Moniääniset

23 tuntia sitten

Mielen sisäiset äänet, kuulohallusinaatiot tai ääniharhat... Tässä ryhmässä voi puhua tuttavallisesti äänistä. Tule keskustelemaan ja jakamaan kanssamme kokemuksia, jotka liittyvät ääniin tai muihin poikkeuksellisiin aistikokemuksiin.

Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Moniääniset

Moniääniset aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 114
Käyttäjä cheeta aloittanut aikaan 10.07.2018 klo 15:59 kohteessa Moniääniset

Etenkin yksin ollessa päässäni/ajatuksissani kuuluu minulle tuttujen ihmisten joskus sanomia solvauksia. Toimintakykyni on aika huono myöskin. Väsyttää törkeästi,aivotoiminta hidasta ja olo apaattinen melkein kaiken aikaa. Vastaantulevat ihmiset tuntuvat katsovan pitkään ja nauravan minua. Olen diagnosoidusti sairastanut masennusta vuodesta 2010. Olen käyttänyt alkoa säännöllisesti ja kun sen lopetin niin alkanut nämä…

Käyttäjä nindeli aloittanut aikaan 16.06.2018 klo 05:16 kohteessa Moniääniset

Siis ihmiset keitä satunnaisesti näen käyttäytyvät välillä omituisesti minua kohtaan, kysyessäni suoraan asiasta normaalisti vastaavat että ei tässä mitään. Tähän liittyy myös sellainen että saattavat olla mukamas kuulematta kun puhun/kysyn jotain. Sitten joudun todella lujaa kysymään jos asia on tärkeä sitten saan vastauksen. Muuten annan yleensä olla jos ei ole…

Käyttäjä MietiskelijäVaan aloittanut aikaan 16.07.2017 klo 00:42 kohteessa Moniääniset

Hei! en oikein osaa vielä käyttää tätä niin voi sanoa jos on väärään kohtaan laitettu! Elikkäs onko täällä ketään skitsofreenikoita? Olisin enemmän kuin kiitollinen jos kertoisitte hieman omakohtaisia kokemuksianne millaista on elää skitsofrenian kanssa ja millaisia oireita teillä oli ennen sairauden puhkeamista? minkä ikäisenä aloit kuulla ääniä? Miten kuvailisit tunne…

Käyttäjä mihin pyrit? aloittanut aikaan 09.04.2018 klo 12:40 kohteessa Moniääniset

Hei. Olen koko aamun yrittänyt saada selville mistä voin tilata Päästötodistukseni vuodelta 1981. Ja lopulta onnistuin saamaan kiinni henkilön joka tiesi että niitä saa Espoon kaupungin arkistosta, soitin sinne, sillä seurauksella että He lähettävät sen minulle ennakkolaskulla varustettuna postiin, joten nyt odottelen sitä ilmoitusta postista. 😟 Sitten olen paremmin varustautunut…

Käyttäjä Hanna_Moniääniset (Työntekijä) (Suomen Moniääniset ry) aloittanut aikaan 14.02.2018 klo 09:23 kohteessa Moniääniset

14.02.2018 Teemailta: Kysy lääkityksestä – vierailijana Juhana Santti osastonlääkäri, Peijaksen Psykoosipoliklinikka 28.02.2018 Yleistä keskustelua mielen sisäisistä äänistä 14.03.2018 Teemailta: Äänien hallintakeinot- vierailijana vertaisohjaaja ja kokemusasiantuntija Sami Juntunen 28.03.2018 Yleistä keskustelua mielen sisäisistä äänistä 11.04.2018 Teemailta: Taide ja äänien kuuleminen- vierailijana taidemaalari 25.04.2018 Yleistä keskustelua mielen sisäisistä äänistä 09.05.2017 Teemailta: Terassikauden…

Käyttäjä Jopikitai aloittanut aikaan 22.04.2018 klo 16:50 kohteessa Moniääniset

Kirjoitan tänne foorumille ostaakseni lisää aikaa. Toki jos joku keksii miten kiertää ongelman minkä kuvailen olisin kiitollinen. Minulla on ollut säännöllinen hoitokontakti sekä päivittäinen lääkitys yli kymmenen vuoden ajan. On edelleen. Muutin äskettäin toiselle paikkakunnalle ja samalla loogisesti hoitotaho vaihtui. Olen psykoosipolin asiakas avohoidossa ja kohtasin ongelman uuden lääkärini kanssa.…

Käyttäjä pikkuponi aloittanut aikaan 05.04.2018 klo 21:44 kohteessa Moniääniset

Ootteko miettiny, miksi äänet on lähes aina masentavia, haukkuvia, tuomitsevia tai vainoavia? Mulla oli kerrankin nyt suhteellisen neutraali ääni viimeks (linnun laulua), mutta 99% äänistä on jotenkin mua lannistavia ja se häiritsee suuresti. Onko teillä mitään teorioita siihen, miksi positiivisia ääniä on vaan tosi harvalla ihmisella ja heilläkin yleensä pidemmän…

Käyttäjä Kisuliini3 aloittanut aikaan 17.02.2018 klo 20:26 kohteessa Moniääniset

Vaihdoin nimimerkkiäni. Se alkoi olla niin kamalaa jo, kuin olin toisten tiellä nimimerkissäni. 😍 En haluaisi mutta on parempi kuin en ole enää Jaana6 eli Minä oon, vaan Kisuliini3.😍

Käyttäjä Hanna_Moniääniset (Työntekijä) (Suomen Moniääniset ry) aloittanut aikaan 16.08.2017 klo 13:57 kohteessa Moniääniset

Tervetuloa tänään syyskauden ensimmäiseen Moniäänisten liveryhmään klo 18-19:30. Tässä syksyn muut liveryhmäkokoontumisemme: 16.08.2017 Yleistä keskustelua äänistä 30.08.2017 Teemana hallintakeinot – vierailijana kokemusasiantuntija Sami Juntunen 13.09.2017 Yleistä keskustelua äänistä 27.09.2017 Teema ja vieraileva asiantuntija selviävät lähempänä 11.10.2017 Yleistä keskustelua äänistä 25.10.2017 Teema ja vieraileva asiantuntija selviävät lähempänä 08.11.2017 Yleistä keskustelua äänistä…

Käyttäjä aloittanut aikaan 11.01.2018 klo 10:22 kohteessa Moniääniset

http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201801070101553_v0.shtml Minua kyllä nuo äänet nauratti mutta ei sitten itse se aihe. Kun diabeteksen voi saada vaikka kuinka eläisi kunnolla. Naurattiko teitä tuo sivupersoona mitä Jope esittää?

Moniääniset moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Moniääniset moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: