Miksi kirjoitan tänne?

Miksi kirjoitan tänne?

Käyttäjä mihin pyrit? aloittanut aikaan 09.04.2018 klo 12:40 kohteessa Moniääniset
Käyttäjä mihin pyrit? kirjoittanut 09.04.2018 klo 12:40

Hei.
Olen koko aamun yrittänyt saada selville mistä voin tilata Päästötodistukseni vuodelta 1981.
Ja lopulta onnistuin saamaan kiinni henkilön joka tiesi että niitä saa Espoon kaupungin arkistosta, soitin sinne, sillä seurauksella että He lähettävät sen minulle ennakkolaskulla
varustettuna postiin, joten nyt odottelen sitä ilmoitusta postista. 😟
Sitten olen paremmin varustautunut koulutukseen, johon hain eli sosiaali-ja terveysalan
peruskoulutukseen, aikuisopiskeluun, Omniaan. 😟
Pitää päästötodistuksen tultua katsoa työelämään valventavia kursseja, Omniassa. 😟
Eipä tässä muuta kuin hyvää jatkoa. 😟

Käyttäjä mihin pyrit? kirjoittanut 11.04.2018 klo 17:35

Hei.
Mietin osallistuisinko moniäänisten liveryhmään, se on kohta. 😟

Käyttäjä mihin pyrit? kirjoittanut 13.04.2018 klo 15:18

Hei.
Sain postissa ilmoituksen ja kävin postissa hakemassa päästötodistukseni. 😟
Sitä katsellessani muistin kouluaikaani ja ihmettelin miten olin saanut niinkin hyviä numeroita
koulussa, kuin oli päästötodistuksessani. 😟

Käyttäjä mihin pyrit? kirjoittanut 17.04.2018 klo 10:38

Hei.
Osaisimpa ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, ja maailman laajuisiin asioihin. 😟
Ja ottaa kantaa sademetsiin, trooppisiinalueisiin, sademäärään ja väestörakenteeseen. 😟
Ja ottaa kantaa pohjoisiin alueisiin, vuodenaikojen vaihteluun, ja ilmastonmuutoksiin. 😟

Käyttäjä mihin pyrit? kirjoittanut 18.04.2018 klo 14:17

Hyvää jatkoa. 😴

Käyttäjä mihin pyrit? kirjoittanut 21.04.2018 klo 21:45

Hei.
Hyvää viikonloppua kaikille, ja hyvät jatkot. 😟

Käyttäjä mihin pyrit? kirjoittanut 25.04.2018 klo 12:56

Hei.
Olen alkanut nähdä samaa unta joka yö, herään siihen että matkustan oudoilla matkalipuilla
jossain hevonkuusessa, enkä koskaan pääse perille asti kuin herään aina sen mutkan jälkeen
joka tulee matkaani. 😟

Käyttäjä Irja_Moniääniset (Vapaaehtoinen) (Suomen Moniääniset ry) kirjoittanut 15.05.2018 klo 16:24

mihin pyrit? kirjoitti 17.4.2018 10:38

Hei.
Osaisimpa ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, ja maailman laajuisiin asioihin. 😟
Ja ottaa kantaa sademetsiin, trooppisiinalueisiin, sademäärään ja väestörakenteeseen. 😟
Ja ottaa kantaa pohjoisiin alueisiin, vuodenaikojen vaihteluun, ja ilmastonmuutoksiin. 😟

Ota rohkeasti kantaa asioihin miettien asiaa omalta ja muiden kannalta muistaen kohteliaisuus. Hyvää kevään jatkoa näin hellepäivänä.😎