Tiffany3, yrittänyttä ei laiteta on hyvä asenne. Koska niinhän se on, että eivät työpaikat syliin tipu. Kuten ei varmaan juuri mikään muukaan asia. Tällainen tyhjäkäyntitila, jossa minä olen on vaan niin turhauttava. En tunnu mitenkään pääsevän eteenpäin. En tiedä mitä haluaisin elämältäni, enkä pääse edes hanttihommiin. Suunta puuttuu ja jos jotain hajua onkin, niin sitten en saa otetta.

Delffi, etkös sinä joskus kirjoittanut jotain kavereista? 🙂 Ja onhan sinulla agility-harrastuskin. Varmasti sairaslomalla olo voi tuntua tyhjältä, mutta - ja sanon tämän tietäen täysin hyvin, että ei tämä käytännössä helppoa ole - koeta lähteä rakentamaan uusia verkostoja niiden varaan, joita sinulla on. Ja nimenomaan kavereiden ja sukulaisten varaan, koska niin tärkeitä kuin yhteiskunnan tarjoamat palvelut ovatkin, niin niiden tarkoitus on tukea sinua pääsemään omille jaloillesi, eli ei niistä ole koko elämän aikaiseksi tukiverkostoksi elämän pieniin ja suuriin iloihin ja suruihin.

Nótt, Tiedän kyllä ettei kunnan palvelut ole mukana koko elämän, mutta olisin vain toivonut että olisi jäänyt tämän yhden yksilövalmentajan kanssa välit edes semmoisiksi, että kun nähdään niin voitais tervehtiä ja vaihtaa kuulumisia, niinkuin tuttavat, mutta ei.

Muistan nimittäin viime vuodelta yhden päivän kun olin vielä kuntouttavassa työtoiminnassa ja tämä entinen yksilövalmentaja oli yhden toisen yksilövalmentajan (jonka tilalle oli tulossa) kanssa käymässä työyksikössä, niin satuin kahvitauolla istumaan työyksikön aulan sohvalla odottamassa tauon loppumista. Noh, näin tämän entisen yksilövalmentajan ja vaikka itse yritin moikata häntä, niin hän vain mulkoili mua. Lisäksi myös muistan kun tämä toinen yksilövalmentaja tuli kahvitauolla asiakastaan halaan ja hieman kyllä tuntui pahalta olla siinä vieressä, kun toista halataan ja mua ei koskaan kukaan halannut tuolla työyksikössä..ei edes tämä entinen yksilövalmentaja. Mutta oon yrittänyt ajatella että ehkei tämä entinen yksilövalmentaja ole halaus tyyppiä.

Mutta joo.. noista sukulaisista sen verran että eipä mulla oikein ole sukulaisia täällä, paitsi eno, täti ja pari serkkua (tädin lapset, joista nuorempi kyl vielä asuu toisella paikkakunnalla, mutta on ehkä syksyllä muuttamassa takaisin tänne) ja lisäksi on myös yks vanhempi serkku, mutta en ole pahemmin niitten kanssa tekemisissä ja en oikein niille tykkää avautua asioista.

Kavereita on vain muutama, pari täällä samalla paikkakunnalla, joista yhtä näen melkein joka päivä ja toista kaveria paljon paljon harvemmin. Sit pari-kolme kaveria asuu noin 200-300 km päässä ja niitten kans vain viestittelen whatsappin kautta.
Agility ryhmässä suurin osa on perheellisiä, joten ei oikein ole mitään yhteistä niitten kanssa, mutta kyllähän sitä niitä kuitenkin moikkaa jos näkee ja tunnistaa esim. kaupassa.

Voi Nott sinulle on kaikki vielä mahdollista. Olet fiksu ihminen ja tajuat elämää. Minäkin selvisin, vaikka olin ihan raakile, kun jäin yksin ihan tyhjän päälle henkisesti. Suoritin koulun, pääsin yliopistoon ja mieluinen joskin rankka työpaikka heltisi. Ja en ole puoliksikaan yhtä viisas kuin sinä. Sinä jos kuka pärjäät. Tarvitaan vain älykäs työnantaja, joka tajuaa sinun arvosi. Ei muuta.

Heippa!

Vähän viiveellä asiaan palatakseni: jännittäviltä aiheilta kuulostaa noi vanhat tarustot, joihin kerroit tutustuneesi/haluavasi tutustua! Mä en välttist jaksais lukea niistä, mutta jos joku kertois mulle, kuuntelisin ja kyselisin antaumuksella. Millaisia valokuvia sä laitat kirjaan? Joistain tapahtumista vai luontokuvia tms?

Hyvä kuulla, että paljosta tyhjästä ajasta huolimatta kesäkuu on mennyt ihan hyvin. Tärkein kysymys on tietenkin, onko sopivaa kesämekkoa löytynyt?

Ymmärrän hyvin tuon, että omat saavutukset tuntuu sellaisilta, ettei niistä viitti paljon muille puhua, kun toisille ne voi olla mitättömiä juttuja. Samaa oon kokenut itsekin joissain paikoissa. Tuntuu, että rima on niin korkealla, että en ikinä yllä edes siihen kelvolliseen saati hyvään. Olis tosi hyvä, jos pääsisit johki hoitokontaktiin, jossa voitaisiin tutkia sitä, onks sulla epäilemääsi ADD:tä tai masennusta. Kun sä ihan turhaan soimaat itseäsi niin tavattomasti siitä, ettet saa asioita aikaan tai että on vaikeaa tehdä päätöksiä esim. itsellesi sopivasta alasta. Mä en näkisi, että näissä olisi kysymys mistään viallisuudesta tai huonommuudesta. Jokin syyhän semmoisille ongelmille on, ja sättimisen sijaan tarvitsisit oikeanlaista tukea.

Olin aamulla niin mieli mustana, PMS potenssiin kymmenen ja kaikki näytti paskalta ja toivottomalta. Sit lähdin kaupunkiin käymään parilla kirpputorilla, ja välissä vähän kuljeskelemassa jokirannassa ja pullakahveilla. Ostin 3 mekkoa, 4 paitaa ja 2 villatakkia. Meni 30e rahaa, mutta miten kauniita vaatteita! 😇 (ja törkeän hyvää pullaa!) Kyllä tuollainen naisen päivän pelastaa. Yks mekko oli Nanson; kaunis kuosi, mutta joudun sitä vähän entraamaan. Hihat täytyy poistaa ja ottaa olkasaumoista sisään aika paljon... mahdollisesti helmastakin lyhentää. Siinä olis mulle iltapuhdetta. Saa nähdä, miten onnistuu. Toivottavasti en tuhoa sitä mekkoa.

Juu, kiitos lomantoivotuksista: viikon pidin kesälomaa ja olin reissussa. Loput 3 viikkoa on vielä sopimatta, milloin ne pidän. Tarvii nyt sitten vaan löytää itsestäni se lujuus, että oikeasti pidän ne lomat. Maksetaanko sulle sit aina lomat palkan yhteydessä niin, ettei lomia kerry ollenkaan? Vai tuleeks työtunteja niin vähän, ettei lomaoikeus täyty? Muistan joskus opiskeluaikana tehneeni osa-aikaista työtä niin, että työtunteja tuli jotain 13h viikossa. Kuitenkin siitä jotain lomia kertyi. Ei paljon, mutta kumminkin.

Mitä siihen työhönvalmennukseen tulee, niin oon käyny kaks kertaa tapaamisessa. Ne on kauniistikin sanottuna olleet yhtä tyhjän kanssa. Tämä valmentaja ei minusta tunnu tietävän mistään mitään: ei työmarkkinoista, ei työkkärin palveluista, ei CV:stä eikä mielenterveysasioista. Hän ei ole osannut sanoa oikeastaan mitään mihinkään asioihin, mitä olen tuonut esiin ja kysymyksiin, joita olen esittänyt. Ainoa neuvo, mitä oon saanut, on ollut, että sä voit katsoa Mol:sta näitä avoimia työpaikkoja. 🙄

PLÄÄH. Te-virkailija sanoi mulle, että hän myöntää aluksi mulle 5h työhönvalmennusta. Käsitin, että tämä tarkoittaisi 5 kertaa eli tunti per kerta. Kuitenkin molemmat tapaamiset työhönvalmentajan kanssa on kestäneet tasan puoli tuntia. Mietin, laskuttaako tämä firma työkkäriä täydestä tunnista, kun käyn siellä puoli tuntia olemassa.

Seuraava tapaaminen on sovittu sitten joskus elokuun lopussa. Mutta en tiedä, menenkö enää vai olisko se parempi lopettaa. Pohdin asiaa tässä kesän mittaan ja soitan sitten työkkärivirkailijalle. Jos sitten vaan mietin itsekseni niitä asioita ja katselen, millaisia työpaikkoja on tarjolla. Mietin kyllä sitäkin, pitäiskö olla yhteydessä toiseen vastaavaa palvelua tarjoavaan firmaan ja kysyä, löytyisikö heiltä osaamista / asiantuntemusta asioissa, joihin kaipaisin tukea ja neuvoja. Voisin kuvitella, että olis mahdollista sopia työkkärin kanssa työhönvalmentajan vaihtamisesta, jos nykyinen ei osaa näissä asioissa auttaa. Mutta en mä sitten tiedä, onko semmoisia ihmisiä, joilla olis kokemusta vastaavista asioista ja osaisi auttaa. Ehkä odotan liikoja. Ihmeelliseltä kyllä tuntuisi, että ei olisi, kun mielenterveysongelmat on nykyisin niin yleisiä ja vaikuttaa monien ihmisten työkykyyn ja jaksamiseen.

Kirjoitit:
Itsesäälistä, katkeruudesta, mutta myös rakkaudesta tuli mieleen, että on kummallista miten niitä tai kaikkia muitakin tunteita odotetaan pystyvän kontrolloimaan. Kai niitä voi jotenkin hallita, mutten usko, että ihminen on koskaan täysin tunteidensa herra. Siis jos tuntee itsesääliä, niin sitä sitten tuntee. Ehkä kyse on enemmänkin siitä, mitä niillä tunteillaan tekee tai on tekemättä.

Ajattelen justiinsa samoin. En usko, että katkeruuden tai itsesäälin ajatusten ja tunteiden kieltäminen auttaisi. Miten siihen edes pystyisi? Mutta siinä, mihin suuntaan kulkee, voi kuitenkin tehdä valintoja. Jos tekee jatkuvasti valintoja siihen suuntaan, että vahvistuu katkeruudessaan niin sit menee sitä tietä yhä pidemmälle ja se kantaa lajinsa mukaista hedelmää.

Siinä, miten voimakkaasti tuntee, miten kokee asiat ja suhtautuu niihin, on varmasti eroja riippuen luonteesta ja temperamentista. Semmoiset ihmiset, jotka on voimakastahtoisia ja toiminnan ihmisiä, ei ehkä loukkaannu eikä katkeroidu niin helposti. He ei myöskään välttämättä huomaa loukkaavansa toisia, tai sitä, että käyttää toisia ihmisiä omien tavoitteidensa saavuttamiseksi. Sit taas ihmiset, ketkä funtsii paljon juttuja ja on tunteellisia, tuntee voimakkaammin myös loukkaantumiset ja katkeruuden. Helposti sitten omat tunteet hallitsee elämää vähän liikaakin. Mut herkkyydessä on toisaalta paljon sellaista, mikä rikastuttaa elämää!

Terveisiä perseestä!

Perjantai-iltana tuli aivan puskista ahdistuskohtaus. Olin käynyt lenkillä ja sen jälkeen suihkussa ilman ongelmia, mutta suihkun jälkeen jalkoja rasvatessa ahdisti. Oli taas tunne, että yhtä aikaa haluaisin käpertyä peiton alle piiloon ja pistää koko kämpän paskaksi. Onneksi meni ohi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.

Lauantai-iltana muutenkin jo kireät välit vanhempiin kiristyivät entisestään. Yksityiskohtiin menemättä sanoin vain sen, että en minä voi olla joka helvetin asiassa se syyllinen ja vastuunkantaja. En enää jaksa. Voisivatko he itse edes joskus myöntää, ettei mennyt ihan niin kuin piti?

Tänään sunnuntaina on niska ollut niin jumissa ja kipeä, etten pysty kääntämään päätäni vasemmalle. Parasetamoli ei auta, mutta sen tymäkämpää rohdosta minulle ei ole. Liekö joku stressireaktio, vaikka osaa tuo kyllä vittuilla ilman syytäkin.

Ai että minä haluaisin myydä tämän vähäisen omaisuuteni, tyhjentää pankkitilin ja vaan lähteä johonkin suuntaa ilman mitään suunnitelmia. Minne vain, kunhan vain pääsee pois täältä.

Huoh..Eilen tuli käytyä kaupassa ja jotenkin siellä alkoi ahdistaan. Sain kuitenkin ostokset tehtyä.

Lisäksi eilen oli paska fiilis ja tuli vaan entistä paskempi fiilis, kun kuulin että kaveri oli ollut elokuvissa yhden toisen tyypin kanssa. Olivatpa viel käyneet katsomassa semmoisen elokuvan joka olis muakin kiinnostanut, mut eivät voineet kysyä mua mukaan. Ilmeisesti halusivat mennä kaksistaan elokuviin.

Noh..pitää odottaa että se elokuva tulee dvd:lle, koska en tykkää yksin käydä elokuvissa.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 10 kuukautta sitten. Syy: kirjoitusvirhe

Nyt ei taas onnistu mikään. Sisuunnuin ja päätin, että minähän menen syksyllä kielikurssille enkä taas lykkää sitä. Menin sitten opiston sivutolle katsomaan, että milloin ilmoittautuminen alkaa ja paljon kurssi maksaa. Kävikin ilmi, että tänä syksynä ei järjestetä alkeiskurssia ollenkaan. 😣

Koko kevään ja etenkin kesäkuun odottamani asia alkaa olla käsillä ja kuinkas ollakaan, ei minua innostaisi yhtään. En nyt jaksaisi pätkän vertaa olla sosiaalinen. Mutta onneksi olen lupautunut menemään sinne, sillä järjellä ajateltuna juuri nyt on erityisen tärkeää saada mielekästä tekemistä ja päästä ihmisten ilmoille.

Terveisiä perseeseen, vai pääsitkö kömpimään jo pois sieltä? Minulle tuli hyvä mieli kuullessani että olit avautunut vanhemmillesi tavasta jolla he puhuvat sinulle/sinusta. Sen perusteella mitä siitä olet kertonut, oli jo aikakin, hienoa että puolustit omia rajojasi! (Vaikka tilanne ei varmaan miellyttävä ollutkaan.)

Delffi, mikä elokuva se oli? Minulle kelpaisi suositukset, jos ja kun pääni alkaa sakkaamaan töistä/pakkaamisesta/treeneistä tällä viikolla.

Kiitos, Tiffany3, sanoistasi. Minun on vain vaikea uskoa työnantajaan, joka näkisi minut jonain muuna kuin menoeränä tai toivottomana sählääjänä, koska en osaa itse nähdä itseäni missään muussa valossa. Mitä minä olisin tällekään kysymyksiin vastaamattomalle työnantajalle työhakemukseen tai CV:hen laittanut, kun tuntuu ettei minulla ole mitään annettavaa. Mitä olisivat olleet ne taidot ja ominaisuudet, jotka olisin voinut nostaa esiin.

Mutta ehkä tämä tästä, jotenkin.

Delffi: harmi, että elokuva meni ohi. Minullakin on joskus ollut tilanteita, jolloin olen tuntenut jääneeni ulkopuoliseksi. Todella paskamainen tunne. Ei siinä oikein muuta voi kuin todeta, että kukaan ei voi toimia vain minun mieleni mukaan, siis hyväksyä se, että muilla muutakin elämää ja ihmissuhteita kuin minä. Vaikka vähän kateellinenkin olen tuollaisissa tilanteissa, koska minulla ei edes tuollaista valinnanmahdollisuutta ole, pieni kaveri- ja tuttavapiiri, nääs.

Oman kokemukseni mukaan tuollaisissa tilanteissa ei muu auta kuin joko opetella tekemään asioita yksin tai pyydettävä rohkeasti jotain toista kaveriksi. Olen melkeinpä pelkästään käyttänyt vain ensimmäistä keinoa... Ja vaikka joskus edelleenkin kipuilen asian kanssa, niin vuosien mittaan olen kuitenkin oppinut käymään (tarvittaessa, joskus jopa ihan tarkoituksella) yksin elokuvissa, teatterissa, konsertissa, museossa, myyjäisissä, ravintoloissa... Ja jopa matkustamaan yksin!

soroppi kirjoitti:
Terveisiä perseeseen, vai pääsitkö kömpimään jo pois sieltä? Minulle tuli hyvä mieli kuullessani että olit avautunut vanhemmillesi tavasta jolla he puhuvat sinulle/sinusta. Sen perusteella mitä siitä olet kertonut, oli jo aikakin, hienoa että puolustit omia rajojasi! (Vaikka tilanne ei varmaan miellyttävä ollutkaan.)

Heh! 😁 Joo, perseessä olen vieläkin. Tunkkainen ilma täällä on. Tai sitten voi olla niinkin, että täällä kirjoittelee maailman suurin ihmisperse ja paskanhaju vaan kuuluu asiaan. Mutta vähän on parempi fiilis, eikä niskakaan ole enää ihan niin julmetun jumissa. Kävin kuitenkin ostamassa Buranaa.

Vanhempien suhteen on hiljaista. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin hetkisen toivuttuaan ja keskenään asiaa puituaan (lue: ovat vapauttaneet toinen toisensa vastuusta) meno jatkuu taas niin kuin mitään ei olisi sattunut. Mutta sainpahan viimein sanotuksi! 🙂

Kuuntelin viime viikolla varmaan pari tuntia Irwiniä putkeen pitkähköllä junamatkalla vieraalla maalla. Piti kuunnella vaan yks mieleen tullut kappale, mutta kun Youtube tarjosi aina lisää niin en malttanut lopettaa. Tuokin edellä mainittu kappale tuli kuunneltua. 😀

Tsemppiä hei! Toivottavasti odottamasi asia osoittautuu kuitenkin mieluisaksi, vaikka ei näin etukäteen huvitakaan.

Moikka Joie!

Kesämekkoa ei ole löytynyt. Selasin mm. Zalandon uudemman kerran läpi, mutten ostanut mitään, vaikka muutaman ihan kivan vaihtoehdon löysinkin. Koon valinta on vaan niin vaikeaa, ettei siinä edes maksuton palautus helpottanut. Siis jos aidanseipäänlaihalla 175 cm mallilla on päällään koko 36, niin ei koko 42 tai 44 näytä alkuunkaan samalta 10 senttiä lyhyemmän ja rintavan, persevän ja mahakkaan meikämymmelin päällä. Siinä polvipituiseksi tarkoitettu helma ylettääkin puoleenväliin säärtä ja kädentien alareuna roikkuu jo rinnoissa. Ei, kyllä se mekko pitää löytyä kivijalkakaupasta jos on löytyäkseen.

Mutta! Kaappia tonkiessa tuli vastaan pari-kolme vuotta sitten jossain mielenhäiriössäni ostamani ja unohtamani trikoomekko, jossa t-paitamaisen tiukka pääntie. Sinulla kun on tietoa noista ompeluhommista, niin osaatko sanoa, että onko pääntien avartaminen miten iso (=kallis) operaatio ammattiompelijalla teetettävänä?

Sinulla on ollut ihana ja antoisa shoppailupäivä! 😄

Ajatus on tehdä valokuvakirjoja matkojen osalta kirja per reissu, koska matkakuvakirjojat toimivat kuvia ja tekstiä yhdistävinä matkapäiväkirjoina, muut menee yleensä ihan aikajärjestyksessä iloisena sekamelskana ilman sen suurempia tekstejä.

Saan lomat rahana. Jos saisin valita, niin mieluummin ehkä kuitenkin pitäisin ihan palkallisen loman, vaikka palkkalaskelmaa katsoessa lomarahat mieltä lämmittävätkin. Itse otettu loma vaan ei ole sama asia kuin virallinen loma.

Siis täh? Olen luullut, että noille valmentajille oikein patistellaan työttömiä. 😲 Mutta ehkä niiden kysyntä on kasvanut aktiivimallin myötä ja toisaalta TE-toimistojen rahahanoja on väännetty kiinni. Herää vaan kysymys, että kun palvelut ovat tuota tasoa, mistä en valitettavasti yllättynyt, niin virka tuollaisilla "palveluilla" on, joiden hyötysuhde on pyöreä nolla?

Oletko käynyt ammatinvalinnanohjauksessa? Voisi kuvitella, että psykologilla voisi olla enemmän tietoa siitä, että miten mielenterveyskuntoutuja pääsisi eteenpäin työelämässä.

Sinulla on kyllä ihailtava draivi päällä; jaksat yrittää. 🙂 Mutta on sitä harmillisempaa, ettei yhteiskunta osaa hoitaa hommiaan.

Minä olen ongelmaksi asti herkkä. Seuraan liiaksi sitä miten muut reagoivat sanoihini tai tekemisiini, ja sitten ylianalysoin heidän käytöstään varmana siitä, että toimin taas jotenkin väärin. En myöskään osaa antaa negatiivista palautetta edes asiasta ja puolieni pitäminenkin on vähän niin ja näin. Sovinnollisena ja konflikteja viimeiseen asti kaihtavana tulen helposti toimeen monenlaisten ihmisten kanssa, mutta juurikin kuvailemasi kaltaiset voimakastahtoiset ovat minulle vaikeita. Kaikki nämä tekevät ihmisten parissa olemisen todella kuluttavaksi. Mutta herkkyysongelmat eivät vielä lopu tähän, ehei! Minulla on myös paha tapa velloa omissa sisäisissä fiiliksissäni ja ajatuksissani, mikä ei varmastikaan paranna oloa. Olisi helpompaa, jos olisi edes vähän paksumpi nahka.

Ei sillä, etteikö voimakastahtoisilla ihmisillä ole omat ongelmansa. Eräs entinen kollega oli tällainen ja hänellä oli todellisia vaikeuksia käyttäytyä niin, ettei loukannut ihmisiä. Hänen oli myös vaikea hahmottaa, että miksi hänellä oli sellainen vaikutus toisiin ihmisiin.

Huoh.. tänääkin ollut huono päivä. Agility treenit ei oikein mennyt tänää kovin hyvin. Koiralla (ryhmän vanhin eli 4v ku muut on viel pentuja) ei oikein ollut keskittymistä ja välillä meinas karata muualle kentällä. Kävi jopa yhden pennun tykönä.

Noh, putki sentään jaksoi koiraani kiinnostaa. Onneks kuitenkin ku porukka väheni, nii saatiin sentään edes muutama onnistunut ohjauskuvio hypylle (rima maassa)

Viel on yks kerta agilitya ja sit tauko ja elokuussa olis jatkokurssi. Mut katsotaan minä fiilis on elokuussa mulla ja koiralla.

soroppi, se oli kuulemman Lemmikkien salainen elämä 2

Hieno asia, että uskalsit sanoa vanhemmillesi - mitä sitten sanoitkaan - kumminkin, että et suostunut olemaan kaiken vastuun kantaja.

Tuommoset valokuvakirjat matkoilta olis kyllä tosi kivoja! Vähän harmittaa, kun itse en tykkää valokuvaamisesta eikä niitä kuvia sitten tule otettuakaan. Kuitenkin valokuvien katselu ja reissujen muistelu jälkikäteen olisi mukavaa. 🙂 Ehkä pitäisikin ens kerralla ottaa kamera mukaan, ottaa kuvia ja tehdä kans joku tuommoinen kirja niistä!! Teetkö sä ne jollain Ifolorilla vai ihan teetetyistä kuvista itse kokoamalla?

En kyllä osaa sanoa, mitä trikoomekon pääntien avartaminen maksaisi! Ainoa työ, jonka olen teettänyt ompelijalla on takin vetoketjun vaihto. Se maksoi 25e ja uusi vetoketju sisältyi hintaan. Minusta ei ollut paha hinta. Olisin luullut kalliimmaksi. Ei tuon pääntien suurentamisen luulisi kovin työlästä olevan ihmiselle, joka osaa sen tehdä. Toki se hiukan suunnittelua vaatii, että minkä muotoisen ja levyisen siitä haluaa ja miten se reuna pannaan.

Hmm... olen käsittänyt, ettei lomia saisi maksaa rahana, jos työntekijä haluaa pitää ne mielummin lomina. Mutta en ole siitä asiasta varma.

Voisin kuvitella, että tuollaista työhönvalmennusta on monenlaista riippuen niin asiakkaasta kuin työhönvalmentajan taidoista ja taustasta. Kiinnostaisi tietää, millaisen koulutuksen ja työkokemuksen omaavia henkilöitä tällaisiin työhönvalmentajan tehtäviin otetaan. Voi olla aika kirjavaa. Olisin toivonut henkilöä, jolla olisi ennen muuta paljon kokemusta niin, että tuntisi työmarkkinoita ja olisi nähnyt paljon erilaisissa elämäntilanteissa olevia työnhakijoita...siis että olisi sitä kautta kokemusta myös henkilöistä keillä on toiminnan rajoitteita.

Mutta jos jotain positiivista, niin on siitä ainakin se hyöty ollut, että en ole sitten aivan yksin työnhaussa. Ekakertaa elämässäni oon katsellu työpaikkoja kiinnostuneena ja joissain määrin innostuneena. Tähän asti pelkkä Mol:n sivuston avaaminen on ollut yhtä ahdistusta ja painajaista. Mietin, pitäiskö sitten olla lääkäriin yhteydessä psykiatrian polilla, jos hänen kanssa voisi pohtia sitä asiaa, kannattaisiko hakea kokoaikaista vai edelleen osa-aikaista työtä. Mutta hänkään ei kyllä ole oikein sellainen ihminen, jonka odottaisin paljon mitään osaavan sanoa. Itse siitä kuitenkin on päätös tehtävä. Olis vaan kiva, jos vähän saisi tukea jostain suunnasta, tai neuvoa siitä, mitä asioita kannattaa ottaa huomioon.

Oommä joskus käyny tuommoisella ammatinvalinnan psykologillakin... en tiedä, voisiko siitä olla apua. Omat vahvuudet ja sellaiset on kyllä aika hyvin tiedossa. Enempi kaipaisin neuvoja siihen, mihin työhön vahvuuteni, taitoni ja koulutukseni sopisi... ottaen huomioon sen, että ahdistuneisuus ja pelot lähtee välillä hanskasta, joten jaksamisen kanssa on haastetta.

Moi Joie!

Oletko pitänyt reissuilla matkapäiväkirjaa tms., jos et tykkää valokuvata? Olen ainakin pidemmillä reissulla yrittänyt jaksaa reissuväsymyksestä ja malttamattomuudesta huolimatta kirjoitella matkapäiväkirjaa, mutta kyllähän se menee nopeasti aika tylsäksi käytyjen paikkojen, tehtyjen asioiden ja syötyen ruokien luetteloinniksi, vaikka miten matkalle lähtiessä yritänkin ajatella, että nyt kirjoittelen myös tunnelmista ja pohdinnoista. Tai sitten se matkapäivis täyttyy juurikin sellaisesta nolostuttavasta mukasyvällisestä filosofoinnista, ettei sitä pysty jälkeenpäin lukemaan häpeämättä. 😅

Mahtavaa, jos valmentaja on kuitenkin saanut sinut innostumaan uusista työmahdollisuuksista. Minä niin kaipaisin jotain tuollaista, koska juurikin pelkka Mol:n sivuille meneminenkin on jo vaikeaa.

Ei kai valmentaja ole sellaista tyrkyttävää sorttia? Minun epäluuloisuutena työhönvalmentajia kohtaan alkoi, kun vuosia sitten kerroin valmentajalle, että hain ikään kuin kepillä jäätä kokeillakseni erääseen työpaikkaan, vaikka se totta puhuen epäilytti suuresti mm. osaksi provikkaan perustuvan palkkauksen takia. No tämä valmentaja sitten listasi kaikki vähänkään vastaavan alan työpaikat koko seutukunnassa, jonne sitten piti olla laittamassa hakemusta. Että sellainen kokeilu!

Tuohon työssä jaksamiseen varmaan vaikuttaa työpäivän pituuden lisäksi myös työnluonne ja oma persoona. Olisihan se kiva, jos työn voisi räätälöidä itsensä mukaan eikä toisin päin. Mutta jos töiden ennustettavuuden puute ja uusiin paikkoihin meneminen eivät ahdista, niin mites vuokratyöfirmat? Silloin sinulla voisi olla kontrolli siitä, miten paljon töitä teet ja missä. 🙂