Ulkona maailmasta
Viime vuonna loppukesästä hankkiuduin terapiaan ja kirjottelin tännekin Rikkinäiset-ryhmään. Oon tullut pitkän matkaa masennuksen kourista ja itseinhosta ja itsetuhoisuudesta eteenpäin. En sanois, että oon parantunut kokonaan, mutta oon paremmassa paikassa kun vuosi sitten. Vuoden vaihteen jälkeen erosin silloisesta poikaystävästä, joka oli yksi parhaimpia päätöksiä mun elämässä. Hän tuntui todella paljon taakalta, eikä tehnyt mua ollenkaan onnelliseksi, vaikka niin luulinkin. Mun henkinen pahaolo, oli tappanut kaikki tunteet häntä kohtaan.
Keväällä tunsin itseni onnelliseksi, ja kaikki oli sillä hetkellä hyvin. Olin lähdössä vaihtoon syksyllä ja viihdyin yksikseni, vapaa-aikaa oli yhtäkkiä todella paljon, kun ei tarvinnut murehtia toisesta ihmisestä ja hänen tarpeistaan.
Sitten tapasin nykyisen poikaystäväni, joka on valehtelematta maailman ihanin ja huomaavaisin ihminen. En ikinä ole tuntenut oloani niin hyväksytyksi toisen ihmisen puolesta, hän ei tuominnut minua tai historiaani. Hän tietää lähes kaiken menneisyydestäni, ja hyväksyy minut vikoineni. Rakastan häntä aidosti ja tiedän, että hän on aina tukenani. Ja minä hänen tukenaan. Pystyn kuvittelemaan tulevaisuutemme vuosikymmenien taakse, vaikka se nyt ei ihan ajankohtaista olekaan.
Se vaan on hyvä pitää mielessä, sillä minä olen tällä hetkellä vaihto-opiskelemassa tuhansien kilometrien päässä, keski-euroopassa. Luottamus tässä hetkessä on tärkeintä, ja sitä löytyy. En murehdi parisuhdettani täällä ollessani, tiedän sen kestävän. Siitä ei ole epäilystäkään, mutta minä ja minun henkinen puoleni, olemme kuolemassa. Olen ollut täällä kaksi viikkoa, ja ei ole hetkeä kun en toivoisi olevani kotona. Olen täysin onneton, kaupunki jossa olen, ei ole kovin suuri ja tuntuu hyvin kodikkaalta. Se vaan ei ole minun kotini, minulla ei ole täällä mitään.
Vaihto-opiskelun tarkoituksena on kuulemma matkustella ja nähdä maailmaa, tutustua vieraisiin kulttuureihin ja bilettää. Herranjestas täällä juodaan koko ajan. Hyvä muille, huono minulle, minä en halua bilettää. Mua ahdistaa ihan älyttömästi olla täällä. Ja kun ahdistaa, syön. Voi luoja kun tunnen syvää itseinhoa ja itsetuhoisten ajatusten nousua. En halua elää näin, mutta en tiedä kestänkö tätä tuskaa. Haluaisin lähteä kotiin, mutta se ei ole niin helppoa. Pelkään, etten henkisesti jaksa olla täällä. Pelkään, että jossain vaiheessa romahdan. Tiedän, etten satuttaisi itseäni, koska lupasin poikaystävälleni etten tekisi niin, enkä voisi pettää lupaustani. Mutta en tiedä miten tulen jaksamaan täällä, vihaan itseäni hetki hetkeltä enemmän ja enemmän.. Pelkään masentuvani uudelleen.. En taida olla valmis tähän.. En tosiaan ole valmis.. Tahtoisin vaan maata sängyllä silmät kiinni ja unohtaa, että olen täällä..
Sekava teksti, olen pahoillani siitä.. Tulipahan avauduttua, avaudun taas myöhemmin varmasti lisää..
Moi pandap,
On kyllä hienoa että pääsit nyt kotimaahan ja parisuhteesi voi paremmin. Siinä on ainakin kunnon puitteet henkiselle toipumiselle. Upeaa, että suhteenne kesti tuon vaikean ajan ja vahvistui sen jälkeen. Sanotaan, että kauaksi toisesta joutuminen on kuin tuuli tulelle; pienen se sammuttaa, mutta suuri yltyy vain suurempaan roihuun.
Oot ollut todella rohkea ja vahva, kun olit ensin vaihdossa loppuun asti (vaikka ihan varmasti oli vaikeaa) ja sen jälkeen menit heti terapeutille. Se on varmaan ollut traumaattinen kokemus, ja ajan kanssa siihen voi saada etäisyyttä. On täysin ymmärrettävää, että se voi herättää kaikenlaisia ajatuksia ja voimakkaita tunteita. Nyt se kuitenkin on onneksi takanapäin, ja selviytymisen sijaan voi keskittyä mielen paranemiseen.
Hienoa että pärjäätte omillanne, voi olla että vanhemmatkin ymmärtävät vähentää holhoamista, kunhan huomaavat että te pärjäätte ja olette jo itsenäistymässä. Joskus itsenäistyminen voi olla jopa vaikeampaa vanhemmille, jotka eivät mielellään päästäisi irti.
Pystyisitkö lähettämään sähköpostia esim. opinto-ohjaajalle tai opinnäytettä ohjaavalle opelle? Se voisi olla jotain, mistä lähteä eteenpäin. Koulun pitäisi ymmärtää, ettei masentuneena voi samalla lailla edetä opinnoissa. Työharjoittelu ja opinnäyte ovat sovittavissa olevia asioita, ja opettajien pitäisi pystyä opastamaan niissä ja mahdollisesti aiheenkin suhteen. Oot joka tapauksessa selvinnyt todella paljosta, ja sun pitää saada myös levätä ja olla rauhassa. Kyllä se tästä vielä paremmaksi muuttuu. 🙂
Tsemppiä ja halauksia! 🙂
Kiitti villikettu, oot mahtava! 🙂 pääsen parin viikon sisällä opettajan kanssa puheille. Toivottavasti hän osaa auttaa!
Nyt on ollut aika heikko henkinen olo. Tuntuu kuin kävelisi lasisen lattian päällä, ja se lattia alkaa halkeilla... Lattian alla on syvä, pimeä masennus, mistä on äärettömän vaikea nousta. Pimeydestä on vaikea nousta. Musta tuntuu että alan pikku hiljaa vajota siihen suohon... Keskiviikkona on terapia, tahtoisin sanoa sille miten paha olla mulla oikeesti on... En tiiä pystynkö...
Moi pandap,
Ootko saanu terapiassa puhuttua asioistasi? Tuollainen olotila on varmasti vaikea pala, mutta siihen voi saada apua ja kyllä se helpottaa vielä. Sun ei tarvitse vajota siihen suohon, ja ansaitset todellakin kaiken mahdollisen avun. Hienoa että olet hakenut apua ja toivottavasti myös saanut sitä!
Tsemppiä ja halauksia. 🙂
Mä en tiedä mitä tapahtuu...
Oon nähny iskästä painajaisia paljon, joten se pyörii sit päivälläkin mielessä... Kaikki mielikuvat miten se hakkas äitiä... Eli voi kuvitella et mieli ei oo kauheen korkeella ollu.. Eilen illalla romahdin täysin ja itkin varmaan kolme tuntia putkeen. Poikaystävä huomas jossain vaiheessa ja tuli halaamaan ja yritti hiukan piristää, vitsailla yms... Tuloksetta. Olo oli paska ja tuntui vaan että haluan kuolla. Tuntui ettei siitä pääsisi koskaan pois.. Kun vitsailu ei tulosta tuottanut, hän meni hiljaiseksi ja vetäytyi täysin. Itki itsekin jossain vaiheessa ja oli vaan vieressä. Ei puhunu mitään eikä kertonut mikä on hätänä. Oli kuulemma surullinen tilanteesta. En tiedä mitä tilannetta hän tarkoitti, se että minä olen surullinen vai että hän joutuu kestämään asioita vai mitä.. En tiedä... Jossain vaiheessa hän meni tekemään koulujuttujaan takaisin... Itkeskelin itse vielä sitten tunnin pari yksinäni... En kysynyt myöhemmin enää mitään, koska ei hän halunnut puhua asiasta... Tunsin itseni hylätyksi, kun olisin vain tarvinnut toisen olevan siinä, hän ei ollutkaan... Vaan ei suostunut puhumaan ollenkaan... Nukuimme vierekkän ja aamulla mulla oli jo hiukan vahvempi ja parempi olo niin päivä sujui sen kummemmitta murheitta...
Äsken hän olisi halunnut hieman läheisyyttä ja sanoin, etten ole valmis sillä eilisestä on vielä niin vähän aikaa... Hän suuttui ja lähti taas tietokoneensa viereen, koska hänessä oli joku vika kun en häntä halua. Kun kyse oli siitä oikeasti, että olen koko päivän yrittänyt itselleni vakuutella, että kyllä mun kuuluu olla elossa ja että mulla on väliä. En tiedä mitä hänen mielestään eilen tapahtui... Nyt on aika paska olo siis taas... Hän ei selkeästikään ymmärrä mitä käyn läpi.. En tiedä voinko hänelle suoraan sanoa, että mulla on kuoleman ajatuksia ja tahtoisin vain olla poissa.. En tiedä mitä teen, en ole se vahva henkilö tässä... En pysty, en jaksa... Oon niin rikki, niin loppu.. Yritän pysyä positiivisena.. Tekee mieli satuttaa itseä koko ajan.. Lyön ja hakkaan.. Miksei tää voi olla loppu.. Miksei mun lapsuus voinut olla onnellinen.. Miks mun täytyy kärsiä.. Haluisin vaan unohtaa kaiken
Moi pandap,
Ikävä kuulla että oot kärsinyt painajaisista ja poikaystävän kanssa on ollut väärinkäsityksiä. Ethän satuta itseäsi enää? Vaikka se veisikin pahan olon hetkeksi pois, se tulee yleensä kahta pahempana takaisin kunhan se vahingoittamisen "huuma" helpottaa. Ootko puhunut terapeutille näistä tuntemuksistasi?
Tuo on joka tapauksessa paljon että yrität pysyä positiivisena ja käsittelet tunteitasi. Voi olla, että poikaystävälle kertominen auttaisi häntäkin ymmärtämään paremmin asioita, mutta riippuu tietysti siitäkin mitä yleensä puhutte ja miten hänellä on tapana suhtautua vakavampiin asioihin kuten itsetuhoisuuteen. Kuulostaa kuitenkin hienolta, että hän halasi sinua ja on ollut tukena välillä. Ainakin terapeutille tai tukihenkilölle niistä ajatuksista kannattaa kyllä puhua.
Tsemppiä ja halauksia! ☺️❤️