Elää parisuhteessa mutta sanoo rakastavansa toista
Onko kenelläkään kokemuksia aiheesta että puoliso on ollut uskoton ja kokee rakastuneensa. On lopettanut suhteen mutta ei ole henkisesti päässyt irti kokemastaan.
Miten olet voinut elää rinnalla. Oletko osannut olla lähellä. Onko tunne toiseen hiipunut vai vahvistunut. Oletko saanut vahvistusta halusta jatkaa yhdessä.
Mieheni sanoo että juuret on syvällä meidän liitossa ja että kokee tunteita myös minua kohtaan,eikä haluaisi luovuttaa. Mutta ei ole myöskään sanonut että kokoisi tehneensä väärin tai katuisi asiaa syvästi.
On tapahtuneesta pahoillaan ja on pyytänyt anteeksi,mutta kaipaisin syvempää pahoittelua, vahvistusta meidän suhteen jatkumishalukkuudesta.
Koen että kunnioitus ja arvostus minua kohtaan on ollut kadoksissa.Löytyykö se enää.
Voiko herätä huomaamaan mitä oli menettää,vai onko ihastuminen keski-iässä niin huumaannuttava kokemus että se vie mennessään. Kokee taas eläänsä.
Tasainen arki puuduttaa,vaikka siinä onkin toimintaa ja tapahtumia. Mutta tunnetasolla se ei voi olla samaa kuin uuden ihmisen kanssa.
En haluaisi luovuttaa mutta sieluun koskee että toinen on ajautunut niin irti perushyvästä suhteesta että on kokenut noin voimakkaan tunteen.
Vai tuleeko se jos on tullakseen. Pitääkö päästää irti ja antaa mennä. Sieluun koskee.
Koin eläväni hyvässä tasapainoisessa suhteessa,mutta toisen tunne on täytynyt olla jotain aivan muuta.sielua aastaa. Rakastan edelleen miestäni mutta koen vaikeutta olla lähellä tai rakastella. Tuntuu kuin olisin toinen nainen omassa avioliitossani. Kysyin eilen mieheltäni että eikö hänestä tunnu siltä että hän pettää minua,toista naista tai itseään siinä tilanteessa.
Millaiseen aikajäteeseen pitää varautua? Ehdottomuuteni,itsekunioitukseni ja ylpeyteni on kovalla koetuksella. Nöyrrynkö sille että minua on kohdeltu noin epäkunnioittavasti.
Pysytmme onneksi puhumaan asiasta mutta joskus tuntuu että totuus ja sanat tekevät asiat vain vaikeammaksi.
Kertokaa kokemuksia vaikka oma tiemme on meidän kuljettava
Hei,
Lisäisin Vivianin sinänsä ansiokkaaseen kommentointiin seuraavan huomion:
ihmisessä itsessään on välillä kasvun tarvetta - ei tyytymättömyyden syy aina väistämättä ole parisuhde, josta tunteet olisivat hiipuneet. Siihen on vain helppo heijastaa asiat, koska parisuhteen muuttamine on kuitenkin vaivattomapaa kuin itsetutkiskelu.
Ikääntyessään itse kullekin tulee pohdittavaksi se, mitä elämältä haluaa, missä mennään ja olenko tyyytväinen elmänvalintoihini (joista parisuhde on vain yksi). Helppo tapa paeta näitä pohdiskeluja - joita ei edes välttämättä tunnista itsessään - on hakeutua uuten kainaloon. Siinä elämällä tuntuu taas hetkeksi olevan suuntaa ja sisältöä. Tunne "nyt elän taas" on hyvinkin voimakas.
Rikottu sydän kirjoitti 17.11.2010 12:52
Minä sain tietää pettämisestä kun kumppanini hänen päivästään kysyessäni kertoi olleensa kävelyllä selliasen naispuolisen ystävän kanssa josta en ollut koskaan aiemmin kuullut ja samalla hän punastui. Tuntui iso möykky mahassa, tuntui että siinä oli jotain enemmän. Viikon päästä hän alkoi kysellä mitä pitäisi tehdä jos on ihastunut johonkin.....kysyin oletko ihastunut siihen kävelyseuraan. Vastaus oli kielteinen. Viikko tästä hän tunnusti olevansa ihastunut. Annoin hänelle viikon aikaa päättää kumman kanssa haluaa olla. Määräajassa hän päätti että jää minun luokseni ja päättää ihastumisensa ja yhteydenpidon. Laittoi myös kännykkään äänet päälle uudelleen. Pari viikkoa meni kivasti, mutta kun yritin suudella, hän sanoi että en nyt vielä pysty panostamaan tähän, tarvitsee aikaa. Kaksi viikkoa myöhemmin sanoi että erotaan ja että on edelleen ihastunut. Haluaa kuulemma tutustua häneen paremmin.
Asutaan yhdessä vielä, laitetaan talousasioita kuntoon. Asunto menee myyntiin keväämmällä. Hyvänyön suukon saan joka ilta, samoin töihin lähtiessä, välillä jossain välissä halataan ja saan suukon. Joinain päivinä tuntuu kun mitään ei olisi tapahtunutkaan vaan kaikki on niinkuin ennenkin. Nauretaan niinkuin ennenkin ja on kivaa. Tällaisina päivinä en kysele liikoja ja hän on tyytyväinen kun ei tarvitsee "vääntää" asioista.
Olen kertonut avoimesti omasta pahasta olostani, hän ei pysty puhumaan omistaan vaan sanoo selvittävänsä omat asiansa oman päänsä sisällä.
Eromme jälkeen on tavannut toisen naisen pari kertaa. Ilmeisesti silloin kun sanoo menevänsä harastuksiinsa, eli meneekin tämän naisen luo.
Lasta piti alkaa yrittämään viikkoa ennen kuin tämä toinen nainen astui kuvioihin, esteettömyystodistuskin oli juuri saatu.
Nyt olen tämän kahden kuukauden aikana laihtunut 10 kiloa, enkä pysty kunnolla nukkumaan enkä syömään. Työni hoidan, muuten olen raunio ja palasina.
Rakastan häntä niin paljon edelleen. Koskaan emme ole riidelleet eikä meillä mikään ollut niin kovin huonosti. Niin hänkin sanoo, että hän ei ymmärrä miksi teki näin koska ei koskaan ole vihannut mitään niin paljoa kuin pettämistä.
Välillä sanoo että hänen tunteensa olivat loppuneet minua kohtaan jo ennenkuin tämä nainen pyysi häntä kahville ja kävelylle.
Ensimmäisestä kutsusta oli kieltäytynyt, mutta toisesta ei enää....itse olin matkoilla kun tämä alkoi.
Tuntuu kuin sydäntä revittäisiin rinnasta ulos enkä pysty ajatelemaan mitään muuta kuin sitä että meneekö hän treeneihin vai tämän naisen luo ja tulee taas kotiin.
Välillä hän sanoo että pelkää tekevänsä elämänsä suurimman virheen pilaamalla molempien elämät ja että kun haluaa joskus palata takaisin luokseni, en ottaisikaan häntä enää takaisin.Yhden päivän olin vastaamatta viesteihin ollenkaan ja siitäkös hepuli tuli. Raivosi puhelimessa minulle että älä sulje häntä ulkopuolelle ja että hän on huolissaan olenko kunnossa kun minusta ei kuulu mitään vuorokauteen.
En ymmärrä miten jaksan ja jatkan tästä eteenpäin. Sanoo että rakastaa minua ystävänä jne.....
Voihan hittolainen, ihan kuin löysässä hirressä roikkuisi, tiedän tunteen. Enkä aio kaapata tätä keskustelua, mutta nyt vain tarina purskahtaa...laittakoon moderaattori tän vaikka eri keskusteluksi tai poistakoon... Naisystäväni, oltiin kihloissa yms, ihastui kaksi viikkoa sitten kapakkatuttavuuteen, vaikka sanoi sen ensiksi olleen ihan vain kaveripohjalta. Meidän suhteemme oli ollut kasvukivuissa tässä pitkään ja kriisiä oli vähän niinkuin pitemmällä ajalla,mistä - yllättäen seksin harrastamisen häpeästä tässä meidän suhteessa, siis että ois pitänyt olla papin aamen... No viimeisen viikon hän tapaili sitten meitä molempia vuorotellen lopputuloksella, että hän laittaa meidät molemmat kävelemään, pois siis. Aivan hämmentävää vatsakramppia tuli tästä koko prosessista. Jotain se tunkee minulta ulos, hänellä on ehkä omat kipeät kysymyksensä mietittävänä. Hän kuitenkin sallii tuolle toiselle tulla pelaamaan lastensa kanssa jalkapalloa tai jotain ja minut sitten huomenna viemään koiraa lääkäriin ja pianon huoltoon... ja minä suostuin. Ilomielin. Koska haluaisin hänet takaisin. Vaikka Mä meinasin hajota vatsakramppeihin ja sain sitten onneksi soitettua kriisikeskukseen, joka helpotti huomattavasti oloa, mutta voi voi näitä miettimisiä, että mitä ne nyt sitten oikeasti on sopineet ja tehneet. Mutta tuomio tuli kuitenkin naisystävältäni, eksältäni siis nyt jo, että tämä meidän juttu on förbi tällaisenaan... jotain toivoa on jostain, mutta jaksaako sen kanssa kitkutella on sitten toinen juttu - huomisen juttu.😴 Sehän tästä vielä puuttuu eli moka on lahja, että hän on minulle raskaana. Täytyy ihan hyvällä vain kysyä, että onko se mahdollista. Se saattaa jonkin verran muuttaa tilannetta, mutta eihän se itsessään mikään ratkaisu ole. Lasta on kuitenkin vakavasti ja hyvillä mielin toivottu tässä yli vuosi. Elämä on. Suuri Lahja ja seikkailu jatkuu huomenna.
Hei🌻🙂🌻
Joku asiantuntija on sanonut, että yleensä näissä rinnakkaissuhteissa tai niihin ajautumisessa on kyse nimenomaan pettäjän henkilökohtaisen elämän kriisistä.
Meillä parisuhde pitkä, ongelmia ei useampaan vuoteen, kunnes mies meni ja petti tuttavamme kanssa.
Kertoi tapahtuma-ajasta, että jollain tapaa hänen psyykkeessä oli joku ongelma: ensin masentuneisuutta, joka rävähti vauhtiin tämän suhteen myötä. Suhteen ollessa päällä mies julisti lapsille sitä, kuinka ME ( eli minä ja hän) olemme rakastuneet uudelleen...osoitti enemmän hellyyttä ja seksiäkin oli tarjolla 😐
Ennen sitä jo olin kysynyt, onko hänellä joku toinen ja vastaus oli aina jyrkkä EI.
Tuntuu, kuin hän omassa päässään olisi elänyt kahta eri todellisuutta.
Tuo toinen suhde oli alkanut masennusaikaan: tuttumme oli tarjonnut empatiaa ja ehdottanut privatapaamiset...Niillä oli yritetty seksiä, siinä onnistumatta.
Meillä mies yleensä ns.järkevä ja tuo käytös ei sovi hänen minäänsä, siihen, jonka minä tunnen.
Kriisimme olivat enemmän avioliiton puolen välin tietämillä tuon uskottomuuden rajan suhteen ja niistä selvittiin.
Tästä minä en nyt tunnu selviävän, vaikka vuosi alkaa olla jo siitä, kun asia tunnustettiin.
Johtuneeko siitä, että fyysinen sairaus kipuineen on vienyt voimavarani eri tasolle, kuin mitä ne ovat olleet ennen sairautta. Vai koskeeko tämä sieluun juuri sen vuoksi, että mies toimi mielestäni omia arvojani vastaan täysin. Itse en pystyisi haavoittamaan ihmistä, jonka fyysisen kivun ja tuskan olisin läheltä nähnyt😞 Enemmälti suhtautuisin suojelevasti, rakastaen...
Outoja ovat nämä asiat ja emme varmasti koskaan tule saamaan täydellistä vastausta siihen, miksi ihminen toimii ja tekee asiat, niinkuin tekee😑❓