Täälläkö taas..

Täälläkö taas..

Käyttäjä dahliakukka aloittanut aikaan 02.04.2019 klo 13:00 kohteessa Moniääniset
Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 02.04.2019 klo 13:00

Yhä olen aikalailla hukassa tämän sivuston kanssa ja en löydä ihmisiä, joiden kirjoituksia luin. Kaunis ilma ulkona, tuulee kuitenkin. Kukkiin vaihdoin vähän multia ja sain kateille tilattua eläinlääkärin. En sitä, jonka lomalta paluuta odottelin kk kaupalla. Maanantaina soitin, niin vastaajassa oli viesti, että sairaslomalla, toistaiseksi..Otti pannuun kunnolla, koska olisin voinut viedä katit jo aikoja sitten toiselle eläinlääkärille. No, Torstaina mennään rokotuksille ja Masterin peukkukyntä tarkistamaan, joka kasvanut ihon alle ja en uskalla epävarmoilla kourillani leikata, kun ukko kiskoo käpälää pois..Äänestämässäkin pitäisi käydä, ennakkona. Ei ole epäilyä puolueesta.

Laittaako kukaan rairuohoja pääsiäseksi? Antakaa hyviä vinkkejä kuinka saisin nousemaan paria kortta enenmän?

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 14.01.2022 klo 12:37

Justiinsa, kuin olisi maratonin juossut...ei sentään. Käytin Heavenia lääkärissä ja neito oli hyvin äkeällä tuulella. Otettiin verikokeet ja sai nesteytystä. Johan alkoi puhti palata pöydällä ja sain tosissani pidellä, ettei karannut. Huomenna kuulen labran tulokset. Toivotaan, ettei mitään kauhean pahaa tule.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 15.01.2022 klo 12:55

Mikään ei ole niin pitkä, kuin aika, kun odotat labrojen vastauksia. Ne tilattiin lauantai toimituksena.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 17.01.2022 klo 12:15

On tapahtunut niin paljon ja kyyneleet virranneet. En tiedä oliko kyseessä aivan kauhean luokan mokasta, jota ei saisi ammattilaiselle sattua? Pitää seurata muutama päivä asioiden kehittymistä ja vasta sitten palata asiaan. Joku minun hätäni kuuli? Ja otti vastaan, kun astuin tyhjän päälle.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 17.01.2022 klo 12:37

Tiesinhän heti, etten pety, kun The Rasmus yrittää euroviisuihin. Aivan superupeaa The Rasmus laatua. Euroopassa niin suuri suosio, että Jezebel toisi laukaten voiton kotiin. Iltapäivälehdessä video ja biisi kuunneltavaksi. Huikeaa. Olen niin kaivannut bändiä. Fanittanut olen alusta saakka.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 18.01.2022 klo 13:21

Millään en meinaa toipua tapahtuneesta, vaikka Heaven voi paljon paremmin. Mennään toiselle eläinlääkärille, kunhan traumoista parannutaan. Ja katsoo kuinka uudet lääkkeet alkaa potkia, kun lopulta ne saan apteekista. Tilaavat.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 20.01.2022 klo 13:15

Järkyttävä määrä rahaa meni apteekkiin, mutta mitä sitä ei tekisi auttaakseen Heavenia. Toista lääkettä en aloittanut, kun syö kuin hevonen muutenkin. Pitäisi ensin kakkia. Näitä kissanomistajien murheita.

Onneksi ei se lumimyrsky tullut meille. Aamulla tuuli siihen malliin, että ajattelin kohta saapuu. Mutta oli myönteiset tuulet ja ainakin toistaiseksi säästyttiin.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 22.01.2022 klo 13:11

Pakkanen vaihteeksi. Jos uskoo sääihmisiä niin pitäisi olla talven viimeisiä kovia pakkasia. Se sopii meille. Ei mennä ollenkaan palelemaan, kun huomenna pitäisi olla parempi ulkoilusää.

Niin kakki saatiin tulemaan mikrolax peräruiskeella. Eläinlääkäri suositellut. Olikin oikeita desing palleroita. Ihan kuin sellainen pyöreä tikkari. Oli pakkaantunut niin, ettei muu kakki päässyt ulos. Tälläistä se on arki katin kanssa, tulee haasteita. Uutta lääkettä ottaa suht kiltisti. On nestemäistä niin sujahtaa hyvin suuhun. Ei sitä vaikutusta vielä tiedä, mutta seurataan ja rukoillaan parasta.

Itselle stressi tuonut mahahaava oireita ja valtavaa väsyä. Meinaa masennuskin vallata. Mutta nyt on oltava vahva ja taisteltava.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 23.01.2022 klo 13:31

En ole aikoihin saanut päähäni annettavia viestejä. Eilen tuli. Väkevän punaisella, hehkuvana. Kaksi julkisuuden henkilöä, jotka kaikki tuntee. Eivät kuulu elämääni mitenkään, mikä saa ihmettelemään, miksi viesti annettiin minulle!? Oli, että alkavat suhteen ja avioliitto hajoaa sen takia. Mitä ihmettä asiaa minulle annetaan päähän!? Koskaan ennen tuollaiset viestit eivät ole saaneet jatkoa..ennen eilistä. Tunteja myöhemmin, kun makoilin sohvalla ja luin kirjaa.. aivan, kuin ivallinen ääni olisi sanonut, etkö sinä idiootti näe, että suhde on jo alkanut.. Voi hyvänen aika, mitä tekemistä minulla on asian kanssa. Ja jos joku haluaa alkaa suhteen niin eihän se minulle mitenkään kuulu.

Jätti jälkeensä kauhean väsymyksen vaikka olen yrittänyt ajatella muuta ja nollata hölynpölyksi moisen. Mutta kun noita selittämättömiä viestejä on tullut ennenkin koomani jälkeen. Jotenkin sitä aina epäilee järkeään tuollaisen jälkeen.

Unet olleet painajaisia, liittymättä tuohon. Täysikuukin taisi jo olla. Kevät ei vielä tunnu.. Joku silti tikittää päässäni.  Outoa.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 24.01.2022 klo 12:57

Olen ennenkin iloinnut, kun luonnoneläimet hakeutuvat pihalleni. En osaa olla ihmisten kanssa, mutta eläimet hyväksyvät minut juuri tälläisenä outolintuna.

11 peltopyytä oli ruokintapaikalla makoilemassa lumessa. Nokkivat varmaan kauraakin ja sitten reippain askelin tutkimaan etupihaa.

Olen kuullut, että heitä on kylälläni näkynyt, mutta ei varmaan noin isoa laumaa. Toivotaan, että palaavat. Ja ettei kukaan metsästä niitä. Harmittomia tyyppejä.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 26.01.2022 klo 13:22

Hyi, sataa lunta. Olisi ihan piisannut maassaoleva. Taitaa tulla monena päivänä lisää. Sääli lintujakin, kun selkeästi heillä ollut jo kevätviritystä liikkeissään.

Heavenilla parempi päivä tänään. Lopetin sen korvalehteen siveltävän mukamas ruokahalua lisäävän lääkkeen. Uskon, että moni oireista tulis siitä sivuoireena. Ja oli ne lueteltu pakkauksessa olevassa tekstissäkin. Kokeilen, josko pärjättäisiin Nutriplussalla. Itse onnistuin saamaan allergisen reaktion rasvasta, vaikka muovihanskat kädessä sivelin ohjeen mukaan. Mutta suukotin varmaan korvaa ja tässä mennään. Eiköhän tämä suht vaaraton ole.

Kyllä piisasi selkeitä painajaisia koko yöksi. Ja kun ne ihmiset ja paikat oli ihan todellisia niin pahensi. Olisiko stressi laukaissut.

Marketissa oli paljon koululaisia harjoittelussa ja niin oli pojat partavettä laittaneet, etten voinut mennä niihin hyllynväleihin, joissa täyttivät hyllyjä. Meni tuoksut henkeen astman takia.

Huolestuttaa tämä sotaharjoituksia siellä ja täällä. Isis hyökkää jne uutisointi. Ja tämä kuinka joka päivä uutisoidaan nuorten puukottaneen toisiaan. Saan olla onnellinen, ettei omassa nuoruudessa ollut moista. Oli tietty omat ongelmat silloinkin.

Ja aletaanko koronarajoituksia vakavissaan purkamaan? Kauheita määriä kuolleita tänään ja eilen. Onko ideana, että heikot kuolee, kun korona käy kaikki läpi?

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 27.01.2022 klo 13:04

Iltasellakin satoi lunta niin aamulla, kun vein seurakunnalle/linnuilleni aamukauraa ja siemeniä, näkyi, kuinka joku oli vimmatusti kaivellut kohtaa jossa kauroja. Kaikki omenanpalat oli syöty ja aivan niiden vieressä lumella näkyi selkeästi kaksi rinnakkaista tassunmallista jälkeä. Kuin olisi seissyt siinä ja katsellut ajotielle. Mutta kuka? Olivat kämmenen kokoisia jälkiä. Linnut oli ehtineet pomppia hangella, etten erottanut olisiko samanlaisia jälkiä lisää. Jäniksellä erilaiset jäljet ja tuon kokoista kattia ei takula ole. Kenen jäljet? Tässä on isot metsät lähellä, että periaatteessa mikä eläin vain voi kulkea.

Pimeällä ei näe ikkunasta ulos vaikka sammuttaa valot sisällä. Muutenkin koko puutarha täynnä vankkoja  polkuja?

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 28.01.2022 klo 13:05

Googlailin jälkiä ja osui ilveksen jälkiin. Paikkakunnalla on ilveshavaintoja tehty. Olisiko peltopyitä seurannut ja osunut tänne? No, uskon, kun näen. Olisi se mahtavaa nähdä. Mutta sitten toisaalta alkaisi metsästäjät innostua, jos lähiössä nähtäisiin.

Ei ollut kuin pupun jälkiä ruokapaikalla, ei siis ollut uudestaan käynyt.

Ikävää lunta tupruttanut koko aamun. Alkusoittoa huomiselle lumimyrskylle. Sitä on hankalaa huolehtia lintujen ruokinnasta, kun kaikki tuiskuttaa umpeen. Tauno on alkanut joka päivä käymään. Ja istuu jo syreenissä kaipailemassa Ansa puolisoa. Ei tule Ansa vielä pitkään aikaan ukkokullan luokse. Talitintit vetää kirkkaasti nopeaa titityytä.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 29.01.2022 klo 12:40

Vaan kyllä tulee lunta. Kuinka ihmeessä joskus saa sen kaikki kolattua? Vaikka ei ainakaan vielä ole myrskytuulta. Ja Helsingin alueellehan se punainen myrskyvaroitus annettu.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 30.01.2022 klo 13:08

Suht vähällä lumikaaoksella selvittiin. Eiköhän pahin myrsky jo jatkanut matkaansa!? Pupu oli vihaisena kaivellut lumikasoja, kun en vienyt omppua, kun paiskoi vielä lunta aika myöhäänkin. Oli rampannut ympäriinsä. Ihme, ettei tullut oveen kolkuttamaan, jotta unohtuiko jotakin?

Alkaa Tammikuu olla jo vähissä ja vasta oli joulu?

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 31.01.2022 klo 12:58

Pitkästä aikaa oksennuspäivä. Kaalilaatikko ei vaan sopinut, vaikka en monta haarukallista syönyt, kun minusta maistui oudolta kaalilaatikoksi. Oli tälläisiä valmisteita, että kumotaan uunivuokaan ja lämmitetään.

Vaihteeksi pakkaspäivä, mutta kaunis aurinko paistaa.