Kyllä sä sovit ja kuulut sinne! Itelläni on tosi usein toi sama olo. Mut ihan loistavaa et pääsit ny yksin kotiin ja saat päättää koska teet ja mitä teet. SÄ oot sen ansainnu! ☺️❤️ Voimia!

maanvaiva, tuohon on hankala vastata. Välillä tuntuu että en, mutta kaipa minä olen joskus saanut olla lapsi.

Katsa, niin. Joskus vaan tuntuu että on niin erilainen ku muut. Kyllä minä välitän mun perheestä, ja mun perhe minusta, mutta oon tosi erilainen ku muut. Välillä on todellakin mukavaa ite päättää mitä tekee. 🙂 Kiitos ja voimia myös sinne☺️❤️

Salaatti,

Tuo on ihan totta, että perheessä pitäisi vallita jonkinlainen tasaisuus sen suhteen, mitä perheenjäsenet tekevät. Mullekin on tuttua se, että itse saa tehdä toisenkin osalta hommia, mutta tämä toinen vaatiikin itselleen jotain erioikeuksia ja kohtelee vanhempia ilman kunnioitusta. Se on haastava paikka. On kyllä todella ikävää, että sun pitää ylläpitää järjestystä niin sisarusten kuin kotitaloudenkin suhteen. Ilman muuta niin haluaakin monesti tehdä, esimerkiksi siksi, että perheessä pysyisi parempi ilmapiiri (tai näin ajattelee tapahtuvan) mutta se ei ole oikein sua kohtaan. Ei ole oikein, että yksi jäsen kantaa montaa reppua, kun moni ei kanna yhtäkään, näin vertauskuvallisesti. Samassa tilanteessa ajoittain olevana en oikein tiedä, miten sitä voisi ratkaista, mutta toivon sulle sen suhteen kovasti voimia, ja toivottavasti et joudu yksin kantamaan koko perheen vastuita. Se ei missään nimessä olisi oikein. Jonain päivänä tähän toivottavasti tulee muutos. 🙂

Tuo oli varmaan ihan toimiva ratkaisu, että menit kämpille. Itsenäisyys on myös vapauttavaa, vaikka se tuo erilaisia vastuita mukanaan. Juurikin se mahdollisuus päättää, milloin tekee ja milloin ei, on varmaan yksi niistä hienoista puolista.

Tsemppiä ja halauksia! ☺️❤️

Ratkaisu tietenkin on hyvin yksinkertainen. Koska olet aikuinen ihminen, niin alat elämään omaa elämääsi, käyt vähemmän kotona ja annat vanhempiesi hoitaa omat lapsensa.

Enhän minäkään saanut onnellista lapsuutta vasta kun äitini kuoli eikä minun pitänyt enää huolehtia hänestä vaan sain keskittyä hoitamaan itseni kuntoon.
Samoin on salaatin kanssa, et sinä jaksa huolehtia kymmenestä pikkukakarasta ja itsestäsi.

Hei villikettu.

En tiiä tajuaako muut edes että yritän aina kantaa heidänkin vastuun. Tajuaako ne etten haluais olla se komenteleva aikuinen, vaan samalla tavalla nuori ja huoleton? Kerran tämän syksyn aikana kaksi mun kaveria oli yötä meillä ja minä, kaksi mun siskoa ja mun kaverit pidettiin hauskaa. Juteltiin ja naurettiin. Se oli tosi mukavaa. Sillon en ottanut sitä aikuisen roolia. Olin yksi muiden joukossa. Ehkä se johtu siitä että myös mun kavereita oli mukana. Äiti kävi sitten sanoon että olkaa hiljempaa. Ei me kovin isoa meteliä pidetty, ei äiti edes ollut siihen herännyt.
Jossain määrin on tapahtunu muutosta. Äiti ei enää niin paljoa kerro omia asioitaan ja murheitaan mulle. Oon aika pitkään ollut iskän ja varsinki äidin uskottu. Oon ollut sisaruksista ainut joka on tiennyt kun on ollut rahavaikeuksia, työvaikeuksia, vaikeuksia muiden sisarusten kanssa. Oon kyllä saanut kuulla myös iloja. Nykyään kun näen että äidillä joku painaa, ja kysyn että mitä kuuluu tai mitä mietit, niin hän ei ihan niin vapaasti kerro. Osat on vähän muuttuneet. Nyt minä pystyn enemmän puhumaan äitille ku ennen. Se on myös vähän ahdistavaa. Me puhuttiin usein mun sairaanhoitajan kanssa siitä että oon sellanen ihminen jolla on koko ajan tuntosarvet tarkkana että mikä ilmapiiri täällä on, miten muut voivat ja miten voisin auttaa. Kun perheessä on "kriisejä" niin yritän aina saada jututettavia varsinki niitä joihin se eniten vaikuttaa, mutta myös muita että mikä fiilis, jaksatko hyvin. Ja jotkut avautuu mulle, jotkut ei. Vaistoan tosi herkästi muiden mielialoja ja sitä että meneekö toisella hyvin, onko hän onnellinen vai ei. Se on samaan aikaan siunaus ja risti. Ja sen vuoksi myös yksinäisyys on mulle tärkeää.

Mulle se varmaan on ratkaisu että kun tuntuu etten jaksa kotona niin sillon lähen takaisin omalle kämpälle. Olen vähän aikaa yksin ja rauhotun ja jaksan taas muita. Niinku nytkin. Mulla on tosi paljon parempi olo. Mun ystävä tulee tänään mun luo yökylään. Me käydään kotona siellä riparipalaverissa. Mukavaa mennä kotiin nyt ku on vähän parempi olo taas. 🙂

Kiitos villikettu☺️❤️ halauksia myös sulle ja tsemppiä tän saman asian kanssa!

Hei maanvaiva!
Niin, tavallaan se olis ratkaisu. Mutta siihen liittyy yksi toinen ongelma. En tiiä muistatko mitään viime syksystä. Olin sillon tosi paljon yksin. Jäin usein viikonlopuksi omaan kämppään. Saatoin olla monta päivää vain neljän seinän sisällä, ehkä kävin kaupassa. Vaikka yksinäisyys sopii mulle, niin niin paljon se ei silti sovi. Siksi käyn mielellään kotona yhden tai kaksi yötä viikossa. Sillon ei ehdi tulla samanlaisia tilanteita ku nyt. Ehkä se olis hyvä etten ihan niin kauaa olis kotona kovin usein.

En joudu huolehtimaan kymmenestä pikkukakarasta😀 äiti ja isä niistä huolehtii. Minäkin vähän, koska ne on mulle rakkaita. Enemmän minä silti vaan leikin tai piirrän heidän kanssa.

Luulen että siksi oon nyt tavallista herkempi tällasille asioille ku mulla on ollut kuukauden aikana aika suuria muutoksia elämässä. Muutin omaan kotiin ja sairaanhoitajalla käynnit loppui. En oo päässyt puhumaan kellekään. Syksyn aikana on ollut kaksi ihmistä jotka on tarvinneet mun apua. Toinen pyysi apua viiltelyyn. Yritin auttaa, ja ohjasin häntä eteenpäin koska se kävi liian raskaaksi mulle. Toinen ei ole pyytänyt apua. Ainakaan suoraan. Hänen vain oli helppo puhua mulle ja hänen asiat huolestutti mua niin paljon että halusin yrittää jotenkin auttaa. Siinä ei ollut mitään väärää että hän puhui mulle. Mutta se oli väärin että minä kannoin niin suurta vastuuta hänestä. Ei mun oikeasti tarvi. Nyt oon sen oppinu ja siinä asiassa on helpottanu.

Hei.

Kerrot kyllä todella syvällisesti noista tuntemuksista. Toisten mielialojen herkkä aistiminen ja niihin vahvasti reagoiminen voi varmasti käydä voimille, ja ymmärrän, että yksinoloa kaipaa varsinkin pitkän tällaisen jakson jälkeen. Itsekin haluan ylläpitää perheessä jonkinlaista harmoniaa, ja siinä yrittää aistia toisten mielialoja, vastata niihin sopivalla tavalla, kuunnella ajatuksia ja huolia, ja tavallaan toimia sellaisena välittäjänä, joka pitää tasapainoa yllä joka suuntaan. Tämä rooli varmaan vain korostuu, jos perheessä on jonkinlainen kriisi tai joidenkin perheenjäsenten tahdot menevät ristiin - puhumattakaan, jos nämä ihmiset ovat vahvoja persoonia ja ajavat asiaansa voimakkaasti. Onneksi saat puhua omistakin asioistasi, ja sun ei tarvitse kantaa niin paljon kuin ennen. Aikuistuminen ja itsenäistyminen voi myös helpottaa tätä taakkaa. Tuo yksinäisyyteen vetäytyminen ajoittain on myös toimiva ratkaisu 🙂

Tuo on kyllä totta, että hyvin pitkään jatkuva yksinolo, etenkin kokonaan neljän seinän sisällä, voi pitemmän päälle myös masentaa. Samaten olisi ihan paikallaan, että voisit olla perheessäsi nuoren tavoin eikä sun tarvitsisi jatkuvasti huolehtia lapsista. Oot sydämellinen ihminen, kun huolehdit niin paljon muista, mutta jokaisen pitää voida huolehtia myös itsestään ja levätä kunnolla 🙂

Pitkiä halauksia! ☺️❤️

Hei vaan🙂

Se varmaan vaan on niin että jotenki on solahtanut siihen rooliin että yrittää pitää huolta kaikista. Väliin sen paremmin tiedostaa ja koittaa ite vähentää sitä. Väliin sitä vaan tekee ja toimii ajattelematta sen kummemmin ennen ku sitte väsyy. Pitäis kyllä aiemmin muistaa ajatella🙂

Nyt oli taas tosi mukava käydä kotona. Meillä oli se riparihenkilökunnan palaveri. Ihan kaikki sinne ei päässy, kaks isosta, pappi ja kanttori oli pois mutta silti oli ihan hyvä. Olihan meitä isosia silti paljon ja iskä isäntä ja opettaja teologian opiskelija. Oli mukava jutella tulevasta riparista. Suunnitella ja sumplia. Ja sitte me jäätiin vielä pelaamaan muiden tyttöisosten ja mun siskojen kanssa suomitietopeliä. Se oli oikeesti hauskaa. Kauhee sota oli meillä käynnissä. 😀 ku aina välillä joku aikunen autto jotain ja joku etti helppoja kortteja. Se vaan oli hauskaa. Tultiin tänne mun kämpälle silti yöksi ja nyt suunnitellaan ruuanlaittoa.

Hei 🙂

Oon kyllä samaa mieltä, siltä se munkin mielestä tuntuu että rooli on vain muotoutunut ajan kanssa. Usein sen kanssa pystyy hyvin elämään, kunhan tosiaan muistaa myös huolehtia itsestään. Kuulostaa kyllä hienolta tuo teidän päivä, lautapeleissä voi joskus nousta tunnelma aika huippuunsa. Onko teillä talviripari, kesällä vai kenties molempia? Varmaan on hienoa päästä toimimaan isosena. Itsekin oon nähnyt riparilaisia kun oon käynyt kirkossa. Voisi ensi sunnuntaina taas käydä. 🙂

Kirjoittelehan taas kuulumisia, kun tuntuu siltä! Tsemppiä ☺️❤️

Hei villikettu🙂

Tuo on kyllä niin totta mitä sanoit siitä perheen roolista!

Meillä on molemmat. Tammikuun lopussa viikonloppu ja kesällä viikko. Minä en kauheen usein käy kirkossa, käyn seuroissa. 🙂 Minäki voisin käydä sunnuntaina seuroissa. Se olis kyllä hyvä. Sieltä aina saa vahvistusta ja voimia.

Mun pikkusiskot on täällä nyt yötä ku viimeksi ei onnistunu. Molemmat nukkuu, minä en saa unta. Nuorempi nukkuu mun vieressä. Silti en saa unta. Kolmevuotias pikkusisko olis kans halunnu tulla mutta ei tänne kannata liian monen tulla yhtä aikaa.

Mulla oli tosi mukava vuodenvaihde. Menin tiistaina mökille mummu ja vaarin, kahen tätin ja kolmen sisaruksen kanssa. Me tehtiin kaikkea mukavaa. Pelattiin pelejä, ajettiin autolla järven jäällä, minä kudoin olohuoneessa. Tehtiin myös hommia. Vietiin kelkalla ja reellä monta lastia puita saunalle. Mulla on oikean käden kaikki lihakset kipeinä kun sillä kädellä kannoin puita. Keskiviikkona illemmalla tuli meidän porukat ja nuoremmat lapset ja äidin sisko ja veli perheineen. Meitä oli mökillä 25 henkeä. Oli ihan parasta! Luisteltiin ja ajettiin taas kelkalla ja autolla, syötiin hyvin ja pelattiin. Niin mukavaa!

Tänään kävin psykoterapeutilla tutustumassa. Oli outoa kun en taas ollenkaan osannut puhua. Edes sellasista asioista joista oon aiemmin aika helposti pystynyt puhumaan. Mutta hän oli mukava nainen, opin varmasti puhumaan hänelle. Pitää ens kertaa varten ruveta jo tsemppaamaan että vaikka kuinka jännittäisi ja tuntuis ettei pysty niin puhuisin myös vaikeista asioista.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE!☺️❤️ ONNELLISUUTTA JA HYVÄÄ MIELTÄ!

Ihanaa kuulla että sulla Salaatti oli ihana uusivuosi! On myös mukava kuulla että säkin oot alottamassa psykoterapian! Se on todella tehokasta asioiden selvittelyssä, mutta ajoittain se on myös todella rankkaa, mutta kaiken sen arvosta!
Voimia ja kaikkee hyvää sulle ☺️❤️

Salaatti,

Aivan upealta kuulostaa sun vuodenvaihde! Toivottavasti kätesi toipuu pian. Oli teillä varmaan hauskaa. Siitä onkin hyvä lähteä uuteen vuoteen. Tuo on myös huippua että pääset nyt psykoterapiaan, ansaitset sen todellakin kaiken taistelun jälkeen. Minäkin uskon että saat vielä puhuttua asioistasi ja terapiasta voi olla paljonkin hyötyä. Vaikeista asioista puhuminen on aina haastavaa, mutta sä oot pystynyt siihen aiemminkin, ja pystyt varmasti nytkin. Itsensä tsemppaaminen auttaa 🙂

Näin se on, uskoa voi harjoittaa monella tavalla, ja usko antaa kyllä valtavasti voimaa. Se on muakin auttanut monella hetkellä. Toivon, että saat jossain vaiheessa nukuttuakin. Välillä on noita öitä kun ei meinaa millään uni tulla.

Kiitos ja onnellista uutta vuotta sullekin! ☺️❤️

Moi villikettu 🙂

Siitä on todellakin hyvä lähteä uuteen vuoteen! Raha-asiat mulla stressaa ku ostin itelle kengät ja mekon, en edes kovin kalliilla. Ja tarvitsen niitä oikeasti. En oo puoleen vuoteen ostanu ainuttakaan vaatetta enkä kenkiä. Mun kengät on rikki ja kaikki vaatteet kuluneita. Mutta nyt tuli vielä vähän lisää menoja ja sitten ku oon kaikki laskut maksanu niin mulla ei ole luultavasti senttiäkään tilillä tämän kuukauden ruokia varten. Ohops!

Tuo itseni tsemppaamiseen saattaa auttaa joko tosi paljon tai sitten ei yhtään. Joskus ku oon päättäny valmiiksi että nyt puhun, niin en oo pystyny siihen. Joskus oon. Kylläkin mua sillon jännittää niin paljon että tärisen koko ajan, mutta tärkeintä on saada edes jotain sanotuksi. Kerran ku olin menossa kuraattorille ja odottelin aikaa kaverin seurassa välitunnilla, mun kaveri kysyi että onko mulla kylmä. Tärisin niin paljon😀

Näin on! Kiitos villikettu☺️❤️🙂

Moi 🙂

Kyllähän sitä vaatteet pitää olla päällä, jos suinkin mahdollista. Voitko saada mistään avustusta tuohon ruoka-asiaan, vanhemmilta tai sosiaalitoimistosta? Se on kuitenkin niin tärkeä asia, kuten ehjät vaatteetkin toki on.

Tuo on ihan totta, että on tärkeintä saada jotain sanotuksi. Ammattihenkilö voi sitten auttaa pidemmälle, ja pystyy ainakin vähän purkamaan omaa oloaan. On se ainakin parempi jos se itsensä tsemppaaminen auttaa vähänkin, kuin se ettei tsemppaisi ollenkaan ja sitten ei saisi sanottua mitään. Kyllä se varmaan onnistuu, ainakin vähitellen ja terapian edetessä. Sä pystyt siihen kyllä 🙂

Halauksia ☺️❤️

Kiitos sulle taas villikettu. Sossu olis varmaan järkevä vaihtoehto ku ei porukatkaan rahassa ui. Pitää kattoo.

Mulla on hyvä fiilis.🙂 Minä ja Minea selvitettiin meidän välit. Vaikka riitaa ei ollut niin oli jotain muuta. En enää tiedä mitä. Ehkä se oli vaan sitä ku murehdittiin niin paljon eikä muistettu iloita.

Sain kuulla viikonloppuna ihanan uutisen. Heinäkuussa syntyy pieni vauva. Pikkusisko tai -veli. <3 Siihen on vielä kauheen pitkä aika! Tiiän että täälläkin oon niitä ihmisiä joiden mielestä on kamalaa että meillä syntyy jo kahdestoista lapsi. Jotka on varmoja ettei iskä ja äiti jaksa ja että lapset joutuu tekeen kaiken. Siksi mua vähän pelottaa kertoa tätä uutista täällä. Kun se on mulle ja mun perheelle aivan ihana asia. Se lapsi on odotettu ja rakastettu jo nyt. En haluais että kukaan pilaa mun iloista mieltä kertomalla ettei lapsi saisikaan syntyä. Vähän mua pelottaa ettei kaikki mene ihan hyvin. Jos äiti vaikka saa keskenmenon. Se olis niin surullista. Mutta ei kait sitä kannata etukäteen pelätä.
Haluaisin kutoa jotakin pikkuiselle. Mutta ensin mun täytyy kutoa omat villasukat loppuun.

Syömishäiriö on mun elämässä historiaa. Aivan täysin ja kokonaan. Mua ei kiinnosta oonko vähän ylipainonen vai normaalipainonen vai vähän alipainonen. Sillä ei oo mitään väliä. Mua ei kiinnosta onko mun ruuassa 300 vai 50 kaloria. Nyt voin elää vapaasti. Voin syödä nälkään, voin syödä herkkunälkään. Ei ole syyllisyyttä eikä ahdistusta painon nousemista tai kalorien määrästä. En osaa selittää tätä oikein. Mutta mulla on todella vapaa ja onnellinen olo. Syömishäiriöluuranko ei enää koskaan saa otetta minusta. Minä osaan sanoa sille ei. Oon niin onnellinen että itkettää. 🙂
Kaikille teille voin sanoa kiitos tsempeistä. En olis ilman teitä tänne asti tullut!

Jos joku mulle nyt tarjoaisi laihuutta. Vaikkapa että mun painoindeksi olis loppuelämän 16-15 (joka on ollut mun haave joskus), minä kieltäytyisin siitä. Paljon, paljon mieluummin olen onnellinen ja vapaa kuin laiha. En vaihtais tätä oloa mihinkään. Tai kyllä oikeastaan. Ottaisin mieluummin syömishäiriön itselleni, jos voisin sillä antaa tämän olon ystävilleni. Mutta se ei ole mahdollista.