Tunne siitä, että voimat loppuvat

Tunne siitä, että voimat loppuvat

Käyttäjä star-crossed aloittanut aikaan 10.08.2017 klo 21:26 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä star-crossed kirjoittanut 10.08.2017 klo 21:26

Olen joitakin vuosia kärsinyt on-off-ahdistuksesta, masennuksesta tai uupumuksesta, miksi sitä nyt kutsuisikin, jossa välillä on ollut parempia, jopa oireettomia jaksoja, välillä sitten taas on vaikeampaa. On levoton olo, vatsassa tuntuu olevan jättimäinen kivi, sydän tykyttää tuhatta ja sataa.

Olin pitkään työtön, mutta sitten sain puolen vuoden osa-aikatyön, jonka jälkeen pääsin keikkaluontoiseen nollasopimustyöhön. Kaiken järjen mukaan töiden puolesta olen parhaassa jamassa aikoihin, mutta silti vain tuntuu, että olen jaksamiseni äärirajoilla.

Pidän kyllä työstäni ja olen iloinen, etten ole täysin työtön, mutta silti tuntuu, että työ uuvuttaa epäsäännöllisyytensä vuoksi. Tuntuu, ettei minulla ole kontrollia omaan elämääni. On mahdoton suunnitella mitään, koska joudun alati olemaan stand by -tilassa työkeikkoja toivoen. Samanaikaisesti stressaan koko ajan työn menettämisestä, vaikka mitään sellaisia merkkejä ei ole ilmassa. Olen myös alkanut jännittää tuttujakin työtilanteita, uusista puhumattakaan, ja pelkään sen heijastuvan työhönkin.

Tunnen olevani umpikujassa. En saa lisätöitä tai ennustettavimpia töitä, vaikka kuinka haen. Uuden ammatin opiskelu ei ihan noin vain onnistu, kun on terveydellisiä rajoitteita (jotka rajoittavat myös työmahdollisuuksia) ja toisaalta ilman säästöjä koulun penkille siirtyminen ei tunnu mahdolliselta. Samaan aikaan TE-toimisto hengittää niskaan. Tilanteessa, jossa haen kyllä töitä ja muita ratkaisuja tilanteeseeni niissä kuitenkin onnistumatta, tuntuvat hallituksen ajamat uudistukset työttömyyden hoitoon silkalta ajojahdilta, nurkkaan ajamiselta, jopa rangaistukselta. Pelkään, että jossain vaiheessa minut määrätään johonkin kurssille tai työharjoitteluun, jolloin keikkatöiden vastaanottaminen vaikeutuu, jopa estyy. Minulla ei ole mitään luottamusta hallitusta tai viranomaisia kohtaan, että tällaisia järjettömyyksiä ei annettaisi tapahtua.

Ahdistuksen ollessa pahimmillaan olen toivonut sairastuvani tai joutuvani onnettomuuteen, ihan vain saadakseni edes hetken aikaa vain olla, keskittyä vain juuri käsillä olevaan hetkeen, olla murehtimatta. En edes muista, että milloin viimeksi olisin ollut huoleton.

Ehkä kaikkein pahinta on haaveiden pois hiipuminen ja tunne elämättömyydestä. Tätäkö tämä elämä nyt sitten on? Ankeaa harmautta päivästä toiseen ilman valopilkkuja, elämän valuessa hiljalleen ohi. Olisi kiva mennä jollekin kurssille, mutta ei ole rahaa (ja mitähän työkkärikin siitä sanoisi?). En nähtävästi koskaan tule omistamaan asuntoa saati omakotitaloa, josta olen (olin?) haaveillut koko ikäni, tai autoa, pientä mielenkiintoisten kirjojen kotikirjastoa, kivoja astioita… Pois on myös jäänyt entinen intohimoni matkailu. Minulla oli keväällä voimakas halu lähteä yksin mökille, jonnekin luonnon keskelle nauttimaan hiljaisuudesta ja jalosta joutilaisuudesta; kuunnella tuulen huminaa lehdettömissä puissa ja katsella tulen tanssia takassa. Vaan mihinkäs töiden toivossa elävä nollasopparilainen pääsisi?

En tiedä mitä tekisin.

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 12.03.2023 klo 14:34

Mollyan, odottavan aika on tunnetusti pitkä, mutta vaikka toipuminen kesään saakka menisikin, niin toivottavasti sen suhteellinen läheisyys kuitenkin helpottaa. Voimia toipumiseen!

Soroppi, oman ketjusi perusteella sinullakin on ollut kaikenlaista. Onnea muuttoon ja uuteen kotiin!

Itselläni alun valvominen on vaihtunut jatkuvaan heräilyyn. Odotan pääsiästä kuin kuuta nousevaa, että saa edes sen 4 päivää levätä. Haaveilen siitä, että saisin järjestettyä työvuorot niin, että vapaata olisi päivä tai vaikka parikin enemmän.

Pieniksi ovat muutenkin elämän ilot ja toiveet käyneet. Pitkään nukkuminen ja kiireetön aamu kera iso mukillinen teetä ovat juuri nyt kovaa valuuttaa.

Käyttäjä Mollyan kirjoittanut 13.03.2023 klo 17:14

Kun olen kovasti työorientoinut ihminen tunnen syyllisyyttä ja häpeää, kun en tee mitään tuottavaa työtä tällä hetkellä. Tajuan toki, että sairaus sen estää, mutta vaikea sitä on hyväksyä. Olen aloittanut jo 14-vuotiaana palkallisen kesätyön ja opiskeluaikoina myös työn teko on kuulunut ohjelmaan. Nyt ei ole rahasta kiinni, siitä en ole huolestunut. Mutta ehkä jo kesän aikana tilanne muuttuu ja pääsen jatkamaan työjuttuja, sitä odotan. Laiskottelu ei ole minun juttu, se stressaa.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 15.03.2023 klo 09:02

Nótt, toivottavasti saat työvuorot järjestettyä niin että ehdit pitämään vapaapäiviä, palautuminen on tärkeää! Kuulostaa siltä että sulla on nyt keväällä ollut lähes täyttä työaikaa.

Nótt kirjoitti:
Pieniksi ovat muutenkin elämän ilot ja toiveet käyneet. Pitkään nukkuminen ja kiireetön aamu kera iso mukillinen teetä ovat juuri nyt kovaa valuuttaa.

Muistan lievän järkytyksen tunteen kun jonain intensiivisenä työvuotena sain itseni kiinni syvästä onnen/tyytyväisyyden tunteesta joka sillä hetkellä tuntui syntyvän niinkin pienestä asiasta kuin siitä että ehdin vapaapäivänä kerrankin pyykkäämään kaikessa rauhassa. Enpä olisi opiskeluaikoina kuvitellut että se päivä koittaa jolloin (ainakin hetkellisesti) parasta mitä pystyn kuvittelemaan olisi se että pystyy antamaan aikaa kiireettömille kotitöille.

Siitä on jo aikaa kun asian mainitsit, mutta voin kyllä vahvasti suositella keskiaikamarkkinoilla käymistä! Minimivalmistelut, jotka se vaatii, lienee kulkuyhteyksien ja majoituksen varmistaminen, ja varmaan vuorotyötä tekevälle se että toivoo esimiehelle kyseiseen ajankohtaan osuvia työvuoroja vapaiksi.

Mollyann, toivon sulle kovasti voimia uuteen tilanteeseen sopeutumiseen! Toivotaan että näkökyky palautuu kesään mennessä ainakin sen verran ennalleen että töihin palaaminen on taas mahdollista, jos olet niitä ihmisiä joilla se on vahvasti linkittynyt itsearvostukseen.

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 15.03.2023 klo 15:54

Ihanaa, kun päivisin on lämmintä! Tällä menolla tiet sulavat nopeasti, eikä minua yhtään haittaa vaikka lumetkin sulaisivat. Kevättä odotellessa.

Tajusin tässä yksi päivä, etten ole aikoihin käynyt edes lenkillä. Pitää yrittää saada se jälleen osaksi (liki) päivittäistä rutiinia.

Soroppi, en edes muistanut koko keskiaikamarkkina-innostusta. Se aika tuntuu nyt tosi kaukaiselta. Olisi kyllä tosi mielenkiintoinen tapahtuma. Ehdin jo tammikuun lopulla selvittää, että Turun ja Hämeenlinnan lisäksi ainakin Tallinnassa vietätään keskiaikatapahtumaa. Nyt vaan tuntuu, että olen taas jonkinlaisessa selviämismoodissa, jossa kaikki energia menee arkeen enkä jaksa ponnistella mitään ylimääräistä.

Pyykkionneen on helppo samaistua. Minulle se kokemus on joskus tullut ruuanlaittamisesta, usein simppelistä salaatin tai voileivän tekemisestä. Se tunne, kun osaa/onnistuu arjen kiireiden ja ahdistuksen keskellä rauhoittua arkisen askareen ääressä! 😍

Mollyan, minun mielestäni toipuminenkin on eräänlaista työtä. Helpottaisiko työorientoitunutta ajatella, että työkuntoa tässä tavoitellaan? Onko jotain pientä ja kevyttä puuhaa, mihin voisit keskittää tarmosi? Taiteen tekeminen tms.

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 21.03.2023 klo 18:12

Minun työmäärä taitaa vain kasvaa akuutin henkilöstövajauksen vuoksi. Senhän pitäisi olla positiivinen asia, mutta... Kun asiasta tultiin kysymään minulta, niin päänsisäinen ääni huusi, että ei helvetissä! Mutta suusta tuli ulos ponnistellun pirteä tietysti, totta kai! Olen nyt sitten valvonut öisin murehtien, että miten minä tästä selviän.

Joku nohevampi olisi varmaan samaan syssyyn pyytänyt kunnon pääsiäisloman, mutta minähän olenkin kaikkea muuta kuin noheva.

Nurinkurinen elämäni. Se, mikä on muille ilonaihe tuokin minulle (lisä)stressiä.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 22.03.2023 klo 20:40

Nótt kirjoitti:
Kun asiasta tultiin kysymään minulta, niin päänsisäinen ääni huusi, että ei helvetissä! Mutta suusta tuli ulos ponnistellun pirteä tietysti, totta kai!

Voin samaistua siihen, miten vaikea omista rajoista on pitää kiinni tilanteen tullessa yllättäen, etenkin kun asetelmaan liittyy eroja valta-asemassa (työnantaja vs. pätkätyön tekijä) tai kulttuurisia oletuksia sille miten asiaan pitäisi suhtautua. Tsemppiä kovasti! Jos menee liian hankalaksi, ei kai auta muuta kuin yrittää pitää mielessä, että se että suostuit kerran ei tarkoita etteikö mieltä saisi muuttaa myöhemmin.

Käyttäjä Mollyan kirjoittanut 25.03.2023 klo 09:36

No'tt en tunnne tilannettasi työn suhteen eli onko joitakin esteitä sen tekemiseen esim. jaksamisen kanssa vai onko työ sellaista, mistä et ylipäätään pidä. Minulle työ on aina ollut henkireikä eikä siitä saatu palkka ole tärkein, vaikka tietenkin se myös innostaa. Voi tehdä asioita, jotka muuten olisi vain haaveita ilman todellista mahdollisuutta toteuttaa.

Nyt kun tulee kohta 3 kuukautta oltua sairauslomalla se turhauttaa. Toki muutkin asiat. Ei voi lukea kuin hetken, en voi nostella enkä kannella jne, kiellettyjen lista on loputon.

Suurin huoli on tällä hetkellä kissani. Se on huonossa kunnossa eikä syy sille ole selvinnyt. Se on apaattinen ja ruoka ja juoma ei maistu. Tajusin vasta äsken selkeästi, että sillä on jo ikääkin, vaikka ei kissan elinkaaren mukaan ikäloppu vielä ole. Tuntui, että vasta äsken saimme sen ulkomaalaiselta kasvattajalta ja sen sukupuu ja ulkonäkö olivat ihanteelliset. Terveys on kissalla aina ollut hyvä. Vaikka emme sitten näyttelyjutuista innostuneet, se on ollut upea kotikissa.

Kova pelko nyt on kissan voinnista. Toivon, että meillä olisi vielä yhteisiä vuosia jäljellä. Lääkärit tekevät parhaansa ja siihen yritän luottaa.

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 26.03.2023 klo 14:56

Soroppi:

Noinhan se valitettavasti menee. 0-tuntisopparilainen on kuin alituisessa löyhässä hirressä. Eipä tässä hirveästi ole mahdollisuus vaikuttaa asioihin - ota tai jätä. Ja jos kovin paljon alkaa jättämään, niin voi arvata miten käy.

Julma työsopimusmuoto. Luin jostain, että 0-sopparia pitäisi aika ajoin tarkastaa ja vakinaistaa, jos tarve on jatkuva. Näin siis ihan lain mukaan. Mutta miten tällaisen asian uskaltaa ottaa puheeksi?

Olen nyt vaalien alla yrittänyt kuulostella jos joku ehdokkaista kantaisi huolta silppu- ja muun epäsäännöllisen työn tekijöistä, mutta aika hiljaista on. Vaikka työnepävarmuus tutkitusti stressaa ja vaikuttaa jaksamiseen ja mielenterveyteen.

Mollyan:

Pidän kyllä työstäni ja työyhteisöstäni, vaikka ongelmiakin on, mutta eipä täydellistä työpaikkaa taida olla olemassakaan. Suurimmat itseäni uuvuttavat ongelmat ovat heikko tiedonkulku, jatkuvat muutokset, ennustettavuuden puute ja työn pirstaleisuus. Noiden kahden jälkimmäisen vuoksi työssä on tavallaan kiinni huomattavasti sen työtuntimäärää enemmän, mikä on turhauttavaa. Tuntuu, että työ ei aina anna samalla mitalla mitä ottaa.

Toivottavasti kissalla on vain joku epämääräinen, ohimenevä pöpö. Ellit kyllä tietävät mitä tekevät. Roppakaupalla voimia sekä kissalla että sinulle, myös oman sairaslomasi suhteen!

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 27.03.2023 klo 17:14

Nótt kirjoitti:
... - ota tai jätä. Ja jos kovin paljon alkaa jättämään, niin voi arvata miten käy.

Tai sitten ei, jos alalla on nyt yllättävää henkilöstövajausta ja sinun työpanoksellasi on tavallista enemmän kysyntää. Jos tilanne jatkuu yhtään pidempään, voisi olla hyvä sauma kysyä että nyt kun olet ollut pitkään 0-tuntisopimuksella, olisiko sitä mahdollista muuttaa esim. määräaikaiseksi osa- tai kokoaikaiseksi. Kysyminen ei ole kiristämistä tai painostusta joten siitä ei pitäisi jäädä työnantajalle huonoa maku suuhun. Vaikka työnantaja ei muutokseen juuri nyt suostuisikaan, hänelle jää kuitenkin mieleen että olisit kiinnostunut sopimustyypin muuttamisesta mikä saattaa toimia eduksesi, jos tilanne muuttuu myöhemmin.

Mollyann, toivottavasti kissasi vointi lähtee pian muuttumaan parempaan päin. Se ettet voi tehdä paljoakaan sairaslomasi aikana kuulostaa kyllä harvinaisen tylsältä. Olisitko kiinnostunut podcastien tai äänikirjojen kuuntelusta, jos se auttaisi aikaa kulumaan? Joka tapauksessa, tsemppiä toipumisurakkaan!

Käyttäjä Mollyan kirjoittanut 28.03.2023 klo 17:48

Tervehdys No'tt ja Soroppi.

Parempaa kuuluu nyt jo kissan voinnissa. On jo virkeämpi ja syö ja juo jkv. Perjantaina taas eläinlääkäri ja tietoa enemmän. Minä taas silmäkontrolliin torstaina niin, että kissan kanssa  podemme ja lääkärissä vuoropäivin.

Podcasteja olen kuunnellut aikani kuluksi. Äänikirjoja en. Toivon, että tuleva silmälääkärin arvio olisi jo hyvä tulevaisuutta ajatellen. Tällainen oleilu ei tee hyvää minulle, tuskin kenellekään. Maalla en ole käynyt kuukausiin ja sekin harmittaa. Nyt on ollut pakollinen pysähtymisen paikka kaikesta normaalista. Toivon, että tuleva kesä piristää ja antaa voimia.

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 29.03.2023 klo 14:43

Todella helpottavaa kuulla, että kissa voi jo paremmin! Toivottavasti silmäkontrollistakin tulee hyviä uutisia.

Minulla on aina tunne, että olen hankala jos kysyn saati pyydän jotain omaa etuani ajavaa, mutta katsotaan löytyisikö joskus sopiva sauma ja itseltäni kanttia ottaa asia puheeksi. En ole vieläkään saanut edes kysyttyä työvuorojen suunnittelemisesta pidemmälle aikajaksolle.

Mutta välillä jotain pientä ilonaihettakin. Ostin uudet verhot. Oli aika savotta lyhentää ne ja ripaustaa ne ikkunaan, mutta tykkään lopputuloksesta.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 11 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: typo ja lisäys
Käyttäjä soroppi kirjoittanut 31.03.2023 klo 08:47

Eikä! 😅 Mulla olisi myös verhonlyhennyssavotta, mutta voi olla että se saa odottaa suosiolla kesää ja sitä että äiti tuo ompelukoneen lainaan.

Nótt kirjoitti:
Minulla on aina tunne, että olen hankala jos kysyn saati pyydän jotain omaa etuani ajavaa, mutta katsotaan löytyisikö joskus sopiva sauma ja itseltäni kanttia ottaa asia puheeksi.

Tuttu tunne 😑 Mulla oli eilen palaveri tulevan esinaiseni kanssa, ja hyvin sujuvasti unohdin (tai 'unohdin') pari muistilistalle kirjoittamaani asiaa vaikka arvelenkin että niiden puheeksi ottaminen voisi olla kokonaisuuden kannalta hyvä. Ehkä sitten seuraavassa tapaamisessa.

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 05.04.2023 klo 18:59

Se on pääsiäisloma nyt! 😎

Töissä on ollut akuutista henkilöstö vajauksesta huolimatta jotenkin rennompaa. Tunnelma on jollain tapaa vapautunut, vaikka en itse kokenut irtisanoutunutta hankalaksi kolleegaksi. Saa nähdä miten kevät sujuu.

Jännä miten aurinko piristää. On energinen olo ja ihan jopa tekee mieli mennä ulos. Kun vaan nuo lumet sulaisivat, niin pääsisi metsäpoluille.

Hyvää pääsiäistä! 🐣

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 06.04.2023 klo 08:04

Hyvää pääsiäistä! 🐣

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 14.04.2023 klo 15:37

Moikka!

Loma meni hyvin. Söin ihan liikaa suklaata, mutta myös kävin lenkillä päivittäin, pääsin jopa metsäpoluille. Netflixin katsominen jäi, mutta se nyt on pieni "virhe" - oikeastaan pitäisi harkita koko palvelun lakkauttamista, kun ei tule katsottua. Joka tapauksessa tunsin itseni levänneeksi ja palasin töihin sen tunteen kanssa, että kyllä minä tästä erityisen hankalasta keväästä selviän.

Mutta pari päivää töitä riitti siihen, että ahdistus, uupumus ja itsetunto-ongelmat palasivat kuin eivät koskaan olisi poissa olleetkaan. Työ oikein vaikuttaa pistävän parastaan: yllättäviä muutoksia tuli ja tulee edelleen vasemmalta ja oikealta, kaikki on epävarmaa, mihinkään ei voi luottaa, esihenkilöt ovat täysin pihalla työn haasteista (jne.)...

Työ itsessään on kivaa ja mielekästä, työkaveritkin ovat mukavia, mutta nuo alituiset muutokset ja hankalan heittelevät työajat nakertavat jaksamista rotan lailla.

Jonkun asian pitää muuttua, minä en jaksa tätä. Mutta minkä ja ennen kaikkea miten? Mitä voi tehdä, kun ei mahdollisuudet vaikuttaa olosuhteisiin on parhaimmillaankin heikot?

Vaan mitäpä teille muille kuuluu, kuinka kevät on edennyt? Säät ovat ainakin täällä päin olleet suorastaan pelottavan hienot, miltei pelkkää auringonpaistetta melkein koko tähänastinen huhtikuu. 🌞

Mollyan, miten sinulla menee? Olet ollut tavallista hiljaisempi. Tulee aina sellainen olo, että jos joku tukinettiläinen on pitkään poissa linjoilta, niin hänellä menee joko tosi hyvin tai tosi huonosti. Toivottavasti kohdallasi kyse on ensiksi mainitusta.