Tämä ei tosiaan ole masennusta vaan pelkkää ilostusta. Mikä ehkä oln vastakohta sanalle masennus.

Eka kerran tänä vuonna minä olen fyysisesti terve, juuri sain terveen paperit. Saan tehdä mitä vaan mutta en ryypätä, koska vielä kaksi kuukautta syon lääkettä varmuuden vuoksi kai. Ehkä kestän selvänä vaikka mieli olis heti tehnyt mennä ja ottaa kunnon lärvit.
Toivottavasti mun päänikin tämän kestää eikä se nyt ihan itsestään sekoa ja huomaan yhtäkkiä olevani masentunut.

"tänään jaksan nousta seisomaan,
tänään lähden maailmaan
omaa tietäni kulkemaan,"

Tämä on lainaus "Kollaa kestää" laulusta jota ukkini aina hokee, kun sillä on selvä hetkensä vanhuuden höperyydestä .

Onneks olkoon maanvaiva!
Sun olos on varmasti mahtava ku tiedät että olet vihdoin terve! 🙂 ..vaikka haluatkin juomaan..
Oletko koskaan ajatellut mitä se alkoholi tuo tullessaan? Jos mietit oikein kunnolla, huomaat ettei siitä loppujen lopuksi ole mitään hyötyä. Se tuo hetkellisesti hyvän olon ja mielen, mutta muuten se on tosi turhaa juoda sitä. 🙂 Ihan vaan päänvaivaks kerroin. Ite oon kokenu kantapään kautta että se juominen ei tuo muutakun ongelmia mukanaan ☹️

Hyviä vointeja sulle maanvaiva ja kerrohan toki fiiliksistäsi! 🙂 🙂🌻

Kiitos todella paljon. Ei minulla alkoholi ole kai ongelma, olenhan nytkin ollut lähes puoli vuotta ilman (jos oikein muistan). Minä vaan aina puhun, että olisi kiva vetää lärvit ja sitten saatan juoda ýhden kaljan ja siinä se on. Kuitenki minä tarvitsen ainakin sen yhden kaljan tai lonkun jotta kykenen olemaan muiden kanssa. Vielä jokin aika sitten minä join raakaa kossua, en sitäkään kovin paljon, mutta nyt olen sen juomisen kokonaan lopettanut.

on totta, että kun on kaveri porukassa, niin sitten tulee helposti stereotypioita. Aikuistua VOI omaan tahtiin. Kukaan ei voi päättää milloin olet aikuinen! Minulla itselläni on yksi kaveri joka on 17 vuotta vaikka me muut ollaan jo 18. Ei se 18- vuotta ole se aikuistumisen raja. Monet vain pitävät sitä rajana. Ei ole niin siistiä päästä baariin ja ostaa viinaa sekä tupakkaan! Ei ne tuo aikuista! Aikuista on ottaa vastuu omasta tekemisestä. Vastuu itsestä!
Itse olen 18- vuotta ja ei minusta tunnu että olisin jo aikuinen. Päin vastoin. Vielä on minullakin paljon opittavaa vastuusta ja asioiden hoidosta! Aikuistuminen on iso asia ja suuri askel. Ei siihen noin vain kasveta! Edes aikuinen ihminen ei ole aikuinen vaan sekin kasvaa koko ajan ja oppii aina uutta aikuisuudesta!
Älä siis huoli!

Hyvää kevättä Annika ja voimia! 🙂🌻

PS: Silloin kun on todella vaikeaa kannattaa kääntyä Jumalan puoleen.Se ei hylkää vaikka olisit missä. Kannattaa lukea Raamatusta psalmi 139 sekäpsalmi 23 niistä minä löydän lohtuni kun on vaikeaa...

Mä pääsin opiskelemaan, ammattikouluun. Lukion jälkeen pääsin heti ammattikorkeeseen, olin siellä reilu puoli vuotta, sitten hajos pää ja nyt neljän vuoden sairasloman jälkeen yritän taas. Toivottavasti pärjään. Voi kyllä tehdä tiukkaa, mutta pakko yrittää.

Paljon onnea Xera, kyllä sinä pärjäät. Onko sellaista mitä haluat opiskella. Pystytkö sinä ilman avustajaa olemaan koulussa?

Mulle kävi vähän huonosti opiinnon jatkumisen kannalta, en siitä viittihe edes puhua.

Kiitos. Ei mulla avustajaa ole, mun ongelmiin se ei vois auttaa. Mä en tiedä onko tää ollenkaan oikee ala kun en edes tiedä mitä tää on. Tai tiedänhän mä sen nimen ja siitä osaan jotain päätellä, mutta oikeesti mä en tiedä mistä on kyse tai millasissa paikoissa sitte tekisin töitä. Meen sinne ja katon mitä tapahtuu. Yritän olla ajattelematta hirveesti, kun sit iskee vaan paniikki. Hirvittää kyllä, että mun pitäis sopeutua uuteen luokkaan, nopeesti pitäis vielä yrittää tutustua ettei jää ulkopuoliseks. Mutta en ajattele sitä, ainakaan vielä.

Sitte kun tuntuu että pystyt, ni kerro jooko mitä ongelmia sun opiskeluun tuli. Just luin toisesta ketjusta, että sait näyttökokeen läpi.

Mä en haluais olla näin yksin.Ja yksin oon vaikka on kavereita. Mutta ne on vaan kavereita, ne ei täytä tätä yksinäisyyttä. Ei ainakaan ne joiden kanssa välillä oon tekemisissä. Että ihmissuhteet pitääkki olla vaikeita ja että pitääki olla näin hankala ihminen. Pientä valitusta mutta joskus se auttaa. Oon nyt tädillä kun kotona on remontti. Täti ja sen mies on kyllä mökillä, eli yksin olen, nyt ihan fyysisestikin.

Se mun juttu ei kai ole kenestäkään kovin vaikea, mulle on. Se on se, että multa loppui vammaistuki ja koulunkäyntiavustaja. Niistä tehdään valitus kyllä, huomenna menen Hesaan lääkärille ja se kai antaa lisäksi jonkun paperin.

Minua ahdistaa tosi paljon juuri nyt, tällä hetkellä. Kun ajattelen etten enää kelpaa edes vammaiseksi, en saakeli soikoon ole enää yhtään mitään. Minusta tuntuu pahalta, että minusta tehdään valitus, että olen vaan kai jokin paperinippu. Haluaisin kuolla, olisin ainakin hautakivi.

Tottakai se on iso juttu! Vaikuttaahan se paljon kaikkeen sun elämässä. Toivottavasti menee valitus läpi jos kerta tunnet, että tarvitset avustajaa. Vammaistukikin on varmaan helpottanu monia asioita. Jos Neuromentalissa käyt, ni ne osaa ainaki kirjottaa asialliset paperit.

Hei Xera, se vammaistuki on auttanut siihen ettei ole mitenkään tarvinnut miettiä opintoviikkoja ja että mitä suoritan vaan olen vähän käynyt tenteissä missä olen jaksanut.
Minä luulen, että jos olisin normaali opiskelija, niin olisin lentänyt koulusta jo pellolle. Tai, että olisin koko ajan ollut sairaslomalla enkä olisi mitään suorittanut.

Minä olin oikeastaan jo hetken ajan onnelline, kun luulin, että joku on salaa Kelasta mua tutkinut ja huomannut mun olevan normaali ihminen. sitten edunvalvoja vaan sanoi, että tuosta tehdään valitus, siihen loppui se onnellisuus ja kohta kai paluu takasin vammaiseksi. Vielä olen hetken lomalla vammaisuudestani, olen ikäänkuin kesänormaali.
Ilman sitä avustajaa minä olen vain nettiopiskelija, koska en selviinny bussimatkoista enkä kouluruokailusta enkä paljon muustakaan. Pärjää ihan hyvin sen koulutunnin, kun istutaan tuolissa ja ope puhuu ja mie kopioin sen puheen kansioon mutta sitten se muu kouluelämä vie multa hermot.

No kuitenki se lääkäri sanoi, että nyt pannaan jäitä hattuun ja hidastetaan tahtia. Että mulla on mennyt henkisesti nyt hyvin, koska olen ollut paljon ruumiini vuoksi sairaalassa ja asunut vanhempieni luona. Ja se on saanut kaiken näyttämään siltä, että voin henkisesti myös hyvin. no ei se noin ihan sanonut, mie noin ymmärsin. Että mie voin henkisesti hyvin, jos olen ruumissairas, koska en jaksa olla molempi sairas. Nyt kun ruumis voi hyvin, olen pään sisältä sairas.

Voi mitä paskaa kirjotan. Pääpointti on tämä eli että se lääkäri määräsi, että nyt pitää rauhottua ja haetaan mua uudelleen vammaiseksi ja jatketaan opiskelua kuten ennenki. Eikä tämä ole mulle huojentavaa vaikka siltä ehkä kaikki näyttää, osaan pitää pokkani. Minä olen kaikille kertonut, että osaan kaikki psyk. testt ulkoa, että saan milloin vaan haluan normaali ihmisen paperit etten oikeastaan ole koskaan ollutkaan mikään Asperger. Itseasiassa tämä on mulle kamala isku ja pari hetkeä mietin, että tapan itseni ennen opintojen alkua, sääli jos onnistun.

Xera, Minä haluaisin sitten kuulla lisää miten sun opinnot menevät kun ne alkaa, kirjota.

Kirjoitan nyt toista tai kolmatta kertaa, jotain mun elämästä, en tiiä oonko jo kertonu tämän mutta mua on kiusattu suunnilleen 10 vuotta ja itsetunto on aika huono. Mulla ei oo muita kavereita kun samanlaisia päästä hulluja kun minäkin. Oon viiltäny varmaan 20 kertaa ja nyt tuntuu siltä että pitäis tappaa itteni. Ainut asia mikä pitää minut elossa on kummi tyttö, kohta menee kouluun

Ja kaikkea p**kaa on muutenki sattunu, mut pahoinpideltiin kun koitin puolustaa mun tyttökaveria, se on kaveri kuitenkin enkä pystyny kattoon sitä enää. Nyt tuntuu siltä että pitää viiltää taas vaikkei edelliset viillotkaan oo vielä parantunu

Itse olen läpikäynyt eri terapeutteja jo 19-vuotiaasta asti, osa terapiasta on toiminut, osa ei. Tärkeintä on se että on itse huolissaan itsestään ja haluaa auttaa itseään. Ensimmäiset kokemukseni psykologin kanssa keskustelemisesta olivat huonoja, ikäeroa minun ja terapeutin välillä oli melkein 40 vuotta enkä uskaltanut olla rehellinen kertoessani siitä mikä minua vaivasi, joten ei minua voitu auttaakaan. Nyt olen käynyt saman psykologin juttusilla jo vuoden, ja koen sen tarpeelliseksi itseni takia. Ensimmäisillä kerroilla tietysti jännitti että mitähän sekin minusta ajattelee jos kerron omista asioistani, masennuksesta ja aivan käsittämättömästä ahdistuksesta jota oli vaikea edes sanoin kuvailla. Vuoden aikana olen ollut välillä niin huonossa kunnossa että heti mennessä terapiaan olen alkanut itkeä. Toisinaan puhutaan ihan yleismaailmallisista asioista eli ihan mistä vaan. Luottamuksen syntyminen asiakkaan ja terapeutin välille on tärkeää, eihän terapia ole kovin kannattavaa jos pitää koko ajan jättää kertomatta omista tunnoistaan.

Minäkin olen käynyt terapiassa jo hyvänaikaa. Munut raahattiin sinne väkisin ja minusta tuntui, ettei tästä tule mitään. Minulla tuli paniikkikohtauksia terapiassa istuessani, mutta luojan kiitos terapeuttini ymmärtää minua. 🙂

Välillä kun ryven masennuksessani ja katson kun kaverini naureskelevat ja hokevat "no nyt se rtaas angstaa", olen tietyllätapaa kateellinen heille, sillä he ovat saaneet normaalin ja onnellisen lapsuuden ja vahvan pohjan elämälleen. Toisaalta olen erittäin iloinen siitä, että he eivät joudu kärsimään niinkuin minä. 😟

Yksi ystäväni onneksi ymmärtää minua ja lohduttaa tokaisemalla: "Maasta se pienikin ponnistaa." Voimia kaikille, jotka painivat vaikeiden asioiden kanssa. Muistakaa, että usein puhuminen tai kirjoittaminen auttavat. 🙂👍

Hei teille. Minä kyllä luen juttujanne mutten osaa mitään vastailla, kiva kuitenki kun kirjotatte.

Minä eilen ihan yhtäkkiä masennuin keskellä päivää, tuli vain tunne etten enää jaksa elää.
Olin ja katselin tietokonetta tai katselin tuota liveryhmää. Samalla pidin auki tekstinkäsittelyä ja mietin mitä sanoisin vanhemmilleni, jos nyt tekisin itsarin. En mitään sanomista keksinyt ja menin nukkumaan. Vielä tänäänkin väsyttää koko elämä, haluaisin olla koulussa enkä sairaslomalla.

Ai niin mun vammaistuki jatkuu mutta tipuin perustuella joka on alle sata euroa kuussa. Minä en ymmärrä miten olen osannut näytellä jotain normaalimpaa ihmistä. Kuitenki asia minua ahdistaa kun en itse itsensäni näe mitään paranemista.