Kouluhelvetti alkaa

Kouluhelvetti alkaa

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 13.08.2005 klo 10:40 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä kirjoittanut 13.08.2005 klo 10:40

Tiistaina sitten se taas alkaa. Saa nähä loppuuko se jo keskiviikkona. silti haluan taas yrittää vaikka voisin käydä yksityisestikin lukion loppuun. maanantaina käyn rehtorin kaa sopimassa asioita. se sanoo, että meidän koulussa ei ole tapana ketään kiusata, silti mua kiusataan. Se on varma asia, siitä ei viitsi edes enää puhua eikä kirjottaa. niin, että tämä ei ole kolukiusausotsikko.

vaan, mie en ymmärrä koko koulua ja miksi sitä yleensä käydään. kun kaikki jutut voi oppia itekseen lukemalla. mitä mie teen lukion päästötodistuksella? haen lisäkoulutukseen? minua jo nyt ahistaa yo-kirjotukset, mie en niihin halua osallistua. niin käynkö sitten turhaan lukion? niin, että kertokaa te jotka olette kirjottaneet, että mitä hyötyä siitä teille on?
uutisissa sanotaan, että tavallisista perustyöläisistä alkaa olla jo pula. mie haluan tavalliseksi työläiseksi. ammattikoulu multa ei onnistunut sairauden takia. mutta en mitään tee valkoisella lakilla, kun tee työtä.
mutta en mie varmaan saa mitään työtä ilman, että käyn taas lisää kouluja.
ammattikoululaisen joku voi halutakin töihin mutta mihin töihin voisin hakea valkoisella lakilla tai lukion päästötodistuksella?

Käyttäjä kirjoittanut 09.01.2006 klo 14:39

Mulle kävi niin, että kaikki sai musta tarpeeksi ihan viime metreille. en saa enää mennä yhteisile tunneille, vaan pitää lophuun käydä yksityisesti. tenttimässä vaan koulussa. En aio käydä, sain tarpeeksi.

Mie olen liikaa häirinny toisten opiskelua, kun haluan käydä keksen tunnin vessassa. Mie olen liian syvälline kun on syventävä opintojakso. Kun mie liikaa syvennyn asiaan, niin koko luokka jää sitten opintotavoitteista jälkehe. mie puhun venäjän tunnilla väärin, kun puhun liian venäläisittäin eikä muut oppillaat pysy mukana, kun mie puhun opelle, syventävästi. Mie luen liian tarkkaan liikuntatunnille säännöt, eikä muut oppilaat nauti olosta, kun mie vaadin säänötjen noudattimsista. äidinkielesä mie taas häirihen muita, kun en ymmärrä kaikkii sanoja niin nopeasti mitä muut. muut eivät edisty opinnoista tavoitteijen mukaan kun mulle pitää selittää joku sana tarkemmin. Siksi vanhemmat eivät halunneet, että mie tänään palaan joululomalta takasi kouluun vaan oon yksityisoppilas.

Olen pirun paljon yrittänyt, sano se rehtorikin niin, että olen edistynyt paljon. Että voisin antaa itselleni aikaa kasvaa aikuseksi ja vaikka ensi syksynä käyvä lukion loppuun. en jaksa enää olla erikoistapaus.