Heip. Ajattelin kertoa oman tarinani. En vain oikein tiedä, mistä alkaisin. Ongelmia ollut niin paljon elämässä jotka meinasivat jo ajaa tuhoon… Ensiksi mietin, että kerron parisuhteestani, mutta tajusin, että on kerrottava paljon muutakin, että kukaan voi ymmärtää sitä. No jos nyt aloittaisin, siitä, että 2002 syksyllä tutustuin mieheen jonka kanssa…

Löysin tämän sivuston vasta äskettäin ja luulen, että tästäkin aiheesta on jo puhuttu joskus. Olen siis pahoillani jos siis jankkaan samoista aiheista..mutta on vain niin helpottavaa saada lievittää ahdistustaan edes muutamalla rivillä… Meillä on mieheni kanssa loistava suhde, hyvinä päivinä. Kaikki toimii, olemme samaa mieltä lähes kaikesta ja rakastamme toisiamme…

En tiedä miten tämän kirjoittaisin, tai miksi. Mutta tuntuu vaan että tätä asiaa pitää saada purettua… Olen kärsinyt masennuksista ja paniikkihäiriöistä useamman vuoden, lääkitystä on ollut. Tällä hetkellä en käytä mitään lääkkeitä, enkä halua enää yhtään mitään sellaisia. Hetken aikaa meni jopa todella hyvin, mutta nyt taas masentaa, tai oikeastaan…

Kirjoitan aiheesta josta on varmaan moni kirjoittanut. En jaksanut ruveta yksitellen käymään viestejä läpi. Olen naimisissa ja 5 lapsen äiti(kotiäiti), 3 vanhempaa lasta on entisestä liitosta joka loppui kun silloin nuorin oli kuukauden ikäinen. Entisestä liitossa sain kokea niin henkistä kuin fyysistä väkivaltaa ja olen kiitollinen että sain itseni repästyä…

tästä varmaan tulee aika rönsyilevää, ku en tiedä mistä alottas ja mitä oikeestaan haluan sanoa.. tällä hetkellä kuitenki eniten mielen päällä tuo lapsensaaminen. kun biologinen kello vissiin tikittää, vaikken minä sitä vielä kovin hyvin kuulekkaa. mies on sitä mieltä että tulee kun on tullakseen; kaks ja puoli vuotta menny mutta…

Eipä ole tullut pitkään aikaa kirjoitettua mitään täällä. Loppu kevät oli minulle todella raskasta aikaa jos joku muistaa niin yritin itsaria kaksi kertaa. Lopetin lääkityksen kesäkuun alussa ja nyt voin kohtuullisen hyvin…tietysti on ollut alamäkiä mitkä kuuluukin elämään, muutenhan niistä hyvistä hetkistä ei oisaisi koskaan nauttia.☺️ Olen ollut tammikuusta lähtien…

Milloin aikusen pitäisi ihan itse tajuta, että on niin sairas että on rasitus koko perheelle? Milloin on se aika, että pitäisi huomata, että ei pärjää koskaan yksin vaan pitäisi lähteä palvelutaloon ja antaa perheen jatkaa elämistä.

Tänään on ollut taas tosi paha olla,ahdistaa jatkuvasti kaikki asiat… Ollaan oltu lasten kanssa välillä äitini luona,mutta koskaan ei ole ollut sellaista että saisin vaikka yhden päivän vain olla ja levätä,ei tarvitsisi jaksaa eikä tehdä mitään.Vauvan kanssa päivä,ehkä jopa yökin kahdestaan piristäisi mieltä varmasti kummasti,mutta kukaan ei sitä mahdollisuutta tarjoaisi.…

Tapasin elämäni miehen, niin luulin, viime syksynä. Hän oli ihana ja osasi sanoa juuri sen kaiken mitä halusin kuulla. Suhteemme alku oli hankalaa, hänellä oli paljon työkiireitä, kuten yrittäjillä aina. Muutamien kuukausien jälkeen kuitenkin kaikki muuttui, tapasimme useammin vaikka etäsuhteessa välimatka tuo ongelmia. Suunnittelimme perheen perustamista ja yhteen muuttamista, olin…

Lainaus sivuston ohjeista: ”Teemaryhmät ovat näkyvyydeltään rajattuja siten, että vain ko. ryhmiin käyttöoikeuden saaneet käyttäjät näkevät niihin kirjoitetut viestit.” Käytännön kysymys: mitä ovat nuo teemaryhmät, kun minulla näkyy Keskusteluryhmät-sivustolla vain ”Avoimet keskustelut” -otsikon alla olevat keskustelut? Miten noihin teemaryhmiin pääsee mukaan ja missä ne ovat, vai olenko nyt hiukan hakoteillä?…