Tunne siitä, että voimat loppuvat
Olen joitakin vuosia kärsinyt on-off-ahdistuksesta, masennuksesta tai uupumuksesta, miksi sitä nyt kutsuisikin, jossa välillä on ollut parempia, jopa oireettomia jaksoja, välillä sitten taas on vaikeampaa. On levoton olo, vatsassa tuntuu olevan jättimäinen kivi, sydän tykyttää tuhatta ja sataa.
Olin pitkään työtön, mutta sitten sain puolen vuoden osa-aikatyön, jonka jälkeen pääsin keikkaluontoiseen nollasopimustyöhön. Kaiken järjen mukaan töiden puolesta olen parhaassa jamassa aikoihin, mutta silti vain tuntuu, että olen jaksamiseni äärirajoilla.
Pidän kyllä työstäni ja olen iloinen, etten ole täysin työtön, mutta silti tuntuu, että työ uuvuttaa epäsäännöllisyytensä vuoksi. Tuntuu, ettei minulla ole kontrollia omaan elämääni. On mahdoton suunnitella mitään, koska joudun alati olemaan stand by -tilassa työkeikkoja toivoen. Samanaikaisesti stressaan koko ajan työn menettämisestä, vaikka mitään sellaisia merkkejä ei ole ilmassa. Olen myös alkanut jännittää tuttujakin työtilanteita, uusista puhumattakaan, ja pelkään sen heijastuvan työhönkin.
Tunnen olevani umpikujassa. En saa lisätöitä tai ennustettavimpia töitä, vaikka kuinka haen. Uuden ammatin opiskelu ei ihan noin vain onnistu, kun on terveydellisiä rajoitteita (jotka rajoittavat myös työmahdollisuuksia) ja toisaalta ilman säästöjä koulun penkille siirtyminen ei tunnu mahdolliselta. Samaan aikaan TE-toimisto hengittää niskaan. Tilanteessa, jossa haen kyllä töitä ja muita ratkaisuja tilanteeseeni niissä kuitenkin onnistumatta, tuntuvat hallituksen ajamat uudistukset työttömyyden hoitoon silkalta ajojahdilta, nurkkaan ajamiselta, jopa rangaistukselta. Pelkään, että jossain vaiheessa minut määrätään johonkin kurssille tai työharjoitteluun, jolloin keikkatöiden vastaanottaminen vaikeutuu, jopa estyy. Minulla ei ole mitään luottamusta hallitusta tai viranomaisia kohtaan, että tällaisia järjettömyyksiä ei annettaisi tapahtua.
Ahdistuksen ollessa pahimmillaan olen toivonut sairastuvani tai joutuvani onnettomuuteen, ihan vain saadakseni edes hetken aikaa vain olla, keskittyä vain juuri käsillä olevaan hetkeen, olla murehtimatta. En edes muista, että milloin viimeksi olisin ollut huoleton.
Ehkä kaikkein pahinta on haaveiden pois hiipuminen ja tunne elämättömyydestä. Tätäkö tämä elämä nyt sitten on? Ankeaa harmautta päivästä toiseen ilman valopilkkuja, elämän valuessa hiljalleen ohi. Olisi kiva mennä jollekin kurssille, mutta ei ole rahaa (ja mitähän työkkärikin siitä sanoisi?). En nähtävästi koskaan tule omistamaan asuntoa saati omakotitaloa, josta olen (olin?) haaveillut koko ikäni, tai autoa, pientä mielenkiintoisten kirjojen kotikirjastoa, kivoja astioita… Pois on myös jäänyt entinen intohimoni matkailu. Minulla oli keväällä voimakas halu lähteä yksin mökille, jonnekin luonnon keskelle nauttimaan hiljaisuudesta ja jalosta joutilaisuudesta; kuunnella tuulen huminaa lehdettömissä puissa ja katsella tulen tanssia takassa. Vaan mihinkäs töiden toivossa elävä nollasopparilainen pääsisi?
En tiedä mitä tekisin.
.... .muistamaan. Herkut on mielessä pitkänkin ajan päästä. Toivoo varmaan, että emäntä palaisi entiseen.
On kyllä sydäntä särkevää, kun onneton kerjää nykyään jo jauhelihaakin, mitä ennen ei suostunut syömään. Mahtaa olla hämmentävää, kun mitään herkkua ei enää saa.
Miten N'ott kissallasi menee näinä helteisinä aikoina? Mun piti käyttää omani eläinlääkärissä kutisevien(raapinut niitä!) korvien vuoksi. Sai siihen kortisonia ja antibiottia sisältävää voidetta. 2 vkoa aamuin illoin sitä ja silmiin kostutustippa.
Moi! 🙂
Kissaraasu makaa reporankana milloin pöydän alla, milloin sängyn alla. Ei onneton ymmärrä mennä pesuhuoneeseen vilvoittelemaan, vaikka siellä olisi mukavan viileä lattia kun vähensin lattialämmitystä. Näkee, että sairaus ja helle käyvät voimille. Mutta öisin se jaksaa vähän taas touhuta.
Itsekkin olen rötköttänyt tuulettimen edessä ja välillä jopa maannut suihkun lattialla edellä mainitusta suhteellisesta viileydestä nauttien. Ei ole yhtään minun juttuni nämä helteet.
Mutta olosuhteisiin nähden olen nukkunut ihmeen hyvin. Pahimmillaan helteillä en ole saanut juuri yhtään nukuttua, nyt edes jollain tapaa. Muutenkin nyt on ollut taas vähän parempi fiilis (ihme vuoristorataa!).
Muistin eilen, että ostin minulle epätyypillisen kaukonäköisesti keväällä ison rasia jäätelöä pakkaseen juuri tällaisia helteitä silmällä pitäen. Se olkoon tämän illan ilo. 🍨
Mitä teille muille kuuluu? 🤗
Unet lyhentyneet, mutta unta kuitenkin. Sedoniumilla ottanut unesta kiinni, jos ei muuten ole tullut.
Ollut jotenkin vilkas kesänalku. Aktivoinut minuakin. Ei silti kukaan ole tupaan asti tullut.
Tänään taivas harmaa kauttaaltaan. Tummia pilviä ei, mutta ukkonen jytissyt pitkin päivää, nyt miltei päällä. Satoi kuin kaatamalla mutta lyhyeen. Sais sataa uudestaan ja pidempään että maa kastuis pidemmäksi aikaa. Salamoita ei tässä ole näkynyt. Kissa ❤ tuli syliin, jytisee niin.
keskustelua kirjoitti:
Ollut jotenkin vilkas kesänalku. Aktivoinut minuakin. Ei silti kukaan ole tupaan asti tullut.
Tämä lainaus kuvaa hyvin minunkin tämän hetkistä tilannetta, paitsi että vilkkaus on vasta aluillaan. Ihanaa! Tuntuu hyvältä kun on kodin ulkopuolista elämää ja mielekäs tekeminen katkaisee päänsisäisen ahdistusmyllyn. Kodin yksinäisyydessä se yrittää kyllä päästä vanhoihin kierroksiinsa, muttei toistaisiksi ole niihin (vielä?) yltänyt.
Vähän pelottaa miten käy sitten kun kesäriennot hiljenevät, mutta yritän olla ajattelematta asiaa. Nyt pitää nauttia.
Täällä päin ei ole ollut ukkosia, muutaman laiskan jyrähdyksen olen vain kuullut. Yhtään salamaa en ole nähnyt. Mikä pettymys, tykkään ukkosista. Asun sellaisessa paikassa, että ukkoset usein kiertävät, mutta jos ilmamassa ei onnistu kiertämään, niin sitä kovempi ukonilma on tiedossa.
Satanutkin on aika vähän, nurmikot ovat jo ikävän kuivia.
Mutta tukahduttava helle on väistynyt! Minun puolestani saisi olla vieläkin viileämpi, mutta parempi tämä on kuin +30 astetta ja liikkumaton ilmamassa.
Onko lääkkeet auttaneet kissan kutinaan?
Oma kissa on sellainen mörökölli (tai mörökolli 😉), ettei se ole koskaan sylissä viihtynyt. Ei vissiin sovi kovan jätkän imagoon. 😄 Viereen kyllä tulee, muttei syliin saakka.
Tämä kova jäbä saalisti yksi ilta sisään eksyneen vaaksiaisen. Söi sitten suuren saaliinsa ja etsi tohkeissaan lisääkin öttiäisiä metsästettäväksi.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 4 kuukautta sitten. Syy: Typo. Miksei niitä huomaa heti?
Taas painajaisunien täyteinen yö, juuri kun pääsin iloitsemasta, että kohtuu hyvin menee. Ja se kohtuu hyvin taitaa nykyisin olla se mitä halajan ja tavoittelen, koska sitä parempaan en enää jaksa uskoa. 😞
Näin unta, että olin koulussa ja olin unohtanut repun kotiin ja se hävetti ja ahdisti. Toisessa unessa hortoilin eksyneenä pakenevien ihmisten seassa ja kolmannessa etsin hätääntyneenä jotain tiettyä tilaa, mutta enkä oikein nähnyt kunnolla koska olin hukannut silmälasini.
Ja nyt sitten on nuutunut olo. Onneksi tänään ei ole mitään menoja.
Muistan avioeron jälkeen unissa usein näin auton jota olin ajanut avion aikana. Olin parkkeerannut sen ruutuun ja mennyt asioille ja kun palasin, ei autoa ollut missään. Olin kuin se auto. Niin hukassa iteltäni. Elämänhallinta hukassa. Ahdistus oli aina kun niistä unista heräsin, kun niitä ajattelin.
Mun tytär nyt hoitaa kissaani, kun olen muualla arjesta. Kuuluu olevan ruvet paranemassa. Maisemanvaihdos tuntuu tekevän hyvää. Vaikken ole edes kaukana.. Hyvää kesäpvää sullekin 🌺🌿🤸♂️
Viime yönä nukuin levottomasti ja heräillen, mutta painajaisia en sentään nähnyt. Näin unta, että olin outlet-myymälässä. Iloitsin miten paljon kivoja löytöjä sieltä tein, mutta samalla harmittelin, etten voi ostaa kaikkea mitä haluaisin.
Väsynyt olo.
Katsoin HS:n koronatiedoista, että Ahvenanmaata lukuun ottamatta koronaluvut ovat jälleen nousussa kaikkialla. Pelkään, että kesäriennot loppuvat lyhyeen ja vähän myöhemmin alkavat työt eivät taaskaan toteudu. Pitää varmaan taas alkaa käyttämään maskia kaupoissa yms. asioidessa.
keskustelua kirjoitti:
Muistan avioeron jälkeen unissa usein näin auton jota olin ajanut avion aikana. Olin parkkeerannut sen ruutuun ja mennyt asioille ja kun palasin, ei autoa ollut missään. Olin kuin se auto. Niin hukassa iteltäni. Elämänhallinta hukassa. Ahdistus oli aina kun niistä unista heräsin, kun niitä ajattelin.Maisemanvaihdos tuntuu tekevän hyvää. Vaikken ole edes kaukana.. Hyvää kesäpvää sullekin 🌺🌿🤸♂️
Minun versio autopainajaisesta on se, etten muista minne olen sen jättänyt parkkiin ja etsin sitä yhä kasvavan paniikin vallassa.
Ihanaa, että sinulla on mahdollisuus hetkelliseen maisemanvaihdokseen! On helppo uskoa, ihan kokemuksestakin, että se tekee hyvää. Ja totta tosiaan, ei siinä edes tarvitse mennä kauaksi.
Virkistävää maisenmanvaihdosta! 😊
Kiitos!
Jotkut tekee maisemanvaihdosta mielessään menemällä muihin maisemiin, mielikuvamatkailua. Taitaakin olla edullisin muoto liikahtaa lomalle....
keskustelua kirjoitti:
Kiitos!Jotkut tekee maisemanvaihdosta mielessään menemällä muihin maisemiin, mielikuvamatkailua. Taitaakin olla edullisin muoto liikahtaa lomalle....
Mielikuvamatkailun etu on, edullisuuden lisäksi, että reissussa voi käydä vaikka päivittäin. Ja matkakohteita on loputtomasti. 🙂
Minulle pelkästään se ei vain riitä. Tiedä sitten olenko mielikuvitukseton ja vaativa, mutta mieli halajaa koko ajan konkreettista maisemanvaihdosta. Jo liikkeellä olemisessa on jotain maagista, jotain arjesta irrottavaa ja rauhoittavaa. Minulle on aina ollut kutkuttavaa niinkin simppelit asiat kuin uudessa kaupassa käynti tai uudelle huoltsikalle pysähtyminen. Kun pitää vähän etsiä haluamiaan tavaroita tai paikkoja niin joutuu/pystyy keskittämään vain juuri siihen käsillä olevaan hetkeen. Samalla sitä katselee ympäristöön aivan uusin silmin. Kenties siksi löydän reissuilla paljon uusia, kiinnostavia tuotteita.
Olen koettanut kokeilla uusia juttuja aina silloin tällöin arjessakin, mutta vaikka joskus ja jouluna tuleekin kivoja löytöjä, niin ei se vaan tunnu samalta kuin reissussa tehdyt kokeilut. Jotenkin sitä on silloin avoin kaikelle uudelle. Matkustaminen on uuteen menemistä.
Yksi parhaita kokemuksia mitä matkustaminen tarjoaa on se, kun astuu ulos lentokoneesta maailmaan, jossa on täysin erilaiset äänet, hajut ja maut. Täysin erilainen arkkitehtuuri, kulttuuri ja kieli. Tai kun myöhään kohteeseen saapumisen jälkeen astuu aamulla ekaa kertaa ulos uuteen päivään uudessa paikassa. 😍
Ei ole mikään ihme, että inspiraatiota haetaan niin matkustamisesta kuin taiteestakin.
Waltari taisi mielikuvamatkailla Exoduksen olohuoneestaan käsin.
N'ott, sullakin on sana hallussa. Mistä teemasta sinua syyhyttäisi koota ajatuksia esiin? Dekkari intereilaajien maailmasta?
Minun unirytmi heittää sitä kuuluisaa häränpyllyä. Viime yönäkin valvoin noin 2,5 tuntia ennen kuin sain unta, koska ahdisti. Nukuin kuitenkin ihmeen hyvin, ja nukuin pitkään. Päivä oli jo pitkällä kun minä vasta keittelin aamuteetä.
Läppäri on kenkkuillut parina viime päivänä. Alkaahan tälläkin aparaatilla olla ikää, mutta toivoisin tämän toimivan ainakin syksyyn saakka (mieluummin vaikka ensi vuoteen), että työt taas alkaisivat jo olisi rahaakin uuden ostamiseen.
keskustelua kirjoitti:
Waltari taisi mielikuvamatkailla Exoduksen olohuoneestaan käsin.N'ott, sullakin on sana hallussa. Mistä teemasta sinua syyhyttäisi koota ajatuksia esiin? Dekkari intereilaajien maailmasta?
Interreilaajat olisikin kiinnostava dekkarin aihe, koska he ovat jatkuvasti menossa olevaa porukkaa. Tai työkseen paljon matkustavat, kuten lentohenkilökunta. Epäiltyä pitäisi etsiä useamman maan alueelta ja jokaisen maan poliisilla on vähän erilaiset käytännöt ja toimintatavat, tulisi vaikka minkälaista kulttuurien yhteentörmäystä ja draamaa!
Toinen kiinnostava jatkuvasti liikkeellä oleva porukka voisi olla vaeltajat. Olen seurannut erästä tubettajaa, joka vaeltaa Appalakien reittiä (3500 km!). Hienoja maisemia, kunpa itse joskus pääsisin vaellukselle.
Onkohan läppärinomadeista eli nykyajan kulkureista kirjoitettu kirjoja? Elämänkertoja ainakin on, mutta fiktiivisiä tarinoita? 🤔
Jos minä osaisin kirjoittaa romaanin (tai vaikka elokuvan käsikirjoituksen), niin matkustaminen olisi ehkä yksi sen keskeinen sisältö.
Donner sanoi mainoksessa aikoinaan että lukeminen kannattaa aina. Kirjoittaminen myös avartaa maailmankuvaa kun edellyttää havainnointia ja perehtymisiä teemaan mikä pohdituttaa ja kiinnostaa.
Minä olen 'kevyen kauran' kuluttaja, jos kirjoittaisin, ne tekstit ois enemmän runoa kuin proosaa tai draamaa.
Sitten kun olen eläkkeellä, ehkä sitten jotain kun muut kiireet katoais...
Miksi tätä ajanseutua, aamuyön 3 n ja 4 n seutua sanotaan jossain 'suden hetkeksi'?
Nyt viimeaikoina on tullut tavaksi herätä tähän aikaan, paineisena, vaikeutena nukahtaa uudestaan jos on edes tätä ennen unessa käynytkään. Oli kyllä yksi 10h unien yö kun Sedonium tehosi. Niin paljon mielen kuohuntaa ollut tämä aika.
Helvetti että taas ahdistaa. En vissiin osaa olla ihmisten kanssa. Sanoin eräällä ihmiselle vitsillä jotain ja nyt jälkeen päin pelkään että hän otti sen väärin. Se oli sellainen viaton heitto, jonka joku sanoin joskus minulle ja itseäni se vain huvitti, ja nyt minä sen enempää miettimättä möläytin sen eteen päin. Kai sitä joku voi pitää loukkaavana.
Tosin voi olla, että tämä on taas tätä minun yliajatteluani ja laukalle lähtenyttä mielikuvitustani. Kidutan sitten itseäni siitä, että joku ehkä ymmärsi väärin asian, vaikka en edes tiedä onko väärin ymmärtämistä tapahtunut.
Pitäisi ilmeisesti pysyä vain neljän seinän sisällä. Tai olla yksinään. Mieluummin molempia. 😫
keskustelua kirjoitti:
Miksi tätä ajanseutua, aamuyön 3 n ja 4 n seutua sanotaan jossain 'suden hetkeksi'?Nyt viimeaikoina on tullut tavaksi herätä tähän aikaan, paineisena, vaikeutena nukahtaa uudestaan jos on edes tätä ennen unessa käynytkään. Oli kyllä yksi 10h unien yö kun Sedonium tehosi. Niin paljon mielen kuohuntaa ollut tämä aika.
Suden hetki lienee se syvin yö. On pimeintä, hiljaisinta. Monet ovat unen syvimmässä vaiheessa.Ehkä siihen on katsottu liittyvän jotain pelottavaa ja maagistakin.
Minä olen ihmetellyt "liskojen yötä", mistähän se tulee?
Minä olen nukkunut jokusen yön ihan ok, vain muutama lyhyt herääminen. Tosin nyt taitaa olla edessä taas levoton yö, ahdistaa sen verran.
Olen joskus miettinyt, että jos kirjoittaisin muistelmat omasta elämästäni, niin se totisesti olisi kirja ei mistään. Kirjan nimi voisi olla Taakka, eli se mitä minä olen ja mitä olen itsekin itselleni.
Nótt kirjoitti:
Helvetti että taas ahdistaa. En vissiin osaa olla ihmisten kanssa. Sanoin eräällä ihmiselle vitsillä jotain ja nyt jälkeen päin pelkään että hän otti sen väärin. Se oli sellainen viaton heitto, jonka joku sanoin joskus minulle ja itseäni se vain huvitti, ja nyt minä sen enempää miettimättä möläytin sen eteen päin. Kai sitä joku voi pitää loukkaavana.
Ikävä kuulla 😑 Tuttu tunne. Mä huomaan edelleen harmittelevani (vuosien jälkeen edellisestä yhteydenotosta) tapaani vuorovaikuttaa yhden ihmisen kanssa, jonka kanssa emme tulleet oikein toimeen. Jälkikäteen analysoituna (koska sellainen mieleni nyt vain on) luulen, että hänelle saattoi tulla epämukava olo joistakin asioista joita sanoin, enkä tajunnut ennen kuin vasta paljon paljon myöhemmin että hän saattoi kokea käyttäytymiseni jotenkin häneen kohdistuvana tai tökerönä.
Eipä sitä paljoa pysty jälkikäteen auttamaan - jos ei ole niin läheinen suhde (tai se ei ole tavoitteena) että haluaisi pyytää kaiken varalta anteeksi (tämä voi kyllä olla aika tehokasta, ja ainakin sitten saa tietää oli loukkaaminen todellista vai kuviteltua), voi vaan lohduttautua sillä että ei tietoisesti pyrkinyt satuttamaan ja että lopetti heti kun huomasi että toimintatapa saattoi aiheuttaa toiselle kärsimystä. Oppia ikä ja kaikki, kukaan ei ole sosiaalisissa taidoissa taitava syntyessään ja mitä vähemmän on ihmisten kanssa tekemisissä, sitä hitaammin ne kehittyvät. Tai näin ainakin itselleni selitän mokia, joita on tullut tehtyä siinä vaiheessa kun pelkästään ihmisten seurassa oleminen ja siihen liittyvien omien reaktioiden käsittely kulutti niin paljon aivokapasiteettia, ettei pystynyt yhtään tarkkailemaan toisten tunnetiloja.
Liitän 'liskojen yö'-käsitteen mielessäni pahaan krapulaan tai juoppuhulluuteen (psykoosia muistuttava tila, kun pitkän putken jälkeen alkaa selvitä). Ehkä sen on tarkoitus kuvata harhaisuutta lähestyvää levottomuutta? Ei kyllä itsellä kokemusta, mitä nyt joskus korkeassa kuumeessa olen nähnyt vähän levottomia (katto tai seinät aaltoilivat).