Lisäisin vielä tilanteeseeni sen, että itse olen saanut hyvin selkeärajaisen kasvatuksen, jossa ei koskaan sekaannuttu seksuaalikehitykseeni. Se oli oma asiani. Tämän vuoksi opin itsekin kunnioittamaan muiden seksuaalisia rajoja. Kuitenkin olen terveydenhuollon kohdalla kohdannut rajoja rikkovaa käytöstä. Rajojani ei siellä ole kunnioitettu, vaan pidetty ihmisenä joka ei muka tietäisi seksuaalisuudesta mitään. Olen kokenut tämän henkisenä paljasteluna.
Minusta kaikki lähtee kotikasvatuksesta. Ihminen, jonka rajoja ei ole rikottu, ei myöskään halua sekaantua kenenkään seksielämään. Tätä ei kuitenkaan terveydenhuolto ole kunnioittanut. Seksuaalisuushan on jokaisen yksityisintä reviiriä. Ei siihen ole kenelläkään muka terveydenhuoltoon vedoten lupaa. Pitää kysyä lupa: saanko auttaa ja tarvitsetko apua? Muuten ainakin minä koen sen tunkeutumisena toisen yksityisimmälle reviirille.

Heippa taas

Edellisestä kirjoituksestani kulunut reilu 3 kk ja tilanteemme ei ole paljoakaan muuttunut. Edelleenkään emme harrasta yhtään mitään ja en lähesty enää miestäni seksin merkeissä ollenkaan.
Aloitimme nyt uudestaan seksuaaliterapeutilla käymisen ja katsomme mitä se tuo tullessaan.
Itselläni vaikeinta on nyt laittaa negatiiviset ajatukseni miehestäni sivuun ja korvata ne positiivisilla...olen kehittänyt itselleni suojamuurin, joka tarkoittaa kohdallani sitä, että käyttäydyn välillä miestäni kohtaan kuin hän olisi ilmaa ja ajatuksissani melkeinpä vihaan häntä.
Terapeutti käski lopettamaan kaiken negatiivisen ajattelun ja ajattelemaan positiivisesti asioista...kuinka ihmeessä se onnistuu kun melkein parin vuoden ajan olen joutunut nielemään ylpeyteni ja naiseuttani on nöyryytetty pahimmalla mahdollisella tavalla. Tässäpä minulle tekemistä.
Aika näyttää kuinka onnistumme...tuntuu välillä, ettei enää edes kiinnosta. Kaikille muillekin näiden asioiden kanssa painiville--> jaksamista ja kyllä ne asiat johonkin suuntaan aina menevät 🙂

Hei🙂🌻
Olen itsekin miettinyt tuota seksuaaliterapeuttia mutta nyt huomaan, ettei se ole ratkaisu. Enemmälti kai pariterapiaa suosisin, mikäli toinen olisi halukas.
Miten ihminen voi muka haudata noin vaan negatiiviset ajatukset? Minähän kävin psykiatrilla ja koin, että siitä oli jonkinlainen hyöty.
Itsekin koin tulleeni hylätyksi : miehen työnteon luonteen vuoksi. Kun sairastuin, olisin tarvinnut häntä enemmän, kuin koskaan...Mutta yrityshommia mentiin täysillä ja päälle tuo uskottomuus. Vaikeaa ajatella yht'äkkiä positiivisesti näitä tapahtumia.
Mennyttä ei saa takaisin mutta ne vaikeat asiat on hyvä käydä läpi. Sen jälkeen voi rakentaa uutta ja positiivisuus tulee myös toisen suhtautumisen/ tekojen kautta. Vaikka kuinka yrittää ajatella, ettei itseen satu, niin suru tulee aaltoina välillä.
Mikä on tärkeintä elämässä? Kyllä se on hyvä suhde itseen ja läheisiin.
Mikäli toinen ylläpitää muuria, on läheisyys vaikeaa. Ei seksiä voi irrottaa mekaanisesti tapahtuvaksi asiaksi missään tilanteessa. Maksulliset palvelut ovat sitten asia erikseen 😭

Jotkut täällä kokivat tarvitsevansa seksuaaliterapeuttia yms. tilanteeseensa. Minä taas en missään nimessä haluaisi, että kukaan ulkopuolinen sekaantuisi seksuaalisuuteeni. Olen vaurioitunut juuri siitä, että tungetellaan ilman lupaa seksuaalisuuden reviirilleni. Muka hyvät vitsit julkisissa tiloissa (esim. syömässä) ovat mielestäni rajojen rikkomista. En halua kuulla muidenkaan seksielämästä yhtään mitään varsinkaan kun syön. Tämä näyttää kuitenkin nyky-yhteiskunnassa olevan yleiseen käytökseen tullut muka hyväksytty tapa, jota kaikkien päästäkseen joukkoon pitää sitten pitää muka hyvänä läppänä. Ovatko suomalaiset sitten niin hukassa seksuaalisuutensa kanssa, että eivät pysty pitämään sitä omana tietonaan eivätkä pysty kunnioittamaan tätä yksityisintä reviiriä? Kun kaikkien muka pitäisi naureskella muka hyvänä läppänä jotain seksijuttua, tai muuten on jengistä out niin siinähän koko Suomi rikkoo kaikkien rajat ja kohta kukaan ei pysty harrastamaan seksiä. Miksi sellainen ihminen joka ei kysele mitään koko asiasta ja on hienotunteinen ei ole jengissä in? Aika rikkinäistä sakkia minusta. Tarvitseeko sitten koko maailmalle julistaa omia käsityksiään seksielämästään? Se mikä on toiselle oikein on toiselle taas ehdottoman väärin. Itse olen ainakin ollut aina rajoistani todella tarkka. Ei minun seksielämäni kuulu kenellekään ulkopuoliselle omasta mielestäni.

Eiköhän nämä erialojen terapeutit ole juuri sen vuoksi, että ihmiset saavat heiltä apua elämänsä pattitilanteisiin, heidän tarkoituksenaanhan on auttaa silloin kun esim. parisuhteessa on ongelmia ja seksuaaliterapeutti on yksi näistä tahoista joiden puoleen voi tarvittaessa kääntyä nimenomaan seksiin liittyvissä ongelmissa.
Minä kyllä menisin ko. terapeutille, jos suhteessani olisi vaikeuksia kyseisellä alueella, sellaisia vaikeuksia joita emme puolisoni kanssa pystyisi ratkaisemaan kahden kesken.
Haetaanhan sitä apua kaikkiin muihinkin vaivoihin, ei se sen kummempaa ole vaikka kysymys onkin seksistä! Kyllä siellä varmaan ollaan asiallisia ja ihmisen yksityisyys siitä huolimatta säilyy vaikka asiantuntija siinä apuna onkin tilannetta ratkomassa ns. ulkopuolisena, työtäänhän ne nekin ihmiset vain tekevät!

Onhan tuokin totta. Kaikki on omia valintoja. Nykytrendi näyttää olevan se, että jotta olisi jengissä in, niin pitää paljastella kaikki vähintään terapeutilleen. Muuten et ole jengissä in. Ne, jotka haluaisivat pitää asian omana tietonaan eivät myöskään saa pitää asiaa omana tietonaan. Minulla ei henkilökohtaisesti ole tarvetta kuitenkaan paljastella mitään. Vaikka nykytrendi on se, että ei saisi pitää omana tietonaan seksielämäänsäänkään enää, koska muuten ei kuulu joukkoon, niin kyllä minä silti koen tämäkin jotenkin rajojen rikkomisena. Sitten on vielä heidän sisäpiirinsä, jossa he muka saavat asiantuntijoina puhua asiasta muka tietävinään. Ja kun puolustat rajojasi niin saat vähätteleviä katseita. Ihmiset viestivät, en kunnioita rajojasi. Ja jos sinua loukataan seksuaalisesti, niin eihän sellaista edes kirjata terveydenhuollon papereihin. Voidaan väittää, että sellaista ei olisi tapahtunut. Fiksu ei tietysti usko tätä. Mutta tämäkin on kohta jo vanha juttu. Mitä epärehellisyydelle voi?

Hei🙂🌻
Minä olen lähinnä sitä mieltä, että ongelmat psyykepuolella vaikuttavat myös seksuaalisuuteen. Eli kiteytettynä: muun alan terapia, vaikkapa pariterapiaa ensin ja sitten tätä seksuaalipuolta.
Parisuhteessa mielestäni yliarvostetaan seksin merkitystä. On myös muita tapoja olla lähellä ja nauttia siitä myös.
Haluttomuus on oire jostakin. Joskus jopa masennuksesta...
Omalta parisuhteeltani en tunne saavani riittävästi aitoa lämpöä ja läheisyyttä, ehkä siksi ei halut herääkkään??
Yksityisyyttä tulee kunnioittaa oli terapia sitten mikä tahansa lajiltaan. Jos et halua puhua, et puhu...
Meitä ympäröivä maailma on muuttunut seksistiseen suuntaan: pikkutyttöjä näkee napapaidoissa ja meikit naamassa. Ollaan niin aikuisia, että hirvittää!
Korostetaan seksin merkitystä parisuhteessa mutta samoin ei tehdä vuorovaikutustaitojen suhteen???
Seksi voi olla hyvää, rentouttavaa ja nautittavaa, tai sitten tekninen suoritus.
Minä en ainakaan viimeksi mainitsemaani tyytyisi😳
Meillä seksuaaliseen haluttomuuteni on täydellisen hyvä syy. Kun on tullut petetyksi ja loukatuksi rumin sanoin, tarvitsee aikaa psyykkeen toipumiseen.
Hyviä aikoja odotellessa...🌻🙂🌻

Minua aina hämmentää nämä "haluttomuus on aina oire jostain" - kommentit. Mikä lasketaan haluttomuudeksi? Se, ettei halua samaan tahtiin kumppanin kanssa?

Jos nyt puhutaan tilanteesta, jossa ei ole taustalla pettämistä tai muuta traumaa. On vain ihan normaali arki, ja vuosien suhde. Kamalaa yrittää miettiä onko minun päässäni nyt jotain vikaa, pitäisikö mennä terapiaan.

Itse siis haluaisin seksiä noin kerran pari viikossa mutta kuulen olevani haluton ja frigidi, kun en halua enempää. Kuitenkin kaikki nämä puheenvuorot seksistä kerran kolmessa kuukaudessa saavat minut ajattelemaan, onko minussa sitten kuitenkaan niin paljon vikaa. Kun vain mieheni vielä sen ymmärtäisi..

Aloitin itse keskustelun omasta tilanteestani:
https://www.tukinet.net/keskustelu/viesti.tmpl?grp=58;mid=52575

Hei 🌻🙂🌻
Olette olleet yhdessä jo suhteellisen kauan. Onko teillä yhteisiä lapsia? Mietin tuota pari kertaa viikossa ja minusta se kyllä kuulostaa ihan normaalilta määrältä. Useimmat ihmiset käyvät töissä, vaativissakin sellaisissa ja arkipäivän rutiinit vievät myös voimia.
Meillä avioliiton tuossa vaiheessa taisi olla jo viisi lasta ja seksiä harrastettiin silloin, kun jaksettiin .
Meidän ongelmanaon ollut se, että minä olen ollut AINA se aloitteen tekevä osapuoli. Tästä on keskusteltu jostain syystä miehen pelko tulla torjutuksi tilanteissa on estänyt selkeät aloitteet.
Nyt ovat tulleet lievä erektio- ongelmat. Alussa pelittää mutta sitten jostain syystä ei. Onhan tässä vielä tämän uskottomuuskriisissä oleminen mukana taustalla. Mutasen jotenkin loukkaa: enkö olekkaan riittävän haluttava??
Toisaalta olen lukenut, että ongelmat tässä asiassa keski- iässä ovat tavallisia ( mies 50v.).
Täytyy myöntää sekin, ettei oma halukkuus ole aina täysin aitoa. Ehkä seksin kautta haluan nyt testata miehen uskollisuutta?
Erilaisia olivat halukkuuden tunteet ennen uskottomuutta. Se tuntui päästä alavatsaan saakka, että haluan tuota miestä. Tunnen siis laimentunut aikalailla. Kaipaan niitä aikoja, jolloin tämä aito tunne oli olemassa.
Onko Sinun mielestäsi parisuhteenne muuten ihan kunnossa, jos asiaa ihan tarkasti mietit?
Ja joskus vain on niin ettei seksuaaliset tarpeet ole ihan samanlaisia molemmilla. Et sinä frigdi ole, mikäli pari kertaa viikossa seksiä on. Siitä älä ainakaan syytä itseäsi.
Ehdotan, että yrittäisit keskustella asiasta kumppanisi kanssa. Jos se ei tuota tulosta, niin sitten YHDESSÄ aika seksuaaliterapeutille. Tästä asiasta ei saa tulla suhteenne kompastuskivi, mikäli arki muuten sujuu ihan hyvin

🌻🙂🌻

Hei🌻🙂🌻
Meillä seksissä olen ollut minä se aloitteen tekijä koko avioliittomme ajan. Sairastuin fyysisesti ja se teki leikkauksineen ja pitkien toipumisaikojen vuoksi tauon seksielämäämme. Sitten, kun koin olevani kunnossa fyysisesti psyyke teki tepposet: koin jotenkin, ettei mies halua seksiä, koska ei muutenkaan osoittanut hellyyttä minua kohtaan.
Tämän prosessin jälkeen hän oli uskoton tuttavamme kanssa. Miehellä oli tuolloin alkava masennus joka ilmeisesti ajoi tuen hakemiseen muualta. Minulle hän ei puhunut ongelmista.
Tuttavamme empatian taustalla olikin sitten tarve testata naisellista viehättävyyttään (on miestä vanhempi nainen). Oli suuri pettymys, että nainen, joka palveluyrittäjänä, meidät perheenä ja perhetilanteemme tietäen haki myös seksiseuran itselleen mieheltäni. Toisaalta: ei ne kaksi kertaa, jolloin seksiä oli yritetty, olleet onnistuneet.. Nainen oli vielä kysynyt, oliko miehelleni joskus aiemmin käynyt samalla tavalla. Mieheni oli vastannut rehellisesti , ettei tosiaan ole. Mitään seksiongelmia meillä ei tosiaan ole ollut, muuta kuin tuo, että aloitteet ovat tulleet minulta.
Tuohon aloiteasiaan on miehellä vaikuttanut torjutuksi tulemisen pelko. Ain hän on ollut halukas, jos olen antanut vinkkiä siihen suuntan.
Nyt on sitten tuo. Uskottomuuden jälkeen tullut erektio-ongelmaa. Juttu alkaai ihan ok, mutta sitten tulee noita ongelmia. Onhan tässätämän kriisin käsittely kesken ja luulen, että myös miehelläni on lievä masennus. Hän on kertonut, että tuli jotenkin hyväksikäytetyksi hakiessaan henkistä tukea tuttavaltamme.
Erektion ajoittaisesta puuttumisesta hän ei halu puhua. Uskoo sen menevän ohi ajan myötä. Yleensä selittelee sitä jollain ulkopuolisella asialla: esim. Viereisessä huoneessa olevan nuoren valveilla ololla jne.
Ikäkin lienee vaikuttava tekijä (yli 50v.)
Uskottomuus on ohi: miehellä oli vakava masennus sen vauhdikkaamman jakson jälkeen,jolloin tuo pettäminen tapahtui ja hän on sanonut useasti, että ikinä enää hän ei halua kokea samanlaista elämässään. Se, että työkyky ja kiinnostua kaikkeen meni totaalisesti, oli hänelle rankka kokemus itsesyytöksineen ja syyllisyydenruntojlen vuoksi.
Odottelen täällä nyt toipumista ja ei omalla kohdallanikaan ole normaali halukkuus palannut. Fyysisesti kroppa toimii mutta entiset, voimakkaat halun tunteiden tiedostaminen ei pään sisällä toimi vieläkään.
Eli: kiteytettynä; parempia päiviä odotellen 🌻🙂🌻

Olen tämän ketjun aloittaja. On pitkä aika kun viimeksi kirjoitin. Se missä pisteessä mun oma suhde on tällä hetkellä, on aika vaikea. Kaikki sisällä pitämäni paha olo kulminoitui siihen, että sain kovia itkukohtauksi, fyysisestikin alkoi jo oksettaa. Hakeuduin työterveyden kautta psykologille, joka suositteli pariteriapiaa. Mies suostui, nyt olemme pari kertaa käyneet. Olen sitä mieltä, että ongelmat alkoi jo pitkän aikaa sitten, ja ovat luisuneet tällaiseksi. Kommunikaatiossa on vikaa, kun ei olla saatu asioista keskusteltua kotona riittävästi. Olen humalassa mennyt haukkumaan miehen lyttyyn monta kertaa, lyönyt oikein vyön alle, kun sen taidon osaan. Lopputuloksena se, ettei mies luota minuun. Eli voitte vaan kuvitella, ettei hetkeen ole mitään makuukamarin puolellakaan tapahtunut. Olen jo sen ikäinen, että lapsenhankintaa pitäiti jo kiireen vilkkaa olla toteuttamassa. Mutta sekin haave on nyt kuopattava.

Tällä hetkellä omat fiilikset ovat aika huonot. Tuntuu siltä, että voiko avioliitossa enää enempää epäonnistua. En täytä mieheni toiveita ja tarpeita, myöskään omani eivät täyty. Tuntuu turhauttavalta, kun mies on kuitenkin se, jonka kanssa haluan olla. Kun on vihdoinkin itse kypsynyt ajatukselle lapsen hankinnasta, niin ei sekään onnistu, kun seksiäkään ei ole. Koen epäonnistuneeni ihmisenä ja naisena. Voisi kuvitella, että näin kolmenkympin hujakoilla/vähän sen yli olisi kaikki elämän osa-alueet parhaimmillaan, eli seksi, perhe-elämä, työelämä… Eipä taida olla. Ennen avioliittoa pitkä suhde kariutui, ja taas olen siinä pisteessä että pohjamudissa mennään.

Kovasti tekisi mieli uskoa siihen, että pariterapian myötä asiat alkavat selvitä. Juuri tämän hetken fiilikset ovat kuitenkin niin negatiiviset, etten oikeasti tiedä mihin tämä johtaa. Päällimmäisinä pyörii mielessä tietenkin ne asiat jotka on pielessä, eikä se, mitkä asiat on hyvin – vaikka tiedän kyllä että se on juuri väärä asenne. Esim. kaikilla muilla on seksiä, jopa sinkkuystäväni saavat seksiä enemmän kuin minä. Monella kaverilla on jo lapsia. Muut menevät kihloihin, rakentavat taloja, ovat onnellisia… Tuntuu, että olen vankina tässä avioliitossa, josta en toisaalta halua lähteäkään, mutta jossa en ole onnellinenkaan. Ja jos itsellä on näin paska fiilis, niin mitkä mahtaa olla miehen tuntemukset.

Just tällä hetkellä en osaa oikein toivoa muuta kuin että päivä kerrallaan selviäisi eteenpäin. Ei ole sellaista päivää, ettenkö tätä asiaa ajattelisi, eikä kovin montaa päivääkään, jolloin en itkisi, tai kokisi muuten surua tästä tilanteesta. Työssä keskittyminenkin on väilllä aika vaikeaa. Mutta yöuniani, ainakaan pieniä häiriöitä lukuun ottamatta, en ole menettänyt. Eli en vissiin ole työterveyden kannalta niin huonossa jamassa, että tarvitsisin sairaslomaa tai ettenkö voisi töitäni hoitaa, joten pakkohan sitä töitä on tehdä. Välillä tekisi mieli ottaa jonkun sortin aikalisä, lähteä pois miehen luota jonnekin retriittiin selvittämään päätään. Tuntuu hyvältä ajatukselta, mutta onko se vain sitten sitä, että pakenisi asioita karkuun.

En keksinyt nyt juuri tällä hetkellä muutakaan helpotusta omaan olooni, kuin kirjoittaa tänne. Pariterapia on kallista, siksi ei rahat riitä enää samaan aikaan käydä vielä itse lisäksi psykologilla yksin juttelemassa. Jos rahaa olisi niin menisin. Lähetteellä kirjoitetut työpsykologin käynnit olen käyttänyt jo. Ja koska en ole masentunut tms. niin enempää ei heru. Klo on 4 aamuyöllä. Kirjoitan tätä kommenttia istuessani vessan lattialla, läppäri sylissä. Huominen työpäivä lienee taas yhtä hammasten puremista yhteen, ettei purskahtaisi itkuun.

Ikävä lukea että tilanne on noin solmussa. Fakta kuitenkin on se, että haluat olla miehesi kanssa. Kumpikin myös haluatte tehdä suhteenne eteen töitä koska olette halunneet mennä juttelemaan asioista. Se on todella rohkea teko, siihen eivät kaikki pysty.

En osaa antaa vinkkejä tilanteen ratkaisemiseksi, tässä vain muutamia ajatuksia mitä päähän tuli kun luin kirjoituksiasi. Voimia sinulle ja teille, pidä itsestäsi huolta. Et ole epäonnistunut elämässäsi, teillä on nyt edessä valtava haaste joka toivottavasti ratkeaa. Kirjoittele kuulumisia ja tuntemuksia tänne, jos siitä olisi apua tässä tilanteessa 🙂

Näillä korteilla, mitkä tällä hetkellä on kädessä, on vaan pelattava niin hyvin kuin pystyy. Olet toki oikeassa siinä, että sentään tässä jotain hyvääkin on, eli ollaan kuitenkin molemmat lähdetty sinne terapiaan. Muutenpa voisi kyllä olla ero edessä, jos jompikumpi tai toinen ei olisi valmis asioiden eteen panostamaan.

Karvasta kalkkiahan se on niellä, ettei asiat mene niin kuin toivoo. Kaikki suhteet on jossain määrin epätäydellisiä, mutta tietysti epäonnistuminen näin herkällä elämän osa-alueella sylettää vielä enemmän kuin ehkä joku muu asia. Omat fiilikset vaihtelee päivittäin, karseasta epätoivosta hetkelliseen toiveikkuuteenkin. Ehkä dominoivampaa on ollut se negatiivisempi puoli. Omat tunteet on niin pinnassa tässä asiassa, että varmaan paras vaihtoehto on, että ulkopuolisen avuin selvitellään solmuja, mistä nämä kaikki reaktiot sitten kumpuaa. Itse tai aviopuoliso kun on varmaan niille niin sokea.

Aikaa aion antaa asioiden selvittelyyn reilusti. Tässä on joku puoli vuottakin melko lyhyt aika. Vasta sen jälkeen osaa sanoa jotain, että onko tässä tapahtunut edistystä vai ei, ja alkaako näkyä valoa tunnelin päässä.

Se kyllä vituttaa, että kun tuo oma biologinen kello tikittää koko ajan, niin tässä aika kuluu koko ajan tavallaan hukkaan. Kymmenen vuotta nuorempi työkaveri juuri sanoi onnistuneensa tulleen raskaaksi vuoden yrittämisen jälkeen... Mitenkä lie sitten minä voin tulla, kun tilanne on mikä on. Hienosti sitä osaa itselleen lietsoa aina pahan olon, kun vertaa itseään muiden tilanteisiin...

Olen 45-vuotias, 175 cm, 60 kg. Naimisissa 15v keski-eurooppalaisen kanssa. Ulkonaollisesti ei vikaa.
Kolmeen viime vuoteen ainakaan ei ole ollut lainkaan seksia. Sita ennen 1- 6 kertaa vuodessa. En edes muista. Itse asiassa en ymmarra,kuinka meilla on siunaantunut suhteen alkuaikoina 2 lasta! Olen ollut hyvin aktiivinen ja pitany seksista. Mutta miesta ei kiinnosta.
Vuosia sitten aloin tietoisesti luomaan itselleni mielikuvaa, etta masturbointi tuntuu paremmalta kuin itse yhdynta. Se on auttanut minua.
Mies kieltaytyy puhumasta asiasta kokonaan. ASumme kehitysmaassa eika mitaan mahdollisuutta ole puhua kellekaan ulkopuolisellekaan.Ulkopuolinen suhde ei tule kysymykseen, ei ole hanen tyyliaan eika olisi edes mahdollista, koska asumme hyvin kontrolloidussa yhteiskunnassa.
Olen yrittanyt kaikkea mita hienovaraisesti voin tehda. Kun puhua ei avoimesti voi, en halua loukata ja han ahdistuu valtavasti. Jos ei tule erektiota, niin miksi ei voisi kayttaa kasia, suuta jne. EN ole edes kysynyt, koska en vaan voi. Siita tulisi niin hirvea soppa, etta on parempi olla hiljaa. Jos han tuntee syyllisyytta, niin on turha syyllistaa enemman.
Alkuun yritin vietella, mutta se on jaanyt jo vuosia sitten pois. Suomessa ollessamme tilasin ajan Terveystaloon laakarille, samalla kuin lapsille, ihan tavan tarkastukseen.(Heilla on keski-ikaisen miehen terveystarkastus tuotepakettina.) Toivoin,etta han olisi ottanut asian puheeksi laakarin kanssa, mutta ei.
Nykyaan kiinnitan huomiota pukeutumiseeni. Sen ovat huomanneet muutkin ja saan paljon positiivisia kommentteja niin naisiltakuin miehilta. Mieheni pitaa niista, mutta ei osoita mitaan seksuaalista kiinnostusta minua kohtaan.
Noin vuosi sitten jouduin terveydellsisita syista leikkaukseen,jonka seurauksena pimppani on kuin neitsyen. Ja neitsyt olen edelleen.En edes tamponia ole kayttanyt. Salaa toivoin, etta ajatus kiihottaisi miestani, saada vaimonsa neitsyena takaisin.. Turha toivo. Kerran katsoi jalkovaliin ja sanoi etta onpas pienen nakoinen.
Viimeisena keinona olen ajatellut ruveta bodaamaan. Olen hoikka, mutten lihaksikas. Mieheni pitaa lihaksikkaista naisista. Jos sekaan ei toimi, niin sitten olen kuitenkin hyvakuntoinen, yritan ajatella.
Aloittajalla on sentaan jokin selva syy miehen haluttomuuteen. Miehellani on todennakoisesti syyna stressi toista. Mutta vuosi vuoden jalkeen??
Olemme yrittajia ja samassa paikassa toissa ja han on myos esimieheni, joten en todellakaan voi muuta tehda kuin niella kylman totuuden. Lasten koulumaksut pitaa maksaa. En ole aiemmin kirjoittanut tanne, kun en ole uskaltanut myontaa edes itselleni, etta ei tama voi olla normaalia. Tajusin 42 vuotiaana, etta minun seksielamani oli loppuelamakseni loppunut ja se oli aika musertavaa. Nyt en onneksi edes muista millaista kunnon seksi on. Masturboin silloin talloin. Ja salaa toivon, etta ehka joskus..

.

Luin koko ketjun läpi ja tuli semmoinen olo, että pitänee tähän kirjoittaa hieman omastakin kokemuksesta.

Hieman taustaa ensin..
Nykyisessä suhteessani olen ollut kohta 5 vuotta, ja seksielämä on hiipunut hälyyttävästi viimeisten parin vuoden aikana. Kaikki muu on ollut suht hienosti, paitsi että parantelin vielä haavojani edellisestä suhteesta melkein vuoden verran suhteen alkuaikana. Ero entisestä oli iso asia minulle, koska rakastin häntä mutta en kestänyt pettämistä ja sitä etten enää voinut luottaa hänen sanoihinsa tai mihinkään hänessä. Tahtomattani tulin kantaneeksi tätä katkeruutta mukanani uuteen suhteeseen, ja olin todella mustasukkainen ensimmäisen vuoden aikana. Ihan hävettää nyt 😳, mutta onneksi mies on minua 8 vuotta vanhempi ja osasi suhtautua asiaan. Ehkä voin myös pistää asian oman nuoruuteni ja kokemattomuuteni piikkiin..

Ensimmäinen kolaus seksielämän/seksuaalisuuden saralla oli, kun tajusin hänen katsovan pornoa ja paljon. Eihän se mikään ihmeellinen asia ole, mutta minulle se oli outoa ja uutta. Olen siis katsonut itse pornoa ja edellisessä suhteessa katsoin poikaystäväni kanssa yhdessä.
Mutta se tunne, kun mies vakuuttelee omasta aloitteestaan ettei katso enää pornoa koska on sitä katsellut nuorempana ihan tarpeeksi. Hän tuntuu häpeävän pornon katselua, ja puhuminen asiasta on melkoinen tabu. Sen verran olen saanut asiasta irti, että ilmeisesti häpeä juontuu lapsuudesta. Mene ja tiedä, koitin parhaani mukaan hillitä ajatuksiani ja ajatella, että se on ihan normaalia eikä ole minulta pois. Mustasukkaisuus on kamala asia, yhdistettynä huonoon itsetuntoon. Kamppailin itseni kanssa paljon, etten sanoisi mitä sylki suuhun tuo, ja olin vihainen itselleni koska olin mustasukkainen. Sehän oli ihan typerää, mutta en voinut tunteelle mitään.

Tuo ajattelumalli toimi, ja mustasukkaisuuden hillintä, kunnes seksielämä alkoi hiipumaan 2-3 vuotta sitten. Porno pysyi. Ehkä lisääntyikin.
Silloin tunsin oloni kurjaksi, koska en itse koe samanlaista tyydytystä yksinäni kuin kumppanin kanssa. 😭

Tilanne alkoi heittelehminään todella paljon, koska miehellä oli työttömyyttä ja masennusta sekä orastavaa alkoholiongelmaa, joka johtui sitten taas noista kahdesta ensimmäisestä sekä siitä, ettei häntä haluttanut.
Jaksoin aluksi ehdotella ja pukeutua milloin millaiseenkin hottis-asuun, meikata oikein nätiksi ja ehdotella kaikenlaista kivaa ja villiä. Jatkuva torjutuksi tuleminen ja silti se fakta että mies katseli pornoa kun oli yksinään.. tuntui pahalle.
Mistä tiedän? Kysyin häneltä. Hän tuppasi suuttumaan/ärtymään jos mainitsin pornon tuona aikana sen jälkeen. Olisin voinut suostua vaikka yhdessä katsomaan, hänestä se oli outo ajatus. Jätin asian siihen, koska mies oli todella vaikeana aiheesta. Sinänsä harmi, olisi ollut kiva joskus katsoa vaikka jotain eroottissävyistä elokuvaa vaikkei seksiä olisikaan seurannut.

Elämä jatkui ja päätin antaa olla. Lueskelin kaikenlaisia foorumeita ja dokumentteja aiheesta, toisissa neuvottiin että anna olla ja toisissa neuvottiin että älä missään nimessä anna olla, sitten se suhteen kipinä vasta hiljeneekin.
Olin masentunut, uskoisin, koska tilanne tuntui toivottomalta. Olin vasta 24-vuotias, eikai loppuelämä tule olemaan näin seksitöntä?
Suhteen alussa seksiä oli usein, paljon ja erilaisia asentojakin. Ne kerrat kun seksiä on ollut viimeisten 2 vuoden aikana, ovat yleensä joko niin että olen päällä "ratsastamassa" tai otan suihin.
Ok, johtunee siitä että mieheni on kerryttänyt lisää painoa ja nuo ovat mukavimpia asentoja. Hän tuntuu läkähtyvän jos ollaan jossain, missä joutuu itse liikkumaan 😟
Hänellä on myös vaiva siellä kivesten alueella, johon on menossa leikkaukseen ensi vuonna. Ymmärrän, että sekin laskee seksihaluja, sehän on selvää.

Mutta, voihan sitä käyttää käsiään tai suuta. En sitten tiedä, eikai haluta toistakaan tyydytttää jos ei itseä haluta? Tuntuu välillä niin toivottomalta. Välillä olen ihan sinut asian kanssa. Välillä ottaa päähän ja todella.

Nyt tilanne on se, että olen kirjoittanu ihan ylös milloin on seksiä. Muuten tuntuu, että siitä on ikuisuus enkä oikeasti muista viime kerran ajankohtaa. Viimeksi on ollut pari päivää sitten ja sitten kuukausi aikaa viime kerrasta. Molemmat kerrat suihinottoja, elikkäs mulle ei mitään "vastapalvelusta".
Viime kerrasta yllätyin, koska ehdotin töissä ollessani tekstarilla "miten ois pientä kivaa illalla" ja mies sitten ei vastannut mitään. Mutta kun olin tulossa töistä väsyneenä ja hieman kettuuntuneena kotiin, laittoi viestiä että käy suihkussa ja sitten vois sitä kivaa katella. Vink vink hymiöllä. Se tuntui ihan kivalle, mutta olisi mukava olla myös vastaanottavana osapuolena välillä..

Yleensäkin alkanut tämä.. ehdottelu olla liian rutiininomaista, hänen osaltaan. Minun ehdotuksiani ei yleensä ollu huolittu, joten lopetin ne. Satunnaisesti koitan jotain tuommoista pientä vihjausta. Jos mies haluaa seksiä, hän menee sängylle makaamaan. Odottelee siellä niin kauan, että eksyn ovensuuhun kyselemään "mitä teet siel, päikkärit?"
Se on hieman.. ööh.. no ei kovin haluja herättävä "esileikki" 😯🗯️ ..miten siitäkin sitten sanoisi miehelle nätisti. 🙄

Tämmöistä siis tässä taloudessa. Seksiä on parhaimmillaan kerran kuussa, jos sitäkään. Olen kovasti koittanut saada itseäni lenkille useammin, että saavuttaisin tavoitepainoni mutta yksinkertaisesti välillä tuntuu että mitä väliä millään on.

Katkeria ajatuksia aina välillä..
"Pornoa on netti täynnä. 😞" ...kai se on hyvä että jotain tekee, ettei ihan ilman ole. Mut tuntuu se pahalta, minusta kun meidän välinen seksielämä ei toimi.
Toivon todella että tuleva leikkaus vaikuttaa tilanteeseen, koska ei tämmöistä jaksa. Tai jaksaa, mutta on se raskasta.

Suhteessa on paljon muutakin kuin seksi, mutta on se kyllä tärkeä osa sitä. Ainakin minulle tuntuu olevan.. jotenkin tuntuu että ollaan läheisempiä silloin kuin seksiä on useammin. ☺️❤️☺️

Edellisessä suhteessani seksistä ei ollut puutetta, mutta mies paljastui pettäjäksi ja narsistiksi. Välillä tuntuu, että ehkä vaadin liikaa kun mies on muuten suhteellisen upea vaikka seksielämä tökkiikin nyt. Ja ehkä sekin lähinnä lääketieteellisen vaivan ja masennuksen lisäksi. Stressiä on kanssa ollut ja paljon.

Epäilen myös jonkinlaista erektiohäiriötä, mikä johtunee edellämainituista.
...mies ei itse usko että on erektiohäiriöitä, mutta ohikuulin kun olimme porukalla viettämässä iltaa, kun hän höpisi kavereillleen melko juopuneessa tilassa "siis mä katson japanilaista pornoa, eikä helvetti seiso! siis helvetti sentää siinä teille ongelma." ...eipä sekään oloani oikein parantunut, katkera kun tuppaan välillä olemaan. Heti mietin, että pitäisikö sen pornon sitten aina sytyttää.. 🤔 ..haluaisin olla yhtä sytyttävä kuin suhteen alkuvuosina, ei tarvinnut kuin vaikka puskea peppua etumustaan vasten ni johan heräsi. Vai onko mieheni tulossa vanhaksi, kun ikä on kolmenkympin puolessa välissä!? 😮

Toivon että teillä kaikilla menisi asiat parempaan päin, tuntuu kurjalta lukea kohtalotoverien kirjoituksia ja on tottakai niitä kenellä on huonompi tilanne kuin minulla. Voimia kaikille ja pahoittelen jos on sekavasti kirjoitettu. Tähän vaan alkoi tulvimaan tekstiä.. 🙂🌻