Tiedän, että seuraavan nurkan takana asiat voi olla aivan erilailla. En vain halua uskoa siihen. En halua, että asiat on eri tavalla. Haluan, että ne on huonosti. Haluan, että kaikki on huonosti. Olen niin tottunut siihen.

Pelkäätkö, että jos jotakin hyvää tapahtuisikin, menettäisit sen? Surullista, että vaikeutesi ovat synnyttäneet tuollaisia tunteita! Ne voivat estää sinua vastaanottamasta hyvää. Se voi suojella sinua pettymyksiltä mutta myös rajoittaa liikaa elämääsi. Uskon, että sinua EI ole tuomittu epäonnistumaan!!!

Tuskin se siitä naps hyväks muuttuu, ehdit tottua hyväänki vielä. 🙂🌻🙂

Kyllä pelkään sitä, että menetän sen hyvän, jos sen vastaanottaisin..

Tänään oli sitte se oikeudenkäyntipäivä. Menin paikalle ja istunto alkoi ihan hyvin. Syyttäjä luki syytteet, asianajajani esitti korvausvaatimukset jonka jälkeen syytetyltä kysyttiin myöntääkö vai kiistääkö hän syytteen. Siinä hän sitten selitti epätoivoisesti, että hän on ollut minuun sukupuoliyhteydessä, mutta ei pakottanut minua mihinkään. Hän ei näe tässä mitään väärää, niin miksi häntä syytetään ja mistä häntä syytetään. Hänelle selvästi sanottiin, että häntä EI syytetä raiskauksesta vaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja tätä hän ei tajunnut. Pidettiin siinä 10min tauko jonka jälkeen syytetty ilmoitti, että hän haluaa avustajan. Murruin täysin. Olin valmistautunut siihen, että asia käsiteltäisiin tänään ja saisin suljettua sen oven ja jatkaa elämääni edes jotenkin eteenpäin. Uusi istuntopäivä sovittiin. Pitää nyt kerätä kaikki voimat uudestaan kasaan ja psyykata uudestaan itseni siihen kuntoon, että oikeuden edessä pystyn kertomaan tapahtuneet omin sanoin eikä tarvitsisi turvautua kuulustelupöytäkirjoihin yms.

Viilsin sitten taas ihan kunnolla käteni haavoille.

"I'm here 'cause I now you'll need a friend."

Missä on ystäväni? Minun ystäväni on kipu ja terävä esine. Tällä kertaa sheiveri.
Olen ihan sekaisin. Haluaisin vain halata jotakin tärkeää ihmistä.

Kuiskaan huutoni tuuleen. Ei sitä kukaan kuule. Minua ei edes itketä. Tunnen vain kipua tällä hetkellä ja se on nautinnollista. Masokistista. Kipu täyttää minut. Henkinen kipu väistyy fyysisen kivun tieltä.

Minulle sanottiin, että hae apua ennenkuin teet mitään. Mutta en uskaltanut hakea apua. En tiedä miksi en uskaltanut. En ole oma itseni juuri nyt. Käteni tekevät jotain muuta mitä itse ajattelen. Vai ajattelenko minä itse yhtään mitään? Kuka minussa ajattelee?

En haluaisi luovuttaa vielä.

Voi, joskus tuntuu niin kovin pahalta. Ymmärrän sinua ja varmasti kovin moni muukin. Minä myös viiltelin, viimeksi juuri eilen. Toivoisin, että kaikilla olisi sellainen ystävä, jolle voisi kertoa ja joka halaisi ja lohduttaisi.

Minun on hankala auttaa, mutta olen silti täällä, ja ajattelen sinua ja koitan keksiä ratkaisuja ongelmiin, samalla kun koitn saada omia ongelmiani ratkaistua.

Paljon voimia sinulle, jos joskus uskallat, niin sähköpostia voitaisiin kirjoitelle, niin olsi helpompi purkaa ajatuksia. Mutta halauksia oikein paljon!

Älä luovuta!

Luovuttaminen on vain heikoille, näytä mistä sut on tehty! Sä et ole heikko, vaan täynnä elämän antamaa voimaa, voimaa jaksaa jatkaa eteenpäin, vaikka tuuli puhaltais vastaan. Taistele! 🙂👍

Ikävä kuulla että teillä meni kihlattunne kanssa poikki. Mutta hyvä asia että ette eronneet riidoissa, vaan hyvässä hengessä.
Mä tuossa mietin, että oletteko tunteneet jo kauan ennekö aloitte seurusteleen? Mun mielestä menitte ehkä vähän liian hätiköiden kihloihin. anteeks en halua loukata tai masentaa, mutta kihlaushan on lupaus avioliitosta. Jos sitä ei pysty lupaa, ei kannata edes ajatella olevansa valmis kihloihin. Mutta tämä siis mun mielipide, älä ota ittees. Äläkä ala vihaan mua nyt. ☹️

Hmm.. Mitä sulle on todettu? Masennus? Ahdistus? Jotain vielä pahempaa? Tuntuu, kun tilannettasi lukee, että kyse on jostain vakavasta. Semmoisesta johon kukaan ei osaa auttaa. Tai kyllä varmasti joku osaa.
Syöt jonkin näköisiä lääkkeitä? Miltä ne on tuntunut? Onko tarve saada niitä koko ajan lisää? Elätkö vain lääkkeiden avulla?
Tarkoitan että kun vähänkin ahdistaa, otat lääkkeen. Aamulla hyvän päivän varmistamiseksi otat lääkkeen. Yms yms.

Kauanko sun tilannetta on jatkunut? Onko se aina ollut samanlaista, onko oireita tullut lisää? Onko tila pahentunut alkuun verrattuna? Tuleeko pahan olon tunne ihan yllättäen, vai osaatko jo varautua siihen?

Anteeksi tämä kysymysten tulva, mutta tuli niin paljon asioita mieleen. 😮

Jaksa jatkaa, voimia. 🙂👍

Oltiin tunnettu yli vuosi ja minunkin mielestä kihlaus tuli liian äkkiä. Olisi pitänyt katsoa tilannetta rauhassa, mutta asialle ei voi enää mitään. Enkä minä loukkaannu kysymyksistä. 🙂

Minulla on todettu traumaperäinen stressireaktio ja vaikea-asteinen masennus. En sitten tiedä epäileekö lääkärit minulla olevan persoonallisuushäiriötä.. Syön aamulla 20mg Seronilia ja iltaisin 15mg Mirtazapinia. Seronil on mielestä täysin puppua, ei se auta mitenkään mihinkään. Mirtazapinin avulla saan hyvin unesta kiinni, joten en haluaisi sitä pois. Minulle ei määrätä enää rauhoittavia, koska niiden vaikutuksen alaisena pystyisin helpommin tekemään itselleni jotain. Ainakin näin psykiatrini on minulle sanonut..

Ja minulla on ollut tätä pahinta aikaa tässä nyt vuoden verran. Välillä on hyviäkin aikoja, mutta etsin niistä väkisin huonoja asioita jotta saan ne käännettyä huonoiksi asioiksi kokonaisuudessaan. Jos mietin millainen olin puolitoistavuotta sitten, niin huomaan että olen muuttunut aika paljon siitä. Välillä en tiedä mitä teen ja mitä ajattelen. Kuin katsoisin itseäni ulkopuolelta. Tätä ei ole ennen ollut, se on tullut nyt vähän ajan sisällä. Joskus tiedän milloin paha olo tulee, joskus en. Vaikka tietäisin, että seuraavan tunnin aikana paha olo valtaa minut, en jaksa taistella sitä vastaan. En halua taistella sitä vastaan. Annan sen vain ottaa minusta vallan ja sitten tapahtuu ikäviä asioita.. Kiitos kysymyksistä, mielelläni niihin vastailen. 🙂

Voimia kaikille, olette mukavia! 🙂🌻

Tulipa tuossa oltua yö sairaalassa.. Olin kuulemma vetäny kaikki mirtazapinit, mitä vaan jäljellä oli ja sitten olin itte soittanu ambulanssin.. En sitte tiijä. Kädenki olen viiltäny ihan pilalle. En vain itte muista tästä paljon mitään. Osastolle ne ei minua laittaneet, koska en kuitenkaan ollut psykoosissa. Olen vain vaaraksi niin itselleni kuin muillekkin.

Sairaalassa jutellessani psykiatrin kanssa hän sanoi, että suurin osa kriteereistä täyttyisi epävakaan persoonallisuuden kohdalle. Minun piti ottaa tämä puheeksi hoitavan psykiatrini kanssa tänään, mutta unohdin. Minä haluan johonkin turvaan. Kriisipaikkaoikeuskin päättyi tänään.

Viime yönä iski valtava siivousinto. Siivosin vaatekaappini ja käänsin huoneeni ympäri. On se siivousinto vieläkin, se nyt vain jumittaa tuohon pyykkien pesemiseen.

Mulla on myös välillä tommosia aikoja että sitä vaan siivoo ihan älyttömästi. Tai sitten sitä syö ihan kamalasti koko ajan. Mulla vähän niinkun jaksottuu elämä. En osaa selittää miks, muillakin varmasti käynyt jossain vaiheessa tällai.

Ikävä kuulla että jouduit sairaalaan. Tai oikeesti toi teksti kuulostaa pelottavalta. Siis oikeesti. Mä en varmaan kestäis, jos aina vaan havahtuu et nyt on taas kädet auki tai jotain muuta vastaavaa. Ja se on varmasti mahdolliselle kumppanillekkin rankkaa.
Harmittaa niin paljon sun tilantees. 😞

Asutko yksin? Helpottaiskohan se että ottaisit kämppiksen joka jaksaa seurata sun tekemisiä ja vahtia ettet tee itselles pahaa. Sitten jos se huomaa et teet jotain mitä ei sais, niin tulis auttaan. Sitten aamulla vaan kiittäisit sitä ku se olis pelastanu sut 🙂

Mimmonen sä oot luonteeltas? Mitä musiikkia kuuntelet esim? Sori jos menee liian henkilökohtaisuuksiin. 🤔

Välillä se on pelottavaa havahtua siihen, että kädestä vuotaa verta tai muuta vastaavaa. Nyt vain jotenkin on se pelko mennyt pois, en jaksa välittää enää vaikka havahtuisin siihen että olen viiltänyt käteni ja jalkani auki enkä saa verentuloa loppumaan.

Asun soluasunnossa. Kämppiksen kanssa ei kemiat kohtaa ollenkaan ja hän on sanonut, että asuu tämän kuukauden yhden kaverinsa luona eli olen yksin täällä. Toisaalta en edes haluaisi häntä tänne, mutta toisaalta hän loisi ilmapiirin jonka alla en uskaltaisi tehdä itselleni mitään. Sitten taas haluaisin, että hän muuttaisi pois ja hänen tilalleen tulisi joku jonka kanssa tulen hyvin juttuun ja joka voisi sitten katsoa perääni..

Luonteeltani olen muista ihmisistä huolehtivainen ja kuuntelen muita mielelläni. Kun keskustelu kääntyy minuun, yritän vähätellä asioitani jotta muut eivät huolestuisi kovin paljoa minusta. Käännän asiat päässäni negatiivisiksi ja minua vastaan. Ja kun suutun jostain, niin sen kyllä huomaa. Huudan, haukun, paiskon tavaroita.. Tämä kestää pari minuuttia jonka jälkeen pyytelen anteeksi käyttäytymistäni. Yleensä tosin minulla on pitkä pinna. En helposti menetä hermojani. Suuremmassa kaveriporukassa olen se, joka vetäytyy omiin oloihinsa. Jos pitää ryhmässä toimia, otan vastaan käskyt ja teen tehtäväni jonka jälkeen olen taas omissa oloissani. Olen muutenkin aika hiljainen. Metalli on yleisesti ottaen mielimusiikkiani. Nightwish on lähellä sydäntäni, koska Tuomaksen sanoitukset ovat jotenkin hyvin koskettavia, hauraita, vihaisia, niinkuin minäkin. Mitähän tähän vielä keksisi..

Luis just netistä että musiikin kuuntelijat eivät ole sosiaalisisa, mutta ovat luovia. Ja yleensä heillä on itsetunto aika alhainen.

Mä tunnistin osittain itseni sun tekstistä. Oon omissa oloissani, kaveriporukassa oon hiljaisin ja näin. Kuuntelin joskus muksuna kaikkea poppia ja välillä hip hoppia, koska en oikein tiennyt mitä kuunnella. Sitten tuli kaikki ongelmat ja aloin kuunteleen metallia. Kuuntelisin varmaan vielläkin, mut poikaystävän myötä musiikki sitten vaihtui räppiin/hiphoppii. Tai se oli oikeastaan niin että kun poikaystävä muutti meille niin en saanutkaan kuunnella mitä halusin vaan mun oli pakko kuunnella hoppia. Ei se haittaa, oon jo tottunut.

Vaikutat oikein mukavalta, haluat auttaa muita, ihan kun minäkin. Mua kiinnostaa välillä muiden mielipiteet ja hyvinvointe enemmän kun mun oma.

Pärjäile! 😉

Fugace, hienoa, että sinulla on yhä elämänhalua! Hätätilanteessa jaksat hakea apua! Sairaalaan joutumisesi ei ollut häpeällistä; emme itse valitse henkisiä ja ruumiillisia vaivojamme. Jos voimme tarpeeksi huonosti, emme enää jaksa huolehtia itse itsestämme. Silloin on tärkeää, että meillä on joku tai jokin, johon tukeutua. Avun vastaanottoa voi pitää velvollisuutenasi: jaksaaksesi auttaa muita sinun on autettava itseäsikin. Taipumuksesi satuttaa itseäsi kuitenkin pelottaa minua.

Me täällä olemme puolellasi. 🙂👍

On ollu jo pari päivää ihan hyvä olo. Pelottaa vaan, että kun se huono olo tulee, niin kuinka kovana se taas tulee.

Pikkuhiljaa alkaa ajatukset kääntyä siihen uuteen oikeudenkäyntipäivään. Toivon vain, että syytetty ilmestyisi paikalle. Vaikkakin kysyin asianajajaltani, että mitä tapahtuu jos syytetty ei ilmesty paikalle. Hän sanoi, että hänet on haastettu asiaan jo, niin sakon uhalla hänen on tultava paikalle ja tarpeen vaatiessa hänet voidaan noutaa sieltä missä hän ikinä onkaan.