Parisuhde, koti ja perhe

7 tuntia sitten

Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.

Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Parisuhde, koti ja perhe

Parisuhde, koti ja perhe aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 3786
Käyttäjä Suviiiii aloittanut aikaan 13.01.2022 klo 18:31 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

olen eronnut kaksi vuotta sitten. Ero tapahtui täysin yllättäen entisen avopuolisoni yllättäen ilmoittamalla että kyllähän haluaa lapsia, mutta ei minun kanssani. olimme tällöin olleet yhdessä 11 vuotta. Ja asuneet yhdessä niistä 10 vuotta. aloimme seurustella jo murrosikäisensta lähtien eikä kummallakaan ollut juuri ollut aiempia kumppaneita. suhteestamme oli muodostunut vähitellen oikein…

Käyttäjä Taruliini aloittanut aikaan 01.03.2018 klo 10:07 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei, minulla oli lapsuus aluksi turvaton rakkaudeton, jouduin 12 vuotiaana muuttamaan mummolaan äidin juomisen takia, siellä oli turvaa mutta en saanut rakkautta enkä huomiota. Minulla on kauhea menettämisen pelko nykyään ja kärsin mustasukkaisuudesta. Aivan kauheita tuntemuksia tulee kun mieheni menee yksin kauppaan ja mietin jutteleekohan hän siellä niiden naiskassojen kanssa…

Käyttäjä Ainavika aloittanut aikaan 09.01.2022 klo 13:22 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Moi! Tahdon purkaa tuntojani, kuulla toisten ajatuksia sekä toisten vastaavanlaisia kokemuksia. Tapasin miehen netissä, keskustelimme kuukauden ja yhteys oli täydellinen, molemmat olivat sitä mieltä että voiko olla mahdollista löytää edes vastaavaa. Keskustelimme kaikesta ja sulautimme toiveemme,haaveemme ja odotukset yhteen. Olimme todella ihastuneita.  Sitten kun viimein pääsimme tapaamaan (väli matkaa reilu…

Käyttäjä anuukka100 aloittanut aikaan 11.01.2022 klo 13:36 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

miten pääsee mustasukkaisuudesta eroon. Ollaan oltu 18 v naimisissa ja nyt mustasukkasuus on ottannu vallan. mieheni katselee pornoa, mikä ei olisi hirveesti haitannut, muuta sitten näin että kävi sivuilla missä etsittiin panokavereita lähialueelta. Suutuin ja huomautin asiasta, loukkasi tosi pahasti. sitten alion epäilee, kun aina puhelimessa ja vahtii puhelintaan ja…

Käyttäjä aloittanut aikaan 07.01.2022 klo 12:08 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei kaikki Haluaisin kuulla onko täällä muita kellä voisi olla kokemusta samanlaisesta tilanteesta kuin minulla/meillä. Olemme uusioperhe, jossa aikaisemmasta suhteesta 3 lasta ja yksi yhteinen. Yhdessä oloa on kertynyt n.10v josta naimisissa 3v. Tänä aikana puolisoni on useamman kerran jäänyt kiinni pettämisestä netissä, pyytänyt tuttua ja tuntemattomia naisia seurakseen esim.…

Käyttäjä Mardeq aloittanut aikaan 15.12.2021 klo 05:13 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Elämän raadollisuus on ollut minulle aina näkyvillä, mutta jotenkin ajattelin aina, että minunkin aikani vielä tulee. Nyt istun hämärässä makuuhuoneessa kuunnellen mieheni kuorsausta, kun uni jälleen kerran hylkäsi minut. Edessä on jo kolmas jouluni ilman sisaruksiani ja vanhempiani. En kuulu enää perheesen, jonka kuopukseksi synnyin. Minulla ei myöskään ole yhtään…

Käyttäjä Kata_K (Työntekijä) (MIELI ry:n kriisiauttaminen) aloittanut aikaan 02.12.2021 klo 12:33 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Aikuisten kahdenkeskinen Solmussa-chat on avoinna normaaliin aikaan klo 15-19 tulevina arkipyhinä eli itsenäisyyspäivänä 6.12.2021 sekä loppiaisena 6.1.2022. Tule aukomaan elämän solmuja! Olipa solmut isoja tai pieniä, meillä on sinulle aikaa. 💚 Solmussa-chat palvelee jatkossakin aina maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 15-19! Pääset chattiin sen aukioloaikana klikkaamalla sivun vasemmassa laidassa…

Käyttäjä Hukassa minäkin aloittanut aikaan 12.12.2021 klo 03:40 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Mitenköhän tää toimii… en ole kovin hyvä kirjoittamaan. Sorit siitä. Olen mies… mulla on perhe… meillä on perhe. Nuorin lapsemme on vasta syntynyt. Muut jo koulussa… ja koen olevani ihan hukassa ja sekoamispisteessä.  En tiedä mistä edes aloittaisin… mutta ehkä ongelmat: 1. Mulla on porno riippuvuus, ei diagnosoitu,  mutta siihen…

Käyttäjä Kata_K (Työntekijä) (MIELI ry:n kriisiauttaminen) aloittanut aikaan 15.12.2021 klo 14:05 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Muistuttelen jo näin hyvissä ajoin, että Tukinet on avoinna vuoden jokaisena päivänä, myös joulunaikaan! 🎅 Ryhmäkeskustelut ja suurin osa tukisuhteista toimii ihan normaalisti. Myös Solmussa-chatit ovat tuttuun tapaan maanantaista torstaihin klo 15-19. Ryhmächattien päivittäisen tilanteen näkee parhaiten Tukinetin etusivun chat-karusellista. Mahdollisimman hyvää joulua ihan jokaiselle! 💚💗

Käyttäjä Yksinäinen sydän aloittanut aikaan 13.06.2021 klo 18:41 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

En tiennyt, miten nimeäisin otsikon. Tämä on jo aiheena tabu. Olen eronnut aikusten lasten äiti. Nuorempana tulin seksuaalisesti hyväksikäytetyksi. Nyt epäilen, että olen kiinnostunut naisista. Mulla ei ole homofobiaa, mutta en tahdo hyväksyä sitä omalle kohdalle. Siitä on jo 7 vuotta aikaa, kun viimeksi olen rakastellut. Silloin erosin miesystävästäni. Koskaan…

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: