Moikka
Ajattelin nyt vähän selvittää päätäni tähän.
Ahdistaa. Ahdistaa neurologinen sairaus, siitä puhumine ja sen ajattelemine. Ahdistaa se kun en saa suustani mitä haluun. Esim. haluun kertoo läheisille mun ongelmista ja että mä rakastan niitä. Ahdistaa se etten uskalla tehä oikeestaan mitään uutta. Ahdistaa yrittää hakee töitä, koska on rajoituksia. Oon siis työtön koska valmistuin jst. Ahdistus on sietämätöntä.
Mää viiltelen. Satunnaisesti mut kuitenkin. Teen sitä sen takii, et se oikeesti auttaa siihen ahdistukseen. Eli en haluu tappaa itteeni, en vaan jaksa sitä ahdistusta. Okei, vois keksii paremmanki keinon koska ne arvet on perseestä, mut sellast ei nyt aina löydy.
Moi hanna-,
Onko sulla mitään muuta keinoa hillitä tuota ahdistusta kuin viiltely? Oot aivan oikeassa, joskus ei vain voimat riitä keksimään tai ajattelemaan muuta. Silti olisi hienoa, jos pystyisit vähentämään viiltelyä ja saisit jonkin arvettoman keinon ahdistuksen vähentämiseen.
Saatko mitään hoitoa tai apua tuohon sairauteen ja ahdistukseen? Kerro ihmeessä täällä ainakin lisää, jos se yhtään helpottaa oloasi. Voit kirjoittaa täällä myös päivystäjälle.
Tuhannesti tsemppiä ja halauksia. Sun päivä koittaa vielä. ☺️❤️
Hei Ahdistaaaaa
Toivon kovasti, että olet uskaltanut puhua jollekkin olostasi? Viiltely tuo vain väliaikaista helpotusta ja saattaa johtaa loputtomaan syyllisyys -kierteeseen. Voimia sinulle ja jos et ole puhunut kenellekkään, niin puhu tai vaikka kirjoita kirje, niin pääset alkuun. Yksin ei kannata jäädä, sillä aina löytyy joku, joka voi kuunnella ja auttaa saamaan ammattiapuakin. Tsemppiä sinulle!
Oon tässä vuosien varrella käynyt yhden jos toisenkin ammattiauttajan luona, ei ne osaa mua auttaa. Musta tuntuu että oon henkisesti pysähtyny jonnekki sinne yläaste ajoille. En vaan tunne päässeeni niistä ajoista yli.
Noh.. Ehkä, tai emmä tiedä, voi olla et nä mun kaikki ahdistukset juontaa sit tohon sairauteen.. ku siihen kuuluu jotain mmielenterveysongelmia. En kestä tätä oloa, lääkkeet vois auttaa mut en haluu syödä lääkkeitä.
elämä on pelkkää tylsistymistä ja odottelua: millon odottelen koska ois seuraava aika fyssalle, millon työelämäohjaukseen, joka on ärsytttävää. Viime perjantaina mulla alko työelämävalmennus, se on ihan oikee psykologi! Jos sitte vois jutella muustaki ku työelämästä. mut siihen aika vasta ens viikolla.
Seuraava lääkäriaika neurologille mulla on vasta marraskuussa, mutta ajattelin ainaki siellä yrittää puhua kaikki mielessä olevat ahdistukset pois. ärsyttää vaan ku lääkäri on aina eri.
Lisätään nyt vielä se että ahdistaa kun kaverilla on paha olla mun takia. Hänellä on ihan tarpeeksi omia ongelmia ja mun pitää vielä tilittää omiani sille, tai olla tilittämättä. kun en osaa puhua sillonkun mulla on paha olla. Haluan vaan olla. Puhumine auttas, mutta en vaan pysty.
Itselläkin tosi paha olla, ahdistun ja katkeroidun helposti. Kaikki tuntuu tosi kurjalta. Viiltelin ja tein haavoja hetki sitten käteeni. Ajoittain tuntuu siltä, että voisin tehdä niin vieläkin. Pahimmalta tuntuu yöllä, jos en saa nukuttua. Toisessa kädessä on vieläkin pieni arpi. Tiedän, että se ei ole oikein. Silti tuntui helpottavalta ja se auttaa (muka) pahaan oloon.
Hanna-, voisitteko jakaa kaverisi kanssa huolianne molemmat, siten että kumpikin kuuntelisi ja tukisi toista voimiensa mukaan? Näin kummankaan ei tarvitsisi tuntea olevansa vain "tilittäjänä", sillä kyllähän kaveruuteen kuuluu myös vaikeista asioista puhuminen.
Pystyisitkö mahdollisesti puhumaan joistakin asioista tuolle työelämävalmennuksen psykologille? Siitäkin voisi olla apua ainakin vähän. Menneisyydenkin vaikeiden tapahtumien kanssa voi oppia elämään pikkuhiljaa.
Hanne3, onko sulla muita tapoja puuttua pahaan oloon kuin viiltely? Näin se on kuten sanoitkin, se ei oikeasti auta vaikka saakin aikaan tietyn reaktion kehossa. Jotkut ovat käyttäneet jääpaloja pyrkiessään eroon viiltelystä, sillä niistä on voinut saada samankaltaisen tunteen.
Tuhannesti tsemppiä. ☺️❤️
Tuo on niin totta että kun ei saa yöllä unta on miljoona kertaa pahempi olo. En mäkään oikeen ees tiiä miks viiltelen, tai no helpottaaha se oloa hetkellisesti mutta ne hitonn arvet sais painuu johonki.
Tänää oli vähän parempi päivä vaihtteeks ittekseni. Sain siivottuu, otettuu aurinkoo enä oo ees avannu tietokonetta paitsi nyt. Sit huomenna uimaan ja voi varmaan hyvillä mielin lähtee laivalle kaverin kanssa.
Kirjoitan usein tekstejä, mutta aina en jaksa. Paha oli ilmeisesti purkautuu sitten vihana ja huutona.
villikettu kirjoitti 9.8.2015 17:7
Hanna-, voisitteko jakaa kaverisi kanssa huolianne molemmat, siten että kumpikin kuuntelisi ja tukisi toista voimiensa mukaan? Näin kummankaan ei tarvitsisi tuntea olevansa vain "tilittäjänä", sillä kyllähän kaveruuteen kuuluu myös vaikeista asioista puhuminen.
Pystyisitkö mahdollisesti puhumaan joistakin asioista tuolle työelämävalmennuksen psykologille? Siitäkin voisi olla apua ainakin vähän. Menneisyydenkin vaikeiden tapahtumien kanssa voi oppia elämään pikkuhiljaa.
Hanne3, onko sulla muita tapoja puuttua pahaan oloon kuin viiltely? Näin se on kuten sanoitkin, se ei oikeasti auta vaikka saakin aikaan tietyn reaktion kehossa. Jotkut ovat käyttäneet jääpaloja pyrkiessään eroon viiltelystä, sillä niistä on voinut saada samankaltaisen tunteen.
Tuhannesti tsemppiä. ☺️❤️
Näin me tehdäänki, mutta mä tunnen silti et tilitän kokoajan samast asiasta. Koitan olla mahdollisimman avoin siellä työelämävalmennukses.. Jos se onnistuu.
hanne3 kirjoitti 10.8.2015 23:52
Kirjoitan usein tekstejä, mutta aina en jaksa. Paha oli ilmeisesti purkautuu sitten vihana ja huutona.
Mä en ees pysty näyttämää suuttumustani ja vihaa saatikka sitte huutaa jollekki.. Kaikki sit jää mun sisäl..ehkä pitäis opetella sanoo kaikki.
Oma olo on helpottanut kun on purkanut itseään, mutta en kyllä haluaisi tehdä sitä usein huutamalla ja raivoamalla. Osaisikin sanoa asiat nätisti. ��
Juu en saanu puhuttua mitään valmennuksessa. Olin kyl ihan töötki ku oon kipee. Nyt en sit tiiä mitä tekis, mul on kuitenki viel yks mahdollisuus ja kuitenkin eri työntekijän kans. Mut mun mielest tälle tän päiväsel olis ollu helpompi puhuu, mut en vaa saanu suuta auki. Eikä me sovittu ees uutta aikaa, sanos vaan et ottaa tähän toiseen ihmisee yhteyttä s.postilla ja voi EHKÄ soitella mulle. Eli tuskin tulee tekee sitä.
MIKSI EN OSAA AVATA SSUUTANI IKINÄ OIKEISSA TILANTEISSA??
Eilen laivamatkan jälkeen tajusin et oon itteni pahin vihollinen, kaikki paha olo lähtee musta ja oon syypää kaikkeen. Laivalla oli kuitenkin parrasta, sai nollattua hetkeks.
Hmm. Luin yhen jutun siitä et ihminen yrittää olla joku muu kun oikeesti on. Niinkun leimautuu(?) siihen. Aloin miettimään että jos mä olen sellane leimautuja. Varsinki yläasteella, kun meillä oli aika tiivis kolmen porukka. Luulen et olin mustasukkanen sille toiselle kaverille siitä toisesta. Ja mä yritin olla mahd. samanlaine ku hän. Ja nykyäänkki, ja tossa vuosien välissä, on ollut monia sellasia tapauksia. Tosin vähän erilaisia kun ne on ollut ammattiauttajia... mutta melkeen sama.
Asiasta kukkaruukkuun, mä kuolenk u oon yksin. kaveri lähti just,oli viime yön täällä. kun oon yksin, en osaa ajatella muutaku mitä kaikkee paskaa tä sairaus teettää. Mä olen vaaraks ittelleni jo. en voi olla yksin ties mitä saan päähäni vitutuksissani.
Mä en vaan yksinkertasesti oo tai pysty olemaan sinut sen jutun(sairauden) kanssa, aattelen vaa kaikkee mitä en voi tehdä.😭😞
En nyt osaa tähän muutakaa kirjotella taas, ehkä alan vaan kattoo telkkarii.... ei kukaan mua kuitenkaan osaa autta, koska mua ei voi ymmärtäääää.. 🤕
Tuli vähän taas paha mieli. Tein viiltoja käteeni. Ei kovin pahoja, mutta jäljet tuli. En tiedä johtuuko tämä viiltely mistä. Siitä, että perhe-elämä on mennyt sekaisin vai siitä, että minulla menee aika huonosti nyt noin yleensä. Tuntuu, että äitee kiusaa mua vaan ilkeyttään. En jaksa haluaisin vaan kouluun. Haluaisin aloittaa elämäni kokonaan alusta, mutta se ei taida enää auttaa. Äiti pakottaa mut olemaan tekemisissä ihmisten kanssa, joiden kanssa en halua olla missään tekemisissä omiin tarkoituksiinsa enkä saa hänelle sanottua siitä mitään. Kiitos, että sain kirjoittaa, jos nyt joku lukee. Hän käyttää vaan koko ajan mua hyödykseen. Eikä itse uskalla sanoa mitään. Istuu hiljaa vaan ja katsoo kun oma perhe tuhoutuu, joskus miettinyt miltä hänestä tuntuu nyt kun ei ole perhettä. Jos joskus saan lapsia niin en kyllä halua heille sellaisia vanhempia kuin itselläni on ollut, vaikka hyväähän he aina toivovat, mutta millaiset kodin lapsi saa jos vanhemmista toinen toimii eri tavalla kuin toinen. Itseäni todella ahdistaa. Kannattaako avioliittoa jatkaa, jos vanhempien keskinäiset välit eivät ole kunnossa. Miksi he menivät tuollaiseksi Odotan kyllä tavallaan, millainen äiti minusta tulisi. Jos joskus lapsia saan. Taas tuli nyt vähän lisää tekstiä. ��
Musta ihmisten ei enää kannattais olla yhdessä jos ei viihdytä toisen kanssa ja kaikkea on jo kokeiltu. Yhdessä pysyminen vaan väkisin myrkyttää ilmaa ja siinä kärsii muutkin. Lapset kyllä selvii vanhempiensa erosta, ei ne mihinkää hävii. Ehkä sun hanne3 kannattaa puhua sun tuntemuksista niille? tai no, helppoha mun on sanoo ku en itekään pystyis puhumaan mmut kuitenki.