Elää parisuhteessa mutta sanoo rakastavansa toista

Elää parisuhteessa mutta sanoo rakastavansa toista

Käyttäjä revitty aloittanut aikaan 08.06.2010 klo 10:56 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä revitty kirjoittanut 08.06.2010 klo 10:56

Onko kenelläkään kokemuksia aiheesta että puoliso on ollut uskoton ja kokee rakastuneensa. On lopettanut suhteen mutta ei ole henkisesti päässyt irti kokemastaan.
Miten olet voinut elää rinnalla. Oletko osannut olla lähellä. Onko tunne toiseen hiipunut vai vahvistunut. Oletko saanut vahvistusta halusta jatkaa yhdessä.
Mieheni sanoo että juuret on syvällä meidän liitossa ja että kokee tunteita myös minua kohtaan,eikä haluaisi luovuttaa. Mutta ei ole myöskään sanonut että kokoisi tehneensä väärin tai katuisi asiaa syvästi.
On tapahtuneesta pahoillaan ja on pyytänyt anteeksi,mutta kaipaisin syvempää pahoittelua, vahvistusta meidän suhteen jatkumishalukkuudesta.
Koen että kunnioitus ja arvostus minua kohtaan on ollut kadoksissa.Löytyykö se enää.
Voiko herätä huomaamaan mitä oli menettää,vai onko ihastuminen keski-iässä niin huumaannuttava kokemus että se vie mennessään. Kokee taas eläänsä.
Tasainen arki puuduttaa,vaikka siinä onkin toimintaa ja tapahtumia. Mutta tunnetasolla se ei voi olla samaa kuin uuden ihmisen kanssa.

En haluaisi luovuttaa mutta sieluun koskee että toinen on ajautunut niin irti perushyvästä suhteesta että on kokenut noin voimakkaan tunteen.
Vai tuleeko se jos on tullakseen. Pitääkö päästää irti ja antaa mennä. Sieluun koskee.
Koin eläväni hyvässä tasapainoisessa suhteessa,mutta toisen tunne on täytynyt olla jotain aivan muuta.sielua aastaa. Rakastan edelleen miestäni mutta koen vaikeutta olla lähellä tai rakastella. Tuntuu kuin olisin toinen nainen omassa avioliitossani. Kysyin eilen mieheltäni että eikö hänestä tunnu siltä että hän pettää minua,toista naista tai itseään siinä tilanteessa.
Millaiseen aikajäteeseen pitää varautua? Ehdottomuuteni,itsekunioitukseni ja ylpeyteni on kovalla koetuksella. Nöyrrynkö sille että minua on kohdeltu noin epäkunnioittavasti.
Pysytmme onneksi puhumaan asiasta mutta joskus tuntuu että totuus ja sanat tekevät asiat vain vaikeammaksi.
Kertokaa kokemuksia vaikka oma tiemme on meidän kuljettava

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 08.06.2010 klo 13:19

Heippa
Niin minä en kyllä oikein ymmärrä pettäjiä ja minun mielestä se on kyllä
aika kova loukkaus toista kohtaan eikä noi hetken hurmiot kyllä yleensä
kovin kauan kestä.
Monesti olen miettinyt et ennenkuin pettää toista niin kannattas kyllä kaks kertaa
miettiä miten paljon tekee tuhoa hetken hurmiolla.
Minä niin toivoisin että pystyisitte elämään onnellisena loppuelämän mut nyt kyllä
pitää puhua kaikista asioista juurta jaksaen.
Kyllähän se aika haavat parantaa ja lievittää asioita mut
ikinä et asiaa täysin pysty unohtamaan.
Kaunista kesää sinulle.

Käyttäjä helemi kirjoittanut 08.06.2010 klo 15:34

Kyllähän siinä puolison kunnioitus ja arvostus on ollut pohjalukemissa, jos toisen kanssa on.
Jos mies todella tuntee tehneensä oikein, itseään kohtaan eikä katumustakaan tunne, niin aika syviä ne tunteet on olleet. Onhan se toisenlaisia uuden ihmisen kanssa ja tunteen virta vie ja se imartelee miehistä itsetuntoa.
Ilmeisesti teiltäkin on kysytty sen mustakaapusen edessä, tahdotteko, silloin tahdoitte, mutta muistatteko mitä.
Sinun on nyt päätettävä, soitako "toista viulua" miehen elämässä, vai lasketko irti, mutta jos miehen ajatukset kiertää sitä toista, niin hänen haamunsa on teidän välissänne.Oletko kysynyt, mitä mieltä mies olisi, jos sinä olisit hullaantunut johonkin mieheen, tehnyt siis samoin kuin mies?
Mitään aikajännettä ei kukaan osaa sanoa, irtautuminen voi kestää viikon, kuukauden, vuoden tai kymmenen vuotta, riippuu kuinka lähellä se toinen on ja kuinka usein häntä näkee, jopa huokailla loppuikänsä menneen perään.
Totuus koskee aina ja rehellisyys repii, mutta ne on ainoat tiet, jotka tässä nyt auttaa, mutta voitko enää koskaan luottaa mieheesi?

Käyttäjä Juulia00 kirjoittanut 08.06.2010 klo 16:32

Et kerro tarkemmin millaisesta pettämisestä on kyse. Oliko hän oikeassa suhteessa toiseen ihmiseen, seksiä vai henkistä laatua oleva suhde? Jos mies on noin rehellinen, että kertoo sinulle vaikeudestaan laskea irti, että on ollut suhteessa toiseen, että ei kadu niin se kertoo siitä, että ihminen ei koe tekevänsä mitään väärää kun rakkaus on hieno asia..

Sinuna laskisin miehen menemään. Sanoisin, että tule takaisin jos tulet, mutta kun tai jos tulet, niin tahtoisin sen tapahtuvan niin että hän todella tulee jäädäkseen ja kaiken miettineenä ja kaikesta irti päässeenä.

En tiedä onko parempi kertoa vai olla kertomatta..Itse toivoisin vastaavassa tilanteessa, että puolisoni kertoisi jo siinä vaiheessa kun on aikeissa hairahtaa, kun ihastuu ja silloin asiaa voi yhdessä miettiä ja koittaa estää tilanteen paheneminen. Mutta kun rakastamisesta kertoo vasta sitten kun tilanne on jo aviopuolisolle mahdoton eikä voi enää auttaa, on niin raukkamaista että en oikein tiedä mitä sanoa..

Minusta se, että miehesi kertoi tässä vaiheessa kertoo vain ja ainoastaan siitä, että hän haluaa sinun tekevän päätöksen hänen puolestaan. Hän ei kykene itse lähtemään, mutta toivoo sinun apuasi lähtöpäätöksen tekoon. Hän haluaa sysätä kaiken vastuun sinun kontollesi..Miksi hän kaipaisi apuasi nyt, kun hän on erheensä tehnyt eikä sitä edes kadu? Miksi hän ei pyytänyt apuasi silloin, kun sitä olisi tarvinnut ettei olisi hairahtanut? Miksi hän haluaa apuasi nyt kun et voi enää auttaa..??

Sanoisin, että jos et kykene pyytämään häntä lähtemään niin lähde itse. Tai jos jostain syystä haluat pysyä miehen kanssa yhdessä (vaikka hän rakastaa toista) niin anna aikaraja jolloin hänen on ehdottomasti tehtävä päätös pysyä suhteessa kanssasi ja sen toisen täytyy silloin olla mennyttä..

Tiedän, että vastaavasta voi päästä yli, mutta se vaatii paljon ja se vaatii kummaltakin ääretöntä rehellisyyttä puhua kaikki ja koko suhde halki, miehesi pitää olla valmis puhumaan kaikki tunteensa ja tilanteeseen johtaneet asiat kanssasi, jotta sinä voit päästä asian yli. Aina puolisot eivät ole valmiita olemaan rehellisiä tunteissaan ja teoissaan. Voi olla, että et saa koskaan tietää kaikkea mitä haluaisit. Et kuitenkaan voi antaa miehellesi mielestäni uutta tilaisuutta kanssasi, ellet voi olla varma että yhteydenpito siihen kolmanteen osapuoleen on täysin loppunut.

Tunnet ihan oikeutetusti, että olet liitossasi se kolmas pyörä. Sinun valintasi on, että haluatko elää niin, ja miehesi valinta on että haluaako hän laskea lopullisesti irti toisesta naisesta..mieti itse, että millaisin ehdoin olet valmis liittoasi jatkamaan. Se mitä miehesi haluaa on toissijaista nyt. Ehkä teidän olisi ihan hyvä tai ainakin sinun, purkaa asioita pariterapiassa, sinne voi mennä yksinkin..

Pettäminen on aina kova paikka parisuhteelle..Voit kuitenkin päättää vain siitä, miten itse haluat nyt edetä. Suosittelen kriisiterapiaa, kirjallisuutta aiheesta ja itsestä huolehtimista. Voimia..

Käyttäjä revitty kirjoittanut 08.06.2010 klo 20:21

Niin ajattelen itsekin että apua olisi pitänyt pyytää ennen kuin mitään tapahtui ja on hänen ollut pakko olla irti meistä että on voinut toimia noin.
Mietin samaa ett pitäisikö minun tehdä päätös mutta en aio tehdä sitä hänelle niin helpoksi että käskisin lähtemään.Se pitää saada itse sanotuksi.
Voihan asiaa ajatella niinkin että elämässä tapahtuu ja ajattelen myös niin että nyt kysytään sitä tahtoa rakastaa. Nyt eletään niissä vastoinkäymisissä.
Toivon mieheni kuitenkin sekleästi osoittavan että hän aidosti on halukas jatkamaan. Minun on kuultava että hän tunustaa toineensa väärin minua kohtaan, tehneensä virheen ja katuvansa erehdystään. Jos se ei sitä ole ollut enkä kuule noita sanoja,on minun tehtävä sitten omat johtopäätökseni,utta vielä en ole siihen valmis. Meillä on ollut hyvä liitto vaikka teidän on sitä varmaan vaikea uskoa. Liian paljon hyvää heitetään hukkaan jos nopeasti tehdään päätös vaikka se tällähetkellä tuntuisi helpommalta ratkaisulta. Päästää irti ja unohtaa. Pääsisi uuden alkuun,nyt roikkuu löysässä hirressä eikä tiedä mitä tapahtuu. Me kuitenkin puhume paljon asiasta ja olemme käyneet uutaman kerran kriisi keskuksella. Voihan asian nähdä myös niin että jos mitään tunteita ei olsi jäljellä, kai mieheni olisi vain ilmoittanut lähtevänsä. Mutta helppoa ei todellakaan ole!!

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 09.06.2010 klo 13:16

Heippa
Joo älä tee nyt mitään äkkipikaisia päätöksiä tunnekuohussa anna nyt hiljakseen ajan kulua
ja katso sitten miten asiat kehittyy.
Se on hyvä merkki jos on vain hetken hurmio ja erehdys mut sit huonompi
merkki jos sellainen teerenpeli jatkuu pitempään.
Mut toivon että pystyt antamaan miehellesi anteeksi ja pystyisitte elämään onnellisena
kaikesta huolimatta mitä on tapahtunut vaikka se varmasti vaikeata onkin.
En tiedä miksi ihmiset käyttäytyy ja tekee tyhmiä tekoja sillä
väittäisin että kaksi ihmistä pystyy elämään onnellisesti mut kummankin pitää sitoutua ja olla yhteistä halua ja tahtoa.
Joo kirjoita miten olet jaksanut???
voimia sulle

Käyttäjä Juulia00 kirjoittanut 09.06.2010 klo 15:54

Kuule, tiedän että tarvitset mieheltäsi juuri tuota että hän tunnustaa tehneensä virheen ja katuu..mutta valitettavasti luulen, ettei hän tule sitä sinulle nyt antamaan. Jos rakastaa niin eihän se voi olla virhe, näin siinä tilanteessa ajattelee. Ei ole olemassa sinua, ei sinun panostasi avioliittoonne, on vain se onni toisen kanssa ja se hetki ja se rakkaus ja huuma, mistä ei kertakaikkiaan voi laskea irti..

Olen pahoillani, mutta tässä tilanteessa sinun on ymmärrettävä se että mies ehkä näkee joskus tulevaisuudessa miten väärin tuo kaikki oli sinua kohtaan, jos edes näkee..Hän saattaa sanoa sinulle jotain mitä haluat kuulla, vain koska haluat kuulla niin sanottavan.

Melko varma olen myös siitä, että mies lopulta tosiaan haluaa sinun tekevän päätöksen hänen puolestaan. Miksi hän muuten olisi kertonut..Kerro siis hänelle, että hän saa ottaa itse vastuun ja tehdä päätöksen. Anna se ultimatum, ja sano, että kun hän on sen päätöksen valmis tekemään niin sitten odotat että se on lopullinen ja että se on niin tietoinen päätös, ettei vastaavaa saa koskaan enää tapahtua. Joko hän sitoutuu 200% tai ei ollenkaan.

Vaikeaa se on, ja nimenomaan sinun kärsivällisyyttä tässä koetellaan. Ei minustakaan ole oikein sysätä vastuuta omista teoistaan toisen harteille. Normaalistihan se menee sitten niin, että petetty lähtee koska häntä on loukattu ja pettäjä on halunnutkin näin tapahtuvan kun ei itse kykene päätöstä tekemään..

Sanot, että suhde oli hyvä. Usein on myös niin, että sen petetyn mielestä mikään ei ollut koskaan vialla suhteessa, mutta toinen vaan otti ja petti. Toisinaan taas ei ole mitään syytä, mikään ei ole huonosti ja silti pettää..Kukaan meistä ei tietenkään voi tietää miten teillä asiat ovat olleet. Ihmismieli on kummallinen ja kyllä se on ihan mahdollista, että et ole osannut aavistaa miehesi tyytymättömyyttä. Kyse on voinut olla hänen omasta kriisistään, jota hän ei ole osannut muulla tavoin ratkaista. Joka tapauksessa hänellä on ollut tilaisuus rakastua, sitä ei tapahdu ellei niin anna tapahtua. Sen vuoksi on niin tärkeää pitää huolta suhteesta joka päivä ja parisuhde on oikeasti työtä! Kunpa miehesi olisi ollut paras ystäväsi ja kertonut etukäteen..

Voisitko saada mieheltäsi vastauksia siihen miksi näin kävi? Onko hän kertonut? Olisiko hän kaivannut sinulta jotain enemmän, ehkä antoi vinkkejä mutta ne eivät menneet läpi? Pettäminen on täysin pettäjän harteilla, joten hänen tehtävänsä olisi ollut tosiaan vinkata etukäteen jotain tyytymättömyydestään tai siitä, että joku toinen voisi päästä teidän väliinne..toisinaan on helppo katsoa taaksepäin ja nähdä milloin muutoksia alkoi tapahtua. Onko teillä mitään sellaista tapahtunut, että lapset olisivat lähteneet vihdoin kotoa, mies vaihtanut työtehtäviä, sinä olisit elänyt enemmän omaa elämääsi, miehellä uusia harrastuksia tms. muuta, jotka vaikuttavat koko perheen elämään ja dynamiikkaan?

Käyttäjä helemi kirjoittanut 09.06.2010 klo 19:34

Toivon mieheni kuitenkin sekleästi osoittavan että hän aidosti on halukas jatkamaan. Minun on kuultava että hän tunustaa toineensa väärin minua kohtaan, tehneensä virheen ja katuvansa erehdystään
----------------------------------------
Ihan omien kokemusten pohjalta, luultavasti koskaan hän ei tuota tee vapaehtoisesti, varsinkin jos et ollenkaan anna neuvoja, mitä sinä odotat hänen tekevän. Onhan se tietysti miehelle kunniallisempi ero, jos sinä sen päätät, saa jälkeenpäin sanoa, että akka se eron HALUSI, syytähän ei tarvitse kertoa!

Käyttäjä jaksaajaksaa kirjoittanut 11.06.2010 klo 12:36

Hei
Halusin laittaa pienen viestin ehkä enemmän sun miehen näkökulmasta. Itse ihastuin ihan yllättäen monen aviovuoden jälkeen (minä kun en edes uskonut sellaisen voivan tapahtua) ja se oli mitä ihaninta tunnetta jne. MUTTA mun pointti tässä on se että en rakastanut mun miestä yhtään sen vähempää sen aikana, jopa toi uutta näkemystä meidän avioliitosta. Avasi silmäni monella tasolla. Uskon että voi rakastaa enempää kuin yhtä ihmistä, mutta valitset minkä elämän sinä haluat ja miten sen elät. Jos miehesi on valinnut sinut, niin niin hän on tehnyt, usko häneen ja ota päivä kerralla.

Luottamus on varmasti mennyt hetkeksi, mutta anna aikaa ja jatka teidän yhteistä hyvää suhdetta. Joskus tulevaisuudessa voi taas tulla vastaan rakastumisia, jopa sun kodallesi tällä kertaa. Tuolla vain haluan sanoa että elämä voi olla aika yllättävää välillä, kaikki ei aina ole niin yksinkertaista ja helppoa ja mene "sääntökirjojen mukaan".
En tiedä oliko tuossa kirjoituksessani mitään järkeä, mutta yritin kummiskin. Onnea toivotan kummiskin ja voimia.

Käyttäjä revitty kirjoittanut 13.06.2010 klo 08:52

Hei JAksaajaksaa

Näin se on että niitä ihastumisia ja rakastumisiakin voi tulla on kai myös kyse siitä kuinka toimii ne kohdatessaan. Ja kyllähän siinä ptää tehdä tietoinen valinta että alkaa toimia tunteittensa mukaan,ei pysy lupauksessaan. Koen sen jotenkin itsekkääksi.
Ei parisuhteessa aina niin mukavaa ole mutta tarvitseeko sitä mukavuutta hakea aina sieltä missä sitä on helposti saatavilla. Ei tarvitse asiaan paljon panostaa kun uudessa suhteessa riittää viehätystä.
Kuulostan kyyniseltä mutta olen tällä hetkellä melkoisen rikki.Kiitos sanoistasi kuitenkin.
Punnitsen niitä ja selvitän itselleni voinko ymmärtää sitä että rakastaa kahta ihmistä yhtäaikaa. Jotenkin tuntuu että en pysty odottamaan tässä rinnalla onko tämä yhteiselämä myös lopullinen päätös vai vieläkö kerran minulta vedetään matto jalkojen alta. Nyt tuntuu siltä että mieheni on lähdettävä tutkailemaan tuntojaan toiseen osoitteeseen ja tultava sitten takaisin jos siltä tuntuu.
Olemme eläneet rinnakkain 3kk paljastamisesta ( 6kk alkamisesta ) eikä mieheni oikein pääse irti tunteestaan näin eläen. Ehkä hänen on katsottava asiaa vähän kauempaa. Kaipaako hän enää tänne. Miten te elitte,selvisitte. Tiesiko kumppanisi.Kauanko irtipääseminen vei.Ihastuitko,rakastuitko,oliko seksiä?
Miten elitte omassa suhteessanne sinä aikana.Koitko tehneesi väärin?

Käyttäjä helemi kirjoittanut 13.06.2010 klo 18:46

Parempi katsoa kuin katua, taas.
Äitivainaa ruukkasi sanoa, jos luottamus menee, niin sen mukana menee kaikki.
Ihmettelen näissä jutuissa sitä, petetty on yleensä se, joka pohtii asioita useammalta kannalta, haluaisi keskutella ja pyöritellä asioita ja mahdollisuuksia ja pettäjä senkus porskuttaa, ehkä odottaa valmista ratkaisua, väistelee oman mielipiteen esille tuomista, kuin siirtäisi vastuuta.
Näissä asioissa ei todellakaan ole valmista sapluunaa, miten tehdään, vaan jokaisen parin on itse tehtävä omat ratkaisut eletyn elämän ja tulevaisuuden uskon perusteella, siis otettava selkeä riski.

Käyttäjä jaksaajaksaa kirjoittanut 13.06.2010 klo 20:33

Hei,
Tilanteesi on varmaan tosi raastava, mutta muista myös että sullakin on sanottavasi ja toiveesi asiassa, sinun ei tarvitse odottaa hänen päätöksiään. Osaan ehkä vain kertoa tässä omaa tarinaa ja toivottavasti ehkä saat siitä jotain.

Olen vielä kiinni toisessa ihastuksessa ja mieheni ei tiedä tästä enkä aio kertoa, koska olen tehnyt päätöksen jo aikoja sitten että pysyn mieheni rinnalla (jo naimisiin mennessä) ja nyt vielä uudestaan tämän kokemuksen kautta. Jos kertoisin hänelle toisin hänelle tuskaa jota en halua että hän tarvitsee kokea, enkä halua että hän alkaisi kyseenalaistaa rakkauttani häntä kohtaan. Tähänkin on mennyt pitkä aika, olen jo yli vuoden ajan kantanut tunteita toista kohtaan. Tässä on mennyt aikaa ja varmasti olen välillä ollut hieman kaukainen suhteessani, mutta olen todellakin joutunut kaivamaan asioita syvältä itsessäni.

Kaiken tämän tunnemylleryksen keskellä olen silti ollut iloinen että en ole päätynyt seksuaaliseen suhteeseen vaikka kiusaus on aina siinä. Tunnen itseni ja olen liian tunteellinen siihen, rikkoisin ihan kaiken ja sitä en toivo. Siksi ehkä en osaa tunte syyllisyyttä vaan iloa tästä toisesta suhteesta joka on tuonut niin paljon iloa ja voimia mun elämään. Tässä voin vain kuvitella millaisessa mylleryksessä oma miehesi on jos hänellä oli seksisuhde kummiskin, se on aina vielä lisää sitova tunnetasolla. Ja jos olette vasta 3 kk eläneet tiedon kanssa niin epäilen että aikaa menee kyllä ennen kuin tunteet selvenevät ja pää kirkastuu.

Omalla kohdalla vain tuntuu siltä että ei sitä ihmisiä tuosta vain voi "vaihtaa" kun huuma on päällä. Olen aikoinani valinnut mieheni ja nyt olen aikuinen ja pysyn sen ihmisen rinnalla. Tällaisten rakastumisien kohdallahan on sillä petetyllä aina se huonompi "käsi", se joutuu olemaan se tylsä arki ja se uusi ihastus taas jakaa vain joitakin hetkiä sillon tällöin kun ollaan parhaimmillaan. Hänesta on helpompi pitää ja hyväksyä ihan sellaisenaan kun on, koska ei tarvitsee elää hänen kanssaan. Lisäksi kun suhde on kielletty sekin kiehtoo vaikka sitä ei edes tiedostaisi.

Olen yrittänyt ajatella sitä jos tilanne olisi toisinpäin ja mieheni tulisi kotiin kertomaan että nyt hän on rakastunut johonkin toiseen. Tämä on siinä mielessä muuttanut minua niin että en varmaan romahtaisi kokonaan vaan pyytäisin häntä selvittämään itselleen mitä haluaa. En missään vaiheessa lähtisi vertailemaan itseäni siihen toiseen naiseen tai ihmettelemään häntä, siinä tilanteessa haluaisin hänen vain keskittyvän kahteen asiaan: Haluaako hän erota ja jatkaa toisen ihmisen kanssa uutta elämää vai haluaako hän hyväksyä että ok, näin tapahtui, mulle tulikin tunteita toista kohtaan, mutta voinko nyt jättää sen asian taakseni ja jatkaa vaimoni kanssa ja kunnioitta meidän suhdetta?
Sinulle jää se vaikea pala päättää voitko luotta ja uskallatko luotta ja rakastaa samalla lailla enää, se vaatii myös paljon.
Sanoit että se tuntuu välillä siltä että hän kertoi sinulle suhteesta siksi että sinä tekisit päätöksen hänen puolestaan. Haluan vain sanoa että ajattele kummiskin myös itseäsi, jos sinä tunnet että haluat jotain, tee vain päätös, ei kannata jäädä ajattelemaan että ajoiko hän minut tähän päätökseen, sinä kummiskin elät sen kanssa.

Tässä nyt tuli tällaista tajunnanvirtaa ja en tiedä saitko mitään irti, mutta toivon sulle kaikkea hyvää, varmaan sulla tiedossa paljon tunteitten vuoristorataa, mutta uskalla myös uskoa siihen jos miehesi kertoo rakastavansa sinua. Äläkä ajattele sitä kolmatta osapuolta ollenkaan, teillä on keskenään paljon johon keskittyä. Ja anna aikaa...

Käyttäjä revitty kirjoittanut 14.06.2010 klo 15:48

Elämä on todellaki vuoristorataa. Ei luulisi että tällaisia tunteita enää on 20 avioliittovuoden jälkeen. Jos näitä tunteita ei olisi ,olisi helppo päästää irti ja sanoa että olet valintasi tehnyt,anna mennä. Niin olen monesti sanonutkin mutta ei se niin mene.
Hän on sanonut että jos ei siteitä ja vahvoja juuria olisi ,hän olisi lähtenyt.Mutta nyt hän haluaa selvittää miksi hän on toiminut vastoin kaikkia periaatteitaan. On hakeutunut terapiaan.
Olimme viikon melko kaukana toisistamme mutta eilen asiat taas saivat uusia käänteitä kun mieheni alkoi avaamaan tuntojaan. Minunkin on syytä katsoa peiliin.
Olen voimakastahtoinen ihminen ja on myös niin että monesta systä johtuen asiat on menneet tahtomallani tavalla. Olen luullut että se sopii miehelleni. Hänen on aina ollut vaikea riidellä ja olla erimieltä asioista.En ole osannut antaa hänelle tarpeeksi tilaa kun hän ei ole osannut sitä pyytää tai vaatia.

En minä mikään pirttihirmu ole mutta nopeampitempisempi ja suunnitelmallisempi kuin mieheni. Monet asiat on tulleet tehdyksi ennen kuin toinen ehtii miettiä. Olisipitänyt malttaa odottaa, tai hänen sanoa että anna kun minä!
Nämä on näitä. Asioilla on puolensa.

Mieheni sanoo että ei hän koe olevansa niin paha kuin miltä teot osoittavat.
Hassulta varmaan kuulostaa mutta voin osittain hyväksyä tuon.
Hän on pohjimmiltaan hyvä ihminen,hän on toiminut sopimattomasti.Ei kai minulla ole oikeutta tuomita häntä mutta pahoillani ja surullinen minä olen tapahtuneesta. Toivon etä olisimme osanneet ratkaista asiat ennen kuin ne ajautuvat tuohon pisteeseen. Kuvittelinkin että meillä on keskusteluyhteys,mutta kai se on ollut näennäinen kun näin on käynyt.
Vaikeaa on hyväksyä tuo tieto toisen tunnekuohusta mutta toivon että voin elää sen kanssa jos asiat muuten näyttäisi selviävän.
Voi asiaa miettiä niinkin että jokuhan minussa silloin 20v sitten on häntä viehättänyt. Onko mieheni muuttunut. Tarvitseeko hän nyt toisenlaisen ihmisen kuin silloin vai olenko minä muuttunut niin paljn etää mieheni ei enää tunnista minua.
Kaikki se kestää kaikki se kärsii on tullut todella tutuksi

Käyttäjä tulevaisuusko kirjoittanut 28.06.2010 klo 22:47

HEi Revitty!
Kun luin tarinaasi tuli olo, kuin olisin itse kirjoittanut tekstin. Olemme olleet yhdessä yli 20 vuotta ja naimisissakin lähes koko ajan. Sain tietää noin puoli vuotta sitten, että miehelläni on suhde- maailmani romahti täysin , asia tuli aivan yllätyksenä.
Meidänkin tilanne on se, että minä olen se toimelias ja nopeampi toimija ja usein myös nopeampi ajattelemaan ja ilmaisemaan asiani. Minäkin olen luullut, että mieheni on ollut tyytyväinen jne. mutta nyt asian tultua julki, hän onkin ollut omasta mielestään varsin tyytymätön niin suhteeseen kuin lähes kaikkeen... Muutaman kerran hän on sanonut jostain asiasta, mutta ei ole asioita selkeästi nostanut esille- ainakaan niin, että minä olisin "vihjeestä" ymmärtänyt- avioerostakaan hän ei ole ikinä ennen puhunut, nyt on sen laittanut vireille.

Elämämme on ollut nyt yhtä vuoristorataa, asumme edelleen samassa taloudessa ja tuntuu, kuin tuo avioerokin olisi ollut jokin ihme temppu; osoitus sille naiselle tai jotain ihmettä- tosiasiassa hän ei ehkä ole mihinkään lähdössä... outoa. Suhde on ollut välillä karilla, välillä jatkunut- nyt en tiedä mikä on tilanne- ja tosiasiassa en oikein enää jaksa olla kiinnostunutkaan.

Itse olen ollut aivan rikki; alussa olin kauhuissani ja käyttäydyin kuin alistunut koira; olisin suostunut mihin vain jos asiat olisivat palautuneet jotenkin ennalleen. Mieheni oli jotenkin kylmä ja kova eikä ole edelleenkään pyytänyt anteeksi tekojaan. Kontrolloin, vahdin ja epäilin kaikkea. Osittain ihan aiheestakin ja monet mieheni ja tämän naisen teoista ovat olleet todella törkeitä ja loukkaavia. Nyt kun aikaa on kulunut ja olen työstänyt asiaa olen ymmärtänyt sen, että vaikka olen tehnyt virheitä niin en ole kuitenkaan yksin aiheuttanut tätä paskaa enkä ole yksin syyllinen tähän kaikkeen. En voi myöskään yksin muuttaa asioita paremmaksi, ennalleen en minä enää oikeastaan edes asioiden palaavan. Kannan oman osuuteni, mutta en koko pakettia.

Ymmärrän myös sen, että olen naisena arvokas ja kuulema ihan viehättävä - itse olen kokenut olevani ns. kakkosluokan nainen, joka on heitetty pois epäsopivana... Seksuaalisuuteni oli ihan rikki. Olen kuitenkin nyt sitä mieltä, että pystyn ehkä joskus lähestymään toista ihmistä ja olemaan lähelläkin, luottaakin ehkä uskallan. Se, onko tämä ihminen puolisoni ei ole minulle enää varmaa, mutta sen tiedän, että pystyn myös uuteen suhteeseen kunhan aikan on sille sopiva.

Olen sitä mieltä, että jokaisen on jotenkin prosessoitava oma tilanne pala palalta; mitkään äkkiratkaisut eivät ole useinkaan hyviä- varsinkaan tässä tilanteessa kun ei ole ns. hengen lähtö lähellä. Kuuntele omia tunteitasi, kuuntele mitä miehesi puhuu ja siitä se asia sitten lähtee selkiytymään. Itselläni lasten tilanne on ollut ehkä kaikkein vaikein pala ratkaistavaksi; mikä olisi heidän kannaltaan parasta? Mutta olen koittanut pitää heistä mahdollisimman hyvää huolta tämän kriisinkin aikana ja kertoa sen, mikä on lapsille ollut tarpeen tietää. Luotan siihen, että asiat ratkeavat. Vaikeaa tulee olemaan , mutta itseäni on auttaneet ystävät, terapia, lääkityskin. Kun pidät itsestäsi mahdollisimman hyvää huolta niin jaksat kantaa vaikean prosessin; usko, että voimasi riittävät! Ota aurinkoa, lakkaa kynnet ja syö jätski, nauti vähän kesästä!🙂🌻

Käyttäjä revitty kirjoittanut 30.06.2010 klo 17:52

Hei
Kiitos viesteistä.
Mieheni tuli juuri terapiasta.Sanoi haluavansa selvittää miksi hän on toiminut niin kuin on toiminut. Vastaus sielläkin on että on annettava aikaa.
Minusta tuntuu sille että jos syvin tunne on se että on työstettävä omaa itseään ja toiveitaan suhteen jatkumiseksi niin voin antaa aikaa vaikka kuinka paljon mutta jos sisimmässään tuntee että työstää tunteitaan tätä toista naista kohtaan ja miettii kumman kanssa jatkaisi niin sitten olisi reilumpaa lähteä toiseen osoitteeseen miettimään. Tulisi sitten takaisin varmana siitä että haluaa palata,jos palaa. Voin minä sittenkin antaa aikaa mutta en tiedä haluanko asua saman katon alla.
Jotenkin tuntuu siltä että vahvistuuko mitkään asiat tässä arjessa pyörittäessä.
Miten ne asiat ajan kanssa selviää? Tuntuu kummalliselta ettei aikuinen ihminen tiedä mitä haluaa. Onko hänen hyvä olla minun kanssa vai ei.
Välillä vaivaa myös epäonnistunut olo.Olen aina pitänyt perhettä ja parisuhdetta tärkeimpänä asiana elämässäni,mutta miten en ole osannut pitää asioista parempaa huolta.Miksi minun hyvä ei ole tuntunut toisesta hyvälle?
Voiko siis mitään ajan kanssakaan muuttua paremmaksi?
Tuntuu että olemme jymähtäneet paikoilleen. En voi tarttua mihinkään.
Sanoinkin miehelleni että hänellä on sentään jotain työstettävää,minusta tuntuu että seilaan ilmassa, en pääse kiinni mihinkään.
Pitääkö vain odottaa ja katsoa mihin tämä johtaa.
Toivoisin että voisi tehdä päätöksen mitä haluaa ja alkaa elää sen mukaan.
En voi tietää miten paljon se tunne toista naista kohtaan häntä vielä häiritsee,mutta jos se ei ota laantuakseen niin repisi sitten itsensä irti. Vai onko sekin rakkautta että yrittää rakentaa suhdetta uudelleen jos on vahvat juuret niin kuin hän sanoo ja arkikin meillä sujuu melko hyvin. Ilo on kyllä kadonnut eikä se palaa ennen kuin on usko ja luottamus siihen että tätä suhdetta rakennetaan uudelleen palaa tai lähdetään eri teille.
Tämä hirressä roikkuminen on raastavaa.
Voiko tästä oikeasti rakentua jotain uutta ja pysyvää? Vai onko vain nähtävä tapahtuma kannanottona siihen että suhde on niin arvoton että se saa mennä.
En olisi koskaan uskonut että tämä ottaa näin koville.Ei oikein osaa iloita mistään.Pohja on pudonnut.Koen olevani itsenäinen ja vahva nainen mutta parisuhde ja perhe on ollut tärkeä peruspilarini, josta olen aina ollut onnellinen ja iloinnut.
Toinen ei kai ole kokenut asiaa samoin? Olenko siitä vastuussa?Tunne kai rakentuu jokaisen omassa päässä,ei sitä voi toisen puolesta rakentaa.

Käyttäjä Juulia00 kirjoittanut 01.07.2010 klo 17:38

Käythän sinä itsekin terapiassa? Toivottavasti, kumpikin erikseen ja yhdessä olisi varmaan paras ratkaisu. Voi olla, että erilleen muutto olisi nyt tarpeen, oli lopputulema mikä tahansa. Miehesi voi vielä päättää jättää sinut, tai palata todella takaisin..et kuitenkaan voi tietää sitä, ellei häntä "ajeta" tilanteeseen jossa on valittava puolensa.

Tärkeintä on nyt sinun itsesi miettiä, mitä sinä haluat. Kysy siis itseltäsi, että (vaikka nyt tuntuu että voit) voitko luottaa mieheesi jatkossa? Luottaisitko, ettei näin enää kävisi? Alat osoittaa jo masennuksen merkkejä, joten missä menevät omat voimavarasi? Voisitko luopua miehestäsi sen vuoksi, että hän rakastaakin vielä sitä toista naista? Haluatko pitää miehesi itsekkäistä syistä -> sinä rakastat häntä, rakastaako hän vielä sinua..?

Minusta paras keino olisi päästää mies vapaaksi, ottaa vaikka avioero ja katsoa miten käy..monestihan ihmiset kuitenkin palaavat yhteen, kun ero konkretisoituu. Jos mitään radikaalia muutosta ei tapahdu suuntaan tai toiseen, niin ette pääse asiassa yhtään mihinkään. Se on nähty, että muutosta pelkäämällä tilanne ja päättämättömyys voi jatkua vuosia! Senkin vuoksi olisi parasta, että teette jonkun ratkaisun pian.

Sinun ei tarvitse odottaa sitä päätöstä miehesi puolelta, voit tehdä sen myös itse. Jos oma mielenterveys jo alkaa reistata, niin se on osoitus sinulle siitä, että yrität sietää jotain mitä vastaan elimistösi ja sisimpäsi kamppailee..et ole siis ehkä oikealla tiellä jos et voi enää olla onnellinen..mieti tarkkaan, että onko oman etusi mukaista yrittää sietää, jaksaa odottaa..? Loppujen lopuksi tärkeintä sinulle on vain selvittää itsellesi se, että mitä sinä itse haluat.

Minusta sinun olisi tärkeää sanoa miehellesi, että lasket hänet menemään jos se on se mitä hän haluaa. Sinun olisi tärkeää mielestäni osoittaa, että ymmärrät etkä pitäisi kiinni "väkisin"..osoittaa, että rakastat häntä niin paljon, että lasket hänet vapaaksi..se voisi jopa auttaa häntä päätöksenteossa. Voimia!