Nuupahtanut salaatti
Hieno otsikko 😀 mutta en keksiny parempaa niin saa luvan kelvata
Tää voi olla sellanen ketju jossa minä kerron kuulumisia. Oon kohta 18-vuotias tyttö, asun yksin yksiössä ja aloitin lukion tänä vuonna. Koko kevään ja kesän taistelin syömishäiriön kanssa kaloreita ja lihomista vastaan. Laihdutin. Laihduinkin vähän, kymmenisen kiloa. Mutta arvaatkaan mitä, noin 6-7 niistä kiloista on tullut takaisin. Eikö oo ilouutinen? Vihaan itseäni kun en edes siinä sitten onnistunut. Ja nyt kumminkin haluan parantua. Ja syön nykyään tavallisten ihmisten tavoin. Epäonnistuin tuossakin.
”Jos on mahdollista että onnellinen, elämää rakastava tyttö sairastuu niin että haluaa nääntyä hengiltä, on oltava mahdollista että sama tyttö selviää ja paranee.”
Yks minua ”pahemmin” syömishäiriöinen tyttö oli kirjottanu noin yhteen tekstiinsä ja ku eilen luin tuon niin rupesin itkemään. Varmaan se on mullekin mahollista.
Mutta nyt ku menee syömisvammailun kans paremmin niin menee sitten muuten huonommin… Minun itsetunto laski niin alas tuon paranemispäätöksen takia ettei varmaan koskaan. En osaa yhtään arvostaa itteäni. Kaikki mitä teen ja sanon on väärin. En ihmettele tuota it:n laskemista ku onhan se iso juttu ku yhtäkkiä tärkein asia itselle, rakkain unelma ikään ku kaatuu, kuivuu käsiin. Ku oman arvon ihmisenä on jo kauan määrittäny laihuus, ja yhtäkkiä pitäisi oppia elämään ilman sitä. Ja keksiä uusi tavoite ja uudet unelmat elämälle.
Niin tämä kaikki ja nämä muutokset tänä syksynä on syöny paljo mun voimia. En oo koskaan ollu näin väsyny. Minä joka oon aina tarvinnu tosi vähän unta. En tiiä toista ihmistä joka voi nukkua yhtä vähän ja silti ei nuku liian vähän. Minä en saa koskaan riittävästi unta ja tuntuu että ku aamulla herään niin oon yhtä väsyny ku illalla. Ja tuo sama onnettomuuden tunne on edelleen. En minä oo onnellinen ollu tänä syksynä, kuin harvoin harvoin on se tunne vähän aikaa. Nyt vaan on monesti huonoja päiviä ja tosi matalalla mieliala sillon. Koulua on mielettömän raskas käydä. Ihan lyhyt päivä koulussa tekee minut todella väsyneeksi.
Kävin eilen perjantaina kuraattorilla, mutta koska en uskaltanu puhua muusta ku tuosta väsymyksestä niin ei hän varmaan ymmärtänyt ihan kokonaan miten rankkaa tää nyt on. Tuntuu etten selviä edes ens viikosta kun pitäs olla joka ikinen päivä koulussa. Mutta kyllä silti on paljon paljon eteenpäin että kävin siellä. Oikeasti on aika ihme että laitoin viestiä. Olin aika sekaisin ku laitoin sen.
Äskettäin tyhjeni kämppä. Äiti ja iskä tuli joidenki sisarusten kanssa myös käymään, ja veivät mun yövieraat mennessään. Oli tosi mukava. Äiti siivos täällä. Ihana äiti! Ja iskä autto muissa jutuissa, iskäki on ihana! Mulla on nyt sohva ja pyykinpesukone. Siistiä!! 🙂
Salaatti,
Huippua että sulla oli noin mukava viikonloppu ja sait kämpille varusteita. Oli teillä varmaan siistiä yhdessä. Aina hienoa kuulla tuollaisista iloisista hetkistä 🙂
Psykoterapeuttiin voi varmasti olla yhteydessä jos on jotain mielen päällä, jotain sellaista mikä mietityttää tai häiritsee. Jotenkin ajattelisin ettei siinä ole varsinaista rajaa, mikä on tarpeeksi suuri asia, vaan jos tuntuu siltä niin voi laittaa. Et todellakaan ole luuseri! Silloin yhtenäkin päivänä olit kuusi tuntia, ja se on jo paljon. Sä oot jaksanut tosi hyvin ja päässyt hyvin pitkälle eteenpäin. Kyllä se koulukin sieltä vähitellen tulee, kun yrittää käydä ainakin niin paljon, että saa siellä jatkaa 🙂
Tsemppiä ja halauksia ensi viikkoon! ☺️❤️
Moi villikettu 🙂
Kiitos. Tuli hyvä mieli sun viestistä. Muistin siitä itekki sen että mulla oli tosi hyvä viikonloppu. 🙂 Ja se on kyllä tärkeetä että on niitä iloisia ja hyviä päiviä välillä!
Pitää yrittää luottaa siihen että saan koulunki vielä toimimaan. Se on kyllä tosi ahdistavaa ku pelkään kauheesti koko ajan että oon liikaa pois. Inhoan sitä oravanpyörää, joka siitä tulee. Oon pois --> ahdistaa --> oon vielä enemmän pois.
Viime yö oli todella outo. Mulla oli joku paniikinomainen ahdistus päällä ainaki kymmenen tuntia. Kolme kymmenestä. Sitä ahdistusta. Välillä enemmän ku kolme. Kolme on just se raja mulla että sillon se vaikuttaa jo elämään. Siivosin ihan raivolla mun asuntoa. Kaikki pienetki tahrat pois. Se auttoi välillä unohtamaan sen paniikin. Mutta nukuin ihan kauheen huonosti. Yks juttu joka vaikutti siihen aika paljon, on se että mulla on tänään tosi erilaiseen aikaan psykoterapia. Vasta viideltä. En tiiä miks se ahdistaa, mutta jotenki vaan on pelottavaa ku pitää mennä siihen eri aikaan ku on tottunu.
Tänään en siis mennyt kouluun. Lähen kohta Minean ja hänen pikkusiskon kanssa ostoskeskukseen. Jospa saisin siitä vähän virtaa ja apua. 🙂
Mua vähän ahdistaa se psykoterapia. Tiiän ettei luultavasti enää koskaan löydy toista samanlaista ku se sairaanhoitaja jolla kävin ennen. Se on surullista. En enää koskaan saa niin hyvää apua. ☹️ Psykoterapeutti on ihan okei, mutta ei se ymmärrä mua samalla tavalla, eikä hoksaa niin pienestä mikä mua vaivaa. Ennen sairaanhoitajan käynnin jälkeen sain aina jotain tolkkua ajatuksiin, mutta psykoterapian jälkeen en oikeen saa. Haluan antaa sille vielö mahdollisuuden, ja aikaa. Mutta vähän näyttää siltä ettei se auta niin paljo ku oisin toivonu. Kauheen masentava viesti. Anteeksi. Nyt lähen kouluun. Hyvää päivää kaikille🙂🌻
Salaatti, mukava kuulla että se piristi 🙂
Ahdistuksesta voi kyllä tulla sellainen kierre. Mun mielestä oot kuitenkin ollut hyvin koulussa ja yrittänyt aina kovasti ja hellittämättä. Se on ihailtava piirre sussa, että oot aina uudestaan noussut ylös. Uskon että se koulunkäyntikin alkaa vähitellen toimia, vaikka se olisikin välillä jäänyt vähemmälle. Muutaman viikon päästä on ainakin hiihtoloma.
Psykoterapiassa voi olla niinkin, että ajan myötä hoitosuhde käy luontevammaksi ja terapeutti alkaa ymmärtää sua paremmin. Se sairaanhoitaja oli kyllä varmaan huipputyyppi, ja se olis kyllä ollut parasta että olisit voinut jatkaa siellä. Kannattaa kuitenkin antaa terapialle mahdollisuus, se voi tosiaan viedä vähän aikaa ennen kuin se alkaa todella auttamaan. Ei sun viesti ollut mun mielestä ainakaan masentava 🙂
Tsemppiä ja halauksia! ☺️❤️
Kiitos villikettu☺️❤️ Jaksat aina lukee mun viestit ja piristää ja tsempata. Oot ihana!
No musta kyllä välillä tuntuu että en millään jaksa yrittää tarpeeksi. Että pitäis vielä paljon kovemmin yrittää. Mutta kyllä minäki ainaki toivon että koulu menee joskus vielä hyvin 🙂 Ja onneksi tulee edes hiihtoloma välillä!!
Kyllä mää haluan yrittää vielä sen psykoterapian kanssa. Vaikka nyt on vähän masentanut koko homma. On vähän vaikee välillä antaa aikaa uudelle hoitosuhteelle ku vointi huononee. Mulla on enemmän ahdistusta ku ennen. Ja oon enemmän masentunut. Ja todella väsynyt. En tiiä onko mulla masennusta vai mitä se on. Ku oon iloinen, hyväntuulinen, positiivinen ja onnellinen aika paljon. Mutta samaan aikaan oon tosi epävarma, mua ahdistaa monet asiat ja tekee vaan mieli luovuttaa kaiken suhteen ku tuntuu etten osaa mitään enkä jaksa mitään. Nukun ihan käsittämättömän paljon. Pitkät yöunet ja jos saan tilaisuuden niin päivälläki monta kertaa. Enkä tiiä miksi oon sellanen. Ei oo mitään syytä.
Tänään oli tosi surkee päivä. En jaksanu lähteä kouluun. En sitte millään. Olin sängyssä melkein koko päivän. Nukuin ja luin. Tai vaan olin. Minea halus nähä ja pelkäsin että loukkasin sitä ku halusin nukkua. Oli niin paska olo. Sitte heräsin puoli viideltä ja soitin Minealle. Aattelin että olis paljo järkevämpää nousta ja tehä jotain. Jos se olo vähän paranis. Niin me sitte tehtiin tortilloja. Minea teki sen siskolle synttärikortin ja minä makasin lattialla viltin alla ku väsytti ja paleli. Mutta olo kyllä parani. 🙂 Minean pikkusisko pääsee perjantaina osastolta. Se on ihanaa! Nyt mekin ehkä nähään vähän useammin.
On pitkä aika kun viimeksi tänne olen kirjoitellut mut on sattunut kaikkea.
Yritin tuossa vähän aikaa sitten itsemurhaa. Sen muistan et ambulanssiin menin ja sit on muisti pois, seuraavan kerran herään teholta täynnä letkuja. Ei mulla ole ystäviä, ei mulla ole ketään keneen tarrautua, olen vain yksin.
☹️
Mua ahistaa koko ajan ja kukaan ei välitä. Paitsi perhe.
Nyt olen ollut siitä asti osastolla.
SCIM,
Me täällä välitetään. Hienoa että olet hengissä. Perheesi välittää ihan varmasti myös.
Miten sulla muuten menee? Tuhannesti jaksamista. ☺️❤️
Salaatti,
Kyllä se varmaan on riittävästi, kun yrittää voimiensa mukaan ja sitten voi lisätä koulunkäyntiä kun tuntuu että jaksaa sitä paremmin. Tie kohti parempaa tekee joskus mutkia moneen suuntaan, ja välillä voi olla että pitää mennä taaksepäin. Silti oon kyllä hyvin iloinen miettiessäni sitä, miten valtavan pitkälle sä oot päässyt. En epäile yhtään etteikö koulukin vähitellen sieltä tulisi mukana. Tosiaan, ei oo enää kauaa ennen lomaa 🙂
Ahdistus, masennus ja väsymyskin voi vaihdella siten, että välillä tulee synkempiä jaksoja, ennen kuin niistä pääsee kunnolla eroon. Se on tosi ymmärrettävää että uusi hoitosuhde on jo itsessään rankka asia, ja varsinkin jos muutenkin tuntuu pahalta. Sä kyllä varmasti osaat paljonkin asioita! Masennuksen verho voi välillä tuoda valheitaan sinne polulle, mutta se et ole sinä. Sinä olet Salaatti, kova taistelija ja upea ihminen monin tavoin.
Väsymys ja paha olo voi monesti liittyä yhteen. Hienoa että olit Minean kanssa, vaikka aluksi väsyttikin, ja tuo on kyllä mukavaa kuulla, että Minean pikkusisko pääsi osastolta. Toivotaan että hänkin voi kulkea parempaa huomista kohti. Tuo psykoterapian aloitus ja mahdollisesti muut stressaavat asiat voi vaikuttaa siihen, että välillä tuntuu pahalta ja väsyttää paljon. Toisaalta se väsymys voi myös vaikuttaa siihen, miltä terapia, koulu ja elämä yleensäkin tuntuu, niin kuin puhuttiinkin siitä kierteestä. Sulla on kuitenkin varmasti mahdollisuus päästä näistäkin vaikeista hetkistä yli. Vähän herkistää lukea tuo, että sanoit olevasi aika paljon iloinen ja onnellinen. Aivan huippua, Salaatti.
Kiitos. Säkin olet ihana, halauksia ja tsemppiä! ☺️❤️
villikettu
Välitättekö oikeasti ?
Mulla menee huonosti. Koko ajan tahdon vain pois. Ahistaa, väsyttää, ääniä...
SCIM,
Kyllä me välitetään. Sun elämä on tärkeä. ☺️❤️
Onko sulla ketään kelle uskallat puhua tai keneen tukeutua? Jotain mikä auttaisi oloa vähänkin? Hienoa että kerrot täällä asioistasi. Vaikka nyt menisikin huonosti, niin aina ei tarvitse olla niin.
Tsemppiä ja voimia 🙂
SCIM. Voi sua<3 Tottakai me välitetään susta. Sun elämä on aivan varmasti tärkeä! Älä menetä toivoa. Kaikki voi vielä muuttua. Koita nyt parantua<3 Kirjottele vaikka tänne kuulumisia.
Villikettu kiitos<3 Niin kiitos. En osaa sanoo mitään. Niin. Jonkunlainen kierre se on. On paha olo ja väsyttää. Ei jaksa mennä kouluun ja se lisää sitä. Ja ku mulla on aina se ongelma koulun kanssa etten osaa valita kultaista keskitietä. Kun meen kouluun oon niin pirteä ja reipas että huh. Ja väsyn sitten tosi nopeeta. Pitäis opetella että paha olo saa myös vähän näkyä ulospäin.
Tänään oli mukava psykoterapia. Stressaan sitä liikaa. Mutta hyi kun se tuntuu inhottavalta kun terapeutti kysyy että miten on menny ja vastaan että hyvin. Kun haluais vaan sanoa että kaikki on niin vaikeeta ja synkkää. Silti mun ei kannattais stressata sitä. Kyllä se avoimuus vielä tulee.
Musta tulee liian helposti tällanen ku vajoan masennukseen. Vellon omassa pahassa olossa ja yritän koko ajan sanoo itelleni että ei saa. Mun täytyis olla tukena ystävilleni. Ei miettiä vaan omaa napaani. Oon kamalan itsekäs. Ja sitte en pysty edes puhumaan kellekään ku musta rupee tuntuun että se on itsekästä. Toisaalta en myös jaksa vastata mun ystäville. Luen kyllä viestit ja tunnen myötätuntoa, mutta en jaksa kovin kummoisesti tukea. Se on säälittävää. Nukun tosi paljon. Toissayönä nukuin 12 tuntia ja päälle neljän tunnin päiväunet. En ollu eilen kovinkaan paljo hereillä. Välillä tuntuu että olis helpompaa jos voisin ruveta laihduttamaan. On ikävä sitä kontrollin tunnetta. Mutta en rupea. Olkoon kontrolli hukassa, minä en enää ota syömishäiriötä elämään. Välillä mua ahdistaa tosi paljon. En oo silti viillellyt. Mutta nyt on kyllä elämä mustaa ja synkkää.
Salaatti,
Ei tarvitse sanoa mitään siitä kierteestä. Hyvin sä mun mielestä kerroit jo tuossa, miltä se tuntuu. Kyllä mä uskon että se tulee sieltä vähitellen ja koulu alkaa tuntua enemmän tavalliselta. Kun paha olo ja väsymys alkaa helpottaa, myös koulunkäynti ei ole enää niin ahdistavaa. Sä pystyt siihen kyllä ajan kanssa. 🙂
Oon myös ihan samaa mieltä tuon terapian suhteen. Vaikeat ja synkät jaksot kuuluvat monesti myös siihen paranemiseen. Hienoa että nyt oli mukavampi kerta! Stressi on myös sellainen asia, mikä voi väsyttää yllättävän paljon, ja se voi myös saada aikaan sitä että nukkuu paljon. Toiset reagoivat siihen unettomuudella, mutta joillakin unen määrä kasvaa selvästi. Jos stressiä saa ainakin välillä poikki, auttaa se varmasti mieltäkin.
Sä pääset tuosta kyllä vielä yli. Ei omien asioiden työstämisessä ole mitään itsekästä, onhan se tärkeä asia saada omaa mieltä parempaan kuntoon. Ystäviä voi tukea sen mukaan miten jaksaa, sillä vaikeampina aikoina se ei ole yhtä helppoa, eikä toisaalta silloin energiaa riitä oikein muuhunkaan. Hienoa ettet rupea laihduttamaan ja ettet ole viillellyt. Se musta verho lähtee vielä sun mielestä. Oot jaksanut upeasti. Pystytkö tekemään mitään mikä vähän helpottaisi oloasi? Oot tärkeä ihminen ja haluaisin että suhun ei sattuisi näin lujaa. Halaankin sua ajatuksissani. Masennus ei enää Salaattia vie ☺️❤️
Tsemppiä! 🙂
kiitti villikettu<3
Toivottavasti oot oikeessa siinä että se on vaan stressi mikä mua väsyttää. Ja se paha olo. Ja uskottavaltahan se tuntuu. Kun se unentarve on selkeästi lisääntynyt nyt ku ite murehtii asioista enempi.
Ja toivottavasti oot oikeessa myös siinä ettei se oo itsekästä. Musta kyllä tuntuu että on. Tuntuu niin kamalalta ku ite vaan miettii omiaan. Tiiän että mietin muita ihmisiä aivan liikaa. Jos toimin periaatteiden mukaan, jos toimin niinku on oikein, ja sillä joudun olemaan erimieltä, jopa riitelemään muiden kanssa, mietin että teen väärin. Että se on aina mun vika. Ja jään kauheen kauaksi aikaa syyttelemään itseäni ja miettimään mitä se muut ajattelee. Ja kun karkaan koulusta aiemmin tai en mene sinne. Sillonki mietin kauheesti opettajia ja muita oppilaita ja kannan syyllisyyttä mukana.
Nyt oon sentään oppinu että äiti ja isä on mun vanhemmat ja on oikein että he tukee mua ja huolehtii musta eikä toisin päin. Voin hyväksyä sen että vanhemmat saa olla musta huolissaan. Mun pitäis silti oppia etten elä tätä elämää muita varten. Kukaan ei elä. Mun ei ole pakko saada kaikkia ihmisiä onnellisiksi. Mulla on myös oikeus kaivata huolehtimista ja kuuntelemista. Mun pitäis oppia. Yritän hokea tuota itselleni. Puhuttiin tästä myös mun tukihenkilön kanssa.
Ja en saisi vaatia itseltäni liikaa. Se on kans yks mun vaikeus itseni kanssa. Oon aivan liian perfektionisti. Mikään ei koskaan sais mennä ollenkaan pieleen. Varsinki koulu ja ihmissuhteet. Mun pitäis aina olla täydellinen ystävä, tytär, sisko, lapsenlapsi, kummi, serkku. Jos musta tuntuu että sanon yhden väärän sanan niin jään murehtimaan sitä. Ja koulun suhteen sama. Murehdin sitä tosi paljon. Ja kun menee pieleen niin masennun ja tuntuu että antaa olla ku ei tästä tule mitään. Tyhmä minä.
Sait minut hymyilemään:
villikettu kirjoitti 19.2.2015 10:34
Oot tärkeä ihminen ja haluaisin että suhun ei sattuisi näin lujaa. Halaankin sua ajatuksissani. Masennus ei enää Salaattia vie ☺️❤️
Lähen tänään kotiin. Varmaan tunnin, parin sisään. Uskon että mun oloa helpottaa ja piristää kun saan nähdä taas mun rakasta perhettä. Saan nauttia pienten sisarusten seurasta ja jutella isompien sisarusten ja vanhempien kanssa. Toivon että saisin kerrottua äitille että oon vähän yksinäinen ja mulla on usein paha olo. Minean kanssa me sovittiin että poistan hänet blogin lukijoista. Kun me ollaan sellasia että molemmat huolehditaan toisistamme aivan liikaa. Minä en pysty kirjottaan rehellisesti mun blogiin ku tiedän että Minea lukee sitä ja pelkään että hän huolestuu. Ja Minea huolestuu kun lukee. Kun kummallakaan ei turhan hyvin mene niin meidän on parempi vain yrittää ennemmin piristää toisiamme kuin kasata molempien murheet molempien harteille.
Kävin eilen illalla hautausmaalla. Musta on jo pitkään tuntunu että haluan käydä sytyttämässä kynttilän. Sytytin sen siihen muualle haudattujen ristille. Keskenmenneen vauvan muistolle ja mun enon muistolle. Musta tuntuu että nyt voin rauhassa hyväksyä että vauva kuoli. Meni Taivaan Isän luo ennen kuin ehti elää yhtään päivää maan päällä.