Nuupahtanut salaatti
Hieno otsikko 😀 mutta en keksiny parempaa niin saa luvan kelvata
Tää voi olla sellanen ketju jossa minä kerron kuulumisia. Oon kohta 18-vuotias tyttö, asun yksin yksiössä ja aloitin lukion tänä vuonna. Koko kevään ja kesän taistelin syömishäiriön kanssa kaloreita ja lihomista vastaan. Laihdutin. Laihduinkin vähän, kymmenisen kiloa. Mutta arvaatkaan mitä, noin 6-7 niistä kiloista on tullut takaisin. Eikö oo ilouutinen? Vihaan itseäni kun en edes siinä sitten onnistunut. Ja nyt kumminkin haluan parantua. Ja syön nykyään tavallisten ihmisten tavoin. Epäonnistuin tuossakin.
”Jos on mahdollista että onnellinen, elämää rakastava tyttö sairastuu niin että haluaa nääntyä hengiltä, on oltava mahdollista että sama tyttö selviää ja paranee.”
Yks minua ”pahemmin” syömishäiriöinen tyttö oli kirjottanu noin yhteen tekstiinsä ja ku eilen luin tuon niin rupesin itkemään. Varmaan se on mullekin mahollista.
Mutta nyt ku menee syömisvammailun kans paremmin niin menee sitten muuten huonommin… Minun itsetunto laski niin alas tuon paranemispäätöksen takia ettei varmaan koskaan. En osaa yhtään arvostaa itteäni. Kaikki mitä teen ja sanon on väärin. En ihmettele tuota it:n laskemista ku onhan se iso juttu ku yhtäkkiä tärkein asia itselle, rakkain unelma ikään ku kaatuu, kuivuu käsiin. Ku oman arvon ihmisenä on jo kauan määrittäny laihuus, ja yhtäkkiä pitäisi oppia elämään ilman sitä. Ja keksiä uusi tavoite ja uudet unelmat elämälle.
Niin tämä kaikki ja nämä muutokset tänä syksynä on syöny paljo mun voimia. En oo koskaan ollu näin väsyny. Minä joka oon aina tarvinnu tosi vähän unta. En tiiä toista ihmistä joka voi nukkua yhtä vähän ja silti ei nuku liian vähän. Minä en saa koskaan riittävästi unta ja tuntuu että ku aamulla herään niin oon yhtä väsyny ku illalla. Ja tuo sama onnettomuuden tunne on edelleen. En minä oo onnellinen ollu tänä syksynä, kuin harvoin harvoin on se tunne vähän aikaa. Nyt vaan on monesti huonoja päiviä ja tosi matalalla mieliala sillon. Koulua on mielettömän raskas käydä. Ihan lyhyt päivä koulussa tekee minut todella väsyneeksi.
Kävin eilen perjantaina kuraattorilla, mutta koska en uskaltanu puhua muusta ku tuosta väsymyksestä niin ei hän varmaan ymmärtänyt ihan kokonaan miten rankkaa tää nyt on. Tuntuu etten selviä edes ens viikosta kun pitäs olla joka ikinen päivä koulussa. Mutta kyllä silti on paljon paljon eteenpäin että kävin siellä. Oikeasti on aika ihme että laitoin viestiä. Olin aika sekaisin ku laitoin sen.
Salaatti,
Aivan, toivon todella että saat ongelman ratkaistua ja syötyä hyvin! Tuo kuulostaa ainakin hienolta että sait Minean kanssa asiat selviksi. Ystävyyttä voi joskus varjostaa sellainen harmaa vaihe, ettei oikein tiedä onko välit kunnossa vai ei, vaikka mitään varsinaista ei olisi tapahtunutkaan. Muistan omaltakin kohdalta, miten keskittyminen vain negatiivisiin asioihin saattoi pitkän ajan kuluessa vahingoittaa kaveruutta. Silloin on kyllä hyvä, että saa hommat selväksi 🙂
Onneksi olkoon iloisesta perheuutisesta! Jos se on sun mielestä mukava asia, ei mulla ole mitään syytä olla toista mieltä. Toivottavasti kaikki sujuu tältä osin hyvin 🙂
Tuo mitä kerrot syömisestä on jotain, mikä saa mut hymyilemään. Oot todellakin esimerkki siitä, miten pitkällä ja kärsivällisellä taistelulla voi päästä asioissa valtavasti eteenpäin. Se on just näin kuten sanot, on ihan eri asia syödä normaalisti kuin laskea energiamääriä kalorin tarkkuudella ja yrittää laihduttaa niin, että elimistö suorastaan kituu. Ihan huippua, että oot päässyt eroon syömishäiriön kahleista 🙂
Halauksia! ☺️❤️
Mulla on kamalan paha olo. Mulle joskus tulee näitä etten enää hallitse mun ahdistusta. Onneks oon nyt pystyny vähän itkemään, koska jos en pystyis niin en tiiä mitä tapahtuis. Tiiän itekki ettei tässä mun olossa oo mitään järkee, mutta en osaa muuttaa mitään. Oon niin outo ihminen että yritän kantaa koko maailman murheet hartioillani. Joskus se vaan sitte rupee sattumaan liikaa etten pysty auttaa niitä jotka tarvis apua. Koska enhän mää ees tunne kaikkia ihmisiä jotka tarvis apua. Saatan vaan miettiä että mitä jos just nyt jossain toisella puolen maapalloa on joku jota voisin jollain tavalla auttaa, tai joku joka kärsii. Vaikka en voisikaan mitenkään auttaa niin saatan miettiä sitä kärsimystä ja kantaa syyllisyyttä ku en voi tosiaankaan auttaa. Tässä maailmassa on paljon pahaa, ja oon välillä aivan liian herkkä tietämään siitä. Miks en saa ittee ymmärtämään ettei mun tehtävä ole auttaa kaikkia ihmisiä? Ei se ole mun tehtävä. Mun tarvi ahdistua ja kantaa syyllisyyttä siitä jos jonkun läheinen rakas kuolee tai jos joku pahoinpidellään tai jos joku menettää koulupaikan tai työpaikan. Mun ei oikeesti tarvi. Mutta en saa ittee uskomaan sitä ja mua ahdistaa ihan järjettömästi ku en pysty auttamaan ja musta tuntuu että mun pitäis pystyä.
Salaatti,
Mun mielestä tuollaiset tuntemukset voivat kertoa siitä, että oot sydämellinen ihminen kun ajattelet muita. Välillä voi joutua tuollaisen "maailmantuskan" valtaan, että ikävät asiat ja ihmisten onnettomuudet ahdistavat ja haluaisi muuttaa ne kaikki paremmaksi. Jokainen voi silti auttaa omalta osaltaan, kuten säkin varmasti olet auttanut monia täällä Tukinetissä. Omasta olostaan huolehtiminen on myös toisten auttamista, sillä sekin vaikuttaa ainakin omiin läheisiin.
Voisin kuvitella että oot saanut paljon hyvää aikaan ympärilläsi, vaikka tuon ahdistuksen aikana ei siltä tuntuisikaan. Ei mun mielestä noissa tuntemuksissa ole mitään outoa tai väärää, mutta onhan se ihan paikallaan jos pystyisi jollain tavalla hyväksymään sen, että voi auttaa muita sen verran kuin pystyy. Se on riittävästi, kun tekee parhaansa ja oman osansa. Itsestäänkin tulee pitää huolta 🙂
Halauksia! ☺️❤️
Voimia Salaatti! Sun _ei tarvitse_ auttaa kaikkia ihmisiä! Ei tarvitse! Hoet tuota mantraa vaikka joka päivä, jossain vaiheessa se kyllä iskostuu päähän, ja oikeesti vielä uskot ettei se oo sun tehtäväs auttaa muita, ja olla aina valmiina kun muilla on ongelmia.
Sun tehtäväs on jaksaa itse, ja tukea ja auttaa itseäs jaksamaan. Jos vaikka alottaisit itsestäs, murehdi sitten muita jos aikaa jää. ☺️❤️ Hurjasti tsemppiä ja jaksamista sulle Salaatti! ☺️❤️
Moikka.
Villikettu, viisaasti puhut. Yleensä mulle on ihan okei että teen sen minkä pystyn. Joskus vaan jos luen jonku lehtijutun tai vaikka koulussa joku puhuu jostain pahasta mitä tapahtuu vaikka Afrikassa, joudun tuon tunteen valtaan enkä voi mitään sille. Mutta arvaa mitä? Muistatko ku joskus sanoin että viiltelen ku en osaa itkeä? Nykyään, niinku sillonki ku mulle tuli tuo olo, mulla oli just sellanen olo. Mutta sitten rupesin itkemään ja se helpotti sen verran että pystyin vähän ajan päästä menemään nukkumaan.
Kiitos ja halauksia takaisin☺️❤️
Pandap. Kiitos. Mua rupes vähän naurattamaan sun ohje että ajattele ensin itseäs ja jos aikaa jää niin murehdit. Hyvä ohje, ja tärkeä. Jos tajuat? Mun täytyis kyllä se ymmärtää. Kiitos sulle☺️❤️
Ai niin, unohin edelliseen viestiin kirjottaa kuulumisia. Mulla on ollu tosi hyvä fiilis nämä pari päivää. Tiistaina olin koko päivän koulussa. Jee! Voittajan fiilis 🙂 Mulla on nyt tullu sellanen päättäväisyys että minähän pystyn käymään koulussa. Vaikka monesti väsyttää ja ajattelee että haluan kotiin, niin oon vaan sinnillä koulussa ja osallistun, kuuntelen oikeesti opettajia. Se kyllä auttaa myös että puolet päivästä on yleensä käytäntöä. Kukkakaupassa ollaan tässä jaksossa oltu paljon. Joskus tehään kimppuja ja joskus jotain muuta.
Tänään oli vapaapäivä ja sekin meni hyvin. Joskus (tai aika monesti) ärsyttää ku vapaapäivinä liian usein käy niin että illalla vasta huomaan päivän kuluneen enkä oo tehny mitään järkevää. Tänään on toisin. Voin ajatella tyytyväisenä tätä päivää. Siivosin täällä edes osan kämpästä. Makuuhuone on ku pommin jäljiltä, mutta se ei niin haittaa, kunhan oleskelutiloissa on mukava olla ja vessa on siisti. Tein makaronilaatikkoa. Eli sain aikaan aika paljon. Makaronilaatikkoa riittää huomisellekin. Huomenna ei tartte väsyneenä koulun jälkeen tehä ruokaa. Yks juttu kyllä ärsyttää. Vieläkään en saanu soitettua sossuun. Miks se on mulle niin vaikeeta? Olis tosi tärkeetä soittaa sinne ku mulla on jo nyt kasautunu laskuja, joista osasta on eräpäivä menny jo pari viikkoa sitten. Osasta ei onneksi vielä, mutta ehtii mennä ennen ku saan rahaa. Ja lisäksi mun pitäis saada ruokaa ja ens viikolla käydä bussilla psykoterapiassa. Siinä asiassa olin tänään saamaton.
Moi Salaatti,
Pahoittelen että huomasin nämä viestit vasta nyt. Muistan kyllä kun puhuttiin viiltelystä, ja tuo on upea asia että pystyt nyt itkemään ja se helpottaa oloa sen verran ettei tarvitse viillellä. Itkeminen on hyvä tapa helpottaa oloaan, ja se ei aiheuta haavoja. Pikemminkin jopa parantaa mieltä. Jokainen askel kauemmaksi viiltelystä on tärkeä, ja siitä voi hyvin päästä kokonaan eroon.
Tuo on myös hienoa kuulla, että oot jaksanut käydä koulussa ja vieläpä kokonaisia päiviä! Se on oikeasti iso asia, ja siitä voi todellakin tuntea voittajan fiilistä. Mukavaa kun viihdyt käytännön hommissa ja kukkakaupassa, se on aina tärkeää että opiskelee sellaista alaa mikä kiinnostaa. Samaten sait kämpilläkin vapaapäivänä aikaan paljon. Kuulostaa kyllä mahtavalta, Salaatti 🙂
Ootko jo ehtinyt soittaa sossuun? Toivon että saat ruokaa pöytään ja laskut maksettua. Ei se ole saamattomuutta, asioiden hoitaminen ei aina ole helppoa ja tärkeintä siinäkin on että hoitaa ne ainakin jossain vaiheessa, tietysti mahdollisimman pian. Sä oot saanut paljon asioita aikaan ja siitä voit olla iloinen! 🙂
Halauksia! ☺️❤️
Hei. Anteeksi poissaoloni ja anteeks ku en nyt vastaa kenenkään muun viesteihin ku rupeen vaan avautuun. Mulla on paha olo. Tajusin just asian joka sattuu tosi paljon. Huomasin nyt ku näin kävi uudestaan saman asian yhteydessä, että mussa on joku tässä suhteessa pielessä. Mun ei kannata kirjottaa sitä tähän koska en pysty puhumaan siitä kenenkään kanssa. En netissä, en tekstareilla, en puhelimessa enkä naamatusten. Just ja just pystyin ystävilleni blogiini kirjottamaan ja pyysin siinä etteivät ota asiaa puheeksi mun kanssa. Toivottavasti tarpeeksi selkeästi. Anteeksi kaikille täällä. Oon aika sekava. Mitään pahaa ei oo tapahtunu, ei kannata olla huolissaan. 🙂 oon vaan vähän rikki vieläkin.
Hei,
Avaudu ihmeessä, sitä varten täällä ollaan kuuntelemassa. On täysin ok, ettet halua puhua asiasta. Mikä se asia onkin, toivon sulle voimia ja mahdollisuuksia joko parantaa sitä tai oppia elämään sen kanssa, riippuen siitä, miten parhaaksi koet. Hienoa että pystyit kirjoittamaan ystävillesi. Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi, tuo on pikemminkin rohkea teko, että toit tämän esille.
Miten sulla on muuten sujunut? Halauksia ja tsemppiä ☺️❤️
Hei villikettu 🙂
Oon taas ollut täältä pois vähän aikaa. En oo hirveesti tehny mitään, en oo ees päiväkirjaan kirjottanu ku on ollu niin kiire lukea. 😀
Vähän kyllä nyt epäröin, mutta haluan sen ydinasian tuosta mun pulmasta kirjottaa tänne. En sitä mikä sen tällä viikolla pitkästä aikaa toi mun mieleen. Tai siis laukaisi sen tunteen. Kun mulla on sellanen ongelma että jos joku poika jollain tapaa ilmaisee kiinnostusta mua kohtaan, otan sen aivan päinvastaisena asiana. Jos sattumalta kuulen että joku poika sanoo mua hyvännäköiseksi, tai jos joku haluais tutustua muhun paremmin ja ehkä jopa tykkää musta, otan sen niin että se tarkottaa että oon todella kuvottava ja ruma tyttö. Sitten mua vaan itkettää kauheesti ja ahistaa ja masentaa ja tuntuu ettei mulle voi koskaan löytyä elämönkumppania ku oon niin oksettava. Haluan vaan unohtaa. En oo kunnolla tajunnu sitä tätä ennen, mutta nyt ku taas kävi näin, huomasin sen että tää ihan oikeesti toistuu aina. Sitten jäin miettimään, että ku viime keväänä ite olin ehkä (en oo ees aivan varma) ihastunu ja otin sen puheeksi tän pojan kanssa. Me juteltiin ja mulle tuli siitä tosi hyvä fiilis vaikka se poika piti mua vaan kaverina. Ei haitannu yhtään. Ja nyt en enää oo edes ihastunu. Mutta niin siis mietin tässä sitä että jos oliskin ollut toisin, että tää poika olis ollut muhun ihastunu niin olisko mulle tullu sama reaktio ku yleensä. Oon outo.
Mutta nyt ku oon taas voinut unohtaa koko jutun, mulla on menny taas melkeen hyvin. Raha-asiat välillä kerta kaikkiaan tympii. En oo nyt sossuun soittanu koska saan taas ihan pian rahaa. Äiti laitto tilille 30 ja iskä anto kakskymppiä ku ne kävi täällä tänään. En olis enää halunnu ottaa niiltä rahaa ku ne on antanu jo, mutta iskä anto. Vähä heikommin meni loppuviikko. Tai koko viikko. Olin vähempi koulussa. Torstaina en ollenkaan ja perjantaina vaan loppupäivän. Hupsista, voi sua salaattia. Nyt pitäis pari tehtävää saada ens viikolla valmiiksi. Vähän kauhistaa. Muttamutta... Eilen oli kumminki sitte koulun jälkeen talas ihan hyvä fiilis ja pystyin viikonlopun alottaan niin rennosti ku minä voin. Kävin illalla saunassa, se on mun lempparia perjantai-iltana. Se on ehkä paras viikonlopun alotus, rentouttavin ainaki. Jotenki saunominen on mulle semmonen rentoutumiskeino. Ja monesti jos mua ahistaa tai tuntuu tosi pahalle niin meen kuumaan suihkuun. Sekin rauhottaa mieltä.
Mutta niin. Hyvä fiilis on. Pyysin iskän ja äitin ja osan sisaruksista käymään saunassa tänä iltana ja he kävi. Sain sitä jopa intoa siivota tän kämpän. Aivan ihana olo ku on pitkästä aikaa siisti koti. Ja kolme innokasta pikkuveljeä jäi yökylään. Suloisia!
Vähän oon sekava ollut viime aikoina. Siks ehkä en oo niin paljo kirjottanu tänne. Ei osaa niin selkeesti kirjottaa. Mutta yks hyvä asia on tapahtunu. Mun inspiraatio ja taito kirjottaa (fiktiota, tarinoita raapaleita vielä ei runoja niin paljo mut sekin tulee vielä) on taas palannut. Se on mulle tosi tärkee asia. Laitan tähän yhen lyhyen, johon kyllä kuuluu monta muuta mutta ei se haittaa. Oon tästä "tytöstä" kirjottanu saman tyylistä lyhyitä paljon ja nyt vasta tuli tällanen toiveikkaamman näköalan raapale. Se on mulle tärkeää. En vielä tiedä miten tämän tytön tarina päättyy, mutta sen näkee sitte ku saan kirjotettua lisää. Selittelyä, oon kerta kaikkiaan hassu. 😀
"Ystävä tulee katsomaan tyttöä sairaalaan. Kuolema ei vielä sittenkään vienyt häntä mukanaan, sillä hän tahtoo kiusata tyttöä. Aina uudestaan melkein ottaa omakseen, kunnes tyttö väsyy ja on täysin valmis tulemaan mukaan. Mutta Kuolema ei tiedä ystävästä.
"Kaikki vielä järjestyy." Ystävän sanat livahtavat tytön sydämen ovesta sisään. Pesiytyvät sydämeen. Antavat ihmetyksen aihetta, järjestyykö? Voiko se olla totta?
Tyttö halaa ystävää. Ystävä halaa tyttöä. Hiljainen kyynel kimaltaa tytön silmäkulmassa. Mutta jos ei järjestykään. Ystävä tuudittaa väsyneen tytön uneen, peittelee hänet ja jää katsomaan unta. Kuiskaa unta vahtivalle Kuolemalle:
"Sinä et häntä vie.""
Moi Salaatti 🙂
Toisen ihmisen ihastuminen itseen ei varmaan ole mikään helpoin asia käsitellä. Kaikki eivät ihastu aidosti, mutta yleensä ajattelisi, että ihastunut ihminen ei ajattele negatiivisesti ihastuksensa kohteesta. Sulle voi aivan hyvin löytyä elämänkumppani. Sitä ääntä, joka väittää sua huonoksi, ei tarvitse kuunnella. Se ei välttämättä ole helppoa, mutta sä et varmasti ole kuvottava. Olet kaunis ja arvokas ihminen, johon voisi ihan hyvin ihastua.
Hienoa että vanhempasi tukivat sinua. Toivottavasti saat raha-asiasi vähitellen paremmalle tolalle. Jos kesätöitä ei vielä jaksa, voi pyrkiä myös työkokeiluun, joka ei aiheuta työnantajalle kuluja. Siitä voi saada opiskelijalle varsin kohtuullista palkkaa, sekä myös työkokemusta. Tärkeintä on kuitenkin sun hyvinvointi ja mielenterveys 🙂
Vau, Salaatti. Tuo kirjoittamisen tärkeys kyllä näkyy tuosta tekstistä, samaten se, että oot taistellut paljon. Upeaa että oot löytänyt kirjoittamisen uudestaan. Siitä voi tulla vielä vaikka mitä.
Tsemppiä ja halauksia! ☺️❤️
Salaatti kirjoitti 24.1.2015 22:53
Mutta yks hyvä asia on tapahtunu. Mun inspiraatio ja taito kirjottaa (fiktiota, tarinoita raapaleita vielä ei runoja niin paljo mut sekin tulee vielä) on taas palannut. Se on mulle tosi tärkee asia.
Hei nimimerkki Salaatti ja kaikki muutkin runoista ja kirjoittamisesta kiinnostuneet tytöt/nuoret naiset!
Oletteko huomanneet, että Tukinetissä on tulossa Sanaiset Siskot - luovaa kirjoittamista rennolla otteella -teemaryhmä? Se alkaa 2.3.2015 ja haku ryhmään on käynnissä parhaillaan.
Lisätietoja ryhmästä: https://www.tukinet.net/tiedotteet/nayta.tmpl?id=61
Kiitos villikettu 🙂
Kata, huomasin mutta en vielä tiiä haenko. En oo Pirkanmaalta ja sitte toinen on se että en kait oikeesti oo kovin hyvä kirjottelija. Mua nolottais. Pitää vielä miettiä. 🙂
Mun on ollu viime aikoina vaikee kirjottaa tänne. Ja jos mulla on ollu hankala olo niin en oo halunnu kysyä ystäviltä että mitä kuuluu, tiedän sen että siihen vastataan aina kysymyksellä. Enkä haluais valehella enkä myöskään kertoa totuutta. Oon huomannu että taas oon ruvennu kasvattamaan sellasta muuria ympärilleni. Hymyilyä, hymyilyä. Hyvin menee 🙂 Just ja just pystyn pakottamaan itteni kertomaan ystävilleni blogissa että mitä kuuluu. Minealle pystyn aina vaan kertomaan. Tänäänki kerroin Minealle mun surusta tekstarilla, ja Minea osas kuunnella ja lohduttaa niin että tuli parempi olo.
Nyt mulla on ihan tavallinen olo taas. Paitsi että ahdistaa tuo muuri. Kirjotan nyt tännekki pakolla, koska en halua sitä muuria.
Äitille tuli keskenmeno. Vauvapieni. Mua suretti se kauheesti ennen ku tekstailin Minealle. Mutta sitten taas muistin että vauva meni varmasti taivaaseen. Ei enää sureta.
Salaatti kirjoitti 28.1.2015 22:37
Kata, huomasin mutta en vielä tiiä haenko. En oo Pirkanmaalta ja sitte toinen on se että en kait oikeesti oo kovin hyvä kirjottelija. Mua nolottais. Pitää vielä miettiä. 🙂
Moi taas Salaatti ja toki muutkin,
Ryhmä on ensisijaisesti tarkoitettu Pirkanmaalaisille nuorille, mutta siihen saattaa silti hyvinkin mahtua mukaan. Eikä osallistuminen vaadi sitä, että olisi hyvä kirjoittaja! Sen takia ei kannata jättää hakematta. Riittää, että kirjoittaminen kiinnostaa.
🙂🌻
Kiitos Kata. 🙂 Mietin asiaa vielä, mutta oon kyllä kiinnostunu tästä tilaisuudesta.
Olin Minealla yötä. Mun pitäis mennä nyt kouluun. Kaikki hajoaa käsiin. Koulu. Ja koulu ja rahat kulkee käsikädessä ja rahat ja kämppä kulkee käsikädessä. Pelottaa.
Minealla on joku laihdutuskuuri menossa. Minean siskolla on syömishäiriö, hän on osastolla eikä pääse kotiin ennen kuin on lihonut viisi kiloa. Minea kertoi sen tunteista. Hänestä tuntuu ettei hän pysty näyttämään itseään missään, koulussa tai muualla, koska hän on mielestään niin läski. Minea kuvottaa itseään. En osaa vastata siihen mitään. Kuinka vastaisin, että toinen voisi nähdä itsensä minun silmin? Hän on kaunis ihminen. Toisaalta muistan niin hyvin ajan jolloin minulla oli samat ajatukset. Miten osaan lohduttaa?
Haluaisin että Minea söis enemmän. Hän joi aamupalaksi jotain dieettipirtelöä. Ja käski mun syödä. Mun piti syödä oikeasti, Minea vaan antaa itselleen nälkäkuuria. Mulla nolotti syödä, koska olin toisen ihmisen luona. Minea ei syönyt, mutta minä söin hänen ruokia. Silti söin, koska halusin toimia "normaalisti". Kävin eilen vaa'alla ja olin laihtunut 2-7kg. En voi olla varma. Mun kohalla siinä on sellanen vaara että iloitsen liikaa siitä laihtumisesta ja sitten alkaa nälkäkuuri ku tuntuu ettei voi syödä ettei vaan taas liho. Laitoin kyllä noille ajatuksille stopin heti alkuunsa. Ei oo mitään väliä vaikka lihoisin. Ja siksi söin aamullakin, vaikka Minea ei syönyt. Haluan käyttäytyä syömisen kanssa niinku tavallinen ihminen. Aamulla syödään, koska edessä on pitkä päivä ja pitää jaksaa. En halua käyttäytyä niinku syömishäiriöinen. Aamulla ei syödä, koska ruuassa on kaloreita ja kalorit lihottaa.
Tietenki syömishäiriöisetkin on tavallisia ja normaaleja ihmisiä. Mutta pointti oli se että heidän syömisillään yleensä kuolee. Se mua pelottaa. Pelottaa ihan kauheesti, kun mun ystäväni on siellä osastolla. Minean pikkusisko. Hän on mulle niin rakas. Pelkään.