Taistelu im:ää vastaan.
Mitkä on hyviä keinoja välttää im-ajatukset, puhumattakaan teoista? Miten selvitä arjessa näitten ajatusten kanssa ja miten välttää joutumasta ojasta allikkoon? Olisi hyvä kuulla kokemuksia, että miten pärjäätte im-ajatuksien kanssa? Ja miten päästä elämässä eteenpäin vaikka välillä on sellaisia? Perustin tämän ryhmän, koska itseäni vaivaa usein kyseiset ajatukset. Ja haluaisin kuulla että miten muilla asiat? Hallitsevatko ne teidän elämää?
Moi
Olin eilisen päivän "liikenteesä" tapasin uuden terapeutin (josta ei ole päätöstä kelasta), sitten oli myös pariterapia. Kun illalla menin nukkumaan alkoi taas "aivomyrsky"...eikä auttanut vaikka ajattelin mielen "sinkoilevan" ajatuksia joihin tunteet vastasivat vellomalla. Samoja ahdistuksen aiheita joista seuraa im.- mylly jne. oli pakko ottaa rauhoittava.
On turhauttavaa huomata kuinka oman mielensä armoilla on. Olen lukenut menneisyydessä kirjan jonka nimi on "kuinka tiikeri kesytetään" kirjassa mieli on tiikeri, jota kesytetään erilaisilla harjoituksilla. Kuvaavaa on se että mieltä kutsutaan tiikeriksi...kirjan kirjoittaja oli muistaakseni Tiibetin Buddhalainen munkki?
Juuri tuo juttu 89, että kuinka mieli voi heilahtaa hyvin nopeasti siedettävästä tilasta lähes kaoottiseksi, siis helposta vaikeaksi. En kyllä osaa sanoa onko elämä ollut viimeisen vuoden aikana helppoa? Siedettävää aika ajoin...ja kauheaa aika ajoin.
Jatketaan selviytymistä!
Se on juuri niin että kun se im-mylly alkaa jauhamaan, niin siinä kyllä ahdistuu.
Täytyy vain päästä kodista joka päivä lähtemään.
Ei elämä loppujen lopuksi kai milloinkaan ole hirveän helppoa. Toki välillä voi tuntua siltä, mutta sitten palaa taas todellisuuteen...
Ei tässä muu auta kuin jatkaa eteenpäin.
Luulen että ihminen ei ole vapaa elämässä. Vaikka eksistentialistit niin väittivätkin. Meitä sitoo perustarpeet. Mielestäni olisimme silloin vapaita jos olisimme ns. teräsmiehiä (tai naisia) että pystyisimme tekemään mitä tahansa.
Vapaus keskittyy vain pieneen osaan elämää. Esim. siihen että mihinkä ammattiin haluaa panostaa.
Vaikka välillä tuntuu että olisimme totaalisen vapaita, niin luulen että se ei ole realistinen tunne.
Ja en sitten tiedä haluaako ihminen olla täysin vapaa? Olisi liian paljon mitä tehdä.
Rajat on olemassa. Aivan niin kuin elämän alku ja elämän loppu. Meille on vain annettu tämä pätkä maailmassa olemista. Senhän takia tämä elämä onkin arvokasta.
Moi
Joidenkin fyysisten ja psyykkisten rajojen sisällä ihminen tekee ne valinnat. Usen se on oma mieli joka on rajoittunut ainakin minulla.
Elämän oppaissa kertotaan että jos pystyisi elämään hetkessä niin osaisi hyödyntää maailman/elämän tarjoamat mahdollisuudet.
Mun mieli vaan askartelee menneessä ja tulevassa kun hengitystä seuraamalla saa itsensä tähän hetkeen niin jo se hetki meni ja ajatukset sinkoutuivat muualle kuin tässä ja nyt.
Täysin vapaa mieli voisi kai tarkoittaa että mieli ei jatkuvasti askartelisi syntymän, kuoleman, ilon, surun, siis vastakohtien kanssa? Mutta miten mielen saa irti noista vastakohdista kun mieli ymmärtää maailmaa vastakohtien kautta?
Monesti puhutaan että ihminen on liian kiireinen jotta hän ei kuuntele itseään.
Nyt korona aikana kun on pääsääntöisesti kotona ja on aikaa...paljon aikaa kuunnella itseään niin ei tämä näinkään meinaa onnistua.
Käyn kyllä päivittäin jossain poissa kotoa viemässä koiria, kaupassa, kyyditsemässä tytärtä, jne. Silti mä pyöritän ajatuksia päänisisällä jotka eivät johda juuri mihinkään.
Kun on liikaa aikaa ajatella niin ei sekään tunnu hyvältä. On tää elo merkillistä!
Se on vaikeaa se hetkessä eläminen, koska aikaa ei pysty pysäyttämään.
Vapaa mieli olisi varmaan vähän niin kuin joku nirvana-tila. Mistä Buddhalaisuudessa puhutaan.
Usein mieli pyörii synkissä asioissa, mutta varmaan vain kohdistamalla mielen johonkin esim. telkkariin, niin mieli voi saada rauhan ainakin hetkeksi. Tai sitten meditoimalla.
Pyrrhonilaiset ajattelivat että mielenrauha on tärkein asia elämässä. Mutta enpä tiedä...
HerKaramazov kirjoitti:
Monesti puhutaan että ihminen on liian kiireinen jotta hän ei kuuntele itseään.Nyt korona aikana kun on pääsääntöisesti kotona ja on aikaa...paljon aikaa kuunnella itseään niin ei tämä näinkään meinaa onnistua.
Käyn kyllä päivittäin jossain poissa kotoa viemässä koiria, kaupassa, kyyditsemässä tytärtä, jne. Silti mä pyöritän ajatuksia päänisisällä jotka eivät johda juuri mihinkään.
Kun on liikaa aikaa ajatella niin ei sekään tunnu hyvältä. On tää elo merkillistä!
Se on juuri niin että missään ei ole oikein hyvä olla. Onneksi nyt sentään ihan siedettävä olo itsellä.
Siitähän se ns. angst mistä filosofit puhuu tulee. Että kaikki mitä tekee niin kaduttaa jälkeenpäin. Tai sitten niin että missään ei tunne olevan kotonaan.
Se on sama mulla nyt korona aikana, että paljon tulee oltua kotona omien ajatuksien kanssa. Onneksi nyt valmistaudun tenttiin avoimen puolella, niin on jotain tekemistä.
Se on kyllä ihmeellistä että silloin kun on paljon kiireitä, niin haluaisi että ei olisi. Ja sitten kun on paljon luppo-aikaa niin sitten haluaisi että on kiireitä.
Mieltä pitää vain hämätä. Tai toimia sillä lailla, että on koko ajan jotain puuhaa.
Minä olen ollut vähän uupunut tällä viikolla. Ei ole jaksanut hirveästi lenkeillä. Parturiinkin pitäisi mennä.
On tämä maailma todellakin niin ihmeellinen paikka. Tänne mahtuu niin paljon kaikkea. Pitää vain aina löytää jokin asia mihin tähdätä. Ja täytyy aina ajatella tulevaisuutta...
Elämä on vaikeaa, siitä ei pääse mihinkään. Jotenkin vain on voitettava esteet.
Mietin tässä että ihminen tarvitsee ehkä vain simppelin elämän, jossa hän näkee muita ihmisiä.
Kuuluu perustarpeisiin että näkee muita.
Senhän takia tämä korona-aika niin vaikeaa onkin kun ei voi nähdä niin usein ihmisiä.
Camus sen totesi Putoamisessa että jokainen päivä on tuomiopäivä. Luulen että se voi olla totta.
Välillä on pysyttävä liikkeessä. Mentävä paikasta toiseen. Välillä se voi olla ainut oikea ratkaisu...
Tajusin taas tänään että nuoruus aika meni jo. Sitä ajatteli parikymppisenä, että olisipa ikää enemmän. Ja nyt ajattelee että olisipa parikymppinen.
Pystyin silloin syömään valtavia määriä ruokaa iltaisin. Nyt pitää koko miettiä että mitä laittaa suuhunsa.
Monia muitakin juttuja on mistä olen pystynyt toteamaan ettei tässä enää mikään ihan junnu ole.
Samalla sitä miettii, että aina olisi mahdollista poistua tältä elämän näyttämöltä. Mutta kyllä kuitenkin on halu jatkaa.
Elämä on kummallista. Välillä se voi tuntua muutaman sekunnin ajan helpolta, mutta kyllä vaikeuksia elämään mahtuu ja paljon...
Heti kun heräsin, niin hirveä im-ajatusten kehä alkoi taas jauhaa. Ja sitten on vielä noita fyysisiä kipuja.
Alan oikeasti kyllästymään noihin im-ajatuksiin. Heti kun nousin niin ensimmäinen ajatus että miksi elää? Sitten saman tien alkoi taas nuo kivut. On tämä elämä kyllä haasteellista.
Parturiin olisi pitänyt mennä jo alku viikosta mutta en saa itseäni liikkeelle.
Alkaa ihan oikeasti kärsivällisyys loppumaan.
Moi.
Hain eilen kunnan fysioterapiasta tositteen jolla pääsen kaksi kertaa viikossa uimaan erityisryhmien kanssa...aikaisemmat eläkeläisvuorot peruttiin tän kevään korona sulun takia.
Elämässä on ehkä enemmän nimettaviä ajanjaksoja kuin lapsuus, nuoruus, aikuisuus, keski-ikä, vanhuus.
Edellisellä tarkoitan että jokainen ajanjaksokin jakautuu erilaisiin osiin ainakin kun ajattelee elämää taaksepäin. Nytkin tuntuu että joitain asioita ajattelen hivenen erilailla kuin viimekesänä ei mitään radikaalia muutosta mutta hivenen kuitenkin.
Tuo että huomaa itsessään fyysisiä muutoksia on helpompi todeta kuin että psyykkisesti jotain on hivenen muuttunut, näin olen käsittänyt?
Eilen oli jotenkin helpompi päivä kuin sitä edeltävät...kai noita helpompia päiviä vain osuu kohdalle...voisi olla kiitollinen.
Minusta tuntuu että ajatukset im. kohtaan on jotenkin muuttuneet hivenen olemme pohtineet sitä aika laajasti ja siihen on tullut erilaisia näkökantoja, mutta jotkut tietyt ajatukset pysyvät...hhhmm ainakin toistaiseksi.
Moi 89.
Mitä mieltä olet Timo Airaksisen ajatuksista, tai lainauksista antiikin filosofeilta?
Se on hyvä että pääset uimaan.
Itse olen tehnyt sauvakävely lenkkejä aika paljon.
Ajattelu kyllä muuttuu aina tilanteen mukaan. Siihen vaikuttaa esim. selviämisvaisto.
Tämä kotona olo on välillä vaikeaa. Luen melkein koko ajan.
Jotenkin sitä vain yrittää selviytyä aina seuraavaan päivään.
Minulla muuttunut siten vähän suhtautuminen im-ajatuksia, että annan niiden välillä vain pyöriä mielessä ja yritän vain keskittyä johonkin muuhun...
Timo Airaksisella hyviä pointteja. Täytyy olla se kuka on. Ihmistä tavallaan kutsutaan johonkin ja tuohon kutsuun täytyy vastata. Muuten potentiaalia ei saa irti ihmisestä.
Niinhän sitä on sanottu että tammenterholla on potentiaali kasvaa tammeksi, mutta jos terhosta ei koskaan tule tammea niin se ei käytä potentiaaliansa hyväksi.
Eksistentialistit väittivät että ihmisellä on ensin olemassaolo ja sitten vasta hän valitsee olemuksensa. Mutta en tiedä onko asia niin? Eikö meissä kaikissa ole potentiaalia aina johonkin tiettyyn asiaan? Kutsumus. Ja tehtävänä on käyttää se potentiaali. Eihän ketään saa väkisin kiinnostumaan mistään asiasta. Ihminen automaattisesti kiinnostuu tietyistä asioista, enkä sitten tiedä että pystyykö tavallaan niitä asioita valitsemaan?
Moi.
Olen ajatellut tuota potentiaali asiaa. Olen varmaan käyttänytkin omia vahvuuksiani erilaisissa jutuissa. Silti olen ymmällä kun olen keksinyt asian jota tehdä ja olen siinä kohtuu hyvä, niin sitten joku paikka pettää esim. fyysinen keho, tai mieli ja jos katson taaksepäin niin molemmat osa-alueet ovat pettäneet samalla kertaa jo useasti.
Edellisestä johtuen mietin eikö "se" ollutkaan mun juttu? Edellinenon tapahtunut töissä ja vapaa ajan harrastuksissa...enemmän kuin yhden kerran. Siksi mietin aika usein että elämä on todellakin "sarja luopumisia". Luopumiset ovat ottaneet todella koville ja tuntuneet pahalta.
Välillä tuntuu "että miksi yrittää mitään"? Kun se menee kiville kuitenkin?
No, lähden kohta uimaan siitä voin saada hivenen iloa.