moi. oon aika lähellä itsemurhaa. koen elämän tarkoituksettomaksi. minulla on poika, asuu exän luona, koen että hänelläkin olisi helponpaa jos minua ei olisi.
eilen itkin holtittomasti, halusin niin kuolla, kaipasin köyttä kun ei ole kunnon lääkkeitä asiaan. perjantaina lähden työpaikan pikkujouluristeilylle..
Oon ihmisille tyhjää ilmaa, seura muun puutteessa, sivuseikka, syrjästäkatsoja, sivuutettava. kauhistus. syön mielialalääkkeitä..
En odota elämältä enää mitään. en tyrkytä itseäni.
Moi kaikille. Olen palstan uusi käyttäjä, enkä ole kirjoitellut tänne koskaan aikaisemmin, mut huomasin, miten monet on kirjottanu tänne yksinäisyydestään yms. ja sain kaikista niistä viesteistä sen verran rohkeutta, että päätin kirjoittaa muutaman rivin myös omasta tilanteestani, vaikka tämä kirjottaminen ei oo koskaan ollu niitä vahvimpia puolia. Olen yli 30-vuotias mies ja eristäytyminen muista ihmisistä alkoi jo 10 vuotta sitten. Silloin olin viimeksi parisuhteessa, mut sen jälkeen mulla ei ollu ketään. Ei edes sen yhden yön verran. Elin kymmenen vuotta huumehelvetissä ja vedin kaikkea mahdollista, mitä sain hankittua. Päihteiden käytön ohella onnistuin jotenkin käymään myös koulussa jo lopulta töissä, mitä ihmettelen suuresti, sillä minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa niistä vuosista. Korvaushoidon ansiosta olen ollut neljä vuotta kuivilla kaikesta, mut oon tosi lähellä ajautua takas siihen samaan paskaan, missä elin sen kymmenen vuoden ajan. Miksikö? Siksi, että aivan kuten monet muutkin kirjoittavat tällä palstalla, olen niin yksin, ettei minulla ole mitään syytä elää. Vaikka olen ollut neljä vuotta kuivilla, olen silti kaikille se sama nisti, kuin joskus aikaisemmin, eikä se asia tule koskaan muuttumaan. Olen kaikille vain ilmaa, minulla ei ole yhtään sellaista tuttua, jonka luokse voisin mennä vaikka istumaan iltaa. Tässä on tosiaan mennyt jo yli kymmenen vuotta siitä, kun olin viimeksi parisuhteessa ja voin sanoa, että se on niin pitkä aika sinkkuna, ettei yhdenkään ihmisen itsetunto kestä sitä. Antaisin mitä vain siitä, että minulla olisi joku, jonka kanssa voisin jakaa hyvät ja huonot päivät. Vaikka olen mies ja siksi sitä voi olla vaikea uskoa, mutta haluaisin parisuhteelta muutakin kuin seksiä. Itsetunnosta ei ole jäljellä enää mitään ja siitä syystä en osaa miettiä mitään muuta kuin sitä, että mitä vikaa minussa on? Miksi en kelpaa kenellekkään? Haluaisin vain asettua aloilleni ja viettää normaalia elämää oma kulta kainalossa, mut sitä iloa minulle ei suoda. Olen käynyt elämässäni läpi sellaisia asioita, mitkä eivät jätä minua koskaan rauhaan. Minua on puukotettu, minut on yritetty tappaa ja olen yrittänyt sitä joskus aikoinaan itsekkin. Kertokaa te hyvät naiset, mitä te haluatte mieheltä? En jaksa elää enää päivääkään yksin, en halua olla enää hetkeäkään se ainoa sinkku joka helvetin paikassa minne satun menemään.
Kukaan sellainen, joka ei ole käynyt itse läpi sellaista helvettiä, mistä minä nousin ylös ilman minkäänlaista tukea, ei tule koskaan ymmärtämään, kuinka vaikeea se on. En haluasi palata sinne, mutta en voi elää enää selvinpäin, sillä muuten tapan itseni. Tavalla tai toisella, nämä ajatukset on saatava pois pään sisältä. Kiitos sinulle, joka jaksoit lukea tämän. Pahoittelen, jos teksti on sekavaa, sillä mielessä on niin paljon sellaisia asioita, joista haluaisin puhua, että voisin kirjoittaa siitä vaikka kirjasarjan. Tuntui hyvälle "puhua" edes tällä tavalla, sain purettua edes jotain ulos ja jaksan taas ehkä seuraavan päivän. Lopuksi sanon kaikille teille, jotka elätte onnellisessa parisuhteessa tai saatte yhden yön seuraa silloin, kun haluatte. Älkää ikinä väittäkö, että olette yksin, kaikella kunnioituksella, mutta ette tiedä mitään siitä, mitä on olla yksin. En ole puhunut toisella ihmiselle yhtään kertaa heinäkuun jälkeen ja silloinkin vaihdoin vain kuulumiset serkkuni kanssa. Sellaista on olla yksin. Tsemppiä kaikille aivan erityisen paljon, sillä yksinäisten ihmisten pahimmat ajat ovat lähellä ja sillä tarkoitan Joulua. Silloin yksinäisyys on huipussaan. Ehkä mun pitäis vaan jatkaa sitä neulan hakkaamista kyynärtaipeeseen. Aivan sama, ei se kiinnosta ketään.
juu. olen korjausprosessisa oleva nainen. mut siis muut samanlaiset on hyvin pitkälti nuoria tai sitten vakisuhteessa joka asian hyväksyy. minä oon 50v ja en muutu tarpeeksi. musta näkee mitä oon joskus ollut. ainoastaan homomiehet on kiinnostuneita. minä en heitä halua elämääni. tunnen kyllä vertaisporukkaa ja muuta mut tosiasia on et oon ruma, vanha akka. kyllä mulla ryyppykavereita riittää ja selkään taputtelijoita. oonhan hyvä tyyppi ihmisten näyttää suvaitsevaisuuttaan. ☹️
Elämä on yksinäistä eikä muutosta näy...
Moi Inka. Sun tilanne on varmasti tosi vaikee, en väitä, että tietäisin, miltä se tuntuu, sillä sitä ei tiedä kukaan muu, kuin sellainen ihminen, joka on käynyt läpi samat asiat. Sanoit, että ainoastaan homomiehet jaksavat kiinnostua sinusta ja ryyppyseuraa riittää. En halua olla tyly, toivon sinulle vain kaikkea hyvää, mutta sen perusteella, mitä kirjoitit, sinulla on kuitenkin elämässäsi ihmisiä, joista on sinulle seuraa. Ja vaikka et homomiehiä haluaisikaan, niin he ovat kuitenkin kiinnostuneita sinusta. Älä käsitä väärin, en halua vertailla kokemuksia, mutta tiedätkö miltä tuntuu olla sellaisessa tilanteessa, ettei tarjolla ole minkäänlaista seuraa, ei hyvää, eikä huonoa, eikä kukaan osoita sinua kohtaan minkäänlaista mielenkiintoa? Sellaista minun elämä on ollut kymmenkunta vuotta. Antaisin mitä vain, jos joku osoittaisi edes jonkinlaista mielenkiintoa minua kohtaan, sillä sen jälkeen voisin ajatella, että tässä maailmassa on edes yksi ihminen, joka on kiinnostunut minusta. Olen 34-vuotias, pidän kunnostani huolta, olen rehellinen ja yritän ottaa aina myös muut ihmiset huomioon, mut en saa itselleni edes juttuseuraa. Se tekee itsetunnolle jotain sellaista, mitä en toivois edes pahimmalle vihamiehelle. Toivon sinulle kaikkee hyvää, älä välitä muiden kommenteista, keskity siihen, että pystyt olemaan juuri sellainen, mikä sinusta tuntuu hyvälle. Kuulostaa varmasti toivottamalta, mut ehkä jonain päivänä asiat elämässäsi muuttuvat kertaheitolla parempaan suuntaan. Tärkeintä on, että pysyt sellaisena, kuin haluat olla. Kenenkään ei pitäis pilata elämäänsä tekemällä tärkeitä päätöksiä vain miellyttääkseen muita. Olet jo tehnyt harvinaisen rohkean päätöksen ja ainakin omalta osalta voin myöntää, etten olisi ollut tarpeeksi rohkea tehdäkseni tuollaista päätöstä. Voimia sinulle.
Sinulle Sam: Luin, mitä kirjoitit ja se kosketti minua jotenkin tosi paljon. En voi väittää, että olisin koskaan ollut ihan tuollaisessa tilanteessa, mutta olen silti elämäni aikana kokenut yksinäisiä jaksoja, vaikka ne eivät ole olleet kovin pitkiä ne ovat olleet elämäni kauheimpia aikoja ja muistan ne tosi selvästi ja vieläkin puistattaa. En viitsi niitä alkaa tässä luettelemaan, mutta halusin vain kertoa, että ajattelen sinua ja mitä kirjoitit.
Mitä tulee aineisiin..minä olen tällä hetkellä koukussa bentsoihin, jonka huomaat jos satut lukemaan omaa ketjuani täältä. En väitä, että se olisi mitään sinun kokemaasi verrattuna vaan pelkkä kärpäsenlika meressä, mutta minua vaivaa ja häiritsee se.
Tiedän ja olen kokenut muutenkin elämässäni kaikenlaista...
En tiedä mitä sanoisin sinulle, mutta olisi hienoa, että kirjoittaisit tänne vastakin, vaikka laittaisit oman ketjun tänne, kuten minulla ja monella muulla.
Virtuaalinen halaus sinulle🙂 Uskon, että olet hyvä ihminen ja on TOSI kunnioitettava asia, että olet taistellut itsesi kuiville. Uskon myös että elämäntilanteesi on tosi syvältä, enkä ihmettele jos sinusta tuntuu, että alat vetämään taas. Toivottavasti kuitenkaan et..vaikka en olekaan silleen uskovainen niin rukoilen puolestasi tänä iltana🙂🌻
Moi Sam. Stemppiä. Oon mäki jotain vetänyt mut ei ne mitään antanut. Kaljaanykyisin.
Ei minullakaan ole ketään kenen luona käydä vaikka kahvilla.
Mun ulkonäkö on sellanen (transseksuaali) et moni ajattelee mun pitävän miehistä. Siis homo huutoja ja väistää joskus nyrkkiä.
Ei oo mitään positiivista sekään jos joku humalainen homo tunkee lähelle.
Oon loputtoman kyllästynyt juopotteluun. Lkapakassa istumiseen, siihen ainoaan tapaan saada jotain kontaktia ihmisiin.
Yksinäisyydestä..
Minä tunnen itseni välillä tosi yksinäiseksi. On vieras paikkakunta, eikä täällä ole läheisiä. Puoliso on ja sehän on tietysti maailman paras asia, mutta usein on ikävä omaa äitiä, joka asuu toisella puolen suomea ja jota en ole nähnyt livenä kahteen vuoteen, koska en ole jaksanut lähteä matkustamaan sinne melkein 600km. Yksi ystävätär, jonka seuraa en nykyään ole kaivannut, kun on ollut näitä ongelmia en ole jaksanut syventyä. Meillä on niin eri maailmat. Minä olen muuttunut niin paljon. Ystävättären kanssa tekstiviestejä joskus lähetämme, ei oikein muuta. Naapurit ei täällä ole tekemisissä ja tavallaan ihan hyvä, että saa olla rauhassa. Kuitenkin usein yllätän itseni siitä, että tunnen yksinäisyyden tyhjyyden sisälläni. Minulla ei ole muita sosiaalisia kontakteja, kuin puolisoni. Ehkä siksi mielellään puhua pulisen vieraiden ihmisten kanssa, vaikka kaupan hyllyjen välissä.
Olen myös totaaliyksinäisyyden kokenut elämässä pari kertaa ja se on kyllä kauheinta mitä voi olla.
Silloin nuorenpana olin todella yksinäinen. kuukausia ilman keskustelua mistään. Sisarukset, oon kymmenlapsisesta perheestä, vihaavat minua, äiti kieltää minut. ei siis haittaa jos ovát lapissa ja minä helsingissä.
On niin onnetonta tää elämä, hiljaista, ei mitään parenpaa edes edessä. loputonta yksinäisyyttä. jos täältä lähtee, suku vaan huokaiseen helpotuksesta.
Mä en jaksa enää teeskennellä mitään.
Hu huu Sam! Oletko vielä linjoilla? Olisi kiva kuulla sinusta lisää🙂 Kirjoittele jos siltä tuntuu. Minulla jäi jotenkin huoli sinusta, en tiedä miksi.
Sinulle Autiotalon Kuunvalo. Kiitos siitä, mitä sanoit, tai kirjoitit, jos pilkkua viilataan. Enpä muista milloin kukaan olis sanonu mulle mitään noin mukavaa, eikä ajoituskaan olisi voinut olla yhtään parempi. Sait minut hymyilemään ja sitä ei tapahdu kovin usein. On ollut tosi rankkaa viime aikoina, kuten joka vuosi, kun Joulu lähestyy. Oli ikävää lukea riippuvuudestasi. Tiedän kyllä, mitä on olla bentsokoukussa. Se on opiaattien ohella yks pahimmista koukuista, mitä voi olla, mut siitäkin on mahdollista päästä eroon. Minullakin on ollut päivittäinen bentsolääkitys yli kymmenen vuotta, mut niiden väärinkäytöstä olen onneks päässyt eroon, eikä niitä tarvitse enää syödä kourallista päivässä. Tänään on ollu ihan karsee päivä, masentaa, ahistaa eikä nappaa tehdä yhtään mitään. Tai jos rehellisiä ollaan, niin ikävä kyllä on olemassa muutamia asioita, joita tekis mieli vähän liikaakin, mut lähes jokainen niistä asioista kuuluu siihen ryhmään, mistä pitäis pysyä erossa. Parisuhde taitaa olla tämänhetkisistä mieliteoista ainoa, joka olisi erittäin tervetullutta vaihtelua elämään, mut sitä onnea ei taida tässä elämässä päästä kokemaan. Toivottavasti jokainen, joka voi mennä tänä iltana oman kullan viereen nukkumaan ymmärtää, kuinka onnellinen siitä asiasta kannattaa olla. Paljoa en omista, mut antaisin kaiken sen pelkästään siitä ilosta, että saisin herätä aamulla oman rakkaan vierestä. Mitenkähän tästä Joulusta selviää hengissä yli, kun on jo nyt niin paskana, ettei pahemmasta väliä. Onneks mulla on kotona pienimuotoinen kuntosali ja nyrkkeilysäkki. Siihen on hyvä purkaa pahimpia paineita. Nyt on kyllä harvinaisen tyhjä olo, eikä osaa edes kirjoittaa mitään järkevää. Tekis mieli vetää mitä tahansa, kunhan pääsis vähäks aikaa pois tästä maailmasta. Jokainen päivä on yhtä taistelua, mut päivä päivältä on vaikeempaa käsittää, miks sitä edes yrittää toimia oikein? Ei minua kukaan jää kaipaamaan, vaikka vetäsin överit tähän paikkaan, eikä kukaan huomaa/välitä paskaakaan siitä olenko kuivilla vai en. Toivoisin kyllä, että sillä olis jotain merkitystä edes yhdelle ihmiselle, sillä se antais syyn yrittää, mut ei ole edes sitä yhtä ihmistä. Ei ketään. Kaupungissa asuu 100 000 ihmistä, mut ei yhtään sellaista, jolle voisin soittaa, tai mennä käymään. Elämä on parasta huumetta, niinpä niin.
Autiotalon Kuunvalo, sytytän sinulle kynttilän kiitoksena kauniista sanoistasi 🙂 Hyvää viikonloppua ja kaikkea hyvää muutenkin.
That's why we sing for anyone who's ever been through shit in they lives
'Til they sit and they cry at night, wishing they die
'Til they throw on a rap record, and they sit and they vibe
We're nothing to you, but we're the fucking shit in their eyes
That's why we seize the moment, and try to freeze it and own it
Squeeze it and hold it, 'cause we consider these minutes golden
And maybe they'll admit it when we're gone
Just let our spirits live on, through our lyrics that you hear in our songs
Tervehdys Sam🙂!
Olin TOSI iloinen, että olit palannut ja kirjoittanut tänne. Odotin merkkiä sinusta monena päivänä ja tunsin huolta, kun sinusta ei kuulunut. Aivan omituista, en tiedä miksi kirjoittamasi kosketti minua niin paljon. En ihan oikeasti tiedä, mutta tarviiko sitä aina kaikkea tietääkään🙂
Kirjoitat mielenkiintoisia ja rehellisesti. Vaikutat muutenkin olevan ihminen, jolla on korvien välissä paljon. Minä ainakin luen mielelläni sinun kuulumisia ja toivoisin sydämestäni sinulle täyttyväksi ne asiat, joita toivot ja tarvit. Koska en ole Jumala, enkä voi asioita ratkaista (vitsi..) niin ainakin luen sinua mielelläni ja olen hengessä mukana. Ainahan sitä voi kuulumisia vaihtaa, eikä niiden tarvitse aina niin kummoisia olla, eipä se ole minullakaan. Tänään olikin harvinaisen vauhdikas päivä, joten palaan huomenna pirteämmillä aivoilla lukemaan kirjoittamasi ja kirjoittamaan takaisin.
Pää-asia, että annoit "elonmerkin"🙂 Kiitos siitä!
Palailemisiin huomenna. Minullakin palaa kynttilä.
Moikka Kuunvalo 🙂
Kiitos sinulle taas kerran kauniista sanoistasi, tässähän melkein punastuu. Vaikea uskoa todeksi, että kukaan vaivautuu edes lukemaan kirjoituksiani, puhumattakaan siitä, että saisin niistä jotain noin mieltä lämmittävää palautetta. Olisin kyllä antanut itsestäni "elonmerkkejä" jo paljon aikaisemmin, jos olisin osannut edes haaveilla, että joku ottaa kantaa siihen, mitä kirjoitan. Onhan tässä kulunut jo kymmenkunta vuotta niin, ettei minun tekemiset tai sanomiset ole kiinnostaneet ketään. Ehkä juuri siksi minun on helppo kirjoittaa avoimesti ja rehellisesti, mut en menis sanomaan, että korvieni välistä löytyy kovinkaan paljoa. Nimettömänä on helppo kirjoittaa itsestään melkein mitä vain, mutta todellisuudessa olen erittäin ujo. Olen elänyt niin pitkään täysin omissa oloissani, että rehellisyys tulee jo luonnostaan, sillä ei itseään jaksa kovin pitkään huijata. Tähän väliin pitää sanoa, että ei kannata ihmetellä, jos teksti on täynnä kirjoitusvirheitä yms. Olen niin helkkarin väsynyt, ettei silmät meinaa pysyä auki. Univelkaa on niin paljon, että jos pystyisin nukkumaan sen kaiken kerralla pois, niin heräisin vasta ens kesänä. Univelasta ja muista vastoinkäymisistä huolimatta olo on tällä hetkellä ihan siedettävä. Kerrankin sai herätä aamulla siihen fiilikseen, että oli jotain, mitä odottaa. Odotin nimittäin sitä, oletko kirjoittanut tänne jotain, enkä edes odottanut turhaan. Kiitos sulle siitä. En edes muista, milloin joku olisi uhrannut minuun yhtä paljon aikaa, kuin sinä. Toivottavasti aikasi ei mene täysin hukkaan, sillä vaikutat fiksulta ja sympaattiselta ihmiseltä, jolle olisi varmasti tarjolla paljon parempaakin seuraa, kuin joku elämäänsä kyllästynyt ex-nisti nettipalstalta. Oli ikävää lukea ongelmistasi, yksinäisyys on yhtä helvettiä sen jokaisella tasolla, mutta toivon vilpittömästi, että saat parisuhteestasi tarpeeksi tsemppiä arkeen. Kuten sanoin aikaisemmin, minä antaisin mitä vain siitä ilosta, että saisin jakaa elämäni jonkun kanssa. Jokainen, joka hehkuttaa sinkkuelämän ihanuuksia voi minun puolesta hypätä kaivoon, kaikella kunnioituksella. Siinä vaiheessa, kun niitä ihania sinkkuvuosia on kertynyt tarpeeksi, osaa lopulta miettiä tasan yhtä asiaa. Mikä minussa on vikana? Sitä kysyy itseltään tuhat kertaa päivässä ja lopulta on jäljellä enää kaltaiseni ihmisraunio, jonka täytyy keksiä joka ilta jokin hyvä syy olla painamatta liipaisinta ja elää vielä seuraava päivä.
Hei Sam🙂! Kirjoittelen tähän sinulle joulupuuhien keskeltä. Ajattelin äsken, kuinka mielettömän suuri asia, että olet päässyt huumeista eroon. Olen aivan varma, että sillä asialla on jokin suurempi merkitys. Jos ei olisi niin et olisi taistellut eroon niistä vaan ne olisivat yhä elämässäsi. Minä ainakin arvostan sinua jo todella paljon, minkä työn olet tehnyt saadaksesi itsesi kuiville. Paljon enemmän on niitä, jotka eivät koskaan siinä onnistu. Minä en ole suoranaisesti niissä piireissä liikkunut, mutta nuoruudessani sivusta näin sitä elämää ja kuulin monet jutut. Itse aikanaan jotain hasua kokeilin, mutta se jäi siihen, ei ollut minun juttu. Alkoholistakaan en ole koskaan pahemmin välittänyt. Vasta vaikeiden elämäntilanteiden kautta olen ajautunut bentsoja käyttämään. Tavallinen tarina, ensin vain joskus, ja pitkiä välejäkin oli ja viimekeväästä saakka jokapäiväisesti. Temestaa. Yksi pilleri päivässä. Eihän se niin paljon ole, mutta riippuvuus on kuitenkin. Koko kesän vähentelin ja oli tosi vaikeaa. Syksyllä olin jo lähes kaksi viikkoa ilman temestaa, tilalla opamox, mutta en tykännyt opamoxista ja niin aloin taas temestan. Olen psyk.lääkärin kassa asiasta jutellut ja on sovittu, että illalla Mirtatsapiini ja aamuisin Temesta. Hän uusii aina reseptin. Haluaisin kuitenkin joskus kokonaan eroon bentsosta, koska eihän se terveellistä ole. Tiedä kuinka paljon se minunkin oloon ja persoonaan vaikuttaa.. Olen kuullut ja lukenut, että Temesta on erittäin paha koukuttaja☹️
Tänä aamuna rohkaistuin vähentämään aamutemestasta murusen pois ja otin 1/3-pillerin. En viitsinyt vielä ainakaan suoraan puolikkaaseen vähentää, kun on siitä huonoja kokemuksia jos liian nopeasti vähennän. Kesällä vähensin nopeaan tahtiin ja olin melkein psykoottinen, niin kova ahdistus.
No, nyt vain aloin höpiseen omista jutuistani. Täällä tuoksuu jo kinkku. Mietin mitä mahdat hommata ja missä olla? Olet niin oikeassa, että parisuhde ja hyvä sellainen (kuten minulla on, vaikka en aina osaa sitä varmaan edes tarpeeksi arvostaa, ainakaan silloin, kun olen masentuneempi) on maailman tärkein asia. Olen sen kyllä omassa ketjussani monesti tuonutkin esille..minulla ei kyllä olisi mitään ilman miestäni. Tuskin olisin edes hengissä ilman häntä. Minulla kun on ajoittain vaikeina aikoina ollut nuo itsemurha-ajatukset sen verran todellisia..Kyllä voi sanoa, että hän on minut pelastanut, ehkä jo useammankin kerran. Tavallaan minäkin olen hänet pelastanut ja pitänyt kuivilla alkoholista. Hänellä on työnarkomania ja alkoholimenneisyys. Eli liikaa kumpaakin. Nykyään hyvin harvoin kaljaa ottaa hallitusti. Olen ylpeä hänestä, ettei ole ratkennut, vaikka elämä on tuonut hyvinkin vaikeita aikoja meillekin.
Mietin asutko maalla vai kaupungissa, pienessä vai suuressa sellaisessa..mahdatko asua millaisessa paikassa tai ympäristössä, onko siellä mitään idyllistä tai sellaista mistä pidät/missä viihdyt? Asutko samoilla seuduilla, kuin huumeaikoinasi..itse muutin jo nuorena kotipaikkakunnaltani eri ympyröihin. Mietin millainen perhe sinulla on..jos olet niin yksinäinen..mietin isääsi ja äitiäsi, mahdollisia sisaruksia ja sukulaisia, eikö ole ketään johon pitää yhteyttä? Varmaan ärsyttävää, kun kyselen, mutta kun en oikein tiedä muuten..
Olet ilmeisesti jouluna yksin, niin käsitin..Oletko yhtään jaksanut ajatella joulua tai valmistella sitä? tarkoitan, että vaikka siivota vähän ja laittaa joku joululiina pöytään ti jotain aivan pientä, joka toisi jouluista mieltä? Ymmärrän kyllä jos et. Itse olen yhden joulun viettänyt yksin 2009 vuonna, kun olin eronnut aikaisemmasta miehestäni. Minulle ei olisi kyllä mitään joulua tullut jos eivät ystävättäreni ja hänen miehensä olisi yllättäin kaksi päivää ennen joulua tulleet kylään ja tuoneet kassillisen lahjoja ja joulutarvikkeita minulle, eli koristeita, joululiinan ym. Itse en olisi laittanut yhtään mitään. Olisin tod.näk vain koko joulun läsöttänyt siinä paskaisessa nojatuolissa tupakkaa poltellen ja kuolemanajatuksia hautoen..siellä paikkakunnalla minulla ei eron jälkeen ollut ketään, ei perhettä, ei sukua, vain hyvänpäiväntuttuja. Tämä ystävätär miehineen asui ihan eri paikkakunnalla, mutta arvasivat huonon tilanteeni (masennus ja yksin pieneen yksiöön eristäytyminen) ja tulivat sieltä käymään. Kyllä arvostan heidän tekoaan vielä tänäkin päivänä ja muistan kiittää heitä siitä, kun jouluna laitan heille hyvänjoulun tekstiviestin.
Tässä nyt tulee tätä juttua..Se "kuntosali" on hyvä juttu. Minä en oikein jaksa enkä saa aikaiseksi kuntoilla. Tuskinpa muuta jaksaisinkaan, kuin ihan rauhallisia ja lyhyitä kävelylenkkejä, sen verran rapakunnossa olen ja sekin asia hävettää. On tullut niin pitkän aikaa vain makoiltua masentuneena sängynpohjalla ilman liikkumista. Melkein kesä meni niin ja kuumalla en muutenkaan jaksa mitään. Olen siis rapakunnossa ja kaikki lihakset aivan p-askana, mutta hengissä kuitenkin🙂
Kuuntelen tässä klassista musiikkia, kynttilät palavat ja kinkku tuoksuu. Olet ajatuksissa. Kirjoittele heti kun siltä tuntuu🙂
Ok, kirjoittelimme näköjään samaan aikaan🙂!
Minä lekottelen täällä kynttilän valossa uuden fleecehuovan päällä. Minulla on taustalla epävakaa persoonallisuushäiriö, taipumus masennukseen, jonkinnäköinen ahdistuneisuushäiriö ja mitä lie.. itse en niin piittaa noista diagnooseista, niitähän lätkitään, kuin liukuhihnalta. Minulla muutama ikävä tapahtumasarja elämässä on varmasti laukaissut/pahentanut noita "häiriöitä", mutta hyvänä päivänä minulla ei ole mitään ongelmaa itseni kanssa. Myönnän, että olen epävakaa siinä mielessä, että todellakin saatan ailahdella hyvin nopeasti ja äärimmäisesti suuntaan ja toiseen. Mielestäni en ole millään lailla hullu, eikä älyssäni ole vikaa, joten olen kait ihan ok🙂 No, huumorillahan tätä kirjoittelen, mutta puolet totta.
"Pieniä ovat silakat joulukaloiksi" tapaa mieheni (legioonaakin nähnyt..) tuumailla arjen "pienistä" sattumuksista..hänellä on sotilaan asenne elämään. Välillä ajattelen, että kunpa minäkin pystyisin samaan asenteeseen, mutta me kaikki olemme niin erilaisia..
Minun on välillä välttämätöntä paeta tätä todellisuutta, vaikka siinä ei ihmeemmin vikaakaan olisi. Luultavasti pakenen itseäni, pistän joskus pään pensaaseen tai sumuiseksi, saati sitten jos suuria ongelmia ilmaantuu, silloin saatan elää puoliksi ihan jossain muissa sfääreissä, henkimaailmoissa ym. Joskus tämä todellisuus vain käy liian tylsäksi tai kovaksi, en tiedä.
Yhä vähemmän välitän mistään turhuuksista. Elämä etenee ja kapenee niin, että turha putoaa pois ja jää vain se ydin. Oma itse, oma pieni elämä, rakkaimmat ihmiset, kiinnostuksen kohteet. Nuorena ja sinisilmäisenä sitä oli suuruudenhullu, että minulle on koko maailma avoinna ja minua varten. No, kaikki ei ehkä mene aina, kuten itse suunnittelee ja olettaa menevän. Sitä tulee nöyremmäksi. Kiitolliseksi siitä hyvästä, mitä elämä tarjoaa, vaikka joskus kyllästyykin siihen, ettei ole Jumala, joka asiat päättää, ja on valmis katoamaan koko maailmasta "I just wanna walk, right out of this world.." Ramones: Poison Heart. Siinäpä eräs biisi, jota kuuntelin taannoin, kun makasin päivät im-tunnelmissa 24/7.
Nyt jäin taas höpisemään..
Minun mielestä sinä Sam kirjoitat hyvin ja selkeästi. Mielelläni luen sinun ajatuksia. Rehellisyyttä arvostan aina, vaikka tämä maailma ei sitä tunnustakaan. Tuntuu, että kaikki on feikkiä ja pintaliitoa. Ehkä juuri rehellisyys sai minut kiinnittämään huomiota sinun ajatuksiin alunperin.
Palaillaan!