fanniina kirjoitti 11.2.2014 23:30

katri123 kirjoitti 11.2.2014 11:14

Heippa, edelliseen viestiin viitaten, tarkoitukseni oli siis että oltaisiin voitu jatkaa keskustelua sähköpostitse, mutta kuulemma tässä ei voi julkaista sähköpostiosoitetta. Jatketaan siis keskustelua täällä 🙂

Hei katri123

Tämän täytyy olla telepatiaa 🙂 kun juuri tänään ajattelin,että käyn kurkkaamassa että vieläkö täällä keskustelut jatkuu 🙂
Meillä tosiaan ollut monenlaista,ei mitään hirmu haastavaa mutta kuitenkin sitä normaalia ylä- ja alamäkeä.Pohdittu kouluasioita,vaihteeksi lääkitystäkin tuputettu vaikka tosiaan,emme vieläkään ole saaneet diagnoosia ☹️ ja sitä tässä nyt sitten odotellaan että milloin se loppupalaveri sitten on.
Toivottavasti ei menisi pitkään.
Olen Leijonaemoissa jäsenenä ja tällä hetkellä olen kirjautunut leijonaemojen keskustelufoorumiin,että jos olet jo jäsen niin sitä kautta pystyy vaihtamaan sähköpostiosoitteita,tuli vain tässä mieleeni 🙂
Kuinkan sinä olet jaksellut ja mitä teille kuuluu?

Aurinkoisin terveisin Fanniina 🙂🌻

Moikka! Kiva että telepatia toimii! 🙂
Kiva kuulla kuulumisia. Mitä testejä teillä on nyt meneillään ja missä? Jännä juttu, että tota lääkitystä oikein tuputetaan. Meille sanottiin taas että 6-vuotias on vielä liian pieni lääkityksen aloittamiseen? Onko muilla kokemuksia tästä?
Saanko Fanniina kysyä missä päin Suomea asutte, voiko tässä olla alueellisia eroja?

Meille kuuluu ihan hyvää, vaikka tilanne onkin ennallaan. Kouluasiat rasittaneet eniten mieltä viime aikoina ja eskarin jokapäiväinen huono palaute rasittaa koko perhettä. Kotona pojan kanssa menee ihan hyvin, mutta jokapäivä eskarista raportoidaan, oli sitten pieni tai iso tapahtuma tai kaaos mitä poika on saanut aikaan. Jos ei ole ketään lyönyt tai muuta kamalaa, niin vähintää on sitten ollut vaikeuksia tehtävissä tai jotain. Tuntuu raskaalta kantaa joka päivä ne toisen rikkeet hartioillaan ja kuulla joka päivä että oma lapsi on huono. Kyllä erilaistenkin lasten vanhempien pitäisi joskus saada kokea ylpeyttä omasta lapsesta vaikka eivät saakaan taputtaa pianokonserteissa tai hurrata pallokentän laidalla. Ihan joku pieni asia, että vaikka että hän on kuitenkin niin mukava ja ihana poika enimmäkseen tai jotain sellaista... huh, taas aloin vuodattaa.

Oletko Leijonaemoissa samalla nimimerkillä? Olisi kiva joskus puhua asioista myös suoremmin eikä vain yleisellä tasolla. Tässä joutuu kuitenkin koko ajan suodattamaan.
🙂

katri123 kirjoitti 13.2.2014 10:16

fanniina kirjoitti 11.2.2014 23:30

katri123 kirjoitti 11.2.2014 11:14

Heippa, edelliseen viestiin viitaten, tarkoitukseni oli siis että oltaisiin voitu jatkaa keskustelua sähköpostitse, mutta kuulemma tässä ei voi julkaista sähköpostiosoitetta. Jatketaan siis keskustelua täällä 🙂

Hei katri123

Tämän täytyy olla telepatiaa 🙂 kun juuri tänään ajattelin,että käyn kurkkaamassa että vieläkö täällä keskustelut jatkuu 🙂
Meillä tosiaan ollut monenlaista,ei mitään hirmu haastavaa mutta kuitenkin sitä normaalia ylä- ja alamäkeä.Pohdittu kouluasioita,vaihteeksi lääkitystäkin tuputettu vaikka tosiaan,emme vieläkään ole saaneet diagnoosia ☹️ ja sitä tässä nyt sitten odotellaan että milloin se loppupalaveri sitten on.
Toivottavasti ei menisi pitkään.
Olen Leijonaemoissa jäsenenä ja tällä hetkellä olen kirjautunut leijonaemojen keskustelufoorumiin,että jos olet jo jäsen niin sitä kautta pystyy vaihtamaan sähköpostiosoitteita,tuli vain tässä mieleeni 🙂
Kuinkan sinä olet jaksellut ja mitä teille kuuluu?

Aurinkoisin terveisin Fanniina 🙂🌻

Moikka! Kiva että telepatia toimii! 🙂
Kiva kuulla kuulumisia. Mitä testejä teillä on nyt meneillään ja missä? Jännä juttu, että tota lääkitystä oikein tuputetaan. Meille sanottiin taas että 6-vuotias on vielä liian pieni lääkityksen aloittamiseen? Onko muilla kokemuksia tästä?
Saanko Fanniina kysyä missä päin Suomea asutte, voiko tässä olla alueellisia eroja?

Meille kuuluu ihan hyvää, vaikka tilanne onkin ennallaan. Kouluasiat rasittaneet eniten mieltä viime aikoina ja eskarin jokapäiväinen huono palaute rasittaa koko perhettä. Kotona pojan kanssa menee ihan hyvin, mutta jokapäivä eskarista raportoidaan, oli sitten pieni tai iso tapahtuma tai kaaos mitä poika on saanut aikaan. Jos ei ole ketään lyönyt tai muuta kamalaa, niin vähintää on sitten ollut vaikeuksia tehtävissä tai jotain. Tuntuu raskaalta kantaa joka päivä ne toisen rikkeet hartioillaan ja kuulla joka päivä että oma lapsi on huono. Kyllä erilaistenkin lasten vanhempien pitäisi joskus saada kokea ylpeyttä omasta lapsesta vaikka eivät saakaan taputtaa pianokonserteissa tai hurrata pallokentän laidalla. Ihan joku pieni asia, että vaikka että hän on kuitenkin niin mukava ja ihana poika enimmäkseen tai jotain sellaista... huh, taas aloin vuodattaa.

Oletko Leijonaemoissa samalla nimimerkillä? Olisi kiva joskus puhua asioista myös suoremmin eikä vain yleisellä tasolla. Tässä joutuu kuitenkin koko ajan suodattamaan.
🙂

Hei katri123

Vuodata aivan rauhassa,ei haittaa, se helpottaa ja ymmärrän tunteesi täysin.
Meille on tehty perheneuvolassa viime keväänä psykologin testejä ja niiden perusteella lähete eteenpäin.Sitten meillä oli alkukeskustelu sairaalassa ja sen jälkeen täytettiin ADHD ja asperger lomakkeet.Sitten viime syksynä tehtiin ados-tutkimus jossa tutkitaan asperger-piirteitä.Tästä testistä poika sai vain yhden pisteen kun 8pistettä tai enemmän pidetään rajana,että voidaan puhua että olisi aspergerin piirteitä tai siihen viittaavaa joten pojallani EI ole asperger piirteitä tai siihen viittaavaa.

Nyt tammikuussa oli sairaanhoitaja kotona käymässä ja katsomassa millainen poika on kotioloissa.Nyt sitten jälleen tuputetaan lääkettä ja saatiin pyytämättä lähete verikokeisiin lääkettä varten 🙄
Sitten ensikuussa olisi jälleen lääkärille aika mutta emme vielä tiedä tuleeko diagnoosi vai mitä varten käynti on joten huoh alkaa jo hieman väsyttämään ja turhauttamaan odotteleminen ja tuo lääkityksestä vääntäminen.
Niin ja siitä lääkityksestä,melko erikoista että näin suuria eroja voi olla mitä lääkärit lääkkeistä ajattelee hmm..Asumme pohjanmaan alueella,entä missä päin te asutte?
Toivottavasti pian päästäisiin sähköpostitse kirjottelemaan kun se on totta että täälä kuitenkin ei aivan niin tarkasti halua kaikkea kertoa.

Olen leijonaemoissa samalla nimimerkillä,oletko sinä jäsen ennestään?

Jaksamista sinulle ja sinä olet huippu äiti ja sinulla on huippu ja ihana poika 🙂🌻

Hei kaikille. Päätin liittyä tänne sivustoon, kun asun pohjoisessa pienellä paikkakunnalla, eikä ole oikein ketään kenelle puhua näistä asioista. Olen 27 vuotias äiti ja minulla on 4,5 vuotias poika. Olemme käyneet neurologian polilla lääkärin vastaanotolla neuvolan lähetteellä adhd-epäilyn vuoksi. Lääkäri sanoi, että näyttää kyllä siltä että pojalla se on, mutta epikriisissä tuli kehityksen viivästyminen diagnoosiksi näin aluksi. Viikolla 11 menemme pojan kanssa viikoksi neurologian osastolle, jossa poika tapaa puheterapeutin, toimintaterapeutin, psykologin ym..

Poika on todella vilkas, ei malta keskittyä mihinkään, mihin muut ikäisensä ja nuoremmatkin keskittyvät. Koko ajan puhuu päälle, ei pysy paikoillaan, nuuskuttaa, puhaltelee, heiluttaa päätä, käsiä... Ainoa että yöunet luojan kiitos sujuvat hyvin. Puhe on hiukan lapsen omaisempaa kuin muilla ikäisillään. Onhan tämä ollut raskas homma perheelle. Poika on toistaiseksi ainoa lapsemme. Kovasti hän pikkusisarta toivoisi 🙂

Myös minä olen kokenut sen, että aina kun poikaa menee hakemaan hoidosta, niin tullaan puistelemaan päätä ja maiskuttelemaan, että kyllä se onkin niin vilkas, on se kyllä niin vilkas, voi kauhea miten onkin niin vilkas. Ja kun päiväkoti kirjoitti lausuntoa neurologia varten, niin se oli tällaista: pelit eivät kiinnosta, mäen lasku ei kiinnosta, piirtäminen ei kiinnosta, maalaaminen ei kiinnosta ym... lista on loputon. Koen vasu-keskustelutkin sellaiseksi, että menen sinne kuuntelemaan pojan vika-listaa. Vaikka pojassani on paljonkin hyviä puolia. Jopa ystäväni sanovat niin, vaikka heillä itsellään on "unelma-lapsia".

Siitä olen mielissäni, että pääsimme tutkimuksiin näinkin varhain.
Nyt odotellaan viikkoa 11, että mitä siellä tapahtuu 🙂 Lähden sinne iloisin mielin, sillä kun meillä oli neurologin vastaanotto, he olivat aivan ihania. Kysyin lääkäriltä, onko minulla ja puolisolla huono ote tai auktoriteetti, enkö osaa vain pitää kuria, mutta hän sanoin että katseltuaan meitä pojan kanssa, olemme loistovanhemmat. Se merkitsi meille niin paljon.

Moikka,

Ymmärrän niin hyvin ajatuksesi Väsymys tuosta, ettei päiväkodista tule hyvää palautetta koskaan, luulisi ammattilaisten osaavan jotain antaa. Ja välillä se pelkkä päivittelykin on raskasta. Varmaan tiedät, että lapsi on vilkas, ei sitä tarvitse kuulla joka päivä viittä kertaa. Ihanaa, että saitte hyvää palautetta kuitenkin muualta ja tukea vanhemmuuteen, tuosta huomaa, että kuinka pieni kannustus lopulta riittää. Tsemppiä teille ja hienoa että ootte päässeet hoitoon. Meillä pojan kanssa tää kaikki alkoi hänen ollessa n. 3,5, vuotias, mutta siinä vaiheessa olin itse vielä tosi puolustuskannalla ja sanoin, ettei hänessä mitään vikaa ole. Halusin uskoa siihen tosi pitkään, että yhtenä kauniina päivänä hän vain "kasvaa" ja onkin "nomaali". No, nyt kohta seitsemänvuotias ja alan itsekin uskomaan ettei tästä ulos kasveta. Rohkaisen siis sua ottamaan kaiken avun vastaan jo näin aikaisemmassa vaiheessa, varmasti siitä hyötyy myös lapsi ajatellen tulevaa eskaria ja kouluakin.

Fanniina: Yritän etsiä sut Leijonaemoista! Kestää jonkin aikaa, koska sinne rekisteröityminen kestää 🙂

Tsemppiä ja voimia kaikille! Ei auta muu kuin jaksaa!

Hei kaikille!
Tulinpa minäkin mukaan jakamaan kokemuksia. Meillä 11v. poika, jolla ei (vielä) mitään diagnoosia, mutta jonka kanssa olemme eskarista asti rampanneet perheneuvolassa ja psykologilla. Poika ollut ihan normiluokassa tähän asti, ja aika vaikeaahan se on ollut. Höpöttelyä, vaeltelua, kiusaamistakin. Jatkuvaa kielteistä palautetta. Pari kuukautta sitte muutimme eri paikkakunnalle ja poika pääsi pienempään kouluun. Uusi opettaja on aivan ihana, ja vaikka samat vaikeudet pojalla on ryhmässä tietenkin vieläkin, niin asennoituminen on ihan erilaista! Nykyisin poika on ihan hyvällä tuulella koulusta tullessaan 🙂

Muiden juttuja lukiessa huomaan, että meillä ei ole niin kauhean vaikea tilanne. Kotona on melko rauhallista eloa kun voi vähän joustaa ja ennakoida. Säännöt oltava todella selkeät ja rajat paikallaan. Tai voihan se olla että kaikkeen on jo niin tottunut. Kun poika oli pienempi, syytin tietenkin kotioloja tottelemattomuudesta ym., että emme ole olleet tarpeeksi jämptejä... Myös entisen koulun palaute tuntui olevan semmoista, että poika on vain kuriton...

Nyt minua harmittaa se, että jo ihan eskariaikoina minun olisi pitänyt olla aktiivisempi avun suhteen ☹️ Jotenkin sitä vain oletti, että kyllähän apu tulee jos sitä tarvitaan. Kaikki tuntui kuitenkin jäävän jotenkin puolitiehen, enkä tiennyt mihin pitäisi soittaa tietoa saadakseen. Perheneuvolasta sai vain jossittelua ja "eiköhän se ajan kanssa rauhoitu". No sitä on odoteltu jo monta vuotta ja vaikeammaksi menee koko ajan,koska kaverit alkaa kaikkoamaan ympäriltä 😭 Kahdenkeskenhän poika on itse ihanuus, kohtelias ja rauhallinen, ja sen ne neuvolassa näkevät. Kumma kun eivät voi opettajaa uskoa, että on ryhmässä aivan kuin eri poika. Tässä nyt sormet ristissä toivotaan, että pääsisi ensi kuussa vierailevan lasten psykiatrin puheille.

Poika harrastaa myös jääkiekkoa ja siellä on mennyt ihan hyvin, joskus ei pysty tai suostu tekemään annettuja harjoitteita, mutta kuitenkin menee paremmin kun saa olla liikkeessä. Nyt kuitenkin pelikaverit alkaa olemaan ärsyyntyneitä pojan pelleilyyn, eikä niitäkään kavereita meillä enää näy.

Jos meille tarjottaisiin mahdollisuutta kokeilla lääkitystä, niin kyllä kokeiltaisiin. Eniten minua pelottaa se, että pojalla ei ole kohta yhtäkään kaveria, vaan jää kaikesta ulkopuolelle 😭

Yksinäni täällä jaarittelen 🙂

Mutta äsken soittivat perheneuvolasta, että menevät koululle poikaa katsomaan, näkevät kuinka vaikeaa se ryhmässä oleminen on. Perheneuvolakäynnillähän poika oli itse rauhallisuus, kun sai tehdä tehtäviä ja jutella mukavan miehen kanssa 🙂
Ihanaa että homma etenee! Mukaan tulee myös psykiatrinen sairaanhoitaja. Ja mitä olen lukenut, niin monesti (aina?) täytyy olla jakso laitoksessa lääkehoidon saamiseksi. Se alkoi mietityttämään, että miten teidän lapset ovat suhtautuneet laitoshoitoon?!? Sydän itkee verta, kun mietin että jos meidän poika ajatteleekin, että lähetämme hänet pois kun on ollut tuhma 😭 😭

No katsotaan nyt miten asia etenee ja ahdistutaan sitten jos on aihetta, huh

Hei kaikille!

Tulipas tuossa viestejänne lukiessani mieleen, että onhan ADHD:tä koskeva Käypä hoito -suositus teille kaikille tuttu juttu? Käypä hoito -suositus on kansallinen hoitosuositus, johon tekin vanhempina voitte nojata, kun käytte lääkärien tms. kanssa keskusteluja tutkimusten eteenpäin viemisestä yms. Siitä on olemassa myös (hieman yksinkertaistettu) potilas-versio. Molemmat löytyvät täältä http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus;jsessionid=566D6226C33A8F5D53BE9718EBD8A44E?id=hoi50061

Joku teistä esim. mietti, eikö 6-vuotiaille vielä yleensä määrätä lääkkeitä. Käypä hoito-suosituksesta käy ilmi, että "6-vuotiailla ja sitä vanhemmilla voidaan käyttää lääkehoitoa ja psykososiaalisia hoitomuotoja. Lääkehoito voidaan aloittaa samanaikaisesti muun hoidon kanssa tai jos psykososiaalisista hoidoista ei ole ollut riittävästi apua." ja "Alle 6-vuotiaiden lasten lääkehoito vaatii erityistä huolellisuutta."

Tsemppiä kaikille teille mahtaville vanhemmille!!
🙂👍 🙂👍 🙂👍

Hei vaan. Tulin uutena tänne, kun etsin ADHD:sta tietoa. En jaksanut kaikkia kirjoituksia lukea. Meillä 8-vuotias adhd poika joka opiskellut pienryhmässä koulussa. Medikinet lääkitys käytössä ja on auttanut koulussa keskittymiseen. Poika on vallan vaativa ollut vauvasta asti ja mielialat heittää jatkuvasti. Omat hermot repee joka kerta kun poika alkaa hankalaksi. Kaikki uusi asia on maailmanloppu, puhumattakaan yllätysvieraista! Oletteko te muut saanut apua esim. kuntoutusta, vammaisen lapsen tukea kelalta ym? Meille ei ole mitään tarjottu ja käytännössä jätetty täysin yksin diagnoosin kanssa. Pituus, paino ym. mittauksissa käy puolen vuoden välein mutta siinä on kaikki "kontrollit". Töissä ollaan molemmat ja ihan täysin uupuneita, ettei töistä edes haluta tulla kotia. Ei ainuttakaan päivää etteikö ongelmia olisi. Anteeksi marmatukseni ja toivoisin asiallisia oikeita vastauksia.

🌻🙂🌻 Ensimmäinen vertaistuki ryhmä, jei!

Olemme siis olleet vuosia omillamme ja nyt saimme tiedon ryhmistä ja vertaistuesta adhd-liiton sivuilta joita kuntoutusohjaaja suositteli.

Meillä siis 3 erityistarpeellista lasta, joilla kahdella diagnoosi ADHD ja odd (uhmakkuushäiriö) Tyttö 8v (lääkitys 6v alk) ja poika 5,5v, jolle lääkitys aloitettiin hetki sitten. Täällä kysyttiin muista tuista, niin kerrompa vähän. Meillä ei kokemusta osastohoidosta.

Kela- diagnoosin antanut lääkäri tai psykologi voi kirjoittaa c-todistuksen, jolla voi saada perusvammaistukea tai korotettua tukea riippuen lapsen diagnoosista ja hoidon sidonnaisuudesta.

Päiväkoti/eskari- lapsi voi päästä kahden paikalle tai saada lääkärin suosituksesta avustajan, jotta yhden hoitajan ei tarvitse raivareiden tullessa irtaantua muulta ryhmältä.

koulu- Pienluokka avustajineen tai erityiskoulu, myös integrointi normiluokkaan mahdollinen

terapia- Me käyty psykterapiassa, toiminta/leikkiterapiassa ja nyt ART-terapiassa eli agressionhallinta ja monimuototerapia. Tänne lääkärin suosituksella ja paperilla kaupunki kustantaa. Saimme arjen neuvoja mm. päivärytmi taulukko, apukortit ja apuvälineet kuten sensotiikkityyny istumisen rauhoittamiseen ja kuulokkeet herkille korville. yms.

Vielä leireille tai muille emme ole osallistuneet, kun emme ole tienneet niistä vasta kun hiljattain. Muita kaltaisiamme perheitä ei ole lähipiirissä, joten kaikki kädestä pitäen..

Kotonamme on siis aikamoinen meno ja varmasti aina naapurin hermoon asti. Mutta erityisyys on meille vain ainutlaatuisuus ja jokainen pikkuisistamme tärkeä. 😍

Hei kaikille.

Löysin tämän ketjun Googlen kautta kun hakenut tietoa adhd:sta. Sekavat on olotilat itsellä kun omalla lapsella ei kaikki ole hyvin.

Meillä 5,5 vuotias poika, kenellä tutkimukset käynnissä tarkkaavaisuushäiriöstä. Ensimmäiset psykologilla käynnit olivat jo n 3 vuotta sitten, kun ongelmat alkoivat hoidossa. Oli puremista, lyömistä ja huutamista paljon. Poika oli silloin perhepäivähoitajalla. Lyömiset ja puremisesta jäänyt nyt pois. Poika päiväkodissa. Siellä hoitajien mukaan ongelmat ylivilkkaudessa ja keskittymisessä.

Poikaa on käynyt katsomassa hoidossa kaksi psyk puolen hoitajaa kerran ja täällä meillä kotona kaksi kertaa. Olemme olleet jo vuoden jonossa toimintaterapiaan mutta hoitoon pääsy tuntuu olevan kiven alla.
Lääkäriajan saimme alkukesästä ja lääkäri ehdotti lääkekokeilua. Oli tosi kova pala meille! Itse olen hyvin lääkevastainen, mutta keinot on vähissä pojan kanssa. Tuntuu että se räjähtää välillä, niin suuri on sen sisäinen moottori..
Pojalla keliakia ja laktoosi-intoleranssi, eli ruoka on meillä puhdasta, ns kotiruokaa. Ja käytössä ollut usean vuoden ajan omega öljyt.

Pojalle laitettiin lääkitys päälle kuukausi sitten, ei toiminut mielestäni oikeallalailla. Hän oli poissaoleva, jännittynyt, välillä kun eri poika. Lääkitystä vaihdettiin heti viikon jälkeen ns hitaammin liukeneviin lääkkeisiin. Tämä sopi aavistuksen paremmin, mutta ei mielestäni niinkuin pitää. Poika ei edelleenkään keskity oikein kunnolla mihinkään, huuto/raivokohtaukset ovat vähentyneet hiukan, kun ennen näitä oli kotona n 15 minuutin välein, usean vuoden ajan, jos ei keksinyt mielenkiintoista tekemistä. Koko ajan pitäisi olla kaveria tai jotain tekemistä jne..

Poika ei osaa kehittää leikkejä, eli rullaa pihallakin samoja kolmea eri leikkiä mitkä on oppinut, no kaverit tietenkin kyllästyy tähän nopeasti ja huutohan siitä tulee. Itse yrittänyt olla mukana mahdollisimman paljon ja opettaa eri leikkejä, mutta ei vaan onnistu..

Ihmetystä herättää kyllä tämä kaupunkimme meininki että ei mitään terapioita ole tarjota, jonojen takia noinkin nuorelle.

Onko muiden lapsilla aloitettu lääkitystä nuorena? Miten toiminut? Onko pitänyt paljon vaihdella lääkkeitä/annostelua?
Mielellään kuuntelisin muitakin mahdollisia apukeinoja tuon rakkaan, ihanan, musikaalisen poikani avuksi??

Iloista kesää kaikille ja voimia teille erityislasten vanhemmille 🙂

Hei! 11 vuotias poikani sai adhd diagnoosin eilen... Olen ymmälläni ja vähän järkyttynyt.... Okei, tämähän on ihan normaali reaktio tällaisissa tilanteissa, tiedän, mutta... Mielestäni diagnoosi tehtiin liian äkkiä ja liukuhihnameiningillä. Poika on aina ollut hieman touhukkaampi tapaus. Olemme kuitenkin aina pärjänneet hänen kanssaan hyvin. Hän ei kuitenkaan ole koskaan ollut ihan mahdoton villikko vaan mielestämme tavallinen poikakossi. Kavereita on riittänyt ja harrastuksissa onnistunut. Poika olis aika vähän hoidossa koska olin aika kauan kotiäitinä. Eskarista kakkoselle olen kanssa ei ongelmia. Kolmoselle mentäessä ope vaihtui ja ongelmat alkoi.

Opettaja oli vastavalmistunut, turhan innokas ja luokka oli hänelle haastava, luokassa oli 17 poikaa ja 4 tyttöä. Opettaja ei ymmärtänyt poikia yhtään. Piti todella tiukkaa kuria joita pojat tietysti kapinoivat, mutta pysyivät aisoissa. Kolmonen jahkailtiin, viestiä tuli kotiin levottomuudesta jonkin verran. Poika ei kuitenkaan saanut juuri yhtään jälkkää ja numerot olivan mielestäni hyviä 7-9. Vielä nelosen syksyllä opettaja sanoi että kaikki sujuu ihan hyvin mutta nelosen keväällä ilmoitti että suosittelisi jotain tutkimuksia, ei suuremmin sanonut mitä.

Minäkin olin sitä mieltä sitten viimein että haluan pojan lukihäiriötesteihin kun lukeminen on aina takunnut ja sanalliset tehtävät tuottavat vaikeuksia. Suostuin koulupsykologin testeihin. Poika sai sinne neljä aikaa, jotka olivat perjantaina iltapäivällä. Takana siis kouluviikko ja perjantaina vielä englannin tukiopetustunti. Ne olivat aika rankkoja pojan mielestä. No testit osoittivat että aihetta lisätutkimuksiin olisi, keskittymiskyvyttömyyden vuoksi. Saimme lääkäriltä lähetteen neurologille. Vitosen syksyllä vaihtui miesopettaja, josta poika tykkää todella paljon ja kertoo että koulussa menee hyvin. Tässä vaiheessa mietin tuliko koulupsykologin testit vääränä ajankohtana....

Hieman hämmentynein mielin kävimme eilen lasten neurologian poliklinikalla. Ensinnäkin minun sinne lähettämä viivikysely oli hukassa, sitä ei noteerattu mitenkään. Ensimmäinen tunti istuimme hoitajan luona joka tenttasi kotiasiat. Poika istui hievahtamatta tuolilla koko ajan. Heti sen jälkeen oli lääkäri, jossa viivyimme viisi minuuttia. Tänä aikana käteeni lyötiin adhd-diagnoosilappu. Muuta ei juuri kerrottu. Lääkäri sanoi vain että opettajan täyttämän keskykyselyn, koulupsykologin lausunnon ja minun siinä äkkiä täyttämän lappusen perusteella tekee lausunnon. Lääkitystä ei suositellut eikä juuri mitään muutakaan kun sen että jatkakaa samaan malliin koulussa, eli että poika opiskelee osittain pienryhmässä. Sanoi myös että onpa poika rauhallinen, yleensä kuulemma huone on kuin pommin jäljiltä kun käy adhd lapsia.

OK, hämmennyin niin etten oikein osannut sanoa mitään. Poika kyseli käytävässä onko minulla adhd äiti? En oikein osannut sanoa mitään... Sen jälkeen meillä oli vasta aika toimintaterapeutille. Poika oli hänen luonaan yli tunnin ja tulokset olivat normaalit. En muista mitä hän siellä testasi, mutta terapeutti kertoi ettei usko että poika on sama joka psykologin lausunnossa on.... Normaali pojankossi hänen mielestään.

Noh, minulle jäi tästä käynnistä todella huono olo ja soitin polille ja kielsin lähettämästä pojan tuloksia kenellekään ja halusin lääkärille puhelintaan lisätietojen saamiseksi.

Kaipaan tietoa minkä asteinen pojan adhd on ja miten sen voi noin äkkiä antaa ja todella tiukka palaute on myös tulossa....

Mitä mieltä olette tästä kertomuksesta? Kysyisin myös voinko vaatia uusia psykologin tutkimuksia jossain ja voiko diagnoosin arvioida yleensä uudelleen? Joskus diagnoosista on hyötyä jos tarvii esim avustajan mutta poikani ei tarvi ja kun mitään muutakaan ei tehdä. Voiko diagnoosista olla joskus haittaa tulevaisuudessa?

Kaikkea tällaista miettii vähän järkyttynyt äiti.... Kiitos kun sain purkaa. Pari esitettä lyötiin käteen kun lähdimme, siinä se tuki.....

Hei kaikille 🙂 Minä olen uusi täällä ja ajattelin kirjoittaa omia tuntemuksia/ajatuksia tänne.

Minulla on 8-vuotias tyttö, jonka kanssa arki on haastavaa. Tyttö oli jo pienenä liikkuvainen, lähti liikkumaan 5kk:n iässä ja käveli 10 kuisena. Uhmaikää on ollut koko ajan, mutta nyt ei enää ole kyse "pelkästä" uhmasta. Tyttö on aina ollut vähäuninen ja ensimmäiset 2 vuotta oikeastaan heräili joka yö. Kolmivuotis neuvolassa otin puheeksi nämä tytön voimakkaan tunnepuolen reaktiot ja esim. huonon pettymysten sieto kyvyn, neuvolan täti oli sitä mieltä, että jos lapsi on kaikissa muisa osa-alueissa ikätasoaan parempi, pitää olla jotain missä pitää kehittyä ja se on sitten tytöllä tämä tunne elämä...

Ajattelin,että kerron tähän jotain piirteiät ja toivoisin ja olisin erittäin kiitollinen, jos vastaisitte kuulostaako nämä "piirteet" teistä tutulta...jos puhutaan adhd lapsesta.

Koulussa tyttö on hyvä. Matematiikan kanssa tai minkään muunkaan kouluaineen kanssa ei ole ongelmaa. Ainoa ongelma mikä koulussa on ollut viime vuoden keväällä oli erimielisyydet kavereiden kanssa. Impulssiivista käyttäytymistä ja esim. leikkimiset kolmen kaverin kanssa eivät onnistuneet ollenkaan.

Kotona sitten...😭 kotona...Menee joskus pitkiäkin aikoja, että on ihan seesteistä ja rauhallista, mutta vähän varuillaan saadaan olla kaikki. Jos vanhempana kiellän tai yms saattaa tyttö saada ihan hirvittävän kohtauksen, potkii, hakkaa, huutaa ja puhuu ihan järkyttäviä asioita. Ymmärän kyllä,että tälläinen käytös ei ole normaalia 8-vuotiaalle. Television katsominen ei onnistu yhdessä paikassa, vaan jotain liikettä on koko ajan...sohvalta lattialle, lattialta sohvalle. Jalat pään taakse, pyöritään yms. Jos kerron tytölle, että menitsitkö laittamaan yövaatteet päälle, saan sanoa sen vähintään viisi kertaa ja kun viimeisen kerran sanon jo tuohtuneena, tyttö sanoo, että minä unohdin mitä pitää tehdä. Yksi esimerkki on, kun tyttö tuli koulusta kotiin ja istui syömään välipalaa ja minä kyselin, että mitä teitte koulussa? Tyttö vastasi, että syötiin ja semmosta. Minä tivaamaan, että no miksi et äitille kerro että mitä koulussa tehtiin, alkoi tyttö melkein itkemään ja sanoi, että "Äiti,ku en minä oikeasti muista enää" 😐

Pahoitteluni, kirjoitukseni on varmasti sekavaa ja pomppii asiasta toiseen, mutta kun on niin paljon ajatuksia mitä pitäisi kirjoittaa, mutta kaikkea ei saa "paperille".

Vilkkaan pojan äitinä osallistun tähän keskusteluun. Eli 8-vuotias poika on kyseessä, kakkosluokkalainen. Adhd-diagnoosia ei ole, mutta kun näitä muita vastauksia tässä keskustelussa lukee, niin alan epäillä, että olisikohan kuitenkin.

Pienenä oli rauhallinen puuhastelija, mutta nyt tuntuu, että esikoulusta lähtien on alkanut ilmetä tarkkaavaisuuden ja oman toiminnan ohjauksen ongelmaa. Kömpelömpi on motorisesti myös ja univaikeuksia on aina ollut. Eli illalla nukkumaanmeno ei helposti onnistu, kun pyörii sängyssä parikin tuntia, ja yöllä on joskus kauhukohtauksia, herää huutamaan täyttä kurkkua. Syömisen kanssa on myös ongelmaa, koska hänellä on hyvin rajoittunut ruokavalio, eikä suostu syömään kuin esim. yhtä tai kahta lajia leipää, paria lajia jugurttia, maidon pitää olla rasvatonta jne. Yökkii jos joutuu jotain muuta syömään, eikä ikinä syö lautasta tyhjäksi. Psykologilla on käyty, sekä toimintaterapeutilla, ja sekä heiltä, että koulusta on tullut viestiä, että kognitiivisesti lahjakas on, mutta nämä muut haasteet sitten vaikeuttavat koulutyötä ja kotielämää.

Poika on kyllä hyvin nokkela ja hauska, sekä tempperamenttia ja omaa tahtoa löytyy. Mutta se muu koheltaminen... Joka paikkaan ryntää juoksulla, ei kuuntele mitä sanotaan ja väittää vastaan joka asiasta. Raivokohtauksia saa toisinaan useita päivässä. Olen yrittänyt yhteisiä sääntöjä laatia ja keskustella, mutta ei oikein mikään toimi. Hän väsyttää kyllä minut päivittäin niin, ja joskus olen ihan toivoton. Läksyjä ei millään viitsisi tehdä, ja aina on tehtävä ne yhdessä ja silloinkin se on yhtä taistoa. Koulukirjat on täynnä tuherruksia kun ei koulussa pysty keskittymään. Innokas piirtäjä on kyllä, ja sen avulla koulussa houkuttelevat tekemään tehtäviä: jos vähän tekee, niin sen jälkeen saa piirtää.

Toisaalta ajattelen, että tuollainen voimakastahtoisuus ja seurallisuus, sekä puheliaisuus ja älykkyys ovat varmasti aikuisiällä ihan hyviä persoonallisuudenpiirteitä. Mutta itse olen luonteeltani paljon hiljaisempi, varovaisempi ja introvertimpi, joten tuollaisen räiskyjän kanssa olen kyllä ihan ihmeissäni. Perheneuvolassa ollaan alettu nyt käymään, joten toivon, että sieltä saamme vähän apua.

Rakastan poikaani älyttömästi tietenkin, kaikesta huolimatta. Mutta se, että joka päivä räiskyy huutomatsista itkuun ja tavaroiden ja ovien paiskomiseen, ja sitten tulee halailemaan ja nauraa, sitten nauru muuttuu hulluksi huutonauruksi ja pyöritään, tavaroita tippuu, sähelletään joka paikka sekaisin, sitten taas jonkun aikaa piirtää nätisti. Ja siinä välissä minä huokaisen ja pyörittelen päätäni, että herran jeekura mitä menoa. Sitten tulee kaverit ja poika juoksee ovet läiskien ulos, ei hattua, takkia, sukkia tai edes pitkähihaista paitaa ulos kylmään jne. jne. vuoristorataa. Jos tällaista on 8-vuotiaan kanssa, niin entäs muutaman vuoden päästä kun murrosikä koittaa. En uskalla kuin toivoa, että herra rauhoittuu.😐

Tiedoksi kaikille vanhemmille:

Leijonaemot ry järjestää Tukinetissä liveryhmiä eli reaaliaikaisia chattejä erityislasten vanhemmille. Leijonaemot ry:n toiminnan tarkoitus on edistää vertaistukitoimintaa erityislasten vanhempien kesken sekä vuorovaikutusta erityislasten vanhempien ja sosiaali- ja terveydenhuollon sekä kasvatuksen ammattilaisten välillä. Lisäksi yhdistys tukee jäsentensä jaksamista ja hyvinvointia.

Tukinetissä Leijonaemot ry:n Leijona-chat tarjoaa vertaistukea erityislasten vanhemmille. Ryhmiin ovat tervetulleita kaikki erityislasten vanhemmat. Leijona-chat ryhmiä ohjaavat Leijonaemojen vapaaehtoiset vertaiset ja jokaisessa ryhmässä on kaksi vertaisohjaajaa. Jokaisessa liveryhmässä on oma teema ja jokainen ryhmä on erillinen kokonaisuus.

Seuraava Leijona-chat on ensi maanantaina eli 20.10. klo 12.30-14. Keskustelun teemana on: Miten nähdä valoa tunnelin päässä?

Tervetuloa mukaan!
🙂🌻

Hei!
Meillä poika 10v ja epäillään että olisi ADHD..Tällä hetkellä odotamme tutkimuksiin pääsyä.Mekin vanhemmat alamme olla aika loppu tähän kaikkeen..Poikamme on leimattu koulussa häiriköksi ja jatkuvasti koulusta saammekin palautetta,poikamme levottomasta käytöksestä..Pojalla on myös oppimishäiriö ja osa tuntikäytöksestä meneekin siihen kun turhautuu kun ei osaa jotain.Tällähetkellä poika on normiluokalla ja aika iso luokka onkin..Aloitti koulutaipaleen pienluokalla mutta ne lakkautettiin ja siirto normiluokkaan tuli kolmannella luokalla..ja sen jälkeen kaikki paheni..jatkuvasti tulee opelta ja opettajilta palautetta pojan käytöksestä ja itse koen syyllisyyttä siitä ettei poikamme osaa noudattaa koulussa ns,normaalia käytöstä..olen tosi poikki ja stressaantunut