Arvottomana, hylättynä ja YKSIN

Arvottomana, hylättynä ja YKSIN

Käyttäjä pala lasia aloittanut aikaan 24.03.2011 klo 20:24 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 24.03.2011 klo 20:24

Hei!
Laitan uuden otsikon tästä tuskasta. Olo on kuin pikkukuolemassa. Tiedän ettei meidän avioliitossa ole pitkään aikaan mennyt hyvin. Se oli tajunnan ja mielen räjäyttävä ilmoitus, että mies on rakastunut toiseen naiseen ja vielä reilu viikko sitten mieheni lähes raiskasi mut.

Olen naisena niin arvoton. En kyennyt pitämään miestäni tyytyväisenä. Nyt tämä tuska tuntuu niin mahdottomalta kestää. En halua kuulostaa ruikuttajalta. En vaan kestä. Olen itkenyt, itkenyt ja itkenyt. Mun suhtautuminen yleisesti miehiin on nyt epäluuloinen. Miespuoliset työkaverit ovat tosi reiluja ja kivoja. En vaan osaa kuvitella päästäväni ylipäätänsä ketään miestä lähelleni saati iholle.

”Rakkaani” hylkäsi minut. Muutenkin minut on murskattu niin henkisesti ja seksuaalisesti. En edes itse ymmärrä itseäni, miten sitten joku toinen. Ei varmaa löydy ihmistä, joka kestää mun tosi isot puutteet. Eikä kiinnosta uuden parin metsästys ylipäätänsä. Eikä varsinkaan baarista. Baarissa käyn korkeintaan 2krt/vuosi. Se ei ole mun juttu. Mun tarkoitus on hyväksyä, että avioliitto päättyy.

Löytyykö lääkettä särkyneeseen sydämeen?

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 25.03.2011 klo 10:48

Heippa
Joo kyllähän se elämä taas sinua murjoo mut eteenpäin taas vaan menet
pää pystyssä ja niinkuin olen sanonut kyllä elämä järjestyy.
Mut äläpäs vähättele itseäsi ( olen arvoton jne ) sillä olet tärkeä ihminen ja olet
tehnyt arvokasta työtä.
Vaikka pahalta tuntuukin sanoa niin erokin voi olla hyvä nyt hiljakseen rakennat
itsellesi uutta parempaa onnellista elämää ( et tarvitse alistamista kokea, vähättelyä, perheväkivaltaa jne )
Annat nyt elämän rauhoittua niin se siitä elämä lähtee kulkemaan ja hyvä kun sinulla
on se tukiverkko ( ystävät, ammattiauttajat, isäsi, jne ja minä ajattelen kanssa sinua )
Niin varmasti pärjäät ja huolehdit että et nyt vaikeuksien kanssa ole yksin.
Kaunista kevättä sinulle

Käyttäjä helemi kirjoittanut 25.03.2011 klo 10:52

Löytyy lääke särkyneeseen sydämeen...aika.
Jaaa, että sinä et pystynyt pitämään miestäsi tyytyväisenä, kuinkas kehräävänä mirrinä hän sinua piti? Silittikö myötä- vai vastakarvaan?
Parisuhde ei ole, minun mielestäni vain toisen koossa pidettävä, siihen tarvitaan kaksi, mikää ei kestä koossa, jos toinen odottaa, että vain häntä tässä, nyt pitää tytyyväisenä pitää, että liitto kestää....ja pah!
Parempihan tuo oikeastaan oli, että mies löysi uuden passarin, joka uhraa elämänsä miehen hyvinvoinnin eteen ja sinä saat keskittyä itsesi kokoamiseen ja uuden itsenäisen elämän rakentamiseen.
Älä pelkää yksinäisyyttä, sillä se voi olla hyväkin, sillä silloin on aikaa etsiä omia vahvuuksia ja heikkouksia, sillä vahvuuksia sinulla on!

Käyttäjä Etsijä kirjoittanut 25.03.2011 klo 15:41

Samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja... aika parantaa monet haavat. Särkyneeseen sydämeen ei todellakaan ole mitään patenttilääkettä. Huonoin mahdollinen lääke on alkoholi, siihen on moni yrittänyt tuskansa hukuttaa ja hukkunut sitten itse.

Suklaa on monen naisen ystävä hädässä, sohvannurkka ja televisio samoin, mutta parhaiten tepsii ystävän olkapää, jos sellainen löytyy. Myös liikunnasta ja yleensä kaikista hyvistä harrastuksista on apua. Terapiaa aina suositellaan, mutta ei terapeutti voi ottaa taakkaa harteiltasi, ainoastaan tarjota rakentavia näkökulmia.

Luoja tietää, miten paljon minäkin olen itkenyt...Niagaran kuningatar! Parhaimpina päivinä jätin vesiputouksen varjooni. Kuljin kaupungilla ja menin jopa töihin itkuisin kasvoin. Itkin taukoamatta: junassa, jumpassa... mutta nyt ovat kyyneleet loppuneet.
Loppuvat ne sinultakin joskus.

Parisuhteesta irroittautuminen on raskaimpia asioita elämässä. Väistämättä olet panostanut siihen paljon. Ihminen nyt vaan on rakennettu niin, että kaipaa toista ihmistä ja myös läheisyyttä. Luin hiljattain, että ilman fyysistä kosketusta eläimetkin sairastuvat.

Oman eroni jälkeen 90-luvun alussa muistan, miten ihmeelliseltä tuntui mennä esim. akupunktiohoitoon ja kokea vaikkapa vain ohimenevästi miehen (siis: lääkärin) kosketus. Sen olin kokonaan kieltänyt itseltäni ja kielsin vuosikausia. Kielsin koko tarpeenkin! Minulla ei ole enää sellaisia tarpeita, ajattelin. Olinpa väärässä.

Olet muuten kokenut saman kuin minäkin: äidin kuoleman. Sekin on väistämättä eräs käännekohta ihmisen elämässä. Kukaan ei rakasta sinua niin rajattomasti ja kärsivällisesti kuin oma äiti. Kun hän, joka synnytti sinut, on kivulla lähtenyt, runoili joku... niin, silloin ihminen on palasina. Sen tietää vasta sitten, kun sen on kokenut. Kukapa ei silloin juuri kaipaisi toista ihmistä lähelleen, hullun lailla etsisi hellää kosketusta! Oma äitini kuoli nyt puolitoista vuotta sitten. Unelma rakkaudesta oli puuduttavaa vastalääkettä siihen syvään tuskaan.

Ilmankos sitten padot murtuvat, kun rakastettu torjuu luotaan! Sinä olet kokenut pahempaakin eli seksuaalista väkivaltaa. Eipä ihme, että olet säpäleinä.

Minua on aina kannatellut näissä tunnemyrskyissä kaksi omaa asiaa: toinen niistä on oma luovuuteni, joka rönsyilee joka suuntaan, toinen uskontoni ja elämänfilosofiani, jonka avulla jäsennän oman elämäni merkitystä osana suurempaa kokonaisuutta.

En tiedä, mitkä Sinun puolustautumiskeinosi ovat, mutta nyt on tärkeää, että löydät ne. Kirjoittaminenkin auttaa, ainakin minua. Kirjoittamalla yleisölle, siis muille, meille anonyymeille lukijoille, jäsennät samalla omia ongelmiasi.

Älä pelkää kyyneleitä. Tarpeeksi itkettyään ihminen on väsynyt ja turta, mutta ehkä kyyneleetkin ovat jonkunlaista luonnon laastarimassaa, jolla ihminen lääkitsee ja kovettaa itseään kaikennielevää kipua vastaan. Itkiessään ihminen purkautuu ja tuska tulee ulos. Jos ei itke, kipu käpertyy palloksi sisälle ja salpaa lopulta kaikki luonnolliset toiminnot. Kehittyy elimellisiä sairauksia ja ties mitä lisävaivaa.

Sinä selviät tästä! Usko ja luota itseesi! Olet hyvä ihminen.

Käyttäjä Mara70 kirjoittanut 25.03.2011 klo 16:16

pala lasia kirjoitti 24.3.2011 20:24

Hei!
Laitan uuden otsikon tästä tuskasta. Olo on kuin pikkukuolemassa. Tiedän ettei meidän avioliitossa ole pitkään aikaan mennyt hyvin. Se oli tajunnan ja mielen räjäyttävä ilmoitus, että mies on rakastunut toiseen naiseen ja vielä reilu viikko sitten mieheni lähes raiskasi mut.

Olen naisena niin arvoton. En kyennyt pitämään miestäni tyytyväisenä. Nyt tämä tuska tuntuu niin mahdottomalta kestää. En halua kuulostaa ruikuttajalta. En vaan kestä. Olen itkenyt, itkenyt ja itkenyt. Mun suhtautuminen yleisesti miehiin on nyt epäluuloinen. Miespuoliset työkaverit ovat tosi reiluja ja kivoja. En vaan osaa kuvitella päästäväni ylipäätänsä ketään miestä lähelleni saati iholle.

"Rakkaani" hylkäsi minut. Muutenkin minut on murskattu niin henkisesti ja seksuaalisesti. En edes itse ymmärrä itseäni, miten sitten joku toinen. Ei varmaa löydy ihmistä, joka kestää mun tosi isot puutteet. Eikä kiinnosta uuden parin metsästys ylipäätänsä. Eikä varsinkaan baarista. Baarissa käyn korkeintaan 2krt/vuosi. Se ei ole mun juttu. Mun tarkoitus on hyväksyä, että avioliitto päättyy.

Löytyykö lääkettä särkyneeseen sydämeen?

en tiedä muuta lääkettä kuin ajan, aika parantaa.
tai tiedän, ehdottoman rakkauden ja hellyyden, sinun ehdoillasi, ei kenenkään muun ehdoilla.
Olen todella pahoillani puolestasi, taas särjettiin sydän, miksi, oi miksi, minä en pystyisi siihen, en koskaan, rakkauden puolesta olen taistellut aina ja vihaan pettämistä, vihaan näitä nykyajan yhdenyön suhteita, pelkkiä panoja ilman rakkautta.
Joskus pohdin mihin tämä kaikki johtaa, eihän tämä voi jatkua näin tai kohta olemme keskellä jatkuvaa seksuaalista tykitystä joka puolelta, ja mitä se aiheuttaa lapsillemme, mikä on lasten tulevaisuus - murskattuja särjettyjä sydämmiä - en kestä ajatella.
Moraali missä olet? moraali voitko tulla takaisin kun oikein pyydä?
Mutta sinulle pala lasia, halaus rakkaudella.

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 28.03.2011 klo 11:39

Hei!!

Kiitos kaikille kannustuksesta! Eilen illalla sain kuulla kaikkea paskaa. Olin ensinnäkin koko avioliiton ajan 2.vaihtoehto. Se romahdutti mut totaalisesti. Ja mitä mun appeeni tulee, olen ainakin kolmas mieheni tyttöystävistä, jonka neitsyyden hän on vienyt. Ja se, että mieheni vaihtaa nuorempaan 28-vuotiaaseen. Saa minut tuntemaan maan alhaisemmaksi ja likaisemmaksi naiseksi. Ymmärrän, että myös miestäni satuttaa se seksuaalinen hyväksikäyttö hänen isänsä puolelta. Mutta minä olen sen kokenut, eikä lokakuinen raiskaus paranna asiaa vaan pahensi entisestään ja vammautti minut ehkä koko loppuelämäkseni.

Lapset tulevat minun kanssani kaikki neljä. Pitävät asiaa melkein luonnollisena. 11v tytär sanoi luokallaan olevan myös toisen tytön, jonka vanhemmat eroavat. On kaveri samassa tilanteessa. Pojat ovat ottaneet asian hienosti. Vain minä itken ja kärsin. En nuku enkä syö. Enkä usko selviäväni. Isälle itkin asian puhelimessa. Tämä on kuin pikkukuolema, josta ei pääse irti. Vain töissä pystyn olemaan ajattelematta asiaa. Kunhan vaan saisin asunnon lasten kanssa. Kunhan saisin varattua sosiaalitoimistoon ajan. Miten asunto, elatusapu, asumistuki?? Mun pitäisi pysyä koossa ja olla lasten edessä se fiksu äiti, kun isä säätää omiaan.

Niin nopeeta tämä nyt sitten on, että perjantaina täytettiin avioerohakemus. En osaa kuvitella itseäni sinkkuna. Minusta ei ole päästämään ketään lähelleni. Olen koko elämäni tullut vain satutetuksi. En osaa kuvitella, että jossain olisi ihminen, joka haluaisi mulle hyvää. Voisin väittää, että minussa elää se tukahdutettu ja intohimoinen nainen. Voi Luoja, joka minut herättää ja saa henkiin. Se on vain haave ja unelma. Pelkään vain tulevani satutetuksi. Se on paljon tutumpaa.

Käyttäjä dies nafastus kirjoittanut 28.03.2011 klo 17:25

Etenet selvästi 🙂

Kyllä sinä jaksat! Sinulla on rakkaat lapsesi ja järki päässä. Helemi puhuu asiaa - niinkuin kyllä kaikki nämä muutkin. Yritä saada puhtia itseesi ja etene päämäärätietoisesti.

Vielä yhtenä kauniina päivänä se saattaa onni koputtaa ovellesi.
Tuota miestä älä perään itke.
Kunnioita itseäsi enemmän ja lyö vaikka nyrkkiä pöytään että sinä et ole mikään kynnysmatto.

Hyvää elämää teille - sinun omalle perheellesi = lapsille ja sinulle.

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 31.03.2011 klo 12:29

Hei!

Kiitos dies nafastus sanoistasi. Olen nyt jopa viileän rauhallinen ja sopii ollakin, kun töihin olen menossa. Avioerohakemus on laitettu vireille. Sossuun sain ajan kolmen viikon päähän. Tarviin ainakin muuttoavustusta ja ainakin sen asunnon!!! Otan yksinhuoltajuuden. Naarastiikerin tavoin huolehdin lapsistani. Tyttäreni päästeli kiukkuisia purkauksia isälleen toissapäivänä. Olin valppaana, jos mieheni käyttäytyy sopimattomasti.

Tämä viimeiset pari viikkoa on ollut yhtä helvettiä. Vielä joudun viettämään öitä samassa sängyssä......kanssa. Viikonlopun onneksi saan olla lasten kesken. Eikä tarvii pelätä koko ajan. Eilen terapiassa jostain syvältä sisältäni pystyin selittämään jotain oivaltavaa. Eniten mua risoo, että mieheni olisi pystynyt, kun kerta tiesi isänsä ainakin kahta ennen mua hyväksikäyttäneen, varoittamaan mua hänestä. Miten tunnenkaan asiasta syyllisyyttä enkä pääse siitä tunteesta eroon. Kukaan ei voi tajuta sitä pelkoa, mitä koin, kun ovi menee selkäni takana lukkoon ja mun kimppuun kajotaan ja tuhotaan mun yksityinen intiimiys!! Ja annetaan ymmärtää, että sen viejällä on oikeus. Ja minä muutenkin sisältä rikkinäinen pikkutyttö uskoin, kun oli pelkona pahempi...kuolema. 😞

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 02.04.2011 klo 13:09

Heippa
Tiesitkö että sossuun pitää päästä oliko se 7 arkipäivän sisällä yhteydenotosta
kuin myös päätös toimeentulosta pitää saada viivyttelemättä
ja kiireellisessä tapauksessa samana tai seuraavana päivänä.
Tässä asiassa kunnat / kaupungit rikkoo lakia surutta mutta sano että yksi ihminen neuvoi.
Kuin myös vaikka tuntuu pahalta sanoa niin kyllä se on oikea ratkaisu mitä nyt teet
eihän siitä tule mitään että olet kokenut alistamista, vähättelyä, perheväkivaltaa jne
nyt vaan hiljakseen rupeat rakentamaan parempaa uutta elämää pala palalta
Muistutan taas sinulle siitä tukiverkosta niin et ole heikkona hetkenä yksin.
Minä niin toivon kaikkea hyvää ja menestystä sinulle.
Kaunista kevättä sinulle

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 03.04.2011 klo 14:19

Hei!
Kiitos volvomies! Kuusi viikkoa aikaa muuttaa täältä pois. Eikä asunnosta ole vielä tietoakaan. Käräjäoikeudelta tuli nopeasti päätös. Puolen vuoden harkinta-aika alkoi sitten 28.3. Mä en halua joutua ottamaan miestäni uuteen asuntoon. Mä en jaksa kestää sitä yhtään kauempaa kuin on pakko. Mulla ei ole halua olla edes hänen ystävä. Mut on satutettu ja loukattu "rakkaan" taholta. Miten mä voisin enää koskaan luottaa kehenkään? Miten mä uskallan päästää ketään enää lähelle? Baareihin en suostu menemään. Opettelen elämään lasten kanssa. En tarvii kiusakseni yhtään kaksilahkeista. Selviäisi seuraavasta 6 viikosta kunnialla ja hengissä!

Siihen mahtuu työtä, sossua, lääkäriä, psykiatria, pakkaamista, muuttoa, kyyneleitä, tuskaa jne.

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 03.04.2011 klo 20:36

Heippa
Kunta / kaupunki on velvollinen järjestämään asunnon mut kannattaa kiirehtiä
sieltä.
Kyllä sitä ihmisiin kannattaa luottaa mutta anna nyt elämäsi rauhoittua ja hiljakseen
menet elämässä eteenpäin haistelet uusia tuulia.
Hyvä kun sinulla on paljon ihmisiä tukena niin varmasti saat asiasi kuntoon
kuin muista tee se ilta rukous itsellesi mitä olen sinulle aijemmin kirjoittanut ja
sitten uskot siihen niin varmasti elämä voittaa.
Kaunista kevättä sinulle

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 06.04.2011 klo 23:27

Kiitti volvomies! Yritän tässä taistella. Mokasin eilen itseni täydellisesti töissä. Ruokatauolla illalla laskin leikkiä, miten musta tulee sinkku ja ei tiedä kummoinen miesten nielijä musta tulee. Sen kun olin sanonut aloin itkemään. Mun seurassa ei onneksi ollut kuin kaksi työkaveria(mies ja nainen) ja pomotkin istuivat kauempana eivätkä nähneet mun romahdusta.

Tänään olin psykiatrilla, joka kirjoitti mulle pari viikkoa sairaslomaa. Saikkulapun vein työkaverini postiluukkuun ja se katosi! Soitin jopa raiskaajalleni, jonka oven ohitin, jos lapun laitoin sinne. Sieltä vastasi niin etova, vihjaileva ja vastenmielinen ja utelias perverssi. Oli kiva soittaa nyt illalla pomolle, että sain saikkua, mutta paperi katosi. Täytyy huomenna soittaa Mehiläiseen. Nyt se psykiatri viimeistään pitää mua hulluna!!

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 07.04.2011 klo 16:28

Hei!
Mulla on niin paha olla. On kuinka unelmat rakkaudesta on murskaantuneet lopullisesti. Tunnen itseni täydelliseksi hölmöksi ja idiootiksi. Olen pitänyt itseäni yhden miehen naisena. Ei ole tullut mieleenkään vilkuilla muita. Muhun sattuu sydämeen ja on niin petetty ja nujerrettu olo. Muutenkin tämä vajaa kaksi vuotta äidin kuoleman jälkeen on ollut ihan hirveitä. Äidin kärsimysten kannalta oli hyvä, että kuoli. Silti se jätti mut ristiriitaiseen tilaan äidin suhteen. Siihen kuului: rakkaus/viha/pelko/suru. Mun seksualittomuus tai kykenemättömyys on myös vallannut mut. Mitä häpeän ja suren. Olen maailman pahin hylkiö, mitä voi olla. Musta on nyt imetty elämän halu. Mä en jaksa tätä. Multa puuttuu tarmo. Mä en näe tässä nyt kuin epätoivoa. Mun pitäisi kirjaimellisesti rakentaa lasten kanssa uusi kotipesä. Tähän vanhaan ei voi jäädä. Tänne liittyy paljon pahaa ja perheväkivaltaa, mitä lähdetään vanhoja muistoja pakoon.

Keskityn vain lasten hyvinvointiin. Itselläni ei ole niin väliä. Se olisi ihme, jos joku löytäisi avaimen mun pelokkaaseen ja satutettuun sieluun. Tiedän, että minussa on paljon rakkautta, mutta ei ole kohdetta, jonka kanssa sitä jakaa. Olen kyllä vaillinainen ja kaihdan kosketusta. En enää halua tulla satutetuksi. Anteeksi tämä tuskaisuuteni. Yritän näin kirjoittamalla välttää itseni satuttamista. Tuskan kanssa ihminen on haavoittumimmillaan ja yksin.

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 08.04.2011 klo 11:08

Heippa
Joo eiköhän ne anna sen saikkulapun uuden kun on hävinnyt.
Olisi tärkeä saada pois se pahaolo se vie sinulta voimia ja se paha olo kyllä
hiljakseen saadan pois.
usko minua kyllä elämä järjestyy ja vaikka tuntuu pahalta sanoa niin
olisi parempi mitä nopeammin saisit sen uuden kodin lasten kanssa niin pääset
omaa elämää rakentamaan niin varmasti alkaa elämä kulkemaan
hiljakseen päivä päivältä paremmin.
Mieti kun et tarvitse mennä kotia aina peloisaan ja miten paljon se vie voimia
kun koko ajan pitää olla peloisaan.
Kaunista kevättä sinulle

Käyttäjä Mara70 kirjoittanut 08.04.2011 klo 14:49

pala lasia kirjoitti 31.3.2011 12:29

Hei!

Kiitos dies nafastus sanoistasi. Olen nyt jopa viileän rauhallinen ja sopii ollakin, kun töihin olen menossa. Avioerohakemus on laitettu vireille. Sossuun sain ajan kolmen viikon päähän. Tarviin ainakin muuttoavustusta ja ainakin sen asunnon!!! Otan yksinhuoltajuuden. Naarastiikerin tavoin huolehdin lapsistani. Tyttäreni päästeli kiukkuisia purkauksia isälleen toissapäivänä. Olin valppaana, jos mieheni käyttäytyy sopimattomasti.

Tämä viimeiset pari viikkoa on ollut yhtä helvettiä. Vielä joudun viettämään öitä samassa sängyssä......kanssa. Viikonlopun onneksi saan olla lasten kesken. Eikä tarvii pelätä koko ajan. Eilen terapiassa jostain syvältä sisältäni pystyin selittämään jotain oivaltavaa. Eniten mua risoo, että mieheni olisi pystynyt, kun kerta tiesi isänsä ainakin kahta ennen mua hyväksikäyttäneen, varoittamaan mua hänestä. Miten tunnenkaan asiasta syyllisyyttä enkä pääse siitä tunteesta eroon. Kukaan ei voi tajuta sitä pelkoa, mitä koin, kun ovi menee selkäni takana lukkoon ja mun kimppuun kajotaan ja tuhotaan mun yksityinen intiimiys!! Ja annetaan ymmärtää, että sen viejällä on oikeus. Ja minä muutenkin sisältä rikkinäinen pikkutyttö uskoin, kun oli pelkona pahempi...kuolema. 😞

Siis onko tämä tottakaan, joudut vielä nukkumaan samassa sänkyssä, miehen kanssa jolla ei ole arvostusta sen vertaan että varoittaisi isästään joka tekee tuommoisia temppuja.
Miehen joka julistaa sinun olleen koka ajan kakkos vaihtoehto.

Ota ja nuku vaikka sohvalla, sekin on parempi, et ole ansainnut tuollaista.

Miten sen asunnon laita ja pääsetkö sopuun miehesi kanssa lapsista?

Nyt voimia sinulle kovasti.

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 09.04.2011 klo 22:08

Voi kiitos! Mä olen nyt ihan hajalla. Lapset tulevat mun kanssa. Siitä ei tule riitaa. Mä jouduin eilen myös mun lokakulsen raiskaajan ahdistelemaksi julkisella paikalla: linja-autoasemalla. Se tuli utelemaan asioita, mitkä sille ei kuuluu. Mun oli vaikeuksia pidättää kyyneleitä. Vaivoin sain sille sanottua, etten halua puhua, muhun sattuu. Jos olisin ollut kotiin menossa, olisin lyönyt pääni seinään. Olinkin menossa bussilla Hesaan. Panikoin hiljaisesti bussissa itkukurkussa ja sitten nukahdin.

Nyt mä käyn näiden asioiden kanssa ylikierroksilla. Mä en enää tiedä mistään mitään. Tuntuu, että mä tukehdun. Mä en enää tiedä, kuka voi auttaa. Mulla on nyt suurempi hätä saada asunto. Paniikki lisää mun toimintakyvyttömyyttä.