Nuupahtanut salaatti
Hieno otsikko 😀 mutta en keksiny parempaa niin saa luvan kelvata
Tää voi olla sellanen ketju jossa minä kerron kuulumisia. Oon kohta 18-vuotias tyttö, asun yksin yksiössä ja aloitin lukion tänä vuonna. Koko kevään ja kesän taistelin syömishäiriön kanssa kaloreita ja lihomista vastaan. Laihdutin. Laihduinkin vähän, kymmenisen kiloa. Mutta arvaatkaan mitä, noin 6-7 niistä kiloista on tullut takaisin. Eikö oo ilouutinen? Vihaan itseäni kun en edes siinä sitten onnistunut. Ja nyt kumminkin haluan parantua. Ja syön nykyään tavallisten ihmisten tavoin. Epäonnistuin tuossakin.
”Jos on mahdollista että onnellinen, elämää rakastava tyttö sairastuu niin että haluaa nääntyä hengiltä, on oltava mahdollista että sama tyttö selviää ja paranee.”
Yks minua ”pahemmin” syömishäiriöinen tyttö oli kirjottanu noin yhteen tekstiinsä ja ku eilen luin tuon niin rupesin itkemään. Varmaan se on mullekin mahollista.
Mutta nyt ku menee syömisvammailun kans paremmin niin menee sitten muuten huonommin… Minun itsetunto laski niin alas tuon paranemispäätöksen takia ettei varmaan koskaan. En osaa yhtään arvostaa itteäni. Kaikki mitä teen ja sanon on väärin. En ihmettele tuota it:n laskemista ku onhan se iso juttu ku yhtäkkiä tärkein asia itselle, rakkain unelma ikään ku kaatuu, kuivuu käsiin. Ku oman arvon ihmisenä on jo kauan määrittäny laihuus, ja yhtäkkiä pitäisi oppia elämään ilman sitä. Ja keksiä uusi tavoite ja uudet unelmat elämälle.
Niin tämä kaikki ja nämä muutokset tänä syksynä on syöny paljo mun voimia. En oo koskaan ollu näin väsyny. Minä joka oon aina tarvinnu tosi vähän unta. En tiiä toista ihmistä joka voi nukkua yhtä vähän ja silti ei nuku liian vähän. Minä en saa koskaan riittävästi unta ja tuntuu että ku aamulla herään niin oon yhtä väsyny ku illalla. Ja tuo sama onnettomuuden tunne on edelleen. En minä oo onnellinen ollu tänä syksynä, kuin harvoin harvoin on se tunne vähän aikaa. Nyt vaan on monesti huonoja päiviä ja tosi matalalla mieliala sillon. Koulua on mielettömän raskas käydä. Ihan lyhyt päivä koulussa tekee minut todella väsyneeksi.
Kävin eilen perjantaina kuraattorilla, mutta koska en uskaltanu puhua muusta ku tuosta väsymyksestä niin ei hän varmaan ymmärtänyt ihan kokonaan miten rankkaa tää nyt on. Tuntuu etten selviä edes ens viikosta kun pitäs olla joka ikinen päivä koulussa. Mutta kyllä silti on paljon paljon eteenpäin että kävin siellä. Oikeasti on aika ihme että laitoin viestiä. Olin aika sekaisin ku laitoin sen.
Isän siskolle tuohon naapuriin synty maanantaina tyttövauva. Mulla oli sellanen tunne ja toive että saattaisin päästä kummiksi, mutta en uskaltanut uskoa siihen. Tänään isän sisko soitti mulle ja kysyi että tulisinko vauvalle kummiksi. Hypin kattoon ilosta. Oon niin onnellinen tästä!!🙂
Salaatti,
Niin. Tuo toisten ajatteleminen ja itseen kohdistuva häpeän tunne ja tavallaan niiden tapahtumien miettiminen jälkeenpäin tuntuu kyllä ajoittain hyvin tutulta.
Oon sitä mieltä, että omasta itsestä huolehtiminen ei ole itsekästä. Itsekeskeisyys on eri asia kuin se, että syö hyvin, lepää, nukkuu ja tekee mukavia asioita myös itsekseen. Tuo jälkimmäinen on ihan normaalia elämää ja auttaa pitämään mielen koossa. Varsinkin jos mieli vielä toipuu kovista ajoista, on ihan normaalia että energiaa menee aika paljon niiden asioiden miettimiseen omassa päässä ja terapiassa.
Oot kyllä oikeassa monin tavoin. Vanhempien velvollisuus on huolehtia lasten hyvinvoinnista. Lapsi voi hoitaa oman osansa kotitöistä ja olla läsnä perheessä, mutta se ei tarkoita sitä, että lapsi kantaisi pääasiallisen vastuun kodin pyörittämisestä ja lapsista. Vastuun tulisi aina olla vanhemmilla. Se, että oot miettinyt toisten onnelliseksi tekemistä, osoittaa mun mielestä miten iso sydän sulla on. Oot kuitenkin ihan oikeassa siinä, että sun ei tarvitse saada kaikkia onnelliseksi, ei kenenkään tarvitse. Sulla on todellakin oikeus saada huolenpitoa ja tulla kuulluksi.
Perfektionismista voi myös vähitellen opetella eroon. On inhimillistä tehdä virheitä, niin koulussa, ihmissuhteissa kuin muissakin elämän asioissa. Et sinä ole tyhmä, hienoihin suorituksiin pyrkiminen on ihan positiivinen asia. Asioita voi tehdä hyvin ilman, että ne olisivat täydellisiä.
Hienoa kun pääset käymään perheesi luona, ja toivon että pystyt puhumaan äidillesi. Tuo ratkaisu minkä Minean kanssa teitte voi olla hyvinkin toimiva, ettei tarvitse peitellä omia tuntemuksiaan. Samaten on hienoa huolehtia keskenään toistensa hyvinvoinnista. Mukava kuulla, että sait asioihin selvyyttä käymällä hautausmaalla.
Onneksi olkoon kummiudesta! Tsemppiä ja halauksia tulevaan päivään ja kummin tehtäviin ☺️❤️
Moi villikettu!
Kiitos 🙂 Mua vähän jo jännittää ristiäiset, ne on viikon päästä sunnuntaina. Käyn ens viikon alusta ostamassa itelle vaatteisiin ne lisät mitä tarviin ja vauvalle kummilahjan. Semmonen söpö pipo mulla on, mutta aattelin esim sormusta isommaksi lahjaksi.
Ymmärsin ettei se oo itsekästä. Sun kirjotuksesta ja ku juttelin Minean kanssa. On tärkeetä huolehtia myös itestä.
Tällä viikolla onnistuin heittämään perfektionismin nurkkaan. Sen sisäisen kriitikon. Kävin koulussa maanantaina ja keskiviikkona koko päivän ja tiistaina vähän aikaa. Tänään nukuin pommiin ja huomenna ei ole koulua. Mutta en keskittynyt niihin poissaoloihin vaan kehuin itseäni onnistumisesta. 🙂
Muutenki tää viikko oli hyvä. Terapeutin luona oli tosi kivaa. Me tehtiin sukupuuta ja se oli mukavaa. Oli sitte hyvä mieli koko loppuviikon. Nyt tulin kotiin ja täälläki on ollu kauheen mukavaa. 🙂
Me käytiin äitin kanssa eilen pikasesti kattomassa vauvaa. Mun pieni kummityttö oli niin sulonen etten olis raskinu päästää sitä sylistä pois. Se nukahti mun syliin. Pieni käärö.
Meijän pitää äikässä tehä vähintään kymmenen minuutin esitelmä. Todella pelottavaa. Mutta haluan yrittää pitää sen. En halua luovuttaa heti kättelyssä. Teen sen anoreksiasta, koska se on mulle heppo aihe puhua. Siitä mulla riittää puhetta vaikka kuin paljo. Esitelmän pitoon on vielä monta viikkoa, mutta mulla on jo puoliksi valmis. Oon puhunu monien kanssa syömishäiriöistä, ja kyselly kaikilta mahdollisilta ihmisiltä että mitä he ajattelee anoreksiasta. Koska mua kiinnostaa. Ja äiti lainas mulle kolme kirjaa anoreksiasta. Tässä tulee samalla pohdittua omaa suhdetta anoreksiaan. Tai mullahan on vain epätyypillinen syömishäiriö. Ollut. Mutta anoreksiatyyppinen. Vaikka mulla ei enää ole tarvetta laihduttaa, monesti ahdistavassa elämäntilanteessa tekee mieli nälkiinnyttää itseäni. Koska nälkiinnyttäminen on mulle tuttu keino hallita ahdistusta ja saada jotain hallintaan omassa elämässä. Mutta haluan laittaa vastaan sille halulle.
Välillä tuntuu tosi pahalta ku en voi vaan totella syömishäiriön ääntä. Olis niin paljon helpompaa. Mutta en vaan voi luovuttaa.
Muuten on ollu mukavaa. Oon ollu lasten ja meidän koiran kans ulkona. Aina ku oon meidän koiran kans ulkona, mun tekee kauheesti mieli ottaa oma koira. Mutta en vielä voi. Ainaki muutama vuosi. Ja lapset tykkää!
Eilen illalla oli kivaa. Mun kaksi serkkua, toisen serkun morsian ja täti tuli kylään. Minä,mun veli ja sisko ja meidän vieraat lähettiin käymään yhellä kodalla. Oli ihan kivaa 🙂 Se huono puoli siinä on että musta aina tuntuu että mää erotun joukosta. Mutta oli silti mukavaa.
Moi,
Hienoa kuulla että sait etäisyyttä perfektionismiin ja pystyit ajattelemaan positiivisesti tuosta koulunkäynnistä. Kukaan ei voi vaatia enempää kuin sen, että käy voimien mukaan, ja tuohan kuulostaa hienolta että olit kaksi täyttä päivää ja kolmantenakin osan aikaa. Tuokin on hieno uutinen että terapiasta tuli pitkäksi aikaa parempi mieli. Kuvailit aika suloisesti tuota kummityttöä, se sai varmasti itselleen upean kummin. 🙂
Sullahan on tosi hyvin tuo esitelmäkin hallussa, ja kyllä sä sen saat vielä pidettyä! Se on usein toimiva keino, kun pitää sen itselle tutusta asiasta, josta riittää sanottavaa. Hienoa että haluat vastustaa sitä halua, vaikka se joskus tulisikin esille. Se on tärkeä asia, että on tahtoa sanoa sille ei. Kieltämättä tarve vahingoittaa itseään ja kova ahdistus kulkevat välillä käsi kädessä. Mutta ne on sellaisia varjoja, jotka voi ajaa pois. Monta kertaa se on meiltäkin onnistunut. Älä anna sille halulle periksi, vaikka tekisikin mieli. Kun se "kohtaus" menee ohi, on usein helpompaa. Se vaatii sitkeyttä, mutta sitä sulla varmasti on. 🙂
Hauska kuulla että teillä oli mukava ilta. Sulla on ihan yhtä suuri oikeus olla siellä toisten mukana, kuin muillakin. Upeaa kun sulla on ollut mukavia päiviä. Uskon että pystyt selättämään nuo vaikeudetkin. Varjot pois yksi kerrallaan auringon tieltä 🙂
Halauksia ja tsemppiä! ☺️❤️
Sä oot Salaatti vahva! Vaikka joskus menee huonommin nii aina sä vaan nouset ylös entistäkin vahvempana ja viisaampana ☺️❤️ On ihana kuulla et sulla on ollu kivaa koiran ja lapsien kanssa kivaa. Toivotaan sulle kaikkea parasta mahdollista 🙂🌻
Hei ja anteeksi kun en oo teille vastannut mitään. Kiitos molemmille viesteistä!
Ylihuomenna on taas terapia. Mukavaa mennä sinne pitkästä aikaa ku pidettiin kahen viikon tauko.
Huomenna olis ristiäiset. Tällä hetkellä vähän pelottaa että pystynkö mennä ku oon sairastellu. Haluaisin niin kovin päästä sinne.
No esitelmän aihe on hallussa, mutta sen pitäminen kyllä jännittää. Mutta haluan yrittää. Jos en pysty niin sitte en pysty, mutta jos en ees yritä niin sitte kyllä ärsyttää.
Välillä mietin että millasta se mun sitkeys on ku joissain asioissa sitä on paljon, mutta esim koulun kanssa oon tosi luuseri ja luovuttaja.
"Varjot pois yksi kerrallaan auringon tieltä." 🙂 ihana!
Kiitos samoin!☺️❤️
Kiitos Katsa, ja sitä samaa!☺️❤️ yritän taas olla vahva ja nousta.
Oon niin henkisesti väsynyt etten jaksa lukea, saati vastata muiden viesteihin. Anteeksi. Jos ei haluta niin älkää ihan oikeasti tekään vastatko mulle. Muuten mulle tulee paha olo ku oon niin itsekäs ja kirjotan vaan omasta paikasta enkä muka jaksa auttaa muita joilla on paljon vaikeampaa.
On niin paska olo ja paha olo. Haluaisin kauheesti viillellä. Se auttais edes ihan vähän. Mutta ku en voi. Miks? Ku haluan! Miks en voi? Ahdistaa ku mun sisällä toinen osa niin tahtoo sitä ja toinen pakottaa pysymään vahvana. En pysty tekeen mitään. Mulla on niin paha olla. Haluaisin kuolla tai ainaki vaan nukkua. Mieluummin nukkua pois. Mutta mun sisällä on se palanen joka mua pakottaa. Pakko jaksaa. Pakko lähteä kotoa välillä. Pakko hymyillä, jutella ja nauraa. Pakko elää elämää vaikka se on niin paskaa elämää että sais päättyä. Mun on vaan pakko jaksaa niin kauan että muut tajuaa mun menneen sekaisin. En oo vielä menny. Mutta jos ei tää lopu niin meen. Sitte ku lopulta oon niin sekasin etten erota unta todellisuudesta. Sitten varmaan joku huomaa. Tajuaa ettei oo normaalia kantaa käsissään jotain näkymätöntä niin että ei itse pysty avaamaan kotinsa ovea. Se karkaa jos päästän sen käsistäni. Siksi pitää pyytää apua. Mutta vaikka mun tekee mieli hoivata niitä näkymättömiä. Käydä niiden kanssa ulkona leikkimässä. Niin vielä tajuan etten voi. Olisin hullu jos tekisin niin. Vielä tajuan ettei ne näkymättömät ole todellisia. Kuinka kauan? Se tässä kiinnostaa. Varmaan siihen vuosi tai pari vielä menee. Siihen asti pakko jaksaa paskaa.
Salaatti,
Elämä voittaa vielä. Toivottomuuden ja ahdistuksen hetkiä tulee välillä, mutta ne eivät ole lopullisia. Saatko apua noiden näkymättömien kanssa pärjäämiseen? Et ole itsekäs, vaan rohkea kun kirjoitat kaikesta tästä.
Ei kannata viillellä, vaikka tekisikin mieli. Sitä katuu vain jälkeenpäin. Mullakin on tehnyt ajoittain mieli vahingoittaa itseä, tästä ei ole kauaakaan. Silti yritän pysyä siitä erossa, ja se on mahdollista sullekin.
Voitko levätä? Saatko apua? Kirjoita sen mukaan kuin jaksat, ei se mikään pakko ole.
Tsemppiä ja halauksia. Tuo paha olo hellittää vielä. ☺️❤️
Villikettu kiitos.
Kyllä mää tavallaan tiedän että se saattaa ainakin välillä helpottaa. Onhan se ennenki aina välillä helpottanu.
Kyllä mää niitten näkymättömien kanssa pärjään. Kun vaan muistan ettei ne ole totta. Kirjotin niistä kyllä lappuun jonka vien ensi kerralla terapiaan. Sellanen kahdeksansivuinen. Mun täytyy vaan pitää mielessä ettei näkymättömät oo todellisia. En saa ruveta huomioimaan niitä mitenkään vaikka kuinka tahtoisin.
No minä teen niinkuin sinä ja yritän pysyä siitä erossa. Terapeutti kysyikin tänään mun itsetuhoisista ajatuksista. En tiiä miten se osasi kysyä nyt yhtäkkiä. Osasipa vain. Sanoin sille että en tee itelleni mitään. En edes viiltele. Kaikkien läheisten takia pysyn siitä erossa niin kauan ku tekojani hallitsen. Mutta ollaan me hyviä aina ku onnistutaan olemaan satuttamatta itseämme!🙂
En nyt oikein voi levätä paljoakaan. Apua saan terapeutilta. Pärjään kyllä yksin vielä jonkin aikaa.
On paha kun on koko ajan niin voimaton olo. Jaksan ihan kamalan vähän. Mutta pitää yrittää olla vaatimatta. Jos ei ole voimia niin sillon ei vaan voi jaksaa niin paljoa. Olen kyllä aika yksinäinen. Siksi ne näkymättömät varmaan tuli. On niitä joskus ollut, muttei koskaan niin vahvasti ku nyt. Mutta ne ei ole totta. En sano niille hyvää yötä.
Salaatti,
Tosi hienoa että sait kirjoitettua näkymättömistä noin paljon. Samaten se, että pystyt taistelemaan niitä vastaan ja ymmärtämään, ettei ne ole todellisia. Kyllä sun olo vielä tästä helpottaa.
Se on ihan totta ettei voimattomana pidäkään vaatia itseltään asioita. Kun voimia alkaa löytyä, niin sitten mielikin monesti virkistyy, aivan kuin fyysisistäkin sairauksista parantuessa. Sä olet niin monen kiven lävitse taistellut tiesi että pääset vielä tästäkin pahasta olosta yli. Todellakin, yhdessä taistellaan vahingoittamisen halua vastaan! 🙂
Pystytkö ottamaan yhteyttä kehenkään, että yksinäisyys vähän helpottaisi? Tänne voi ainakin kirjoitella, kun jaksaa. Kyllä se aurinko paistaa sullekin vielä uudestaan.
Tsemppiä, halauksia ja kevätsateen pisaroita yksinäisyyden mörköjä vastaan ☺️❤️
Moi Salaatti!
Samaistun sun kirjoitukseen, sillä olen ulkonäkökriittinen nuori nainen. Kaikenlainen meikillä ja vaatteilla ehostaminen on lukion jälkeen rauhoittunut ja ajatukset muuttuneet erilaisten ihmisten tapaamisen myötä. Opiskelija-elämäntilanne on saanut mun asenne- ja ajatusmuutoksen alulle, sillä talous ei salli ulkonäköä ykkössijoituskohteeksi. Toi painontarkkailu on silti ollut mun harrastus jo ennen murrosiän todellista alkamista. Uskon äidin itsekriittisyyden vaikuttaneen myös mun ajatusten muodostumiseen.
Oon aina ollut hoikka, mutta tuntenut itseni liikakiloiseksi. Pari vuotta sitten laihduin liikunnan myötä hoikimmilleni teini-iän jälkeen. Jep, samat kävi kuin sulla ja enemmän! Kesä toi 5 kg ja aloitus uudessa oppilaitoksessa ulkomailla toiset 5 kg. Itsetunto romahti, koulu loppui ennen lukukauden päättymistä muidenkin vaikeuksien takia, elämä myllersi suuntaa vailla. Pakko oli jotain yrittää. Pusersin 3 kk liikkuen, into poissa, epäselvillä tavoitteilla, prosessoiden samalla haavoja syksyn epäonnistumiskokemuksesta. Tavoitteenani oli laihtua 10 kg = olla sama ihminen, yhtä positiivinen ja samoissa mitoissa ja samassa tulevaisuudenmyönteisessä elämäntilaantessa kuin vuosi sitten. Luovutin, paino tippui, mutta hitaasti enkä päässyt takaisin kadotettuihin mittoihin. Pääsykokeisiin valmistautumisesta tuli kokopäivätyötäni, kuntoilu jäi, mutta haaveilin uudesta suunnasta elämälle.
Eli täällä vielä ollaan! Ilman koulupaikkaa. Kylläkin 3 kg kevyempänä, koska viisaudenhampaanpoistoleikkaukset muutti ruokavalion ja kaikki ylimääräinen napostelu & maistelusyöminen jäi sillä suu oli kipeä.
Esiintymisjännitys on tuttua juttua myös täälläpäin! Jotenkin toi itsekriittisyys ottaa niskaperse-otteen koko elämästä. Mä kävin lääkärillä kertomassa lamauttavasta esiintymisjännityksestä. Beetasalpaajasta 1/4 riittää alentamaan mun sydämen sykettä niin ettei mun keho reagoi jännittävässä tilanteessa yhtä voimakkaasti kuin normaalisti. Kädet ei hikoa, kurkku ei kuiva ja ääni ei lopu. Heitin kouluesitelmän lähes rentona. Suoritusmerkintä saatiin kurssiin. Hämmästyttävän toimiva lääke. Äiti varoitti, että koko tabletin syöminen on ihan liikaa. Kokeilin beetasalpaajaa ensimmäisen kerran ylä-asteen viimeisellä luokalla. Myöhemmin myös mun äiti on käyttänyt mun beetasalpaajia omien luentojen pitämiseen!
Oho! Nyt huomasin, että vastauksia on jo kertynyt 162!
Sä oot Salaatti viisas ja vahva! Toi näkymättömien häirintä on ärsyttävää ja väsyttävää, mut sä pystyt kyllä oleen huomioimatta niitä 🙂 Voimattomuus on raskasta mutta sillon kun ei jaksa tehä mitään, pitää levätä. Muista ettet kuluta ittees loppuun.