Se on totta että ihminen joutuu luopumaan monista asioista elämän aikana ja yleensä joutuu keskittymään vain muutamaan asiaan. Ja nekin voi mennä jotenkin pieleen. On otettava riski. Mitään muutahan ei oikein voi. On riskillä panostettava johonkin tiettyyn asiaan ja katsottava pärjääkö siinä...

Sitten kun jokin pettää niin pitää vain antaa itselleen aikaa palautumiseen ja ehkä sitten taas yrittää sitä asiaa mihin haluaa panostaa.

Tärkeintä on että on jokin tavoite mihin tähtää. Siitä on monet filosofit ja psykologit yhtä mieltä.

Moi

Oli mukava käydä uimassa...näki ihmisiä ja koin kuuluvani johkin...tällä kertaa erityisryhmiin.

Osa ihmisistä tuli pyörätuolilla uimaan, osa kepeillä...mutta altaassa kaikki olivat saman veroisia veden kannatukseen nähden.🤗

Uiminen on rentouttavaa.

Itse olen tässä katsellut Jordan Petersonin luentoja. Ne käsitteli tällä kertaa aivojen rakennetta.

Se on tärkeää että kokee kuuluvansa johonkin porukkaan.

Moi.

Aloitin toissapäivänä kuuntelemaan kirjaa Rakkautta koleran aikaan...kirjan on kirjoittanut G G Marquez. Yllätys, kirja alkaa sillä että lääkäri menee poliisin kanssa toteamaan että hänen ystävänsä on tehnyt itsemurhan.

En kuitenkaan saanut nostetta ajatellen omia im. ajatuksia. Kirja sisältää mustaa huumoria kuten lähes kaikki Marquezin kirjat. Taidan jatkaa kuuntelua...

Mietin tässä taas, että onkohan loppujen lopuksi elämällä mitään suurempaa tarkoitusta?

Ihminen nyt vain sattuu olemaan elossa. Toki subjektiivisesti ajateltuna elämä voi olla merkityksellistä. Tai tuntua siltä. Mutta siitä en tiedä onko elämällä mitään ylhäältä annettua tarkoitusta? Sen ainakin tietää että sitä ei voi tietää. 🙂

Elämä vähän ihmeellistä kun pitäisi koko ajan tehdä asioita. Mutta sitten tulee kysymys: miksi? Toki ihmisen tavoite on säilyä hengissä. (tai ei välttämättä kaikkien) Evoluutiolla ei tunnu olevan minkään näköistä päämäärää. Eliöitä kehittyy, syntyy ja kuolee.

Martelan mukaan elämässä on tehtävä itselle merkityksellisiä asioita. Eli pitää kehittää itse tarkoitus elämälle.

Mutta välillä tuntuu että elämän tarkoitus on kärsiä. Ja se on karua.

Ja joskus nautinnot ovat tie Helvettiin.

On tämä vain niin kummallista.

Okei.

Minä kiersin taas kehän päässä. Yksinäisyys teettää näitä ajatuksia.

Sitä tavallaan miettii että mitä maailma minulta haluaa?

Haluaako maailma yksittäiseltä ihmiseltä mitään?

En tiedä onko im koskaan hyvä ratkaisu?

Mutta ajatukset jauhavat siinä. En tiedä minkä takia mieli tarjoaa tällaisia vaihtoehtoja?

Välillä ajattelee että pitäisikö ottaa alkoholia? Elämä välillä niin raskasta. Mutta tiedän mitä alkoholista seuraa. Ei mitään hyvää.

Välillä sitä on ihan poikki. Ja miettii että kauanko täällä pitää kitua?

Joskus mietin todella vakavissani im:ää.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 1 kuukausi sitten. Syy: Lisää tekstiä

Moi.

Koiraa ulkoilutin juuri metsässä. Mietin mitä annettavaa minulla on elämälle?
Onko minusta isäksi kun olen niin syvissä vesissä 15-v ja 18-v tytöille? En haluisi sanoa että elämä on pääsääntöisesti kärsimystä joitain valon pilkahduksia lukuunottamatta...ainakin viimeinen vuosi.

En halua valehdella tytöille...toki voin sanoa että vaikea masennus mustaa elämääni. Edellisen he tietävät kyllä.

En usko että pilanpäiden olemme keskustelleet im. ajatuksista. Välillä im. ajatus nielaisee minutkin syövereihinsä.

Aloin miettiä sitä että onko im. ajatus jokin tunne joka valtaa? Omasta kokemuksestani ajatus "pois pääsemisestä" on ehkä se juttu jonka näkee pois pääsynä tästä murheen laaksosta.

Päästä pois minne? Ja jos tarkkoja ollaan niin "päästä pois mistä minne?" Koska tuntuu ettei tämä elämäkään ole paljastanut itseään...jos tarvis selvittää mikä tää elämä on perinpohjin? En väitä etteikö olla eletty tässä joka päivä...selviydytty päivä kerrallaan.

Elämä on selviytymistä, kärsimystä, tuskaa, pelkoa...pääsemmekö koskaan tilanteeseen että "elämä kantaa"?

Ajatus... tunne.... vai asenne?

Jumi on ajatella tuota im:mää. Elämän ajautumista jnknlaiseen solmuun.

Kirjoitit 'poispääsemistä' ja 'poispääsemistäminne'?

'Vaikeastaelämästä' - vähemmän vaikeaan? Helppoahan ei elämä ole kai koskaan, satunnaisia hetkiä ehkä.

On jotain syvää siinä, että kokee vaikeaa asiassa, jossa joku toinen ei. Syvässä meissä ihmisissä ne avaimet, ja lukot, joihin ne käy.

Mitä me ollaan ihmisinä nyt, elämän aikana ne ihmiset joiden vaikutuksissa on muovauduttu tällaisiksi, on olleet erehtyviä.

Meitä ei ole huomattu riittävästi.  Ehkei muutenkaan saatu arvostusta.

Sanotaan että pimeässä kasvaa juuret, valoon nostettuna syntyy uutta.

Olen huomannut ettei kannata vaatia elämältä liikoja.

Elämä on vain ongelmien ratkaisua.

Schopenhauer kirjoitti että elämässä ei tavallaan tunne esim. kivun poissaoloa. Siis että siloin kun on kivut päälle niin sen kyllä tuntee. Mutta tavallaan silloin kun ei ole kipuja niin sitä ei useinkaan noteeraa.

Joskus kova kärsimys voi johtua jostain mokista. Joskus taas sairauksista tai elämäntilanteesta.

Ohuen langan varassa tämä elämä koko ajan on.

Kai tämä elämä on sitten jonkinnäköinen biologinen asia. Mutta toisaalta ei sekään selitä kaikkea. Se ei selitä esim. uskontoja. Oikeastaan mikään asia ei selitä tyhjentävästi tätä elämää. Jos kuvaisi elämää vain biologiseksi prosessiksi, niin sitten ihminen olisi kuin kone jolla ei tavallaan olisi vapaata tahtoa. Mutta toisaalta, onko meillä sitten täysin vapaa tahto? Pitäisi olettaa että on, koska siihenhän koko yhteiskunta perustuu.

Jung sanoi että ideat hallitsevat ihmistä. Eli tuo im-ajatus voi olla sellainen idea joka on ottanut vallan ihmisessä. Se on sitten toinen asia että miten tuohon ideaan suhtautuu. Im on varsin houkutteleva idea sen takia että se tavallaan poistaisi kaikki huolet (ehkä), mutta toisaalta se poistaisi kaikki ilotkin.

Tätähän tämä elämä pohjimmiltaan on, että taistelemme näitä tiettyjä ideoita vastaan. Sellaista ihmisen elämä varmaan on ollut iät ja ajat. Ihmisellä kun on ne mielen voimat joiden avulla pystyy kehittämään vaikka mitä ideoita. Mutta Peterson sanoi että ihmisellä on se etu eläimiin nähden, että ihminen voi antaa joidenkin ajatusten kuolla sen sijaan että itse kuolisi.

Moi.

Ideoista muodostuu varmaan ideologioita kun ne saa riittävästi seuraajia. Idea on tuore kun se syntyy...jossain kohtaa kun mieli rakentaa niin ideasta muodostuu "rakenelma" mieleen.

Onko mielen rakennelma enään idea vaikka se on yksityäisestä ideasta lähtenyt käyntiin?

Elämä on varmaan filosofinen, psykologinen, biologinen, ja ehkä henkinen prosessi. Elämä on yhtä mysteeri kuin kuolema  - ainakin tuntuu siltä...jos elämän "vaihtaa" kuolemaan itse oma alpitteisesti tavallaan silloin mysteeri vaihtuu toiseen mysteeriin.

Elämässä on ongelmia jotka saa ratkaistua elämällä...siis elämää eletään eteenpäin ja ymmärretään taaksepäin. -Kierkegaard

Petterson on fiksu kaveri.

Jos pistäisi kaiken yksinkertaiseksi, niin voisi sanoa että elämä on vain elimistön toimintaa ja kuolemassa ihminen hajoaa maaksi ja katoaa.

Mutta toisaalta tämä näkemys voi olla täysin väärä.

Onhan olemassa kvanttifysiikkaa, moraalisääntöjä, uskontoja, filosofisia suuntauksia.

Mutta toisaalta, tämä elämä on se tärkein koska mistään muista elämistä emme voi olla varmoja.

On vain tärkeää suuntautua johonkin asiaan ja tehdä ns. uskon loikka, mistä Kierkegaard puhui. 🙂

Moi

Biologisesti ihminen elää tietyn biologisen kaavan mukaan mutta miten solut, hormoonit, välittäaineet, jne. on käänettävissä kvanttifysiikaksi? Jollain tasolla edellisen ymmärtää mutta ei ihan aukottomasti.

Samoin kun en voi "aukottomasti" ottaa uskoakseni juuri mitään uskontoakaan...vaikka pidän monien uskontojen viisauksista enemmän kuin että uskoisin ihmisen olevan pelkkä lisääntyvä biologinen aineenvaihdunta tapahtuma. Edellisestä voisi päätellä että uskon siihen mitä pidän tärkeänä...uskon valinnassa tai hypyssä en pysty toimimaan itseä vastaan, luulen?
Sama juttu on filosofisissa suuntauksissa...ei voi olla kiinnostunut mistään jos ei oikeasti ole kiinnostunut.

Sartren ehdototon vapaus merkitsee minulle juuri tuota itseni kuutelemista. Toisille käsite voi merkitä muuta...

Ammattillisen kuntoutuksen kurssi jatkuu taas. Olen ihan puhki.

On tämä elämä vain sellaista, että mitäköhän tästä tulee?

Vaikea kestää välillä tätä kaikkea.

Voimavarat eivät tunnu riittävän edes suorittamaan tätä kurssia.

En enää ymmärrä tätä olemista.

Tämä ihmisenä olo välillä hirveän vaikeaa.

Olen niin ymmälläni että mitä tehdä enää?

En jaksa noita videopuheluita. Haluan olla yksin ja lukea.

Semmonen ketutus tänään taas että huh huh.

Minkä takia pitäisi olla työpaikka? Polttaisin itseni vain loppuun töissä.

On tämä elämä sellainen hemmetin hullunmylly että hyvää päivää...

Moi

Aurinko paistaa niin vahvasti että tuntuu ettei pysy kevään "vauhdissa"...edellinen on tuttu juttu mulle silti se yllättää joka kevät. Tekis mieli hommata pimennys verhot ja jurottaa sisällä.

Mä jäin tuohon Marquezin kirjaan koukkuun...ei o liian raskasta tai kevyttä. Kun sulkee sälekaihtimet ulkoilun jälkeen ja kuuntelee kirjaa saa ainakin vähän laskettua kierroksia.

Kirjoitus virheistä näkee millainen aivomyrsky on meneillään...im. mantra ei o tänään lähtenyt päälle...vielä.