Tunne siitä, että voimat loppuvat
Olen joitakin vuosia kärsinyt on-off-ahdistuksesta, masennuksesta tai uupumuksesta, miksi sitä nyt kutsuisikin, jossa välillä on ollut parempia, jopa oireettomia jaksoja, välillä sitten taas on vaikeampaa. On levoton olo, vatsassa tuntuu olevan jättimäinen kivi, sydän tykyttää tuhatta ja sataa.
Olin pitkään työtön, mutta sitten sain puolen vuoden osa-aikatyön, jonka jälkeen pääsin keikkaluontoiseen nollasopimustyöhön. Kaiken järjen mukaan töiden puolesta olen parhaassa jamassa aikoihin, mutta silti vain tuntuu, että olen jaksamiseni äärirajoilla.
Pidän kyllä työstäni ja olen iloinen, etten ole täysin työtön, mutta silti tuntuu, että työ uuvuttaa epäsäännöllisyytensä vuoksi. Tuntuu, ettei minulla ole kontrollia omaan elämääni. On mahdoton suunnitella mitään, koska joudun alati olemaan stand by -tilassa työkeikkoja toivoen. Samanaikaisesti stressaan koko ajan työn menettämisestä, vaikka mitään sellaisia merkkejä ei ole ilmassa. Olen myös alkanut jännittää tuttujakin työtilanteita, uusista puhumattakaan, ja pelkään sen heijastuvan työhönkin.
Tunnen olevani umpikujassa. En saa lisätöitä tai ennustettavimpia töitä, vaikka kuinka haen. Uuden ammatin opiskelu ei ihan noin vain onnistu, kun on terveydellisiä rajoitteita (jotka rajoittavat myös työmahdollisuuksia) ja toisaalta ilman säästöjä koulun penkille siirtyminen ei tunnu mahdolliselta. Samaan aikaan TE-toimisto hengittää niskaan. Tilanteessa, jossa haen kyllä töitä ja muita ratkaisuja tilanteeseeni niissä kuitenkin onnistumatta, tuntuvat hallituksen ajamat uudistukset työttömyyden hoitoon silkalta ajojahdilta, nurkkaan ajamiselta, jopa rangaistukselta. Pelkään, että jossain vaiheessa minut määrätään johonkin kurssille tai työharjoitteluun, jolloin keikkatöiden vastaanottaminen vaikeutuu, jopa estyy. Minulla ei ole mitään luottamusta hallitusta tai viranomaisia kohtaan, että tällaisia järjettömyyksiä ei annettaisi tapahtua.
Ahdistuksen ollessa pahimmillaan olen toivonut sairastuvani tai joutuvani onnettomuuteen, ihan vain saadakseni edes hetken aikaa vain olla, keskittyä vain juuri käsillä olevaan hetkeen, olla murehtimatta. En edes muista, että milloin viimeksi olisin ollut huoleton.
Ehkä kaikkein pahinta on haaveiden pois hiipuminen ja tunne elämättömyydestä. Tätäkö tämä elämä nyt sitten on? Ankeaa harmautta päivästä toiseen ilman valopilkkuja, elämän valuessa hiljalleen ohi. Olisi kiva mennä jollekin kurssille, mutta ei ole rahaa (ja mitähän työkkärikin siitä sanoisi?). En nähtävästi koskaan tule omistamaan asuntoa saati omakotitaloa, josta olen (olin?) haaveillut koko ikäni, tai autoa, pientä mielenkiintoisten kirjojen kotikirjastoa, kivoja astioita… Pois on myös jäänyt entinen intohimoni matkailu. Minulla oli keväällä voimakas halu lähteä yksin mökille, jonnekin luonnon keskelle nauttimaan hiljaisuudesta ja jalosta joutilaisuudesta; kuunnella tuulen huminaa lehdettömissä puissa ja katsella tulen tanssia takassa. Vaan mihinkäs töiden toivossa elävä nollasopparilainen pääsisi?
En tiedä mitä tekisin.
Soroppi.
Kiitos tuesta.
Noin ilmaistuna pohdin uudestaan, vaikka matka on hirveä näin talviaikana. Ja pe-su ajalle pitää mahduttaa edestaas. Arvostusta (lähi) suvun taholta ei mikään muuta, vaikka mitä tekisin. Nahoissa tuntuu ettei yhteyttä ole. Kiitos sulle ja voimia kevääseen ja kiitos että olet jakanut elämästäsi osan tänne sinäkin!
🌷
soroppi kirjoitti:
Nukuitko Nótt viime yönä yhtään paremmin? Mikä sinua ahdistaa/ahdisti? Täällä toinen joka kärsii pakkassään kuivattamasta ihosta.
Kiitos kysymästä, itse asiassa kyllä nukuin. 😊
En tiedä, että onko tämä vain sattumaa, koska onhan uniongelmat ennenkin armahtaneet yhdeksi yöksi tai loppuneet yhtä yllättäen kuin olivat alkaneetkin. Mutta siis ostin eilen torstaina paikallisen leipomon merisuolaisen leivän lohturuuaksi. Se on sen verran voimakas suolainen, että söin vain päätypalat ja loppu leivän laitoin pakkaseen myöhempää herkuttelua varten. Yllättäen olo kuitenkin helpottui. 😲 Alkavan hedarin vaiheeseen jumittinut semipäänsärky katosi ja unenpuutteesta huolimatta piristyin niin paljon, että jaksoin jopa seurata avoimen opintojen luentotallennetta.
Sitten muistin vielä, että apteekissa minulle joskus neuvottiin kokeilemaan magnesiumin melatoniinin kanssa, joten otin vielä pari mg-tablettia.
Pitää toistaa tänä iltana nämä proseduurit, jos vaikka olisi pieninkin mahdollisuus, ettei kyseessä ollut silkka sattuma.
Itse asiassa minun iho on tänä talvena kuivunut ihmeen vähän, mutta sen sijaan nenä ja silmät ovat olleet tavallista kuivempia. Edellisinä talvina parhaiten ihon, siis kasvojen ihon kuivumiseen on auttanut Paula's Choicen Moisture Renewal Oil Booster. On aika arvokasta ainetta, mutta minulla ainakin toimii. 👍
keskustelua kirjoitti:
Akuutti suru puski päälle. Isä kuoli vajaa viikko sitten. En olisi uskonut että voi olla näin vaikeaa olla..
Osanottoni!
Tuntuupa nyt hölmöltä, kun kynsin niin omassa väsymyksessäni, etten tullut edes kysyneeksi, että mistä katoamisen tunne tulee. Anteeksi! Onneksi soropilla oli enemmän tilannetajua.
Kuten soroppi jo edellä sanoikin, niin hetki kerrallaan, omaan tahtiin eteenpäin. Suru vie aikansa. Toivottavasti jaksat paineiden ristiriidassa kuunnella myös itseäsikin.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 10 kuukautta sitten. Syy: Lisäys
Jaahas, jälleen FML-päivä. 😔 Nähtävästi elämässä on asioita, joita ei vain ole tarkoitettu minulle.
Mutta sinun sanoissa usein lohtua ja ymmärrystä ihmistä ja elämää kohtaan. Kiitos huomioimisesta. Mikä on FML-päivä? Tenox ei toimi, piti havahtua pystyyn ja kokeilla tätä, puolen tunnin poisoloa peiton lämmöstä. Pakkasta kai nämä lähiajat. Ajatus viikon ajan nukkumisesta kiehtois, nämä kylmimmät ajat....
keskustelua kirjoitti:
Mutta sinun sanoissa usein lohtua ja ymmärrystä ihmistä ja elämää kohtaan. Kiitos huomioimisesta. Mikä on FML-päivä? Tenox ei toimi, piti havahtua pystyyn ja kokeilla tätä, puolen tunnin poisoloa peiton lämmöstä. Pakkasta kai nämä lähiajat. Ajatus viikon ajan nukkumisesta kiehtois, nämä kylmimmät ajat....
FML eli Fuck My Life. Eli sellainen miksi juuri minä, miksi olen tällainen, eikö mikään voi sujua (jne.) päivä.
En ole minäkään pakkasten fani, mutta kovilla pakkasilla sentään paistaa aurinko. Muutenkin on mukavaa seurata, miten päivä taas pitenee.
Miten olet jaksellut? Saatko yhtään nukuttua?
Ok. FML!
Yksi ei toimi, pitää olla 2 tbl. niiden avulla saanut untakin. Tkhon soitin sairauslomapaperiasioissa. Nykyään kysyvät tarkemmin mitä miksi. Kun sain itkun loppumaan sai selville tilanteen ja kuuli pyynnön lääkäriltä tuo paperi. Sanoi soittavansa sen pvän aikana myöhemmin kuultuaan lääkärin vastauksen. Soittikin, 5 pv oisi voinut kirjoittaa näkemättä. Hoitajan kanssa puhuttiin asiasta, päädyttiin ettei kannata otta tuota paperia kun sössis kaiken muun, kaikki katkeis ja omavastuut olis leivättömiä pviä ja muut vielä puolet pienenmpi pientä tyött.turvaa eli vaan oltava vastaamatta työkutsuihin. -Työterveyshuoltoasiaa kun selvittelin joku pvä, selvisi etten ole lyhytkeikkalaisena satunnaisena edes oikeutettu työterveyshuoltoon kun 3kk työpvien määrä ei täyty, pari pvä puuttui tuosta määrästä.
Mutta tämä hoitaja oli oikeasti kuullut, oli soittanut paikalliseen mtthen, josta oli vakiotyöntekijä vastannut ettei he käsittele akuutissa surussa olevan kanssa tilannetta. Että ohjaavat srkn mt-ja päihdekoulutuksen omaavan diakonin juttusille. Sain tuon työntekijän nron, johon soitin, ei ollut tavattavissa. Myöhemmin vastasi olevansa koulutuksessa. Tiesin kuitenkin toisen diaktyöntekijän jonka kanssa ollut tekemisissä vanhuksiin suunnatun vapaaehtoistoiminnan tiimoilta vuosia aikaisemmin. Hänet sain kiinni. Tätä kaikkea kirjoitan vaan siksi, että vaikka itsekin joskus nuoruudessa ollut srkssa töissä, ei tullut pieneen mieleenkään että heihin päin vois olla yhteydessä.
Siksikin, ettei sitä usko miten läheisen kuolema voi sekottaa koko elämisen.
Hyvä, että suruloma järjestyy, tavalla tai toisella. Eikös seurakunnissa ole myös vertaistukea sururyhmien muodossa? En sitten tiedä onko sekään akuuttiin suruun.
Tai olisiko surua käsittelevän kirjallisuuden lukemisesta apua? Niitä on kattavasti listattu esimerkiksi täällä: http://www.surut.fi/kirjallisuutta/
No ei tässä muuta muutosta kuin se etten vastaa keikkakutsuihin. surulomasta tietoakaan. Tai kai voisi olla ihan tarpeen. / Mieli nyt vaan kelaa vuosikymmeniä, ei lukemisesta tule mitään. Yleensä täällä jos käyn, luen viestiketjuja mutta nyt ei pysty ei kykene. Jotain vaan levällään nyt mielen kammioissa.
Sururyhmästä kysyin. ei ole tässä srkssa, ehkä napurisrkssa jossain? jos on kun korona vaikuttaa toimintoihin..
Todella väsyneen turhautunut olo. Nukkunut olen sentään ihan hyvin, ainakin tällä erää. Mutta mökkihöperyys alkaa painaa. Töitä ei ole ollut ja näyttää uhkaavasti siltä, ettei ole pitkään aikaan. Pakkaset ovat pakottaneet sisälle, joten en ole käynyt edes lenkillä. Pitikin ennätysvaikean nenän ja silmien kuivumisen sattua juuri tälle vuodelle, nyt kun olisi aikaa ulkoilla vaikka kuinka paljon.
On yksinkertaisesti helkkarin tylsää.
Mua tämä hiljaisolo on koonnu... Käyny kyllä suunnilleen kerran viikossa lenkin. Onneksi saatiin kunnon talvi. Ja lumentulo nyt tauolla, täällä ei ole viikkoon satanu lunta.
Minä odotan kevättä. En ole koskaan ollut talvi-ihminen ja aikuisiällä juurikin näiden kuivumisongelmien vuoksi talvet tuntuvat olevan vuosi vuodelta hankalempia. Monille pimeys on se vaikein asia, mutta sen kanssa minä kyllä osaan elää.
Ilahduttaa ajatella, että ehkä jo kuukauden päästä ilmassa saattaa olla selviä kevään merkkejä. Nyt kun tuota lunta ei ainakaan tällä hetkellä ole aivan valtavan paljon, niin hyvällä tuurilla metsäpoluille ja kuntoradoille pääsee tänäkin vuonna tavallista aikaisemmin. Viime vuonna taisin kävellä jotain liki täysin sulaa hiihtouraa jo maaliskuun lopulla.
Mutta on pakkasessa minulle jotain hyvääkin: syy pitää paksuja villapaitoja. 😄 Olen ilmeisen kuumaverinen, enkä ole kovin herkkä palelemaan, joten pakkasten ulkopuolella pärjään vähemmälläkin. Mutta jotenkin näitä pitäessä tulee niin kotoisa olo, ne ovat kuin jatkuva lämmin halaus.
Miten olet jaksellut?
Kaiketi tämä tästä. Ulkoilu maistunut paremmin kuin ruoka (kerran ulkoillut vkon aikana). Voimatonta aikaa.
Koronakin vielä vaan vaikuttaa ja ehkä enenevästi. Keikkakutsut olleet harvassa, mutta niitäkään en ole voinut ottaa.
Tuo ajatus halauksesta, 👍
Hyvää ystävänpäivää🌷
Kiva kuulla, että olet jaksanut ulkoilla. Ja hyvää ystävänpäivää sinullekin! 🤗