Parisuhde, koti ja perhe
Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.
Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit
Parisuhde, koti ja perhe
Parisuhde, koti ja perhe aiheet
Kaikki aihealueet
Näin tässä meillekin kävi. Ero on tulossa, mies jatkaa pettämistään, ei kadu eikä edes yritä olla myötätuntoinen. Olen niin maassa kuin ihminen olla voi. Miten kaikki asiat selviää, miten pienet ihanat lapsemme selviävät? Ja miten minä selviän tästä kaikesta järjissäni? Apua olen hakenut, moneltakin taholta, ja sitä saanut. Ystäviä on…
Hei! Tilanne kotona alkaa olla aika mahdoton. Olen ollut vaimoni kanssa yhdessä nyt neljä ja puolivuotta,niistä kaksi naimissa. Vaimollani on ollut ja epäilen että on edelleen suhteita avioliiton ulkopuolella.Välillä katoaa viikonlopuiksi vieraden miesten kanssa monen sadan kilsan päähän,sanoo että ovat vain kavereita. En itsekkään ole pulmunen vaan olen viina päissäni…
voi sinnuu. Ei meinaa löytyä sanoja. Onneksi miehesi haluaa lähteä selvittämään asioita. Toivottavasti saatte sieltä jotain. Mieheltä löydettävä selkärankaa ottaa vastuuta omasta ”leikkimisestään” eli ei varmaan tarkoittanut tuota mitä tapahtui, mutta asia ryöstäytyi käsistä.Kun sinun mies niin sitten on sinun mies, ei hänellä ole lupaa mennä lohduttelemaan toisia naisia. Näitä…
Hei, olen useamman lapsen äiti,eronnut jo vuosia sitten. Tällä hetkellä painin taloudellisten huolien kanssa ja väsymyksen kanssa. Oma jaksaminen on kovilla, ja mietin kovasti keinoja miten löytää voimia kun tuntuu että elän vain toisia varten…Rakkautta on etäsuhteessa mutta se on etäsuhde,toisinaan saan voimia siitä mutta toisinaan kun pyykkivuori vyöryy ovista…
Lisään oman tarinani tähän pettämisteemaan liittyen, ja toivon, että voin joskus kertoa miten selvisin kokemuksistani. Juuri nyt en tiedä mistä selviytymisen ainekset voisi repiä. Auttaisihan se jos kuulisin mitä ajatuksia tämä herättää toisissa, omat ajatukset ei aina etene minnekään. Olemme mieheni kanssa löytäneet toisimme nuorina ja nyt meidän pitäisi olla…
Olen seurustellut vuoden. Elämme etäsuhteessa opiskelujen loppusuoralla. Siinä ajassa olemme eronneet ”oikeasti” 3 kertaa ja aina miehen aloitteesta. Sen lisäksi hän on ainakin 20 kertaa sanonut, että annetaan olla, riidan yhteydessä. Toisaalta hän kuitenkin jatkuvasti sanoo että rakastaa, päivittäin ja vannoo sitoutumistaan. Hän kuitenkin saa kummallisia kohtauksia. Yhtäkkiä jumittuu ihan…
Jollekin on nyt vain sanottava tämä: Olen niin surullinen. Miksi sanon sen tänne? Siksi, että en voi sitä kenellekään kertoa. Itken salaa ja mietin milloin tämä suru hellittää otteensa. Kirjoitan päiväkirjaa. Etsin uutta suuntaa elämälle. ER 😭
…
11…Välillä vaan ihmettelee, miten niin moni asia voi mennä niin totaalisen pieleen. Pari kolme viikkoa olo on kuin olisi sumussa kulkenut. Tilanteeni oli jo ennalta sotkuinen, kun ex-tyttöystävä räjäytti sitten oikein kunnon pommin vasten kasvoja. Olin tänne kirjoitellut jo aiemmin siitä, miten hän tuntui ajoittain jotenkin etäiseltä suhteessamme. Emme nähneet…
Mitä voisin tehdä, että avopuoliso suostuisi keskustelemaan kanssani ongelmistamme? Olemme seurustellut jo 7 ja puoli vuotta. kunnes hän sanoi ettei jaksa enää ja tahtoo ottaa etäisyyttä. Nyt olen huomannut suhteemme arkistuvan ja jos vielä saisin mahdollisuuden, nin korjaisin asiat todella hyvin. työt vieneet paljon huomiota ja toinen jäänyt paitsioon. Me…
Nainen sanoi miehellensä ”mitä jos kahden viikon päästä lähdettäisiin ravintolaan, kun minun tekisi mieli lähteä vähäsen tuulettumaan?😋 No mies siihen ”Minä olen ajatellut, että ME ei lähdetään sinne ollenka” Johon nainen sanoi ” ei sit.” Meni vähäsen aikaa ja mies sanoi ”no katotaan viikonpäästä mikä on tilanne”. Jonkin ajan kuluttua…