Aina Yksin lapsen kanssa?
Onko muilla samoja kokemuksia, että olette avioliitossa mutta mies ei ota vastuuta lapsen hoidosta. 😑❓ Tekee vaan töitä ja harrastaa omia harrastuksiaan. ei ota osaa kotitöihin koska ne kuuluu minulle kun olen lapsen kanssa kotona.😯🗯️
Pitäs siivota, pestä pyykkiä , huoletia kodista ja lapsesta 5 kk. 🤔
Jos joutuu omia menoja siirtämään hirveä haloo nousee???
Viikonloput menee juomisen ja krapuloiden merkeissä miehellä??? ei voi suunnitella mitään itse kun ei pääse mihinkään. Äitini tarjoaa apua että voisi lasta katsoa mutta en viitsisi aina vaivata kun tulee olo että olisin huono äiti.
Nyt iski vielä stressistä 2 tyypin herppeskin, niin mies syytti että olen käynyt vieraissa vaikka olen ollut hänelle uskollinen en ole kertaakaan pettänyt ketään ikinä parisuhteessa.😭
kun joutuu olemaan 3viikkoa ilman seksiä. ei tipu enää kukkia , ei kiitoksia, ei huominosoituksia, ei tipu muuta kuin ”paskaa” niskaan. naimisiin mentiin rakkaudesta 5/2006 ei hyvältä näytä. tässä palaa henkisesti ja fyysisesti loppuun kun toinen vain naljailee, jos yrittää jostain puhua niin aina menee riidan puolelle. Ahdistaa!😠
Muutakkaan ei pois voi kun on omaa asuntoa maksettavana ja muutettiin tähän 07/2006 , Pankkilaina yhteisissä nimissä, eikä kenenkään ole hyvä olla yksin. Tuskin tämä miestä vaihtamalla paranee?????
Ei halua asuntoa sisustaa ja laittaa. Jos mä ompelen esim. uudet verhot ei kelpaa on rumat hänen mielestään. Säleverhot pitäs hommata ikkunoihin, ei hänen rahoillaan kululemma, vaan mun pienillä hoitorahoilla😮 että osta ite jos haluat. Väittää tekevänsä mun elämästä ”helvettiä” jos lähden asumaan muualle lapsen kanssa.
Auttakaa ??? Onko KOHTALOTOVERIA????
Pitäskö kirjoittaa Miehelle kirje omista tuntemuksistaan jotta ymmärtäisi omaa vaimoa, ystävää ja kaveria paremmin???🙂🌻
Voimia tarvitset ja unta. Olen itse ollut samassa tilanteessa jo 10 vuotta. Hammasta purren oon jaksanu eteenpäin mennä.😠 Meillä on kaksi yhteistä lasta tyttöjä molemmat, toinen on 4v ja isompi 6v. Lisäksi mulla on 3 lasta edellisestä liitosta. Nuorin niistä on nyt 16v ja kaks vanhinta on jo aikuisia. Onneks meillä ei enää oo toi krapula joka viikon loppunen vieras. Mut aina mies pakoilee kotoa, millon kiskalle ja korjaa naapureitten autoo yms. Sit ku on kotona istuu koneella ja on ihan ku ei oliskaan täällä. Aina kiukkunen ja ilmapiiri on aina niin kiree meillä et sen aistii.No mut nyt haluun sanoo sulle,että yritä miettiä mikä on sulle tärkeetä elämässä ja pidä siitä kiinni.🙂👍 Ero ei munkaan mielestä oo aina hyvä ratkasu vaan jotenki tuntuu et se on helpompi ku ei tarvii tehdä mitään suhteen eteen. Onnellinen avioliitto tarvitsee kriisejä joista yhdessä selvitään.Sä voisit vaikka kirjottaa kirjeen sun miehelle ja kertoo mille susta tuntuu syyllistämättä miestä kuitenkaan liikaa. Mä luulen et sun miehelläkin on huono olla koska juo , ei kukaan varmaan haluis juoda jos kaikki on hyvin. Sit jos mahdollista yrittäisitte järjestää vauvan hoitoon ja ottaa aikaa sille rakastuneelle parille joka on unohtunu arjen pyörityksessä.🙂🌻 Hyvä ku kirjotit tänne se on jo alku jollekkin uudelle. Muista kirjotella, että kuulen susta koska haluun auttaa sua jos vaan voin.Pajon voimia sulle ja ota vauvan hoito ym apua vastaan se auttaa sua jatksamaan.🙂🌻🙂👍
Lapsenne on vielä kovin pieni ja vie sinusta tällähetkellä kaikki mehut joten jätä kaikki muu sälä ympäriltäsi huomiotta ja keskity vain omaan hyvinvointiisi lapsen lisäksi! Tiedän - helpommin sanottu, kuin tehty-
Itse olen ollut myös samassa tilanteessa eikä ulospääsyä ollut kuin omaa asennettaan muuttamalla. (Valitettavasti) Kun meidän esikoisemme syntyi mielessäni oli ruusunkuvia siitä kuinka eläisimme onnellista perhe-elämää kaikki kolme yhdessä ja pettymys oli valtava kun huomasin hoitavani lapsen yksin; miehen jatkaessa "normaalia" elämää. Kaikki kodin rutiinit + lapsesta vastuun kantaminen löivät minut maahan täydellisesti. Täytyi opetella olemaan kodin hengetär, hyvä ja vastuuntuntoinen äiti ja vielä miellyttävä ja ahkera rakastaja miehelleen - no way, eihän se onnistu 🙄, ei ainakaan hetkessä.
Esikoisemme syntymästä on nyt kulunut 6 vuotta, enkä ole vieläkään kodinhengetär, täydellinen kasvattaja tahi suurenmoinen rakastaja, mutta se mikä meillä on muuttunut on miehen osallistuminen arkeen. Sitoutuminen ja vastuunottaminen kestivät hänellä vain "hieman" kauemmin, koska hänen ei ollut pakko ottaa vastuuta kun minä tein kotona kaiken!!! Yritin olla parempi kuin olinkaan ja siinä tein virheen. Ajattelin, että kotiäidin täytyy tehdä töitä 24 h / vrh. (no tavallaan täytyykin 😉) eikä ansaitse vapaa-aikaa koska ei pysty tuloillaan tuomaan taloon mitään. Minä muutin asennettani hieman itsekkääksi: miehen työpäivä kestää 8-16, minun työpäiväni kestää myös 8-16 jonka jälkeen tasaamme vapaa-aikamme tasapuolisesti.
Yrittäkää tekin aluksi yhdessä sopia vapaailtanne, eli kummallekkin yhtä monta tuntia vapaata työpäivän jälkeen. Esim. miehesi on vapaalla maanantai ja keskiviikko-iltana yhteensä 3h ja sinä taas harrastat tiistaina ja torstaina yhteensä 3h. Esteiden sattuessa kumpikin joustaa tahollaan, mutta muistaa myös korvata toiselle menetetyn ajan. Tehkää sopimus kirjallisena jääkaapin oveen! (Lopulta tästä järjestelystä meillä luovuttiin ja alettiin muuten sopimaan menojamme, mutta näin minä sain miehen viettämään aikaa lapsen kanssa ja minä sain tarvitsemani hengähdystauon)
Ja tärkeintä on se, että sinun täytyy käydä säännöllisesti poissa arjesta, että jaksat! Se ei ole itsekkyyttä (vaikka miehesi niin väittäisi) tai huonon äidin merkki, vaan ehdottomasti vain terveen aikuisen oikeus ja velvollisuus!
Koeta jaksaa ja muista pitää itsestäsi huolta! Ja kerro kuulumisia🙂👍