Hyvää ystävänpäivää kaikille lukijoille, kanssa kokijoille ja tietysti ylläpidon väelle. Uskokaa tai älkää, vielä se paistaa aurinko meidän jokaisen risukasaan! Vaikka ei aina tahdo usko moiseen piisata.
Olin tänään hautausmaalla viemässä kynttilöitä ja olipas urakka. Läheisen hauta on aukealla paikalla, mihin kesällä ihana aurinko porottaa ja talvella tuiskuttaa niin, ettei hautakiveä näkynyt. Tuuli puhaltaa lumet siihen. Oli sitten aikamoiset lapiohommat edessä. Ja kun ei sitä lunta saanut niin pois, ettei olisi jalan alla sitten muljunut..minulla heti katoaa tasapaino päästä ja meinaan keikahtaa. Ystäväni haudalla oli miehensä kolannut lumen, mutta sinne piti nousta yksi askel ja samaan aikaan toisella jalalla nousta vielä yksi askel. Yllös pääsin, mutta alas en meinannut päästä, juuri tasapaino-ongelman takia. Loppu hyvin kaikki hyvin. Olin juuri päässyt autolle takasin, kun takanani kuului ryhmähdys. Kyllä säikähdin. Vanhempi mies kaatui aivan selälleen..kaikki tiet hautausmaalla ovat peilijäällä ja päälle satanut irtolunta. Kysyin heti pääseekö ylös ja satuttiko itseään. Vakuutti kaiken olevan hyvin, toivotti minulle jopa hyvää ystävänpäivää. Siinä olisi voinut sattua todella pahasti, mutta taisi olla suojelus lähellä, kun aivan siunauskappelin edessä tapahtui. Jäi minua silti asia jotenkin vaivaamaan, jos ei kehdannut naiselle sanoa, että sattuu. Lähti kyllä reippain askelin eteenpäin.
Sulattelin kenkiä autossa hiukan aikaa ja surffasin radiokanavilla, kun minut kosketti spontaaneihin kyyneliin melenkolinen laulu wake me up when september is gone.. eivät maininneet esittäjää, mutta googlaamalla löytyi Green Day. Ajattelin laulajan äänessä olevan jotakin tuttua, mutta en ollut kpl koskaan kuullut. Kosketti todella kyyneliin.