Viime vuonna loppukesästä hankkiuduin terapiaan ja kirjottelin tännekin Rikkinäiset-ryhmään. Oon tullut pitkän matkaa masennuksen kourista ja itseinhosta ja itsetuhoisuudesta eteenpäin. En sanois, että oon parantunut kokonaan, mutta oon paremmassa paikassa kun vuosi sitten. Vuoden vaihteen jälkeen erosin silloisesta poikaystävästä, joka oli yksi parhaimpia päätöksiä mun elämässä. Hän tuntui todella paljon taakalta, eikä tehnyt mua ollenkaan onnelliseksi, vaikka niin luulinkin. Mun henkinen pahaolo, oli tappanut kaikki tunteet häntä kohtaan.
Keväällä tunsin itseni onnelliseksi, ja kaikki oli sillä hetkellä hyvin. Olin lähdössä vaihtoon syksyllä ja viihdyin yksikseni, vapaa-aikaa oli yhtäkkiä todella paljon, kun ei tarvinnut murehtia toisesta ihmisestä ja hänen tarpeistaan.
Sitten tapasin nykyisen poikaystäväni, joka on valehtelematta maailman ihanin ja huomaavaisin ihminen. En ikinä ole tuntenut oloani niin hyväksytyksi toisen ihmisen puolesta, hän ei tuominnut minua tai historiaani. Hän tietää lähes kaiken menneisyydestäni, ja hyväksyy minut vikoineni. Rakastan häntä aidosti ja tiedän, että hän on aina tukenani. Ja minä hänen tukenaan. Pystyn kuvittelemaan tulevaisuutemme vuosikymmenien taakse, vaikka se nyt ei ihan ajankohtaista olekaan.
Se vaan on hyvä pitää mielessä, sillä minä olen tällä hetkellä vaihto-opiskelemassa tuhansien kilometrien päässä, keski-euroopassa. Luottamus tässä hetkessä on tärkeintä, ja sitä löytyy. En murehdi parisuhdettani täällä ollessani, tiedän sen kestävän. Siitä ei ole epäilystäkään, mutta minä ja minun henkinen puoleni, olemme kuolemassa. Olen ollut täällä kaksi viikkoa, ja ei ole hetkeä kun en toivoisi olevani kotona. Olen täysin onneton, kaupunki jossa olen, ei ole kovin suuri ja tuntuu hyvin kodikkaalta. Se vaan ei ole minun kotini, minulla ei ole täällä mitään.
Vaihto-opiskelun tarkoituksena on kuulemma matkustella ja nähdä maailmaa, tutustua vieraisiin kulttuureihin ja bilettää. Herranjestas täällä juodaan koko ajan. Hyvä muille, huono minulle, minä en halua bilettää. Mua ahdistaa ihan älyttömästi olla täällä. Ja kun ahdistaa, syön. Voi luoja kun tunnen syvää itseinhoa ja itsetuhoisten ajatusten nousua. En halua elää näin, mutta en tiedä kestänkö tätä tuskaa. Haluaisin lähteä kotiin, mutta se ei ole niin helppoa. Pelkään, etten henkisesti jaksa olla täällä. Pelkään, että jossain vaiheessa romahdan. Tiedän, etten satuttaisi itseäni, koska lupasin poikaystävälleni etten tekisi niin, enkä voisi pettää lupaustani. Mutta en tiedä miten tulen jaksamaan täällä, vihaan itseäni hetki hetkeltä enemmän ja enemmän.. Pelkään masentuvani uudelleen.. En taida olla valmis tähän.. En tosiaan ole valmis.. Tahtoisin vaan maata sängyllä silmät kiinni ja unohtaa, että olen täällä..
Sekava teksti, olen pahoillani siitä.. Tulipahan avauduttua, avaudun taas myöhemmin varmasti lisää..
Noh, vähän nyt olin hidas ja jäljessä... Pirun joululomat... Yritin soittaakin terapeutille, mut ne on kaikki joululomilla... Ni en nyt sit pääse juttelee ennenkun lähden takaisin vaihtoon vielä kuukaudeksi.. Kai mä sen pärjään, ois vaan auttanu kun ois päässy jutteleen..
Entä jos soittaisit johonkin auttavaan puhelimeen?
Uskon kyllä et sä jaksat sen kuukauden :mflow Ja sen jälkeen yrität saada ajan terapeutille.
Voimia sulle ☺️❤️ ja kaikkea hyvää vuoteen 2015!
En soittanut auttavaan puhelimeen, keskusteltiin poikaystävän kanssa paljon viikonloppuna. Tuli aika paljon parempi mieli, kun toinen lupas tukea joka askeleella mitä otan. Soittelen terapeutille uudestaan kun palaan.
Tulin juuri vaihtoon takaisin, oon pari tuntia nyt hengaillu täällä ja toivonut, että kämppä lämpeäis ees vähän. Oli aika raskasta jättää poikaystävä taakse, kun tietää että sitten on täällä ihan yksin ilman ketään läheistä tukea. Kaipa tää tästä, kuukausi olis enää jäljellä. Ei tällä hetkellä tunnu kovin pahalta, mut eiköhän sekin vielä kerkee muuttumaan puolin jos toisin. Kello tulee just kuusi, ja huomenna alkaa koulu kasilta heti. Meen varmaan jo nukkumaan, oon ollut kipeenä ja matkustaminen oli aika raskasta.
Aattelin et yritän kirjotella tänne nyt säännöllisesti kuulumisia, ihan vaan et se kynnys kirjoittaa pienenisi.. 🙂 Kiitos teille kaikille tsempeistä, toivottavasti kaikilla on mahtava vuosi edessä!
Pandap,
Mukavaa että kirjoittelet! Huippua että sulla on noin lojaali poikaystävä. Terapeutille varmaan kannattaakin soitella, kunhan palaat vaihdosta. Kuukauden kun jaksat vielä, niin sitten ei tarvitse enää palata. Toivon sulle pikaista paranemista ja koko sydämen pohjasta tsemppiä! ☺️❤️
Kiitti villikettu sun mukavista sanoista! 🙂 Yritän nyt tsemppailla tän kuukauden, saatiin poikaystävän kanssa järkättyä niin et hän tulee vielä parin päivän visiitillekin parin viikon jälkeen. Eli kaks viikkoa yksin, hän tulee ja sit loput kaks viikkoa yksin. Tehtiin tää sen vuoksi, et jaksan sit paremmin koko ajan, ja onhan se nyt muutenkin kiva päästä toisen viereen ilman, että väli käy pitkäksi. Helpottaa kun tietää, että toinen on tulossa. Henkisen jaksamisen todennäköisyys on 500 kertaa isompi! 🙂
Tänään oli eka koulupäivä 8-17, joka meni yllättävän hyvin. Jaksoin jopa keskittyä, vaikka oonkin nyt ollu kipeenä, antibiootit meneillään ja flunssa yrittää sänkyyn vetää koko ajan. Nyt on hyvä ja kevyt mieli, ehkä tästä vielä hyvä tulee 🙂 nyt läksyjen pariin!
Kuulostaa mukavalta et poikaystäväs tulee käymään sun luona parin viikon päästä ja se varmasti auttaa sua jaksamaan koko loppu vaihdon!
Tsemppiä ja voimia sulle Pandap 🌻🙂🌻
Pystyn nukkumaan yössä 10 tuntia, ja silti heräämään aamulla silmät punaisena niinkuin en olisi nukkunut ollenkaan.. Näin taas painajaisia viime yönä, niistä on alkanut tulla jokaöinen juttu _taas vaihteeksi_
Ennen viime syksyisiä terapiakäyntejä näin joka yö painajaisia, ja sitä ennen 1-5 kertaa viikossa 10vuoden ajan.. Eli siitä asti kun iskä on ruvennut näyttämään pahoinpitelevää puoltaan äitiä kohtaan.. Oon nähny monesti niistä unia, erilaisia versioita, jotkut päättyy paremmin ja jotkut noh... Vähän huonommin...
Viime yö meni painajaisten kanssa, näin miten iskä repi pikkuveljeä hiuksista ja heitti maahan.. Heräsin siis täydessä paniikissa keskellä yötä taas, eikä ketään lähellä kelle puhua asiasta. Ja seuraavaksi kun vihdoin sain nukahdettua painajaisia tulee vaan lisää.. Mun pää ei kestä, en jaksa nähdä painajaisia, ne on ihan hirveitä.. Menee aina seuraava päivä pilalle täysin, kun on huono fiilis ja kaikki on raskasta..
En jaksa tätä rallia, en jaksa painajaisia.. Pystyykö niille tekemään mitään? Näettekö te muut painajaisia? Mitä teette kun näette niitä?
Ite näin ennen lääkitystä ja terapiaa monta painajaista joka yö muutaman vuoden ajan. Mun painajaiset oli/on sellasia et nään ensin tiivistettynä kuluneen päivän ja kun tulee se paikka jollon menin oikeesti nukkuun niin unessa hirttäydyin huoneeni ikkunasta ulos. Sit mä aina herään kun mä kuolen... Herätessä oon usein kyyneleistä märkä, ahdistunu ja pelokas :'( Siinä nyt mun kokemus. Toivottavasti se auttaa sua kun saat tukee ja neuvoja ☺️❤️
Sattuu henkisesti, en saa nukuttuu ja kaikki tuntuu kaatuvan niskaan. Pitäs tehdä koulutehtävii, lukee kokeisii ja hakee työharjoittelupaikkaa.. En halua, en jaksa.. Illal ois yhen kaverin synttäribileet, haluisin mennä käymää alotteluis, mut samal en haluais mennä. Haluisin Suomeen takas, kotiin.. Tahdon kotiin.. Vihaan tätä maata
Pandap ☺️❤️ ei oo kyllä kivaa eikä reilua että joudut painajaisten takia kärsimään. ☹️ Nyt tarvittais Harry Pottereista unettoman unen juomaa. Harmi ku ei oo totta ☹️
Pitkä pitkä voimahalaus pandap<3
Pandap,
Toivon sulle tsemppiä ja jaksamista koko sydämestäni! Voisitko yrittää ottaa asian kerrallaan? Koulutehtävät, kokeisiinluku ja työharjoittelu voi tuntua yhdessä liian kovalta paketilta, mutta jos tekisit yhden kerrallaan? Kohtahan poikaystäväsikin tulee jo käymään. Sen jälkeen ei ole enää kuin pari viikkoa, ja pääset takaisin kotiin.
Itse yritän monesti rauhoittua painajaisten jälkeen, vaikka valvoa vähän aikaa ja antaa sen unohtua. Tajuta kaikessa rauhassa, että se oli vain unta eikä mitään todellista. Sun ei ole pakko mennä sellaisiin tapahtumiin, mihin et jaksa tai halua mennä. Voit ihan hyvin levätä asunnolla, jos siltä tuntuu.
Halauksia! 🙂
Kiitos teidän kommenteista, ootte parhaita! ☺️❤️ Salaatti, unettoman unen juoma kelpais tosiaan! Nyt ikävöin mun Potter-kirjoja Suomessa.. :3
Sain rajattua tehtäviä, tein listan asioista joita pitäis tehdä ja viereen kirjoitin "Älä stressaa asioiden saavuttamisesta. Ei ole mikään kiire mihinkään." Ja työharjoittelun kanssa pitäisi periaatteessa olla ajoissa, mutta en tiedä riittääkö jaksaminen siihen tänä keväänä, joten yritän nyt ensin saada vaihdon kunnialla päätökseen.
On ollut kauheen väsynyt päivä tänään, en oikeen oo saanu mitään aikaiseksi. Oikeastaan se ei tällä hetkellä ees haittaa. Kello tulee yhdeksän pian, mut meen nukkumaan koska oon oikeesti väsyny. Turhaan yritä käydä koealuetta läpi, ei siitä tulisi yhtään mitään.
Nyt on hyvä fiilis tulevaisuudesta, tuntuu että kaikki vielä luonnistuu. Pari tuntia sitten olin sitä mieltä, etten ikinä selviä... Mielialat vaihtelee kuin mikä, mutta nyt on ihan hyvä olla.
I can do this.
Pandap, hienoa että sait järjestettyä asiasi tuollaiseksi listaksi! Tuo lause kävisi ohjeeksi hyvin monelle ihmiselle. Kuulostaa järkevältä keskittyä nyt vaihdosta selviämiseen. Muutama viikko enää ja se on siinä. Yes, you can do it! 🙂
Paljon halauksia ja tsemppiä, toivottavasti saat nukuttua ja me lähetetään sulle unettoman unen ajatuksia ☺️❤️
Hyvä pandap! Todellakin sinä pystyt siihen. Pidä tämä ajatus. Jos tuntuu vaikeelta niin ajattele vaan sitä päivää joka lähestyy koko ajan. Tsemppiä!☺️❤️ Ja niin, minäki yritän lähettää niitä unettoman unen ajatuksia.
Kiitos teille, ootte ihania! 😍
Nyt oon päässy painajaisista eroon, koska en oo n. 3yöhön enää nukkunutkaan. En tiedä miksi, fyysinen ja henkinen väsymys ovat kyllä huipussaan, aivotkaan ei enää tunnu toimivan eli opiskelu ei onnistu, koska väsyttää niin paljon.. Silti en pysty nukahtamaan ja kun nukun, on se tunnin pätkissä ja sitten herään taas... Oon vain niin väsynyt. Ja surullinen. Oon ollut kauheen surullinen viime päivinä, en oikeestaan tiiä miksi. Suruttaa ja masentaa vaan..