Tunne siitä, että voimat loppuvat

Tunne siitä, että voimat loppuvat

Käyttäjä star-crossed aloittanut aikaan 10.08.2017 klo 21:26 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä star-crossed kirjoittanut 10.08.2017 klo 21:26

Olen joitakin vuosia kärsinyt on-off-ahdistuksesta, masennuksesta tai uupumuksesta, miksi sitä nyt kutsuisikin, jossa välillä on ollut parempia, jopa oireettomia jaksoja, välillä sitten taas on vaikeampaa. On levoton olo, vatsassa tuntuu olevan jättimäinen kivi, sydän tykyttää tuhatta ja sataa.

Olin pitkään työtön, mutta sitten sain puolen vuoden osa-aikatyön, jonka jälkeen pääsin keikkaluontoiseen nollasopimustyöhön. Kaiken järjen mukaan töiden puolesta olen parhaassa jamassa aikoihin, mutta silti vain tuntuu, että olen jaksamiseni äärirajoilla.

Pidän kyllä työstäni ja olen iloinen, etten ole täysin työtön, mutta silti tuntuu, että työ uuvuttaa epäsäännöllisyytensä vuoksi. Tuntuu, ettei minulla ole kontrollia omaan elämääni. On mahdoton suunnitella mitään, koska joudun alati olemaan stand by -tilassa työkeikkoja toivoen. Samanaikaisesti stressaan koko ajan työn menettämisestä, vaikka mitään sellaisia merkkejä ei ole ilmassa. Olen myös alkanut jännittää tuttujakin työtilanteita, uusista puhumattakaan, ja pelkään sen heijastuvan työhönkin.

Tunnen olevani umpikujassa. En saa lisätöitä tai ennustettavimpia töitä, vaikka kuinka haen. Uuden ammatin opiskelu ei ihan noin vain onnistu, kun on terveydellisiä rajoitteita (jotka rajoittavat myös työmahdollisuuksia) ja toisaalta ilman säästöjä koulun penkille siirtyminen ei tunnu mahdolliselta. Samaan aikaan TE-toimisto hengittää niskaan. Tilanteessa, jossa haen kyllä töitä ja muita ratkaisuja tilanteeseeni niissä kuitenkin onnistumatta, tuntuvat hallituksen ajamat uudistukset työttömyyden hoitoon silkalta ajojahdilta, nurkkaan ajamiselta, jopa rangaistukselta. Pelkään, että jossain vaiheessa minut määrätään johonkin kurssille tai työharjoitteluun, jolloin keikkatöiden vastaanottaminen vaikeutuu, jopa estyy. Minulla ei ole mitään luottamusta hallitusta tai viranomaisia kohtaan, että tällaisia järjettömyyksiä ei annettaisi tapahtua.

Ahdistuksen ollessa pahimmillaan olen toivonut sairastuvani tai joutuvani onnettomuuteen, ihan vain saadakseni edes hetken aikaa vain olla, keskittyä vain juuri käsillä olevaan hetkeen, olla murehtimatta. En edes muista, että milloin viimeksi olisin ollut huoleton.

Ehkä kaikkein pahinta on haaveiden pois hiipuminen ja tunne elämättömyydestä. Tätäkö tämä elämä nyt sitten on? Ankeaa harmautta päivästä toiseen ilman valopilkkuja, elämän valuessa hiljalleen ohi. Olisi kiva mennä jollekin kurssille, mutta ei ole rahaa (ja mitähän työkkärikin siitä sanoisi?). En nähtävästi koskaan tule omistamaan asuntoa saati omakotitaloa, josta olen (olin?) haaveillut koko ikäni, tai autoa, pientä mielenkiintoisten kirjojen kotikirjastoa, kivoja astioita… Pois on myös jäänyt entinen intohimoni matkailu. Minulla oli keväällä voimakas halu lähteä yksin mökille, jonnekin luonnon keskelle nauttimaan hiljaisuudesta ja jalosta joutilaisuudesta; kuunnella tuulen huminaa lehdettömissä puissa ja katsella tulen tanssia takassa. Vaan mihinkäs töiden toivossa elävä nollasopparilainen pääsisi?

En tiedä mitä tekisin.

Käyttäjä Delffi kirjoittanut 12.11.2019 klo 18:56

Nótt, kyllä se minusta on kiusaamisesta, jos merkataan sekin ylös, kun näkee minut toisella puolella keskustaa, joka ei edes kuulu lähestymiskieltoon.
Lähestymiskielto koskee tietttyä kadun kulmausta tiettyihin kellonaikoihin eli aamulla klo 7.30-8.30 ja iltapäivällä klo: 16.00-17.00.
Joten käsitys minulla on tuosta se, että noiden kellonaikojen ulkopuolella saisin mennä tämän kadun poikki ihan normaalisti.

Mollyan, minä en ole häirinnyt ketään. En todellakaan ole norkoillut tämän entisen yksilövalmentajan kodin lähettyvillä, enkä myöskään seurannut tai tarkkailut häntä, enkä todellakaan ole soitellut enkä lähetellyt viestejä. Joten sitä en ymmärrä että miten muka olisi voinut tapahtua jotain vakaavaa häirintää, koskaan mitään semmoista EI OLE tapahtunut. Entinen yksilövalmentaja on vain vainoharhainen ja omien vainoharhojen takia on sitten ylireagoinut asioihin kaikista ikävimmällä tavalla.

Oikeasti järkevä aikuinen suostuisi sovitteluun, koska järkevä aikuinen haluaisi selvittää asiat kunnolla ja ilmaiseksi. Enkä minä ole ainoa joka on tätä mieltä. Mutta sovittelu tuntuu kuitenkin olla ihan turha toive, koska toinen ei ole aikuinen muuta kuin iän perusteella.

Käyttäjä Joie kirjoittanut 12.11.2019 klo 20:07

Nótt kirjoitti:
Oi elämän pieniä iloja! 😘 Tee loppui ja nyt pääsen valitsemaan, että minkä pussin aloitan seuraavaksi. Kokeilisiko jotain uutta vai ottaisiko takuuvarman suosikin?

Mihin päädyit? 🙃
Mikä on parasta teetä?

 

 

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 13.11.2019 klo 15:54

Joie kirjoitti:

Mihin päädyit? 🙃
Mikä on parasta teetä?

Päädyin Nordqvistin Santa Luciaan. Yhden kupin perusteella tykkään kovasti. 😚

Juon yleensä vihreää tai valkoista irtoteetä. Suosikkimakujani ovat jasmiini, Keisarin malja sekä Kesäheila.

Tänään saattaa teet jäädä välistä. 😞 Heräsin hieman ennen kellon sointia kovaan vatsakipuun. Otin pari boulardii-hiivasienikapselia. Kipu meni ohi, mutta nyt on sellainen voimakas turvotus-ummetusolo, joten taidan tänään jättää pois kaiken, joka voisi vähääkään ärsyttää vatsaa.

 

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 5 kuukautta sitten. Syy: Korjailua
Käyttäjä soroppi kirjoittanut 13.11.2019 klo 19:26

Joie kirjoitti:

Nótt kirjoitti:
Oi elämän pieniä iloja! 😘 Tee loppui ja nyt pääsen valitsemaan, että minkä pussin aloitan seuraavaksi. Kokeilisiko jotain uutta vai ottaisiko takuuvarman suosikin?

Mihin päädyit? 🙃
Mikä on parasta teetä?

Kerro kerro! Täälläkin kiinnostaa 😊 🙃 Minä näin toissayönä unta jostakin niinkin mielenkiintoisesta kuin pankkitileistä.

Käyttäjä Joie kirjoittanut 14.11.2019 klo 11:01

Okei... googletin tuon Santa Lucian, ja hyvältä kuulostaa kyllä! Toivottavasti vatsasi asettuu niin, ettei koko päivää tartte kärsiä huonosta olosta. Tuleeko teestäkin silloin lisävaivaa?

Itse juon aamukahvit ja päiväkahvit, joten teelle ei oikein jää sijaa. Harvakseltaan tulee juotua teetä. Iltaisin en voi juoda muuta kuin rooibosta tai jotain yrittjuomaa. Niitäkin juon vain harvoin, koska syön useimmiten niin tukevan illallisen, ettei iltapalalle ole enää tarvetta.

Vihreän teen makuun en oo oikein koskaan kunnolla päässyt. Mustasta tykkään. Makuja on nykyisellään kaikenlaisia. Ei kyllä haittais yhtään vaihtaa kahvinjuontia teen juontiin. Tee on oikeastaan paremman makuista. Kahvissa vaan on joku juttu, ja sen jutun tähden sitä juon ennemmin kuin maun. 😃🤔 Pullakahvit on jotenki ihan eri asia ku teetä ja pullaa... samoin päiväkahvit ja aamukahvit. Kai mulla tulee kahvittelusta onnellisia lapsuusmuistoja mieleen, kun isovanhemmat aina joi päiväkahveja ja pöydässä oli mummon tekemiä herkkuja. 😋

Pullakahveista puheeollen: menin joku aika sitten yhteen seminaariin. Sen tiedoissa luki, että kahvitarjoilu. Mä fundeerasin, että siellä saa varmaan pullakahvit. 🤗 Odotin niitä aamusta asti. Kahvitti niin paljo jo seminaarin alettua ja mielessä pyöri vaan pullakahvit. Sit ku kahviaika vihdoin koitti, niin juu, siellä oli kahvitarjoilu. Ja kahvin kanssa oli tarjolla.........hedelmiä. Oli melonia ja omenaa ja päärynää ja erilaisia sitrushedelmiä, nätisti paloiteltuina ja tarjolle aseteltuina. Ei pullan pullaa missään. 😂 Mä tähyilin, et ei olis mihinkään sattunu edes jotain keksipakettia jäämään, mut ei. Dieettilinja. Hyvä idea sinänsä, kun ei ne kokoustarjottavat tavallisesti taida kovin terveellisiä olla...mutta kuitenkin... 😶

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 14.11.2019 klo 16:39

Edelleen turvottaa, muttei ole enää juuri ollenkaan epämukava olo.

Mutta koska aina pitää jotain harmistusta olla, niin vastoinkäymiset korvisten kanssa jatkuvat. Korviksen koukku jäi kiinni huiviin ja sitä irti taiteillessa koukku vääntyi ihan kummalliseksi. 😒

Ostin hetken mielijohteesta Pentikin Talviteetä, vaikka olin vakaasti päättänyt, etten osta tee ennen kuin entiset on juotu - ja niitähän on useampi pussi. Mutta kun neljän punaisen marjan ja vaniljan yhdistelmä vaikuttaa niin herkulliselta, että oli pakko.

Rooibosta en ole vielä kokeillut, vaikka pari kuukautta sitten ostin Lapista mesimarja rooibosta.

Nyt kun juomista puhutaan, niin tietääkö kukaan mistä saisi minttukaakaota?

Joie, minä taas en ole päässyt kiinni kahvin juontiin tai mustaan teehen. Tosin silloin tällöin saatan hemmoitella itseäni erikoiskahvilla, esim. cappuccinolla.

Hedelmätarjoilu on minustakin ihan kiva idea ja kuulostaa sinänsä tosi herkulliselta, mutta että kahvin kanssa... 😮

Soroppi, minä olin viime yönä viemässä autoa korjaamolle, mutta siitä ei tullut mitään, koska jostain syystä minulla oli kissa mukana. 😃

Käyttäjä Joie kirjoittanut 15.11.2019 klo 15:16

Tylsä juttu noitten korvisten kanssa. 😐 En uskalla ostaa mitään arvokkaita korviksia enkä rannekelloa, kun oon niin lahjakas hukkaamaan niitä. Sormuksetki oon hävittäny kaikki. En tiedä miten kävis jos löytäsin jonku miekkosen. Hukkaisinko vihkisormuksenki? 😆 Pystyksä pitään semmosia korviksia mitkä roikkuu?

Sulla on kova itsehillintä, jos maltat avata vaan yhden teepaketin kerrallaan. 😃 Kuin kauan kestää ku yksi pussi menee? Oliks tuo Pentikin tee sitten valkoista, vai onko vihreää marjateetäkin olemassa? Mä suhtaudun marjan ja teen yhdistelmiin vähän epäluuloisesti. Ei siinä mitään, jos mustan teen mausteena on jotain marjaa. Mutta en tykkää siitä, että tee on punaista. Tai eihän se yleensä sitten ole teetä vaan jotain yrttijuomaa. Minusta kaikki punaiset teet maistuu Finrexinille. Borskeitto myös vähän tökkii. Tykkään kyllä punajuuresta, mutta en pidä siitä, että keitossa on punaista lientä!

Rooibokset on kyllä ihan hyviä monet. Makuvaihtoehtoja toivois enemmänkin. Mesimarja kuulostaa hyvältä. Appelsiini on myös hyvä. Rooibos on minusta ihan hyvää kylmänäkin.

Ei se hedelmät ja kahvi mikään mahdottoman huono yhdistelmä ollut, kun kahvista jätti maidon pois. Hedelmät ja tee olis varmaan passannut paremmin, mutta kahvitti niin, että piti saada kahvia.

Mun vanhemmat on Espanjassa ja odottelen jälleen joululahjaksi paikallista kahvia. 😋 Kotona oon viime aikoina juonut lähinnä Löfbergin Kharismaa.

Meinaatko siis, että mistä kahvilasta sais minttukaakaota vai sitä jauhetta et vois kotona laittaa? En oo kaupassa tutustunu kaakaotarjontaan juurikaan. Eikö sellaista sitten ole saatavilla? Rinnekahviloissa minttukaakao kaiketi on kaakaota ja minttulikööriä.

Hyvää viikonloppua!!

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 15.11.2019 klo 16:16

😺 Miau!

Olispa järkevän kuuloista ettei ostaisi uutta teetä ennen kuin edelliset on juotu! Voisi helpottaa tilaongelmia tässäkin päässä aika lailla, mun purkki jossa säilytän teepakkauksia tursuaa yli. Ehkä auttaisi jos otan sieltä sen tyhjimmän ja yritän juoda sen loppuun ennen kuin annan itselleni luvan koskea seuraavaan. - Paitsi että joskus tekee mieli nimenomaan joko mustaa tai vihreää, tai illalla en uskalla juoda muuta kuin yrttiteetä. Rooiboksesta en välitä mutta Jostain niitäkin on useampi pussi kertynyt...

Joie, olipa ikävä hedelmäyllätys tosiaan! Pulla on kuitenkin aina pullaa.

Pullaa... 😳

Käyttäjä Delffi kirjoittanut 15.11.2019 klo 23:58

Huoh.. Tänään sitten tuli itku nyt iltalenkillä. Tänään kuitenkin muuten on ollut ihan kohtalainen päivä, koska kävin vuokraponin tänään hoitamassa.

Mutta iltalenkillä tuli sitten itku, kun kaverin naapuri alkoi neuvoon mua koiran kouluttamisessa. Mulla on siis koira, joka on epävarma muita koiria kohtaan ja rähisee niille. Mutta tämä epävarmuus siis johtuu siitä, että koirani päälle kerran kävi vanhassa koirapuistossa yks uros koira, joten siksi se on nykyään epävarma muita koira kohtaan ja varsinkin toisille uroksille. Pitää vissiin alkaa kuljettaan taas makupala pussia mukana ja aina kun tulee koira vastaan, niin kiinnittää oman koiran huomio makupalaan.

Mutta tulipa kyllä nyt huomattua, että mulla tulee näköjään aika herkästi nykyään itku, kun on muutenkin raskasta aikaa.

Noh, jospa taas sunnuntaina olis parempi fiilis, kun on taas vuokraponin hoito.

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 17.11.2019 klo 17:57

Voi taas yhden kerran tätä minun nyrjähtänyttä ajatusten kulkuani. 😣 Nukuin viime yönä huonosti, koska päässäni pyöri repeatilla kera itsesyytösten moka, joka:

1/ ei mahdollisesti edes ollut minun tekemäni (mutta joka tuli minun eteeni)

2/ kuitenkin ratkesi nopeasti ja vaivattomasti.

Siis mitä tekemistä jollain rumuudella edes on viattoman virheen kanssa?

Toinen, ei sentään ahdistuksen, mutta syvän ihmetyksen aihe: epäilen, että eräs harrastusporukan ainakin 20 vuotta minua vanhempi mies ujostelee minua. 😲 Minä olen aina se jota ujostuttaa, en ole koskaan osannut ajatellekaan, että myös minua voidaan ujostella.

Joie, on minulla ennenkin jääneet korvikset huiviin kiinni, mutteivat ne koskaan ole sentään vääntyneet. Sormuksia en sentään vielä ainakaan ole onnistunut hukkaamaan, kellon kanssa on ollut läheltä piti tilanteita, mutta vielä on tallessa. Nykyään tosin harvoin käytän rannekelloa, joten en pääse sitten kadottamaankaan sitä.

Pentikin tee on vihreää teetä. Olen laskeskellut, että 60 gramman irtoteepussi kestää (kestäisi... 😅) kuppi/päivä-tahdilla 1,5 kuukautta tai hieman enemmänkin.

Minä taas en ole koskaan tykännyt maitopohjaisista keittoliemistä. Esimerkiksi kesäkeitto on ollut ikuinen kauhun aihe.

Joskus pitkällä viime vuosikymmenen puolella oli marketeissa Vesselin minttukaakao. Että se oli herkkua! 😋 Olen etsiskellyt jotain samanlaista lusikoi maitoon ja sekoita -metodilla toimivaa minttukaakaojauhetta, turhaan. Likööristä olen kyllä minttukaakaota tehnyt ja se on suurinta herkkua, mutta haluaisin myös alkoholittoman version.

Soroppi, itse asiassa minulla pyörii kaapin perukoilla sellaisia teepakkausia, joista en tykkää, mutta joita en ole raaskinut heittää poiskaan. Aina voi uskotella itselleen, ettei niitä ns. juontikelpoisia teepakkauksia lopulta niin paljoa ole. 😀

Käyttäjä Delffi kirjoittanut 21.11.2019 klo 10:24

Väsyttää kun eilen oli käräjät, vaikka ne meni kait ihan ok, ainakin asianajajan puheista ymmärsin että meni hyvin ja kerroin hyvin asiat omasta näkemyksestäni.
Koska minun mielipide on edelleen se, että asioissa on väärinymmärryksiä ja niihin on sitten ylireagoitu
.
Joten tiukempaa lähestymiskieltoa en hyväksy, mutta tämän hetkistä lähestymiskieltoa en vastusta, koska se ei oo niin pahasti haitannut minun elämää, koska siinä on vain tietyt kellonajat milloin en saa kulkea entisen yksilövalmentajan kodin läheisyydessä ja niitä olen noudattanut. Sen myös tämä entinen yksilövalmentaja myönsi, että olen niitä aikoja noudattanut eli mitään varsinaista lähestymiskiellon rikkomisesta ei ole tapahtunut.

Mutta kellonaikojen ulkopuolella on saattanut lenkki mennä tämän entisen yksilövalmentajan kodin ohi, mutta on mennyt muualtakin. Kuitenkin erityisesti iltalenkki tulee vaikeutuun, jos lähestymiskielto menee uusilla ehdoilla läpi ja myös vähenee lenkkeilyt kaverin kanssa, koska hänellä on koira, jolla on synnynnäinen selkävika, joten esim. pakkaslenkit ja hieronnan jälkeiset lenkit, niin menee juurikin mm. tämän minun entisen yksilövalmentajan kodin ohi, koska se lenkki ei ole liian pitkä lenkki.

Mutta iltalenkki on tosiaan vakiintunut minulla koiran kanssa ja olen kyllä yrittänyt muuttaa iltalenkki reittiä, mutta eipä se ole onnistunut, koska koira on tottunut menene tietyn reitin, joten se ihan oikeasti jumittaa ja ei suostu meneen kuin sitä reittiä mitä on tottunut meneen iltaisin.

Nyt pitää kuitenkin odottaa ensviikon perjantaihin asti että saan seen päätöksen minkälainen lähestymiskielto nyt sitten tulee. Käyn siis sen päätöksen hakemassa oikeustalolta. Asianajajan kans oli kyllä puhetta, että jos ei olla päätökseen tyytyväisiä, niin katsotaan, että valitetaanko siitä päätöksestä sitten.

Harmittaa kuitenkin että asiat on entisen yksilövalmentajan kanssa mennyt tähän pisteeseen pelkästään väärinkäsitysten takia.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 5 kuukautta sitten. Syy: Tekstin lisäystä
Käyttäjä Joie kirjoittanut 21.11.2019 klo 11:21

Nyt munki alko tekeen mieli minttukaakaota. 😋 Entäs sitten joku mintun makuinen esanssi, toimisiko sellainen tai joku öljy? Niinkuin vaniljaesanssia on leivontaan, jos olisi minttuakin? Teetkö veteen sen kaakaon vai maitoon? Mulla taitaa olla kaakaojauhekin loppu. Onko suosituksia, minkä merkkistä kannattaisi ostaa?

Mäkään ei niin kauheasti välitä maitopohjaisista keitoista... tosin kyllä ne silti ihan menee. Ainoa, mitä teen kotona on pinaattikeitto. Siitä tulee ihan hyvää, jos maustaa hyvin. Kalakeitot ja semmoiset teen kermaisina tai sulatejuuston kera.

Jos mä joisin teetä, mulla olis loputon määrä avattuja pusseja. 😂 Jos ostaisin jotain uutta, en tasan jaksais odottaa 1,5 kuukautta ennen kuin sitä pääsee maistaan.

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 21.11.2019 klo 16:37

Tuntuuko minusta vain, mutta nyt on ollut harvinaisen pimeä marraskuu. En äkkiseltään muista milloin viimeksi olisi ollut auringonpaistetta. Hitto tätä vuodenaikaa. 😒

Minulla on ollut viime päivinä fiilis kuin Irinan Haluun olla yksin biisissä: "Mä haluun olla yksin / Lukee vaikka kirjaa / Junamatka Turkuun ihana ois / Mä haluun ihan helvetin pitkästä aikaa tuijottaa kauas tyhjyyteen / Ja ehkä sitten lopulta elämä voittaa". Tuntuu, että kun yhden jutun saa hoidettua tai yksi stressinaihe väistyy, niin hengähdystauon sijaan uusia vain pukkaa kuin liukuhihnalta. Kunpa saisikin istua junassa katselemassa ohi lipuvia maisemia omiin ajatuksiini vajonneena. Tai edes katsoa leffaa. Mutta kun ei. On töitä (mistä kyllä ei saisi valittaa...), rästiin jääneitä asioita, kiire, deadlinet puskee päälle, joulu on jo nurkan takana, pitää mennä sinne sun tänne (oma vika kun en osaa kieltäytyä kutsusta) ja erinäisiä huolenaiheita.

Joie, enpä tullut ajatelleeksikaan esanssia. Olisikohan niitä mintunmakuisena? Löysin yhden verkkokaupan, jossa on minttukaakaota. Ja houkettelevia teemakuja. 😅 En taida kuitenkaan juuri nyt laittaa tilausta, mutta ehkä voisin vinkata tuota joululahjaideana jollekin.

En ole koskaan juonut vesipohjaista kaakaota, joka olisi lähellekään maitokaakaon veroista. Jo rasvattomassa maidossa on vettä samenttisempi suutuntuma. Annospusseissa olevaa ja kuumaan veteen sekoitettavaa kaakaota olen joskus ostanut reissujuomaksi, kotona en sitä suostu käyttämään.

Paras kaakao tehdään täysimaitoon tai vaihtoehtoisesti kevytmaitoon, jota "terästetään" kermalla (tai kermaliköörillä 😉). Jos tekee isomman erän kuumaa kaakaota, niin suosittelen Valion Kiehu -maitoa, joka ei pala pohjaan. Clipperillä on hyviä kaakaojauhoja, tykkään myös Van Houtenista.  Mutta nämä ovat erikoisia herkutteluhetkiä varten, arkisen kaakaon teen ihan rasvattomaan tai kevyt maitoon ja O'boyn jauheeseen, mahdollinen lämmitys mikrossa.

Minä tykkää erityisesti sosekeitoista, mutta pinaattikeiton makuun en ole oikein päässyt. Syön kyllä, jos sitä eteen tuodaan, mutta en tee itse. Sen sijaan pinaattiletut ovat ylintä herkkua.

Delffi, toivottavasti olosi helpottaa nyt kun käräjät ovat ohi. 🙂

Käyttäjä Joie kirjoittanut 22.11.2019 klo 09:01

Enpä minäkään muista aurinkoa nähneeni sitten viime perjantai aamupäivän, jolloin se näyttäytyi hetkosen. Sen jälkeen ei havaintoja. Tuntuu, ettei päivät valkene ollenkaan. Märkä ja sumuinen harmaus on niin väsyttävää, että on melkein piristävää, kun tulee taas pimeä. Sitä ei onneksi tarvitse pitkään odotella...

Voimia kaikkeen. Stressaavalta kuulostaa. Onko helpotusta näköpiirissä?

Mulla on töissä varsin tukalaa. Kunpa voiski vaan lähteä ja jättää kaikki ongelmat. Vastapainoksi kuitenkin yksityiselämän puolella on paljon hyvää: uusia ihmissuhteita, kieltenopiskelua ja mieluisia liikuntaharrastuksia. Ja perjantai, vihdoin perjantai!!

Nótt kirjoitti:
Joie, enpä tullut ajatelleeksikaan esanssia. Olisikohan niitä mintunmakuisena? Löysin yhden verkkokaupan, jossa on minttukaakaota. Ja houkettelevia teemakuja. 😅 En taida kuitenkaan juuri nyt laittaa tilausta, mutta ehkä voisin vinkata tuota joululahjaideana jollekin.

Katos vaan! Toi on hyvä joululahjatoive. 👍👍
Kyl nyt luulis, että minttuesanssia olis olemassa... en ole kyllä niitäkään hyllyjä pahemmin tutkaillut. Lähimmän Prisman kaakaovalikoimat tutkin eilen uteliaisuudesta kauppaostosten yhteydessä. Totta, ei minkäänlaista minttukaakaota hyllyssä.

Mä en tykkää maitokaakaosta. Enkä siitä automaatin Tazzasta, se on vihoviimeistä! Oon lapsena ryystäny sitä tarpeekseni laskettelurinteiden kahviloissa. 😄 Minusta maitokaakao on liian makeaa. Silloin harvoin kun teen kaakaota, sekoitan jauheen kuumaan veteen ja sitten laitan vähän maitoa, jotta se jäähtyy sopivasti. Tosin olen käyttänyt just jotain Pirkka-kaakaota. Ehkä jos olis jotain laadukkaampaa, se ei olisi niin makeaa ja maitoon tulisikin parempi. 🤔 Toi kermaliiköörillä terästetty kuulostaa kyl niin hyvältä, että pitäisköhän mennä hakeen perjantaipullo?? Kaakaojauhekin on kyllä loppu.

Pinaattiletut on herkkua. 😋

 

Käyttäjä Delffi kirjoittanut 22.11.2019 klo 10:04

Nótt, valitettavasti olo ei ole helpottanut käräjien jälkeen yhtään.
Tänään aamulla kun kävin koiran kans lenkillä, niin tuli itku ja se ei meinannut millään loppua. Tämä koko case on nimittäin todella paljon väsyttänyt minua ja aihettanut myös todella paskan ja ahdistavan olon minulla. Eikä sosiaalityöntekijästänikään ole kuulunut mitään 4 viikkoon ja juuri nyt kun sitä tukea eniten tarvisi. Jotenkin on alkanut tuntuun, että mua vältellään..eikä ketään kiinnosta miten mulla menee..
On alkanut ihan oikeasti jopa tuntuun siltä, että kaikilla olis helpompaa kun minua ei enään olis.. Mutta en kuitenkaan aio tehdä itselleni mitään, koska en uskalla.. joten pakko yrittää vaan jaksaa päivä kerralla mennä eteenpäin, vaikka onkin todella paska olo.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 5 kuukautta sitten. Syy: -