Väsynyt olo. Edelleen aamuyöstä heräilyä.

Takana hautajaiset 2/3. Raskas, mutta jollain tapaa myös puhdistavan katarsismainen kokemus. Auttaa myös fokusoimaan omassa elämässä niihin asioihin, jotka lopulta ovat tärkeitä. En tosin voinut olla miettimättä, että kukahan minun hautajaisiini tulisi? Jos sellaisia edes yksinäiselle järjestetään.

Minäitse89, minulla on ollut sellaista ongelmaa, että vaikka tiedänkin mitä haluaisin, niin olen voimaton tavoittelemaan niitä. Kaikki tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta ja kaukaiselta. Eikä minulle ole luottoa itseeni tai tulevaisuuteen, joten kaikki tuntuu jatkuvalta paikallaan polkemiselta.

Yhtä aika radikaaliakin muutosta olen pyöritellyt mielessäni, vaikka taloudellisesti ajatus on täysin järjetön. Tuntuisi vain niin vapauttavalta.

BergeniaCordifoli, kiitos! 😳 En osaa ottaa kohteliaisuuksia vastaan, enkä itse ole hyvä näkemään itsessäni mitään muuta kuin vikoja. On kuitenkin lohduttavaa ajatella, että muut eivät ehkä näe minua samalla tavalla kuin miten itse itseni näen.

Hassua, että mainitsit elämänkehityspolut. En tiedä johtuuko se noista hautajaisista vai mistä, mutta olen viime päivinä miettinyt paljon omaa mennyttä polkuani. Olen aina ollut yksinäinen, myös perheessäni, yläasteella lisäksi koulukiusattu. Tunnen kasvaneeni tynnyrissä, eikä minulla koskaan ole ollut varsinaisia harrastuksia. Elämäni on ollut ja tuntuu olevan edelleen vai olemista. Jos lapsuuden, nuoruuden ja nuoren aikuisuuden identiteettiä rakentavat kokemukset ovat jääneet välistä, niin onko identiteettiprosessi jotenkin vajaa?

Tulee mieleen Tommy Tabermanin Kolme kiveä -runo:

"Panivat syntymässä kiven sydämeen
ettei sydän olisi liian kevyt,
lähtisi lentoon
Panivat leipoessa kiven leipään
ettei totuus
syödessäkään unohtuisi
Panivat matkaan lähtiessä kiven kenkään
ettei tiellä turhaan tanssittaisi

Kauas oli lennettävä
Paljon oli unohdettava
Hullun lailla oli tanssittava"

Joo, kumpikaan vanhemmistani ei ole koskaan ollut avoimia ajatuksistaan ja tunteistaan. Minulle ainakaan, keskenään ilmeisesti puhuvat ainakin jonkin verran. Meillä ei ole ollut keskustelukulttuuria. Isä ja joskus siskokin ovat olleet todella lyttääviä: "luuletko tietäväsi jotain...". On ollut joitakin lyhyitä poikkeushetkiä, jolloin on vain jutusteltu niitä näitä langanpäitä ja niitä hetkiä muistelen lämmöllä. Minusta olisi ihanaa, jos löytyisi ystäv(i)ä ja kumppani, joiden kanssa osaisin avoimesti keskustella kaikesta maan ja taivaan välillä, mutten tiedä olisiko minusta siihen.

Olen onneksi sellaisessa työssä ettei kenenkään henki tai terveys ole kyseessä, vaikka sähläisinkin. 😅 Oman mielenrauhan ja -terveyden rippeet siinä kyllä voi mennä.

Se on varmaan aika yleistä, että ihmiset toki tietävät esim. miten parantaa elämänlaatua. Tietävät mitä pitäisi tehdä, mutta kun se vaatii niin suuria ponnistuksia, niin ihmiset eivät pysty muutosta tekemään. Jos ajattelen vaikka itseäni: Tiedän että mun pitäisi varmaan urheilla vielä enemmän yms. mutta kun en saa itseäni vietyä sinne lenkkipolulle... Periaatteessa siis tiedän, miten mun elämästä tulisi paljon parempaa (ehkä), mutta pitäisi muuttaa elintapoja niin valtavasti, että se tuntuu tässä tilanteessa mahdottomalta... Ei ole tarpeeksi energiaa...

Edelleen heräilyä aamuyöstä. Koko ajan on tunne, että päänsärky olisi tulossa. Kaiken huipuksi nenä on oudon kuiva ja karstainen kuin talvipakkasilla - ja enkös juuri parisen viikkoa takaperin heittänyt kosteutussuihkeen jämät pois.

Minullakin lenkkeily on turhan kausiluonteista. Vaihtelun ja monipuolisuudenkin vuoksi sen rinnalle olisi hyvä keksiä jotain muutakin liikuntaa, mutta mitä?

Tuokin on tuttua, että tiedän kyllä mitä asioita pitäisi liikunnan lisäksi elämässäni muuttaa, mutta se aikaan saaminen. Suolan käyttöä olen onnistunut ainakin vähän karsimaan, mutta sokeria ja rasvaa menee edelleen aivan liikaa. Painoa pitäisi pudottaa.

Mutta tuollaisten elämäntapamuutosten lisäksi minulla on asioita, joita haluaisin tehdä, mutten löydä potkua niiden haaveiden toteuttamiseen. Jotenkin mekaanisesta kaipaan vaikkapa matkustamista, mutten tunne matkakuumetta, sitä ihanasti vatsassa kuplivaa innostusta. Esimerkiksi kun luin Hesarista Kotkan Vellamo-museon Pompeji-aiheisesta näyttelystä, niin mieli askarteli heti pienen kiertomatkan (esim. Kouvola - Porvoo - Kotka - Hamina), mutten pääse "vois olla kivaa" -ajatusta pidemmälle. Varmasti olisi kivaa, mutta tuntuu etten jaksa. En edes pelkän Kotkan reissun järjestämistä.

Onko sinulla minäitse89 tuon tyylisiä haaveita? 🙂 En tarkoita ainoastaan matkustamiseen liittyviä, vaan yleensäkin asioita, joita haluaiset tehdä, olkoot ne sitten mustikassa käymistä, Karhunkierroksen vaeltamista tai konserttielämystä.

Kalastamisesta olen viime aikoina haaveillut. Pääsenkin tässä lähiaikoina sen haaveen toteuttamaan. Se on jotenkin todella rentouttavaa. Eipä sitä tarvitse hirveän isoja haaveita olla... Kai...

Oletko saanut nukuttua paremmin, Nótt? Entä miten meni minäitsen kalaretki, vai vieläkö se on edessä?

Nótt kirjoitti:
Minullakin lenkkeily on turhan kausiluonteista. Vaihtelun ja monipuolisuudenkin vuoksi sen rinnalle olisi hyvä keksiä jotain muutakin liikuntaa, mutta mitä?

Kävin aikoinani astangajoogassa vaikka en mitenkään supervenyvä tai notkea olekaan, ja sen aurinkotervehdykset ja alaspäin katsova koira -asennossa hengaileminen tuntuivat aika mukavilta yläkropan avaajilta ja vahvistajilta. Olen haaveillut sen uudelleen aloittamisesta sen pois jäämisestä lähtien, mutta itsenäisesti ei tule tehtyä eikä reissutyössä ole helppo sitoutua esim. kansalaisopiston tai vastaavan ryhmään.

Bongasin joskus viime viikolla uutisista UKK-instituutin kehittämän niska- ja hartiaseudun jumppaohjelman, jonka pitäisi tutkitusti vähentää päänsärkypäiviä, joten ehkä yritän toteuttaa sitä kotijumppana ainakin sen aikaa kuin muistan. 🙂

Entä mitä kuuluu Mollyann ja BergeniaCardifloria?

• Muokattu kirjoittajan toimesta 11 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: lisäys

Tervehdys Soroppi..

Olen tässä pakkaillut tavaroita. Huomenna lähden maalle kissan ja koiran kanssa. Siellä minulla on oma työhuone ja palaan pitkän tauon jälkeen työmoodiin. Puoliso vielä lopettelee omia hommiaan yliopistolla ja sitten hänkin tekee etätöitä maalta käsin. Vähän jännittää teinkö oikean ratkaisun työhön palaamiseen, kun lääkäri olisi jatkanut sairauslomaani. Syksyllä tulossa uusi leikkaus vielä ja nyt olisi mukava tehdä töitäkin välillä. Ehkä sitten jo tämä sairausrumba päättyy lopulta. Säät ovat upeat ja maalla olo on parasta silloin. Tosin kerran viikossa pitää kaupungissa käydä jo ruokaostostenkin takia.

Nyt toivon, että ympäristön vaihdos tuo iloa elämään ja tietenkin työhön paluu. Ehdin jo pitkästyä totaalisesti tähän oleiluun.

Moi kaikki!

Olen nukkunut hieman paremmin, mutten kuitenkaan hyvin. Kovalla työllä aikaistettu unirytmi on taas valumassa myöhemmäksi, mutta toisaalta luontaiseseti yöeläjänä oman rytmin seuraaminen on voinut näkyä parempana nukkumisena.

Olen haaveillut saavani olemattomaan liikuntapalettiini joogan. Aluksi pitäisi käydä ohjatusti opettelemassa tekniikoita (ainakaan Youtube-videoita seuraamalla en ole päässyt jyvälle), jonka jälkeen joogaa (ja/tai jotain muuta ei hyppimistä sisältävää ja välineetöntä jumppaa) voisi harrastaa kotona itsenäisesti. Kenties auttaisi jumivaan selkääkin. Mutta se aikaan saaminen...

Töitä on nykyään aika harvakseltaan ja kohta nekin vähät jäävät pois kesätauon ajaksi, joten olen koettanut hyödyntää lisääntynyttä vapaa-aikaa mielekkäästi. Lainasin kirjan, jonka yritän saadan luettua (olisi vuoden eka luettu kirja!), ja suunnittelen retkiä luontopoluille ja ekskursioita lähikaupunkeihin. Saa nähdä toteutuuko noista mikään.

Elähdyttävää maalla oloa ja työniloa, Mollyan!

Kävin alkuviikosta kävelemässä melko lähellä olevalla ulkoilureitistöllä. Jotenkaan en saanut siitä oikein mitään irti. Sen sijaan parasta koko reissussa oli autosta löytämäni vanhan cd, jonka tahtiin huutolauloin sillä ainoalla tuntemallani tavalle eli hiton huonosti. Cd oli kuin aikamatka noin 15 vuotta sitten kuuntelemaani musiikkiin.

Olen saanut nukuttua hieman paremmin, mutta nyt taas vaivaa tyhjyyden tunne. Elämä on yhtä harmautta. Jotain säpinää kaipaisin, mutten jaksa sitä itselleni järjestää.

Joko olet käynyt kalassa, minäitse89? Minuakin kiinnostaisi, miten retki meni. 🙂 En ole itse koskaan kalastanut, mutta se vaikuttaisi rentouttavalta puuhalta.

Pääsinpäs sanomasta, että olen nukkunut paremmin, niin heti tuli käänne huononpaan. Liittyy varmaan päällä olevaan huonommuuden tunteeseen.

En vaan ymmärrä. Miksi kaikki tuntuu olevan saavuttomattomalta, sellaista ponnistusta vaativalta, mihin minusta ei ole? Miten kaikki muut tuntuvat pääsevän eteenpäin elämässään?

Tänäänkin kuuntelin toisten juttuja töissä. Eräs tekee kolmea työtä, saa ne jotenkin sovitettua aikataulullisesti ja ehtii silti harrastaa ja viettää vapaa-aikaa. Minä en saa millään toista työtä nykyisen rinnalle ja tunnen itseni väsyneeksi jo yhdenkin työn kanssa. Toinen voi pokkana sanoa töihin pyytäjälle, ettei tuolla palkalla vaivaudu tai että haluaa ottaa löysemmin. Minä en pääse edes ota tai jätä -tilanteeseen. Kolmannella on itseluottamusta kieltäytyä koulusta, jonka kokee liian helpoksi. Minulla ei ole mitään muuta kuin itseluottamuksen puutetta.

Miten minä pystyn koskaan tavoittelemaan unelmiani, jos en pätkääkään usko itseeni?

Äh, tänään ei edes kirjoittaminen suju. Joten olkoot.

Nótt kirjoitti:
Kävin alkuviikosta kävelemässä melko lähellä olevalla ulkoilureitistöllä. Jotenkaan en saanut siitä oikein mitään irti. Sen sijaan parasta koko reissussa oli autosta löytämäni vanhan cd, jonka tahtiin huutolauloin sillä ainoalla tuntemallani tavalle eli hiton huonosti. Cd oli kuin aikamatka noin 15 vuotta sitten kuuntelemaani musiikkiin.

Huutolaulu paras laulu 😁 Varsinkin itsekseen autoillessa.

Harmi että nukkuminen otti taas käänteen huonompaan, toivottavasti tilanne korjaantuu pian. Kolmen työn tekeminen kuulostaa kyllä sellaiselta millä saa hankittua itselleen burnoutin muutamassa vuodessa, mutta ehkäpä ollaan anteliaita ja toivotaan että kyseinen henkilö onnistuu sen välttämään... Työpaikka on varmaan sosiaalisena ympäristönä sellainen jossa tulee herkemmin jaettua onnistumisia tai asioita joissa kokee olevansa vahvoilla (kukapa arkoja kohtiaan tai epävarmuuttaan haluaisi näyttää), mikä saattaa aiheuttaa vääristymää siinä mielikuvassa mihin itseään vertaa. Tai ehkä se itseluottamuksen puute jonka mainitsit aiheuttaa vääristymää toiseen suuntaan?

Tervehdys maalta

Kyllä tuo kolmen työn hoitaminen yhtä aikaa ja vielä harrastukset päälle tuntuu mahtailulta enemmän kuin tosiasialta. Voihan niitä töitä kyllä tehdä hutaisemalla, mutta onko se todellista työn tekoa, jossa ajatus mukana ja työn tulos edes välttävä. Tuollaiseen ei kyllä kenenkään kannata pyrkiä.

Lähes jokaisessa työpaikassa on tuollainen yli-ihminen, joka kehuskelee omilla meriiteillään. Kun lähemmin tarkastelee asiaa, huomaa, että suurin osa asioista ei pidä paikkaansa. Kai sekin on huonoa itsetuntoa, joka on kyseisen ihmisen ongelma.

Kyllä se luonto rauhoittaa sitten, kun on sen aika ja mielessä myllertävät asiat antavat tilaa sille. Pakolla ei mikään onnistu.

"Tänäänkin kuuntelin toisten juttuja töissä."

Ainahan kuunnella voi. Kunhan samalla muistaa tutun aforismin siitä, että kannattaa olla vain oma itsensä, sillä kaikki muut ovat jo varattuja. Jos vertaat itseäsi muihin, skannaat jatkuvasti joukosta monia sellaisia, joilla on eheämpi, menestyksekkäämpi ja aktiivisempi elämä kuin sulla.

Oi, tännehän on tullut useampi kommentti. Kiitos niistä! 🤗

Itseni muihin vertaaminen on minun ikiaikainen ja syvällä oleva huono tapa. Siihen liittyy vahvasti toinen perisyntini eli ajatus siitä, että kaikki mikä liittyy minuun on huonoa, vääränlaista, riittämätöntä, rumaa, heikkoa, hävettävää jne. Ja sitten ne muut ovat kaikkea sitä mitä en ole ja mitä minun pitäisi olla.

Työpaikan hyvä ja huono puoli on tietyllä tapaa hyvin laaja skaala erilaisia ihmisiä. Sekin kolmen työn tekijä edustaa nähdäkseni aika kovaa ajatusmaailmaa, johon kuuluu ahkera, ehkä raakakin työnteko. Ajatusvinoumani asettaa kaikki muut ikään kuin jalustalle, joten tunnen huonommuutta omista vähäisistä työtunneistani, jaksamattomuudestani ja saamattomuudestani, vaikken hänen ajatuksia itse allekirjoittakaan.

Väsynyt ja ponneton olo on viime aikoina vaivannut. Mikään ei innosta. Olen miettinyt, että entä jos minä olen täyttänyt tyhjyyttäni työllä ja nyt kun työt pian jäävät kesätauolle, niin kaikki ne mielen reunoille työtämäni kuona alkaakin vyöryä esiin.

Juuri nyt en kerta kaikkiaan viihdy omissa nahoissani.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 11 kuukautta sitten. Syy: Typon korjaus ja lisäys

Nótt kirjoitti:
Juuri nyt en kerta kaikkiaan viihdy omissa nahoissani.

Tuttu tunne, mutta sen verran epämukava vieras että toivon sen menevän ohi ajallaan. (Sillä aikaa kun se ja ne muut perisynnit viipyvät, ehkä niille voisi keittää kaakaota? Ehkä ne yrittävät kertoa sinulle jotain niiden mielestä tärkeää jota voi kuunnella, vaikka viestin antaisikin suodattua kaiken itsetuntemuksen ja mahtavan analyyttisen ajattelun kyvyn läpi ennen kuin sen ottaa vastaan).

Sulla on ollut rankka vuosi, ja se näkyy varmaan voinnissa ja siinä mitä ajattelet itsestäsi. Ehkä loma ja työhuolista hellittäminen antaa tilaa löytää taas iloa niistä pienistä asioista. Mahtukoon päiviisi armollisuutta, itsemyötätuntoa ja lempeyttä ❤

Suurkiitos, Soroppi, jälleen kerran. 🤗

Yksi noiden perisyntien viesti on, etten tunne itseäni. Jos persoonaa voisi kuoria kuin sipulia, niin minulle ei ole aavistustakaan mitä sieltä ytimestä paljastuisi. Kuka minä olen, millainen minä olen, mikä minua kiinnostaa, mitä haluan elämältä jne.? Esimerkiksi työhakemuksen vaikein kysymys on se "kerro itsestäsi". Minulla lyö melkein täysin tyhjää. Melkein siksi, että negatiivisia asioita osaan kyllä nimetä.

Edelleen väsyneen voipunut olo. Nukkunut olen sinänsä paremmin, mutta nyt kenkkuileva selkä on vaivannut ja heikentänyt unenlaatua. Aina pitää jotain olla... 😒

Varasin kampaajan, vaikka juuri nyt vieraan ihmisen liian iholle tuleminen tuntuu epämielyttävältä. Tunnen itseni vastenmieliseksi. Haluan kuitenkin lyhyemmät ja kevyemmät kesähiukset, joten on vaan kestettävä.

Aavistuksenomaista matkakuumeen etiäistä olen tuntenut. Uskaltaako tämän laskea edistykseksi? Olen kaivannut sekalaisia juttuja matkustamissa: ruokaostoksia vieraissa kaupoissa, ajoreitin suunnittelua ja kivojen taukopaikkojen etsintää, lentokentän äänimailmaa...