeassa, että harkinta ei ole pahasta ajoituksen suhteen. Minä kuitenkin olen niitä, jotka kannatan sitä suuntaa, että ihmisen perusoikeuksiin kuuluu tietää biologinen taustansa.

Voimia teille niin fyysisiin kuin henkisiinkin taakkoihinne!!!

Niin, sitähän tässä itsekin mietin, että mitä seuraavaksi. Minulla on ollut jo varmaan ½vuotta vaikeuksia nukkua koko yö putkeen ilman heräilyjä. Nyt olin tyttäreni kanssa äidilläni pe-la ja nukuin koko yön heräämättä. Eikä kyseessä voi olla, että nukkuisin paremmin äitini kovalla sohvalla 🙂 Ikäväkseni olen myös alkanut miettiä liekö mieheni meillä asuvassa tyttäressä myös narsistisia piirteitä. Havaitsen välillä outoa tunteettomuutta asioita kohtaan, naureskelua oudoissa kohdissa, kykyä valehdella vilpittömästi ihan päin naamaa vaikka on jo jäänyt kiinni, varastelua, lintsailua, kännäilyä... toki ottaen huomioon, että tyttö on 15v. Mieheni exä kertoi, että mieheni vanhin veli ja sisko omaavat myös narsistisia piirteitä - sisko on vieläpä ehkä kaikkein pahin.
Minulla on ystävä, joka jäi pois töistä muutama vuosi sitten työuupumuksen takia ja oli sairaslomalla melkein pari vuotta. Hänen pomonsa oli narsisti pahimmasta päästä. Tälle ystävälle olen myös pystynyt puhumaan miehestäni. Ja tämä puhuminen todella auttaa - kun kerron jotakin mitä on tapahtunut niin ystäväni osaa tulkita sen minulle "selkokielellä" mitä oikeasti tapahtui, eikä mitä mieheni sai minut uskomaan.
Ymmärrän kyllä, että tämä on yhtä nuoralla tanssimista. Huomaan koko ajan tarkkailevani kaikkia merkkejä ja sanomisia ja tunnelmia. Varsinkin kun olemme kolmestaan - tyttäreni, mieheni ja minä. Ja välillä mietin, että merkitsevätkö jo ihan tavallisetkin sanat ja teot minulle narsistisuutta?
Jotenkin vain tunnen, että en ole tätä polkua loppuun asti katsonut. Vaikka exvaimo kertoi olleensa ihan musertunut ja minäkuva hukassa kun erosivat (olivat 16v yhdessä). Itseäni luultavasti huijaan?
Itseasiassa olen jo katsonut näitä vertaistukiryhmiä - yksi kokoontuisi tänään, mutta siihen aikaan kun olen hakemassa tytärtäni tallilta. Ja jotenkin pelottaa mennä tällaiseen ryhmään. Se on taas yksi askel pidemmälle tunnustamisessa - ensimmäinen oli kun itse aloin miettimään, ettei kaikki ole ok. Toinen kun puhuin ystävälleni. Kolmas kun soitin exälle. Ja nytkö sitten vertaistukiryhmään tunnustamaan? Kohta mun kai sitten on jo pakko itselleni myöntää tämä asia 😉

Hei kaikille!

Kerronpa hieman kuulumisia tännekin. Pohdin kyllä, että olenko ihan oikeassa ketjussa enää kun teillä muilla on niin paljon yhteistä ja itse koen katsovani "asioita" eri näkökulmista. Tunnustan, että olette jotenkin tulleet läheisiksi. Sielunmaailmanne koskettaa.

Leikkauksesta on nyt kulunut neljä päivää ja kaikki näyttäisi menneen hyvin. Tosin nukutuksesta herätessäni minulla oli äärettömän kova puristus rinnassa läpi kehon lapaluihin asti. Annettiin Nitroa, otettiin sydänfilmi, labrat ja keuhkokuva, jotka kaikki olivat normaalit. Anestesialääkäri arveli lihaskrampiksi, mutta suositteli kuitenkin rasituskokeen ottamista tästä leikkauksesta toivuttuani. Sairauslomaa on aluksi kaksi kuukautta.

Kotona menee hyvin mieheni kanssa. Tuntuu siltä, kuin tämä toipumiseni olisi yhteinen projekti koko perheelle. Lapset pitävät yhteyttä ja auttavat tarvittaessa. Sairaalassa antoivat uuden nimityksen minulle; "kovan onnen soturi". Oikeassa ovatkin, mutta tämä soturi ei periksi anna. Taistelu jatkuu....

Hyvää vointia Teille kaikille ja kirjoitelkaa kuulumisianne 🙂

Kiva, että kirjoittelit kuulumisia kevätperhomme 😉 On todella ilahduttavaa kuulla, että operaatiosi on voiton puolella ja näyttäisi kaikin puolin onnistuneen. Ja mikä parasta, että sinulla on tukijoukko ympärillä. Olen itse niin paljon pohtinut tuota tukijoukkojen tärkeyttä. Minäkin kun olen siitä onnekas, että niissä löytyy, niin rahallista tukea kuin henkistäkin. Mutta oikein hirvittää ajatella, miten ne jaksavat, joilla ei tilanteessani tai muissa ikävissä tilanteissa ole tukiverkkoa, mihin huoahtaen pudottautua... en ihan oikeasti enää ihmettele, että välillä jonkun pinna katkeaa, ja katkeruus ja viha kumpuaa ulkoisesti merkillisinä raivonpurkauksina. Kuka lahtaa perheensä ja kuka tuntemattomia. Aina ihmettelin miksi Suomenmaata kutsuttiin Euroopan amerikkalaisimmaksi maaksi. Nyt en enää ihmettele, kun näen, kuinka viranomaiset kohtelevat heikoimpiaan yhteiskunnassa. Ei tarvitse olla kovinkaan henkisesti pimahtanut, että täällä aukeaa vihan padot tulvimaan. En enää jaksa teitä edes rasittaa yksityiskohdilla, kun olen itsekin niin kyllästynyt kahden vuoden rahallisen kamppailun jälkeen kaikkiin takaiskuihin. Mutta jos vähästä otetaan vielä vähemmäksi, mitä jäljelle jää - sanokaapa se viisaat ystäväni...

Muuten unohdin viimeksi sanoa sinulle E.V. että ihmehän se olisi, ellemme täällä ymmärtäisi väliin väärin toisiamme. Olemmehan tuttuudesta huolimatta toisillemme ventovieraita. Kun tutumpienkin kesken niitä sattuu. Mutta tänään altaassa polskiessa mietin, että pitäisikö itseni ottaa takapakkia sanomisiini. Olen aina uskonut, että ihminen voi kasvaa ja muuttua, mutta omalla kohdalla tunnun aina uudestaan ja uudestaan lankeavan samoihin loukkoihin. Voiko puupäisempää ihmistä ollakkaan... olen ollut niin allapäin viime päivät. Jotenkin siipi maassa, kun en koe onnistuvani missään, ja siitähän on minun aina helppo aloittaa se henkinen alamäki...eli vanhat kuviot jälleen. Eikö sitä ihminen ikinä opi 🙄 GRRRRRR

Rukkaset olen saanut joka paikasta viimekin aikoina...olisi oikeastaan kiva saada väliin oikeat sellaiset - siis mieheltä 😀 olisi edes jotain vaihtelua, vaan todellisuudessa en jaksa edes ajatella, että yrittäisinkään tutustua kehenkään. On ne nuo narskut sen verran voimavaroja ja uskoja parisuhteen auvoisuuteen syöneet 😟 Tästäkin sain muuten kuulla eräältä ystävältäni. Hänen mielestään olen jauhanut tarpeeksi narskutarinoitani. En viitsinyt alkaa näpäytellä ja sanoa, että niin olen minäkin saanut tarpeekseni hänen taustoistaan, joita hän raahaa mukanaan yhä. Oikeastaan siinä kohtaa sätin itseäni, että mitäs olen taas mennyt idealistisesti ajattelemaan, että hänkään olisi päässyt eroon vanhoista kuvioistaan kun en siihen itsekään pysty 😮 tosin välttelen kyllä narskuja nykyisin kuin ruttoa ja yritän läheisiänikin suojella niin että unohdan taas tonttien rajat... sekin ottaa päähän, ettenkö sitäkään läksyä ikinä opi. En vain toivoisi kenenkään kärsivän sitä tuskaa, missä itse olen rypenyt. Mutta enhän minä mikään jumalolento ole, joka on täällä toisia suojelemassa. Olisko tuo taas merkki siitä, että itse olen mennyt takapakkia. Väsynyt omiin taisteluihini ja alkanut siirtyä toisten pihapiireihin mekkaloimaan. Siellä kun ongelmat tuntuvat olevan hauskempia 😳

Noh tämä on tällainen sarkastinen ja kyyninen vuodatus tämän hetken tunnelmistani. Eiköhän se toisenkinlainen mieli löydy joskus taas. Nyt vaan olen jotenkin väsynyt taistelija. Siis terveisinantisankari 😎

Hei,
ikävä kuulla, että olet siipi maassa ja allapäin, Jokujossakin ☹️
Pystyn hyvin samaistumaan jollakin tasolla tunnelmiisi. Yksi syy mikä häpeäkseni jarruttaa lähtemistäni tästä suhteesta on, että ulkoisesti kaikki on hyvin. Asumisasiat on hyvin, ja taloudellista turvaa tuo toinen työssäkäyvä aikuinen. Asumme alueella, jonka vuokria en pystyisi yksin maksamaan jos päättäisin lähteä. Ja tyttäreni aloitti syksyllä yläasteen alueen koulussa enkä haluaisi olla koulua hänelle enää muuttamassa... Lisäksi työpaikka, jossa olen 8v ollut ei ehkä enää kauaa ole täällä..
Olin tyttäreni kanssa kahdestaan kunnes tapasin nykyisen mieheni. Ja muistan miten välillä pelotti ja ahdisti kun rahat pienen lapsen kanssa oli ihan loppu - piti sormet ristissä, ettei mitään ylimääräistä rahaa vaativaa tapahdu. Ja koitti keksiä mahdollisimman paljon niitä ilmaisia huvituksia 🙂
Tuntuu, että ajatukset kiertää ihan kehää. Välillä ajattelen, että koska jotkin asiat ovat ihan loistavasti, niin pystyn kestämään toisen tunteettomuuden kun nyt tiedän mistä se johtuu. Toisessa kehässä taas tulen niin surulliseksi ja toivottomaksi kun toinen on muka herkkänä ja oikein tunnen miten toinen pusertaa parhainta esitystään saadakseen minulta haluamansa. Joskus herään yöllä kun toisen käsi on päälläni - ja se tuntuu kivalta - kunnes herään kunnolla ja muistan, että käsi on siinä vain osoittaakseen omistamisen. Ja tekisi mieli itkeä. Ja ne älykkäästi kohteliaisuuteen ja huumoriin piilotetut jatkuvat vähättelyt.. eilen olin jotenkin niin väsynyt, että muutama niistä melkein osui 😉
Eikä asiaa kyllä yhtään auta murkkuikäinen tyttäreni, joka laittaa joka asiassa vastaan. Ja isolla asenteella. Ja toinen teinari, johon en saa mitään otetta. Ja välillä niin tyhjän tuntuinen koti, jonka kunnosta ja siivoamisesta ja sisustamisesta ei välitä kukaan muu kuin minä. Ja huomaan itsekin olevani niin väsähtänyt, etten oikein välitä enää itsekään. Vähän niinkuin kysyn kaikilta mitä syödään huomenna - ketään ei kiinnosta. Päätän sitten itse mitä syödään, käyn kaupassa ja laitan ruoan. Ja kolmesta suusta tulee - mikset laittanut mieluumin sitä tai sitä. En enää edes viitsi huomauttaa, että vaikutusmahdollisuudet olivat heillä siihen asti kunnes kävin kaupassa.
Voi kun voisi olla karhu ja nukkua talven yli.
Toivon sinulle voimia ja uskoa siihen, että selviät kyllä, Jokujossakin 🙂👍
Minua ainakin on opettanut ja auttanut ja helpottanut ihan mielettömästi kaikki lukemani narskujutut - jos vaan voit tänne niitä edelleen kirjoitella niin minä ainakin niitä luen! Itsekään en ole viitsinyt miehen exälle tai ystävälleni soitella hetkeen kun en halua kaataa heidän niskaansa tätä olotilaansa - ja siksi marisen täällä 🙂

Hei,

Mullon menny yöt ja päivät vähän sekasin viime päivinä. Lähinnä yöt valvon ja aamut nukun ja miten sattuu. Olen paljon miettiny meidänkin ajatustenvaihtoamme, mutta pää on vähän toisella planeetalla oman väsyn vuoksi, joten ei tässä sitten taas muista mitä pitikään kommentoida 😀

Mutta haluaisin kuitenkin varmistaa kevätperholtamme (mitä pidät uudesta nimestäsi 😉 ) etten ole loukannut hänen tunteitaan narskutarinoillani. Kun muistan joskus aiemmin, että olet ottanut itseesi minun väliin ruoskivia kommenttejani narskuista. Tuskani sisimmässä on edelleen julma siitä kaikesta sairaasta, mihin olen parisuhteissani alistunut. Siksi heitän välillä aika ronskeja kommentteja sairaista käytöskuvioista. Muistan, että olet kevät2007 joskus samaistunut näihin sairaasti käyttäytyviin. Jos nyt on käynyt niin, muista, että ei ole kyse sinusta. Sinun ei tule kantaa syyllisyyttä siitä mitä muut ovat minulle tehneet!!!! Eikä sinun tule ruoskia itseäsi siitäkään mitä olet itse tehnyt, vaan etsiä itsellesi armollisia silmiä. Sitähän minäkin olen niin hikisesti yrittänyt itseni kanssa. Etten ruoskisi itseäni siitä, mihin jamaan olen oman elämäni saattanut suostuessani sairaisiin käytöskuvioihin omassa kodissani. Kun jaksaisi katsoa eteenpäin. Nyt on vähän sumuista lähistöllä minulla itselläni, mutta suunta mihin pyrin on edelleen sama. En halua enää pyhittää elämääni rakkauden ja hyväksynnän alttarille, vaan hyväksyä itse itseni niin, että voin pyhittää elämääni johonkin paljon järkevämpään ja itselle mielekkäämpään.

Toisekseen minusta on todella hienoa, että olet mukana ketjussamme. Olet tuonut osaltasi hienon lisän minun ja E.V.n välillä käytyihin keskusteluihin. Mikäs sen hienompaa kuin kuulla asioita eri kantilta ilman, että kukaan tarkoituksellisesti ketään loukkaa. Niitä palstoja kyllä löytyy muualta. Ja minusta meillä on eri taustoistamme huolimatta ollut niin paljon yhteisiä pohdittavia.

Mulla oli viime yönä päässä kysymyksiäkin sinulle, tulisiko joku niistä mieleen. Ainakin se, että kuinka paljon saat voimaa parisuhteestasi? Joskus kun mieleni on maassa, kuten näinä päivinä, haikailen sitä olkapäätä johon nojata ja itkeä. Mutta sitten toisaalta muistelen niitä omia yhteiseloaikojani, etten silloinkaan oikeasti sitä saanut. Sain tukea silloin kun se puoliskoilleni sopi, en omien tarpeideni mukaisesti. He tukivat silloin kun hyötyivät siitä itse. Ja painoivat entisestään kun se hyödytti heitä. Mutta kyllä joskus haaveilen, että ollapa sellainen puoliso, jolla olisivat ne viimeisen puoliskoni terveet puolet. Ollapa lähellä joku joka olisi hellä ja huomaavainen. Hellyyttä sitä kaipaa. Sitä arkista läheisyyttä ja huolenpitoa. Tosin muistan senkin, kuinka jätin itsestäni huolenpidon nojaten puoliskooni. Hänen kontolleen jäi minun syömiseni, lepäämiseni, harrastukseni, ihmissuhteeni...onnellisuuteni 😮 Eihän se niinkään käy. Mutta niinkun nyt kun ei tahdo jaksaa huolehtia omasta hyvinvoinnista, kun sisimmässä on kurja olo, olisiko mahdollista, että parisuhteessa tässä vaiheessa toinen olisi tuuppimassa eteenpäin??? Mitä sanot siihen?

No sitten yksi asia mikä on pyörinyt myös päässäni viime päivinä - mitä olette mieltä ns. radiohiljaisuudesta? Olen sulkenut puhelimeni jo parin päivän ajan. Sen jälkeen kun ystäväni kylläkin aiheellisesti täräytti minut maan pinnalle siitä, että olen sählännyt hänen tontillaan. Mutta tarpeettomasti löi minua sitten sillä, että on saanut tarpeekseen minun narskutarinoistani. Sitten riitti, ajattelin, ettei tietääkseni kukaan tarvitse minuun yhteyttä palavasti juuri nyt, haluan olla itsekseni ja asetella asioita paikoilleen. On vain niin mystistä, että sitä tuntee SYYLLISYYTTÄ kun ei ole linjoilla 😝 Onko meistä tullu näin pitkälti puhelinten orjia???

Hei,

voisin minä olla kevätperhokin, kiitos jokujossakin! Kevätperho, joka on luonut monta vuotta koteloa ympärilleen ja on siitä ahdistavasta, mutta toki suojaavastakin, panssarista vihdoinkin pääsemässä eroon. Perho, joka on kohta levittämässä kauniit siipensä ja kokeilemassa niiden kantavuutta. Kevätperhonne on onnellinen vapaudestaan, ja on valmis jakamaan hetkiä kanssanne kohdatessamme.

Jokujossakin, en ole koskaan loukkaantunut narskutarinoistasi. Olen yrittänyt katsoa niiden sairaiden käytöskuvioiden taakse ja löytänyt joitakin yhtymäkohtia sieltä ja omasta elämästäni. En kuitenkaan ole samaistunut niihin, vaikka olen tiedostanut omatkin käytöskuvioni sairaiksi. Kuten juuri tuon kolmipyöräisyyden. Mutta hyvä, että olen tiedostanut asian, muutenhan parannusta kohdallani ei olisi ehkä tapahtunutkaan.

Sinunkin pitäisi löytää niitä armollisia silmiä itsesi ruoskimisen suhteen. Nähdä asioiden taakse ja ymmärtää syyt ja seuraukset ilman syyllistämistä, sekä löytää armollisuus itseäsi kohtaan. Ainakin itselläni se on toiminut niin päin, että kun olen oppinut elämään syyllistämättä itseäni, niin en ole enää sen jälkeen syyllistänyt muitakaan. Armollisuus on ollut todella vapauttavaa. Toivon, että sinä ja kaikki muutkin jaksaisivat katsoa sumuisen elämäntilanteensa keskellä eteenpäin.

Kysyt, kuinka paljon saan voimaa parisuhteestani? Vastaus vaatii hieman pitemmän kaavan selvityksen. Kuten arvata saattaa, parisuhteemme ei ole aina voinut hyvin. Olen ollut siinäkin alistettu, koska olen toteuttanut itse sairasta käyttäytymismallia. Lapsuuden traumoista johtuvat oirehtimiset ovat olleet taakka parisuhteellemme. Kaikesta huolimatta olemme selviytyneet jotenkin arjesta, mutta olemme voineet molemmat henkisesti huonosti, osin fyysisestikin. Kaikki muuttui täysin, kun aloin purkaa näitä lapsuuden traumoja, eli keväällä 2007. Oma käytökseni muuttui ja samalla puolisonikin. Kaikki on ollut äärettömän raskasta, mutta toteutuessaan uskomattoman antoisaa.
Vasta nyt olemme oppineet tuntemaan sen terveen puolen toisistamme. Sairas ihminen provosoi toisenkin käyttäytymään sairaalloisesti, joka usein ajaa puolisot siihen pattitilanteeseen, jossa erotaan.

Saan voimani tästä elämästä, jota elän. Siihen kuuluu paljon asioita, myöskin parisuhde ja rakkaus. Mielestäni todellista rakkautta on silloin, kun ei enää ajattele omia ja toisen tarpeita. Voisimme sanoa olevamme yhtä, mutta tasa-arvoisesti meillä on molempien hyväksymä ja tiedostama itsenäisyys ja kunnioitus toisiamme kohtaan. Tarpeemme täyttyvät pyyteettömästi.

Jos vertaisimme keskenään orjuutta ja vapautta, niin mikäli olisimme itsellemme armollisia, voisimme orjuudessakin kokea vapauden tunteen. Tai käänteisesti vapaudessa kokisimme olevamme henkisesti orjuutettuina ja tuntisimme syyllisyyttä siitä vapaudentunteesta, niinkuin sinä tunsit puhelimen sulkemisesta, joka toi sinulle tietynlaisen vapauden olla tavoittamattomissa. Hieman hankalasti selitetty, mutta toivottavasti sait kiinni siitä mitä tarkoitin vastauksenani radiohiljaisuuskysymykseesi.

Olen todella mielellään vaihtamassa ajatuksia teidän kaikkien kanssa. Nyt on enemmän aikaakin, kun olen sairauslomalla. Kipsikäsi vaan on hankala kirjoittaessa.

Heippa,
syyllisyyttähän voi tuntea ihan mistä vaan - vaikka siitä, että siivoaa eikä tee ruokaa tarpeeksi pian niin että kaikki suuttuvat ja lähtevät ovet paukkuen muualle 😉 Meillä oli käsittämätön sotatilanne eilen. Puolisoni tytär oli tilannut hunajamarinoitua broileria minulta kaupasta salaattia varten. Kaupassa ollessani puolisoni soitti, että ei mitään hunajamarinoitua vaan marinoimatonta. Vähän yritin sanoa vastaan, mutta uskoin sitten. No 15v:hän siitä sitten suuttui. Mies tuli vähän jälkeeni kotiin kun olin jo aloittanut siivoamisen, ja sulkeutui makkariin lepäileen. Ehdotin, että he tekisivät ruoan kun heillä oli selvät suunnitelmatkin ja minä siivoan sillä aikaa. No, mies lepäili, 15v teki ilman broileria salaatin itselleen, minun tyttäreni mesetteli yläkerrassa. 15v söi ja lähti ulos. Mies näki salaatinretaleen, paiskas jääkaapin oven kiinni niin että jääkaappi siirtyi 15cm syvemmälle seinän sisään ja valo kuoli. Puki päälleen ja häipyi. Minä siivosin loppuun ja lähdin sitten tyttäreni kanssa mikroautoileen 🙂 Tultiin kotiin ja tehtiin ruoka. Käytin koirat. Laitoin iltapalan tytöille. Kävin suihkussa ja katsoin telkkaria. Sitten mies tuli, mutta ei ollut kovin hyvillään kun kerroin mitä oli puuhailtu (-> eli tultu hyvin toimeen ilman häntä) enkä kysynyt missä oli ollut 🙂
Itse vaan ihmettelen miksi kannan huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä siitä, että en laittanut heti sitä typerää ruokaa --
Eli kyllä syyllisyyttä voi (ihan kyllä tarpeettomasti) tuntea myös valinnasta olla tavoittamattomissa. Toivoisin, että voisin jotenkin tukea ja lohduttaa sinua, Jokujossakin. Itse olen niin paljon saanut apua sinun kirjoituksistasi.
Ja ymmärrän kyllä jos tunnet ahdistusta (tai jotakin muuta) kun itse olen valinnut pysyä vielä narsistini vieressä - tietäen, miten itse olet joutunut maksamaan omista valinnoistasi. Ja maksat vieläkin. Olet ensimmäinen kenen kirjoituksia aloin täällä lukea. Kirjoitit niin upeaa ja ajatuksia herättävää tekstiä, että jäin sinuun "koukkuun" 😉 Meillähän ei varsinaisesti ole kolmansia pyöriä (tällä hetkellä... ehkä), eli jos minun narsuvalitukset saavat sinun vointisi huonommaksi voin kyllä olla niistä kirjoittamattakin. Tai tarpeen mukaan kirjoittaa jonnekin muualle.
Minulla on kuitenkin niin vahva usko, että asiat kyllä lopulta järjestyvät.
Voimia teille kaikille.

Heips,

Olettepa olleet langoilla vau!!! Olen pikakoneella, joten en paljoa ehdi, mutta kun en ihan varma ole ymmärsinkö kevätperho ajatuksesi orjuudesta ja vapaudesta ajattelin hiukan varmistaa... olisiko se jotain samaa kuin muistaakseni kiinalainen vanha sananlasku että parhaiten lukittu ovi on auki. Mä olen nyt sit kasannu voimani tänään sen verran, että sain laitettuu tekstarin ystävälleni, että otetaan ihan oikeesti pesäeroo ja selvitellään rajoja. Tosin yritin olla diplomaattinen. Mutta haluan erilaiseen elämänvaiheeseen. Meistä kun oli tullut toistemme päiväkirjoja 😮 se alkoi käydä raskaaksi. Ja tähän väliin neitsyemme eivät kertomuksesi minua rassaa. Eivät laisinkaan. Jos rassaisivatkin, saisin mennä itseeni ja kysyä miksi. Tosin nyt kun olen väsy päässäni huomaan, että rakkaiden ystävieni taakat painavat mieltä. Vaikkei pitäisi. Sekin on sitä toisten tontille hyppimistä. On eri asia kuulla ja kuunnella kuin kantaa toisen taakkaa.

Onhan tämä itsensä työllistämisen yrittäminen aika hupaisaa toisaalta 😟 kun haen työpaikkoja palkkatukeen nojaten, sanotaan, etten ole ollut tarpeeksi pitkään työttömänä vielä. Kun haen toimeentulotukea sossusta, minulta vedetään kolmasosa käteenjäävästä RUHTINAALLISESTA tuesta sen vuoksi, etten ole heidän mielestään AKTIIVISENA. Eli tiedän luulevani että tarkoittavat työllisyyskursseilla tai työkokeilussa. Luoja yksin tietää kuinka paljon olen taistellut senkin eteen, että saisin jotain...pino epäonnisia yrityksiä senkun kasvaa ja tulot senkun pienenee... jännittäviä nämä köyhien yhteiskunnalliset yhtälöt... kaikesta annetaan rangaistuksia...

Hei taas kaikille,

Neitsyt67, olipa konkreettinen kertomus perheesi arjesta erilaisten tarpeitten kohtaamisesta. Teille molemmille; tätä juuri tarkoitin, parisuhteessa tarpeemme ovat yhtä ja sulautuvat toisiinsa. Ei ole kyse kuitenkaan mistään läheisriippuvuudesta, vaan todella kahden itsenäisen ihmisen yhteiselosta. Teoissamme ja puheissamme on läpinäkyvyyttä, joka suo mahdollisuuden vapauden tunteeseen.

"Entisessä elämässä" itselläni ja miehelläni oli "salaisuuksia", jotka aiheuttivat jatkuvan kontrollin päällä pitämisen. Meilläkin tehtiin suuri numero milloin mistäkin, jopa syömisistämme niinkuin neitsyeemme perheessä. Tai muistuupa nyt mieleeni E.V:n tapaus, joka sai aikaan suuren ahdistuksen.

Avoinna oleva ovi on parhaiten lukittu. Juuri näin se menee - luottamus pitää sisällään ja säilyttää kaiken, eikä silloin ole mitään ulkopuolista uhkaakaan. Kyse onkin siitä, milloin uskallamme elää omaa elämäämme läpinäkyvästi, avoimin ovin.

Jokujossakin, voi, miten iloitsen pohdinnoistasi! Mielestäni olet niin oikealla tiellä itsesi kanssa kuin vain ihminen voi olla - pysy sillä! Teet hyviä oivalluksia ja osaat jo kääntää kurssia tarpeen mukaan oman hyvinvointisi parhaaksi.

Hei - kiitos teille kummallekin.
Kevät2007 - kirjoitit: "Sairas ihminen provosoi toisenkin käyttäytymään sairaalloisesti, joka usein ajaa puolisot siihen pattitilanteeseen, jossa erotaan. "
Tämä on se kaikista raskain juttu mielestäni - itsekin olen hieman vinoon kasvanut - ja toisen omituinen käytös aiheutti minussa mieletöntä ahdistusta, kunnes juttelin hänen exvaimonsa kanssa.
Nyt olen eksyksissä suruni kanssa - näen mieheni välillä ihan 5v pikkupoikana, joka etsii hyväksyntää ja rakkautta ja on niin mustavalkoisen rehellinen ja ymmärtämätön miten sitä kautta loukkaa välillä ihan älyttömästi. Vaikka sainkin oman hirviökäytökseni kuriin ymmärtäessäni mistä on kyse niin nyt voimia verottaa ihan älyttömästi koko ajan muistutella itselleen, että toinen näkee ja kokee maailman ihan eri vinkkelistä. Kaikki omasta itsestään päin. Ja että me ei olla tasa-arvoinen pari.
Tai se mitä kirjoitit vapaudesta ja orjuudesta ja armollisuudesta. Juuri niin se menee. Tämän tiedostan, mutta silti tunnen koko ajan huonoa omaatuntoa ja koen olevani väärässä paikassa väärään aikaan. Edes silloin kun olen vapaa lapsista ja koirista ja työstä en voi siitä nauttia kun tuntuu, että pitäisi olla jossakin miellyttämässä jotakin ja puuhaamassa jotakin yleishyödyllistä - jotenkin ansaita olemassaoloni ja tarpeellisuuteni.
Ja tuo salaisuus. Minulla on nyt salaisuus, jota en voi jakaa mieheni kanssa. Enkä teitä ja 2 muuta naista lukuunottamatta kenenkään muunkaan kanssa. Ja se painaa joka hetki, ja muuttaa puheeni ja käytökseni varautuneeksi.
Välillä mietin (toiveikkaasti), että jospa mieheni ei olekaan narsisti vaan hänellä ovat narsistiset piirteet vain korostuneet? Ja voisin puhua hänelle tästä... mutta sitten muistan taas ne miljoonat kerrat kun selitin miksi hänen puheensa/tekonsa loukkaavat. Ja miten hänen selityksensä aina on, että minä ymmärrän väärin. Ja jos joku minusta kuulostaakin pahalta, niin tarkoitus kaiken takana on hyvä.
Ja tietyllä tavalla se niin onkin. Mieheni ei ole paha - ja yleensä tarkoittaa hyvää. Ja on luotettava ja kiltti. Mutta sitten on se toinen puoli. Ja näiden asioiden erossa pitäminen vaatii mieletöntä energiaa.
Minusta on hieno lukea, että teidän suhteenne on kestänyt kaikki karikot ja kaikista niistä vahvistunut. Kun on nähnyt toisen ihan "alastomana ja rumana ja rikkonaisena" ja silti jäänyt rinnalle ja uskonut - jotenkin itse koen, että sieltä voi kasvattaa niin vahvat juuret, ettei enää pikku myrskyt tunnu missään. Eikä todellakaan mikään ulkoapäin tuleva ole uhka. Vanhempani olivat 42vuotta naimisissa kunnes isäni kuoli - ja he todella näyttäytyivät toisilleen alastomina ja rumina ja rikkonaisina. Mutta ehkä juuri siksi pysyivät yhdessä - kukaan toinen ei ehkä olisi sietänyt sellaista käytöstä parisuhteessa - koskee kumpaakin 😉 Tilanne erilainen kuin teillä, koska vanhempani eivät koskaan "heränneet" tunnustamaan miten saivat toisensa huonovointiseksi vaan jatkoivat valitsemallaan ladulla loppuun asti.

"Avoinna oleva ovi on parhaiten lukittu. Juuri näin se menee - luottamus pitää sisällään ja säilyttää kaiken, eikä silloin ole mitään ulkopuolista uhkaakaan. Kyse onkin siitä, milloin uskallamme elää omaa elämäämme läpinäkyvästi, avoimin ovin."

Niin totta - miten haluaisinkaan ja miten helpottavaa olisikaan kun voisin täysin heittäytyä luottamuksen kyytiin ja uskoa että se kantaa vaikka laittaisi silmät kiinni.

Hyvää vkl:a kaikille.