Hei Kolmenmamma,

pistitpä hiljaiseksi. Hienoa, että löysit tänne. Uskon, että saat kyllä vertaistukea todella vaikeaan ja tuskaiseen tilanteeseesi. Kerron ensin, mitä ajatuksia kirjoituksesi herätti minussa.

Miten tästä eteenpäin? Mitä miehelle tapahtui? Kuinka kauan menee, että pääsen yli? Miksi miehen piti tuoda se nainen samantien lasten eteen eikä voi olla lasten kanssa keskenään? Mitä lasten päässä liikkuu? Miten tuen lapsia?

Miehesi on ollut tilanteessa, jossa elämä on asettunut lapsiperheen uomiin. Hän on kaivannut muutosta, mutta sen sijaan, että olisi nostanut kissan pöydälle hän päätyi ulkoistamaan eron uudelle suhteelle. Ensimmäinen vaihtoehto olisi ollut pitkä tie keskustelujen, terapioiden, ikävien tunteiden ja oman itsensä tutkimisen kautta. Sekin olisi voinut päätyä eroon, mutta jatkaminenkin olisi ollut vaihtoehto. Ulkoistamiseen täytyi vain löytyä samassa tilanteessa oleva naisihminen - kaksi kyllästynyttä yhdellä iskulla. Tällaisia ihmisiä on netissä joka linkin takana, joten helppo case. Rakkaudessa ja sodassa kaikki on sallittua, joten perhe päreiksi.

Niin karseaa kuin se onkin, ei kannata pyristellä (se sattuu vain enemmän). Olet aivan epäreilussa tilanteessa: isäviikonlopulla on kivaa, iloisa ihmisiä, hyvää syömistä, valvomista ja kaiken lisäksi kissa. Kotona on surullinen äiti, säännöt ja arjen haasteet. Koeta tehdä kodista mukava paikka: samalla saat itsekin muuta ajattelemista. Tee remonttia, kunnosta tai hanki uusia huonekaluja, tee hyvää ruokaa jne. - ota lapset mukaan suunnitteluun ja tekemiseen. Jos mahdollista hanki uusi harrastus - opettele soittamaan rumpuja tai puhumaan espanjaa. Ennen kaikkea: pidä itsestäsi huolta.

Alussa on paikallaan ottaa kaikki apu (myös kemikaalinen). Muista käydä lääkärissä ja psykologilla säännöllisesti: he pitävät lääkitystäsi ajan tasalla. Vähitellen pääset siitä, sillä aika tosiaan tekee tehtävänsä. Älä pohdi kovasti miehesi ajatuksia ja tekemisiä. Mitä nopeammin hyväksyt, että nyt kävi näin, sitä nopeammin toivut. Toipuminen on aaltoliikettä, mutta suunta on ylöspäin. Vuoden päästä tilanne on ihan toinen. Sinulla on vielä paljon hyviä asioita odottamassa vuoroaan. Kukaan ei kuollut ja lapset selviävät kyllä.
Itselleni lääkäri sanoi, että kriisit kuuluvat elämään ja niiden ansiosta olemme juuri sellaisia kuin olemme. Kriisi voi tehdä ihmisestä vahvemman, empaattisemman, rennomman ja realistisemman.

Murrosiässä kahden talon säännöt tuottavat suuria vaikeuksia (ja lapset usein valitsevat löysemmät), mutta sitä sinun ei kannata miettiä. Ex-miehesi ja naisen suhde on ohi, kunhan huomaavat, että eivät ne elämän ankeat asiat hävinneetkään liiton mukana. Rivakkana miehenä ex-miehesi on tietysti kohdannut uuden - mutta silloin olet jo vanha tekijä ex-vaimon roolissa.

Voimia sinulle: minuutti, tunti, päivä ja kuukausi kerrallaan. 🙂👍

Kiitos xxx3. Näin olen antanut itseni ymmärtää. Olen lukenut paljon asiaan liittyviä artikkeleita. Erityisesti sain lohtua parisuhdekeskuksen artikkelista, jossa asiaa käsiteltiin näin:
"Tällöin ihminen kyseenalaistaa siihen asti elämänsä elämän ja samalla usein myös parisuhteensa, joka edustaa entisen elämän valintoja. Kriisissä oleva ihminen hakee myös keskusteluyhteyttä toisiin ihmisiin, joiden kanssa hän voisi peilata sisintään. Tällöin hän tapaa ihmisen, joka on myös omassa kasvukriisissään. Keskustelu näiden ihmisten kesken on hyvin antoisaa ja ihastuttavaa. Rakastuminen on ikään kuin luonnollinen seuraus keskustelusta. Vakituisen suhteen ulkopuolinen suhde tulee niin houkuttavaksi, että kumpikaan osapuoli ei voi vastustaa kiusausta vaikka tietää tekevänsä väärin. Rakastumisen olotila tuntuu tuolloin hyvältä ja tyydyttävältä, mutta on tavallaan myös ansa. Rakastunut ei pysty arvioimaan elämäänsä monipuolisesti vaan tulkitsee tilannetta omien toiveittensa mukaan. Elämän toiveet voidaan tuolloin asettaa uuteen kumppaniin, jota ei tunneta kunnolla. Rakastumisen olotila menee kuitenkin aina ohi ja todellisuus paljastaa lopulta kasvonsa. "

Nyt on kaksi kuukautta kulunut siitä, kun mies ilmoitti tästä asiasta. Asun lasten kanssa kotona, mies punkkaa missä punkkaa, pääasiassa kai naisen kotona ja mökillä. Pikkuhiljaa olen alkanut rauhoittumaan ja miettimään tulevaisuutta.

Silti, kuten sanoit, tilanne on todellakin epäreilu koska kaikki tähän mennessä tapahtuneen olen joutunut kohtaamaan yksin, mies ja hänen uusi nainen vastapuolellani. Eli minun ehdottaessa jotain miehen on ensiksi keskusteltava siitä naisen kanssa, eikä minulla ole aviomieheni kanssa minkäänlaista suoraa keskusteluyhteyttä.

Kodin kanssa odotan tietoa, saanko lunastettua sen kokonaan itselleni. Mieheni teki epäreilun tempun, jätti meidät kesken remontin, rakennusluslupia ja lopputarkastuksia pino selvitettävänä. Toisaalta jos/kun koti on monun kokonaan, hoidan kaikki asiat ja etenen eteenpäin ja uskon että selviän kyllä kaikesta. Mies odottaa vuorollaan naisen kodin ositusta jonka jälkeen heidän asiat etenevät miten sitten etenevätkään.

Silti miehen ja uuden naisen asiat kyllä mietityttävät, onhan meillä pitkä liitto takana ja edessäni seisoo yhtäkkiä aivan ventovieras mies, jolle en merkitse mitään. Eroilmoituksen yhteydessä hän jotain kaunista taisi sanoa, sen jälkeen jokaisessa kohtaamisessa hänellä on päällä ihmeellinen kuori, joka oikein kertoo kuinka merkityksetön hänelle olen ja että sanani eivät häntä voi satuttaa. Välillä olen miettinyt, onko hän seonnut kokonaan.
Mieleeni jäivät sanat "meillä ei ole kipinää" ja kuinka hän on kertonut ulkopuolisille, että kuinka meidän olisi pitänyt parisuhdetta hoitaa. Eipä ollut halua hänelläkään sitä hoitaa, päinvastoin.

Minun on vaikeampaa sulkea tunteitani kokonaan ulos. Helpompaa on syyttää ja syyllistää kuin olla vain tuntematta mitään. Toki nyt, kun emme näe päivittäin ja olen lopettanut kaiken turhan yhteydenpidon, niin alkaa helpottaa.

Mitä tulevaisuudessa tapahtuu? Miten selviän tässä roolissa eronneena äitinä ja miten ihmeessä pärjään isän kanssa, jolla on huomattavia vaikeuksia edelleen isyyden toteuttamisessa. Lapset kärsivät erosta, tiedän sen sanomattakin, esikoinen kyselee vähän väliä että eikö isä voisi kuitenkin vielä joskus tulla takaisin. Keskimmäinen ihailee uutta naista kuinka mukava ja ihana hän on.

Elän nyt päivä ja viikko kerrallaan. Olen laittanut omat opiskelut ja haaveet sivuun jotta minulla on voimaa selvittää ero loppuun asti. Tänään oltiin lasten kanssa puistossa ja mietin miestä, joka näkee lapsia noin kerran viikossa, että kuinka onnellinen olen häneen verrattuna. Kun kaipaan lepohetkeä, laitan lapsille muumit pyörimään. Kun mieheni kaipaa lapsiaan, hän ei heitä näe ennenkuin sovittuna päivänä. Kuinka uusi ihastus pystyy tyydyttämään hänen ikävänsä joka on varmasti jokaisena päivänä konkreettisesti läsnä?

Hei Kolmenmamma,

olen pahoillani sinun ja lastesin puolesta. Tuo lainaamasi kohta parisuhdekeskuksen artikkelista kuvaa tilannetta varmasti erittäin hyvin. Erotapa oli erittäin ikävä, mutta mielestäni tyhmintä oli esitellä uusi nainen lapsille heti. Tämä on kuitenkin asia, johon ainostaan aviomiehesi voi vaikuttaa (ja toki se toinen nainen).

Selviät kyllä, jos niin haluat - joiltakin se vaan vaatii enemmän kuin muilta. Kaiken kaikkiaan olen XXX3n kanssa samoilla linjoilla: keskity omaan jaksamiseesi, lapsiin ja ota kaikki apu vastaa. Miehesi käy (isänä ja muutenkin) miten käy, siihen et voi juurikaan vaikuttaa paitsi jos hän haluaa takaisin - näinkin voi joskus käydä kunhan huuma hälvenee.

Ja mitä taloon ja muuhun maalliseen mammonaan tulee, niin älä ota liian suurta taloudellista takaa esim. talon suhteen. Elämä on paljon mukavampaa kun ei tarvitse miettiä liian suurta velkataakkaa.

Itse joskus mietin, että kuinka lähellä vastaavaa oma avioliittoni oli (puolisoni uskottomuuskumppani oli valmis jättämään perheensä ja aloittamaan alust puolisoni kanssa). Ainakin yksi selitys oli, että puolisoni taisi ymmärtää, että "Rakastumisen olotila menee kuitenkin aina ohi ja todellisuus paljastaa lopulta kasvonsa" kuten lainasit parisuhdekeskuksen artikkelista. Kaikki tätä eivät (halua) ymmärtää - mutta toisaalta joskus edeleen mietin, että ehkä olisi parempi nyt, jos hän olisi lähtenyt saman tien - tai sitten ei.

Ja eritoten odotan näitä XXX3n sanoja: "Kriisi voi tehdä ihmisestä vahvemman, empaattisemman, rennomman ja realistisemman." Realistisempi varmasti olen jo, mutta muut ovat kyllä kovin kaukana - ehkä jopa päinvastoin...

Hei ja tiedoksi:

Yhden Vanhemman Perheiden Liitto järjestää Tukinetissä Pop Up Eroklinikka -chattejä, joihin voi osallistua, jos ero pyörii mielessä tai on jo eronnut, mutta asiat eivät suju ja haluaa vastauksia esimerkiksi lapsen elatukseen, huoltoon tai tapaamisiin liittyviin kysymyksiin.

Syyskauden ensimmäinen chat on keskiviikkona 27.9. klo 21-22.

Eroklinikalla vastaanottoa pitävät Yhden Vanhemman Perheiden Liiton asiantuntijat ja lisäksi chatissä on mukana lakimies. Asiantuntijoilta voi kysyä mieltä askarruttavia kysymyksiä ja muilta eroa miettiviltä tai eron kokeneilta voi saada vertaistukea.

Tervetuloa Eroklinikalle! 🙂👍

Kiitos KasKas! Yritän huolehtia itsestäni ja antaa aikaa lapsille. Silti joka kerran kun puhelin piippaa ja mieheltä tulee joku viesti (pääasiassa koskevat lähinnä lasten hakuja ja tuomisia), mieleni menee matalaksi. Voi mennä päiviä hienosti ja sitten taas huonommin. Kävin tänään oikeusaputoimistossa, josta toivoin saavani konkreettista apua asioiden edistämiseen mutta lähinnä sain vain ohjeita ja kaikki pitäisi edelleen hoitaa miehen kanssa keskenämme.

Kuvottaa ajatus mennä yhdessä lastenvalvojalle neuvottelemaan ja meille on tulossa vielä yhteinen tapaaminen lastensuojelunkin kanssa koskien kevään tapahtumia (isä kohteli esikoispoikaamme kaltoin ja siitä tehtiin kaksi lastensuojeluilmoitusta). Koko ihmisen näkeminen herättää henkiin kaikki ne epätoivon ja pettämisen tunteet. Jos ei olisi lapsia, olisin sulkenut koko ihmisen elämästäni ulos samantien. Nyt tämän petturin kanssa joudun elämään lopun ikääni.

Tilanne lasten suhteen on myös ankea. Isä on suoraan sanonut minulle, että laittaa oman itsensä lasten edun edelle ja toimiikin juuri näin. Tähän mennessä koetun perusteella olen todella skeptinen sen suhteen, että pystyisimme neuvottelemaan yhtään mistään. Nyt sentään on vähän edistynyt omaisuusasia kiitos lakimiehen. Ja pakkaa sekoittaa myös kolmas osapuoli jota mies kuuntelee kuin pyhää oraakkelia. Ja jolla tietenkin on omat intressinsä. Tänään ollut siis vähän huonompi päivä.

Olisi kiva tietää, milloin tämä alkaa kunnolla helpottaa? Silloin kun omaisuus ja muut asiat on saatettu loppuun? Vuoden päästä? Kahden vuoden päästä?

Mietin myös, että olenko reilu kun en anna miehen ravata täällä kotona joka ilta?
Lapsille olisi tärkeä nähdä isää, mutta onko heille hyväksi nähdä romahteleva äiti niin usein?
Koen jotenkin voimakkaasti että tämä on nyt meidän perhe ja yksikkö josta huolehtiminen on mun tehtävä. Isän luona sitten valvotaan ja mässytetään, vietetään kivaa vapaa-aikaa.
Alitajuisesti haluan sulkea isän pois koska hän on mua satuttanut, joten joudun työstämään tätä asiaa aika paljon. Toisaalta kyllä isä ei ole osoittanut suurta kiinnostusta lapsiaan kohtaan myöskään.

Paljon asioita pyörii päässä.

Hei, oletpa joutunut kamalaan tilanteeseen. Minusta kuitenkin kuulostaa siltä, että miehesi on tehnyt päätöksensä ensi-ihastumisen ja rakkauden huumassa. Ja kun se vaaleanpunainen harso silmien yltä jossain vaiheessa putoaa (se tulee aivan varmasti tapahtumaan), joutuu hän kohtaamaan oman itsensä ja tekonsa. Eli miehesi tosiasiassa vain siirtää omaa eroprosessiaan, joka on väistämättä hänelläkin edessä. Ja silloin sinä olet todennäköisesti jo jaloillasi, omassa uudessa elämässäsi onnellisempana kuin aikoihin. 🙂 Yritä jaksaa vaikka sitten juuri tämän ajatuksen voimalla 😉 Kyllä se aurinko vielä paistaa 🙂

Kiitos! Uskon kyllä tähän vakaasti itsekin. Toisaalta miehen nainen on häntä 11 vuotta vanhempi ja jo pienen taaperon mummo (meidän nuorin on taas vasta 2) ja vaikea kuvitella että kaksi aikuista ihmistä tekisi noin typerän tempun, hajottaisi kaksi perhettä hetken huumassa. Mutta näinhän sitä on loppupeleissä käynyt. Mies kertoo, että on pitkään miettinyt eroa, nainen kertoo samaa. Molemmissa suhteissa päätetty vielä yrittää, eroilmoitus tullut puskan takaa. Molemmissa suhteissa kommunikointiongelmia eroavan puolelta. Löysivät toisensa ja johan kommunikointi taas pelaa.

Vaikka itse jotenkin kärvistelen tilanteessa ja yritän viedä isoja asioita eteenpäin, niin lasten puolesta olen sydän sykkyrällä…tilanne on todella tulehtunut.

Tilanne kärjistyi tosiaan lasten isätapaamisten kanssa ja sain eilen suostuteltua miehen perheneuvolan sovitteluun jossa yritetään saada soviteltua asioita lasten tapaamisiin liittyen, niin että mies itsekin ymmärtäisi miten on fiksua toimia. En haluaisi missään nimessä nähdä edes koko ihmistä (eilen totesin että iso jalkapallokenttä on sopiva etäisyys häneen), mutta lasten vuoksi on yritettävä…

Jos tähän mennessä miehen ainoa kommentti lapsiin liittyen on ollut ”kyllä ne tottuu” ja ”jos esikoinen ei halua tavata naisystävää, hän ei ole tervetullut isälleen”. Tilanne siis on hankala, koska 8v esikoinen, jolla jo ennestäänkin isän kanssa ruttuiset välit, ei suostu tapaamaan uutta naista. On tavannut hänet kerran ja totesi käynnin jälkeen, että isä ei huomioi naisen läsnäollessa häntä ollenkaan. Tavallaan ymmärrän poikaa ja hänen tunteitaan ja jos pakotan menemään isälle, pojalle tulee samantien toinen hylkäämiskokemus lisää. Toisaalta vastuu pojan houkuttelemisessa isän luokse pitäisi olla isällä eikä minulla ja nyt isä selkeästi laittaa uuden naisensa lapsen edelle. Toivottavasti siellä sovittelussa saataisiin asiaa etenemään. Olen tähän mennessä hakenut apua perheneuvolan psykologilta, mutta sieltäkin alkoi tulemaan kommenttia että isäviikonloppujen järjestäminen ei pitäisi olla mun vastuulla ja poikaa pitäisi painostaa menemään isälleen vaikka ei haluakaan. Mitäs teet jos isä ei ota vastuuta asiasta? Monta viikkoa jouduin painostamaan, että hän edes puhuisi lapsille tilanteesta, kun kaikki vastuu siitäkin jäi mun harteille.

Lopulta tein ukaasin isälle, että ottaa molemmat lapset tai ei kumpaakaan. Eihän se reilua eikä kaunista mun puoleltani ole, mutta on pakko painostaa kun hän ei saa mitään aikaiseksi. Ja jos omaa itsekkyyttään ei pysty käsittelemään lapsen kanssa naisasiaa joka aiheuttaa ristiriidan niin sitten siitä pitää kärsiä isä eikä lapsi/lapset. En mä halunnut tämmöiseen mennä, mutta eipä siinä paljoa vaihtoehtoja jäänyt.

On rankkaa samaan aikaan toipua itse pitkästä liitosta ja miehen pettämisestä, yrittää järjestää kaikkia isoja asioita yksin (mies ei tämän kahden kuukauden aikana ole saanut muuta kun eroilmoituksen vireille ja senkin melkoisen säätämisen jälkeen), huolehtia lapsista ja järjestää niille mahdollisimman tasapainoinen arki, mutta myös yrittää saada lapsille mahdollisimmman hyvä isäsuhde. Omat voimat on kuitenkin rajalliset. Onneksi osaan hakea apua, mutta rankkaa tämä silti

Mitä olette mieltä, kannattaisiko tässä vaiheessa ottaa jo lakimies kokonaan hoitamaan tätä asiaa? Minulla on siis lupa oikeusaputoimistoon ja siellä kävinkin jo mutta vielä oli tarkoitus yrittää keskenämme.

Olen miehelle tehnyt tarjouksen talostamme, mutta hän "laskeskelee"... kuinka kauan pitää odotella että jotain tapahtuu kun kahteen kuukauteen ei ole mitään tapahtunut.

Elatusmaksuja ei halua maksaa, rupeaa heti ehdottelemaan esimerkiksi vuorohoitoa kun tulee puhetta rahoista. Etäisyyden ja luottamuspulan vuoksi en tule suostumaan vuorohoitoon vielä moneen vuoteen.

Eilen selvisi, että suunnittelevat uuden naisen kanssa tämän naisen talon lunastamista naisen mieheltä, ja ymmärrän että mikään pankki ei mielellään anna kovin suurta lainaa miehelle jonka nettotuloista kolmasosa menee elareihin. Olen itse käynyt pankin kanssa keskusteluja joten tiedän suurinpiirtein missä se kipuraja menee.

Olen vaan taas niin turhautunut, mikään ei tahdo edetä mihinkään. Sanoin jo hänelle että haluan nyt kokonaan eroon hänestä, tässä on kaksi kuukautta oltu erossa ilman että mitään on edennyt eikä tapahtunut. Olisko nyt sopiva hetki laittaa lakimies asialle ja hoitamaan homma loppuun?

Käsittääkseni tapaamisoikeus- ja elatussopimukset tehdään yhtä aikaa. Siis jos isä haluaa tavata lapsia, on hänen tehtävä myös sopimus elatusmaksuista.

Olethan muistanut hakea yksinhuoltajan lapsilisän, pieni summa mutta siihen kai riittää että mies on tehnyt muuttoilmoituksen.

Ymmärrettävää että mies haluaa vuoroviikkosysteemin...elatusmaksut ovat kolmesta lapsesta aika isot työssäkäyvällä. Ja kun lapset ovat noinkin pieniä niin niitä joutuu maksamaan pitkään !!

Eiköhän se uusi naisystävä pian häivy kuvioista, kun tajuaa miten kiinni mies elatusmaksuissa ja lapsissa.
Harva nainen kai on niin lapsirakas että haluaa puolet ajasta miesystävänsä kolme lasta...

Kaiken kaikkiaan mies vaikuttaa siltä ettei ole koskaan kasvanut vanhemmuuteen eikä edes aikuisuuteen. Etsiikö jopa äitisuhdetta kun uusi nainen on vanhempi häntä. Luottaa siihen että äiti järjestää kaiken.

Elän itse "ikiteinin"miehen kanssa. Ero on suunnitteilla.

Pilvikki, kiitos!

Tuntuu että hän kiusaa mua tahallaan. Perjantaina sovimme, että jatkossa hän ilmottaa sunnuntai-iltaan mennessä seuraavan viikon arkitapaamiset ja niitä on 1-2 arki-iltana. Se sopi hänelle. Lauantaina hän ilmoitti että haluaa lapset ke-pe niin että ovat hänen kanssaan ne kaksi yötä ja että minä siis olisin lapsista erossa ke-aamusta pe-iltaan. Lapsilla on harrastuksia kaikkina muina päivinä ja sanoi kylmästi, että harrastuksiin kuskaamiset jää mun vastuulle että hän haluaa lasten vapaaillat itselleen.

Absurdiksi se meni koska tytöillä on to-pe kotipäivät hoidosta (teen lyhennettyä viikkoa) ja olisi pitänyt jotenkin oudosti järjestää heidät päikkyyn (meillä tietyt tuntimäärät rajana per viikko). Ja eikä sekään ole reilua, että lasten ainoat harrastusvapaat olisi jossain (en tiedä mihin hän lapset veisi), varsinkin koululainen haluaa jo olla kavereiden kanssa. Sitten tuli perään vihjailua ja riidanhaastamista, kuinka lasten etu on tavata isäänsä jne.

Enhän minä nyt kiellä lapsia tapaamasta isäänsä, mutta oon 100% varma, että keskellä tätä tilannetta lapsille on äärimmäisen tärkeää pysyvyys. Että on se koti jossa pyörii rutiinit ja on tasainen meininki, erityisesti arkena. Isä saa olla läsnä ja arkenakin tavata lapsia kunhan tuo heidät kotiin illaksi. Eikös ne arki-iltatapaamiset yleensä toimi juuri niin, että lapsi tuodaan kotiin illaksi? Ja kyllä isän velvollisuus on myös auttaa harrastuksien kanssa, tsempata lasta niissä, hän kommentoi minulle että ”kentän laidalla seisominen ei ole isäaikaa”.

Mulla on pahasti semmonen olo, että yrittää sitä vuorohoitoa väkisin ajaa. Kaiken tämän keskellä on kyllä aivan varma, että se on viimeinen vaihtoehto. Oon ehdottanut että ottaisi asunnon lähempää niin voitaisiin sitä kuviota miettiä ja nuorimmainen lapsemme(2) sekä koululainen ei kumpikaan ainakaan viikko-viikko-kuvioon ole valmiita. Olen myös sanonut että muutaman vuoden päästä kun lapset on isompia ja tilanne rauhoittunut
Voidaan asiasta taas puhua.

Tää on ihan kauheeta kun välillä menee ihan rauhallisesti ja sitten taas on kamalaa sekoilua. Miehellä ei edelleenkään ole kotia, tiedän että hänen naisensa on nyt tekemässä omaa omaisuudenjakoa ja ilmeisesti mies liittyy jotenkin siihen heidän talon lunastamiseen. Toisaalta mies ei halua myöskään myydä tätä kotitaloamme minulle. Kaikki seisoo.

Kahden viikon päästä meillä on lastenvalvoja ja otan mielelläni kaikki vinkit vastaan miten valmistautua siihen .
Aion ehdottaa viikonloppu + 1-2 arki-iltatapaamista enkä yhtään enempää. Olen sopinut töissäkin omat vapaapäivät maaliskuulle asti ja lasten päiväkotirytmi pysyy tämänlaisena (ma-ke kolme pidempää hoitopäivää ja to-pe vapaita). Sen nyt tiedän että yritän ajaa nimenomaan lasten parasta ja käyn säännöllisesti perheneuvolassa tämän asian tiimoilta, jatkuvasti on sieltä kysyttävää että miten missäkin tilanteessa olis paras toimia.

Hetkittäin on vain olo, että olen tulossa hulluksi. Tulee yhtäkkiä näitä ihmeellisiä riidanhaastamisviestejä ja sitten tilanne menee ohi. Itse olen niin stressaantunut jo, että menee hetkessä yöunet ja verenpaineet nousee. Sain ehdotettua hänelle ihan hyvän vaihtoehdon johon nyt suostui, mutta eiköhän pian taas ole jotain uutta edessä.

Mitä ihmettä?? Mahtaako uusi suhde kupruilla ja kiukku käännetään minuun? Lapsia on ikävä, mutta itsehän hän meidät jätti. Ei suostunut sillon elokuussa edes pariterapiaan tulemaan. Nyt suostui sentään tulemaan perheneuvolaynnille yhdessä kun halusin setviä esikoisen ongelmia. Huh huh...

Hei Kolmenmamma

Olen kovin pahoillani tilanteestasi. Elät shokkiaikaa, jolloin ajatukset eivätehkä kulje loogisesti. Itselläni miehen pettäminen on jo turruttanut minut ajattelemaan asiat rationaalisesti, joten yritän antaa siulle parhaimmat neuvoni.

Ensinnäkin, rinta pystyyn, sinua ei kyykytetä enää yhtään! Pidä puolesi, miehesi on valinnut jo puolensa.

Lasten huoltajuudesta ja elatusmaksuista. Vaikka huoltajilla olisi viikko-viikko- huoltajuus niin se ei vapauta etävanhempaa (eli teillä ilmeisesti isää) elatusmaksuista. Vaikka molemmat vanhemmat maksavat lasten ruuat omalla hoitovuorollaan niin jonkunhan täytyy maksaa lasten hoitomaksut, harrastusvälineet, vaatteet, kännykät, viikkorahat, harrastumaksut, kaverisynttärilahjat, bussikortit, lukiokirjat, läppärit jne. Suosittelen ehdottomasti, että sovitte KIRJALLISESTI että kuka maksaa elätusmaksua ja kuinka paljon, muuten mies venkoilee näistä ja pian huomaat maksavasi itse kaiken. Muistathan, että elatusmaksua voidaan periä mieheltä myös takautuvasti. Elätusmaksu ei ole vapaaehtoinen maksu mieheltä.

Lasten tapaamiset sopisin tarkasti kirjallisesti lastenvalvojan luona. Heillä on tarkat mallit näihin. Esim. lapset etällä parillisen viikon viikonloput pe klo 18-su klo 18. Ja lisäksi muistakaa kirjata kuka maksaa lasten kuljettamisen etän luo.

Minä otin aikoinaan HETI juristin hoitamaan omaisuuden ositusta, en suostunut miehen ketkuiluihin. Ota siis juristi heti ositusta hoitamaan! Mieheni yritti pimittää käteisvaroja minulta eikä antanut laittaa asuntoa myyntiin. Eli juristi heti mukaan niin asiat sujuvat kirjallisesti ja läkipykälien mukaan.

Ja jos mies ketkuilee niin yhteydenpidon voi hoitaa juristin kautta.

Sinä selviät! Olet vahva!

Kiitos Kallantuoksu!

Olen yrittänyt pitää puoliani, mutta näyttää siltä että miehellä ei ole mitään intressejä viedä eroon liittyviä asioita eteenpäin. Varasin ajan lastenvalvojalle, mutta emme tule siellä mitään sopimusta saamaan aikaan koska miehellä ei ole osoittaa lapsille sopivaa tapaamispaikkaa ja elatusmaksujen sopimisessa taas pitäisi tehdä ensin ositus (että saisi hommattua itselleen kodin), eikä hänellä ole halua siihenkään.

En tiedä viivyttääkö hän tahallaan, onko masentunut/lamaantunut vai kaduttaako. Olen aika turhautunut. Jotain epämääräisiä vihjailuja tyyliin "myyn asunnon sulle halvemmalla jos suostut matalampiin elatusmaksuihin" olen saanut. Onneksi on se juristi siellä oikeusaputoimistossa ja kysynkin häneltä mikä tässä kannattaa tehdä.

Miehen uusi nainen on myös ihan sekopää. Eilen hän oli ostanut lapsillemme (atoopikkoja) jotain ihorasvoja, on kuulemma huolissaan esikoisen atopiasta. Juu ja meillä on kyllä lääkärin määräämät rasvat siihen. Mitä ihmettä meidän lasten iho-ongelmat kuuluvat hänelle, miksi hän yrittää esittää hyvistä minulle kun perheenrikkoja on. Olen jo aikaisemmin tehnyt selväksi, että ei meille tarvitse mitään lahjoja tai lahjuksia tuoda, mutta sitkeästi muija yrittää. Pistin hänelle ruusukimpun takaisin pienen viestin kera. Tämä kyseinen nainen on minulle sanonut puhelimessa, että hän haluaa auttaa minua pääsemään tästä erosta yli, joten melkoinen tapaus sen täytyy olla. Huh huh.

Olen itse nyt aivan puhki. Yritin taas eilen kommunikoida miehen kanssa, ei saa juuta eikä jaata mihinkään. Sopimukset ei pidä. Kovin mollivoittoiselta näyttää. Suostui kuitenkin kanssani perheneuvolaan juttelemaan esikoisen ongelmista, jospa siellä saataisiin jotain keskustelua aikaiseksi. Uusi nainen väittää että mies on ostamassa hänen talostaan puolikasta, mies väittää että ei ole.. ei se kommunikointi sielläkään päässä ihan taida kukoistaa.

Mutta ehkä tämä tästä. Nyt on kulunut 2 kuukautta miehen eroilmoituksesta ja todennäköisesti hän asuisi edelleen kotona jos en olis ajanut häntä pois. Kahdessa kuukaudessa on saanut aikaiseksi erohakemuksen ja senkin aika ison painostuksen (minä) vuoksi. Ei mitään muuta. En vaan jaksa ymmärtää mitä tuon päässä liikkuu.

Haluaisin itse jo päästä eteenpäin, oli se sitten yksin tai kaksin.... edes jotenkin.

No onpa Kallavedessä vettä virrannut sitten viime kuuleman. Oli kyllä aistittavissa että sinun yli ei noin vain kävellä ja aika kipinöintiä siellä on ollutkin. Hyvin olet pintasi pitänyt, respect. Mikä katkoi lopullisesti selkärangan?

Itse en ole noin pitkälle päässyt vaan olen jäänyt antamaan uutta mahdollisuutta jo ihan perheen dynamiikan takia ja on siellä aitoa välittämistäkin takana. Kun päästäisiin masennuslääkityksistä eroon tai vähemmän sivuvaikuttaviin, niin näkisi miten toinen oikeasti tuntee.

Aika hyvin tiivistit eri vaiheita kallantuoksu mitä on tapahtunut ja hyvin olet kuitenkin ollut askeleen edellä, mutta mihin on päädytty? Sinulla ja lapsilla yhteinen koti ja mies jonkinasteisella tapaamisoikeudella ja elatusmaksuilla?

Nyt kun olen lopettanut miehen kanssa kaiken ylimääräisen viestittelyn ja viestin vain lasten asioista, niin tilanne on hieman rauhoittunut. Maanantaina ja tiistaina mies oli meillä lasten kanssa kotona (siis talossa jossa edelleen on hänen kaikki tavarat) illat.

Eilen illalla hänen lähtiessä purskahdin itkemään ja hetken päästä sain kännykkään viestin, että voisinko olla itkemättä lasten edessä. Olin taas aivan järkyttynyt.

Mies ei näytä mitään tunteitaan, eikä osaa ottaa vastaan negatiivisia tunteita ollenkaan. Vetää ihmaallista pinnallista roolia lasten kanssa ollessa eli pääasiassa leikkii. Ei ole millään tavalla kiinnostunut lasten asioista ja kun kerroin esikoisen sopeutumisongelmista eroon, hän vain hymisteli. Tiedän pitkän liittomme ajalta, että hänellä on vaikeuksia tunnepuolella oman lapsuudenkodin kummallisten vuorovaikutussuhteiden vuoksi. Apua ei suostu hakemaan, mutta tänään nyt kävi siellä perheneuvolassa mihin olin häntä pyytänyt

Olen todella ahdistunut myös siitä, että 2 kk kotoaheittämisen jälkeen mikään asia ei ole edistynyt. Tiedän, että on hidas liikkeissään mutta eropaperia lukuunottamatta mitään ei ole tapahtunut. En tiedä odottaako naisen tilanteen selkiytymistä vai mikä nyt mättää, kysyttäessä ei vastaa mitään.

Kuinka kauan mun pitää odottaa löysässä hirressä, tämähän on ihan hirveää. Meillä on yhteinen talous tällä hetkellä ja maksamme edelleen yhteisiä lainoja joten en pääse minäkään eteenpäin missään. Yhden tarjouksen talosta tein jonka hän ilmeisesti hylkäsi, mutta pyytäessäni vastatarjousta on taas mennyt viikkoja eikä hän ota edes asiaa puheeksi.

Kuviota uuden naisen kanssa en enää tiedä. Silloin poisheittäessäni tiesin että hän punkkasi siellä todella ahkerasti, nyt tuntuu että on taas öitä mökillä. Kun kysyn, mihin hän lasten kanssa aikoo mennä viikonloppuna, ei suostu vastaamaan mitään selkeää ja hermostuu. Tuntuu että pelaa jotain peliä mun kanssani.

En nyt oikein jaksa tätä touhua taas.... apua!

Jatkan itselleni. Tänään perheneuvolassa puhuttiin, että mies pelaa jotain valtapeliä mun kanssa tällä puhumattomuusellaa .
Tänään tuli selkeä ehdotus että ensi viikonloppuna lapset uuden naisen luokse. Isommat menevät ”kokeilemaan” tuleeko kissasta allergiaa ja pienempi muuten vaan.

Miten ahdistavaa tämä on. Pettäminen ja jättäminen ja nyt sitten viikko eropapereiden palauttamisesta hän avoimesti jo kertoo vievänsä lapset uuden naisen kotiin.

Ja ei ole mitään mitä mä voin tehdä. Miten ihninen voi tehdä toiselle näin? Millaisen tunnekylmän miehen kanssa olen elämäni elänyt?