Apua, mikä ihmissuhde!
Ihmissuhteissa ihastumme ja vihastumme. Tervetuloa mukaan keskustelemaan lähisuhteiden asioista. Ryhmissä keskustellaan esimerkiksi siitä, mikä omassa parisuhteessa tai muussa lähisuhteessa on vaikeaa tai miten omia lähisuhteitaan voi pyrkiä vahvistamaan.
Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit
Apua, mikä ihmissuhde!
Apua, mikä ihmissuhde! aiheet
Kaikki aihealueet
Mieheni on alkanut viime aikoina, vaikean elämänvaiheen jälkeen (parisuhdeongelma), sanomaan minulle jonkinlaisia kehuja tai kohteliaisuuksia. Olemme olleet vuosikymmeniä yhdessä, eikä kehuja ole häneltä tullut alkuvaiheen jälkeen. Nyt hän saattaa vastata kysymykseeni, miltä näytän, sanoen kauniilta. Vaikka lähinnä tarkoitan kysymykselläni näytänkö sen verran ihmiseltä, että kehtaan lähteä käymään kaupassa. Tämä onkin…
Pakko avautua jonnekin. Olen 35-vuotias henkilö. Suhde isääni on ollut jo vuosia haastava, sillä isä on vähintäänkin haastava. Lähes aina hänen kanssaan päätyy johonkin ilmiriitaan. En ole tavannut isää neljään vuoteen ja minua ahdistaa koko asia. Olen uupunut. Varmaan juuri siksi, kun veivaan päässäni tätä, että tavatako vai ei sekä…
Olen 46 vuotias nainen, avoliitossa 11 vuotta. Meillä on yksi yhteinen lapsi, 6 vuotias ja molemmilla aikaisemmista liitoista 2 lasta. Tänä kesänä sain tietää että miehelläni oli ollut 10kk seksisuhde thaimaalaisen naisen kanssa talven aikana.Hän ei minulle suhteesta kertonut vaan tämän kyseisen naisen mies tuli kotiini kertomaan asian. Elämäni romahti.…
Meillä oli miehen kanssa riita ja mieheni ei ole keskustelija ja minä keskustelen vihastuksissani liikaakin. Mieheni sanoo ettei luota minuun, etten tulistu jälleen seuraavan kerran ja riita paisuu. Ymmärrän mieheni näkökannan ja olen työstänyt ja työstän edelleen riitatilanteita. Nyt näimme eilen miehen kanssa ja hän oli luonani yötä. Olin kokoajan…
Olen aina ollut yksinäinen susi ja olin jo tottunut ajatukseen, että elän ilman parisuhdetta tai ystäviä loppuelämäni. Olin yksinäisyydestäni jopa tavallaan ylpeä. Kuitenkin noin kaksi vuotta sitten sain työparikseni naimisissa olevan ihmisen, johon rakastuin. Olen nelikymppinen, enkä ole koskaan ennen rakastunut… Luulin, että tunteemme olivat molemminpuolisia (vietimme öitäkin yhdessä), mutta…
Hei, Erosin edellisvuodepuolella ja muurin omilleni yksin viime maaliskuussa. Olin ollut kokoajan kaverisuhteessa muualla asuvaan mieheen, joka sitten syveni suhteeksi. Olen käynyt kenen luonaankin useamman kerran lentokoneella ja meillä on ollut yhdessä todella mukavaa. Hän on tukenut ja auttanut minua monessa asiassa. Yleensä saan häneltä paljon viestejä päivässä. Suhteen ongelmia…
Hei Todella pitkä avioliittoni päättyi vuodenvaihteessa ja nyt olen löytänyt uuden parisuhteen jossa olen ollut noin kuukauden verran. Avioliitossani oli paljon miehen toimesta pettämistä, kontrollointia ja seksuaalista väkivaltaa. Kun uskalsin vihdoinkin lähteä suhteesta niin tarkoitukseni oli etten uutta suhdetta aloita vaan totuttelen elämään yksin, mutta toisin kävi. Tämän seurustelukumppanin kanssa olemme…
Olen 37-vuotias nainen pitkällä parisuhdehistorialla. Aloitin seurustelun alaikäisenä ja olin silloin tähän astisen elämäni pisimmässä suhteessa joka kesti 3 v. Tämän jälkeen ollut max. vuoden pituisia suhteita. Suhteeni ovat olleet lähes säännönmukaisesti huonoja, on ollut väkivaltaa, alkoholismia, seksuaalista ja taloudellista hyväksikäyttöä sekä torjumista. Kerran olen ollut käräjäoikeudessa pahoinpitelijääni vastaan ja…
Jees elikkä minä 22v mies olin 5-vuotta yhdessä henkilön kanssa ja hän on paljastunut minulle eron jälkeen narsistiksi (kun aloin ottaa asiasta selvää). suhteessa oli minua kohtaan henkistä sekä fyysistä väkivaltaa, kontrollointia, pettämistä, manipulointia jne. erostamme on nyt noin 6kk ja olen asunut omillani ekaa kertaa ikinä reilu 4kk ja…
Itselläni on mielenterveysongelmia, ahdistuneisuus, adhd ja paniikkihäirö. Lääkitys ja oma mieli vienyt seksuaalisuuden jo vuosia sitten. Aviomies ei ymmärrä asiaa vaikka kuinka asian kertoisi. Hän herättelee pitkin yötä vaatien läheisyyttä. Aamulla herättyäni hän aloittaa läheisyyden vaatimisen ja ”lääppimisen”. Muistuttelee kuinka kauan edellisistä kerroista on ja sanoo että ei se nyt…
Tulevat ryhmächatit
- Tulevat
Yksinäisyys
Yksinäisyys on yleistä, ja kaikki tuntevat sitä joskus. Ihminen voi olla yksinäinen myös silloin, kun hänellä on paljon ystäviä. Yksinäisyys saattaa jopa hävettää ja pelottaa niin, ettei siitä halua edes puhua. Yksinäisyys voi ahdistaa ja jopa satuttaa, jos tuntee ettei kelpaa tai tule hyväksytyksi. Tule rohkeasti juttelemaan, olemme täällä sinua…