Wow, minulla on isosisko!! Kuinka ihanaa!!<3
Mulla ei oo koskaan ollut isosiskoo, pikkusiskoa kyllä. Ja oisin aina halunnu että ois isosisko tai -veli. Yläasteella kun oli vaikeaa niin kuvittelin itselleni aivan toisen perheen kuin tämä nykyinen. Kuvittelin olevani nuorin lapsi ja minulla oli yleensä isosisko ja veli tai useampikin. Ja sitten kirjoitin heille kirjeitä kun ei ollut kenelle puhua.

Kyllä vain, päänsisäisistä äänistä puhuin. En ole koskaan ennen tätä kesää voinut kuvitella kuinka vahvoja ne äänet voivat olla. Minä en tiiä kenen äänet minun päässä puhuu. Minun itteni kait. Ehkä se on se minun sisäinen kriitikko. En tiiä.

Mutta mulla myös on ollut isäsuhteessa ongelmia. Ei vielä lapsena niinkään, mutta vähän isompana. Kun aloin lähestyä murkkuikää ja piti kokeilla rajoja niin isästä, joka kyllä muutenkin osas jo suuttua kovasti, tuli esiin semmonen raivo. Siis jos menin tarpeeksi pitkälle että suututin isän pahasti niin se oli ihan kauheeta. Se vaan raivos ja huusi ja uhkaili. Joutu oleen aina ihan varovasti ettei suututa isää. En mää osaa siitä enempää kertoa silleen. Se vaan oli pelottava ja sen takia en varmaan oo kotona uskaltanu aina olla ihan oma itteni. Ja ku pikkusisarustenki puolesta sai aina pelätä jos ne suututti isän. Sillon ku minä en vielä ollu oppinu oleen hissukseen niin ne oli niin ekoja kertoja ku se suuttu silleen ettei hallinnut enää itteään, ja äiti ei vielä sillon yhtään osannu puolustaa. Minä vaan tärisin jossain nurkassa ja pelkäsin että millon se oikeesti käy käsiksi. Nykyään äiti yrittää saaha sen rauhoittumaan mut sitten se vaan huutaa äitillekin.
Nyt mulla on ihan hyvät välit isään. Eikä varmaan kauheesti huonone koska en asu enää kotona ja muutenki osaan nykyisin olla suututtamatta sitä. Tietty jos sisarukset kertoo että se on taas ollu ihan hullu niin voi olla ettei jaksa niin välittää hänestä.
Siinä on semmoinenkin juttu että vasta tänä keväänä rupesin ajattelemaan ettei meidän kotona välttämättä olekaan kaikki kunnossa. En oo koskaan aatellu että siinä ois jotain ongelmaa, jotain mätää. Sitten rupesin jotenki tajuamaan että ei tää kaikki oo ihan hyvin. Oli isä ja äiti sanonutkin mun sisaruksille joskus kun en ite ollut kotona että saa mennä psykologille jutteleen tästä jos haluaa. Semmonen isä on. Se on ihana isä muullon paitsi sillon ku se suuttuu.

IisaMari, on upeaa että olet voinut antaa anteeksi isällesi. Toivon että minäkin joskus voin ihan sydämestäni antaa anteeksi.

Tänään minä lähen kotiin käymään pitkästä aikaa! Ihanaa! Nään kaikki pikkusisarukset! Aina tulee niin ikävä. Mutta silti pitäs jaksaa reippaana lukea kokeisiin viikonloppuna ku ens viikko on koeviikko...

Oon miettiny vähän mun haaveita elämältä. Sen koiran lisäksi jos asun kahdestaan koiran kanssa niin haluan pienen omakotitalon joko rakentaa tai ostaa aika uuden. Tai paritalon. Ja jos uskallan joskus mennä naimisiin niin sitten haluaisin remontoida sellaisen ison vanhan talon. Siitä oon aina unelmoinut! Mut kun en varmaan koskaan mee naimisiin ja en halua yksin asua semmosessa. Kyllä mää silti uskon että tykkäsin myös elää sellasessa tavallisessa talossa. 🙂

Tommosista lapsuuskokemuksista, mitä sinulla on, tulee melko usein sellaisia perhesalaisuuksia, joita hävetään ja joista ei puhuta ulkopuolisille. Meidänkin perheen ongelmista tuli sellaisia. Virtahepoja olohuoneessa, tiedäthän. Mutta miksi? Miksi häpeämme ongelmiamme? Ongelmat on tarkoitettu ratkaistaviksi, ei hävettäviksi.

On sääli, jos ikävien lapsuuskokemusten vuoksi olet joutunut tukahduttamaan joitain tunteitasi, kuten vihaa. Kaikki tunteet ovat sallittuja ja oikeutettuja ja on hyvä oppia ilmaisemaan niitä - rakentavasti, mutta selkeästi. Minusta tuntuu, että vanhempani olisivat toivoneet minun hillitsevän kotona tunteitani enemmän. Kai joskus hillitsinkin joitain tunteitani lapsuuskodissani heidän toiveittensa mukaan. Sekin on sääli, mutta onneksi terapiassa sain tilaisuuden ilmaista kaikki tunteeni avoimesti; jos en olisi koskaan purkanut tunteitani, ne todennäköisesti olisivat edelleen jossain syvällä sisimmässäni ja herättäisivät minussa turhaa ahdistusta.

Never say never, honey, et voi koskaan tietää, millainen olet vuosien päästä ja mitä sinulle kuuluu silloin! 😉 Voi olla että jo kymmenen vuoden päästä sinulla on ihana mies ja lapsi tai parikin ;D Sitten nimimerkki IisaMari pääsee sanomaan, että "mitäs minä sanoin!" :p hihihi

Plöö. Niin on meilläkin virtahepo olohuoneessa... Minun paras ystävä tietää (hänellä on myös rankkaa kotona ja kun hän oli uskaltanut ensin kertoa niin uskalsin minäkin monen vuoden ystävyyden jälkeen) ja sitten äidin vanhemmat taitavat tietää koska mun kaks pikkuveljeä, 97 ja 99 iältään, on olleet siellä joskus "paossa". Mutta koko maailma luulee että meidän isä on aina sellanen lepponen ja mukava kuin se on aina kavereitten aikana. Ja ei sitä yleensä noin vaan mee oikomaan sitä käsitystä... En tiiä miks sitä häpee. Turhaan kait. Silti häpeän ja en vaan pysty siitä kertoon, vaikka jotku ystävät esim on joskus ihmetelly että niin miksi ei voi vanhemmille puhua asioista.

Niin. Oon kyllä joutunu tukahduttaan jotain tunteita. Ja ei olis varmaan tarvinnu mutta oon myös ollu omista ongelmistani hiljaa kotona. En oo uskaltanu puhua. Itse asiassa tänään on ollut taas hankalaa... Ei oo isä suuttunut, mutta ollaan jouduttu olemaan ihan varpaisillaan että ei suutu. On väärin että lapsilla pitää olla pitempi pinna kuin isällä. Joten vähän huono fiilis☹️ Ehkä minä joskus saan käytyä minun tunteet läpi mutta kyllä edelleen piilotan aika usein sen mitä tunnen. Vaikka en olisi kotona. Joka paikassa paitsi yksin omassa kotona.

Hah! 😀 Tuo en varmaan mene naimisiin, varmaan oli jo paljon. Olen ollut niin ehdoton tuon kanssa tähän asti että oon sanonu tosi tiukasti että never. Joten minun perhe, sukulaiset, kaverit, kavereitten perheet, sisarusten kaverit, kaikki oottaa sitä että pääsee sanoon mulle että mitäs minä sanoin. Ja jos meen naimisiin niin voi tulla sit semmosta settiä ku kaikki pottuilis sitte että niin siinähän meijän ikuinen villi ja vapaa sinkkunainen... 😀 Että siellä sitten taas yks ihminen joka pääsisi sanomaan sen mulle.

Onneks isä tuntu rauhottuvan, oli äskettäin jo ihan hyvällä tuulella. 🙂 Kivempaa kotona. Mutta oon ihan väsyny. Kyllä vaan lauantai-iltana kotona... Täällä istun ja ihmettelen ku kaikki muut nuoret rientää maailmalla. Tylsimyslaiskimus.

Edelleen vähän ahdistusärsytys olo mutta kyllä tuo vähän laantu. Mulla aika monesti sattuu mahaan sillain hassusti jos paljon ahistaa ja varsinki jos sen lisäksi vielä jännittää, niinku aiemmin mua jännitti että meneekö isällä hermot. Se on inhottavaa miten se paha olo tuntuu siellä vatsassa. Ja viiltelemään en kotona pääse.. No pysynpähän paremmin viiltelemätön viikko tavoitteessa. Hyvähän se oikeasti on.

Piirsin tuollon aiemmin päivällä verta vuotavan sydämen ja sitten tikatun sydämen. Ja mietin että pystyykö sydämen tikkaamaan ja jos pystyy niin onko se haava silti kipeä aina?

V ä s y n y t !
Oon kauheen väsyny. Oli sunnuntaina ihan poikki ku tulin kotiin. Oli niin rankka viikonloppu vaikka tietysti kiva käydä kotona. Ja sitten en tietenkään saanu unta yöllä. Voi että meinas mennä hermo. Kolmen jälkeen sain unen, luulisin. Ja kuudelta herätys. Jippii!!

On ollu taas vähän huono fiilis. Tuntunu niin turhalta tää elämä. Oikeesti monesti mietin että miksi ihmeessä mun tilalta ei oo syntyny joku hyödyllinen ihminen?? Miksi minä, varsinki ku tää elämä on niin vaikeeta etten halua jaksa kestä pysty kykene kiinnosta elää. Ja oon niin läski, ihan valtava. Aivan kammottava ihrakasa, miten voin olla. Yök!! Oli tänään ahistava liikuntatunti ku meillä oli jumppaa, bodycompattiako se oli, ja minä olin eturivissä. Pakarat ja jenkkakahvat ja kaikki vaan hytky ku minä siinä potkin ja nyrkkeilin niitä liikkeitä. Voi että mulla hävetti!! Mutta silti se oli ihana ku se oli niin rankka. Ja olis siis ollu tosi hyvä päivä tänään, mutta tein jotain niin tyhmää ja oksettavaa; ostin karkkia. Oon niin ääliö ja läski. En pysty pysyym erossa siitäkään ku kaks minsaa ja sitte oon taas ostamassa jotain paskaa. Hyi olkoon!! Inhoan itteä!!

Ja kiva ku oon niin tuhottomat laiska ja pitäs jaksaa lukea kokeisiin ja siivota. Miks en saa tehtyä?? Oikeesti, tää on aika outoa mutta mää en oo koskaan ennen lukenu kokeisiin. En koskaan. Siksi se varmaan onki vähän hankalaa se kokeisiin luku. Paitsi siis sanakokeisiin. Aina vartin just ennen tuntia. Mutta tiiän että jos lukiosta haluaa hyviä papereita niin pitää lukia kokeisiin. Huh miten oonki tämmönen laiskimus?!

Minäkin luen nyt tentteihin ja olen tehnyt aikataulun milloin luen ja montako sivua ja mikä asia pitää osata ennen kuin saan tehdä jotain muuta.
Itsekuria tämä vaan on.

Tiiän. Minä ja mun kurja itsekuri.

Tämä on kamalaa. Mun aivot ei toimi yhtään, lihakset on ihan heikkona, pää kipee, meinaan koko ajan nukahtaa, nenä vuotaa, silmät kipeenä...ja iltapäivällä pitäs olla terävänä kokeessa. En tuu selviään siitä, ei mun aivot toimi!!

Sanoin opettajalle että oon niin sairas että mun on pakko siirtää koetta. Ärsyttää ihan mielettömästi, mutta en ois pystyny nyt siihen.☹️ Ja opettaja ei varmaan tykkää...mutta pakkotilanteessa oli nyt. On varmaan kuumetta mut ei oo mittaria. Toivottavasti saan nyt ees kokeisiin luettua iltapäivän aikana!

Voimia.

Huhhuijaa. Mua jännittää monet asiat nyt. Viikonloppu, huominen koe (en oo lukenu!!!), maanantaina musiikin esitelmä... Voi järki mulla on paniikki siitä nyt!! Arvasin niin että sama paniikki iskee ku tulee lähemmäs taas se esitys. Kääks!! Ja sitten mulla on edelleen kauhee olo siitä että oon niin läski ja ällöttävä. Syön koko ajan ihan liikaa kaikkea ja jotain karkkia oon syöny jo monta kertaa tällä viikolla☹️ hyi oon ällöttävä..
Ja nyt etenee mun "hoito" hienosti ku oon jo osannu valehella kuraattorille. Tai kyllähän mää valehtelin jo viimeksi että isäsuhde on kunnossa. Eilen että ei oo itsetuhoisia ajatuksia eikä semmosia asioita että pitäs vanhempien kans käsitellä. Tai en oo ihan varma että pitäiskö mun kotijuttuja käsitellä vanhempien kans mutta saattaa olla. Oon oikeesti onnistunu sille kuraattorille antamaan _paljon_ valoisamman kuvan itestä ku mitä se oikeesti on. Huono asia että oon niin tottunu näyttelemään että hyvin menee. 😞 Mutta silti pelkään niin paljon että porukat saa kuulla niin en tosiaankaan uskalla ite ottaa puheeksi. Pattitilanne.

IisaMari missä oot? Mun on ikävä<3

Ahistus huomisesta musiikin esitelmästä. Ei tarvi varmaan ees kertoo kuinka paljon ahistaa. 😯🗯️ 😯🗯️ 😯🗯️ 😯🗯️ Hajoo pää!!!!!!!

Oon niin maassa, niin huono, niin tyhmä, niin väsyny, niin kaikkea etten jaksa edes kirjottaa tänne mistään mitään. En tajua mitä mun elämästä tulee ku oon niin luuseri. En tiiä toista näin huonoa ihmistä. 😭

Rakkaita lapsia ja niin piristäviä!!<3 Näin illalla meinaa mieliala taas vajota maanrakoon, mutta silti olen kyllä hyvin jaksanut ja pärjännyt viikonlopun!! Kuinkas muuten kun on niin ihanat kaverit, oikeesti!! Miettikääpä jotain suloista kolmevuotiasta lasta. Ihana ja iloinen leikkijä. Sitten väsytään ja kiukutellaan monta tuntia, tää ei oo tietysti kivaa mutta ei se mua väsytä, ennemminki säälittää lapsparka ku ei itekkään tiiä mikä hätä mutta silti vaan pitää kiukutella hoitajalle. Sitten nukutaan ja herätään ja voi että kaikki on taas hyvin. Sillon naurattaa ku lapsi ei enää ees muista sitä ku oli asiat huonosti. Pikkuiset elää niin hetkessä. Voi että vaan on voimaannuttavaa kun saa välillä hoitaa toisia.

Maanantai ja psykologi jännittää ihan hulluna. Pelottaa etten saa sanaa suustani. Klunks!! Mutta haluan ihan oikeesti yrittää.

Vielä enemmän jännittää tai oikeestaan väsyttää ja pelottaa maanantai ja koulu. Voisin vaikka itkee ku tuntuu niin vaikeelta jaksaa sitä 😭 Ja mitäs nyt sanotaan? Tietysti: PAKKO JAKSAA. Vihaan tuota lausetta. Silti on pakko jaksaa.

Huomenta tässäkin ketjussa.
Mie jo aikaisemmin luin kirjoituksesi lapsista ja tuli niin ikävä sukulaisten lapsia, että piti vähän itkeä.
Minä osaan vaan lasten kanssa olla jännittämättä ja vaikka niissä on kauhia homma, niin silti olo on sellainen että on kuin lomalla, kun niiden kanssa hommailee kaikkea.
Vaikka ei kai sitten samaa olisi, jos ois omat lapset. Niitä, kun ei voi palauttaa takaisin vanhemmilleen.

Tällä foorumilla ei kai oikein hyväksytä lausetta PAKKO JAKSAA. Kun voi aina luovuttaa ja jäädä makaan. Minä olen kyllä aika pitkälle kuitenkin pärjännyt tuolla pakko jaksaa tyylillä.
Mutta olen kyllä sitten reilusti jäänyt välillä makaamaankin. Välillä en itse jäänyt vapaaehtoisesti vaan joku toinen pakotti mut makaamaan. PAKKO MAATA tyyli vasta onkin kauhiaa jos ois haluja mennä vaikka kouluun mutta joku toinen sen estää.
Sitten olen oppinut tutkimaan itseäni ja osaan jäädä makaan, kun se on tarpeellista.

No nyt on se sun kauhia maanantai. Kohta muuten on jo tiistai.
Hyvää pakkomaanantaita.

Tässä muuten oikein kunnon maanantaivihaaja sulle.
http://www.ksml.fi/uutiset/viihde/paivan_video/youtube-kissa-on-pahempi-maanantain-vihaaja-kuin-karvinen/971846