Unet: Kokonaisvalvaisesti koen lepotilani pohjalla olevat unet nukkuessani syvää unta. Näiden unien tarkoitus on huolehtia hyvinvoinnistani aikana jona en nuku. Niiden aiheet ovat yleensä tekemisissäni ja tekemättäjättämisissäni. Koen unissani maailman jonka rajat olen luonut itse, koska olen saanut tarpeekseni unista joissa ei ole mitään järkeä. Nämä unet tuovat minulle järjellisen tarpeen jatkaa elämääni eteenpäin.

Valvetila: valvetilan aikana kuormitun yhä uudelleen tekemisistäni ja tekemättömistä teoista.. Ja huomaan jonkun teon jarruttavan muita tekemisiäni, mutta en pahemmin viitsi tehdä sitä nyt. Tämän kaltaisia asioita tulee päivien mittaan. Ja koen monimutkaisia liitoskohtia näiden tekemättömien tekojen välillä. Järjen löytäminen tästä kaikesta on toinen asia, toinen asia on myös tunnetilani näiden tekemättömien tekojen kanssa. Toivoisin hyvää oloa, vaikka jättäisin tekemättä tekoja.

Menin eilen aikaisin nukkumaan ja heräsin tänään aikaisin ylös, yö kului nukkuessa ja unia nähden. Aamusta olin vähän tokkurassa käydessäni vessassa, mutta selvisin siitä paremmin kuin myöhemmin aamulla. Olen huomannut hätääntyväni tarpeettomasti kun minulla on molemmat hädät, aivan kun pelkäisin etten selviydy niistä molemmista.  😂

Vaikeinta on se mihin saa kuluttaa aikaansa ja kuinka paljon. Yleensä ottaen aikaa on vuorokaudessa 24 tuntia, josta osan nukkuu, ja osan valvoo. Valveilla olo aika on hieman pidempi kuin nukkumisen vaativa aika. Tuosta ajasta 10 - 20 minuuttia käytettynä johonkin tekemiseen on vain pieni osa. Ja kuitenkin tulee hätääntynyt olo jos niin pitkään joutuu olemaan vessassa. Jos vertaa sitä aikaa tupakan polttoon tuhlattuun aikaan se on juuri saman pituinen aika, enkä hätäänny tupakan polttoon kuluttamastani ajasta yhtää.  😂

Johtuuko se jostain aasinsillasta, sanojen hätä ja hätäännys välillä?

Todellisuudessani olen huomannut sanojen vievän mukanansa merkityksineen, joten se saattaa johtua juuri siitä ja sen merkityksestä. En kuitenkaan haluaisi hätääntyä hädänhetkellä jos minulla ei ole siihen painavampaa syytä kuin ajan kuluminen.  😂

Yllätyn kuinka paljon asiaa löytyy samaistumisesta ja suvaitsevaisuudesta, ja kuinka usein olen pohtinut sitä miten seura tekee kaltaisekseen. Yksinäisyydessäni en tietysti voisi edes kuvitella samaistuvan ja suvaitsevani muita, mutta somessa olen jo muiden vaikutuksille altiina. Minulla on tapanani laittaa muutamia puhuttelevia huomautuksia someen, mutta usein henkilöt vain tykkäävät näistä. Täällä minä kirjoittelen omia mielipiteitäni ajatuksistani, joskus joku kommentoi jotain vain esille ottamaani juttua.  Näistä tulee pakostakin minun mielenkiintoani liikuttavia asioita, joita pohdin mielenkiinnolla. 😂

Miksi alati kirjoittelen henkilökohtaisista asioista?

Minusta on ajallisesti ja ajatuksellisesti oikein pohtia omia henkilökohtaisia asioitaan täällä, kuten kaikentarkoitusta.  😂

Suvaitsevaisuudessani samaistumisen mahdollisuudet ovat aika suuret, paljon suuremmat kuin mielikuvituksessani yksinäni kuvittelisin. Loogisesti ajatellen nämä mahdollisuudet ovat ajattomia, ja niitä kokee lähinnä kommenttien kautta täällä. Jos ei ole kommentteja voi kirjoittaa jostain mielensä lokeroissa väijyvistä henkilökohtaisista asiosta, kuten haavoittuvuudestaan.  😂

Inhimilliset poikkeukset haavoittuvaisuudelle löytyvät peloista, joita henkilö kantaa mukanansa usein vuosia. Minulle nuo pelot ovat kuin LUOJAN eli JUMALAN PELKOJA, ne ovat kaikenkatoavaisuuden pelkoja. Niiden lähempi tarkastelu tuo esiin esimerkiksi: Hyvätyksi tulemisen pelot, eli yksinäisyys. Miten kohtaan tuon pelon asuessani yksin? Joka päivä minun tulee muistaa, että oikeastaan halusin vuosia olla oma herrani ja valtiaani, mutta en halunnut tuntea tuota yksinäisyyttä omakseni.  😂

Todellinen hylätyksi tulemisen pelko tulee varhaislapsuudesta, jolloin jouduin tulemaan yksinäni toimeen kotonani, koska paikalla ei ollut muita. Tämä yksinäisyyden muoto on nykyään minulle tuttu, koska asun yksin. Joten kohtaan menneisyyden haamut päivittäin. Itsekseni ihmettelen kuinka kauan voin jatkaa elämääni näin.  😂

Mielenrauhaa tavoitellessani huomaan olevani itsekeinen ja itsekäs, huomaan vain ne asiat jotka palvelevat minua. En tiedä miksi menen tekemään harkinnan vastaisia päätöksiä, kuten otan lemmikkini pois paikasta jossa hänestä huolehditaan ja vain sen tähden etteivät he muka tule toimeen hyvin keskenään. Ja tuon hänet takaisin paikkaan jossa ei ole varma saako hän ruokaakaan joka päivä.

SÄÄLI kirjoitti:
Todellinen hylätyksi tulemisen pelko tulee varhaislapsuudesta, jolloin jouduin tulemaan yksinäni toimeen kotonani, koska paikalla ei ollut muita. Tämä yksinäisyyden muoto on nykyään minulle tuttu, koska asun yksin. Joten kohtaan menneisyyden haamut päivittäin. Itsekseni ihmettelen kuinka kauan voin jatkaa elämääni näin.  😂

Sen perusteella mitä olen ymmärtänyt, olet kyllä joutunut selviytymään monenlaisesta asiasta enemmän itseksesi kuin lapset keskimäärin. Se on varmasti aiheuttanut arpia, mutta myös parantanut tämän päivän valmiuksia monenlaisista tilanteista selviämiseen ja jaloilleen putoamiseen. Jotenkin sinulla vaikuttaa olevan sellainen elämänasenne, jonka uskoisin kantavan pitkälle - toki se minkä kuvan foorumin lukija sinusta saa, saattaa poiketa siitä millaiseksi itse itsesi koet. Välillä mietin, liittyvätkö nimimerkin vaihtosi siihen, että etsit jotenkin erilaista ääntä tai tapaa kommunikoida ja olla...

Viestiketjun nimessä kirjoitat etsiväsi sääliä. Olisitko kaivannut sitä enemmän elämäsi varrella? Minusta kuulostaa hyvin inhimilliseltä, että jos on kokenut kovia, saattaa välillä toivoa että joku osoittaisi välittämistä ja myötätuntoa tai vaikka vain kauhistelisi asiaa hieman, ilman että siinä on mitään säälittävää.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 2 kuukautta sitten. Syy: lisäys

Hei soroppi. Todellisuudessani etsin itseäni, olen itsesäälin vallassa. Yritän ymmärtää itse itseäni, mutta se on vaikeata. Tämä masentava itsesääli on vienyt minut todellisuuden rajalle, jonne olen perustamassa omaa linnakettani. Minua koettelee myös itseinho, kun olen näin avuton tässä elämäntilanteessani. Olen aina inhonnut avuttomuutta, joka on osani nykyään. Yritykseni kuntoutua käpristyvät kuin palava sanomalehti takassa. Mitä jää jäljelle kaikesta, pelkkää tuhkaa, turhuutta, joka ei käy edes raamattuun enää. Sillä uskonko hyvään vaiko pahaan on merkitystä elämäntilanteissani. Mielenrauhaa olen havitellut jo pitkän aikaa.

Nyt pitää mennä pyykille, minulla on varattuna taloyhtiön pesula.

Käytin tänä aamuna uutta suihkujakkaraani käydessäni suihkussa. Pesin hiukseni kahteen kertaan koska ekalla kerralla shampoo ei vaahdonnut, eli olivat likaiset. Sitten pesin itse itseni päästä jalkoihin. Varpaidenvälit olivat likaiset. Sen jälkeen kuivasin itse itseni ja puin päälleni. Ja keitin aamu kahvit. 😂

Muistelin Kissi kissaani, joka oli minulla 10 vuotta. Hän ilmestyi hädissään luokseni kun parvekkeen ovi oli jäänyt auki. Oli riitaa naapureideni kanssa. Ensin en hyväksynyt häntä, mutta säälin kuitenkin lopulta. Hän ilmestyi yhä uudestaan luokseni. Ja lopulta kävin ostamassa hänelle ruokaakin. Tuo kissa vei sydämmeni, ja olin kamalan huolissani kun hän halusi lähteä ulos. Kaikenlaista tapahtui, kuten naapureiden suuttuminen kissille joka tuli ja meni ulos ja sisään heidän parvekkeensa kautta. Huomasin kyllä naapureiden olevan todella vihaisia kun he löivät Kissiä, mutta en voinut mitään sille, koska se tapahtui naapureiden parvekkeella, tosin olisin voinut kieltää Kissiä menemästä ulos. Tämän jatkuttua vuosia, naapuri viritti verkon parvekkeellensa, ja Kissi ei päässyt sisään, joten vein Kissille ruokaa ja juotavaa ulos, kunnes Kissi rohkaistui ja hyppäsi suoraan minun parvekkeelleni. Naapureilla oli kissoja jotka eivät tulleet Kissin kanssa toimeen, ja jotka häiritsivät hänen kulkuaan parvekkeelleni. Nyt Kissi on uudessa kodissa ja hänen on ollut vaikeata kohdata menneisyyden haamunsa, jotka ovat estäneet ymmärtämästä ettei Kissi ole ihan tavallinen kissa. Toivoisin Kissin pääsevän noista ajoista pois jolloin naapureiden uhkaava käytös oli hengenvaarallista hänelle.😂

Muistelen vanhempiani, jotka elivät yhdessä vain pari kymmentä vuotta. Kunnes me lapset olimme täysikäisiä. Siihen asti he tulivat toimeen keskenään merkillisellä tavalla. Meillä oli kahden laisia tapoja viettää yhteistä aikaa, ekaksi silloin kuin isä oli selvinpäin, ja toiseksi silloin kuin isä oli kännissä. Parhaat hetket olivat silloin kuin isä oli selvinpäin, ja keskusteltiin ja vietettiin aikaa yhdessä. Kaikki oli hyvin, ja perhe tasapainossa. Käytiin yhdessä saaressa kalassa ja savustimme kalaa. Vietimme aikaa yhdessä ulkona ja sisällä. Siellä saaressa jossa kävimme oli hirsirakennus, jossa oli kerrossängyt ja keittiö. Vessassa piti käydä ulkona. Peseytyminen oli mahdollista meressä. Siellä oli kivaa aina kun isä oli hyvällä tuulella. Silloin hän ei ryypännyt.

Olen pahoillani isäsi alkoholismista.

SÄÄLI kirjoitti:
Yritän ymmärtää itse itseäni, mutta se on vaikeata. Tämä masentava itsesääli on vienyt minut todellisuuden rajalle, jonne olen perustamassa omaa linnakettani. Minua koettelee myös itseinho, kun olen näin avuton tässä elämäntilanteessani. Olen aina inhonnut avuttomuutta, joka on osani nykyään.

Tunnistan hyvin tunteen että mieluiten pystyisin selviytymään kaikesta yksin - silloin ainakin tietäisi että muiden apua tarvitessaan ei ole pulassa, jos ketään ei satukaan olemaan saatavilla. Mutta eihän se niin mene! Jokainen meistä tarvitsee välillä toisia ihmisiä. Ja varmasti myös auttaa toisia - ehkä sen ajatteleminen (että sinäkin olet joskus auttanut muita) helpottaa avun vastaanottamisessa silloin kun on sen aika.

Kiitos muuten kun jaat muisteluitasi kissasta ja saariretkistä isän kanssa. Niitä on mukava lukea. Minäkin nautin lapsena enemmän niistä ajoista kun isä ei ollut kännissä.

Voiko se hajoittaa netin jos minulle pitäisi antaa paljon rahaa, jotka voisin siirtää tavoitetililleni.

Minulle on kasvanut ennakkoluuloinen asenne rahaa kohtaan. Kuvittelen että sillä on merkitystä miten saan rahaa, ja kuinka paljon saan rahaa. En kuitenkaan saa tarpeeksi rahaa, jotta voisin viettää sellaista elämää, kun haluaisin. Haluaisin niin paljon kaikenlaista.

Mitä tekisin ½ miljoonalla?

Ostaisin kerrostalo-osakkeen läheltä veljeäni, ja kalustaisin sen, muuttaisin asumaan sinne. Olisin lähempänä veljeäni ja hänen perhettään. Saisin heidät useammin kylään luokseni. Ja tulevaisuus olisi turvallisempaa. Siitä kannattaa haaveilla.

Ei tullut lotossa rahaa. No, eihän minulla ole rahaa jonka luokse rahat tulisivat, niiden pitäisi vain aloittaa alusta. Eihän se olisi kovin helppoa kenellekään muulle kuin minulle. Uskottelen itselleni että onnetar on oikeassa, tehdessään valintojaan, mutta en ole varma onnettaresta, joka valitsee näin kun on valinnut. Jumalan rauhaa.

Mitä nyt tekisin ½ miljoonalla?

Uskoisin olevani edelleen samaa mieltä sen suhteen että ostaisn kerrostalo-osakkeen veljeni läheltä, sisustaisin sen, ja muuttaisin asumaan sinne. tai sitten ostaisin vain kerrostalo-osakkeen jostain palveluiden läheltä.