Omaan avautumisiini palatakseni: sain viimein kunnolla nukutuksi! 😃 Heräsin tosin useamman kerran kesken unien, mutta viime päivien levottomien sekä kevyeksi jääneiden alle 3 tunnin unien jälkeen se oli edistystä.

Ja jo oli jo aikakin! Pää alkoi sakata aika pahasti. Juhannusherkuksi ostamani perunalastupussi löytyi jääkaapista, perjantaina unohdin juoda aamuteen ja lakanoita vaihtaessa laitoin epähuomiossa eripariset pussilakanan ja tyynyliinat.

Huoh.. turhaan mä tänne tätä kirjoittelen kun kaikki kuitenkin tuntuu olevan tämän entisen yksilövalmentajan puolella, mutta kirjoitetaan nyt kumminkin.

Tämä entinen yksilövalmentajahan siis on syyttänyt mua vainoamisesta ja nyt lähestymiskiellon rikkomisesta.

En ole koskaan vainonnut tätä entistä yksilövalmentajaa. Minusta se ei ole vainoamista, että kaupassa sattuu näkeen toista tai se, että lenkillä sattuu näkeen toista. Minusta vainoaminen on sitä, että lähettellään tekstiviestejä tai soitellaan, käydään oven takana, kytätään työpaikan ja kodin edessä kokoajan. En ole mitään tuommoista tehnyt, joten siksi olen sanonut, että entinen yksilövalmentaja on liioitellut asioiden suhteen.

Nythän en ole nähnyt tätä entistä yksilövalmentajaa enään kaupassa enkä lenkillä ollessani. Lisäksi vielä haluan mainita siitä, että minulle ei ole koskaan sanottu, että mikä minun käytöksessäni on muka semmoista, että sen muka voisi tulkita vainoamiseksi.

Sitten vielä tuohon, että jos miettisin tilannetta toisinpäin eli jos minä siis olisin tämä entinen yksilövalmentaja ja näkisin asiakasta/entistä asiakasta kaupassa useammin kuin pari kertaa, niin ei se minua häiritsisi eikä sekään, jos hän sattuisi käveleen/pyöräileen kerrostalon ohi, jossa asuisin eikä myös sekään jos hän tulisi lenkillä vastaan, koska kadut on kuitenkin julkista aluetta. Lisäksi jos hän haluaisi minua kiittää pienellä kiitoslahjalla hyvästä työstä, niin olisin vain otettu siitä.

Yksilövalmentajan pitäisi oikeasti osata ymmärtää erinlaisia ihmisiä eikä vain syytellä asiakasta eikä myöskään ymmärtää asioita väärin.

Delffi, minä ymmärrän kyllä ahdinkosi. Minua ahdistaa viranomaisten kanssa asiointi jo verkossakin ja minua ahdistaisi joutua rajoittamaan kulkemisiani. Mutta minun on vaikea ymmärtää, että miksi et ollenkaan pysty tunnustamaan sitä, että olet tehnyt virheitä. Sen sijaan uhriutumista, selityksiä ja jopa syytöksiä kyllä riittää.

Lähestymiskieltoa ei anneta ihan noin vain. Lisäksi sinulla on ollut mahdollisuuksia kertoa oma kantasi sovittelussa ja poliisikuulusteluissa. Jos silti koet, että kielto on virheellinen, niin muutosta tai sen täydellistä kumoamista on haettava lakiteitse. Sinä et voi jättää noudattamatta kieltoa oman pääsi mukaan yhtään enempää kuin minä voin päättää, että nopeusrajoitukset eivät koske minua.

Kertomasi mukaan kielto on yhteensä vain 2 tuntia päivässä ja koskee vain valmentajan kotiosoitetta, joten kiellon noudattamisen ei pitäisi tuoda kohtuuttomia vaikeuksia omassa elämässäsi. Lenkillä tai kaupassa käynti kyllä onnistuu nuo rajoitukset huomioon ottaenkin.

Olethan nyt aivan varmasti ymmärtänyt kiellon oikein? Minä en tiedä lähestymiskielloista mitään, mutta jos nuo ovat ainoat annetut rajoitukset, niin sitten minun ymmärtääkseni satunnainen kohtaaminen vaikkapa kirjastossa ei ole valmentajalta syy soittaa poliisille. Tosin jos päällä on lähestymiskielto, niin kyllä itse välttäisin ko. henkilöä joka tapauksessa kuin viimeistä päivää. Jos on pienintäkään epäilyksen häivääkään, niin kysy poliisilta. On aina parempi saada asiaan varmistus viralliselta taholta.

Kaiken kaikkiaan minusta tuntuu, ettei kukaan voi tukea ja tsempata sinua ennen kuin sinä itse otat sen ensimmäisen askeleen ja katsot tosiasioita silmästä silmään. Sen tekemiseen minä toivon sinulle voimaa ja rohkeutta.

Olen lähestymiskiellosta kysynyt silloiselta asianajajalta, niin hän sanoi, että vain se entisen yksilövalmentajan koti-osoite on arkisin tiettyinä kellonaikoina kielletty. Muuten saan ihan normaalisti kulkea. Enkä tosiaan ole mennyt entisen yksilövalmentajan kodin ohi (kerrostalo, julkisen kadun varrella) kiellettyinä kellonaikoina..en edes viikonloppuisinkaan. Joten olen noudattanut kieltoa.
Niin, ja nykyisellekkin asianajajalle olen antanut tämän lähestymiskielto päätöksen ja hän ymmärtää sen ihan samalla tavalla kuten minä, ettei ole mitään muita alueita rajattu kuin tämän entisen yksikövalmentajan koti-osoite arkisin tiettyinä kellonaikona.

Viime kuulusteluissa myös annettiin poliisille, joka kuulusteli, niin se minun saama versio lähestysmiskielto päätöksestä ettei tulisi turhia syytöksiä.

Mutta ei se näköjään ole mennyt kaikille poliiseille perille, koska yks päivä viimeviikolla tosiaan poliisi soitti, kun tämä entinen yksikövalmentaja ilmeisesti sattui näkeen minut työpaikkansa lähellä. Kävelin vain julkisen parkkipaikan poikki kadulta a - kadulle b (moni käyttää ko. parkkipaikkaa oikoreittinä) koiran kanssa ja katsoin maahan, joten minusta tuo ei ole lähestymiskiellon rikkomista, koska en ollut kieltoalueella enkä lähestynyt enkä myöskään tarkkailut enkä seurannut tätä entistä yksilövalmentajaa.

Niin, ja enkä tosiaan jaksa alkaa jatkuvasti muuttaan lenkkireittejäni yhden ihmisen takia, koska minua todellakin ahdistaa se, että liikkumistani rajoitetaan.. Vähän jopa pelottaa se, että kohta en enään uskalla lähteä ollenkaan ulos, kun kokoajan vain kavennettaan ja kavennetaan alueita millä saan liikkua.

Lisäksi vältteleminen on pienessä kaupungissa vaikeaa, koska en voi tosiaan tietää että milloin toinen on esim. kaupassa.
Muistan nimittäin yhenkin kerran kun oltiin kaverin (6 vuotta ikäeroa) kanssa lenkillä ja menimme käymään Prismassa (koirat meni koiraparkkiin, koska koirat oli tietysti mukana), niin sattumalta tämä entinen yksilövalmentaja kävelee kaupan parkkipaikalla vastaan ja oli lähellä ettei melkein törmätty (kirjaimellisesti), joten oli pakko kaverin kanssa hidastaa kävelyvauhtia. Ihme ja kumma, ettei tuolloin tämä entinen yksikövalmentaja soittanut poliisille.

Hmm.. onko väärin kiintyä työntekijään, jonka asiakas on ollut melkein 2 vuotta. Minusta siinä ei ole mitään väärää. Tämä entinen yksikövalmentaja oli ensimmäinen jolle pystyin kertoon vaikeistakin asioista ja pidin häntä vähänkuin isosiskona (ikäeroa vain 4 vuotta). Mutta ilmeisesti tämä entinen yksilövalmentaja ymmärsi sitten asiat väärin ja ylireagoi.

Itse olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että jos tämä jääräpäinen entinen yksilövalmentaja suostuisi sovitteluun, niin aika varmasti se helpottaisi meidän kummankin oloa, kun puhuisimme asiat kunnolla läpi. Minulla olisi nimittäin pari kysymystä, joihin haluaisin tältä entiseltä yksikövalmentajalta vastauksen. Mutta tuo sovittelu taitaa kyllä olla ihan turha toivo..ellei tapahdu jotain ihmettä.

Mutta joo.. päivä kerralla yritetään mennä eteenpäin. Onneksi enskuussa on edessä viikon mökkireissu, joten kyllähän mulla on ihan oma elämäkin.

Näyttää noista kellonajoista siltä, että entinen yksilövalmentajasi haluaa mennä töihin ja tulta sieltä pois ilman, että tarvitsee pelätä sinua. Ja ehkä käydä vielä kaupassa. Ajattelepa välillä häntä, jos hän muut ajat istuu kotonaan ja pelkää sinua eikä uskalla mihinkään lähteä.

On täysin väärin kiintyä tyontekijään ja se sinulle sanottiin jo aikaisemminkin. Luuletko olevasi ainut jolle ammattilainen ei ole ollut ainut ihminen kenelle on voinut puhua kaikki asiat? On minulla ainakin ollut sellainen ammatti-ihminen mutta en ole häntä alkanut vainoamaan, kun terapia tms on loppunut.

Unohda tuo sovittelu etkä sinä vallan pienessä paikassa asu, kun on Prisma. Lopettaisit jo tuon pieni paikkakunta-ajattelun, se näyttää olevan sinulle tekosyy  ettet voi olla muualla kuin siellä missä yksilövalmentajasi on.

Näköjään jäi viime viestistä tekstiä pois.

Vaikka saatoinkin kiintyä tähän entiseen yksilövalmentajaan, niin EN ole vainonnut häntä. Se että esim. kaupassa sattuu näkee useammin kuin kaks kertaa, niin ei ole vainoamista.

Enkä todellakaan voi tietää milloin tämä yksilövalmentaja käy esim. kaupassa.

Öö..Se että täällä on Prisma, niin ei todellakaan tarkoita että tämä olisi iso paikka.

Kaupungintalon vieressäkin on kyltti jossa lukee "Suuri pieni kaupunki" ja tuohan teksti tarkoittaa sitä, että täällä on suuren kaupungin palvelut mutta tämä on pieni kooltaan.

Vielä tuohon että työntekijään kiintyminen on muka väärin..niin ei se ole (36 v kaverikin on sanonut samaa ettei siinä ole mitään väärää). Miten työntekijä muka  voi auttaa jos ei kemiat kohtaa..ei mitenkään. Minulla on nimittäin kokemusta neuropsykologisesta kuntoutuksesta, josta ei ollut mitään hyötyä (25 kertaa kävin),  koska en pitänyt tästä neuropsykologista ja aina ahdisti mennä tapaamisiin.

Jos en voisi muka olla muualla kuin missä tämä entinen yksilövalmentaja on, niin minähän olisin tälläkin hetkellä yksilövalmentajan kodin tai työpaikan läheisyydessä, mutta en ole kuin ihan vain omalla kämpällä. (Alla vielä kuva hieman sotkuisesta kämpästä todisteeksi)

Äh, hyvä ei ole mitenkään. Nyt kun taas saan nukutuksi, niin on ylitarmokas olo. Niinpä tekisi mieli taas ostaa kirjoja ja matkakuumekin nostaa taas päätään.

Ihmeiden aika ei ole vielä ohi! 😲 Minä sain laitettua sähköpostia eräälle työnantajalle avointa työpaikkaa koskien.

Palkitsen itseni suklaalla, vaikkei karkkipäivä olekaan. Vaikka ruoka ei saisikaan koskaan olla palkinto sen enempää kuin rangaistuskaan.

Ai niin, vielä voisin kertoa sen verran, että kyllähän mulla ihan oma elämäkin on. Käyn koiran kanssa agilityssa ja lisäksi kuulun karvakavereihin (eri kuin Kennelliiton karvakaverit).

Tuo agility harrastus on siitä kyllä hyvä että silloin kyllä ikävät asiat lähtee hetkeksi pois mielestä ja keskittyy vaan treeneihin, ja yleensä treenien jälkeen on ihan hyvä fiilis. Lisäksi karvakamu keikoillakaan ei paljoa ikäviä asioita mieti ja mitä nyt on 3 kertaa käynyt karvakamu keikalla, niin niistä(kin) on jäänyt ihan hyvä fiilis.

Mutta sen kyllä voin sanoa että jos mulla ei olisi koiraa, niin en välttämättä enään olisi tässä. Koiran ansiosta jaksan tsempata päivä kerralla eteenpäin.

Delffi kirjoitti:
Ai niin, vielä voisin kertoa sen verran, että kyllähän mulla ihan oma elämäkin on. Käyn koiran kanssa agilityssa ja lisäksi kuulun karvakavereihin (eri kuin Kennelliiton karvakaverit).

Tuo agility harrastus on siitä kyllä hyvä että silloin kyllä ikävät asiat lähtee hetkeksi pois mielestä ja keskittyy vaan treeneihin, ja yleensä treenien jälkeen on ihan hyvä fiilis. Lisäksi karvakamu keikoillakaan ei paljoa ikäviä asioita mieti ja mitä nyt on 3 kertaa käynyt karvakamu keikalla, niin niistä(kin) on jäänyt ihan hyvä fiilis.

Mutta sen kyllä voin sanoa että jos mulla ei olisi koiraa, niin en välttämättä enään olisi tässä. Koiran ansiosta jaksan tsempata päivä kerralla eteenpäin.

Kiva kuulla, että sinällä on tärkeä harrastus ja koirakaveri. 👍 Kaikilla olisi hyvä olla tuollaisia asioita elämässään. Agilityssä on vielä se hyvä puoli, että siinä yhdistyvät sekä liikunta että sosiaalisuus.

Itselläni on sellainen ongelma, että yhtä lukuun ottamatta harrastukseni ja mielenkiinnon kohteeni eivät vaadi kanssakäymistä ihmisten kanssa, joten nyhvään paljon yksinäni. Liikkuakin pitäisi enemmän.

Vaihtelua tämäkin: ei ahdista, mutta kiukuttaa.

Työnantajalle lähettämiini kysymyksiin ei ole vastattu. Ärsyttää. Voisiko niiden työpaikkailmoituksiin laittaa ihan selkeästi, että miten yhteydenotot toivotaan hoidettavan. Jos annetaan sähköpostiosoite, niin minä oletan, että se on ihan validi tapaa ottaa yhteyttä. Vielä parempi olisi kirjoittaa ne työpaikkailmoitukset niin, ettei työnhakija joudu arvuuttelemaan, että mikäs on tämän homman nimi on, niin ei tulisi niitä typeriä kyselyjäkään. Mutta nämä nyt taitavat olla liikaa pyydetty.

Inhottaa tuntea itsensä jo etukäteen torjutuksi, epäkelvoksi. Ilmeisesti jo sähköpostini huutaa, että paska ihminen, varokaa! Pitäisi varmaan ottaa käyttöön asian vielä selkeämmin ilmaiseva käyttäjätunnus, jotta ei varmasti tulisi epäselvyyksiä. Vieläköhän Gmaililla olisi vapaana yxvitunluuseri tai vaikkapa paskistapaskin?

Ja kampaamokäynti, voi helvetti. Tuijotin omaa naamaani epäuskoisena, että miten jollakin voi ollakin tuollainen pärstä. Näyttää ihan esikoululaisen savityöltä.

Ei ihme, että sinua kiukuttaa No'tt. Työnantaja on etulyöntiasemassa ja tuntuu tilanne sinusta varmaan nöyryyttävältä.  Mutta eipä sillekään juuri mitään voi. Näin se maailma pyörii. Toivon, että kaikki kuitenkin sujuu hyvin ja saat sellaisen työn, joka sinua tyydyttää. Se on iso etu elämässä, niin olen itse kokenut. Kun moni asia suistuu radaltaan työ pitää pinnalla.

Joo, kyllähän tämä on melkoisen turhauttavaa. Kun tyhjään saa pyytämättäkin, niin tulee aika vahvasti sellainen olo, että piruako minä itseäni kiusaan. Mutta kai tässä saa itseään kiittää siitä, että edes yritin.

On vanha sananlasku "Yrittänyttä ei laiteta". En tiedä tarkalleen mitä se edes tarkoittaa, mutta ehkä sitä, että pitää yrittää, ei saa jättää kesken, joskus se palkitaan, suomalainen sisu... Kun itse ajattelen elämääni sisua on ollut opiskelussa ja työelämässä, mutta mihin se on lopulta johtanut,mitä antanut. Olisinko päässyt vähemmällä, jos olisin toiminut toisin, yrittänyt vähemmän. Olisiko ollut aikaa enemmän itselle ja niille asioille, jotka ovat todella tärkeitä. Nyt lomalla on hyvä kelailla elämän valintoja ja sitäkin, voiko kurssia kääntää.

Huoh.. tänään on ollut koko päivän todella alakuloinen fiilis ja on jopa tullut itkettyäkin.
Jotenkin vaan kaipaan niitä hyviä aikoja, mitä oli vuosina 2015-2017 ja silloin mulla oli kunnon verkosto (työhönvalmennussäätiö, te-toimisto ja työllisyyspalvelut).

Tuntuu nimittäin vähän siltä että on jäänyt nyt kun on sairaslomalla, niin tyhjän päälle..vaikka onhan mulla kyllä sosiaalitoimistossa työntekijä (joka on pari kertaa jo vaihtunut) ja 5.7 olisikin sosiaalitoimistoon aika. Mut saa nähä mitä siellä käydään sit läpi..luultavasti kait raha- ja kuntoutusasioita pääasiassa.