Nuupahtanut salaatti
Hieno otsikko 😀 mutta en keksiny parempaa niin saa luvan kelvata
Tää voi olla sellanen ketju jossa minä kerron kuulumisia. Oon kohta 18-vuotias tyttö, asun yksin yksiössä ja aloitin lukion tänä vuonna. Koko kevään ja kesän taistelin syömishäiriön kanssa kaloreita ja lihomista vastaan. Laihdutin. Laihduinkin vähän, kymmenisen kiloa. Mutta arvaatkaan mitä, noin 6-7 niistä kiloista on tullut takaisin. Eikö oo ilouutinen? Vihaan itseäni kun en edes siinä sitten onnistunut. Ja nyt kumminkin haluan parantua. Ja syön nykyään tavallisten ihmisten tavoin. Epäonnistuin tuossakin.
”Jos on mahdollista että onnellinen, elämää rakastava tyttö sairastuu niin että haluaa nääntyä hengiltä, on oltava mahdollista että sama tyttö selviää ja paranee.”
Yks minua ”pahemmin” syömishäiriöinen tyttö oli kirjottanu noin yhteen tekstiinsä ja ku eilen luin tuon niin rupesin itkemään. Varmaan se on mullekin mahollista.
Mutta nyt ku menee syömisvammailun kans paremmin niin menee sitten muuten huonommin… Minun itsetunto laski niin alas tuon paranemispäätöksen takia ettei varmaan koskaan. En osaa yhtään arvostaa itteäni. Kaikki mitä teen ja sanon on väärin. En ihmettele tuota it:n laskemista ku onhan se iso juttu ku yhtäkkiä tärkein asia itselle, rakkain unelma ikään ku kaatuu, kuivuu käsiin. Ku oman arvon ihmisenä on jo kauan määrittäny laihuus, ja yhtäkkiä pitäisi oppia elämään ilman sitä. Ja keksiä uusi tavoite ja uudet unelmat elämälle.
Niin tämä kaikki ja nämä muutokset tänä syksynä on syöny paljo mun voimia. En oo koskaan ollu näin väsyny. Minä joka oon aina tarvinnu tosi vähän unta. En tiiä toista ihmistä joka voi nukkua yhtä vähän ja silti ei nuku liian vähän. Minä en saa koskaan riittävästi unta ja tuntuu että ku aamulla herään niin oon yhtä väsyny ku illalla. Ja tuo sama onnettomuuden tunne on edelleen. En minä oo onnellinen ollu tänä syksynä, kuin harvoin harvoin on se tunne vähän aikaa. Nyt vaan on monesti huonoja päiviä ja tosi matalalla mieliala sillon. Koulua on mielettömän raskas käydä. Ihan lyhyt päivä koulussa tekee minut todella väsyneeksi.
Kävin eilen perjantaina kuraattorilla, mutta koska en uskaltanu puhua muusta ku tuosta väsymyksestä niin ei hän varmaan ymmärtänyt ihan kokonaan miten rankkaa tää nyt on. Tuntuu etten selviä edes ens viikosta kun pitäs olla joka ikinen päivä koulussa. Mutta kyllä silti on paljon paljon eteenpäin että kävin siellä. Oikeasti on aika ihme että laitoin viestiä. Olin aika sekaisin ku laitoin sen.
Sorry, että sanon vielä oma mielipiteeni syömishäiriöistä. Syömishäiriö reaktiona voi olla myös pitkään jatkunut sosiaalisen torjunnan aiheuttama tapa selvitä siitä, ettei sairastu vakavammin. Lapsi ei voi ymmärtää ,miksi häntä kohdellaan esim. syrjivästi. Jos sosiaalinen peili on vääristävä, voi ainut keino selvitä olla juuri reagoiminen ruoalla. Jos lapsi ei ole ns. olemassa muille lapsille ei häneltä voi vaatia, että hän kestäisi tilanteen. Puheliainkin lapsi voi sulkeutua, koaka hänellä ei kehitystasonsa vuoksi ole vielä käsityskykyä sille, miksi häntä kohdellaan huonosti. Mielipiteitä on monia, mutta aikuisena tajuaa minkä vuoksi on joskus ollut syömishäiriöinen. Syynä voi olla myös negatiivinen suhtautuminen kehittyvään minään. Aikamoisen vaarallista siis. Sinulla on oikeus tarvita myös sosiaalista elämää oikeanlaisessa seurassa. On oikeus kieltäytyä olemasta sosiaalisista syistä sairas.
White princess2 kirjoitti 6.11.2013 14:56
Sorry, että sanon vielä oma mielipiteeni syömishäiriöistä. Syömishäiriö reaktiona voi olla myös pitkään jatkunut sosiaalisen torjunnan aiheuttama tapa selvitä siitä, ettei sairastu vakavammin. Lapsi ei voi ymmärtää ,miksi häntä kohdellaan esim. syrjivästi. Jos sosiaalinen peili on vääristävä, voi ainut keino selvitä olla juuri reagoiminen ruoalla. Jos lapsi ei ole ns. olemassa muille lapsille ei häneltä voi vaatia, että hän kestäisi tilanteen. Puheliainkin lapsi voi sulkeutua, koaka hänellä ei kehitystasonsa vuoksi ole vielä käsityskykyä sille, miksi häntä kohdellaan huonosti. Mielipiteitä on monia, mutta aikuisena tajuaa minkä vuoksi on joskus ollut syömishäiriöinen. Syynä voi olla myös negatiivinen suhtautuminen kehittyvään minään. Aikamoisen vaarallista siis. Sinulla on oikeus tarvita myös sosiaalista elämää oikeanlaisessa seurassa. On oikeus kieltäytyä olemasta sosiaalisista syistä sairas.
Mua ei edelleenkään haittaa jos sanoo mielipiteensä. Se on vähän häirinnyt kun oot jääny jankkaan samaa asiaa useampaan kertaan vaikka oon (toivottavasti) kertonut oman mielipiteen. Ymmärrän tavallaan sun mielipiteen, mutta mun mielestä sillon ku syömishäiriö menee tarpeeksi pitkälle niin se on sairaus. En väitä että se mulla olis sairaus mutta monella on ja ainaki minä haluan parantua. Mulla se on ainaki sen verran sairaus että siitä pitää parantua. Mielikin voi sairastua. Ootko ollut koskaan psykiatrisessa sairaalahoidossa? Täällä sen ainaki tajuaa että mielikin voi sairastua. Ja mun mieli on sairastunut. Se ei oo mun vika, eikä kenenkään muunkaan. Sitä on turha miettiä että kenen syy se on, tärkeämpää on katsoa eteenpäin ja miettiä miten parantua. Sitä nyt yritän.
Mutta ihan oikeesti mulla menee paremminki itkin pitkiin aikoihin!! 🙂 Nyt tää osasto vaan laskee mielialaa ku täällä on oikeesti tosi rauhatonta. Mua oikeesti pelottaa ja ahistaa olla täällä. Siksi haluaisin kotiin.
En vastaa esittämääsi kysymykseen, koska se on arkaluontoinen. Kuitenkin psykiatriasta sanoisin sen verran, että juuri psykiatrian maailma ja sen kohtelu on vahingoittanut minääni ratkaisevassa kehitysvaiheessa ja aiheuttanut niin suuren mielen järkytyksen, että olen joutunut hakemaan apua. Minulla on kuitenkin niin eri maailmankuva. Mutta jos hyväksyt heidän näkemyksensä, niin asiahan on sinulle ok. Minä vain nään edelleen asian niin toisin. Minun pitäisi oikeastikin unohtaa koko juttu. Mutta autan miellelläni ns. "normaalina näkemisessä", joka voi olla syömishäiriöiseksi diagnostisoiduilla vaikeaa.
En vaan pystyn meneen tänään aamupalalle. Mua hävettää ku syön niin paljo joka ruualla ja aamupalalla ja iltapalalla ja yleensä aina oon nykysin päiväkahvillaki syöny jotain pullaa. Tuntuu että hoitajat aattelee että tuo tyttö kyllä syö ihan hirveesti. Noh, ihan sama. Kotona sitte syön kunnolla aina joka ruuan.
Jos saan tänään kuulla että joudun vaikka viikon vielä olemaan niin pihan varma juttu että pimahan. En kestä enää tätä.
Hei!
Ei minusta ole yhtään ihmeellistä, että tuntuu tuollaiselta. Tiedätkö sitäpaitsi yhtään naista, joka ei jollain tavalla reagoisi ruoalla ainakin joskus? 😉 Jaksamista! Ole vaikka päivän raittiista ulkoilmasta haaveillein!
Ei se minustakaan ole ihmeellistä. Mutta ärsyttävää. Ja tiedän. Minun yksi hyvä ystäväni ainakin. Mutta silti aika useat reagoi. Muta ei kaikkinainen voimakkaasti kun minä. Välillä tämä on ihan oikeesti niin iso ongelma että kaipaan apua. Nykyisin ei ole. Syön nälkään enkä välttele mitään ruoka-aineita.
Kyllä pääsen pihalla käymään jo haluan mutta on ollu niin huonot ilmat etten oo jaksanu. Tänään on vähän parempi niin voisin vaikka käydä. Eilen illalla haaveilin kaikenlaisesta sängyssä yks ja puol tuntia ennen ku nukahin. Minusta tuo on tosi hyvä merkki! Varmaan viimeksi viime keväänä omistaan haaveillut. Nyt taas haaveilen ja on tosi ihana kun pystyy taas haaveileen.
Huomenna mulla on hoitoneuvottelu jossa kait päätetään jatkosta. Jos joudun vielä jäämään tänne niin haastan sen lääkärin oikeuteen. (En välttämättä oikeesti...) Mulla on asiat nyt niin hyvin että pystyn aivan mainiosti olemaan kotona.
En jaksa enää olla täällä ja ärsyttää ku ensin sanotaan että mua kuunnellaan mutta ei sitten kuunnellaan kun sanon että haluan kotona ja pärjäisin kotona.
Salaatti kirjoitti 7.11.2013 18:45
En jaksa enää olla täällä ja ärsyttää ku ensin sanotaan että mua kuunnellaan mutta ei sitten kuunnellaan kun sanon että haluan kotona ja pärjäisin kotona.
"Ongelmana" tuossa onkin, että sinä itse et voi objektiivisesti tilannetta analysoida etkä ajatella. Omat ajatuksesi ovat aina jollakin tasolla subjektiivisia. Ammattilainen kykenee ulkopuolisena ihmisenä analysoimaan tilannetta paremmin ja olemaan objektiivinen.
Toki, jos et ole pakkohoidossa (eli sinua ei ole viety/laitettu osastolle M1-lähetteellä), vaan omasta vapaasta tahdostasi hoidossa, niin sinulla on oikeus päästä kotiin jos itse haluat. Pakkohoidossa (= tahdosta riippumaton hoito) sinua voidaan pitää enintään kolme kuukautta ja jos sen jälkeen lääkäri vielä kokee, että hoitoa on jatkettava, täytyy kirjoittaa uusi tarkkailulausunto, tehdä uusi hoitoonmääräämispäätös ja sen perusteella sinua voidaan pitää osastolla enintään puoli vuotta (jonka jälkeen, jos hoitoa tulee jatkaa, täytyy aloittaa kaikki alusta M1-lähetteestä lähtien): ja jos sen aikana havaitaan, että edellytyksiä tahdosta riippumattomalle hoidolle ei ole, sairaalahoidosta on luovuttava heti. Toisaalta jos oletkin vapasta tahdostasi hoidossa, lääkäri voi päättää että hoitoa on jatkettava, ja silloin se sitten muuttuu tahdosta riippumattomaksi hoidoksi ja lääkärin täytyy laatia M1-lähete.
sasutäti kirjoitti 8.11.2013 11:49
Salaatti kirjoitti 7.11.2013 18:45
En jaksa enää olla täällä ja ärsyttää ku ensin sanotaan että mua kuunnellaan mutta ei sitten kuunnellaan kun sanon että haluan kotona ja pärjäisin kotona.
"Ongelmana" tuossa onkin, että sinä itse et voi objektiivisesti tilannetta analysoida etkä ajatella. Omat ajatuksesi ovat aina jollakin tasolla subjektiivisia. Ammattilainen kykenee ulkopuolisena ihmisenä analysoimaan tilannetta paremmin ja olemaan objektiivinen.
Toki, jos et ole pakkohoidossa (eli sinua ei ole viety/laitettu osastolle M1-lähetteellä), vaan omasta vapaasta tahdostasi hoidossa, niin sinulla on oikeus päästä kotiin jos itse haluat. Pakkohoidossa (= tahdosta riippumaton hoito) sinua voidaan pitää enintään kolme kuukautta ja jos sen jälkeen lääkäri vielä kokee, että hoitoa on jatkettava, täytyy kirjoittaa uusi tarkkailulausunto, tehdä uusi hoitoonmääräämispäätös ja sen perusteella sinua voidaan pitää osastolla enintään puoli vuotta (jonka jälkeen, jos hoitoa tulee jatkaa, täytyy aloittaa kaikki alusta M1-lähetteestä lähtien): ja jos sen aikana havaitaan, että edellytyksiä tahdosta riippumattomalle hoidolle ei ole, sairaalahoidosta on luovuttava heti. Toisaalta jos oletkin vapasta tahdostasi hoidossa, lääkäri voi päättää että hoitoa on jatkettava, ja silloin se sitten muuttuu tahdosta riippumattomaksi hoidoksi ja lääkärin täytyy laatia M1-lähete.
Oon pakkohoidossa ollut jo kolme viikkoa.
Ja tässä on ihan oikeesti ongelmana se ettei ammattilaiset näe mun tilannetta oikein. Tämä osasto on mulle väärä paikka nyt. Aluksi se oli ihan hyvä että jouduin tänne. Olisin muuten melko varmasti tehnyt tai ainakin yrittänyt tehdä itsemurhan. Joten olen kiitollinen että minut on passitettu hoitoon. Mutta nyt tilanne on semmonen että en ole enää ollenkaan itsetuhoinen. Tuntuu pahalta ees aatella että tekisin mitään itelleni. Ja nyt tilanne on semmonen että voisin voida paljon paremmin jos en olis osastolla. Koska mua pelottaa täällä. Mun täytyy aina huoneessa ollessani pitää ovea lukossa koska mua pelottaa ja oon vaan omassa huoneessa koska mua pelottaa. Ja koska mua pelottaa niin mua myös ahistaa ja jännittää enemmän ku tavallisesti. Lisäksi mulla on ihan valtava ikävä kotiin ja kavereita ja ystäviä. Mun omaan kotiin on täältä noin nelkyt kilsaa ja vanhempien kotiin on kahden tunnin matka. Kukaan ei pääse kattomaan mua tänne. Ja mulla ei oo täällä oikeestaan muuta tekemistä ku lukee ja kutoa. Ja tehä sudokuja ja surffailla netissä. Ja kaikkiin noihin olen kyllästyny. Ja jotta tästä olis hoitoa niin hoitajilla pitäs olla enemmän aikaa jutella mun kanssa. Tällä viikolla kolmena päivänä olen saanut edes vähän jutella. Kahtena iltana kymmenisen minuuttia kun joku hoitaja on pikaisesti käynyt kyseleen kuulumisia ja eilen oli yhdellä opiskelijalla kunnolla aikaa jutella. Tästä ei ihan oikeasti ole mulle enää hyötyä.
Mulla on kauheen kiittämätön olo kun en voi ikinä olla mihinkään tyytyväinen. Tyhmä ihminen tässä. Yksi toinen potilas kerran sanoikin mulle että oot sinä tyhmä tyttö kun et mitään opi. Niinpä.
Mulla menee muuten hyvin mutta ärsyttää tämä sairaala nyt niin paljon etten osaa olla hyvällä tuulella.
Sie et sitten vissiin päässyt pois? Mitä sun ois pitänyt oppia ja mistä?
Sekin kai on joku merkki sun olostasi, jos sinua pelottaa olla sairaalassa. Eikö sua muistaaksi pelottanut olla kotanakin jossain vaiheessa?
Vaikka oletkin psykiatrisessa sairaalassa, ei siellä pitäsi pelottaa olla. Muut ihmiset voi ärsyttää, heidän kanssaan voi vituttaa olla mutta ei heitä nyt kyllä sairaalassa kuulu pelätä.
Minä olen ollut sairaalassa kuukausia välillä, sinä vasta kolme viikkoa. Sun nyt pitää vaan olla siellä ja yrittää keksiä jotain tekemistä.
Ei tuo välimatka vanhempillesi minusta ole mitenkään pitkä, kyllä he voisivat sua tulla katsomaan useammin. Oletko pyytänyt heitä?
maanvaiva kirjoitti 8.11.2013 15:38
Sie et sitten vissiin päässyt pois? Mitä sun ois pitänyt oppia ja mistä?
Sekin kai on joku merkki sun olostasi, jos sinua pelottaa olla sairaalassa. Eikö sua muistaaksi pelottanut olla kotanakin jossain vaiheessa?
Vaikka oletkin psykiatrisessa sairaalassa, ei siellä pitäsi pelottaa olla. Muut ihmiset voi ärsyttää, heidän kanssaan voi vituttaa olla mutta ei heitä nyt kyllä sairaalassa kuulu pelätä.Minä olen ollut sairaalassa kuukausia välillä, sinä vasta kolme viikkoa. Sun nyt pitää vaan olla siellä ja yrittää keksiä jotain tekemistä.
Ei tuo välimatka vanhempillesi minusta ole mitenkään pitkä, kyllä he voisivat sua tulla katsomaan useammin. Oletko pyytänyt heitä?
Pääsin pois 🙂 En vielä ehtinyt siitä tänne kirjottaa. Nyt oon jo junassa menossa vanhempien kotiin. Mun olis sen potilaan mielestä pitänyt oppia jotain jota en tajunnu ees kunnolla. Itteni mielestä mun pitäs oppia kiitollisuutta.
Ja oon samaa mieltä ettei pitäisi joutua pelkäämään. Mutta siellä on niin pelottavia ihmisiä. Jotka huutaa ja meuhkaa. Dementikot kulkee toisten huoneissa. Heitä ei pitäis pelätä mutta pelkään silti. Ja joskus yksi mies on käynyt väkivaltaiseksi toisia kohtaan. Häntä pelkään ihan tosissaan. Kyllä mua joskus kotonakin pelottaa muttei ihan niin paljon. Ja toivon että isä saa nyt tarvitsemaansa apua ettei se enää olisi niin pelottava kotona.
Niin tosiaan. Pääsin nyt pitkälle lomalle, torstaihin asti. Ja sitten ensi viikon torstaina meen takas ja jos loma on menny hyvin niin pääsen kokonaan pois perjantaina. Oon todella todella iloinen siitä!! Ja aion opetella sille psykologille puhumaan niin ei tule samaa tilannetta uudestaan.
Nyt olen oikeesti kiitollinen tästä lomasta. Menen kotiin ja menen huomenna varmaan osteleen vauvan vaatteita. Mulle syntyy pikkusisko tän kuun lopussa ja äiti ei enää jaksa lähtä kauppoja kierteleen. Ja aion muutenki nauttia perheen seurasta. Ja sitten sunnuntaina menen omaan kotiin. Sitäkin ootan innolla koska haluan taas nähdä kaikkia kavereita siellä ja maanantaina aion mennä sählyyn. Nyt on kuulkaa iloinen tyttö täällä junassa 🙂
Hienoa ja onnea.
Pidän peukkuja koko lomasi ajan, että menee hyvin.
maanvaiva kirjoitti 8.11.2013 18:12
Hienoa ja onnea.
Pidän peukkuja koko lomasi ajan, että menee hyvin.
Kiitos🙂