Tunne siitä, että voimat loppuvat
Olen joitakin vuosia kärsinyt on-off-ahdistuksesta, masennuksesta tai uupumuksesta, miksi sitä nyt kutsuisikin, jossa välillä on ollut parempia, jopa oireettomia jaksoja, välillä sitten taas on vaikeampaa. On levoton olo, vatsassa tuntuu olevan jättimäinen kivi, sydän tykyttää tuhatta ja sataa.
Olin pitkään työtön, mutta sitten sain puolen vuoden osa-aikatyön, jonka jälkeen pääsin keikkaluontoiseen nollasopimustyöhön. Kaiken järjen mukaan töiden puolesta olen parhaassa jamassa aikoihin, mutta silti vain tuntuu, että olen jaksamiseni äärirajoilla.
Pidän kyllä työstäni ja olen iloinen, etten ole täysin työtön, mutta silti tuntuu, että työ uuvuttaa epäsäännöllisyytensä vuoksi. Tuntuu, ettei minulla ole kontrollia omaan elämääni. On mahdoton suunnitella mitään, koska joudun alati olemaan stand by -tilassa työkeikkoja toivoen. Samanaikaisesti stressaan koko ajan työn menettämisestä, vaikka mitään sellaisia merkkejä ei ole ilmassa. Olen myös alkanut jännittää tuttujakin työtilanteita, uusista puhumattakaan, ja pelkään sen heijastuvan työhönkin.
Tunnen olevani umpikujassa. En saa lisätöitä tai ennustettavimpia töitä, vaikka kuinka haen. Uuden ammatin opiskelu ei ihan noin vain onnistu, kun on terveydellisiä rajoitteita (jotka rajoittavat myös työmahdollisuuksia) ja toisaalta ilman säästöjä koulun penkille siirtyminen ei tunnu mahdolliselta. Samaan aikaan TE-toimisto hengittää niskaan. Tilanteessa, jossa haen kyllä töitä ja muita ratkaisuja tilanteeseeni niissä kuitenkin onnistumatta, tuntuvat hallituksen ajamat uudistukset työttömyyden hoitoon silkalta ajojahdilta, nurkkaan ajamiselta, jopa rangaistukselta. Pelkään, että jossain vaiheessa minut määrätään johonkin kurssille tai työharjoitteluun, jolloin keikkatöiden vastaanottaminen vaikeutuu, jopa estyy. Minulla ei ole mitään luottamusta hallitusta tai viranomaisia kohtaan, että tällaisia järjettömyyksiä ei annettaisi tapahtua.
Ahdistuksen ollessa pahimmillaan olen toivonut sairastuvani tai joutuvani onnettomuuteen, ihan vain saadakseni edes hetken aikaa vain olla, keskittyä vain juuri käsillä olevaan hetkeen, olla murehtimatta. En edes muista, että milloin viimeksi olisin ollut huoleton.
Ehkä kaikkein pahinta on haaveiden pois hiipuminen ja tunne elämättömyydestä. Tätäkö tämä elämä nyt sitten on? Ankeaa harmautta päivästä toiseen ilman valopilkkuja, elämän valuessa hiljalleen ohi. Olisi kiva mennä jollekin kurssille, mutta ei ole rahaa (ja mitähän työkkärikin siitä sanoisi?). En nähtävästi koskaan tule omistamaan asuntoa saati omakotitaloa, josta olen (olin?) haaveillut koko ikäni, tai autoa, pientä mielenkiintoisten kirjojen kotikirjastoa, kivoja astioita… Pois on myös jäänyt entinen intohimoni matkailu. Minulla oli keväällä voimakas halu lähteä yksin mökille, jonnekin luonnon keskelle nauttimaan hiljaisuudesta ja jalosta joutilaisuudesta; kuunnella tuulen huminaa lehdettömissä puissa ja katsella tulen tanssia takassa. Vaan mihinkäs töiden toivossa elävä nollasopparilainen pääsisi?
En tiedä mitä tekisin.
Nótt kirjoitti:
Minä kävin Madeiralla joskus parikymmentä vuotta sitten lokakuussa. Ihana saari! Silloin oli ihan ok sää, paitsi että yhtenä iltana oli aikamoinen myrsky. Hotellin viereisen rakennustyömaan styroksit lentelivät ja hiekka narskui hampaissa. Olisi hauska käydä katsomassa, että tuntuuko mikään paikka enää tutulta näin pitkän ajan jälkeen. En kyllä tiedä kestäisikö vanhan plösön kunto kaikkia niitä jyrkkiä mäkiä, mutta toisaalta siinähän se kunto kohenisi.Hitto että kaipaan matkustamista. 😕
Minkä reitin kiersit junalla? Olitko interraililla? 🙂
Matkakaveri ihastui Veneziaan, siihen vedenpäälle rakennettuun kaupunkiin. Itse oisin useamminkin kuin kahdesti piipahtanut Pariisissa. Sveitsin Alpeilta löytyi amerikkalaisperäinen yhteisö L'Abri, jossa kiinnostaisi vielä ennen elämän päättymistä käydä, vaikka ne alppien jyrkät ja kapeat tiet, niistä en tiedä uskaltaisinko enää istua bussin perällä. Siellä olisi voinut pientä työtä (tiskausta yms.) vastaan kustantaa majoittumisensa. - Ei koskaan tiedetty mihin pysähdyttäisi seuraavaksi yöksi. Mutta aina löytyi turvallinen (vaikka ei aina niin lämmin yösija).
Näin viime yönä unta, että minulla oli perjantaille varattuna kolme aikaa, yksi oli hammaslääkäri, kahta muuta en enaa muista. Sitten jostain syystä aloin epäröimään niiden suhteen ja yritin perua niitä, mutta se ei millään onnistunut. Aloin hätääntyä, ja siihen nousevaan paniikkiin myös heräsin. Tunne oli niin vahva, että jouduin todella pitkään miettimään, että eihän minulla oikeasti ole mitään perjantaina.
keskustelua, arki todellakin jumiutuu omiin uriinsa. Nyt kun koronan vuoksi ei ole töitä ja harrastuskin on tauolla, niin aika pieneksi ovat omat ympyrät käyneet. Ja sitä enemmän kaipaan irtiottoa omista kaavoistani.
Venetsia olisi tosi mielenkiintoinen matkakohde. Alpit myös, kuvat lumihuippuisten vuorien reunustamista laaksoista ja niissä olevista kylistä ovat niin hienoja, että pitää vain toivoa pääsevänsä joskus näkemään ne omin silmin. Nyt olen vain ylilentäessä päässyt ihastelemaan Alppeja ja vaikuttavat ne ovat silloinkin.
Tuosta vaan vielä, ajantasaisempaa tietoa. Tvstä satuin näkemään dokumentin vuosi (vai 2v sitten) Veneziasta. Se on vajoamassa veden alle. Valtiolla ei ole varoja kunnostamisiin. Ne hienot matkailullisesti merkittävät kohteet siellä mietityttävät, mutta alkavat olla aika toivottomia.
Onkohan meillä menneet unet sekaisin... 😅minulla olisi ollut hammaslääkäriaika tänä aamuna, mutta peruin sen eilen, siirtyi 2 kk eteenpäin.
Viime yönä olin kävellen menossa jonnekin, mutta matkanteko kävi kovin hitaasti, kun aina löytyi jotain mielenkiintoista tutkittavaa. Hieman takaraivossa koputteli, että pitäisi jatkaa matkaa, mutten välittänyt, koska olin niin uuden tutkimisen lumossa. Vaihteeksi kiva uni. 😄
On vähän nuutunut olo. Nenän limakalvot tuntuvat inhottavan karstaisilta, vaikka olen käyttänyt kosteuttavaa nenäsuihketta. Huulet kuivavat jatkuvasta rasvaamisesta huolimatta. Silmien polttelun olen sentään saanut jokseenkin kuriin. Mutta nyt kenkkuilijoiden joukkoon on liittynyt päänahka, joka kutiaa. Ja nämä vaikka en ole käynyt ulkona sitten alkuviikon! Onneksi nämä pakkaset alkavat jo väistyä.
Eikös Venetsia suunnitellut matkailijamääriin rajoituksia? Siellä on muistaakseni vielä sekin ongelma, että turismi on vallannut kaupungista kiinteistöjä itselleen, niin että paikalliset ovat joutuneet väistämään. Sama ongelma on ymmärtääkseni useassa muussakin matkailijoiden suosimassa kaupungissa, esim. Barcelona rajoitti (rajoittaa?) Airbnb-majapaikkojen määrää.
Siitäkin siinä dokumentissa oli, matkustajamäärien rajoittamisista. Koko paikka elänyt vaan miltei turismista. Saa nähdä miten käy.
Oletko enemmänkin seurannut Airbnb-asioita? Tunnetko jnkn jolls kokemuksia siitä?
Oli pari päivää sitten lyhyt työvuoro. En ymmärrä, että miksi se jännitti etukäteen ja että miksi se nyt jälkikäteen hieman ahdistaa. Yhtään mitään tavallisesta poikkeavaa ei ollut. Jotenkin se pieni työpyrähdys nosti esiin huonommuuden tunteen ja siinä paskassa olen nyt kieriskellyt. 😟
keskustelua, en ole tuota enempää perillä Airbnb-jutuista. En ole koskaan edes käyttänyt sitä, yksin matkustavana kun en tarvitse niin paljoa tilaa ja paikalliseen ruokakulttuurin tutustuminen on niin iso osa reissua, etten lyhyellä reisulla ala itse kokkailemaan.
Luullakseni Airbnb ei tosin ole kuin osa ongelmaa. Esimerkiksi ekaa kertaa Roomassa käydessäni majoituin pieneen hotelliin, joka oli vallannut muutoin asuinkäytössä olevan rakennuksen yhden kerroksen. Myöhemmin samassa hotellissa uudemman kerran majoittuessa rakennuksen viidestä kerroksesta kolmessa oli hotelli.
Luin äskettäin, että ihmiset ostavat nyt mökkejä enemmän kuin koskaan ja se hyvä asia. Tulee remontteja ja raha jää kotimaahan. Sitä kyllä tarvitaan kotimaan matkailun elvyttämistä koronan jälkeen. On tämä niin kallis prosessi ollut ja maksamme sitä kaikki kauan. Kyllä Suomessa on nähtävää.
Kotimaan matkailun kasvu on kyllä positiivinen asia. 🙂 Toivottavasti Lapin matkailuala selviää vaikean talven yli, eikä ilmeisesti pääkaupunkiseudun hotelleillakaan ole helppoa.
Kyllä minä silti odotan innolla ulkomaan reissuja. Kotimaassakin on vaikka mitä nähtävää ja koettavaa, mutta ei niillä ulkomaita korvata, koska erilaisuuden perässähän sinne kauas lähdetään.
Molempi parempi! 😉
On taas kytevä ahdistus, kuin hehkuva kekäle, joka ei suostu sammumaan. On myös kiukkuinen olo, mutten tiedä miksi tai kenelle. Muuten on tosi tyhjä fiilis.
Kävin pitkästä aikaa lenkillä. Ne olivat jääneet, koska pakkaset kuivattivat nenän limakalvot vertavuotaviksi ja aiheuttivat silmien polttelua. Kävely illan hiljaisuudessa tuntui ihan hyvältä, sumumaisen hienosta vesisateesta huolimatta. Tai kenties juuri sen takia, ehkä harmaus sopi mielialaan. En muistanutkaan miten kävellessä on helppo ajatella, rakennella pilvilinnoja tai käydä keskustelua itsensä kanssa. Miten sellaisen asian edes voi unohtaa?
Olen taas nukkunut huonosti. Hitto että on vetämätön olo.
Mun olo on syöverin reunalla oloa 😕 katoan
Nukuitko Nótt viime yönä yhtään paremmin? Mikä sinua ahdistaa/ahdisti? Täällä toinen joka kärsii pakkassään kuivattamasta ihosta.
Keskustelua, toivottavasti et kuitenkaan! Millaisen syöverin reunalla olet/miten olet sinne päätynyt?
Minulla on sellainen olo, että toivon voivani kadota. Tai vain käpertyä peiton alle, mutten kuitenkaan saisi nukutuksi, joten ihan sama. Tällä hetkellä elämä on vain olemista, tosin useamman huonosti nukutun yön jälkeen en hirveästi mitään jaksaisikaan. Päätäkin pyrkii särkeä. Paistaisi edes aurinko, niin vähän piristäisi.
Tsemppiä ja jaksamista sinulle! 🤗
Akuutti suru puski päälle. Isä kuoli vajaa viikko sitten. En olisi uskonut että voi olla näin vaikeaa olla.. Pitäisi mennä mutta en kykene viimeselle matkalle. Veljellä onneksi perhe liki apuna. Painetta pitäisi mennä, painetta jos en mene. Mttstä pompotettiin diakoniatyöntekijälle. Sillä puolen ei samalla lailla vaihdu porukka, mttssä liian usein vaihtuu työntekijät. Mutta sitähän tää on kai kaikkialla. Aika syvältä riipii.
Nótt kirjoitti:
Tällä hetkellä elämä on vain olemista, tosin useamman huonosti nukutun yön jälkeen en hirveästi mitään jaksaisikaan.
Eiköhän se "oleminen vaan" ole useamman huonosti nukutun yön jälkeen ihan riittävä suoritus 🙂 Mulla oli myös pari huonosti nukuttua yötä alkuviikosta, ja aika nopsaan se nosti masennus-/ahdistusoireilun pintaan.
keskustelua kirjoitti:
Akuutti suru puski päälle. Isä kuoli vajaa viikko sitten. En olisi uskonut että voi olla näin vaikeaa olla.. Pitäisi mennä mutta en kykene viimeselle matkalle. Veljellä onneksi perhe liki apuna. Painetta pitäisi mennä, painetta jos en mene. Mttstä pompotettiin diakoniatyöntekijälle. Sillä puolen ei samalla lailla vaihdu porukka, mttssä liian usein vaihtuu työntekijät. Mutta sitähän tää on kai kaikkialla. Aika syvältä riipii.
Voi ei, otan osaa 😥 Akuutissa vaiheessa ei kyllä kannata suunnitella liian pitkälle eteenpäin, päivä (tai tunti) kerrallaan vaan. Toivottavasti päädyt itseäsi arvostavaan ratkaisuun hautajaisten suhteen.