minkä niminen lääkitys sulla on alkoiko oireesi kun alotit lääkityksen vai oliko ne ennen jo?
voisitko kysyä lääke muutosta hoitavalta lääkäriltäsi?jos se johtuukin siitä?itselläni ei johdu tää lääkityksestä sillä mul oli tämä olo jo ennen kun alotin lääkkeen.
syön sertralinea nimistä mielialalääkitystä.
juu tämä vie mielen ihan maahan😭

esim kun koitan iloita lähteä esim johonkin en kykene miettimään muuta kuin tätä uupumusta,kaikki on vaan tosi epätodellista,joskus tuntuu kun esim kävelen ulkona että täh kävelenkö mä nyt tässä,että niinkun havahtuu että oho mä kävelen nyt ja sit on tosi epätodellinen olo.
on ihan sellasessa kuplan sisässä mist ei näy ulos pääsyä.
tuntuu ettei tästä selviä😞tuntuu ettei tää uupumus lähe koskaan pelkään jopa jotakin sairautta vaik oon käyny kyl lääkärissä.ja mitään ei ole ollut.

kyllä ahdistus on kova kaikki on sumeaa ja mistään ei voi iloita.mikään ei tunnu miltään useimmiten paitsi surulliselta.
tämä pilaa kyl elämän laadun.😭😭mut kyl TÄMÄ elämä viel hymyilee koitetaa väkisin uskoo vaik todellakaa nyt ei tunnu siltä.

Hei taas krupsitsa, mukava kun kirjoittelet kuulumisiasi. Mulla menee tällä hetkellä lääkkeinä zypreksa ja cipralex (jota on kokeiltu mulla jo pari vuotta sitten huonoin tuloksin, mutta päätettiin kokeilla uudestaan). Veto oireet olivat jo tuon zypreksan ja abilifyn (joka lopetettiin mulla vähän aikaa sitten) aikoihin, nyt ovat pahentuneet tuon cipralexin aloituksen myötä. Ja se lääke joka määrättiin noihin oireisiin ei enää auta. 😞

Mulla on tullut täsmälleen sama huoli kuin sinulla! Siis että tämä kaamea uupumus ja väsymys olisi jotain sairautta, ei siis pelkkää masennusta, vaan jotain muuta vakavampaa. Mullakin on verikokeet sun muut otettu useaan otteeseen eikä niissä ollut mitään vikana, näyttää siltä että olen aivan terve. (Lukuun ottamatta tätä masennusta ja siihen liittyviä muita haittoja) Myös tuo epätodellinen olo kuulostaa niin tutulta. Sitä huomaa tekevänsä jotain ja sitten jotenkin herää huomaamaan että tosiaan on siinä. Outoa, en osaa sitä oikein selittää.

Myös tietynlainen vainoharhaisuus kuuluu mulla tähän sotkuun, joka tuntuu aivan mahdottomalta selvittää, vaikka toivon että vielä jokin päivä tästä kaikesta paranen. Toivottavasti sinäkin jokin päivä pääset pois tuosta kuplastasi ja voit oikeasti nauttia elämästä.

Ahdistus on välillä oikeasti niin kovaa ettei tiedä mitä tehdä. Silloin tulee mieleen kaikki ikävät ajatukset itsensä satuttamisesta, mihin en onneksi ole vielä ainakaan sortunut. Ainoa asia mistä enää nautin (ja onneksi tällainen asia on) on tallilla käyminen. Siellä koen syvää rakkautta ja kiintymystä yhtä hevosta kohtaan. Ja hienointa on että se hevonenkin tuntuu luottavan minuun. En osaa sanoin kuvailla miten ihanaa se välillä on kun toimii hevosten kanssa. Ehkä se asia minut pitääkin vielä elossa. 😭 Jos mulla ei olis tallia, mulla ei olis mitään, ja mua pelottaa että jokin päivä mä menetän senkin, mutta sitä on kai turha murehtia ennen aikojaan, mutta silti se kaihertaa koko ajan jossain tuolla mielen perukoilla.

Nyt aivan lähiviikkoina/päivinä on tullut semmoinen juttu uutena, että jokin asia joka on tapahtunut aiemmin, niin en enää pysty erottamaan oliko se unta, vai tapahtuiko se oikeasti. Tää on tosi pelottavaa minusta ja aiheuttaa myös lisää hankaluuksia.

Kovasti voimia sinulle nyt toivon.

Moikka taas! tosi kivaa kun me kirjotellaan nyt tiedän etten ole yksin tämän kanssa etkä sä ole yksin.🙂mä ymmärrän tasan miltä susta tuntuu tämä on niin rankkaa.

Tosi hyvä että jaksat käyä tallilla,hevosten läsnäolo on terapiaa ja yleensä eläinten silittely ja niien kans oleminen,saatko sä hevosista iloa?

Oon huomannut että moni ihminen ei edes näe kuinka uupunut oon,siis että tuntuu pahemmalta kuin miltä näytän ulos päin,se vast onki kamalaa kun sit tuntuu olevansa niin yksin,niin yksin eikä kukaan oikeesti edes näe eikä tiedä miten paha olo on ihan fyysisellä tasolla.
muuten alkoko sulla ekaksi fyysinen uupumustila?mul alko eka fyysinen uupumus sit pikkuhiljaa tuli henkinen masennus mikä on nyt pahentunu koko aika.niinkun se henkinen uupumus on vasta nyt siinä pistees ettei mikään oikein huvita eikä mkään tunnu samalta.

esim jos lähen vaik kaupunkiin shoppailemaan mitä teen tosi harvoin nykysin mut kun olen siellä ni koitan olla ilonen mut en kykene,en tunne iloa.esitän usein että on kivaa mut oikeesti se on vaan pelkkää ponnistelua😞kun kattelee vaatteita esim kaupoissa niin sitä uupuu vaan enemmän,on niin unelias ja raskas olo.huoh..☹️

miten sä oot selvinny päivästä toiseen uupumuksen kanssa?ethän vaan tee mitään itsellesi lupaathan mulle??olisi kiva jutella esim sähköpostinkin kautta jos haluut.
onko sulla ystäviä tai kavereita jotka ymmärtää sua?
itelläni ei oo kavereita koska mul on myös sosiaalinenfobia enkä kyllä jaksaiskaa nyt tavata ketään oikein.
ite söin joskus zypreksaa kun olin psykiatrisella osastolla ollessani 16 vuotias,eikös se oo sellanen keltanen tapletti?onko lääkäri puhu etse voi väsyttää?ite en muista että väsyttikö se kun mul oli niin monii eri lääkkeitä tuolloin.
on ihan jossakin syvässä suossa mistä on niin vaikeata rämpiä ylös,jalat ei meinaa usein kantaa on vain ponnisteltava eteenpäin kaikki on niin raskasta.

oletko huomannut onko sulla silmien kuivuutta?itselläni on johtuen tästä.
mut kyllä tämä menee ohi uskotaan niin.☺️❤️vaikka nyt tuntuu niin rankalta eikä näy valoa niin kyllä tämä menee vielä ohi,usko vain,sä paranet kyllä vielä.🙂🌻älä luovuta,on toivoa.vaikkei todellakaan tunnu siltä nyt.
olo on kuin olisi koko aika puoliunessa.☹️

No hei vaan taas krupsitsa! 🙂🌻 Ihanaa tosissaan tietää että ymmärrät minua ja tätä pohjatonta väsymystä. Niin, ei olla yksin ei, onneksi näin.

Tuntuukin että ainoa asia (erään rakkaan ystävän lisäksi) joka pitää minut täällä on juuri tuo talli-kuvio. Eläinten kanssa toimiminen on todellakin terapeuttista. Niin kuin jo taisinkin sanoa niin on hienoa kun eläimen kanssa syntyy molemminpuolinen luottamus-suhde. Silti on niin hankala ottaa itseään niskasta kiinni ja LÄHTEÄ sinne tallille. Mutta siellä tulee aina hetkeksi helpotusta oloon.

Kurjaa kuulla että tunnet olevasi yksinäinen. Ja kun joskus haluaisi jonkun tajuavan miten väsynyt oikeasti on, niin siinä on pieni ristiriita, kun ulospäin näyttääkin sitten pirteämmältä. Mullakin tosiaan tuli ensin ihan fyysinen väsymys, sen jälkeen sitten pikkuhiljaa aloin väsyä henkisesti. Menetin minäkin ns. otteen tästä elämästä, mikään ei tunnu enää miltään, ei hyvät/pahat asiat. Mulla on samanlaiset tuntemukset myös esim. tuosta shoppailusta! 😞 Kaupassa sitä vaan haahuilee eikä osaa oikein tarttua mihinkään, haluaisi vaan lysähtää kasaan lattialle tai päästä kotiin rauhoittumaan. Eli melkoista ponnistelua se kyllä vaatii.

Kysyit, että kuinka selviän päivästä päivään tämän uupumuksen kanssa. Siihen en osaa itsekkään vastata. Jokainen päivä on yhtä taistelua ja selviytymistä minuutista minuuttiin ja tunnista tuntiin. Tämä on hankala paikka minulle, mutta voin luvata myös sinulle että en itseäni tapa. Täytyy vaan jatkaa sinnikkäästi vaikka miten pahalta tuntuu. Lupaathan sinäkin puolestasi ettet vahingoita itseäsi, vaikka mikä tulisi. Sekin vaan on niin rankkaa kun koko ajan mielessä pyörii itsemurha suunnitelmat, mutta niitähän en ala nyt toteuttamaan tosissaankaan, lupasinhan niin sinullekin.

Kuten jo tuossa mainitsinkin niin minulla on yksi rakas ystävä johon voin tosissani luottaa. Tosin juttelemme ainoastaan mesen välityksellä suurimmaksi osaksi, sillä en jaksa ketään nyt tässä olossani nähdä. Tämä kyllä alentaa elämänhalua aivan liikaa koko sotku. Kurjaa että kärsit sosiaalisesta fobiasta, sillä uskon että olisit monenkin ihmisen luottamuksen arvoinen ja hyvä ystävä monelle. Kovasti voimia toivon sinulle oikeasti. Itselläni ei ole tuota silmien kuivumista pahemmin ilmeentynyt.

Omalla kohdallani myös ahdistus on todella suuri ongelma. Se on sellainen aivan määrittelemätön pahan olon tunne sisällä, johon ei mitään syytä löydy. Se on välillä aivan kestämätöntä. Nyt mulle määrättiin myös tarvittava lääke tasoittamaan niitä ahdistuksen huippuja, mutta tiedän ettei se auta, kun ei ennenkään ole samainen lääke auttanut. Sinullakin siis on myös ahdistusta?

Mukava olisi kuulla sinun kuulumisiasikin myös jatkossa. Kuinkas sinä selviät tästä väsymyksestä joka varjostaa elämääsi päivittäin? Jos saisi jotain vinkkiä myös omaan jaksamiseen... ☹️ Onko sinulla elämässäsi jotain joka tuottaisi edes hiukan iloa tai muuta hyvää?

Kiitos tsemppauksestasi, se kyllä hieman aina piristää ja potkii eteenpäin. Ja varsinkin se että tiedän nyt, etten ole yksin tämän asian kanssa. Valoa ei todellakaan juurikaan näy, tämä vaan on niin pirun rankkaa. Mutta voimia nyt myös sinulle taisteluun väsymystä ja masennusta vastaan! Kyllä me tästä vielä noustaan, uskotaan niin.
😞

Kirjoitelkaa myös toki muutkin jos teillä on ollut samanlaisia tunnelmia!

Itse oon huomannu ettei kukaan kenellä ei ole tätä oo ollu ei ymmärrä mua oikein,usein saan neuvoja miten tämä muka lähtisi pois,esimerkiksi "ulos lenkille niin olo piristyy"oon kokeillu lenkkeilyä mutta kun se ei tähän oo auttanu,onko sulla esim lenkkeily auttanut?Joskus kun olen ollu energisellä tuulella eikä uupumus ole painanut kroppaani silloin tuntuu että elämä hymyilee kun on niin hyvä olo,mutta sitä ei kestä kauaa sitten iskee tämä rankka painolasti ylleni joka vetää ihan kuvainnollisesti kasaan,on sellanen toivottomuus ei ole iloa kun tämä painaa päiväst toiseen tunnist toiseen minuutista toiseen,todellakin tekisi mieli vaan jäädä sänkyyn kun kroppa on kuin lyijyä niin raskas jalat ja kädet on niin painavat ja raskaat on niin voimakas väsymys että se jokainen minuutti on todellakin taistelua jokainen liike käden nosto,kävely jne on ponnistelua,elämä on koko aika ponnistelua ja pinnistelyä.

Joo mulla on myös ahdistusta,ahdistus on nyt jotenkin kurissa mutta on kuitenkin koko ajan läsnä.Se on läsnä tein mitä tahansa se varjostaa mua☹️.

usein ei haluaisi nousta sängyst ylös kun tiedän millanen olo mulla taas on,mut on pakko nousta mulla on pieni vuoden ikänen lapsi hänen takia nousen ylös.
lapseni saa mussa tuntemaan jotakin,kun katson häntä hänen hymynsä tuo iloa,hän on mulle kaikki kaikessa,hänen takia jaksan nousta ylös aamuisin.

Onko sulla sellasta että lihakset on usein maitohapoilla vaikket tee mitään?itselläni on ja kaikenlaisia oireita mitkä saa tuntemaan sairaaksi,onko sulla mitään muita fyysisiä oireita mitkä on inhottavia?tämä uupumus on jo itessään niin kamalaa ettei haluisi että olisi lisäksi muitakin oireita.elämä n niin raskasta,onko sulla enimmäkseen fyysinen uupumus mistä tulee masennus?itselläni on niin,olisi halu tehä kaikkee mut ei jaksa.
onko sulle käveleminenkin fyysisesti rankkaa?oliko sulla ennen lääkitystäsi uupumus?itelläni oli jo ennen kun alotin mielialalääkkeen.
tosi hyvä että sul on ystävä jolle voit puhua tästä ja hän ymmärtää se on niin hyvä asia.🙂voimia sulle!☺️❤️

Ihan totta puhut, krupsitsa! Siis siitä ettei ne "mee ulos lenkille, se piristää" ja "ota ittees niskasta kiinni" - kommentit auta yhtään. Tuntuu tosissaan ettei tätä niin kokonaisvaltaista väsymystä tajua jos ei sitä ole itse kokenut. Lenkkeily (esim.) ei minunkaan kohdallani ole auttanut. Sielläkin tulee vain se olo että tahtoo vain lysähtää kasaan, kun ei yksinkertaisesti jaksa kävellä. Toinen todella paha paikka on esimerkiksi ruokakaupassa käynti kun siellä on jotenkin niin kirkasta ja ihmisiä hyörii koko ajan ympärillä, ja kun ei jaksais ees seistä saati sitten muuta. 😞

Hienosti kuvaat sanoiksi myös mulle niin tutut tuntemukset. Siis että vartalo on kuin lyijyä, jokainen liike tarvii pinnistelyä, elämä on kokoaikaista pinnistelyä ja ponnistelua. Hienoa että saat tuolleen kirjoitettua, itse en osaa tosissaan sanoin edes kuvailla tätä oloa.

Ihanaa kuulla että sullakin on jokin asia joka edelleen huolimatta tästä vaikeasta tilanteesta tuottaa iloa, lapsesi. On edes jokin syy nousta sieltä sängystä aamuisin, vaikka se silti varmasti tuottaa joskus hankaluutta, niin kuin mullekkin. Vanhemman rakkaus lastansa kohtaan on varmaan jotain tosi hienoa... Saa seurata hänen kasvuaan läheltä ja muutenkin. Mutta kaikkea hyvää toivon teidän yhteiselle taipaleellenne jatkossakin. 🙂🌻

Joo on mulla se että tuntuu lihakset olevan hapoilla, vaikken muuta ole tehnyt kuin istunut vaikka. Muita fyysisiä oireitä on aika rankka pahoinvoinnin tunne johon yhdistyy myös todella kova heikotus. Lisäksi on vielä huimauksen tunnetta. Että ihan noistakin syistä mietin välillä että voisiko tämä olla jotain vakavampaakin sairautta, mutta kaikki tosissaan näyttää olevan kunnossa testien mukaan. Mulla tää kaikki meni silleen että ensin tuli masennus, tai se pahentui aika lailla ja siitä tuli tosi iso ongelma jo alkuun, mutta tämä KAAMEA väsymys iski tuossa reilut puoli vuotta sitten ja pahana se jatkuu edelleen päivästä toiseen. Eli olin ensiksi pahasti masentunut ennen kuin tämä iski. Ja alkuun tämä väsymys oli ennemmin sitä voimakasta fyysistä väsymystä ja nyt mieli tuntuu seuraavan perässä. 😭 Eli henkinen väsymyskin kasvaa kasvamistaan ja silloin tulee todella epätoivoiseksi ja kuolema - se vain mielessä pyörii. Uskon että se on juuri se loputon epätoivo joka ihmisiä tappaa. Käveleminenkin on mulle fyysisesti rankkaa mutta saan silti pakotettua itseni siihen. Ja tämä väsymys alkoi lääkityksen ollessa rankkana päällä, ja niitä on tässä matkan varrella muuteltu mutta väsymykselle ei tapahdu mitään.

Haluaisitko valaista vähän että millaista sun arkesi on? Mistä sun päivät koostuu, mitä teet kaikki päivän pitkät tunnit? Itse käyn kolmena päivänä viikossa kuntoutuspoliklinikan ryhmässä, joka on tietenkin todella rankkaa jo tämän väsymyksen takia ja henkisestikin kun täytyy koko ajan pinnistellä itkua vastaan ja näyttää pirteämmältä kuin oikeasti olen, vaikken kovasti jaksa edes esittää pirteää. Harvoin puhun siellä mitään, koitan vain selviytyä.

Onko sulle puhuminen rankkaa? Mulle se on todella todella hankalaa, vielä hankalampaa kuin käveleminen tai kaupassa käyminen. En meinaa saada sanaakaan suustani kuin pakottamalla ja ääni vain värisee. Ja mulle ollaan tässä suunnittelemassa sellaista mulle vaikeata ja tuskaista asiaa kuin terapian aloittamista. Mut ollaan kai periaatteessa pakottamassa siihen, vaikka täysi-ikäinen olenkin. Mutta mitä hyötyä siitä mulle olisi kun en saa sanaakaan ulos, enkä varsinkaan jaksa selittää kaikkea taas uudelle ihmiselle. 😭 Elämänhalut ovat niin nollissa taas ja kuoleman ajatukset pyörii päässä ympyrää. Paranenko mä koskaan? Kun tätä ei jaksais edes päivääkään enää.

Voimia ja paljon jaksamista myös sinulle toivon. 🙂🌻 Ihanaa oikeasti huomata että joku oikeasti YMMÄRTÄÄ minua.

🙂🌻 Todellakin on niin lohdullista tietää etten oo ainut tämän kanssa kamppaileva,löysin kohtalotoverin,sinut🙂.Se on tärkeetä että löytää vertaistukea,koska kukaan ihminen joka ei oo kokenut tätä henk kohtasesti ei voi ymmärtää mitä tämä on,niin moni puhuu tästä jotenkin kuin tämä olisi jokin kevyt asia,ihmisten puheet on usein sellasia ettei he todellakaan tiedä mitä tämä on.

Sanot niin hyvin ton lyyhistyä itelläni on ihan sama olo just esim kun meen kauppaan/kaupungille,ja kun koitan esittää pirteetä mutta se on niin pinnistelyä kun uupumus on niin kovaa,yritän ja yritän hymyillä,olla reipas mutta kun väsymys on niin kovaa että tekisi mieli vaan jäädä petiin makaamaan ei jaksaisi mitään.Monesti kun esitän pirteetä niin sit heti kaikki sanoo "sähä oot jo tosi pirtee"vaik ei oo oikeesti,se lisää pahaa oloa niin paljon,uupumus painaa rintaan,kädet tärisee heikotuksesta,unelias olo tekee pään ihan sekavaksi,sit kaikki vaan iloitsee miten "pirteä"olen.Mulle tulee epätoivosempi olo siitä,tuntuu kuin en kelpaisi tällasena kaikki haluisi että muutun energiseksi,niinhän mäkin toivon sitä se on tällä hetkellä ainut mist kykenen haaveilemaan,olla pirteä ja että tämä raskas uupumus menis jo pois.
se että tuntee itsensä haudan partaalla olevalta ihmis varjolta joka on syvällä suossa mis on niin raskas olla kukaan ei voi nähä eikä tietää miten rankkaa tämä on ja kun tätä ei näe niinkään ulkosesta kuoresta se on todellakin ristiriitasta.
Olo on niin kahlittu tähän syvään uupumukseen tuntuu kuin se pitäisi otteessa,kaikki elämän ilo kaikkoo ja tulee sit toivottomuus.😞
Luin ennen lehdistä masennuksesta,sillon en ymmärtänyt mitä masennus todella on,mietin että miksi siitä niin aina puhutaan,mutta nyt tajuun masennus ei ole näköjään pelkkiä synkkiä ajatuksia,itelläni ne ontullu vast nyt pikku hiljalleen,tosiaan mul alko eka tämä raskas uupumus.

Niin kun en oikein saanut selvää että alkoko sulla eka tämä fyysinen uupumus vai miten päin?anteeks ku en tajunnu.☹️

Arkeni on raskasta,ja niinkun sanoit että jokainen sekunti on pinnistelyä pitää paikkaansa kyllä itellänikin,mä käyn terapiassa kaksi kertaa viikossa ihan psykoterapiassa,suosittelen sullekkin se kuulemma on auttanut monia ihmisiä,vaikkei alkuun auta siinä menee jonkin aikaa kun alkaa auttamaan.itellä ei oo kyl auttanu tähän armottomaan uupumukseen se,ainakaan vielä.Mä oon päivät kotona sisällä,hoidan reilu vuojen ikästä tyttöäni,kattelen telkkaria ja oon tääl netissä,vieraita en jaksa ottaa oikein vastaan,kerran kun otin veljeni ja hänen kihlattunsa meille käymään,ajatukseni oli se että jos vaikka piristyisinkin kun tutustun uuteen kaveriin,ja luulin saavani uuden kaverin itelleni tästä veljeni tyttö kaverista,mutta se menikin niin että olin ihan omissa maailmoissani enkä jaksanut puhuu juuri mitään,vaikka oisin niin halunnu olla ilonen ja puhua kaikesta,en pystynyt en jaksanut,sulkeuduin omiin ajatuksiini ja tuijotin vain telkkaria,koitin kuitenkin välillä sanoa jotakin edes ja hiukan hymyilläkkin,mut se oli niin teennäistä ja rankkaa,mietin vaan nukkumist ja sitä et lähtis ne jo pois.☹️

Oisko sulla halua tehä asioita,halu parantua?muttet jaksa tehä asioita mistä tykkäisit?kysyin ton kun jotkut masentuneet ei haluu parantuu eikä selviytyä oon lukenut,jotkut haluu vain kuolla.Itel on sillei että oon kyl miettiny kuolemaa mut en haluu kuolla koska haluun selviytyä tästä sairaudesta.Itel on sillei että tämä uupumus estää mua tekemästä niitä asioita joita tykkäisin tehä,mut nyt on kyllä niinkin käynyt etten sitten edes haluisikaan tehä välillä mitään mist ennen tykkäsin koska se tuntuu niin turhalta,niin turhalta sillei kun mistään ei voi nauttii täysillä jos ollenkaan..😭 kun kaikki muut on aina niin ilosia ja energisiä,niil ei ole uupumusta ne ei ikäänkuin ole huomaavinaankaan oloani,ne haluisi nähä mut ilosena ja energisenä nuorena ihmisenä,muuta en kykene,uupumus painaa ihan maahan toivo menee jne.
aivan jokainen sana jokainen askel jne on niin raskasta kaikki on sumua ja epätodellista.On niin sairas olo tämän takia menee ihan elämän ilo se on kyl jo mennykkin.
onko sulla sellasta että mitä uupuneempi olet niin silmiä polttaa,onko muuten sulla sellast että kasvoja polttelee joskus?itel on,lääkäri sanoo että se johtuisi jostakin serotoniinin epätaspainosta.☹️
jaksatko sä käyä ostoksilla esim?
sanoinkohan jo että itel ottaa kanssa kaupoissa valot silmiin,ja se häly ahdistaa,jotenkin myös tuntuu että ihmiset näkisi tämän uupumuksen ja että ihmiset kattoisi mua jotenkin että oon iljettävä rumilus,onko sul sellasta?mul on mitä pahempi uupumus sitä iljettävämpänä ja ällönä itteeni piän ja pelkään että muutkin katsoo niin.

Voimia toosi paljon sulle,jaksetaan yhessä tää kamala sairaus,voit kirjottaa kaikki tuntemuksesi mä haluun kuunnella sua ja auttaa parhaani mukaan.
jos haluat alottaa terapian niin kannattaa mennä yksityiselle,ekaksi pitää saada kelan myöntävä vastaus siin menee jonkin aikaa,sit voi alottaa sen.kannattaa mennä psykoterapiaan ne on parhaita niil on kunnon koulutus.
kirjotellaan,voimia ja paaaljon.☺️❤️☺️❤️🙂🌻

Niin kun kysyit että onko puhuminen mulle rankkaa,on se mutta enemmän kaikki fyysinen on mulle se rankempi juttu,käveleminen ja kaikki fyysinen kun kaikki on niin raskasta fyysisesti.

kirjotellaan!🙂🌻☺️❤️

No minä tässä vielä kirjottelen🙂jäi viel sellanen sanomatta että on se puhuminenkin kyl mulle melko rankkaa,jotenkin ei jaksaisi aina selittää tai puhua olostaan,tai ylipäätänsä mistään,koen sen vaatimuksena useimmiten,eli se on kyl raskasta sekin.

Minuakin on jo tosi paljon auttanut tämä että olen saanut edes yhden ihmisen joka ymmärtää mitä käyn läpi, sinut nimittäin! ☺️ Kirjoitin ihan päiväkirjaanikin että tuntuu hyvältä että joku oikeasti tajuaa mitä tämä kaikki on. ☹️ Vertaistuki on tosissaan tärkeätä.

Varmasti todella raskasta on, kun joudut ponnistelemaan sen "pirteyden" kanssa, vaikka olo olisikin täysin päinvastainen. 😞 Tuokin tuntuu varmasti tosi pahalta, siis että joku sanoo "ootpa sä tänään pirteä". Mulle on käynyt myös tuon tapaisesti. Yksi kaveri sanoi että "kiva että sulla menee hyvin" (se oli jostain mun puheista saanut sen kuvan) Melkein itku siinä tuli kun oikeasti on vaan niin käsittämättömän paha olla, ja toinen luulee aivan muuta. Tämäkin keskustelu käytiin silloin netissä, kun en edelleenkään jaksa ketään oikein nähdä. Kuvasit tuossa tekstissäsi taas tosi hyvin sitä kaikkea epätoivoa ja muuta mitä mäkin tunnen koko ajan! "tuntee itsensä haudan partaalla olevalta ihmis varjolta" jne. Hienoa että osaat pukea nämä tunnelmat sanoiksi!

Koitan selittää tämän nyt jotenkin selkeämmin. Eli mulla oli ensin tää varsin paha masennus n. 3 vuotta ennen kuin tämä kaamea väsymys alkoi. Tai olen kai koko ikäni ollut jonkin verran masentunut, mutta en todellakaan näin pahasti.

Jos ymmärsin oikein, niin psykoterapia on sun kohdallasi siis auttanut? Se on hienoa. Itseasiassa kävin tänään siellä terapeutin juttusilla, jolla ehkä alan siis käymään. Hän vaikutti oikein mukavalta, mutta silti minulla on omat epäilykseni sen suhteen että en varmasti jaksa suutani avata, kun se on mulle niin raskasta. 😭 Yksi asia helpotti todella paljon mitä hän sanoi, nimittäin että riittää että tulen paikalle, ettei ole pakko edes puhua, voidaan vaan olla ja jos jaksan niin keskustella. Jos olet tosiaan sitä mieltä että mun kannattaisi terapiaan ryhtyä, niin kaipa mä sitä sitten harkitsen uudestaan. Huomaan jonkin pienen toiveenkipinän heräävän jossain sisällä että jospa siitä olisikin apua..

Tuokin kuvastaa mielestäni niin hyvin tätä kaikkea, minkä kerroit veljesi ja hänen kihlattunsa vierailusta. Kun olisi halua tehdä asioita, jutella ja tutustua, mutta kun ei yksinkertaisesti jaksa. Kesällä mulla oli täällä meillä kylässä se mun rakas ystävä, mutta hänenkään seuraa en oikein jaksanut, tuntui tosi tosi pahalta. 😭 Olisin luultavasti joutunut pyytämään häntä lähtemään, mutta sitten hänen kyyti saapuikin. Siitä tuli tosi paha mieli kun en edes hänen kanssaan jaksanut rupatella tai muuta.

Mulla todellakin olis halua tehdä asioita, mutta tämä väsymys vesittää kaiken tosi lahjakkaasti. Minäkin mietin tosi paljon kuolemaa, mutta uskon että pohjimmiltani en edes halua kuolla, olisi niin mahtavaa selättää tämä masennus, ahdistus, väsymys, tämä kaikki niin ikävä! Tuntuu pahalta kuulla, kuinka paljon tämä väsymys ja kaikki vaikuttaa sinunkin elämääsi. 😞

Mullakin on tuota silmien polttelemista, mutta kasvojen ei. Oletko muuten ollut koskaan osastolla hoidettavana? Itse olen ja se on kyllä ollut tosi rankkaa joidenkin asioiden osalta, voin kertoa niistä joskus enemmän. 😞

Mulla on täsmälleen tuo sama asia! Siis että ajattelen että muut ajattelee minua ällöttävänä. Välttelen peiliin katsomista, koska olen mielestäni niin ruma..

Haluaisin nyt kertoa vielä sellaisesta asiasta, etten ole ollut rehellinen mua hoitaville ihmisille siitä että miten huonosti mulla menee. Olen salannut itsetuhoiset ajatukset, joita on todella paljon, aina "hiljaisina" hetkinä ne tulee mieleen. 😭 Vaikka sanoinkin että pohjimmiltani en edes halua kuolla, vaan selviytyä, niin mua pelottaa että tosi pahan paikan tullen se on menoa sitten. 😭 Vaikka kuinka olisin luvannut sinullekin että en mitään itselleni tee. Joskus se olo vain menee siedettävyydestä ohi. Mutta tuskin kuitenkaan mitään lähden nytten toteuttamaan, haluan uskoa vielä elämään ja siihen että jokin päivä paranen. Täytän sen masennustestinkin aina "lievemmin" koska pelkään että mut laitetaan osastolle taas jos tulee liian kovat pisteet.

Juu, mulla onkin ne kelalta tulleet paperit nyt täytettävänä terapiaa varten, ja varmaan laitankin ne "vetämään" nyt kun sinäkin rohkaisit minua että siitä voisi olla apua.

En voi tarpeeksi korostaa että miten paljon helpottaa, kun tietää ettei ole yksin tän kaiken kanssa. Sinulle myös voimia ja taistellaan yhdessä tätä vastaan, kyllä me tästä vielä selvitään. ☺️❤️

Minuakin väsyttää jatkuvasti. En jaksaisi yhtään opiskella. Kaikesta saa stressata -edistyykö opinnoissa, riittääkö rahat, alkaako Kela hengittää niskaan. Tänäänkin oli ihan kamala olo fyysisesti jo. Stressasin hirveästi jo aamulla ja olo kärjistyi siihen, että sydän takosi hullun lailla, ihan kuin olisi rinnasta tulossa ulos ja muljahteli myös, kotona syömisen jälkeen olisin tahtonut oksentaa, oli niin paha olo ja seisominen teki yhtä lailla pahaa. Nyt kun olen maannut monta tuntia sängyssä niin olo on parempi. En olisi koskaan voinut kuvitella että stressi purkaantuu näin. 😑❓

Hei sinulle Premnas! Kuulostaa tosiaan siltä että elämässäsi on aika paljon stressitekijöitä. Olisiko niitä jotenkin mahdollista vähentää? 😐 Kuulostaa tosi tutulta että jo seisominenkin tekee pahaa. Epäilet siis itse että se on stressi joka sitten purkautuu tätä kautta... Jos oikein siis ymmärsin.

Tänään on ollut mulla erityisen rankka päivä. Olin ryhmässä ja se oli yhtä itsensä kanssa kamppailua, että purskahtaako itkuun hetkenä minä hyvänsä. Lopuksi sitten oli ohjaajan kanssa juttelu ja se oli todella rankkaa. Hän kyseli kaikista mahdollisista asioista eikä ymmärtänyt lainkaan kun sanoin etten nyt jaksa miettiä enkä puhua. 😞 Ja mulla tuli paha mieli siitä etten voi olla hänelle mieliksi, sillä en todellakaan jaksanut miettiä mitään sen vakavampia asioita.

Edelleenkin pyörii kuolema tosi vahvasti mielessä mutta mun on pysyttävä täällä mun läheisten ja sen hevosen takia. Mutta ne ajatukset vaan on rankkoja yksin kantaa ja miettiä.. Onkohan ne liian "raakoja" juttuja tänne kirjoittaa että mitä tekisi, vai iskeekö sensuuri päälle sitten? Kun tuntuu että pitäisi saada ne ajatukset jonnekkin purkaa.

Tsemppiä teille kaikille! 🙂🌻

On niin ihanaa kun voidaan kirjottaa miltä tuntuu,ja kun ymmärtää ja tietää miltä todella tuntuu,eikä tämä oo teennäistä niinkun jotkut sanoo "ymmärrän kyllä miltä sust tuntuu",vaik ei edes ymmärrä.

Terapiassa ei tarvii puhua ollenkaan,eikä siitä katsota pahasti,siel saa olla juuri niin uupunut kuin on,ei tarvii esittää pirteetä kun sitä ei oo.Siel saa itkeäkkin jos on paha olla.
Ahaa sul alko eka masennus,olitko kauan osastolla?Mä oon myös ollu osastolla,Haukkalan psykiatrisessa,kellokoskella,ja oulun psykiatrisessa sitten vaasan psykiatrisessa,tuolla haukkalassa oli puoli vuotta,olitko sä kauan osastolla?Sielt on kyl itelläni aika ikäviä kokemuksia,en kyllä menis enää vapaaehtosesti osastolle.Millasta sun mielestä osastolla oli?

Joo heti kun vähänkin mainitsee jotakin positiivista jollekkin niin yleensä heti luullaan että on pirteämpi,moni ei ymmärrä että masentuneella/uupuneella on myös tunteet,eli on myös pieniä ilon pilkahduksia,mut ne on pieniä,ei masentuneen tarvii olla sänky potilas,siis että sängyn pohjalla olevat masentuneet on kykenemättömiä mihinkään,paitsi että kyllä nekin varmasti jotakin tuntee,esim ilonpilkahduksia välillä.

Ilon pilkahdukset on sellasia aaltoja,itelläni ilonpilkahdus voi tulla yhtäkkiä mistä vaan että tunteekin yhtäkkiä ihan pari sekuntia jopa minuutin sellasen mielihyvän olon,mutta se laskee ja tilalle jää synkkyys,kuin korvat ja silmät oltaisi peitetty näkymättömällä sideharsolla mikä estää näkemästä ja kuulemasta/tuntemasta kunnolla.On sellanen puutunut olo päässä sellanen todella pökkerö unelias olo.
Haluatko kertoa elämästäsi muuten?ei oo pakko ajattelin että jos haluat kuuntelen kyl mielelläni🙂🙂🌻
Jaksatko sä siivota?Onko sulla siis tekeminen kiinni siitä ettet jaksa tehdä fyysisel tasolla oikein mitään?anteeks kun taian välil jankuttaa näit samoja juttuja.sano vaan jos ärsyttää mul on tapana kysellä aika paljon,sano heti jos se ahistaa tai ärsyttää.sekin on useesti ollu varmaa mulla se kun oon jääny yksin kaveri porukassa kun kyselen, en ollu suosittu,oon aika lapsenmielinen hyypiö😀välillä.Vaik hyväntahtonen oon että haluun hyvää en tahalteni ärsytä,mutta joitaki se ärsyttää kun kyselen.😭

On kyl niin mahtava juttu ku löysin kohtalotoverin,sinut☺️❤️löydän ilon pilkahduksia kun huomaan että olet vastannu mulle,se tuo niin paljon voimaa.Kiitti kun oot olemassa,älä koskaa tee itellesi mitään pahaa,älä satuta itseäs,tiiän mitä se on kun on itsetuho ajatuksia,oon vciiltäny itteeni kun oli 17v.tiiän kyl miltä susta tuntuu,ja seki ku kaikki sanoo älä viillä jne niin ei ne toisten sanomiset auta,mut mä toivon älä tee itelles mitää...ethän?☹️kestetään tää yhes,voitetaa tää yhes!Nujerretaa tää painajainen yhes,me selvitää🙂🌻

Tää uupumus tuo niin epätoivon,valoo ei näy kaikki on niin tunnotonta,vaik onki ilonpilkahduksia ni neki on niin pieniä ja niitä on harvoin,ihmiset ei kiinnosta,siis uudet ihmissuhteet ei jaksa oikein puhuu kellekkää,koska tuntuu ettei huvita ei se kuitenkaa auta mitään.Kaikki ihmiset iloitsee nauru raikaa,mut ite on iha maassa,ajatukset pyörii vaa,pelkoo,ahdistusta,sitten mul on sellanen että mietin pakonomasesti tätä uupumusta,pohdin paniikissa että olenko mä sairas fyysisesti kun on näin kova uupumus ja fyysisiä oireita,on niin kipee olo,ihan hakattu olo😞
seki paentaa oloa jos oikein yrittämällä yrittää tsempata itseään,esim siivota olla ilonen..huoh se vie loputkin voimat ihan kokonaan.Sitten sitä vaan makaa entistäkin uupuneempana sohvalla eikä jaksa mitään hädin tuskin nostaa kättä.onko sulla sellasta?
tuntuuko susta se puhuminen sellaselta että ei siitä ole mitään hyötyä ei huvita en halua,haluan olla hiljaa ja olla yksin en halua nähä ketään kun täytyy puhua?itelläni tuntuu noin,joskus puhuminen hengästyttää jopa,kun uupumus on pahimmillaan,oliko sulla huimausta tunne että taju lähtee kun uupumus on pahimmillaan?mul on.
onko sulla sellasta että päätät lähteä esim ostoksille ja ajattelet jospa se piristäisi,mutta onkin niin kova uupumus ja fyysisiä oireita että ajatukset pyörii sen olon ympärillä vaan,ei näe sit muuta kuin oman olonsa,ei kykene miettii muuta,on niin paha olo,sit koittaa tsempata ja tsempata mut huoh olo on vaa nii uupunu,tsemppaus tuntuu kauheelta sit.
voitko kirjottaa kaikki fyysiset oireet rivissä?

miten sun päivät menee,nukutko kuinka pitkään?

muista me selvitää,kirjota pian.☺️❤️

Hei vaan taas sinulle krupsitsa! 🙂🌻 Totta puhut, on ihan hirmuisen helpottavaa tietää että joku muukin kokee tätä samaa mitä itse käyn läpi. Niin ja kun sinä tosissaan OIKEASTI ymmärrät mitä tää kamala väsymys on. Se tuntuu inhottavalta kun joku sanoo ymmärtävänsä, mutta puheista huomaa ettei se oikeasti tajua juuri lainkaan.

Terapia oliskin varmaan tosi kamalaa jos täytyisi esittää iloista ja pirteää, mutta niin kuin sanoit siellä saa itkeäkkin jos siltä tuntuu, eikä sitä katsota pahalla. Ehkäpä se olisi koettamisen arvoista, olis hienoa jos siitä oliskin apua. Ja se terapeutti jonka luona kävin niin oli aika mukavan oloinen. Ja ensi tiistaina on taas aika, siellä selviää sitten enemmän.. Kurjaa että sullakin on huonoja kokemuksia osastolla olemisesta. 😞 Mullekkin siellä osastolla olo oli tosi rankkaa. Ensimmäisenä iltana (molemmilla kerroilla kun siellä olin) sain kammottavan kovan paniikkikohtauksen, enkä meinannut millään rauhoittua. Eikä loppu aikakaan mennyt sen paremmin. Ensimmäisellä kerralla mulle sattui tosi ikävä tuuri omahoitajan suhteen, se oli jotain ihan kammottavaa olla hänen hoidettavanaan, kärsin siitä vieläkin paljon. Toinen kerta osastolla oli hieman helpompi, mutta silti koen että sekin vain huononti oloani. Nyt pelkään että joudun pian taas osastolle, jos käy ilmi että kuinka huonosti oikeasti voin. Tosiaan niin kuin sanoin niin olen valehdellut mua hoitaneille ihmisille ja täyttänyt masennustestin paljon lievemmin kuin mitä oikeasti tunnen. En vaan kestäisi enää osastolla oloa. Olin ensimmäisen kerran siellä 3kk ja toisen kerran onneksi vain kolme viikkoa.

Hieno homma että niitä pieniä ilonpilkahduksia löytyy! Nekin ehkä saattavat auttaa sitten kestämään niitä huonoja oloja omalta osaltaan. Totta puhut, myös masentuneella ja uupuneella on tunteet, ei me olla mitään riepuja vaan tunnetaan siinä missä muutkin ihmiset.

Mua ei todellakaan haittaa että kyselet, eikä ärsytä millään tavalla myöskään! 🙂 Minusta vaikutat oikein mukavalta ihmiseltä ja hyvällä tapaa lapsenmieliseltäkin, niin kuin itsekin varmaan olen. Toivottavasti et pahastu kun sanoin noin. Joo, mulla jää ne tekemiset siihen (esim. kotityöt) ettei yksinkertaisesti fyysisesti jaksa tehdä useimmiten. Halua kyllä olisi tehdä mutta kroppa laittaa parhaansa vastaan.

Omasta elämästäni olen täällä jo aika paljon kertoillutkin, kiitos kun haluat kuunnella! 🙂🌻 Elämääni värittävät harmaaksi tämä masennus, ahdistus ja väsymys. Lähes ainoita ilon aiheita saan tallilta, siellä kummastuksekseni jaksan myös touhuillakkin jotain vaikkakin myös siellä usein väsyttää tosi paljon. Päivät menee usein murehtiessa ja tän kaamean väsymyksen kourissa. Nytkään ei tahdo sormet oikein totella ja kirjoittaminen on hidasta. Mullekkin yksi uusi ilon aihe on se että olen löytänyt kohtalontoverin, sinut! ☺️❤️ Se tuo jotenkin tosi paljon voimia nyt pimeänäkin marraskuuna. Hevosten lisäksi se tuo voimia että tiedän etten ole yksin tän kaiken kanssa. Elämäni koostuu siellä ryhmässä käymisestä (joka on mulle tosi rankkaa) ja tallilla käymisestä. En näe ketään ihmisiä juuri koskaan, sillä en jaksa, enkä jaksa olla heihin yhteyksissä muuten kuin netissä. Ilman hevosia mulla ei olis mitään sisältöä elämässä, kun ei ole parisuhdettakaan eikä mitään. Enkä kyllä jaksaisikaan seurustella tässä olossani ja olisin varmasti tosi huono tyttöystävä. ☹️ Toisaalta toivon että vierelläni olisi joku ihminen joka rakastaa minua, mutta kun ei ole sitä jaksamistä, mitä tarvisisi olla. Onko sinulla yhtään rakasta ihmistä lähelläsi? Mulla on se mun yks hyvä ystävä ja sitten myös kaksoissisko. Mutta enimmäkseen elämä on tosi synkkää ja kuolema pyörii tosi paljon mielessä. Kysele vaan jos jotain tulee mieleen mitä haluat tietää, kun en tässä varmasti kaikesta muista kertoa. 🙂

Kiitos, tuosta tuli tosi hyvä olo mitä sanoit minulle. ☺️❤️ Ihan hymyilinkin hetken mikä on tosi harvinaista minulle. Minäkin aina tarkistan ensimmäisenä joko olet mulle täällä vastannut. On mulle tosi tärkeää tietää että sä oikeasti ymmärrät, kun kukaan muu ei täysin tunnu tajuavan mitä tää on. Itsetuhoajatuksia tosiaan on paljon, mutta en niitä nyt ainakaan ole toteuttamassa. Lupasinhan mä sullekkin että en tee itselleni mitään joten pakko munkin on vaan taistella elämäni puolesta ja koettaa selvitä ja pysyä hengissä. On mulle älyttömän tärkeää että saan purkaa ajatuksiani sulle kun sä koet tätä samaa ja ymmärrät ihan oikeasti! Tuetaan toisiamme jatkossakin niin eiköhän me selvitä! Tästä saan oikeasti voimaa kun saan kertoa sulle kaiken mieltä painavan ja sä kuuntelet, kiitos kun olet minun tukenani. Mullekin tuottaa iloa kun huomaan että olet vastannut tänne ja kirjoittanut kuulumisiasi.

Varmasti tosi pelottavaa ja ahdistavaa pohtia että oletko jollain tapaa sairas, kun on tuollainen noin kamala olo. Olethan käynyt ihan perus verikokeissa ja muissakin testeissä? Niissä ei ole ollut mitään vikaa? Mullakin on tuollaista että sitä vaan makaa sängyn pohjalla eikä jaksa edes kättä liikuttaa, siitä tulee hirmuisen avuton olo. Muutenkin heikottaa tosi paljon ja sanaakaan en suustani ulos saa. Mulla puhuminen on jotenkin fyysisesti niin raskasta etten sitä jaksa, vaikka tahtoisin jutella ja kertoa jostain. Myös tuota hengästymistä ja huimauksen tunnetta on paljon. Välillä minäkin koitan tsempata itseni jonnekkin ja tuntuu niin pahalta kun sitten epäonnistuu. Jos tajusin oikein mitä tarkoitit tuolla "voitko kirjottaa kaikki fyysiset oireet rivissä?" Niin mulla on voimattomuus, huimaus, vapina, mahakipu, oksettava tunne, kuivuvat silmät, jäsenten puutumista ja varmaan vielä jotain muuta jota en keksi mainita nyt. Nukun onneksi hyvin ja herään aika aikaisin eli ennen kahdeksaa ryhmäpäivinä ja muina siinä yhdeksän aikoihin.

Niinpä, kyllä me tästä vielä selvitään! Jaksamisia ja voimia sulle, muistan sinua ajatuksissani! ☺️❤️ 🌻🙂🌻

Heippa taas🙂Oli taas ihana lukee ku olit vastannu mulle.
Jos pääset psykoterapiaan siel ei tarvii täytellä masennus kaavakkeita,mäkin oon kertonu miten epätoivonen ja masentunu oon tän uupumuksen takii,eikä ne oo laittanu mua osastolle vaikka mulla on pieni lapsi,toivon että kerrot oikeesti millanen sun olosi on en haluu että meet huonompaan kuntoon,saisit oikeen lääkkeen ehkei nykyiset lääkkeet oo sopivat sulle?Anteeks et mä sanoin noin oon huolissani siusta.Vaikka oon ite vähän samanlainen että en aina oikein haluu kertoo miten huono olo mul on oikeesti ku meil käy perhetyöntekijä kerran viikossa,hän kyselee kaikkea mun vointia jne,ja kaunistelen usein että ihan hyvin voin.Pelkään että mun lapsi huostaanotetaan vaikka hoidan lapseni kyl tosi hyvin vaik oon ite uupunu.Ethän sä pahastunu kun sanoin nuin en tarkota pahaa.☺️❤️

Mulle on alkanut tulee myös enemmän ja enemmän vaikeuksia puhua se on tosiaan rankkaa ihan fyysisesti,hengästynkin usein kun puhun ihmisten kysymykset tuntuu vaatimuksilta ei haluisi vastailla kaikkiin "no kuinka olet voinu,jaksatkos sä ulkoilla päivittäin jne"kysymyksiin vaikka eihän ne mitään pahaa tarkota kysymyksil varmaankaa mut jotenki ne ei tunnu kivoilta, haluis olla vaa hiljaa ja vetäytyy.
Mulla on usein sellanen olo kun muut iloitsee ja nauraa niin mä melkein itken, pidättelen itkua ja koitan hymyillä edes vähän ettei kukaan vaan huomaa että mua itkettää.En kehtaa itkeä kenenkään nähden enkä varsinkaan kun ei oo mitään ulkoista syytä itkulle.Yleensä kun nykyään itken,itken jotakin suurta surua,tyhjyyttä ehkä kaipuutakin en tiedä mitä se on, itken joskus katkeraa itkua joskus taas surua.Onko sulla koskaan sellaista henkistä krapulaa?mulla on tästä olosta,kun tunnen itseni jotenkin niin avuttomaksi tämän uupumuksen vuoksi ja melkein joka päivä on herkkä ja tyhjä olo,sellanen ettei ole oikein oma itsensä enää.
Se on vaan niin raskasta kun joka aamu kun herää tietää että taas tämä sama raskas uupunut olo,se vaan painaa koko aika kokonaisvaltasesti uupumus on vienyt multa kaiken melkein itestäni ilon energian kaiken,tunnelin pääs ei näy valoa on vaan surullinen olo kun ei jaksa mitään,anteeks ku valitan.😭en haluu taakottaa sua mun pahalla olollani koska sul on itel ihan sama olo.😞
joo kirjottaminenki on aika hidasta kun sormet ei pelaa tuntuu ku ois vanha mummeli,niin kankea olo.pääkin on ihan kohmeessa uupumuksesta.
ihanaa että olet olemassa muistan sua rukouksessa.☺️❤️voimia ystäväni.kirjotellaan.