Fanny00 kirjoitti 11.12.2009 12:30

Hei taas, tosi mukava kun vastasit taas mulle. 🙂🌻 Taas sä sanot sanoja kuin mun suusta. Sä osaat mielestäni tosi hyvin ilmaista tätä oloa sanoin, joihin minä itse en pysty. Mullakin on ehkä fyysinen väsymys sittenkin pahempi, mutta myös henkinen uupumus painaa päivä päivältä enemmän ja enemmän, se lisääntyy. Tuo avuttomuudenkin tunne on tosi kamalan tuntuista. Ja musta tuntuu ettei mulla ikään kuin ole mitään oikeutta haluta tai pyytää mitään, oon liian huono ihminen tai jotenkin paljon alempiarvoisempi kuin muut. Mulla on varmaan tosi alhainen itsetunto, enkä arvosta itseäni yhtään. Koetan kyllä kohdella muita mukavasti, oppisinpa vaan hyväksymään itseni myös virheineni...

Niin kun olen kai jo sanonut niin mulla on henkistä- sekä fyysistä väsymystä. Ensin oli pelkkä fyysinen väsymys ja sitten tuli lisäksi kaamean uuvuttava henkinen väsymys, oon jotenkin ihan lukossa itteni kanssa, en tiedä miten selvitä tästä kaikesta enää. Mummini tietää että olen pahasti masentunut, mutta sen enempää en halua häntä rasittaa kertomuksillani, rakastan häntä tosi paljon, en vaan ole uskaltanut sitä suoraan hänelle koskaan sanoa, vaikka pitäisi kyllä uskaltaa. Niin, kyllä mä sille tallinomistajalle joku päivä tästä kaikesta puhun, kunhan vaan saisin suuni auki, kun sekin on niin raskasta. En jaksa ulkona käydä edes postia hakemassa (paitsi tallilla jaksan käydä) Viimeksi kun hain postia niin tuli kamala hengenahdistus kun VÄSYTTI niin paljon, enkä jaksanut laittaa jalkaa toisen eteen, se oli kamalaa. 😞 Terapian mä kai aloitan tuossa vuoden alussa, vaikka se ei tunnu omalta jutulta lainkaan. Tää on kamalan noloa sanoa, mutta mä en jaksa enää ees itsestäni huolehtia, en jaksa käydä suihkussa tarpeeksi usein tai laittaa esim. hiuksia. Musta on hienoa että sä olet yrittänyt piristää itseäsi laittamalla itseäsi, ehkä joku keino löytyisikin joka sua sitten piristäisi edes ihan vähän. Paljon voimia sulle.

Silmien kuivuutta on kyllä päivittäin mutta en ole niitä jaksanut oikein hoitaa, kun on pahempiakin ongelmia. Nukun yöt onneksi tosi hyvin lääkkeiden ansiosta, mutta silti mullakin tää väsymys vaan voimistuu. Ahdistus on tosi kovaa mulla, sen takia mietin miten tekisin itsemurhan ja joskus koetin viiltelyäkin mutta ei se auttanut, joten en onneksi jatkanut sitä. Mä vihaan itseäni, kun olen niin heikko. Miten sinä nukut yösi? Onko sulla mihin vuorokaudenaikaan ahdistus pahimmillaan? Onko sulla sellaista että jalat tärisee väsymyksestä kun koitat vaikka portaita alas kävellä? Mulla on ja se tuntuu tosi inhottavalta.

Ihan kamalaa on että isäsi hylkäsi sinut. 😭 Tunsit olosi varmaan tosi yksinäiseksi, tai tuntuiko siltä ettei sulla ole yhtään ketään? Onneksi et kuollut vielä lääkkeiden ja viinan vaikutuksesta, sydäntäni särkee kun mietin mitä olis voinut käydä sinulle. Onneksi olet tässä vielä, vaikka elämä vaikeaa onkin sinullakin. Sinulla taisi olla enkelit matkassa kun selvisit siitä. ☺️❤️

Mulla on kotona turvallista olla, ja osaan mielestäni kyllä arvostaa sitä. Rakastan kaksoissiskoani paljon ja olemme läheisiä. Mulla on se yksi tärkeä ystävä joka sinun lisäksi tietää miten pahoin mä voin. Lisäksi on pari kaveria joita en kylläkään jaksa nähdä kasvokkain. Tai oikeastaan en ketään jaksa nähdä kasvokkain. Kesällä yritin nähdä sitä yhtä ystävääni mutta väsyin siitä niin kamalasti etten uskalla uudestaan yrittää heti. Pelkään olevani suuri pettymys hänelle kun en jaksa jutellakaan edes. Mä käyn siellä ryhmässä kolmesti viikkoon, sitten mun luona käy mielenterveys tukihenkilö, tai joku sellainen, käyn melkein joka päivä tallilla, koska se on melkein ainoa asia jota jaksan. Mä pelkään että tää väsymys siirtyy myös tallille ja sit mulla ei ole enää mitään. 😭 Paitsi tietenkin sinä suurena tukena ja ilonaiheena täällä netissä. Musta tuntuu tosi hyvältä kun se tallinomistaja luottaa minuun. Saan pitää ratsastustunteja silloin tällöin ja heppakerhoa itse. Eilen hän laittoi viestiä että oli mukava tulla siistiin talliin kun olin tuuraamassa häntä ja jaksoin siivota karsinat ja lakaista käytävän. Se tallinomistaja on minusta hieno ihminen myös. Tuli tosi hyvä olo kun hän sanoi noin kivasti. Rakastan tallia ja hevosia tosi paljon.

Puhut ihanasti Jumalasta ja siitä kuinka Hän varjelee joka askeltani. ☺️❤️ Tulee olo että kyllä me tästä vielä selvitään. Kiitos noista kauniista sanoista, tuli tosi hyvä mieli, mutta samalla myös haikea mieli. On niin ihanaa että me tavattiin täällä, ilman sua oisin paljon epätoivoisempi ja varmaan suunnittelisin elämänikin päättämistä enemmän, mutta nyt mulla on sinut, ja sinä ymmärrät minua etkä tuomitse minua, kiitos siitä. 😭 Ihanasti sanot, kun sanot "älä pelkää" se tuntuu tosi ihanalta. Huomaan että olen alkanut luottaa sinuun niin kuin luottaisin vanhaan ystävään. Sä olet mun vierelläni ja jaat nämä ikävät tunteet, mutta myös ne pienet valonpilkahdukset. Toivottavasti voidaan jatkaa tätä jutustelua vielä jatkossakin, sillä tästä on mulle tosi paljon apua ja mä ajattelen sua lämmöllä joka päivä, toivon sinulle voimia taistella tätä kaikkea vastaan. Lyhyessä aikaa susta on tullut mulle niin tärkeä, enkä halua menettää sinua. Tunnen jotain sielunsisaruutta sinua kohtaan, me jaetaan samanlaiset ongelmat. Yksi sana sinulle KIITOS kun olet mun vierelläni.

Todella paljon voimia sinulle rakas ystävä ja kirjoitellaan taas. ☺️❤️ 🌻🙂🌻

Heippa taas🙂🌻

Et oo yksin tiiän mitä käyt läpi,tiiän niin hyvin miltä susta tuntuu,on niin uupunut sängystä ylös pääseminen on rankkaa,kroppa ei vain meinaa nousta ylös vaikka ajatuksissa koittaa sanoa että "nyt pitää nousta"Kaikki on niin rankkaa ja raskasta,sitä saa ponnistella koko aika,kroppa on niin raskas kuin lyijyä, jokainen käden nostokin on jopa työlästä.Terapiassa ei jaksaisi puhua vaikka se kyllä auttaa ajan kanssa,se avaa lukkoja mitkä on sykkyrällä,heti se ei auta mutta se onkin pitkäaikanen.
Koko aika huokailuttaa kaikki tuntuu olevan melkein saman tekevää,mikään ei oikein jaksa innostaa,eilen kun mieheni sano mulle että mentäskö mun mummille taksilla kun meil ei oo autoa,jahkailin sitä tosi kauan aikaa mut en saanu itteeni niskasta kii me ei sit lähetty,en vaan jaksanu se oli yhtä ponnistelua kun koitin päästä sohvalta ylös.

Voih..se oli varmana rankkaa kun kävit hakemas postin ja uuvuit..se on tosi rankkaa ku huomaa ettei jaksa mitään sitä on vaan niin uupunut ja kaikki on niin pimeetä ja sumuista.
Rakas ystävä vaik nyt tuntuu ettei se ois sun juttu se terapia niin suosittelen kuitenki..jos kokeilisit?Mä tiiän mitä se on kun ei jaksa puhua se on niin rankkaa..itelläni on niin että se on tosi rankkaa,usein tuijotan vaan en jaksa puhua haluan olla vaan hiljaa,en jaksa vastata jos terapeutti kysyy jotakin,sit me ollaan vaan hiljaa,se on niien työtä siel saa olla hiljaa..vaik usein se istuminenki on siel tosi raskasta.
Anteeks kun sanoin taas noin,toivoisin että kokeilet terapiaa,se ei heti auta mutta ajan kanssa auttaa.Haluun auttaa sua haluun tukee sua,ethän koe että patistan sua?Oon itekkin samas jamassa kun sinä tiiän mitä käyt läpi.Tälle on usein vaikee löytää sanoja mut oon niin kuunnellu tätä oloa että jotenkin ne vaan on helppo kirjottaa miltä tää tuntuu..tää on niin rankkaa..huohEn haluu pahentaa sun oloas en haluu patistaa sua,en oikeesti haluu että koet ton kun sanoin terapiasta pahana..oon oikeesti huolissani susta,en halua menettää sua.

Joo mulla on kanssa sellast et kun esim kävelen portaat ylös niin jalat vapisee heikotuksesta,ja kun nostelen lastani niin käteni tutisee,ja se jos siivoan mitä teen niin harvoin etten edes muista millon oisin viimeksi siivonnu niin sillon voin tosi tosi huonosti kädet tutisee on fyysisesti tosi huono olla ja henkisesti myös,uuvun ihan entisestäni.

Se on tosi tosi hienoo että jaksat käyä tallilla,sillä moni ei jaksaisi ees tehä sitä mist tykkää,oot kyl urhea tyttö.=)ja sisukas,oikeesti.Kyl tallinomistaja saa olla iloinen ja ylpee että on nuin sisukas tallityttö kuin sinä.=)

Tuntuko susta että oot huono ihminen kun et jaksanu puhuu kesällä sun kaverille?Ymmärtikö sun kaveri sua?Se on kamalaa jos joku luulee että on tahalteen tällanen koska todellakaan kukaan ei oo tahalteen uupunu ja masentunu,moni ei vaan tajua miten kamalaa tää on ittesä kans on vii vaikeeta että ei jaksa puhuu kellekkään,ei jaksa innostuu muiden jutuista,kun itel on niin paha ja vaikea olla,on niin tukalan paha olo ettei sitä jaksa olla sosiaalinen.
Muutes mä vaihoin nyt sellaseen ihan uuteen lääkkeeseen kuin CYMPALTA,ja tiedätkös suosittelen todella sulleki tätä lääkettä,kävin yksityisellä lääkärillä ja hän ehdotti tätä,hän kerto että tästä lääkkeestä on ollu todella hyivä tuloksia juuri masennuksen hoidossa ja ahistukseen myös.Tässä on tosi pienet sivuoireet,ja tämä alkaa auttamaan viikon päästä jo ahdistukseen ekaksi sitten n,3-2vkn päästä masennukseen,ja väsymykseen ja uupumukseen,tämä vaikuttaa kuulemma laajammalti aivoihin mitä MUUT mielialalääkket ei oo tehny.Mä oikeesti suosittelen mä alotan sen huomenna kun en voinu vielä alottaa eka piti lopettaa entinen mielialalääke.

Mut voimia.siu

Heippa taas. 🌻🙂🌻 Niinpä, sängystä ylös pääseminenkin on ihan hirmuisen työn ja tuskan takana useimmiten. Paljon voimia toivon sinulle tän asian kanssa. Tiedän millaista taistelua varmaan kävit koettaessasi päästä sohvalta ylös lähteäksesi mummille. Se on äärettömän rankkaa.

Kyllähän mä varmaan sitä terapiaa ainakin kokeilen, se alkaa tuossa ensi vuoden puolella. Tämä terapeuttikin sanoi ettei siellä ole pakko jutella jos ei jaksa, riittää kun tulee paikalle. En mä missään nimessä tunne että patistaisit minua liikaa, on vaan ihailtavaa että näet vaivaa miettimällä näitä munkin ongelmia.

Kiitos, tuli hetkeksi hyvä mieli, kun sanoit että olen sisukas jne. ☺️❤️ Tuntui kyllä sillon kesällä että oon huono ihminen, ja että tuotan sille rakkaalle ystävälleni pettymyksen kun en jaksa jutella. Hän kuitenkin onneksi ymmärsi minua, eikä suuttunut. Hän on mulle tärkeä, mutta en vaan millään jaksa nähdä. Jos en ihan väärin muista niin mullakin on kokeiltu tuota cymbaltaa, mul on ollu niin monia lääkkeitä etten aina ihan muista mitä kaikkee mulla on ollut.

Mulla on tosi paha olla. 😭 Jokunen päivä sitten mulla oli tosi heikko hetki ja mä viilsin itteeni. Lisäksi samana päivänä päätin HETKEKSI että tapan itteni, mutta sitten heti muutin mieleni sen suhteen. Sanoin ryhmässä eilen tästä pahasta olosta, niin sieltä tuli vaan kommentti että "syöthän tarpeeksi säännöllisesti", se tuntui tosi kurjalta. Onhan syöminenkin tärkeää mutta mulla on nyt suurempia ongelmia. Eilen kävin myös lääkärissä ja täytin sen testin taas lievemmin kuin mikä on totuus. Ja muutenkin valehtelin voivani paremmin kuin oikeasti voin. Mulla on melkein sellainen olo että pitäisi osastolle lähteä, mutta sitä en kuitenkaan halua, siellä on aina ollut niin rankkaa. Mä oon ihan avuton, enkä tiedä mitä pitäisi tehdä. 😭

Mitä sulle tänään kuuluu? Saatko sä iloa mistään enää? Miten olet ylipäätään jaksellut?

Kirjoitellaan taas, 🙂🌻

Moikka☺️❤️

Voi että kyl oli aika ymmärtämättömästi sanottu kun kysytään että miten olet syöny,tiiän miltä sust tuntu,mulle on käyny usein saman tapasesti esim mult on kysytty että "ulkoiletko päivittäin"ikäänkun se ulkoilun puute ois ajanu mut tähän kuntoon.☹️Ja just tota että miten syön,tulee ihan kauhee olo kun odottaa että ammatti ihmiset ymmäräisi sitä pettyy pahemman kerran kun sanotaan niin,tulee olo ettei nekään ymmärrä mitä tämä on,syöminen on tärkeetä mutta ei tää nyt syömättämyydestä johdu.
Mä petyin vähän taas mun terapeuttiin hän sano mulle "jos kuitenkin yrittäisit siivota"hän myös sano mulle viimeksi kun kävin siellä että olen aika laiha,se satutti mua paljon koska kärsin siitä kun en liho.Otan nykysin sanomiset tosi herkästi itseeni,otatko sä
?
Ihmiset ei tunnu useimmiten ymmärtävän tätä oloa ollenkaan.
Tänään mul on ollu tosi vaikee päivä oon niin uupunu fyysisesti,kaikki on ponnistelua ja kaikki tuntuu vaatimuksilta,haluis vaan jäädä sänkyyn ja olla rauhassa on niin uupunut,olo on henksesti tosi paha on nin paha olla😞
siunausta ja voimia

Hei taas! ☺️❤️ En ole ees koneella jaksanut nyt olla, mutta ajattelin tulla sinulle vastaamaan nyt kuitenkin. Joo mäkin otan helposti muiden sanomiset itseeni, vaikka he eivät sitä pahalla tarkottaisikaan. Kurjaa että olet joutunut noin pettymään terapeuttiisi. 😞 Ammattiauttajilta sitä taitaa odottaa ymmärrystä ja pettyy sitten kun he eivät ihan ymmärräkään.

Vietin eilen koko aamu ja iltapäivän sängyn omana. Eikä väsymys silti väistynyt yhtään. Mullakin on henkisesti niin paha olla etten tiedä miten kauan tätä voi kestää, ei ihmistä oo minusta tehty kestämään tällaista. Ahdistus syö sisältä päin ja tukahduttaa kaiken hyvän.

Oon niin väsynyt ettei silmät pysy auki, eikä sormet suostu kirjoittamaan, mulla olis paljon kerrottavaa sullekin mutta en nyt jaksa kirjoittaa. 😭

Voimia ja jaksamisia sinulle taas, toivon että jaksat edes vähän paremmin.

Moikka ei se mitään vaikket oo vastannu,vastaa vain kun jaksat ja siltä tuntuu.
Juu mulla on sama juttu on nii uupunu,mul ei meinaa pysyy silmät auki oon ku zompie,terapiaski oon usein vaan hiljaa en jaksa puhua,mä melkein nukahdan siihen penkkiin kun istun siel.
Ymmärrän sua ja miten kauhean paha olla sun on☹️enkä vaan sano että ymmärrän,mä ymmärrän oikeesti,tää on ihan kauhee sairaus,kaikkeen saa ponnistella,mielihyvää ei oo paitsi joskus niit ilonpilkahduksia mut tuntuu ettei niitäkää oo oikei ollenkaan enää,tämä menee vaan syvemmälle kuiluun.
On niin unelias olo se tekee minut äkäseksi en jaksa mitään mitä haluaisin tehä,en jaksa kirjottaa nempää,kiitos kun oot olemas ja ymmärrät mua,voimia ja älä luovuta,taistellaan vaik ei oo voimaa,JEESUS on meiän kans,vaik ei silt tunnu mut hän on.siunausta.☺️❤️

Hei sinulle sielunsiskoni taas. ☺️❤️ Ja hyvää Joulua ja onnellista Uutta Vuotta, toivotaan että seuraava vuosi olisi parempi kuin edeltäjänsä. Mä meen päivä päivältä huonompaan kuntoon.😭 Tuntuu etten enää vaan jaksa tätä samaa päivästä päivään. Nyt on niin paha olla että mun täytyy harkita osastolle lähtöä tosissaan. On sellainen olo etten tiedä kestänkö tätä jos jään fyysisesti yksin kotiin tai muualle. Vaikka kuinka toistelen itselleni etten saa tehdä itelle pahaa niin ne ajatukset seuraa mua nykyään kaikkialle, uniinkin. Mitä mun sun mielestä täytyisi tässä tilanteessa tehdä? Pitäiskö mennä osastolle että pysyisin varmasti hengissä? Toisaalta luulen että tosi paikan tullen elämä vielä voittaa ja mä jaksan hetken eteenpäin. Mitä kautta mä pääsisin osastolle, kun lääkäriin pääsen vasta keväällä seuraavan kerran? Ensiavun kautta? Olenko niin huonossa kunnossa että he uskovat minua, toisaalta siellä varmasti esittäisin että kaikki on mainiosti. Nyt olen siinä pisteessä etten toivo mitään muuta kuin kuolemaa, tuntuu että se olisi kaikille muillekin helpotus. Vanhemmilla on toinen täydellinen tyttö, joka kirjoittaa älliä lukiossa tuosta vaan, mä oon tämmoinen turhimus joka ei oo ees missään koulussa enää. Tuntuu että olen kaikille vaan taakka, vaikka järjellä ajateltuna näin ei ole. Mulla on se yksi ihana ystävä onneksi, ja hän koettaa mua parhaansa mukaan auttaa, mutta ei sekään enää riitä kun olen oikeasti nyt niin maassa.

Tallilla menee nyt myös huonosti, joka varmasti pahentaa oloani omalta osaltaan. Hepalla on jalkavaivoja, ja tulevaisuus vasta näyttää että mihin siitä on. Mulle on se tallinomistaja tärkeä ihminen myös. Ja musta tuntuu että hän luottaa minuun. Mutta nyt hän ei vastaa minun tekstiviesteihin, eikä sähköpostiin, pelkään ihan kamalasti että olen tehnyt jotain pahaa että hän nyt inhoaa minua. Olen kyllä yrittänyt olla hyvä tallilla ja ystävällinen kaikille ratsastajille, mutta minusta tuntuu etten enää riitä siihenkään. Lisäksi tämä tallinomistaja luulee minun olevan paremmassa kunnossa kuin kahteen vuoteen. Hän sanoi näin suunnilleen: "En minä mikään psykologi ole, mutta näen että olet nyt vahvassa kunnossa." Ja tilannehan on täysin päinvastainen. Olen heikompi kuin pitkään aikaan ja nyt olen myös vaaraksi itselleni. 😭 Miten mä korjaisin tuon harhaluulon häneltä ilman että teen itsestäni valittavan pellen? Kuulostaa kai pieneltä asialta mutta minulle viimeinen naula arkkuun ja tähän tosi pahaan oloon on se ettei tallinomistaja vastaa viestiin jonka hänelle laitoin.

Pelkään vajoavani psykoosiin. Välillä on niin sekava olo ja mulla on vaikeuksia muistaa onko jokin asia oikeasti tapahtunut, vai onko se unta. Lisäksi dosetistani oli oudosti kadonnut lääkkeitä, pelkään että olen ottanut ne huomaamattani, jossain tiedottomassa tilassa. Tää alkaa pelottaa jo mua itteenikin. Onneksi ääniharhoja tai näköharhoja ei ole luultavasti ollut. "Luultavasti" siksi että en tiedä jossain tilanteissa kun on kuulunut joku outo ääni, niin olenko kuullut sen vain omassa päässäni. Tästä en voi siis olla varma. Mitä mä teen enää itteni kanssa, toivoisin että tää kaikki kärsimys olisi jo ohi ja olisin jossain paremmassa paikassa. Odotan ainakin siihen saakka että mitä sä sanot tästä mun tilanteesta ja että mitä mun pitäis tehdä? Sano jos et halua auttaa tai miettiä mun ongelmia kun sullakin niitä on ihan riittämiin. Joka kerta kun poistun kotoa niin toivon että auto ajaa mun päältä ja pääsen pois. 😭

Mutta voimia sulle kestää tätä, toivon että itsekin vielä kestän. Taidan kirjoittaa myös tuonne omaan tukeen ja kysyä sieltä neuvoja. Parempia päiviä odotellessa...

Onhan sinulla krupsitsa kaikki kunnossa? 😭 Et ole pitkän pitkään aikaan mitään tänne kirjoitellut. Täytyy sanoa että olen huolestunut. Jos pystyt mitenkään niin laita joku viesti että olet kunnossa jos näet tämän, etten turhaan hermoile...

Itse sain vähäksi aikaa iloa kun näin erään tärkeän ystävän pienen pojan ja sain pitää häntä sylissäkin. Se on jotenkin antanut voimaa jaksaa eteenpäin, toivoa ei saa heittää vaikka mikä olisi.

Hei anna anteeks kun en ole vastannu pitkään aikaan,mun kone meni rikki ja mulla ei ollut tietokonetta kuukausiin sain vasta nyt tietokoneen.
Miten sä nyt voit?mä oon vieläkin tosi uupunut ja mulle alotettiin cympalta niminen mielialalääkitys,se on hiukan auttanut mutta ei ole poistanut tätä kamalaa fyysistä uupumusta.tämä on todella rankkaa..☺️❤️

Hei. Kiva kun vastailit taas. Pelkäsin jo että sulle on sattunut jotain, mutta onneks siihen olikin ihan toinen selitys, että kun et ole vastaillut. Joo mullakin oli tuo cymbalta pari vuotta sitten kokeilussa, eikä se liikauttanut minua kyllä mihinkään suuntaan, tuntuu että popsin nappeja koko ajan ja mistään ei ole ollut mitään apua. Väsymys on vieläkin mulla tosi voimakasta. Pieni ihme elämässäni on että jaksan hoitaa nuo kaksi heppaani. Tallillakaan en enää iloa tunne, koko ajan on harmaata, mustaa ja tumman violettia. Lisäksi tuntuu että todellisuudentajuni on alkanut horjumaan. Se pelottaa, enkä uskalla kenellekään siitä kertoa kun pelkään joutuvani osastolle tai jonnekkin laitokseen, minne ei ole nyt varaa joutua.

Mutta kiva kun vastailit tosiaan! 🌻🙂🌻

Fanny00 kirjoitti 17.8.2009 15:0

On koko ajan niin paha olla ettei mitään järkeä. 😭

Aina kun olen yksin kotona - tai kun on hiljaista niin tulee sellainen tunne että tahtoo kuolla pois. 😞 Tahtoo lentää taivaaseen. Mutta en voi sitä tehdä, niin kuin jo sanoin niin olen luvannut sen muille ja itsellenikin. Joten pakko on vain täällä sinnitellä.

Väsymys on samanlaista kuin aiemminkin, fyysinen väsymys on rankinta, mutta henkinenkin väsymys tuntuu lisääntyvän päivä päivältä. En päässyt sinne lääkäriin, tai hän ei ollut paikalla, että sekään ei sitten onnistunut.☹️ Pelkään että joudun osastolle, ja se osasto on aikuisten osasto, sillä olen jo 18 vuotta. Ja muut ovat siellä vanhempia kuin minä, ja vähän pelkään uusia ja varsinkin vanhempia ihmisiä. 😯🗯️

Myös asiat jotka ennen oli helppoja ovat nyt alkaneet tuntua todella vaikeilta. Tarkoitan lähinnä sosiaalisia tilanteita. Vihaan sitä myös niin paljon jos joku katsoo tai tuijottaa minua.

Minussa on tällä hetkellä sisällä niin paljon tuskaa että en tiedä kuinka tästä selviän. Auttakaa minua jos pystytte. 😭 😯🗯️

Tiedän kuinka kauhealta ihmisten tuijottaminen voi tuntua, mutta olen miettinyt, että mitä sitte.? antaa ihmisten tuijottaa.. olen juuri tälläinen enkä voi sille mitään. kukaan ei minua katseillaan voi muuttaa.! ja olen myös opetellut hyväksymään itseni juuritälläisena kuin olen. (: se tuo itse varmuutta, ja on auttanut minua siinä, että en pelkää lähteä ihmisten ilmoille. 🙂 tästä kirjoituksestasi on jo kauvan, mutta kirjoitin silti. ☺️ kuinkas sinulla on nykyisin mennyt? onko väsymykseen löytynyt syytä? :s

Hei sinulle teippa. Varmasti on tosi hyvä asia, että pystyt hyväksymään itsesi juuri sellaisena kuin olet. Kyllä jokainen ihminen on arvokas, kaikki samalla viivalla, kukaan ei huonompi. Vaikka näin on mun ainakin vaikeaa joskus ajatella. Joo no väsymys vaivaa mua edelleen kovasti, on pakotettava itseni kaikkeen mitä teen. Varsinkin puhuminen on nykyään niin kamalan rankkaa että en puhu jos ei ole aivan pakko. Nyökkäilen ja elehdin muuten, sanon yhdellä sanalla jos on pakko puhua. Tästä syystä terapiassa käynti on yhtä tuskaa. Vaikka sanon että en jaksa niin silti multa odotetaan sitä että puhuisin. ☹️ Selitän aina uudelleen ja uudelleen että mä en jaksa, mutta silti vaan jatketaan. Se tuntuu pahalta kun ei millään tule ymmärretyksi. Kaipa tämä sitten on pääkopasta kiinni, vaikka paljon epäilyttää vieläkin jos tässä olisi takana joku fyysinen sairaus, kun tämä väsymys on niin kamalan kova. 😭 Kiva kun kirjoitit, vaikka vastasit vanhaan kirjoitukseen! 🙂🌻

Moi anteeksi kun en oo vastannu taas pitkää aikaan,unohdin salasanani ja nimimerkin,mutta kirjaudui uudestaa.
Mulla tää uupumus on ihan hirveen kovaa vieläki,yhessä vaiheessa tää oli jo parempaan päin olin jopa energinen ja pirtee,mutta taas tää on todella kovana)=siis mua nukuttaa koko aika ihan sairaan paljon ja tekis mieli vaan nukkuu nukkuu ja nukkuu muytta en voi koska mul on pieni lapsi.Mua ei huvittas käydä kans yhtään terapias ku mua väsyttää niiin kovaa etten jaksais ees puhua.😞

Kiva kuulla tuo että sulla oli edes vähän aikaa pirteämpi olo. Mutta se tuntuu ainakin minusta tosi pahalta kun tulee niitä takapakkeja omissa olotiloissa. Tosi hienoa ja arvostettavaa on että hoidat lapsesi, vaikka itselläs olis miten paha olla ja väsymys. Heräskö sussa yhtään toivonkipinää tuona aikana kun olit vähän vähemmän väsynyt ainakin? Mullekin tuo puhuminen on mahdottoman vaikeaa ja välttelen sitä aina kun vain voin. Vastaan elekielellä tai lyhyin sanoin. Puhuminen on mulle henkisesti ja fyysisesti rankkaa. Jos pitää pitempään puhua, niin mun ääni särkyy ja muuttuu tosi heikoksi ja heiveröiseksi, enkä mä mahda sille mitään. Tuntuu ettei kukaan tajua miten vaikeaa on saada edes se yksi sana suusta.
😭

Terapiassa olen käynyt, en vaan tiedä riittääkö se. Kaverit patistelee osastolla, oon kuulemma siinä kunnossa. Ajattelen kyllä paljon kuolemaa ja haluaisin tosissani pois täältä, mutta oon tullut siihen tulokseen että pakko on vaan jaksaa. Joskus vaan pelkään itteeni ja sitä että teen jotain tyhmää ja peruuttamatonta. Kun ne pahat hetket on tosi vaikeita enkä mä pysty silloin ajattelemaan järkevästi. 😞

Mutta voimia sulle, toivotaan että aurinko alkais paistaa meillekkin.