Ahdistaaaaa

Ahdistaaaaa

Käyttäjä hanna- aloittanut aikaan 02.08.2015 klo 00:55 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä hanna- kirjoittanut 02.08.2015 klo 00:55

Moikka

Ajattelin nyt vähän selvittää päätäni tähän.

Ahdistaa. Ahdistaa neurologinen sairaus, siitä puhumine ja sen ajattelemine. Ahdistaa se kun en saa suustani mitä haluun. Esim. haluun kertoo läheisille mun ongelmista ja että mä rakastan niitä. Ahdistaa se etten uskalla tehä oikeestaan mitään uutta. Ahdistaa yrittää hakee töitä, koska on rajoituksia. Oon siis työtön koska valmistuin jst. Ahdistus on sietämätöntä.

Mää viiltelen. Satunnaisesti mut kuitenkin. Teen sitä sen takii, et se oikeesti auttaa siihen ahdistukseen. Eli en haluu tappaa itteeni, en vaan jaksa sitä ahdistusta. Okei, vois keksii paremmanki keinon koska ne arvet on perseestä, mut sellast ei nyt aina löydy.

Käyttäjä hanne3 kirjoittanut 18.08.2015 klo 21:34

Mun vanhempien kanssa ei voi puhua tästä, tietävät kyllä itsekin. Mulla on vaan koko ajan niin paha olla kotona. Mun on hirveän vaikea hahmottaa itseäni. Kyselen vaan koko ajan itseltäni miksi juuri minä.

Käyttäjä hanne3 kirjoittanut 18.08.2015 klo 22:04

Onko outoa että asuu vielä 27- vuotiaana kotona? Mietin vaan, kun tuntuu toisinaan, että joudun aika usein kiusatuksi tästä.

Käyttäjä hanna- kirjoittanut 20.08.2015 klo 01:30

Jos totta puhutaan, ni on se vähän outoa. Mutta jokaisella on omat syynsä ja päättää itse millon haluu lähtee. Ja jos kaikki luonnistuu niin ei oo ehkä tarvetta muuttaa - ihan yleisellä tasolla. Mut jos sua ahdistaa kotona eikä sun oo hyvä olla, oot täysikänen niin mikset vois muuttaa pois kotoa? En siis todellakaan tuomitse, sul on varmasti omat syys.

Käyttäjä hanne3 kirjoittanut 20.08.2015 klo 15:16

Se on kyllä outoa, mutta pakko ennen kuin saan itseni ryhdistäytymään. Tuntuu koko ajan, että en kuulu oikein minnekään. Ahdistaa vaan. Pelkään kyllä leimautumista.

Käyttäjä hanna- kirjoittanut 20.08.2015 klo 23:19

Mustaki tuntuu aina vaan etttä en kuulu mihinkään, ja itse en ois pystyny ryhdistäytymää kotona. Kun muutin maaliskuussa niin sain paljon elinvoimaa ja kaikki näytti aurinkoiselta - kunnes valmistuin, musta tuli työtön, ja kaikki on siitä lähtien menny niin perseellee ku voi. Noh, nyt poikkesin vähän aiheesta..

Käyttäjä hanne3 kirjoittanut 21.08.2015 klo 17:05

Itselläkin ongelmia uskaltamisen takia. Olen tosi arka. Työttömänä oleminen ei ole helppoa. Viiltely kyllä vain pahentaa asiaa.

Käyttäjä hanna- kirjoittanut 24.08.2015 klo 20:30

Viiltely ei oo mun kohdalla vissiin pahentanu mitään - päinvastoin. Mut viiltely ei oo oikein. Enkä kyl oo viillellykkää yli 3(?) viikkoon.
Mä en todellakaan jaksa nousta enää tästä suosta pois yksin, joskus se munki raja tulee vastaa. Viittaan siis viimesen kuuden vuoden paskaan..
Työkkärin täti ehdotti mulle kuntouttavaa työtoimintaa vai mikä helvetti se oli... Pitäs siihen hakee mutku. Ahdistaa vaan enkä jaksa miettiä tollasia. 😯🗯️

Käyttäjä Saddu kirjoittanut 27.08.2015 klo 22:51

No mä ite oon nyt 13. Mun viiltely alko vasta viime vuonna. Mun paras kaveri alko kiusaan mua enkä mä pystyny kertookin se teki siitä näkymätöntä. Ku homma selvisi porukoille lopetin sen silloin mut sorruin myöhemmin tänä keväänä. Nyt mulla on uusia kavereita ja pääsin eri luokalle ku se kiusaaja mut mua silti vaivaa ja ahdistaa jokin. Oon alkanu välillä oksentelee pahan olon pois ja viillelly kammalla ku en voi tehä kunnon jälkii koska porukat valvoo. Mut mä menin just sanoo mun psykologille joka vaihtaa työpaikkaa et kaikki on hyvin. Samoin vakuutin porukoille mut sit tajusin et eihän kaikki oo hyvin jos mua ahdistaa

Käyttäjä villikettu kirjoittanut 30.08.2015 klo 23:44

Hanna-,

Puhut kyllä asiaa, jokaisella tulee joskus raja vastaan. Tsemppaan sua silti yrittämään vielä ja vaikka hakemaan tuota kuntouttavaa, jos siitä voisi olla edes vähän apua. Hienoa ettet ole viillellyt noin pitkään. Itsekin joudun taistelemaan yhden vahingollisen tavan kanssa, joka on harventunut huomattavasti entisestä mutta silti tunkee ajatuksiin joskus. Haluan siitä kokonaan eroon. Toivon lujasti, että sua oikeasti ymmärretään etkä joudu taistelemaan yksin. Me täällä ainakin tsempataan. 🙂

Saddu, voisitko kertoa pahasta olostasi jollekin? Se voi tuntua vaikealta, mutta se hyvän olon esittäminen käy monesti vielä raskaammaksi kuin kertominen. Oot ihan oikeassa, että kaikki ei silloin oo hyvin jos ahdistaa. Sä voit saada siihen apua ja sulla on siihen täysi oikeus. Mulle kävi vähän sama juttu sun ikäisenä, paras kaveri jätti ja kiusasi. Se on hiton kova paikka, mutta usko pois, sun päivä koittaa vielä ja sä voit olla vaikka mitä. Sitä tää kaveri ei sulta voi viedä. 🙂

Käyttäjä hanna- kirjoittanut 02.09.2015 klo 23:13

Villikettu kiitos tsemppauksesta. Yritän ottaa itteeni niskasta kiinni, mut se on vaan niin vaikeeta. Tä tilanne on niin perseestä....

Kävin eilen AYTRI:ssa. Se on sellanen ryhmä työkkärissä, joka kokoontuu ihmisiä varten jotka tarttee lisätukee työllistymiseen. Siinä oli Kelasta, psyk.polilta, sossusta ja lääkäristä joku ihminen. Ja tietenki työkkärin yhteyshenkilö. Ensinnäkin, mua jännitti aivan mahdottomasti. Hyvä et pystyin puhumaan mitään, eikä päässäkää iiikkunu yhtä aivosoluu enempää. Nojoo, mä kuvittelin että ne ''hiillostais'' mua jotenki enemmä tai edes päätettäis jotain konkreettista. Jännitti aivan perkeleesti, mut mä selvisin siitä jotenkin. olin ihan paniikis seuraavat neljä tuntii...

Suositeltiin, että hakisin sellaseen Verveen (kuntoutusta 13pv ja sen jälkee 2kk työkokeilu) mutta sit kuitenki sanottiinn et älä hae vielä. Katotaan mitä lääkäri sanoo. Ja tosiaan se lääkärihän on vasta marraskuun lopulla että mitä helvettiä ne kuvittelee et mitä mä tän pari kuukkautta teen, räin kattoon vai?? 🙄 Sit se kelan ihminen lupas lähettää mulle tietoiskun Maskun kuntoutuksista.. Jos mä haluun sinne hakee.. mut kirjottelen sen asian fiiilikset joskus toiste ku jaksan.
Sit se työkkärin ihminen sano et soittelee ens viikolla ja jutellaan siitä miten tästä eteenpäin(?). Elikkäs mun pitäs niinkun odottaa, odottaa, odottaa että mitä ne seuraavaks keksii mun pään menoks. Ihanku ei olis tarpeeks iso rangaistus tää sairaus... 😠😭🤕

Käyttäjä Elämän ihmettelijä kirjoittanut 09.09.2015 klo 21:13

Hei Ahdistaaaaaaaaaaaa - kuukausi on vierähtänyt. Miten voit? Tuntuu hyvältä kun sulla on edes yksi ihminen, kaveri, jolle puhut. Ehkä se syyllisyys siitä, että hän joutuu kuuntelmaan sun juttuja, on turha? Sä puhut, hän kuuntelee - hän puhuu, sä kuuntelet. Kuullostaa ystävyydeltä minusta. Tsemppiä syksyyn. Jos vielä käyt täällä tukinetissä ja tämän tsemppauksen näet🙂👍

Käyttäjä hanna- kirjoittanut 12.09.2015 klo 17:24

Elämän ihmettelijä kirjoitti 9.9.2015 21:13

Hei Ahdistaaaaaaaaaaaa - kuukausi on vierähtänyt. Miten voit? Tuntuu hyvältä kun sulla on edes yksi ihminen, kaveri, jolle puhut. Ehkä se syyllisyys siitä, että hän joutuu kuuntelmaan sun juttuja, on turha? Sä puhut, hän kuuntelee - hän puhuu, sä kuuntelet. Kuullostaa ystävyydeltä minusta. Tsemppiä syksyyn. Jos vielä käyt täällä tukinetissä ja tämän tsemppauksen näet🙂👍

Moikka. Kuukausi? Jaa taitaa olla mennyt sen verran... Eipä tässä kehumista: paska olo, ahdistaa aina vaan enemmän tai vähemmän. Mä vaan murehdin kokoajan, mietin miten perhe jakselee, miten kaveri.. Mun vaan yksinkertasesti täytyy pysyä vahvana niiden takia. Siinä välissä pitäis tajuta omasta elämäa¨stäkin jotain... Pakko sanoo et tän kaheksan vuoden kärvistelyn jälkeen alkaa voimat olee kyl aika loppu....

Käyttäjä villikettu kirjoittanut 13.09.2015 klo 12:49

Hanna-,

Oot kyllä sydämellinen kun huolehdit perheestä ja kaveristasi. Kunpa viimeistään se neurologi kuuntelisi sua oikeasti. Ansaitsisit todellakin saada lepoa ja apua kahdeksan vuoden taistelun jälkeen. Saatko iloa jostakin tekemisestä, onko sulla mitään tapaa jolla saisit ahdistuksen ja murheet hetkeksi unohdettua? Sun hyvinvointi on tosi tärkeä asia. Tsemppiä ja ilon pilkahduksia syyspäiviin 🙂

Käyttäjä hanna- kirjoittanut 25.09.2015 klo 01:00

arghhh... Voisko joku olla ystävällinen ja viedä tän ressin ja ahdistuksen pois?? Rasittavaa kun ei edes unta saa vaikka väsyttää. -_-

Käyttäjä hanna- kirjoittanut 25.09.2015 klo 14:16

Lämmin maito auttaa🙂👍 Nukahdin sitte viimeein ja näin mitä oudoimpaa unta. Sellane ihana ulkopuolisuus-uni.

Eipä siitä sen enempää. On niin yksinäinen fiilis. Tiedän, et tuolla on ihmisiä jotka rakastaa ja välittää; mutta mitä helvetin hyötyä niistä on ku ei ne kuitenkaa kokoajan voi olla mun kanssa ja tukea mua. Pitäis vaan itse, itse, ITSE ottaa siitä niskasta kiinni. Miks mä en tee niin? Ehkä aina ku joka päivä tapahtuu jotain piienenpieniä asioita mitkä romahduttaa sut etkä sä siten pääse puusta pitkään.

En ehdi nyt kirjottaa enempää kun pitää hakee paketti postista.... mutta MUN PÄÄ RÄJÄHTÄÄÄÄÄ 😯🗯️